Spektaakkelimainen spektaakkeli Chapter 4, The Pitch, a hetalia - axis powers fanfic

Luku 4. The Pitch

Englanti

Elämä Moulin Rougessa jatkui jälleen normaalisti.

Kuulin juorun, että Rovino oli tekopyörtynyt lattialle tahallansa, jotta hän pääsisi pois ihmisjoukon keskeltä. Sillä päästiin siitäkin selittelemisestä sitten irti, antoi juorun jatkaa matkaansa ja kohta kukaan ei ihmettelisi mitään Rovinoon liittyviä kysymyksiä.

Kiertelin itsekseni tarkastelemassa paikkojen kuntoa. Vahdin varsinkin, että nurkissa lymyilevät siivoajat saivat tämän kasinon pidettyä jonkinlaisessa kunnossa, koska en sietänyt sotkua. Ei edes tässä järkyttävässä huushollissa, ei missään tapauksessa, sillä tämä oli minun omistuksessani! Tarvitsisiko edes mainita, että myös asiakkaiden taso oli korkeampi, kun kaikki oli järjestyksessä. Tämä sopi paremmin minun työntekijöilleni, jotka hyötyivät rahasta. Joten tarkoituksena oli pitää roskasakki pihalla ja velat vähenivät nopeammin.

Ainakin siihen mennessä roskasakki oli pysynyt hyvin tiukasti ovien ulkopuolella. Mutta sinä iltana olivat asiat selvästi toisin.

Ei ole hirveän vaikea tunnistaa jotakuta, jonka kanssa on viettänyt satoja vuosia kahden kesken. Jo lyhyessä ajassa oppi tuntemaan toisen ihmisen jokaisen piirteen: Hiusten värin ja pituuden, vaikka se vaihteleekin, silmien värin ja yksilöstä tunnistettavat yksityiskohdat, kuten silmälasit, hymyn tai vaikka otsan yläpuolella hyppivän tyhmän töyhdön. Tällaisen ihmisen tunnistaa jo kaukaa, jopa suuresta ihmismassasta. Tunnistamista helpottaa yleensä huomattavasti, jos tämä samainen ihminen olisi juuri etsimässä sinua, joka häntä etsii. Ja sitten kestää noin puoli minuuttia harppoa ihmisjoukon lävitse tunnistamansa ihmisen luokse, napata tämä kauluksesta mukaansa, raahata sivuhuoneeseen ja paiskoa päin seiniä.

"Sinä… Lammas!" Ärähdin Amerikalle, joka hymystä päätellen tunnisti minut, "Mitä kuvittelet tekeväsi täällä?"
"Well isn't it England!" Amerikka innostui, kuin löytäen etsimänsä. Hän suoristi ryhtinsä ja levitti kätensä kuin halauksen halutakseen: "Niin mukava nähdä sinua!"

Torjuin vähäisimmätkin halausyritykset oikopäätä estämällä häntä lähestymästä kädelläni ja odotin vastausta kysymykseeni malttiani menettämättä – se oli vaikeaa. Alfred näköjään kuitenkin jollain lailla tunsi minut, ja osasi vastata kysymykseeni käskemättä toista kertaa.
"Minä ja Espanja kuulimme, että sinä olisit täällä. Ja nyt kuule, meillä on tämä aivan loistava idea-"
"Onko Espanjakin täällä?" Tiukkasin, menettäen täysin herrasmiesmäisyyteni.
"On, on!" Amerikka kertoi, kuin se olisi täysin normaali asia sanoa, "Hän meni jo jonnekin sen… Ra-… Ro… Rovinon? Kanssa ja-"
"Riittää." Käskin ja läimäisin kämmeneni idiootin suulle. Tarvitsin kaksi hetkeä ajatellakseni hänen möngertämäänsä läpi.

"Onko Espanja täällä, ja menikö hän jonnekin… Lovinon kanssa?"
"Lovinon? Tutulta kuulostava nimi, olin varma, että se oli Rovino… Mutta sen tanssijan kanssa, jonka kanssa hän tanssi aivan tässä hetki sitten!"

Tunsin migreenin alkavan. Nyt minulla oli kaksi idioottia täällä pilaamassa kaiken.

Romano

Järkytykseni määrä sillä hetkellä oli järkyttävän suuri. Minä en tiedä mikä sumuverho oli kasvoillani ollut, mutta nyt tunsin aivan selvästi Espanjan kiharat hiukset, hänen iloisen hymynsä (HYMY! MIKSEN TUNNISTANUT HYMYÄ!) ja äänen… KAIKKI! Viime tapaamisestamme oli kyllä ollut satoja vuosia ja minä en ollut enää pikkuinen ihmisiässä yhdeksänkesäinen pentu, mutta luulisi, että jommankumman hälytyskellot olisivat soineet aikaisemmin.

Hän, Espanja, painui heti aivan toiseen ulottuvuuteen, samalla kun minä revin puolestani omilta kasvoiltani naamarin. Suoraan sanoen, hän muuttui pikkulapseksi.
"Mitä sinä täällä teet!" Minä tiukkasin häneltä niin vihaisena, että Sisilia, Sardinia sekä ehkä Venecianokin juoksisivat äkkiä karkuun, enkä näkisi heitä viikkoon. Tämä… Ei toiminut Espanjaan.

"Sinusta tuli komea!" Hän virkkoi tutkiessaan minua uudelleen katseellaan, "Suloinen, mutta komea! Olen niin iloinen! Ja sinä tanssit!" Ja sitten hän alkoi mitata meidän kahden pituuseroa, mutta minulle riitti jo siinä vaiheessa höpötys ja ihmettely. Minä halusin tietää mistä oli kyse.

"Mitä-sinä-täällä-TEET!" Minä huusin napatessani häntä kiinni poskista, ettei hän lähtisi karkuun.

"Esityksen takia", hän kertoi ylpeänä, "auts, sinä nipistät minua, tuo ei ole yhtään kivaa."
"Minkä hiton esityksen!" Minulla ei ollut mitään aikomusta nipistää yhtään vähempää, "Mistä helvetin esityksestä sinä puhut?"
"Näytelmästä, mitä minä olen sinulle tässä selittänyt. Mitä mieltä olet?"

Päästin Espanjan posket vapaaksi haudatakseni käsilläni kasvoni. Espanja ei kuitenkaan innostunut tästä ajatuksesta alkuunkaan, vaan repi heti käteni irti nähdäkseen kasvoni. Näin minä päädyin mulkoilemaan häntä tappavasti idiootin silmiinsä.
"Sinä olet täällä… Kertomassa minulle jotain helvetin tarinaa…" Yritin selvittää tätä niin rauhallisesti kuin kykenin.
"Sí, sí, sí", hän iloitsi, "ja Amerikka on alakerrassa!"

Suoraan sanottuna olin valmis tappamaan seuraavan, joka tulisi huoneeni ovesta sisään.

"Sinun täytyy lähteä." Ärähdin ja aloin tökkiä häntä siirtymään ulos.
"Mitä, etkö pidä tarinasta?" Hän säikähti.
"Tässä on nyt kyse suuremmasta kuin mistään esityksestä!" Minä raivosin, nyt jo työntäessäni häntä ulos.

"Mistä?" Hän kysyi kummissaan, jarruttaessaan kantapäillään ja kääntyessään uudelleen kohtaamaan minut silmästä silmään.
"Minä odotan tärkeää vierasta ja sinä olet täällä tällä hetkellä tiellä!" Huusin, "Ja jos olet jo ehtinyt pilata kaiken, niin minä tap-"

Liian myöhäistä. Oveeni koputettiin juuri sillä hetkellä. Eikä tulija jäänyt odottamaan sisään astumis-lupaa, vaan ovenkahvan kalahdus kajahti huoneessa.

Toivoakseni Espanja ymmärsi, että hänen ei ollut enää sillä hetkellä toivottu vieras. Ainakin hän ymmärsi piiloutua pöydän alle, kun löin häntä hädissäni vatsaan ja pakotin tällä lailla kumartumaan pois näkyvistä. Ovi aukesi ja käytävältä kaikui hohotusta. Kaksi ääntä keskusteli parin sanan verran, näkemisen heitettiin ja joku vaaleahiuksinen mies astui huoneeseeni naureskellen.

Tällä kertaa ei ollut vaikea arvata kuka tämä valtio oli. Kun hän avasi oven, huoneeseen tulvahti ällöttävä ruusujen tuoksu, hänen naurustaan kuului minua hirvittävä aksentti ja hänen puheensa kuulosti mielestäni sössötykseltä. Hän oli ihmisiässä kahdenkympin ylitse ja hänen leuallaan kasvoi parran alkua. Tämän enempää ei tarvinnut miettiä, tämä valtio oli Ranska. Ja heti sillä hetkellä tiesin, etten kykenisi tähän. En missään tapauksessa halunnut olla missään tekemisissä tämän henkilön kanssa. Tunne oli samanlainen, kuin kaikki lapsuuden traumat olisi tuotu samalla hetkellä esille, epämiellyttävä tapahtuma jota ei halunnut enää ikinä muistuttaa mieleensä. Järkeni ja mieleni käski juosta karkuun kaikella sillä italialaisella juoksukyvyllä joka minulle oli suotu, mutta minun oli käsketty pysyä sillä paikalla.

Ranska nyt siis hyvästeli jonkun, joka puhui hänelle takaisin saksaksi ja astui huoneeseeni sisään.
"Kas, tervehdykseni." Hän kertoi hänen mielestään hurmaava hymy kasvoillaan. Minä puolestani meinasin mennä Espanjan luokse pöydän alle piiloon.
"… -ao…" Mutisin väistämättömän varovaisena, kuin valmiina taisteluun. Hän ei kuullut tätä mitään äänestäni vaan asteli sisään kuin omistaisi huoneeni. Ongelma, hän omisti huoneeni…

"Pahoittelen, että olen myöhässä. Valitettavasti törmäsimme Preussin kanssa erittäin hurmaavaan neitokaiseen, joka viivytti luoksesi pääsemistä."
"… Ei se haitt… aa…" Mutisin. Olisi saanut viivyttäytyä pidempään, mokomakin…

"Aah!" Ranska huomasi jotain ja riensi melkein hypähtelevin askelin pöydän luokse. Olin kiljahtaa "ei", sillä Espanja oli pöydän alla, mutta Ranska olikin huomannut pöydällä olevan viinipullon ja oli hänen vuoronsa ottaa se tarkastelun alle.
"Möfönmufuu, muomefma –kfolmefiifi." Hän luki minulle parhaalla ranskalaisella korostuksellaan. Minulla ei ollut mitään käsitystä mitä hän oli juuri lukenut.

"Erinomainen vuosi, erinomaista viiniä, " hän kertoi ylpeänä, "ja minä jo kuvittelin, että teillä italialaisilla olisi huono viinimaku!" Se, mitä hän sanoi, ei missään nimessä ollut totta. Huoneessa oli sillä hetkellä kaksi muuta, joista me kumpikin pystyimme kertomaan tuon ranskalaisen viinin olevan lähimmillään kerjäläiselle ehtoollisviiniksi annettavaa. Yksi kulauskin saisi kenet tahansa voimaan pahoin. Ranska ei itse tätä näyttänyt tietävän, vaan hän aukaisi typerän pullonsa tottunein sormin ja kaatoi itselleen, alkaen kaataa myös minulle.

"Älä!" Parahdin paniikissa. Ranska katsoi minua yllättyneenä ja jouduin äkkiä keksimään selityksen. En halua kuolla viinimyrkytykseen!
"Arthur… Käskee olla juomatta työaikana." Selitin.
"Käskeekö Englantini todella noin julmia asioita?" Ranska puuskahti järkyttyneenä, liehittelevä – yäk – hymy sulamatta kasvoiltaan, "No mutta kai voimme tehdä poikkeuksen tänä iltana?"

"Hän suuttuu kun joku ei noudata sääntöjä." Kerroin ja katsoin veljeni rajanaapuria syvälle silmiinsä, "Ve-ri-ses-ti." Ranska mietti pienen hetken, ja päätyi laittamaan pullon takaisin pöydälle, ottaen täyden lasin itselleen.
"No, emmehän me halua suututtaa, emmehän?" Hän virnisti ja kohotti lasinsa tervehdykseen, maistaen sitten viiniään. Oletin ja toivoin hänen joutuvan juoksemaan vessaan huuhtomaan suunsa, mutta hän jäikin pöydän ääreen maiskuttelemaan huuliaan raivostuttavalla tavalla.

"Erinomaista." Hän huokaisi, kuin taivaassa. Hän jäi hetkeksi taivaaseensa nautiskelemaan ja samalla minä yritin keksiä, että mitä minä tekisin tuon pöydän alla olevan kutsumattoman vieraani kanssa. Hänet piti saada ulos, se oli selvää. Mutta miten? Ranskalle ei saisi missään tapauksessa selvitä, että hän oli täällä.

Hyvä on, tehtävälista!
1. Hommaa Ranska mahdollisimman kauas pöydästä kuin mahdollista.
2. Hommaa Espanja ulos huoneesta, ennen kuin Ranska huomaa mitään.
3. Ehdota Ranskalle hajuveden vähentämistä.
4. Ja vaihtamista.
5. Erityisesti vähentämistä.
6. Hanki Espanjalle silmälasit.
7. Etsi-

"Kuulitko mitä sanoin?" Ranskan ääni kysyi. Heräsin ajatuksistani ja ensimmäiseksi huomasin ranskalaisen vieraani lähteneen liikkeelle pöydän ääreltä. Jes, listan ensimmäinen asia melkein hoidettu.
"Anteeksi, minulle tuli hajuvede-… Ei kun siis… Mitä sanoitkaan?" Kysyin niin ystävällisesti kuin osasin virheestäni huolimatta.
"Niin, että on erittäin viehättävää nähdä sinua näin monien, monien, monien vuosien jälkeen, " Ranska kertoi yhä sama ällöttävä mielistelevä sävy äänessään, "milloin olemme viimeksi mahtaneet tavata? Muistaakseni olit silloin vain seitsemän omenan korkuinen pieni kiusankappale. Mutta katsos, mikä kaunis mies sinusta onkaan kasvanut. Ihan veljesi näköinen. Miten harmillista, että kaksi noin hurmaavaa olentoa on joutunut… [Huulien maiskutus] Ongelmiin."

"Joo." Vastasin hivuttautuessani huomaamattomasti Ranskan ja pöydän väliin, "Kuules, onko totta, että olet läheinen Espanjan kanssa."
"No mutta kultapieni!" Ranska naurahti kättään heilauttaen, "olemme loistavat ystävykset, melkein erottamattomat. Kuin paita ja peppu, jos tiedät mitä tarkoitan!"
"Hienoa, " en tiennyt mitä hän tarkoitti, "voisitko… Seuraavan kerran kun näet hänet niin välittää minulta viestin?" Puhuin kovalla äänellä, että Espanja varmasti kuulisi ääneni pöydän alla, eikä häneltä jäisi mikään tajuamatta.
"Luonnollisesti." Ranska vastasi.

"Kerro hänelle… Että minä tapan hänet." Siinä. Tuon viestin pitäisi mennä perille, jos hän nyt ei tajuaisi lähteä.
"Miten julma oletkaan, " Ranska huokaisi, hymyään kadottamatta, "mutta vien viestisi perille. Saanenko kysyä tämän tarinaa?"
"Saat kysyä." Vastasin peruuttaessani melkein huomaamattomasti pöydän luokse ja törmäsin siihen tahallani liian kovasti. Se sai pöydän reunalla keikkuneen metallisen esineen – minua ei kiinnostanut mikä se oli – pyörähtämään lattialle ja potkaisin sen muka ihan vahingossa pöydän alle.

"Oho!" Parahdin, muka yllättyneenä, "Anteeksi, hetki pieni." Pyysin anteeksi häneltä, sillä seuraavaksi sujahdin itsekin pöydän alle, muka metallijuttua hakemaan, mutta todellisuudessa hetkeksi murisemaan Espanjalle.

Mitä tälle Espanja-idiootille kuului? No, hän istui pöydän alla – tämän me tiesimme – silmiään räpytellen, polviinsa nojaten ja näyttäen tyhmältä, jopa hieman oudolta, siinä paidattomana pällistellessään minua.
"Mene pois!" Sihisin niin pienellä äänellä, ettei Ranska varmasti kuullut mitään, mutta Espanja kuuli. Sitten minä tajusin mikä hänessä oikeasti oli pelottavaa: Hän ei hymyillyt.

"¿Por qué Francia?" Hänen äänensä tuskin kuului, mutta oli täysin selvää, ettei hän pitänyt tästä. Hän oli aina yrittänyt pitää minut kaukana naapuristaan (ja Venecianon naapurista) ja nyt taisin olla aivan liian lähellä häntä. No, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oikeasti tapahtui.

Perché Francia? Sillä hetkellä en enää tiennyt tarkkaa vastausta. Syy katosi mielestäni ollessani Espanjan lähettyvillä. Lähettyvillä! Pöytä, jonka alla olimme, ei ollut suuri! Meidät erotti suunnilleen tasan ja ainoastaan Espanjan tyhmät polvet ja jos ne otettaisiin pois, voisin syödä hänen nenänsä. Lähettyvillä!

"Vai!" Ärähdin puoliksi äänettä ja olin sujahtaa takaisin ylös, mutta Espanja tarttui minua ranteesta. Pysäytin aikeeni ja jäin odottamaan pieneksi hetkeksi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta hän vangitsi katseeni ja piti sen pari sekuntia. Mitään muuta hänen ei tarvinnut tehdä. Hän vain katsoi minua hymyttömästi ja minä tiesin, kenet halusin ulos huoneestani.

Nykäisin itseni irti ja pyörähdin viimein pöytäliinan alitse takaisin ihmisten maailmaan. Ranska oli löytänyt tiensä sängylleni, jossa hän istui pyöritellen kuravesilasiaan ja ihmetellen huoneeni sisältöä katseellaan. Seisoin hetken paikalleni tehden tehtävälistaani muutoksen:

1. Hommaa Ranska ulos huoneesta.
2. Ehdota hänelle hajuveden vaihtamista ja vähentämistä.
3. Tee jotain Espanjalle. Häädä maasta. Ihan mitä tahansa.

Tarvitsin suunnitelman päästäkseni toteuttamaan listani ensimmäistä osaa. Ehkä jokin hyvä valhe? Tarina… Tarina, jolla saan Ranskan ajattelemaan jotain täydellisen turhaa, mikä sopii ranskalaiseen ajatusmalliin.

Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni Espanja ja Amerikka taisivat ihan vahingossa pelastaa minut hädästä!

"Näytät huolestuneelta." Ranska sanoi maiskutellen suutaan. Kuka puhui maiskutellen suutaan!
"Anteeksi…" Pakotin itseni sanomaan, yrittäessäni samalla saada selville päässäni, mitä Espanja oli aiemmin minulle kertonut. Äh, siinä minulla oli valmis tarina, romanttinenkin, mutta tuo pöydän alla oleva idiootti ei saanut edes kerrottua sitä kunnolla.

"Mikä on?" Ranska kysyi ällöttävän pakotetulla huolestuneella äänellä, "Ei hätää, voit kertoa kaiken isoveli-Ranskalle! Hän kuuntelee mielellään. Johtuuko se hiuksistani? Ne ovat täysin luonnolliset, olen varma, että keksimme kyllä jotain sinunkin hiuksillesi." Mi-mitä vikaa minun hiuksissani muka oli? Estin kättäni eksymästä kokeilemaan, että olinko yllättäen tullut kaljuksi tai jotain muuta.
"Ei, ei se siitä johdu, " sanoin varoen, keräten Espanjan tarinan viimeisiä palasia mieleen, "vaan… Äh. Minä vain kuulin tästä yhdestä näytelmästä enkä saa sitä pois mielestäni."

Vaikutus oli välitön. Ranska taisi pitää näytelmistä enemmän kuin hänen tarvitsisi, sillä hän kuin jähmettyi kuuntelemaan.
"Näytelmäkö? Ihanko todella?" Hän kysyi laskiessaan kuravesilasinsa hitaasti polvilleen.
"Sì~…" Huokaisin kättäni heilauttaen, kuin sillä ei olisi väliä, "Jotain, mitä Amerikka ja Espanja ovat suunnitelleet tai jotain." Näin minä ainakin ymmärsin.
"Amerikka ja Espanja yhteystyössä tekemässä näytelmää?" Ranskan mielenkiinto kasvoi, "Tämä tarkoittaa joko jotain todella hirveää tai täysin päinvastaista. Millaisella tarinalla?"

"Jotain…" Aloin selittää, istuutuessani hänen vierelleen sängylleni, tarkan 10 senttimetrin päähän eikä yhtään lähemmäs häntä. Huokaisin, ja pidin katseeni tiukasti ihan missä tahansa muualla kuin hänessä, sulkien tämän valtion kokonaan pois näköpiiristäni.

"En muista ihan pääpiirteittäin, ja se tässä minua ärsyttääkin. Se taisi kertoa nuoriparista, äh… Minä en todellakaan muista kaikkea. He ovat suunnitelleet sitä näytelmäksi ja haluavat minut mukaan, enkä yhtään epäilisi, jos he haluaisivat käyttää Moulin Rougea teatterinaan."
"Hmm…" Ranska mietti hetken, "Sanoisin, että se ei ole paha idea. Tarinat, jotka kertovat rakkaudesta, ovat aina tervetulleita minun lavoilleni. Etkö Romano-hyvä muistaisi mitään muuta?"

Romano-hyvä haluaa häätää sinut pois huoneestaan, kiitos. Painu pihalle.

"Scusa. Ne idiootit ovat pitäneet kaiken suhteellisen hyvin piilossa minulta. Jos en aivan väärässä ole, niin siinä tarinassa seuraa jotain ongelmia ja… He joutuvat pakenemaan jotai-"
"Ongelmia!" Ranska parahti kuin rakastuneena ja hyppäsi yllättäen ylös sängyltäni, saaden minut säpsähtämään, "Minä rakastan tällaisia tarinoita! Voi ei, älä, älä kerro minulle enempää, haluan kuulla tämän tekijöiltään!"
"Mutta minun täytyy… Saada tämä pois mielestäni!" Parahdin valehdellessani, "Jos en saa tyhjennettyä päätäni niin en pysty keskittymään mitään, ei kun mihinkään… Katso nyt, olen jo ihan sekaisin!" Yritin muistella, miltä veljeni kuulosti mennessään sekaisin/ollessaan normaali. Saisiko se tämän kuulostamaan uskottavammalta, jos yritän olla kuin hän? Olisinko yhtään uskottavampi?

"Amerikka ja Espanja lienevät jossain täällä!" Kerroin nopeasti ja pomppasin itsekin ylös sängyltäni, "Enkä halua pilata tarinan kuulemisen iloa sinulta, en missään tapauksessa! Minun mielestäni sinun pitäisi etsiä heidät! Katsotaan, jos vaikka saataisiin iso esitys pystyyn." Ranska oli hetken hiljaa ja mietti mitä tehdä. Tämä oli kuitenkin jo minulle pakotie pois hänen läheisyydestään.
"Sí, sí, sí, näin on ehdottomasti parempi. Minä vain pilaisin kaiken. Mehän ehdimme tavata jokin toinen ilta, minähän olen täällä aina. Vaikka joka ilta, jos tahdot. Äkkiä, jos he eivät ole vielä lähteneet, ehtinet vaikuttaa tarinaan!"
"Olivatko he lähdössä?" Ranska kysyi.

"OLIVAT!" Sanoin sen vahingossa huutamalla, tehden ainakin nyt viimeistään selväksi, että Espanja ei ollut tervetullut. Vai olikohan sittenkin… No, saisi kuitenkin häipyä.
"Vaikuttaa siltä, että olet tällä kertaa valitettavan oikeassa… Ehkä minun olisi parempi ottaa neuvostasi tiukkaan vaari, ja etsiä heidät…" Ranska mutisi. Sisälläni joku huusi; "Kyllä, kyllä, kyllä!" mutta itse yritin pysyä nöyränä.

"Hyvä on. Valitettavasti joudun nyt poistumaan, jätän sinut nyt rauhassa palautumaan päivän töistä." Ranska nappasi ihan huomaamattani käteni ja laski suudelman kämmenelleni - yritin olla kiljumatta -, lähtien sitten kiireesti pois huoneestani sönköttäen omalla kielellään jotain pikaisista näkemisistä. Aloin automaattisesti oven sulkeutuessa pyyhkiä kättäni housuihini, enkä tajunnut ottaa huomioon kipeää päänsärkyä, joka levisi otsalohdossani.

Uhh, che casino…

Espanja

Kuulin Ranskan poistuvan huoneesta ja huokaisin varovaisesti helpotuksesta. Romano oli häätänyt hänet pois huoneestaan minun takiani (3) ja hän oli saanut tämän vielä innostumaan minun ja Amerikan esityksestäkin! Romano taisi itsekin pitää siitä~!

Uskaltauduin kömpimään pois pöydän alta ja ensimmäisenä etsin katseellani tämän huoneen omistajan, joka hinkkasi kättään housuihinsa, kuin hänen kädelleen olisi ohi lentänyt lokki tehnyt tarpeensa. Aioin kiittää häntä siitä, mitä hän oli juuri tehnyt minun ja Amerikan puolesta, mutta hän alkoikin huutamaan.
"Onko sinulla mitään käsitystä, mitään käsitystä, mitä olisi voinut tapahtua jos olisit jäänyt kiinni!" Hän huusi, suoden minulle yhden tappavan mulkaisun. Pudistin päätäni, koska en todellakaan tiennyt mitä olisi voinut tapahtua. Minulle voitaisiin kertoa joskus jotain. Nyt tiesin, että Ranska kävi täällä juomassa pahaa viiniä ja Romano hääti hänet pois! Mutten ihan tiennyt, että miksi Ranska täällä kävi. Toisaalta, miksei olisi käynyt, mehän olimme hänen alueellaan.

"Äh, sinä… Sinä… Tomaattiaivoinen idiootti!" Romano raivosi, pidellen päätään, kuin se olisi räjähtämässä, "Aina tunkemassa väärään paikkaan ja väärään aikaan! Minä kerron tästä Englannille ja hän saa teurastaa sinut! Äääh…" Romano oli tunnettu vikkelästä kielestään, kun puhuttiin haukkumisesta, mutta hänen kielensä takelteli. Minun olisi pitänyt tietää jo silloin, että jokin oli pielessä, mutta totuus meni pääni läpi kuin Siperiaan vievä pikajuna intialaisilla salamatkustajilla.

Mutta minä en ymmärtänyt. Minä vain yritin painaa mieleen Romanon puheen jokaisen muuttuneen nuotin. Typerässä mielessäni ei käynytkään, että jokin olisi voinut olla huonosti. Onneksi ymmärsin sen seuraavan kahden minuutin kuluessa.