Chapter 6: Vaahteran lehdet
Matthew raotti varovasti silmiään. Aamun ensimmäiset auringonsäteet etsivät tiensä sisään sälekaihtimien raoista ja saivat huoneen kylpemään kultaisessa loisteessa. Matthew nousi hitaasti istumaan ja hieroi silmiään. Hän haparoi toisella kädellään silmälasit yöpöydältään ja asetti ne päähänsä. Makeasti haukotellen Matthew suuntasi askeleensa keittiöön. Poika oli vielä puoliunessa pysähtyessään keittiön ovenpieleen. Hän hieraisi väsyneesti silmiään ja antoi katseensa kiertää keittiössä. Lopulta hän pysäytti katseensa keittiön pöydälle, jolle oli asetettu korkea pino paksuja pannukakkuja, vaahterasiirappipullo sekä kannullinen appelsiinimehua. Matthew tepasteli istumaan pöydän ääreen ja katseli pöydälle asetettuja herkkuja. Mehukannussa kimalteli suuria jääkimpaleita ja pannukakut olivat vielä melko lämpimiä.
Silloin Matthew huomasi kristalliseen lasiin nojaavan paperin, johon oli kirjoitettu hänen nimensä siistillä, koukeroisella käsialalla. Matthew otti paperin käteensä ja taitteli sen auki lukeakseen tutuilla koukeroilla raapustetun viestin.
Mon petit Matthew,
minun täytyi lähteä asioille kaupungille. Uskon, että ymmärrät. Anteeksi, etten ole syömässä aamiaista kanssasi, mon enfant. Toivottavasti nautit pannukakuista, tein ne varta vasten sinulle ennen lähtöäni.
Terveisin,
Francis
Matthew taitteli paperinpalan siististi syrjään, kaatoi itselleen mehua sekä roiman annoksen vaahterasiirappia pannukakkujen päälle. Talossa vallitsevan hiljaisuuden rikkoivat vain haarukan ja veitsen kitinä lautasta vasten. Tietenkin Matthew tiesi, mihin Francis oli lähtenyt. Arthurin luokse, kenen muunkaan. Matthew oli nähnyt, kuinka veljen kuolema oli vaikuttanut englantilaismieheen. Ja Matthew tiesi, kuinka kovasti Francista harmitti Arthurin sydän. Hän sanoi aina, että jokainen sydän oli kaunis, huolimatta siitä, kuinka säröillä sydän oli.
Matthew pysähtyi tuijottamaan ulkona tuulessa kieppuvia vaahteranlehtiä. Haarukka unohtui suuhun, kun poika mutusti pannukakunpalaansa. Ulkona lehtisateessa hänen lemmikkijääkarhunsa Kumajirou loikoili vaahteran alla.
Poika muisti kasvatti-isänsä joskus sanomat sanat: "Sydämet ovat kuin vaahteranlehdet, Matthew. Jokainen on erilainen, vaikka näyttäisikin olevan samanlainen kuin toinen." Matthew hymyili pienesti ja kääntyi takaisin aamiaiseensa päin. Francis oli ollut oikeassa. Sydämet olivat kaikki erilaisia. Ja kauniita.
Syötyään Matthew kävi vaihtamassa ylleen farkut ja punaisen hupparin ja solmi lenkkarit jalkaansa. Matthew lähti kävelylle aurinkoiseen syysilmaan ja sai seurakseen Kumajiroun, joka tallusteli hitaasti hänen perässään pitkin metsää. Lehdet olivat iloisen värikkäitä ja Matthew hymyili katsellessaan, kuinka tuuli pudotteli lehtiä alas puista. Yksi suurehko yksilö leijaili suoraan Matthew'n kasvoille ja poika naurahti lehden osuessa hänen nenänpäähänsä. Matthew pysähtyi katse puiden latvuksissa ja kallisti hieman päätään. Vaistomaisesti hän nosti kätensä koskettamaan sydäntään. Se oli lämmin. Matthew laski katseensa sydämeen ja käänteli sitä kädessään. Sydän oli lämpimän oranssi ja siinä näkyi aavistuksen tummempia laikkuja siellä täällä. Francis sanoi niiden näyttävän vaahteranlehdiltä. Matthew hymyili ja päästi varovasti irti sydämestään. Se jäi leijumaan lähelle hänen rintaansa ja hehkui lämpöä ja valoa.
Matthew veti syvään henkeä ja kääntyi sitten ympäri. Kumajirou leikki lehtikasassa erään puun juurella, ja vei hetken, ennen kuin Matthew hentoi sanoa: "Tule, Kumakichi, mennään kotiin."
Jääkarhu käänsi päätään Matthew'ta kohti ja murisi tyytymättömänä. Matthew kallisti kummastuneena päätään ja tajusi sitten, mistä kiikasti.
"Anteeksi, Kumajirou! Mennäänkö?" poika ehdotti ja sai kuin saikin nurisevan, valkean karvapalleron kömpimään pois lehtikasasta omistajansa perässä kotiin. Matthew huokaisi kävellessään betoniportaita pitkin kotiovelleen. Kumajirou kaivautui lehtikasaan portaiden vierelle tehden selväksi, ettei aikonut tulla sisälle. Itsepäinen jääkarhu.
"Ovi on auki, jos haluat sisään", Matthew sanoi hiljaa, mutta karhu ei ollut moksiskaan. Ihan kuin se ei olisi edes huomannut omistajansa puhuneen. Matthew huokaisi taas ja käveli sisään. Hän oli jo tottunut siihen, ettei kukaan huomannut häntä. Tai sitten he luulivat häntä Alfrediksi, mutta useimmiten häntä ei huomattu. Ainoan poikkeuksen tässä säännössä tekivät Alfred ja Francis. Tai no, oikeastaan enää Francis, kun Alfred oli poissa.
Matthew käpertyi olohuoneen nurkassa sijaitsevaan nojatuoliin ja painoi pään polviinsa. Ulkona oli alkanut hämärtää, vaikkei kello ollutkaan kuin vasta kolme iltapäivällä. Matthew haukotteli ja ennen kuin huomasikaan hän oli vaipunut uneen.
Tulen rätinä ja lämmin, lepattava hohde herättivät Matthew'n. Poika nosti varovasti päätään ja antoi katseensa kiertää hämärässä huoneessa. Ensin hän ei nähnyt ketään, mutta huomasi sitten sohvalla nukkuvan Franciksen. Matthew nousi hiljaa ylös ja käveli miehen vierelle. Tämä nukkui sikeästi viltti päällään, kullanvaaleat kiharat kasvoille valahtaneina. Matthew kallisti päätään ja mietti, pitäisikö hänen herättää Francis. Pian hän sai vastauksen keittiön ovensuusta ja hätkähti havaitessaan, etteivät he olleetkaan kahdestaan kotona.
"Älä herätä häntä." Matthew katsoi kummastuneena ovensuussa seisovaa hahmoa. Keittiössä oli valot päällä, joten miehen kasvoja oli vaikea erottaa varjojen joukosta, mutta Matthew tunnisti miehen silti. Noista punaisista silmistä ei voinut erehtyä.
"Gilbert?" Matthew kuiskasi hämmentyneenä. Albiino virnisti ja viittoi Matthew'n perässään keittiöön. Kirkas valo häikäisi pojan silmiä ja vei hetken, ennen kuin hän kykeni erottamaan keittiön pöydän ääressä istuvien Gilbertin ja Antonion kasvot. Gilbertin lemmikkitipu Gilbird hyppeli piipittäen keskellä pöytää Gilbertin kaataessa jääkaappikylmää mehua lasiin. Bad Friends Trio oli näemmä ollut taas koossa.
"Hei, Matthew", Antonio tervehti iloisesti. Matthew istahti keittiön pöydän ääreen kaksikon seuraksi ja otti käteensä Gilbertin tarjoaman lasin, jossa oli virkistävän kylmää omenamehua.
"Hei", Matthew vastasi ja joi hieman lasistaan. Antonio hymyili aurinkoisesti ja Gilbertkin virnisti, aivan kuin heillä ei olisi mitään huolia.
"Miksi noin vakava ilme, Matt?" Gilbert kysyi ja Matthew punehtui hienoisesti lempinimen kuullessaan. Hän avasi suunsa ja mietti hetken, mitä sanoisi. Lopulta hän kohautti harteitaan ja antoi kaksikon jatkaa keskustelua.
"Alfredin takiako?" Antonio kysyi myötätuntoisesti. Matthew oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi.
"Sitäkin", poika huokaisi. "Mutta ehkä vähän myös Franciksen takia. Ja Arthurin."
"Miksi ihmeessä?" Gilbert pamautti oman lasinsa pöytään. "Ei niiden takia kannata huolehtia, huolehtisit ennemmin itsestäsi!"
"En minä ole niin itsekäs", Matthew mutisi, mutta Gilbert ei kuullut. Sen sijaan albiino jatkoi: "Aina ei pidä ajatella muita, tai muuten olet kohta muiden orja! Ihme, kun sinua ei ikinä huomata. Itsekkyys kunniaan, Matthew, ei tässä maailmassa muuten pärjää!"
"Sinä taidat olla itsekäs meidän muidenkin puolesta", Antonio naurahti ja Gilbert virnisti vinosti.
"Tiedät, mitä tarkoitan, Antonio. Tässä maailmassa pitää olla välillä itsekäs, tai jää jalkoihin. Ja jos et millään voi olla itsekäs, niin huolehdi edes jonkun sellaisen vuoksi, joka sitä oikeasti tarvitsee! Puskakulmabritti ei ole sen arvoinen ja Francis nyt on mitä on, on hän pahemmastakin selvinnyt. Ja sitten on vielä mahtavat persoonat kuten minä, jotka yksinkertaisesti eivät tarvitse huolenpitoa!"
"Ai eivät vai?" Antonio naurahti, muttei sanonut enempää nähdessään Gilbertin mulkaisun. Antonio tiesi, ettei Gilbert ollut oikeasti niin kova kuin mitä antoi ymmärtää. Oikeastaan Matthewkin tiesi sen, kiitos Franciksen. Olihan albiino vasta vähän aikaa sitten ollut avuntarvitsijana opittuaan näkemään kristallisydämet, mutta miehen mulkoilu antoi ymmärtää, ettei hän halunnut puhua asiasta, joten Matthew katsoi parhaaksi olla mainitsematta tapausta.
"Ihan sama", Gilbert murahti ja kääntyi virnistäen taas Matthew'n puoleen. "Mieti kuitenkin kaksi kertaa, kenestä huolehdit ja kenestä et."
"Joo", Matthew mutisi ja joi kulauksen lasistaan. Antonio katsahti keittiön kelloa ja totesi: "Meidän pitäisi varmaan lähteä, Gil. Kello on jo yhdeksän."
"Entä sitten?" Gilbert murahti ja otti hörpyn lasistaan. "Ei kai meillä ole mihinkään kiire? Voidaan ihan hyvin juoda vielä toiset lasilliset, ei Francis varmastikaan huomaa jos tyhjennämme hänen kaapistaan pullon tai pari..."
"Voisimme mennä vaikka baariin", Antonio ehdotti. "Katsotaan, jos nähdään tuttuja. Matthew haluaa varmaan nukkumaan ja Franciskin vetelee jo sikeitä."
"Äh, herätetään se fransmanni ja mennään kolmistaan baariin", Gilbert tokaisi juoden lasinsa tyhjäksi. "Tulee hauskempi ilta, jos koko trio on koossa. Matthew, onko teillä ämpäreitä?"
Matthew osoitti hämmästyneenä siivouskomeroon, josta Gilbert pian hakikin vihreän muoviämpärin ja täytti sen vedellä. Gilbert nappasi lemmikkinsä päänsä päälle ja lähti raahaamaan painavaa ämpäriä yllättävän vakaasti pois keittiöstä. Antonio seurasi hymyillen Gilbertiä olohuoneeseen, varmistettuaan kuitenkin ensin, että sohva, jolla Francis nukkui, oli vedenkestävä. Matthew seurasi hiljaa kaksikkoa olohuoneeseen ja ymmärsi pian, mistä oli kyse. Gilbert hulautti koko sangollisen vettä Franciksen päälle ja nauroi sitten kovaan ääneen ranskalaismiehen ponkaistessa nopeasti ylös. Vaaleat kiharat suoristuivat ja valuivat vettä miehen jo valmiiksi märälle paidalle. Francis katseli hetken ympärilleen selkeästi tajuamatta, missä oli. Matthewiakin alkoi hymyilyttää, kun hän katseli trioa; Gilbert nauroi kovaan ääneen ja melkein pudotti Gilbirdin hytkyessään naurusta, Antonio nauroi ystävällisen vahingoniloisesti ja Francis istui hämmentyneenä ja vettä valuvana vaalealla sohvalla. Näky oli sen verran huvittava, että Matthew'nkin oli pakko naurahtaa hiljaisesti. Katsellessaan kolmea nauravaa ihmistä Franciskin alkoi käsittää, mistä oli kyse, ja yhtyi lopulta nauruun omalla äänekkäällä tavallaan.
Hetken naurettuaan kaikki neljä hiljenivät ja Matthew keskittyi tarkkailemaan ystävyksiä. Trio hymyili. Lopulta Francis naurahti: "Päätitte näemmä herättää minut perinteisellä tyylillä, mon amis. Kiitos virkistävästä kylvystä!"
Antonio naurahti heleästi ja Gilbert huudahti: "Ei kestä kiittää. Mahtavat ideat tulevat aina mahtavien ihmisten aivoista!"
Francis hymyili ja nousi seisomaan.
"Minun taitaa olla parasta käydä vaihtamassa kuivaa ylleni", hän sanoi ja puristi hiustupsuaan, josta tippui vettä olohuoneen lattialle. Gilbert virnisti.
"Toki. Ja sitten otetaan suunta keskustaan!" albiino karjahti ja sai vastaukseksi hyväksyvän nyökkäyksen Franciksen taholta. Sen jälkeen ranskalaismies suuntasi omaan huoneeseensa, Antonio vei ämpärin pois ja Matthew ryhtyi kuivaamaan lattiaa. Gilbert lysähti lojumaan nojatuoliin ja seurasi huoneen tapahtumia sieltä käsin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Francis palasi olohuoneeseen päällään kuivat vaatteet ja kuivatetut hiukset rusetilla niskaan solmittuina. Gilbert valpastui heti, kun Francis asteli huoneeseen.
"Lähdetään!" hän huudahti ponkaisten samalla seisomaan. Gilbird piipitti miehen platinanvaaleiden hiusten päällä. Myös Antonio nousi seisomaan ja trio suuntasi kohti eteistä. Matthew huokaisi. Hän jäisi ilmeisesti taas yksin kotiin. Vaikka eihän siinä ollut mitään uutta; lapsena Matthew oli useinkin yksin kotona, kun Francis oli ulkona ystäviensä kanssa. Ja myöhemmin, kun hän asui Alfredin kanssa, veli ravasi yhtenään ulkona ja Matthew jäi yksin kotiin – ellei sitten halunnut lähteä itsekseen ulos.
"Matthew." Kuullessaan Franciksen äänen Matthew nousi ylös lattialta läpimärkä rätti kädessään. Francis oli jo vetänyt pitkän, sinisen takin ylleen ja nojautui sohvan selkänojan yli puhuakseen Matthew'lle.
"Meillä menee myöhään tänään, mon cherie. Laitan hyvitykseksi sinulle aamulla pannukakkuja", mies sanoi. Matthew nyökkäsi ja hymyili epävarmasti saaden vastaukseksi hyvin francismaisen hymyn. Sitten Francis nousi takaisin jalkojensa varaan, käveli eteiseen ja poistui talosta ystäviensä kanssa. Matthew huokaisi ja kävi istumaan sohvan kuivalle reunalle. Hän oli tullut vilkaisseeksi Franciksen sydäntä ja nähnyt jotain, mitä ei ollut koskaan ennen miehen sydämessä nähnyt – särön. Matthew pyöritteli kiharaa töyhtöään sormensa ympäri ja mietti. Särön oli täytynyt tulla Arthurin vuoksi. Ehkä se myös paranisi, kunhan Arthur piristyisi taas ja palaisi normaaliksi? Siinä olisi tosin vain yksi mutka – Arthurin sydän oli haljennut palasiksi ja pudonnut pois rinnasta, eikä Matthew uskonut, että edes Francis pystyisi sitä korjaamaan.
Matthew huokaisi ja tallusteli yläkertaan. Hän vaihtoi yöpuvun päälleen ja käpertyi sängylleen kädet polviensa ympärillä. Kumajirou tepasteli huoneeseen omistajansa perässä ja työnsi päällään oven kiinni perässään. Matthew hymyili ja taputti petiä vieressään. Kumajirou tepsutteli hänen luokseen ja kapusi pehmeälle sängylle käpertyen sitten kippuralle Matthew'n viereen. Matthew hymyili jääkarhulleen ja käänsi katseensa ulos ikkunasta, missä kuun ja tähtien loisteessa tuuli kieputti vaahteranlehtiä kauniina pyörteinä pitkin metsiä.
Pian lehtien vaitonainen tanssi ulkona ja Kumajiroun tuhina vaivuttivat Matthew'n syvään uneen.
