Tämäpäs on lyhyt. O.o Ja nyt on Vuosisatojen takaa loppunut virallisesti, iso kiitos lukijoille. ^_^
Musiikiksi suosittelen Ultra Bran Hyppään.
Mathias pystytti pihalleen keinun. Itse asiassa hän ei ollut keinunut vuosiin, mutta hän halusi kokeilla sitä.
Niinpä hän pystytti pihalleen keinun ajatellen pientä Eirikuria, joka ei varmasti ollut koskaan nähnyt keinua mutta olisi rakastanut sitä, sillä kuka pikkupoika ei rakastaisi keinumista, sitä tunnetta mikä ihmisen valtaa, kun jalat eivät yhtäkkiä kosketakaan maata vaan tavoittelevat pilviä, kun hiukset puhaltuvat tuulessa taakse ja sitten taas eteen, taakse ja taas eteen? Eirikur olisi aivan varmasti kerta kaikkiaan rakastanut keinumista.
Mathias istui keinuun ja alkoi potkia jaloillaan vauhtia maasta. Hän potki ensin varovasti, sitten voimallisemmin ja lopulta hän ei koskettanutkaan maata, vaan heitti jalkansa eteen ja sitten koukisti ne alleen, heitti jalkansa eteen ja koukisti ne alleen. Tunne todella oli huumaava, hänen hiuksensa liikkuivat mukana huolimatta siitä valtavasta lakka- ja geelimäärästä, joka piti ne ylhäällä. Hän mietti, uskaltaisiko päästää irti korkeimmassa kohdassa ja liitää kohti pilviä. Hän ajatteli Lucasia, Lucasia joka varmasti soitti viulua edelleen, mutta paljon iloisemmin ja levollisemmin: hän jopa kuuli iltaisin kuinka soitin soi edelleen, mutta nyt auringonlaskun aikaan. Se soi säveliä, jotka Mathias oli kuullut jo aikaisemmin, mutta paljon huonommin soitettuna.
Se soi Tsaikovskyn Kukkaisvalssia, ainoaa klassista kappaletta jonka Mathias tunnisti.
Hän päästi irti ketjuista ja luiskahti kevyesti irti muovisesta levystä, jolla oli vielä sekuntin murto-osa sitten istunut. Hetken ajan hän oli ilmassa, vapaana ja huolettomana, tavoitellen pilviä ja aurinkoa. Hän saattoi hetken ajan nähdä taivaalla ajelehtivien pilvi-Lucasin ja pilvi-Eirikurin hymyilevän hänelle.
Huonostihan siinä kävi. Mathias laskeutui jalkasyrjälleen ja nyrjäytti nilkkansa. Nyt hän pilviä katsossaan näki selvästi kaksi profiilia, jotka nauroivat vastatusten.
Hän oli varma, että veljekset nauroivat hänelle vahingoniloisesti, koska juuri niin he tekisivät. Hän ei tiennyt miksi tai mistä hän sen tiesi, mutta hän tiesi.
Mutta mikään ei saanut tanskalaista masentumaan. Päinvastoin, hän nousi kävelemään niin nopeasti kuin pystyi ja nilkutti takaisin keinulle vailla minkäänlaista varovaisuutta, istahtaen sen vierelle ja alkaen kirjoittaa satua.
Hän kirjoitti sadun ystävistään, sekä elävistä että poisnukkuneista.
Hän kirjoitti sadun urheudesta, suojeluksesta ja ystävyydestä. Hän kirjoitti sadun kliseistä, koska niitähän sadut ovat, niistä lapset pitävät. Ikiaikaisista kliseistä.
Hän ei kirjoittanut satuunsa mitään karkealankaisista ompeleista, jotka sinetöivät kahden veljeksen huulet kiinni, pakottivat heidät pysymään vaiti. Sen sijaan hän kirjoitti viuluista ja nuoteista, jotka puhuivat omaa kieltään.
Hän ei kirjoittanut myöskään muratista, joka tuotti epäonnea talolle, hän kirjoitti mielummin kanervista, jotka kukkivat metsässä.
Hän kirjoitti sadun lapsille. Hän kirjoitti asioista, joista lapset pitävät, keinuista, mansikoista, vadelmista ja leijoista. Ja kermavaahdosta. Tietenkin.
Hän mietti, pitäisikö Eirikur mansikoista, vadelmista ja kermavaahdosta. Hän mietti, pitäisikö Eirikur hänen sadustaan. Eikä hän miettinyt, "olisiko pitänyt" vaan nimenomaan "pitäisikö".
Hän pyöritteli otsikkoa kielellään, käänteli sitä ylösalaisin ja kirjoitti sen oikealta vasemmalle ja taas vasemmalta oikealle. Hän luonnosteli sitä paperille. Hän kirjoitti sen niin kauniilla käsialalla että sihteerikkökin olisi ollut kateellinen, sitten hän kirjoitti sen niin epäselvällä käsialalla, että lääkärikin olisi ollut kateellinen.
Hän antoi sadulleen nimeksi "Kanervavalssi".
Miksi ihmeessä en osaa kirjoittaa pitkiä tarinoita? :'D Kaikki jäävät ihan lyhyiksi.
Saichin: Kiitos. :3 Vai ole hyvä? xD Mutta noh, tykkään tästä itsekin aika paljon, tuo. Minun rakas pikku angstitarina.
Liibooboo: Joo, teki tiukkaa olla noin ilkeä mokomalle. :'3 Tanska on kuitenkin niin ihana ja positiivinen ja sitten vien sen tällaisen läpi... Ja kuulin sen kappaleen radiosta ja olin silleen "ou mai gaad" ja kirjoitin sen tuohon loppuun. xD
Uta-chan: Tässäpä tämä, ole hyvä. ^^ Ja kiitokset sinullekin.
