Hei Kaikki! Anteeksi että on kestänyt. Mulla on ollut kauheasti menoa ja muuta. Aloin myös kääntää rakastuminen leirillä englanniksi (tosi fiksua -.-) Lukekaa ja kertokaa mielipiteenne saa olla kriittinen!
Mutta tässä se on uusi upea luku! (joo tosi...)
varoitukset: Yaoita ja kiroilua!
Berwald kaivoi avaimet taskustaan. Mutta juuri kun hän oli avaamassa oven, joku ehti ensin.
"Berwaald!" Tino huusi ja tarrautui toisen kaulaan. Kukkamuna haukkui, tai yritti, olohuoneesta ilmoittaakseen olemassa olonsa ja tervehtiäkseen myös tulijaa. Tinolla ei ollut aivan sama mielessä.
"Hei…" Berwald sanoi hiukan järkyttyneenä suomalaisen vastaan otosta.
"Olen kamalan pahoillani!" Tino huusi edelleen kyyneleet silmissä. Berwald pudotti ostokset järkyttyneenä.
"Oletko kunnossa? Sattuiko jotain?" Berwald kysyi huolestuneena. Tinosta ei saanut enää mitään selvää. Berwald kantoi ensin Tinon sohvalle ja haki sitten ostokset sisälle. Sitten hän istuutui Tinon viereen, joka automaattisesti käpertyi ruotsalaisen kylkeä vasten. "Kerro nyt mitä sattui?" Berwald yritti uudelleen hiukan rauhallisemmin. Tino nosti päätään ja katsoi Berwaldia syvälle jäänsinisiin silmiin. Berwald katsoi häntä takaisin. Tinon silmät olivat kirkkaat ja täynnä kyyneliä. Kasvot olivat punaiset ja märät, myös Tinon nenä vuosi.
"A-anteeksiiiiii….!" Tino sanoi ja purskahti uudestaan itkuun. Berwald tunsi itsensä niin hyödyttömäksi pidellessään Tinoa, joka itki.
"Tino, en voi antaa anteeksi ennen kuin kerrot, miksi minun pitäisi edes antaa anteeksi." Berwald sanoi aikuismaisesti ja rauhallisesti. Nyt suomalainen alkoi rauhoittua. Hän pyyhkäisi hihallaan nenää ja hengitti hetken hitaasti.
"Si-sinun i-isäsi so-soitti…" Tino takeili ja kuivasi kyyneleitä pois. Berwald katsoi hetken Tinoa yllättyneenä, mutta ilme muttui vihaiseksi yhtäkkiä.
"Niin, sanoiko hän jotain sinulle?" Tiedät kai että hän ei ajattele ennen kuin sanoo." Berwald sanoi vihaisena Tinoa, joka pudisti päätään rajusti.
"Ei hän sanonut mitään sellaista…" Tino sanoi rauhoittuen lopulta. "Minä vain valehtelin, että olen nainen ja olen tarjoilija ja nimeni on Aino ja että unohdit puhelimen kahvilaan, jossa olen töissääÄÄ!" Tino sanoi ja purskahti uudestaan itkuun. Berwald ei eläessään ollut näyttänyt enemmän puusta päähän lyödyltä. Sitten palikat loksahtivat kohdalleen. Berwald tuijotti hetken eteenpäin. Sitten suu kaartui lievään hymyyn, josta se isoni, kunnes Berwald repesi nauramaan. "SE EI OLE HAUSKAA!" Tino huusi itku kurkussa toiselle, joka nauroi sydämensä pohjasta.
"Hahahahaha… anteeksi… Hahahaha!" Berwald sanoi naurun lomasta. Tino tuijotti hölmistyneenä toista. Hän ei ikinä ollut nähnyt Berwaldin käyttäytyvän tuolla tavalla.
Lopulta Berwald sai itsensä kuriin. Tino istui sohvan toisessa laidassa kädet puuskassa. Häntä otti pannuun. Hienoa, sain itseni näyttämään idiootilta… Tino kirosi äänettömästi mielessään.
"Anteeksi että nauroin. Voisitko kertoa alusta asti. Sanasta sanaan, jos muistat." Berwald sanoi ja istuutui lähemmäs Tinoa, joka kylmästi katsoi vain toiseen suuntaan. "Anteeksi." Berwald sanoi kauniimmin ja lempeämmällä äänellä. Koska sekään ei tuntunut tehoavan, Berwald kumartui suutelemaan Tinoa korvalle ja kuiskaamaan samat sanat uudelleen. Nyt Tino punastui rajusti, mutta ilme ei värähtänytkään. Lopulta hän loi katseen maahan.
"Saat anteeksi…" Tino kuiskasi hyvin hiljaisella äänellä. Berwald halasi Tinoa tiukasti ja veti tämän syliin istumaan.
"No, voitko nyt kertoa?" Berwald kysyi uudelleen suudellen samalla Tinon otsaa. Tino punastui hiukan, mutta nyökkäsi. Sitten Tino aloitti kertomaan alusta alkaen. Matkien samalla ääntä jota oli käyttänyt. Kokoajan Berwaldilla oli nykivä hymy kasvoillaan.
Päästyään loppuun Tino hautasi kasvonsa Berwaldin kaulaan.
"Tino, ei tässä mitään hätää." Berwald sanoi rauhoittaen pidätellen samalla naurua. Tino huomasi sen ja löi leikkisästi toisen olkapäätä. "Ei kun ihan oikeasti. Soitan hänelle huomenna lounasaikaan, joten se vahvistaa tarinan." Berwald sanoi hymyillen.
"Miksi se sitten on niin hauskaa!" Tino kysyi kylmästi.
"Koska sinä näit niin paljon vaivaa minun takia ja yritä nyt kuvitella itsesi tarjoilijan asussa." Berwald sanoi nyt jo melkein normaalilla äänellä. "Voisitko kertoa miksi olisin suuttunut?"
"Koska nyt et voi ikinä esitellä minua heille." Tino sanoi surullisena. Se tuli Berwaldille puun takaa.
"Usko pois, on parempi ettette tapaa. Ja ennen kuin väität vastaan, niin usko pois. Siitä ei seuraisi hyvää kenelkkään. Turhaa mielipahaa monelle." Berwald sanoi kylmästija nosti toisen pois sylistä. "Menen nukkumaan. Tuletko?" Tino vain nyökkäsi vastaukseksi ja laahusti ruotsalaisen perässä makuuhuoneeseen.
"Odota hetki!" Tino huudahti ja juoksi olohuoneseen.
"Mitä unohtui?" Berwald käyden jo pitkäkseen sänkyyn. Tino palasi huoneeseen kukkamuna sylissään.
"Koira unohtui." Tino sanoi ja laski koiran pennun sille tarkoitettuun koriin sängyn vieressä. Sitten Tino kapusi rakkaansa viereen. Berwald suuteli Tinoa hetken hitaasti ja romanttisesti.
"Öitä." Berwald sanoi lopulta ja kietoi kätensä suomalaisen ympärille. Tino hymyili iloisesti.
"Hyvää yötä."
Yöllä Tino näki unta.
Unessa maa oli valkeaa ja taivaalta satoi hiljalleen lunta. Hän seisoi puiston keskellä. Päällään hänellä oli vaalea pitkä takkia ja kaulahuivi. Toisessa kädessä oli auringonkukka ja toisessa ase. Ivan katseli Tinoa pelottava virnistys kasvoillaan.
"Pelottaako?" Ivan kysyi hunajaisella äänellä.
Tinon silmät rävähtivät auki. Oli edelleen yö. Hän oli yltä päältä hiestä. Hyvä, Berwald nukkuu vielä. Tino vilkaisi kelloa. Se oli vasta 5.00. Tässä oli vielä tunti aikaa, tai enemmän. Tino tiesi, ettei saisi enää unta, joten hän nousi ylös. Voisin käydä suihkussa. Tino ajatteli ja astui askeleen eteenpäin. Ennen kuin Tino ennätti edes ovelle, pieni valkoinen möykki hänen jalkojensa luona.
"Huomenta Hanatamago…" Tino kuiskasi ja jatkoi sitten hiippailuaan ulos makkarista kylpyhuoneseen.
Suihkun ääni herätti Berwaldin. Tyhjä peti teki haikean olon Berwaldin mieleen. Berwald ei ollut eläessään välittänyt kenestäkään niin paljon kuin Tinoa. Tai ehkä Lottaa, mutta hän on kuollut. Viiltävä kipu tuntui Berwaldin sisällä, sydämessä. Mitä jos Tino kuolisi? Berwald ei kestäisi sitä. Ei Berwald haluaisi Tinon jättävän häntä, mutta Tinon onni oli etu sijalla. Suihkun ääni lakkasi. Tino asteli ulos kylpyhuoneesta ja kipitti äkkiä makuuhuoneeseen. Tinolla oli yllä iso valkoinen pyyhe. Berwald hymyili lempeästi. Tino vastasi hymyyn.
"Huomenta." Berwald sanoi nousten samalla ylös. Hän asteli Tinon viereen ja kumartui suutelemaan häntä.
"Huomenta." Tino sanoi suudelman loputtua.
Loppu aamu sujui nopeasti. Berwald ja Tino lähtivät yhtä matkaa. Heidän teidensä erottua, Tino jatkoi matkaa koululle. Hän oli kerrenkin ajoissa. Koulun pihalla oli jo porukkaa, mutta yksi ihminen herätti kaikkien huomiota.
"Aikamoinen." Eduard sanoi astellessaan Tinon viereen, joka oli jäätynyt paikalleen.
"Minusta hän on ihana!" Toris kommentoi vastaan Eduardin toiselta puolelta. Toris on Eduardin kanssa samalla kurssilla ATK:ssa ja muutamalla muulla. Toriksen läheinen ystävä tai "omistaja", Feliks, kumautti toista taka raivolle.
"Petät sä mua!" Tämä huudahti dramaattisesti. Kolmikko oli hyviä ystäviä keskenään, mutta myös tuttuja Tinon kanssa.
"Ei voi pettää ellei ole yhdessä." Toris sanoi tylysti ja silmäili naista keskellä pihaa. Naisella oli vaaleat pitkät hiukset. Päällä hänellä oli lolita tyylinen mekko sekä päähinen. Tinoa tuo nainen, tai tyttö, muistutti jostain. Yhtäkkiä Katjuska juoksi tytön luokse ja halasi tätä tiukasti, tyttö ei välittänyt yhtään. "Älä sano nyt että ne on yhdessä!" Toris kirosi itsekseen. Feliks hymyili pirullisesti ottaen samalla Torista käsikynkästä.
"En usko." Tino sanoi, saaden mulkaisun Feliksiltä. "Uskon että he ovat sisaruksia." Tino jatkoi välinpitämöttämästi. Yhtäkkiä Katjuska vilkutti Tinolle. Sitten hän juoksi poikien luokse, tuo salaperäinen tyttö käsikynkässään.
"Hei kaikki! Tässä on Bella! Hän on siskoni." Katjuska sanoi iloisesti ja viittasi tyttöön. Tino virnisti Feliksille, joka vastasi irvistämällä. Silloin Bellan ja Tinon katseet kohtasivat. Tytön silmät laajenivat ja kasvot kalpenivat. Tinolla ei ollut hajuakaan, mistä se johtui.
"Hauska tutustua! Olen Tino!" Tino sanoi ja ojensi kättä. Nyt tytön silmissä välähti pahaenteisesti.
"Bella." hän vastasi ja puristi Tinon kättä kevyesti.
Loppujenkin esittäydyttyä porukka hajaantui tunnilleen. Feliks oli hiukan synkistynyt Toriksen suhtautumista tyttöön. Mutta nähtyään kuinka kylmäkiskoinen Bella oli Torista kohtaan, hän alkoi pitää tytöstä. Päivä kului nopeasti. Mitään ihmeellistä tai kummallista ei tapahtunut.
"Kukkamunaaa! Mennään ulos!" Tino huusi eteisestä ja pian valkoinen koira kipitti tämän luokse. "Joo mennään ulos!" Tino innosti lemmikkiään, joka iloisesti pomppi. Tino oli tullut kotiin koulun jälkeen. Sen jälkeen Berwald oli tulut ja he olivat syöneet. Nyt kello alkoi olla kymmentä illalla. Tino oli päättänyt viedä kukkamunan ulos. "Berwald me mennään!" Tino huusi astuessaan ulos ovesta. Ruotsalainen hymähti jotain vastaukseksi, ennen kuin Tino painoi oven lopulta kiinni.
Tino asteli ulos kirpeään syksy ilmaan. Oli jo pimeää. Tuuli levitti lehtiä pitkin maata. Taivas oli jo muuttunut mustaksi, eikä sillä loistanut yhtäkään tähteä. Syksy oli lopuillaan. Ensi lumen uskottiin tulevan parin viikon sisällä. Se tiesi Tinolle yhtä asiaa. Joulu olisi pian. Se ei ehkä päällepäin näkynyt, mutta Tino oli hulluna jouluun. Ehkä se kulki suvussa. Tinon isoäiti oli myös touhuttanut joulusta ja jouluna varsinkin. Tino muisti kuinka kauan sitten kaikki oli ollut erilaista. Silloin kun Tino oli ollut pieni ja hänen oikea isänsä oli ollut vielä. Ei ollut riitoja. Kaikki olivat pystyneet olemaan sovussa ja nauttimaan joulusta. Nykyään se oli kirkossa käynti ja siinä se. Mitään ei tehty yhdessä. Ei se mitään mutta Tino nautti siitä kun jouluna juhlittiin kunnolla, vaikka ilman lahjoja. Ennen he olivat olleet perhe.
Tino tunsi kuinka yksi pieni kyynel vierähti poskelle, muistellessa menneitä. Mutta nyt hänellä oli paljon ystäviä ja Berwald. Vaikka Tinolla oli aina ollut ystäviä, vain muutama oli kunnon. Eduard oli ollut ensimmäinen. Mutta tästä joulusta tulisi parempi! Tino lupasi itselleen ja lähti kevyeen hölkkään kukkamuna vierellään.
Juostessaan Tinon ajatukset alkoivat lentää. Vaikka Tino ei suostunut ajattelemaan hän tiesi kyllä että se olisi väistämätöntä. Ivanin oli pakko olla vielä täällä. Hänen oli tiedettävä missä hän asui. Pakokauhu tunki tiensä Tinon mieleen, joka huomaamattaan pysähtyi. Pitäisi pyytää Berwaldia vaihtamaan lukot. Mutta se on niin kallista ja sainhan minä avaimen takaisin. Ei siinä ajassa ehdi teettää toisia, vai ehtiikö? Tino mietti ja työnsi kätensä taskuun, jossa avain oli. Tino nosti sen esiin ja katsoi sitä. Hän oli heti kun oli pystynyt niin poistanut punaisen nauhan ja palauttanut sinisen takaisin, ettei Berwald huomaisi. Oli väärin valehdella, varsinkin jos tästä tulee isompikin ongelma. Tino oli niin ajatuksissaan, ettei huomannut vastaan kävelevää hahmoa.
Yhtäkkiä kukkamuna murisi hiljaa, mikä havahdutti Tinon ajatuksista.
"Onpa tyly koira." ääni sanoin edestä päin. Tino nosti päätään ärtyneenä sanoakseen jotain vastaan, mutta jäätyi niille sijoille.
"Ivan.." Tino kuiskasi, mutta Ivanista näki että hän kuuli.
"Tino, minulla on ollut niin ikävä sinua." Ivan sanoi hymyillen hyytävästi ja astuen lähemmäs Tinoa. Tino ei vieläkään pystynyt liikkumaan. "Voi pientä onko sinulla kylmä?" Ivan kysyi hunajaisella äänellä huomatessaan Tinon tärisevän. Ivanin lähestyessä Tinon aivot alkoivat taas toimia.
"Mene pois…" Tino sanoi hiljaa. Kukkamuna ärisi yhä enemmän, mutta se ei Ivania häirinnyt. Ivanin käden koskettaessa Tinon poskea Tino katsoi vihdoin Ivania silmiin kunnolla. Ne olivat tumman liilat, tunteettomat ja syvät. Kyyneleet valuivat alas Tinon poskille, josta Ivan kuivasi ne pois.
"Älä itke. Minulla on ollut ikävä sinua." Ivan sanoi ja kumartui lähemmäs suutelemaan Tinoa. Heidän huultensa koskettaessa Tinon silmät rävähtivät auki. Hän tönäisi venäläisen syrjään ja juoksi niin lujaa kun jaloistaan pääsi. Kukkamuna yritti pysyä omistajansa perässä. Tino pyyhki kyyneleitä silmistään nähdäkseen minne hän juoksi. Miten tässä näin kävi?
Ivan seisoi paikallaan, kuunnellen samalla kuinka Tinon askeleet katosivat. Kun askeleita ei enää kuulunut, Ivan katsoi vielä taakseen, ennen kuin hän repesi rämäkkään nauruun. Ei hänellä Tino ikävä ollut. Tino oli vain ollut harvinaisen kiintoisa leikkikalu. Kai Ivan oli Tino joskus rakastanut, mutta tämän jälkeen… Nyt ivan oli päättänyt tuhota Tinon elämän tai tehdä siitä vähintään helvettiä! Niin kuin Ivan arvasi, Tino ei ollut vielä unohtanut häntä, mutta kukapa unohtaisi ensi rakkauden.
Tino juoksi. Tino ei tiennyt minne tai kauan oli jo juossut, hän vain juoksi. Lopulta kun Tino ei enää jaksanut hän pysähtyi. Kukkamunakin taisi olla väsynyt koska se istahti maahan.
"Se… oli… aika… moinen… spurtti…" Tino sanoi hymyillen koiralleen. Ei saisi ryhtyä tuollaisiin urheilusuorituksiin. Tino ajatteli itsekseen istahtaen maahan koiran viereen. Miksi Ivan? Miten niin ikävöinyt? Lauseet huusivat Tinon päässä. Tino kosketti sormen päillä huuliaan. Se oli ollut väärin. Kyyneleet valuivat alas. Se ei ollut reilua! Tino rakasti Berwaldia. Ivan oli osa menneisyyttä. Nyt hän oli pettänyt Berwaldia. EI! Ivan oli suudellut häntä vasten tahtoa! Ei… Jos asia olisi näin, eihän hän olisi päästänyt Ivania edes niin lähelle. "HITTO!" Tino huusi niin lujaa kuin pystyi. Juuri kun kaikki tuntui niin hyvältä. Miksei mikään voi ikinä mennä hyvin?
Berwald vilkaisi kelloa. Se oli jo puoli kaksitoista. Tino oli ollut ulkona jo yli tunnin. Huoli alkoi kasvaa Berwaldin sisällä. Olihan Tino jo melkein aikuinen, mutta silti. Hänhän oli niin pieni ja heikko. Tino tappaisi ruotsalaisen tuosta hyvästä. Berwald nousi ylös sohvalta ja käveli keittiöön, siistiä, niin kuin aina. Ei mitään siivottavaa. Berwald palasi takaisin sohvalle ja meni makuulleen. Jos nukun hetken… Mutta koska se ei onnistunut Berwald käveli kirjahyllyn luokse. Sen sijaan että hän jatkaisi huiman Jännittävää "muumipeikko ja pyrtötähti" hän päätti selata valokuva-albumia.
Berwald istui takaisin sohvalle. Hän avasi albumin alusta. Kuvia oli kolme sivua kohden ja jokaisen kuvan vieressä luki missä kuva oli otettu ja milloin. Kolmannen sivun ala laidassa oli kuva, jossa oli kuva Berwaldista, jonka sylissä oli pikku tyttö.
"Berwald!" pikku tyttö huusi suuren omakotitalon pihalta. Tytöllä oli yllä vaalean sininen mekko. Kutreilla oli kukkaseppele. Oli juhannus. Takapiha oli muutettu juhlapaikaksi. Pöytä oli kannettu ulos ja sillä koreili jos monen moista herkkua. Puihin oli ripustettu valoja ja nauhoja. Kaikki tuntui jotenkin satumaiselta. Kukaan ei riidellyt. Kaikki olivat iloisia.
"Min Lilla!" Berwald huusi. Sitten hän juoksi tytön luokse ja kaappasi tämän syliinsä. Hän kieputti heitä muutaman kerran ympäri, ennen kuin pysähtyi. He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Sitten tyttö alkoi kikattaa. "Vad är så roligt?" Berwald kysyi hiukan huvittuneena.
"Du ler!" tyttö huusi iloisesti ja tarrautui veljeensä tiukemmin. Sitten he molemmat repesivät nauramaan. "Jag älskar dig, storebror!" tyttö huusi innoissaa.
Puhelimen ääni herätti Berwaldin muistosta. Berwald kirosi hetken, mutta nousi kumminkin ylös ja käveli puhelimen luokse. Se oli isä. Mitä tehdä? Berwaldilla ei ollut yhtään intoa vastata, mutta ongelmia tulisi enemmän jos hän ei vastaisi.
"Berwld…"
Siinä se! Kiitos kommentoijalle XD ja myös ystäville jotka on rohkassu jatkamaan!
vastaus kommenttiin:
Colorful Black: KIITOS!
Toivottavasti seuraavassa osassa ei kestä näin kauan! Nähdään!1
