Ep. 7: Mitä? Eläviä kuvia?

A/N: Minähän sanoin jo muutamaan otteeseen, että tämä etenee tuskallisen hiiiiitaaaaaastiiiii... Kuin ankkuriin naulattu etena :)

Emt, jotain perustaa tulevalle. Tämä EI ole imelä seurusteluficci, vaikka varmasti yhdessä vaiheessa tekisi mieli luulla niin.

Betailematon. Sorry virheet, omiaan ei koskaan onnistu näkemään.

Review plz.

Juu, ja kiitos niille, jotka ovat jaksaneet lukea tekstiäni ^^ Tiedän pitäväni oman ääneni kuuntelusta vähän liikaa... Reviewejä! Ne kannustavat minut uppaamaan lisää materiaalia!

Word count (Mitä? Eläviä kuvia?): n. 3300

Warnings: Muutama pusu. Sosiaalisesti tukala tilanne.

Spoilers: eip

Disclaimer: Jos omistaisin jotain, tatskatut shinigamit nähtäisiin useammin ilman paitaa. Mmm… Ilman paitaa…


Orihime ja Renji saapuivat tytön asunnolle. Orihime lähes läähätti kuumissaan, hän ei ollut tottunut juoksemaan tällaista matkaa. Renji puolestaan oli tuskin hengästynyt, ja hän tervehti muita seuralaisensa vielä tasatessa hengitystään.

Orihimen asunnon ulkopuolella odottivat Ishda, Chado ja Ichigo. Ensin mainitulla oli kädessään videovuokraamon muovipussi pullollaan elokuvia, irtokarkkia ja perunalastuja. Chado kantoi korillista limonadia ja Ichigo käsitteli kännykkäänsä soittaakseen Orihimelle, mutta tämän ilmestyttyä paikalle hän tervehti tulijoita – Orihimea lämpimästi, Renjiä hieman viileämmin.

Päivällä Ichigo oli ollut hyvin tietoinen siitä, että kukaan ei ollut huomannut kutsua Renjiä mukaan illanviettoon, mutta hän ei aikonut olla se, joka avaisi suunsa. Omasta mielestään hän sai kärsiä shinigamin edesottamuksista riittävästi koulussa ja kotonaan, eikä Renjin läsnäolo lähes kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa saanut Ichigon kirjoissa erityisen hyvää arvosanaa viihdyttävyydessä.

Ichigo oli huomaavinaan jonkinlaisen ilmapiirinmuutoksen Renjin ja Orihimen välillä, mikä suorastaan sapetti häntä. Hän ei ollut varma siitä, mitä tunsi tyttöä kohtaan, mutta samalla hetkellä kun hän huomasi aavistuksenomaisen kipinöinnin Renjin ja Orihimen välillä, hänelle oli selvää, että hän ei aikonut antaa pahimman kilpailijansa viedä viatonta ja suloista tyttöä.

Oliko hän mustasukkainen? Vai oliko kyse yksinkertaisesti halusta suojella Orihimeä Renjin epäilemättä kyseenalaisilta aikomuksilta? Ichigon oli jälleen myönnettävä, että hän ei osannut sanoa. Hän päätti pitää kaksikkoa tarkasti silmällä.

Saatuaan hengityksensä tasaantumaan Orihime pahoitteli viivästystä ja selitti, kuinka ei ollut lainkaan huomannut ajan kulua. Taas kerran puna hiipi tytön poskille, ja Ichigo aavisteli pahinta, vaikka ei taaskaan osannut sanoa, mikä se voisi tässä tapauksessa olla.

Pidemmittä puheitta Orihime avasi asuntonsa oven, ja nuoret marssivat sisään. Orihimen asunto oli viihtyisästi sisustettu, ei liian täysi muttei myöskään liian tyhjä. "Olkaa kuin kotonanne" asunnon omistaja sanoi, "niin kuin aina ennenkin."

Muut asettuivat taloksi järjestellen irtokarkkeja ja muuta naposteltavaa kulhoihin kinastellen leikkisästi siitä, mikä elokuva katsottaisiin ensimmäisenä. Orihime vei vasta saamansa aarteen vaatekaappiinsa ennen kuin kukaan Ichigoa lukuun ottamatta ennätti kiinnittää siihen pienintäkään huomioita, eikä Ichigo ollut lainkaan varma siitä, halusiko tietää mitä, Orihime muilta piilotteli.

Ichigo kiinnitti huomionsa Renjiin, joka näytti suorastaan epäilyttävän tyytyväiseltä. Shinigami oli keskittynyt tavaamaan elokuvien takatekstejä, eikä Ichigo voinut olla huomaamatta, että tämä liikutti huuliaan lukiessaan ja eteni suorastaan tuskastuttavan hitaasti.

Pyhä lehmä, Ichigo ajatteli, älkää vaan sanoko, että Renji ei osaa kunnolla lukea!

Pakkohan hänen oli osata, muutoin Byakuya olisi potkaissut hänet virastaan ajat sitten. Ei kukaan voinut olla luutnantti ilman moista perustaitoa, ja olihan hän koulussakin pärjännyt… Hyvä on, Renji oli pärjännyt koulussa juuri niin surkeasti kuin voisi olettaa sellaisen pärjäävän, joka ei ymmärtänyt taululle kirjoitettuja merkkejä. Asia olisi otettava esiin jossain vaiheessa, mutta hyvin hienovaraisesti, niin että se ei ärsyttäisi Renjiä liikaa. Muutoin tämä ei ikinä myöntäisi puutteitaan, ja hänet varmasti heitettäisiin koulusta pihalle ennen pitkää.

Koulu ilman Renjiä. Ei loppujen lopuksi huonompi ajatus. Toisaalta taas koulutyö pitäisi hänet kiireisenä, jolloin Ichigo saisi enemmän omaa aikaa. Ehkä Renjiä olisi kuitenkin autettava, Ichigo pohti palatessaan elokuvavalikoiman puoleen.

Elokuvavalikoima kieli vahvasti siitä, että sen luomiseen ei ollut vaikuttanut yksikään nainen. Ichigo, Chado ja Ishda eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen yhdestäkään elokuvasta, joten jokainen oli valinnut omansa.

Kunkin elokuvavalinta oli varsin helppo arvata. Cube oli tietenkin Ishdan valinta: psykologinen synkkäsävyinen trilleri istui viimeisen quincyn persoonaan paremmin kuin hyvin. Chado taas oli ilmiselvästi valinnut Brave Hearthin, traagisen tarinan sankaruudesta ja petoksesta.

Ichigon elokuvavalinta olisi voinut olla hieman haastavampi, mikäli ilmiselvät eivät olisi jättäneet sitä ainoaksi mahdollisuudeksi. Ichigo oli valinnut Bladen syistä, joita kukaan ei kuollakseenkaan ymmärtänyt.

"Ai niin" Ichigo muisti Orihimen palatessa muiden joukkoon, "Rukia ja Tatsuki sanoivat että tulevat myöhässä. Heillä on jotain tyttöjen juttuja menossa."

Orihime vain nyökkäsi. Rukia ja Tatsuki tulivat hyvin toimeen ja viettivät paljon aikaa yhdessä. Kummatkin tarvitsivat voimakasta, dominoivaa luonnetta ystäväkseen saadakseen kumppanuudelta jotakin sellaista, mitä kiltti ja alistuva Orihime ei voinut heille tarjota.

Orihime tunsi lievää mustasukkaisuutta. Hänen kaksi ystäväänsä, viettämässä niin paljon aikaa yksissä tuumin ilman häntä! Se sai hänet tuntemaan itsensä kovin yksinäiseksi ja hylätyksi. Samaan aikaan Orihime tunsi syyllisyyttä: ei hänen kuulunut olla mustasukkainen siitä, että hänen ystävillään oli hauskaa! Hän päätti heittää ikävät ajatuksen mielestään ja keskittyä elokuviin.

Elokuvavalikoima ei juuri miellyttänyt Orihimea. Hän ei pitänyt kauhusta eikä väkivallasta – ei ollut koskaan pitänyt, ja menneet tapahtumat olivat vain vahvistaneet hänen mielipidettään. Hän saattoi vieläkin haistaa veren ja tuntea pelon, jota oli kokenut paitsi itsensä myös muiden puolesta.

Kuinka muut saattoivat unohtaa niin nopeasti? Vai elivätkö he vain elämäänsä tapahtumien muistojen kanssa eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Etenkin Renji hämmästytti häntä suuresti.

Orihime ei tiennyt paljonkaan Renjin menneisyydestä, mutta hänen rajoittuneen tietonsa valossa se oli lähinnä ollut selviytymiskamppailua, vuosikymmeniä ainaista taistelua ja kipua, menetystä ja yksinäisyyttä. Aina Renji oli noussut tuhkasta ja verestä, milloin omastaan ja milloin jonkun toisen. Nyt hän istui Orihimen sohvalla kuin kuka tahansa lukiolaispoika, tavaten Bladen takakantta huvittunut ilme kasvoillaan.

Renji pyysi saada vaihtaa kouluvaatteensa vähemmän muodollisiin. Orihime osoitti hänelle kylpyhuoneen, johon shinigami katosi mukanaan yksi paperipussi ja kolme sen muovista lähisukulaista.

Vaatteitaan vaihtaessaan Renji kuuli ovikellon soivan. Rukia ja Tatsuki, hän päätteli, ja äänistä selvisi, että hän oli päätellyt oikein. Sen parempi, mitä enemmän todistajia hänen entreellään seurapiireihin olisi.

Kun Renji astui ulos Orihimen kylpyhuoneesta, hänellä oli yllään voimakkaan oranssi hihaton paita ja tummansiniset, takamuksesta ja reisistä tiukat mutta lahkeensuista lepattavat farkut. Asukokonaisuus oli viimeistelty mustalla nahkavyöllä, jota koristivat kolmessa rivissä olevat rottaniitit, ja vastaavanlaisilla niittirannekkeilla. Kaulassa riippui nahkaisella nauhalla sidottu teräskoru.

Kaikki Rukiaa myöten tuijottivat Renjiä yllättyneinä. Asu oli lievästi sanoen erikoinen, vaikka erillisinä vaatekappaleina ja asusteina mikään ei ollut erityisen outo.

Hyvä on, rehellisyyden nimittä on myönnettävä, että Renjin housut näyttivät karanneen hippiaatteen kultavuosilta ja hänen paitansa väri olisi järkyttänyt herkemmänpuoleisen taiteilijan kyyneliin. Pointti kuitenkin oli, että Renjin asukokonaisuus yhdisteli surutta tyylejä niin monelta vuosikymmeneltä ja niin useasta alakulttuurista, että hänen ilmaantumisensa johdatteli Orihimen ajatukset hulluksi tulleeseen aikakoneeseen.

Asustaan huolimatta ja osin myös sen vuoksi Renji näytti hyvältä. Sitä ei ollut kiistäminen kenenkään, ei edes Ichigon, joka keksi välittömästi lukuisia purevia huomautuksia luutnantin asusta ja toi muutaman niistä julki. Renji ei kuitenkaan antanut moisen pikkuseikan turmella hyvää tuultaan, vaan lojahti muitta mutkitta Orihimen sohvalle makaamaan heittäen jalkansa sen selkänojan yli.

Tyytyväisyys suorastaan loisti luutnantin kasvoilta. Hän rakasti huomioita silloin, kun tiesi sen syyn, ja tiesi sen positiiviseksi.

"No, mitä katsotaan?"

Orihime toivoi Brave Hearthia, mutta koska Rukia ja Tatsuki olivat jo nähneet sen, Renjin sanoja seuranneen yleisen häslingin jälkeen Ichigo sai kunnian pistää Bladen pyörimään.

Orihime keskittyi enemmän seuraamaan Renjiä kuin elokuvaa. Blade oli niitä audiovisuaalisia taidepläjäyksiä, jotka eivät kiinnostaneet häntä lainkaan, mutta toisaalta shinigamin reaktioiden seuraaminen voisi osoittautua kiinnostavaksi. Sikäli kun Orihime tiesi, Renji ei ollut milloinkaan katsonut elokuvia, syönyt makeisia tai perunalastuja tai juonut kolaa.

Mitä pidemmälle elokuva eteni, sen leveämpään virneeseen Renjin suu venyi. Mies piti silminnähtävästi niin elokuvasta kuin naposteltavastakin, ja kolaa, tuota mustaa poreilevaa elämännektaria, hän suorastaan rakasti.

Kieltämättä Orihime sai taas yllättyä ystävästään. Hän oli kyllä arvannut tämän pitävän naposteltavasta, kukapa ei olisi pitänyt, mutta että tästä typerästä elokuvasta…? Orihime oli hieman pettynyt syistä, joita ei osannut sen tarkemmin määritellä. Ehkäpä hän oli odottanut Renjiltä kypsempää asennetta?

Kun elokuvan päähenkilö suoritti jälleen erään typerännäyttävän erikoistehostevoltin kesken verisen taistelun, Renji ei enää kestänyt. Hän oli juuri ottanut suunsa täyteen kolajuomaa, mutta ei kyennyt edes nielemään sitä, elokuva oli yksinkertaisesti liikaa hänelle.

Mies räjähti nauruun purskauttaen kolajuoman suustaan ruudulle, lattialle, sohvalle, Orihimen matolle ja itsensä päälle. Hiilihappo kirveli Renjin nenässä, mutta hän ei piitannut siitä, eikä liioin voinut lakata nauramasta. Hänen silmänsä kyyneltyivät naurusta ja poltteesta nenän herkillä limakalvoilla.

Kaikkien katseet kääntyivät Renjiin, lukuun ottamatta Orihimen katsetta, joka ei ollut missään vaiheessa häntä jättänytkään. Silti nauru ei lakannut, ja Ishda kurotti pause-näppäimen puoleen; Renji kun selvästi tarvitsi jonkinlaista psyykkistä huolenpitoa ennen kuin elokuvanautinto voisi jatkua. Ei niin että Ishda olisi suuremmin nauttinut elokuvasta, mutta hän tiesi Ichigon tulevan huonolle tuulelle, mikäli suuri osa tämän valitsemastaan elokuvasta kuluisi hysteerisen Renjin rauhoittamiseen, eikä Ishda halunnut pilata iltaa antamalla noiden kahden riidellä keskenään enempää kuin oli aivan välttämätöntä.

Orihime nousi siivoamaan pahimman sotkun, Renji kun ei siihen olisi naurultaan kyennyt ennen kuin vauriot olisivat tulleet huomattavasti pahemmiksi. Matto pitäisi pestä kunnolla ja sohvasta kolatahra tuskin lähtisi ikinä kunnolla pois, mikä ei kuitenkaan harmittanut Orihimea. Hänen sisustuksensa ei ollut kallis ja se oli tehty käytettäväksi, mihin hänen järkeilynsä mukaan kuuluivat myös satunnaiset ruokavahingot.

Lopulta Renji sai hikoteltua ilmoitelle jonkinlaisen hyvällä mielikuvituksella anteeksipyynnöksi tulkittavissa olevan äänen, minkä jälkeen hän nousi sohvalta. "Käyn haukkaamassa raitista ilmaa", hän läähätti naurunpyrskähdysten välistä, "jatkakaa te vain."

"Minä käyn myös haukkaamassa vähän raitista ilmaa… Tämä ei oikein ole minun tyyppiseni leffa," Orihime totesi. "Olkaa vaan kuin kotonanne, tulemme ihan kohta takaisin."

Orihime kiiruhti Renjin perään, ja pian parivaljakko selvisi ulos asti. Renjin loittoneva hysteerinen nauru kaikui vielä pitkään Ichigon korvissa, eikä elokuva enää suuremmin kiinnostanut häntä.

Ichigo ei kuitenkaan ennättänyt harmittelemaan elokuvanautintonsa kärsimistä, sillä pojan aivot askartelivat kiihkeästi Renjin ja Orihimen tapauksen parissa. Hän oli kyllä huomannut, ketä Orihime oli katsonut koko elokuvan ajan, ja tuntenut sen vuoksi voimatonta kiukkua. Renji sen sijaan oli ollut täysin elokuvan lumoissa. Voisiko kiinnostus, jota selvästi oli ilmassa, olla sittenkin yksipuolista?


Orihime epäili, että Renji ei enää pian pysyisi pystyssä ilman apua. Hän nojasi seinään raskaasti, kärsien edelleen hysteerisistä naurunpuuskista, ja hän valuikin seinää pitkin maahan ja hautasi kasvonsa käsiinsä hetkeksi. Hänen hartiansa hytkyivät. Ei kai Renji itkenyt?

"Renji?" Orihime kysyi vaimeasti. "Oletko kunnossa?" Mikä jos mies tosiaan itki? Ehkä elokuva oli tuonut hänen mieleensä jotakin kamalaa, ja hän oli ensin reagoinut siihen hysteerisellä naurulla ja sen jälkeen onnettomalla itkulla?

Orihime havaitsi teoriansa olleen väärä. Renji yksinkertaisesti vain nauroi, nauroi katketakseen. Hän nosti päänsä käsistään, koetti sanoa jotakin, mutta joka kerta nauru katkaisi hänen lauseensa. Renji oli haronut tukkaansa, hänen kampauksensa oli avautunut, ja nyt hiukset valuivat punaisena putouksena pitkin hänen selkäänsä.

Ohikulkijat, joita onnekkaasti oli vain muutamia, katsoivat paria pitkään. Taaskaan ei kyllä heitä voinut syyttää, olihan hysteerinen mies hölmistynyt tyttö vierellään näky, joka herätti niin hilpeyttä kuin huolestuneisuuttakin.

Ikävä kyllä eräs ohikulkijoista ei ollut viattomalla mielellä liikkeellä. Noin kolmissa kymmenissä olevan mieshenkilön silmissä Renji oli juopunut, huumeissa tai muutoin avuttomassa tilassa, mikä tietenkin tarkoitti sitä, että Orihimen oli oltava hänen neuvoton tyttöystävänsä. Helppoja uhreja ryöstölle… Ja kenties jollekin muullekin, mies pohti havaittuaan Orihimen runsaan poven.

"Noniin, typy, anna rahasi tänne," mies sanoi hapuilevasti. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin suorittanut ryöstöä, ja hänen kokemuksensa vastentahtoisten naisen käpälöinnistä rajoittui muutamaan päihtyneeseen iltaan, jotka olivat poikkeuksetta päättyneet kuumottavaan poskeen ja nokkaviin tuhahduksiin. Tällä kertaa hän kuitenkin aikoi ottaa mitä halusi, mutta mikä oli oikea lähestymistapa? Miksi kukaan ei ollut kirjoittanut katuryöstäjän etikettiopasta?

Mies otti muutaman, epävarman askelen kohti Orihimea ja koetti tarttua tämän rintoihin samalla kun Orihime koetti pitää käpälöijää kaukana. Ikävä kyllä, tai ehkä sittenkin onnekkaasti miehen hitaammanpuoleiset aivot olivat niin keskittyneet ryöstön tyylipuhtaaseen suorittamiseen, että hän oli kokonaan jättänyt huomioimatta Renjin, jonka hysteria oli kaikonnut tyystin.

Tunkeilija havahtui yrityksistään havaitessaan varjon lankeavan päälleen. Hän vilkaisi vaistomaisesti varjon aiheuttajaa, pitkää tatuoitua miestä, jonka punainen tukka toi katuvalojen epäluonnollisessa valossa mieleen lähinnä putouksellisen verta, ja jonka ilme kertoi selvästi, että tunkeilijan veri täplittäisi hyvin pian märkää asvalttia, ellei tämä ottaisi jalkojaan alleen hyvin nopeasti. Tai ehkä täplittäisi, vaikka hän juoksisi henkensä edestä.

Ryöstäjä päästi pienen pelästyneen vinkaisun, mutta ennen kuin hän ennätti paeta, Renjin vasen nyrkki kajahti hänen leukaansa kalauttaen epäonnisen hampaat yhteen ja lähettäen epämääräisen kivun aallon hänen leukansa läpi. Pelottavinta oli, että isku oli lähes rento, kaukana vihastuneen lyönnin spontaanista voimasta.

Tunkeilija vinkaisi uudelleen, tällä kertaa kivusta, ja livisti piittaamatta veren mausta suussaan. Hän ei tiennyt, mikä oli mennyt rikki, mutta juuri nyt se ei häntä kiinnostanutkaan. Hänen ennustajanlahjansa olivat sen verran vankat, että hän tajusin myös jonkin muun menevän rikki, ellei hän vaihtaisi maisemaa pikaisesti.

Ei koskaan enää, hän vannoi itselleen, katuryöstöt jääkööt niille, jotka eivät arvostaneet elämäänsä, kyllä rehellinen työ on sittenkin poikaa!

Renji tuhahti katsoen juoksevan miehen perään hieman happamena. Toisaalta yliannos hysteriaa oli alkanut käydä raskaaksi jopa Renjin treenatuille vatsalihaksille, eikä niiden saattaminen kramppiin kuulunut illan suunnitelmiin, joten oikeastaan keskeytys ei suuremmin harmittanut häntä. Orihimeen kohdistunut loukkaus oli tietenkin hieman sapettava tekijä.

Orihimeen, joka näki edessään hyvin erilaisen Renjin kuin käpälämäkeen lähtenyt muukalainen. Hän näki tyylikkään pelastajan, mutta ei sentään valkoisella ratsulla saapuvaa prinssiä, sillä Orihime tunsi Renjin jo nyt liian hyvin kyetäkseen liittämään tähän moisia mielikuvia.

Renji katsoi hiljaista pelästyneen näköistä tyttöä, ja hänen ilmeeseensä tuli ehkä aavistus huolta. "Oletko kunnossa?"

Orihime nyökkäsi, mutta hyppäsi sen jälkeen halaamaan Renjiä. "Minä vain pelästyin kamalasti."

Mikäli Renji olisi tiennyt entisen asuntonsa ulkopuolella vain muutamia päiviä sitten käydystä keskustelusta, hän olisi varmasti nähnyt tilanteeseen liittyvän ironian, Nanahan oli lausunut lähes tarkalleen samat sanat Sousukelle. Onnekseen hän ei kuitenkaan tiennyt siitä mitään, ja Orihimen läheisyys karkotti tehokkaasti ajatukset, jotka yrittivät analysoida menneitä.

Tytön suloiset kasvot olivat lähellä, ja hänen rintansa painuivat Renjiä vasten tavalla, jota mies oli kaivannut pitkään. Ne olivat pehmeät, niin täydelliset jo kahden vaatekerran läpi tunnettuina. Renji halusi nähdä tuon runsaan poven ilman sitä kahlitsevia vaatteita. Hän oli varma, että Orihimen rinnat olisivat kermanvalkoiset ja pyöreät, täydelliset joka tavalla.

Kun Orihime nosti kasvonsa Renjin vaatteista, mies ei voinut vastustaa kiusausta. Hän painoi huulensa Orihimen suloisille, miltei korallinvärisille huulille ja suuteli tyttöä.

Orihime vastasi suudelmaan ilolla, painautuen entistä lähemmäs Renjiä juoksuttaen samalla sormiaan tämän tukassa saaden sen suloisen pörröiseksi, jos nyt Renjiin saattoi missään olosuhteissa liittää adjektiivia "suloinen."

Renji vei toisen kätensä Orihimen vasemmalle rinnalle, toisen tämän tukkaan, ja pian kurkumanvärinen ja luonnottoman punainen tukka sekoittuivat toisiinsa, muodostaen ohikiitäväksi hetkeksi silkinsileän verhon, joka erotti parin muusta maailmasta.

Parin vaihtamat suudelmat muuttuivat hiljalleen kiihkeämmiksi, ja sekä Renji että Orihime unohtivat tyystin kadun ja satunnaiset ohikulkijat, jotka jälleen loivat pitkiä silmäyksiä pariin.


Ichigo katsoi kelloa. Renji ja Orihime olivat vasta lähteneet, mutta aika tuntui kuluvan toisaalta tuskastuttavan hitaasti, toisaalta kuin siivillä. Hän päätti kolmannen kerran, että mikäli Renji ja Orihime eivät viiden minuutin kuluessa palaisi takaisin, hän etsisi nuo heidät. Hän oli huolissaan.

Ichigo muistutti itseään ties kuinka monetta kertaa siitä, että Orihimen oli Renjin seurassa, eikä Renjin epäilemättä lukuisiin huonoihin puoliin kuulunut jättää ystäviä pulaan. Mitä todennäköisimmin Orihime oli parhaillaan paremmassa turvassa kuin ollessaan yksin kotonaan.

Toisaalta juuri Renjin läsnäolo oli tekijä, joka aivan erityisesti huolestutti Ichigoa, joten hänen väitteensä rauhoittava vaikutus oli mitä rajallisin.

Jälleen viiden minuutin raja tuli täyteen. Samalla hetkellä Ichigon kärsivällisyys saavutti rajansa.

"Käyn katsomassa onko Renji jo tukehtunut nauruunsa. Ei mene pitkään," Ichigo sanoi tietäen hyvin, että muut eivät milloinkaan nielisi väitettä huolestuneisuudesta, joten hän päätti noudattaa hieman epämääräisempää lähestymistapaa. Ishida ja Rukia loivat häneen epäilyksestä kielivän katseen, mutta palasivat elokuvan pariin mutisten hyväksyvästi.

Ulkona ei näkynyt ketään. Kuinka kauas Renji ja Orihime olivat menneet? Oli parasta huutaa.

"Hei Renji! Orihime!"

Vain muutaman kymmenen metrin päässä, mutta talon kulman takana näkymättömissä, Renji irrottautui Orihimesta salamannopeasti ja otti muutaman askelen taaksepäin. Orihime jäi paikoilleen. Oliko Ichigon täytynyt törmätä paikalle juuri sillä hetkellä? Onneksi hän ei ollut nähnyt…

"Täällä, Ichigo!" Renjin ääni oli tasainen ja rauhallinen, ei mitenkään normaalista poikkeava. Silti Orihimen oli tukahdutettava hihityksensä, sillä Renji näytti kovin erilaiselta kuin päivällä. Shinigamin tukka oli sekaisin, hänen silmistään kuvastui jotain, mitä Orihime ei ollut koskaan aikaisemmin niissä nähnyt, ja kiihtymyksen puna oli kohonnut hänen poskilleen. Lyhyesti sanoen Renji näytti elävämmältä kuin koskaan.

Miltähän Orihime itse näytti? Hän ei tiennyt, mutta veti varmuuden vuoksi syvään henkeä. Ichigon ei tarvitsisi arvata, että Renji oli suudellut häntä. Hän ei halunnut Ichigon arvaavan, ei muidenkaan. Orihime päätti, että suudelmat jäisivät hänen ja Renjin väliseksi salaisuudeksi.

Orihime ei hävennyt tapahtunutta, eikä ollut siitä pahoillaan. Hänen ensisuudelmansa oli ollut mitä miellyttävin kokemus, joskin sitä edeltäneet tapahtumat hän olisi mielellään pyyhkinyt mielestään. Toisaalta, Orihime päätteli, ilman niitä hän tuskin olisi kokenut lyhyttä mutta ihanaa hetkeä Renjin kanssa.

Ichigo katsoi Renjiä ja sitten Orihimea, joka ei uskaltanut sanoa mitään. Mitä Orihime pelkäsi? Mistä kumpusi tämä epämääräinen syyllisyyden tunne?

Renji virnisti leveästi ja koetti ärsyttää Ichigoa epäolennaisella lavertelullaan, mutta selvästikään Ichigo ei halunnut lähteä leikkiin mukaan. Orihime ei voinut olla huomaamatta pojan vaikuttavan hieman vaisulta.

Kun kolmikko palasi sisään, Blade oli loppumaisillaan, ja Tatsuki ja Chado olivat niin syventyneet lopputaisteluun, että he tuskin huomasivat saapujia. Sen sijaan Ishida ja Rukia katsoivat Orihimea tavalla, joka häiritsi häntä mitä suurimmassa määrin. Renji taas ei tuntunut huomaavan mitään tavallisuudesta poikkeavaa vaikka sai osakseen aivan samanlaisen katseen. Hän valtasi välittömästi paikkansa sohvalta, avasi pullon kolaa ja otti toiseen käteensä kourallisen karkkia, toiseen kourallisen perunalastuja.

Orihime arveli ulkomuodossaan olevan jotakin vikaa ja vetäytyi kylpyhuoneeseen. Ohimennen hän huomioi Renjin jättäneen kouluvaatteensa sotkuiseksi mytyksi huoneen nurkkaan ja päätti mainita siitä tälle, mutta peiliin katsottuaan hän unohti asian saman tien.

Oliko peilin tyttö tosiaan sama Orihime, joka oli vähemmän kuin puoli tuntia sitten lähtenyt haukkaamaan raitista ilmaa? Hänenkin tukkansa oli sekaisin, samalla tavoin pörrössä kuin Renjin, ja hänenkin silmänsä loistivat tavalla, johon tyttö ei ollut tottunut. Uusi mutta miellyttävä tunne värisytti Orihimea. Hän oli kuvitellut olevansa ihastunut Ichigoon, mutta tämä tunne oli jotakin muuta. Ehkäpä oikeaa rakkautta?

Orihime huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä, kuivasi ne ja kampasi tukkansa nopeasti. Hän vilkaisi itseään uudelleen peilistä. Paljon parempi. Vaikka hänen silmiensä loiste edelleen kieli tapahtuneesta, muu ulkomuoto oli palannut ennalleen.

Kun Orihime livahti takaisin muiden pariin, Cube oli jo alkanut. Se osoittautui pelottavaksi, mutta kun Orihime kuvitteli voivansa painautua kiinni Renjiin, pelko muuttui huomattavasti miellyttävämmäksi, ja ensimmäistä kertaa elämässään Orihime nautti kauhuleffasta.


Useita tunteja myöhemmin Ichigo ja Renji kävelivät kohti kotia, jota Renji tosin uskonut koskaan voivan rehellisesti kutsua kodikseen. Oli viileää mutta ei kylmää, ja tihkusade lankesi asvalttiin lähes hellästi. Muutama sumuhaituva leijaili pitkin lähes tyhjiä katuja.

Renji oli syönyt niin paljon herkkuja että hänen vatsaansa koski, mutta se ei juurikaan harmittanut häntä. Lukuun ottamatta Ichigon saapumista huonolla hetkellä ilta oli ollut mitä onnistunein. Aineellisessa maailmassa tosiaan osattiin herkutella! Elokuvatkin olivat osoittautuneet mitä hauskimmaksi kokemukseksi, vaikka Renjillä olikin epämääräinen tunne siitä, että hän oli nauranut väärissä kohdissa, sillä juuri niissä muut olivat olleet haudanhiljaisia.

Renji huokaisi mielessään. Miksi Ichigon oli pitänyt saapua juuri silloin kuin hän oli saapunut? Asiat olivat juuri olleet muuttumaisillaan kiinnostaviksi, mutta sitten herra voikukka oli jälleen tullut tielle, melkein kuin Rukiankin kanssa.

Ei, ei läheskään niin kuin Rukian kanssa. Silloin tilanteeseen ei ollut liittynyt mitään seksuaalista – hyvä on, paljon mitään seksuaalista. Nyt Ichigo oli pilannut Renjin ainoan mahdollisuuden siltä illalta, ja vaikutti siltä, että tilaisuuksia oli tässä universuminkolkassa varsin vähänlaisesti.

Ichigon talolle saapuminen havahdutti Renjin mietteistään. Isshin touhotti poikiensa ympärillä tapansa mukaan hyperenergisesti ja sai Renji miettimään, huomaisiko tämä, mikäli hänen aamukahviinsa laitettaisiin rauhoittavia lääkkeitä.

Isshin lupasi kokata hyvän ja ravitsevan iltapalan, illallisaikahan oli jo varsinaisesti ohi, mutta Renji päätti pestä tukkansa ennen ateriaa jotta se ennättäisi kuivua ennen nukkumaanmenoa. Hän painui suihkuun ja unohti jälleen lukita oven perässään.

Kun Renji riisuuntui, hänen ajatuksensa livahtivat kuin huomaamattaan Orihimeen, tarkemmin sanoen tämän rintoihin. Tyttöä oli todellakin povella siunattu! Shinigamin mieli ryhtyi suorittamaan laajamittaista pohdintaa erilaisista rinnoista, ja kuten arvata saattaa, pohdinta osoittautui varsin kiinnostavaksi.

Renji oli juuri ennättänyt aloittaa itsensä koskettelun kun kuuli kylpyhuoneen oven avautuvan. Vaistomaisesti hän vilkaisi ovelle, vain nähdäkseen Karinin parhaillaan sulkevan sitä mitä mielenkiintoisin ilme pienillä kasvoillaan.

Saatuaan oven suljettua Karin huokaisi syvään. Hyvä Jumala, oliko hänen uudella "veljellään" tatuointi siellä? Kai se oli uskottava, kun kerran omin silmin näki.

Karin ryntäsi huoneeseensa päättäen, että ei enää koskaan poistuisi sieltä. Hän ei yksinkertaisesti voisi katsoa Renjiä silmiin.

Renjin elämään oli mahtunut paljon niin nolostuttavia hetkiä, että hän olisi toivottanut maan ytimestä nousevan, Renjin mukaansa tempaavan laavanyrkin tervetulleeksi, mutta tämä oli ehdottomasti noista hetkistä pahin. Miksi hän oli unohtanut lukita oven, ja miksi juuri Karinin oli täytynyt avata se, ja miksi juuri sillä hetkellä? Karin oli riittävän vanha ymmärtääkseen, mutta toisaalta liian nuori ymmärtääkseen.

Renji peseytyi ja pukeutui mahdollisimman nopeasti ja ryntäsi sitten Ichigon huoneeseen. Hän oli nälkäinen, mutta päätti pysytellä huoneessa loppuillan. Hän ei vain voisi katsoa Karinia silmiin.

Eipä hänen naisasioissaan tosiaan ollut kehumista, kun hän kerran sai ystävänsä pikkusiskonkin vihaamaan itseään sanomatta tälle sanaakaan. Akat! Hittoon koko sukupuoli – hän keskittyisi uraansa, josta tosin oli juuri päättänyt luopua, ja muuhun tärkeään. Vaikkapa sakeen paremman puutteessa.

Kesken häpeäänsä ja surkeuttaan shinigami muisti jättäneensä kouluvaatteensa Orihimen kotiin.

Ei se mitään.

Hän tuskin haluaisi aamullakaan poistua huoneestaan.