Neljäs luku. Luvassa mukavaa keskustelua ja pikainen silmäys Ohjelman ulkopuolelle.
IV: Uhkaa
Monet vanhemmat eivät halunneet katsoa Ohjelmaa. Se oli ymmärrettävää. Kukaan ei varmasti kokenut erityisen miellyttäväksi, kun oma lapsi tappoi ja tuli tapetuksi. Ja teki paljon muutakin siinä sivussa.
Ohjelmaa ei sensuroitu oikeastaan lainkaan. Angel muisti useamman raiskauksen aiemmilta vuosilta. Oli omituista, miten ihmisestä tuli täysi eläin, kun tiesi kuolevansa.
Hän painoi television auki. Vaikka heidän vanhempansa eivät suostuneet katsomaan, hänen oli tehtävä niin.
Se oli osunut heidän kouluunsa. Hänen siskonsa luokkaan. Eikä vain siskon, myös hänen hyvä ystävänsä joutui kilpailemaan. Aivan sama, miten kävisi, hän menettäisi vähintään toisen.
Angel vaihtoi kanavan oikeaksi. Ruudulla vilahti välillä kuvaa kommentaattoreista, mutta muuten se jakautui pariin osaan, näyttäen eri henkilöitä. Kuin 24:ssä. Yhdessä kuvassa kulki Alex. Vahingoittumattomana ja yksin, Angel huokaisi pienesti. Vanhempi poika puristi kädessään sirppiä. Vanhanaikainen ase, mutta näytti upouudelta. Angel vakuuttui. Tämä pärjäisi pitkälle. Alex oli fiksu.
Toisessa kuvassa näkyi neljän porukka. Hän tunnisti poikajoukon koulusta. Koviksia. Eivät perusvittuilijoita, vaan oikeasti kovia jätkiä. Ainakin sen perusteella, mitä Angel oli kuullut. Hän pysytteli mieluummin poissa Andren jengin tieltä. Se onnistui helposti, nämä eivät ottaneet häntä hampaisiinsa (ei hän tosin tiennyt, ottivatko erityisemmin muitakaan). Johtui varmaan siitä, että hän oli Alexin ystävä. Alex tuli toimeen kaikkien kanssa.
"Tämä onkin mielenkiintoinen tilanne."
Angel havahtui. Mistä ne nyt puhuivat?
"Kyllä. Pitkitettyä jännitystä. Odotamme innolla, miten tämä etenee."
Nyt näytettiin kuvaa metsästä. Kolme ihmistä, joista yksi oli kuollut, toinen näytti uhkaavan kolmatta.
Hänen siskoaan.
Raven tuijotti putkea. Kuinka paljon voimaa tarvittiin luiden murtamiseen? Sen hän tiesi, että jos isku osuisi päähän, taju lähtisi, seurauksia olisi varmaan lisääkin.
"Istu", putken pitelijä sanoi. Käsky oli puhdasta ivaa. Raven mulkaisi häntä jälleen. Mutta hän ei kaivannut yhtään aivovauriota. Hän otti askeleen taaksepäin, nojasi puunrunkoon ja valui hitaasti sitä vasten istumaan. Evelynin ruumiin viereen. Hyi, se oli liian lähellä.
Tyler virnuili, asteli hänen toiselle puolelleen. Kyykistyi.
"Kiltti tyttö."
Raven halusi tappaa hänet.
"Niin, sä halusit kuulla siitä, kenet tapoin?" se ei ollut oikea kysymys. Hänelle kerrottaisiin vastauksesta riippumatta. Hän nyökäytti kuitenkin päätään.
"Niin?"
"Joelin. Eli kuten sanoin, en ketään merkittävää", Tyler kertoi. Raven ei olisi halunnut sitä, mutta ei voinut olla eri mieltä. Joel Rice ei ollut merkittävä. Liian tavallinen seinäruusu, muutama kaveri, samanlaisia tapauksia. Ei koskaan tehnyt tai sanonut mitään, millä olisi ollut jotain väliä.
Raven nyökkäsi.
"Siihen meni hetki. Se oli jo valmiiksi sekaisin", Tyler laski toisen polvensa maahan, etsi paremman asennon, "mä en osunut heti kunnolla, niin meni kauemmin kuin piti. Minun piti lyödä aika monta kertaa, ennen kuin se kuoli. Se huusi ja itki koko ajan."
Se olisi voinut kuulostaa traumatisoituneen, katuvan ihmisen selostukselta. Mutta äänensävy oli liian sopimaton. Siihen sekoittui liikaa normaalia ja tyytyväisyyttä.
Sama tuttu putki pakotti Ravenin katsomaan oikealle puolelleen. Suoraan silmiin. Tyler käytti eyelineria. Ainoa sellainen poika, jonka hän tunsi. Oikean silmän rajaus oli vähän sotkeentunut.
"Ihmiset on kauniita, kun itkevät", Tyler sanoi. Hymy ei ollut enää virne. Se oli vakuutteleva, joku olisi voinut väittää sitä jopa ystävälliseksi.
"Kivusta?" Raven arvasi, miten lause päättyi.
"Kipu. Pelko. Kaikki niihin liittyvät. Niin. Se on nättiä", hän sai vahvistuksen. Vai niin. Nyt hänelle siis selvisi, mikä tässä oli oikein vinossa.
"Se oli aika kaunista silloin luokassakin. En olisi ikinä osannut kuvitella Andrea tai sen jengiä itkemään. Tai sitä sun jätkääsi, Sotoa."
Raven tuhahti väliin paljonpuhuvasti. Tyler naurahti.
"Haluatko sä kuulla lisää?" hän kysyi, äänenvoimakkuus ja korkeus laskivat. Raven ei halunnut. Metalli painautui kovemmin poskea vasten, pakotti hänet pitämään kasvonsa suunnattuna toiseen.
"Sut mä osaan kuvitella. Ja mä näin sut myös. Sä olet tosi kaunis, kun itket, korppi."
Sairas mulkku. Tämä kuolisi, aivan pian.
Tylerin toinen käsi kosketti niskaa.
"Mä haluan nähdä sen uudestaan."
"Katsoitko sä sitä eilen?"
Raven kääntyi vilkaisemaan vasemmalle. Jennifer istui viereisellä paikalla. Hän ymmärsi heti.
"Katsoin. Sä ilmeisesti myös", hän totesi. Vastauksena nyökkäys.
"Kaikki katsoo sitä", Vicky totesi heidän takaansa, "sitä ei vaan voi lopettaa, kun on nähnyt, vaikka se on ihan kamalaa."
Niin on. He nyökyttelivät.
"Aamukoosteessa näytettiin, että niitä on enää 13 jäljellä", Raven muisti, "se ei ehkä kestä enää kauaa."
"Toivon mukaan ei. Se on niin hirveää", Jennifer sanoi hiljaa ja Vicky nyökkäsi.
"... joku oli kai raiskattukin siinä."
Hän katui heti, että sanoi sen. Tyttöjen olo lähti alamäkeen vielä jyrkemmin.
"Hyi helvetti! Miksi?" Vickyn kysymys oli typerä. Ei seksuaaliselle väkivallalle ollut mitään oikeaa syytä.
"Koska joku on niin vitun idiootti, ettei osaa olla ihminen", Raven mutisi, mutta tytöt eivät kuulleet. Sen sijaan joku hänen vieressään kuuli.
"Ei ne sen takia niin tee", Alex sanoi. Hän kääntyi.
"Vaan?"
Toisaalta toinen kävi erittäin pahasti hänen hermoilleen. Tämän oli pakko saada aina todistettua muille, että oli fiksumpi. Aina oli saatava viimeinen sana. Mutta niin kauan kuin oli oikeassa, sen sai anteeksi.
"Ne tajuaa, että ne ehkä kuolevat. Ja ihminen haluaa tehdä kaikkea ennen kuin kuolee", Alex selitti. Se ei ollut hyvä selitys.
"Ei kukaan varmaan erityisemmin halua raiskata ketään, ja ei siellä aina voi olla jotain täyttä sekopäätä", Raven väitti vastaan. Niitä tapauksia oli kuitenkin lähes poikkeuksetta aina. Sitä paitsi, Ohjelmaa tuijotti koko maa.
"Yllättävän moni sitä ajattelee, mieti nyt ihan normaaleja tilastojakin."
"Mutta silti, suorassa lähetyksessä!"
"Sillä nyt ei ole varmaan hirveästi väliä siinä vaiheessa. Sitä paitsi ei kukaan enää muista sitä ensi vuonna. Voi tehdä, mitä haluaa. Ketään ei kiinnosta, mitä tapahtui viime vuoden Ohjelmassa", Alex sanoi.
Opettaja tuli luokkaan.
Kumpikaan heistä ei ehtinyt väistämään.
Ravenin kohdalla se oli oman hyökkäyksen syy. Tyler taas ei osannut reagoida ajoissa, kun hän oli kohottanut kättään ja vetänyt terän esiin. Ikävä kyllä hän ei ollut osunut tarpeeksi kohtalokkaaseen paikkaan.
Isku olisi voinut olla kovempi, mutta yhtä kaikki se oli helvetin kivulias. Hän ei ollut varma, kumpi heistä rääkäisi kovempaa, mutta molempien tapauksessa se johtui tuskasta. Raven kierähti kauemmas pojasta, varoen asettamasta painoa juuri pahoinpidellylle kyljelleen.
Päällimmäinen ajatus oli äänetön rukous, että mitään ei ollut murtunut. Seuraavana oli kipu. Sitten ne vittumaiset kyyneleet, joita hän ei olisi halunnut suoda, mutta sitä ei voinut estää. Huutaa ei enempää viitsinyt, joku tulisi vielä tappamaan hänet.
Jos hän edes selviäisi Tylerista.
Mainittu henkilö kirosi värikkäästi parin metrin päässä ja piteli haavaa. Hän oli osunut hieman solisluun yläpuolelle, mutta liian kauas kaulasta. Tosin terä oli uponnut syvälle. Siinä olikin syy, miksi toinen oli onnistunut lyömään häntä. Kesti liian kauan vetää se irti lihasta.
Raven veti henkeä. Hänen pitäisi häipyä täältä. Vitut siitä, kuolisiko toinen vai ei. Nyt oli oma elämä tärkeämpi kuin Tylerin kuolema. Piti lähteä liikkeelle, vaikka kylkeä vihloi kuin se lähtisi irti.
Verinen nyrkki osui poskipäähän. Sekin sattui, uusi kipu peitti hetkeksi vanhan, ennen kuin ne molemmat tulivat takaisin. Uusi kokemus, kukaan ei ollut koskaan lyönyt häntä kasvoihin. Raven ei harrastanut tappelemista.
"Saatanan huora."
Samainen käsi avautui, sormet kiertyivät kaulan ympärille. Jos hän ei olisi ollut uhattuna, hän olisi luultavasti heittänyt ivaavan kommentin toisen turhan pienestä sanavarastosta. Mutta hän ei uskaltanut. Vaikka ote ei liikaa hengittämistä vaikeuttanut, oli se silti erittäin pelottavaa. Mielessä kävivät automaattisesti kaikenlaiset teloitustavat, joista hän oli lukenut. Kaula oli aina se ruumiinosa, joka eniten aiheutti paniikkia kosketettaessa.
Tylerin toinen käsi siirtyi rintalastan päälle, painoi häntä maahan. Ei kovin voimakkaasti, Raven huomasi. Haavasta pulppusi verta ja se ilmeisesti riitti. Totta kai se riitti, toinen oli keskenkasvuinen teinipoika, ei animehahmo.
"Mä olisin voinut olla kiltti, mutta sä menit sotkemaan", ääni oli kivunsekainen ja erittäin vihainen. Sanoista huolimatta, muistuttivat edelleen surkean elokuvan repliikkejä. Raven ymmärsi. Nyt ei oltu enää sadistisella leikkimistuulella. Nyt aiottiin hakata, hyväksikäyttää ja tappaa.
Se ei käynyt päinsä. Ja toisin kuin Tylerilla, hänen kätensä olivat terveet. Mutta miksi kaula? Uhkaus oli edelleen olemassa, vaikka hän tiesi, ettei toinen pystyisi häntä siinä paikassa kuristamaan. Tai murtamaan niskaa.
"Sä kuolet."
Se oli totuus. Hengitys nopeutui ja kävi ohuemmaksi. Hän oli varma, että poika näki hänen paniikkinsa.
"Irti mun kaulasta!"
Raven toimi.
A/N: Onko tästä jotain sanomista? Höm... ei kai? Raiskaus on päivän sana ilmeisesti, ja kaula on herkkä paikka.