Kun sotilaat olivat saaneet rekat ja lastin tarkistetuksi, oli aika siirtyä muihin tehtäviin. Kapteeni Blohm oli etsimässä Envyä ja löysi hänet rekan vierestä. Envy oli silmäilemässä seiniä.

"Siinähän sinä olet", huudahti Blohm. "Ala tulla, näytämme missä majoitustilat ovat."

Envy käveli rennosti Blohmin ja hänen mukanaan olevien sotilaiden luo. Koko ryhmä lähti hissejä päin. Yksi sotilaista alkoi puheliaaksi, ja muut kuuntelivat kiinnostuneina.

"Toimiupseeri Envy vai? Minä olen kersantti Samuel Springer. Oletko kotoisin Keskuskaupungista?"

"Mmm... olen."

"Kuinka kauan olet ollut armeijassa? Ei muuten, mutta näytät hemmetin nuorelta ollaksesi toimiupseeri."

Envy virnisti pilkkaavasti, joskin kukaan ei oikeastaan nähnyt sitä, sillä he kävelivät eteenpäin ryhmänä eivätkä katsoneet toisiinsa. "Haha, olen ollut armeijassa lähes koko ikäni."

He saapuivat suuremmalle tavarahissille ja alkoivat siirtyä sen sisään.

"Kuinka vanha olet?"

Envy väänsi suunsa hassusti ja risti käsivartensa rinnalleen. Kun hän astui hissiin, hän katsoi Springeriä silmiin niin, että hän ja osa muista näkivät hänen violetit viirusilmänsä selvästi. Sen tehtyään hän käänsi heille selkänsä ja odotti, että hissin ovet sulkeutuisivat. "Tarpeeksi vanha." Hän tarkisti myös hissin painorajan ja tuli siihen tulokseen, että hissi kestäisi hänen ja muiden sotilaiden yhteispainon.

"Öh... öh... mikä sinun silmissäsi on?"

"Ei mikään."

"Mutta ne olivat violetit... ja kuin kissalla!"

"Ai... Ei kai se ole ongelma, vai onko?" kysyi Envy, teeskennellen sovittelunhaluista äänensävyä.

"Jaa... no, ei kai se ole! Vähän outoa vain", totesi Springer jokseenkin äimistyneesti. Blohm ja joku toinen sotilas, jotka eivät olleet nähneet Envyn silmiä hetki sitten, yrittivät siirtyä nähdäkseen ne. Envy katsoi heihin päin ja näytti silmänsä. Blohm näytti tiukalta, mutta ei sanonut mitään.

Envy kääntyi hissin ovia päin, pyöritti silmiään ja hymyili omahyväisesti itselleen.

Hissi saapui kerrokseen, jossa oli majoitustiloja. Sotilaat poistuivat hissistä ja kävelivät käytävien läpi. He kääntyivät sivukäytävään, josta pääsi pelkistettyyn mutta silti suhteellisen mukavan näköiseen oleskelutilaan. Suuressa huoneessa oli pöytiä, tuoleja, sohvia ja hyllyjä. Huoneen perimmäisellä seinällä oli käytävä, jonka varrella oli useita ovia.

Muut sotilaat lähtivät heti omiin puuhiinsa: purkamaan tavaroitaan, tekemään kahvia, puhumaan kavereilleen tai menemään vessaan. Blohm antoi Envylle pikakierroksen. "Tässä on ryhmäni oleskelu- ja majoitustila." Hän osoitteli eri asioita esitellessään ne. "Tärkeimmät asiat ensin: kahvinkeittimet, kahvihylly, kahvituopit. Seuraavana: vessat, suihkut, makuutilat. Tuo huone tuossa on sinun." Blohm osoitti lähinnä oleskelutilaa olevaa huonetta.

Kriittisessä tilassa oleva Envy silmäili ympärilleen ja ajatteli, että hänen tilanteensa oli ikävystyttävän typerä.

Epäsopivasti pukeutunut kaveri jätti juuri tyhjentämänsä kahvinkeittimen kahdelle Envyn kanssa sisään tulleelle sotilaalle ja käveli Envyn ja Blohmin luo täysi kahvituoppi mukanaan. "Tervetuloa takaisin, kapu ja... öö, joku toimiupseeri? Oletko uusi? Keskuksesta?"

"Joo. Envy."

"Mites menee! Rivisotilas Roki Handley." Hän katsoi Envyä tarkemmin ja kohotti toista kulmakarvaansa nähdessään tämän silmät. "Kivat silmät. Haluatko tuopin kahvia? En pyydä siitä maksua, kun kerran olet yksi meistä nyt!" Hän tarjosi Envylle pitelemäänsä tuoppia, eikä Envyllä ollut syytä olla ottamatta sitä, joten hän nappasi tuopin. Kahvi haisi seisoneelta ja hyvin kitkerältä ja maistui vielä pahemmalta, mutta Envy ei välittänyt siitä. "Briggsin kahvi on aika kuuluisaa! Mitäs pidät?"

Envy kohautti olkapäitään. "Juotavaa." Hän joi lisää.

"Saat juoda sitä niin paljon kuin haluat", sanoi Blohm. "Huono kahvi on Briggsin sotilaille ilmaista. Se on muuten tarkoituksella pahaa. Tänne ostetaan huonointa ja halvinta kahvia, jotta emme joisi sitä niin paljoa, mutta näkeehän sen miten hyvin se toimii..." Hän ja Handley nauroivat, ja Envy vain mulkoili heitä kulmiensa alta. Kun Envy sai kahvinsa juotua, hän sysäsi tyhjän tuopin takaisin Handleylle. Handley ei ollut kovinkaan tyytyväinen tultuaan kohdelluksi kahvipiikana, mutta ei lopulta välittänyt kovin paljoa.

"Jaa! Piditkö siitä?"

Envy ei vastannut ja puhui sen sijaan Blohmille. "Mistä saan varusteita?"

"Saat niitä sitten, kun tarvitset."

"Entäs vaatteita?"

"Mikä noissa on vialla?"

"Haluatko arvata, mistä tämä univormu on tehty?" kysyi Envy suuttuneesti. Blohm ei vastannut mitään, joten Envy tuijotti häntä tiiviisti ja venytti "hihaansa", jotta Blohm näki, että univormun sisäpuoli oli selvästi kiinni Envyn omassa kehossa ja oli hankala sanoa, missä vaateosa loppui ja keho alkoi. Hän ei antanut Handleyn nähdä hihan sisustaa.

"Gäh! Mitä hittoa tuo oli?!" hän huudahti kiihtyneesti.

"Mitä?" kysyi Handley uteliaana.

Envy asetti kätensä lanteilleen ja vaikutti ärsyyntyneeltä. "Kapteeni Blohm, olet ääliö. Pitääkö vääntää rautalangasta?"

Handley oli lievästi järkyttynyt siitä, että Envy uskalsi solvata korkea-arvoisempaa upseeria niin avoimesti, kun taas Blohm oli suivaantunut ja näytti mietteliäältä. Blohm ei kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa.

"Oikeasti?" kysyi Envy erittäin epäluuloiseen sävyyn. "Kapteeniiiii... veisitkö minut varustetoimistolle tai mistä sitä tavaraa nyt saakaan, niin selitän matkalla." Hän sulki silmänsä ja painoi kätensä otsaansa vasten, esittäen kärsivänsä päänsärystä.

Blohm tuijotti Envyä vielä jonkin aikaa. "...No hyvä on sitten. Tule." Hän heilautti kättään hyvästiksi Handleylle ja lähti ulos Envy perässään.

He menivät toiseen hissiin ja ajelivat sillä ylöspäin.

"Mikä ihme kädessäsi oikein oli? Näytti ihan siltä, kuin univormusi olisi ollut sulautuneena sinuun!"

"Järjetön idiootti! Minulla ei ole päälläni yhtään mitään. Nämä vaatteet, jotka luulet näkeväsi, ovat osa kehoani. Muutin muotoani niin, että näyttäisi kuin minulla olisi vaatteet päällä."

Blohm tuijotti Envyä, ja ajan kuluessa hänen ilmeensä muuttui enemmän ja enemmän valaistuneeksi. "Aa! Ai jaa! Nyt tajusin! ...Mutta eikö se tarkoita, että olet oikeasti alasti nyt?"

Envy oli töllistelevinään Blohmia. "No hoh hoi! Miksi tuo on aina ensimmäinen asia, joka teille ihmisille tulee mieleen?"

Blohmilla ei ollut taaskaan mitään sanottavaa. Sen sijaan, kun he jättivät hissin taakseen, hän aloitti toisen puheenaiheen. "Kuule, voit kyllä olla joku yli-ihminen tai mikä lie – –"

"Homunculus."

"Mikä vain, ja voit olla vanhempi ja parempi kuin kukaan meistä ja niin poispäin, mutta se ei tarkoita, että voisit puhua niin hiton epäkunnioittavasti korkea-arvoisemmille upseereille."

"Pyh! Te itikat ette ole korkea-arvoisempia!"

"Ei kiinnosta. Tämä on armeija ja meillä on arvojärjestelmä ja sinun pitää totella sitä! Jos haluat pompotella meitä, sinun pitää ansaita se olemalla hyvä sotilas ja saamalla ylennyksiä. Ja jos puhut meistä vain pahaa tuolla tavalla, et kyllä saa niitä."

"Te ja typerät ylennyksenne! Mitä jos vain tapan minun ja sen hiton ylennyksen välissä olevan tyypin? Häh?"

"M-mitä?" huudahti Blohm epämääräisen huolestuneesti. "Et sinä niin voi tehdä!"

Envy huomasi, että Blohm otti hänen kommenttinsa liian vakavasti. Hän oli kyllä ollut vakavissaan, mutta nyt hänen pitäisi sanoa, että hän ei ollut tarkoittanut sitä, sillä muuten Blohm menisi kertomaan sen eteenpäin. Envy oli varma, että hän pitäisi kertomisen seuraamuksista vieläkin vähemmän kuin Blohmin pienten aivojen lohdutussilittelystä. Hän painoi kätensä kasvojaan vasten ja huokaisi. "Äh, unohda se. Se oli vitsi. Tässä iässä on helppo turhautua, jos et sattunut huomaamaan."

"Öh."

"Se oli pelkkää puhetta."

"Mutta sinun pitää käyttäytyä..."

"Yritän kyllä, senkin ihminen", hän sanoi epäselvästi vastahakoiseen ja vihaiseen sävyyn. "Tällaisessa tilanteessa oleminen on todella syvältä", hän mutisi hampaitaan kirskutellen eikä välittänyt siitä, että Blohmkin kuuli sen.

"Miten niin muka?"

"Se, että sinä et sitä tajua, ei yllätä."

"Minusta tilanteesi on aika hyvä. Ja me olemme kyllä sietäneet herjojasi enemmän kuin tarpeeksi."

Nyt Envy oli vaihteeksi sanaton. Hänen oli myönnettävä, että ihmiset sietivät häntä, vaikka eivät niin hyvin kuin hän olisi halunnut.

"Tarkoitan, että juot sitä mitä keität. Eikö? Jos vain pilkkaat muita, sitä muutkin tekevät sinulle."

Vaikka Blohmin sanojen takana ollut idea ei ollut Envylle uusi, hän onnistui näkemään sen nyt uudessa valossa. Ihmisten kanssa periaate oli ilmiselvä. Ihmiset halusivat antaa toisilleen samalla mitalla takaisin, kuten esimerkiksi Ishvalin sisällissodassa oli tapahtunut. Homunculuksetkin toimivat usein niin. Envy oli aina halunnut tarttua pienimpäänkin ihmisten häneen kohdistamaan laiminlyöntiin ja maksaa kärsimyksen takaisin moninkertaisena. Isä oli halunnut Totuuden voimat, ja ne pitääkseen hän oli halunnut "tappaa" amestrislaiset, mutta lopulta hänet itsensä tapettiin. Gluttony oli aina ollut syömässä asioita, mutta lopulta Pride oli syönyt hänet. Ja kun Envy oli vain jatkanut tekemistään kauheuksista puhumista, hän oli vain antanut kirotuille ihmisille enemmän aikaa ja mitä pahinta, enemmän syytä iskeä takaisin.

Ishvalin sisällissodassa oli kuitenkin eräs asia, joka pisti silmään. Envyn liikkeelle sysäämä syöksykierre ei ollut edennyt katkeraan loppuunsa, koska ishvaalit olivat antautuneet ja paenneet, vaikka vain pelastaakseen rotunsa viimeiset, kun tilanne muuten näytti siltä, että heidät tapettaisiin sukupuuttoon. Vaikka ajatus oli Envystä vastenmielinen, hän tajusi, että hän oli tekemässä samanlaista kompromissia selvitäkseen. Hänestä tuntui, että hän oli hylkäämässä ylpeytensä ylivertaisena olentona ja alentumassa ihmisten tasolle. Hän vakuutti itselleen nopeasti, että sadassa vuodessa Mustang olisi kuollut, ja hän voisi jälleen tehdä aivan mitä vain. Vaikka kärsivällisyys ei kuulunut Envyn hyveisiin, sen opettelu ei vaikuttanut läheskään yhtä halventavalta kuin myöntää, että hän olikin enemmän ihmisten kaltainen kuin oli uskonut.

Envy palasi ajatuksissaan lähtöruutuun. Hän hyväksyi ajatuksen, että jos hän kohtelisi ihmisiä huonosti, ihmiset antaisivat samalla mitalla takaisin. Siispä hänen pitäisi leikkiä mukana ja parantaa käytöstapojaan. Hän irvisti inhosta koko idealle. Vaikka hän oli päättänyt tehdä yhteistyötä ihmisten kanssa jo päiviä sitten, nämä toistuvat ajatukset, uudet oivallukset ja kompromissit alkoivat käydä hänen hermoilleen.

Blohm ihmetteli, miksi Envy oli yhtäkkiä hiljentynyt, ja vilkuili häntä silloin tällöin. Hän kurtisti kulmiaan Envyn irvistykselle. "Tuo näytti pahalta..."

Envy mulkaisi Blohmia rumasti. "Kaikella kunnioituksella, kapteeni: turpa kiinni." Hänen ilmeensä pysyi aika happamana.

Vielä jonkin aikaa käveltyään he saapuivat varustetoimistolle. Se näytti olevan suhteellisen suuri ja hiljainen varasto, jossa työskenteli yksi toimiupseeri ja pieni ryhmä rivisotilaita ja kersantteja, jotka siirtelivät ja järjestelivät tavaroita ja viikkasivat vaatteita. Toimiupseeri oli vanhemman näköinen mies, jolla oli vaalea tukka ja lasit. Hän istui suuren ja pitkän pöydän takana ja joi kahvia katalogia lukiessaan. Blohm meni puhumaan hänelle.

"Hyvää iltaa, Pommern! Tässä on toimiupseeri Envy, joka siirrettiin juuri tänne, ja tarvitsee täyden perusvarustesetin."

"Jaah, hyvää iltaa, kapteeni... No johan on! Kylläpä olet nuori! Miten onnistuit ylenemään toimiupseeriksi näin pian?"

Envyn ilme oli entistäkin kärttyisämpi. "Olemalla parempi kuin sinä, senkin mato." Blohm yksi äänekkäästi. Envy puristi hampaansa yhteen ja pakotti itsensä pyytämään anteeksi. "Ääh, anteeksi."

Pommern oli äimistynyt ja näytti loukkaantuneelta. Hänellä ei ollut aikomuksia jutustella niin epäkohteliaalle henkilölle, joten hän tiputti aiheen ja sen sijaan tutkaili Envyä arvostelevasti. "Vaate- ja kenkäkokosi?"

Envy huokaisi ylimalkaisesti ja antoi kokonsa miehelle.

"Ja oletko varma, ettet kasva tuon isommaksi?"

"Ääh! Mikä sinussa on vialla, ihminen? Anna ne vaatteet tänne! Jos ne eivät sovi, minä panen ne sopimaan!" Envy tuijotti Pommernia ja näki miehen ilmeestä, että hänen piti lopettaa nyt, tai tilanne saattaisi räjähtää käsiin. Hän ei kyennyt pyytämään anteeksi toiste, joten hän vain kääntyi kannoillaan ja käveli huoneen toiselle puolelle.

"Öh... Hänellä on ollut huono päivä", sanoi Blohm.

"Lapset...!" huomautti Pommern passiivisen vihamielisesti.

Blohm jatkoi ja vakuutti, että Envyn antamat koot kävisivät ja että tämä tarvitsisi myös alusvaatteet ja talvivarusteet. Pommern ja eräs rivisotilas viettivät hetken keräten Envyn varusteita. Pommern ohitti pienen naisten alusvaatehyllyn ja ajatteli olevansa kovinkin hauska, kun hän poimi sieltä parit naisten pikkuhousut Envylle, jonka hän luuli olevan nuori poika. Jos Envy valittaisi, hän sanoisi, että miesten koissa ei ollut mitään niin pientä. Muutenkin hänen poimimansa varusteet olivat lähes järjestäen pienintä mahdollista kokoa.

Pommern laittoi varusteet perusvarusteiden mukana tulevaan kassiin. "Hei, Envy!" hän töksäytti ja tuuppasi kassin pöytää pitkin Envyn suuntaan.

Envy käveli pöydän luo ja poimi kassin. "Kiitos", hän sanoi kuivasti ja marssi ulos Blohm perässään.

"Odotas... Jos voit muuttaa kehosi vaatteiksi, niin miksi edes tarvitset noita?" kysyi Blohm.

"Väitätkö, että minulla ei pitäisi olla vaatteita, koska pystyn muuttamaan muotoani? Ei vaikuta reilulta! Vaatteilla on hyvä pitää yllä ulkonäköä, tajuatko?"

"No en tajua."

Envy pyöritteli silmiään eikä vastannut.