A/N: Heeeei :) Toivottavasti kaikkien joulu meni hyvin! Ja Hyvää Uutta Vuotta! Aika... hmm.. omituista, että kohta alkaa vuosi 2014. Tuntuu etten ole saanut taas mitään aikaan!

Suunnittelin tässä, että pitäisin tämän käännösprojektini kanssa pienen tauon. Elikkä muutamaan kuukauteen ei tulisi uutta osaa, koska oikeasti, innostukseni tähän on tällä hetkellä nollassa ja minulla on niin paljon inspiraatiota muuhun.. Haluaisin esimerkiksi aloittaa ihan oman FanFicin :) Lisäksi minulla riittää töitä loman jälkeen koulun ja myös oman tarinablogini parissa.

Olen tosi pahoillani tästä! Oikeasti :(

Mutta en unohda tätä, ja jatkan pikimmiten, tarvitsen kuitenkin tämän tauon!

Sitten vielä perus: En omista tarinan hahmoja tai sarjaa! Juoni on Yuu-chin! NAUTTIKAA!


Luku 9 - Anteeksi

Kanda heräsi aamulla ensimmäisenä. Se ei oikeastaan ollut mitenkään erikoista. Se oli oikeastaan normaalia.

"Moyashi?" Kanda voihkaisi heikosti samalla kun nousi istumaan, pyyhkäisten kasvoiltaan suortuvan korvan takaa karanneita hiuksia. Hän ei saanut vastausta. Kurtistaen kulmiaan, hän sanoi kovempaa, "Moyashi?" Hiljaisuus jatkui.

Kanda heitti peittonsa syrjään ja kiipesi pois sängystä harppoakseen pavun idun sängyn vierelle. Allen oli kevyt nukkuja - silloin kun hän nukkui ollenkaan. Pieninkin ääni herätti hänet, eikä hän koskaan nukkunut rauhallisesti.

Katsoen alas huonetoveriinsa, oli selvää että Allen oli tilassa, jota olisi voinut kuvata kuolleeksi. Jopa niinkin syvässä unessa ollessaan oli selvää, että hän ei nähnyt mitenkään hyviä unia.

Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja liukkaat hiestä, hänen hengityksensä tuli ulos pinnallisina sisäänhengityksinä.

Kanda epäröi, ei aivan varmana siitä mitä tehdä. Moyashi piti herättää ja se piti tehdä hellästi, hienotunteisesti. Hän näytti siltä kuin hän voisi särkyä pienimmästäkin kosketuksesta. Niin hauraalta. Kandan piti olla varovainen.
Läimäys. "Nouse vittu ylös, ennen kuin vedän hiuksesi juurineen irti."

Matala vaikerrus pääsi Allenin huulilta kun hän pyristeli tietoisuuteen.

"Kanda?" Kuului uninen kysymys.

"Kuka vittu muukaan olisi huoneessamme, yrittäen kiskoa sinua ylös sängystä kaikessa ystävällisyydessä, jotta et myöhästy?"

"Jep. Selvä Kanda."

Kanda tuhahti ja nousi seisomaan, katsellen kun Allen räpytteli sameita silmiään katsoen ylös, ennen kuin kurtisti kulmiaan.

Allen ei näyttänyt hyvinvoivalta. Hän ei ollut näyttänyt edellisillan jälkeen. Hänen ihonsa näytti kalpeammalta kuin yleensä ja hänen silmiensä alla oli tummat renkaat, jotka kertoivat ettei hän ollut nukkunut hyvin. Ei sillä, että se olisi yllättänyt Kandaa, mutta tajusitte pointin.

"Et näytä kovin hyvältä."
"Kiitos sinun ei niin mukavan herätyksesi." Allen murahti takaisin kun hän nosti itsensä sängystä ja käveli huoneen poikki keräämään vaatteensa pukeutuakseen.

Kanda katseli kun Allen katosi kylpyhuoneeseen, ja palasi sitten murjottaen valmistelemaan itseään tulevaa päivää varten.

Hänen kirjansa katosivat hänen mustaan kangaslaukkuunsa ja hänen mustavalkoinen asukokonaisuutensa, joka toimitti pyjaman virkaa, vaihtui koulupukuun. Kun Moyashi ei vieläkään ollut tullut takaisin kylpyhuoneesta, Kanda rypisti otsaansa ja asetteli sitten poninhäntänsä suoraan ilman peilin apua.

Viisi minuuttia myöhemmin Allen ei ollut vieläkään ilmaantunut ja Kanda alkoi menettää kärsivällisyytensä. Pikainen vilkaisu kelloon kertoi, että heillä oli vain viisitoista minuuttia aikaa syödä aamupala ja mennä tunnille.

Pitäisi vain hylätä hänet oman onnensa nojaan... Mutta jostakin syystä Kanda tunsi ettei pystynyt tekemään niin. Muristen hiljaa, hän vaihteli painoaan kärsimättömästi jalalta toiselle ennen kuin vilkaisi uudestaan kelloaan.

Vitut.

"Moyashi, vannon jumalan nimeen, että jos et ole kuollut tai kuolemaisillasi siellä, niin revin sinut kappaleiksi yksi raaja kerrallaan!" Kanda karjaisi, hakaten lujaa kylpyhuoneen ovea.

Kuului vaimea kirous, jota seurasi hälyttävä lasin rikkoutumisen ääni ja Kanda perääntyi sävähtäen.

"...Moyashi?" Hän toisti, kuulostaen nyt huolestuneelta.

"Olen kunnossa. Mene edeltä ilman minua."

"Oletko vittu tosissasi? Jos et lähde nyt, et millään kerkeä tunnille!"

Kanda ei saanut vastausta. Epäröiden, hän koputti uudestaan oveen. "Moyashi, oletko varmasti kunnossa?"

"Sanoinhan, että olen kunnossa! Mene nyt jo!"

Kaikki huoli haihtui Kandan kasvoilta kun hän mulkoili vihaisesti ovea. "Ihan miten vain." Hän sanoi ilkeästi takaisin ja ryntäsi ulos huoneesta, pamauttaen oven kovaan ääneen kiinni takanaan.

Vitun Moyashi! Minulla ei ole nyt aikaa edes aamupalaan! Kanda tömisteli portaat alas, luoden vihaisen katseen jokaiseen ohikulkevaan oppilaaseen, jotka perääntyivät säpsähtäen. Jopa hänen fanityttönsä tajusivat parhaaksi pitää muutaman metrin välimatkan.

oOo_oOo

Ensimmäinen jakso läheni loppuaan kun Allen vihdoin ilmestyi paikalle.

Lavi nosti hänelle kulmaansa, ja tönäisi jäykkää ja mietteliästä poikaa vieressään.

"Mitä?" Kuului kiihtyneesti kuiskattu vastaus ja Lavi nyökäytti päätään Allenin suuntaan.

Kun Kanda oli ilmestynyt luokkaan muutama sekunti ennen kellon soittoa yksin, Lavi ja Lenalee olivat kysyneet missä hänen huonetoverinsa oli ja olivat saaneet vastaukseksi vain nyrpeän, mutta odotettavissa olevan "Ketä kiinnostaa?"

Oli ollut kuitenkin selvää, että japanilaispoika ei ollut iloinen. Hänen vaarallinen mielialansa oli kiehunut hiljalleen loppuun ja muuttunut hiljaiseksi murjotukseksi kun tunti oli edennyt. Lavi ei ollut tietoinen, mikä sellaisen mielialan oli aiheuttanut, mutta hän panisi vaikka silmälappunsa pantiksi, että se johtui heidän uudesta ystävästään.

Lavi kurtisti kulmiaan, kun hän tajusi ensimmäistä kertaa, että Allen näytti aivan siltä kuin helvetti olisi jäätynyt. Hän mutisi Reeverille anteeksipyynnön ja käveli huoneen poikki pää painettuna alas, luikahtaakseen tyhjälle paikalle Lenaleen viereen ja hautasi välittömästi pään käsiinsä.
"Allen, oletko kunnossa?" Lenalee kuiskasi, taipuen alas yrittäessään tiirata häntä käsivarsin alta.

"Olen." Tuli juuri ja juuri kuuluva vastaus.

"Oletko varma?" Lavi kysyi, nojaten Lenaleen ympäri nähdäkseen hänet paremmin.

Allen nosti pään käsistään. "Olen kunnossa. Lupaan."
Lavi kurtisti kulmiaan ja huomasi Kandan pyöräyttävän silmiään vieressään. Allen oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Mustan kehystämät silmät tiirasivat kalpeista ja riutuneista kasvoista, ja hänen kulmansa olivat rypistyneet johonkin, joka voisi olla huolta tai kipua.

Lavi halusi väittää vastaan, mutta Allenin tiukka äänensävy oli tehnyt selväksi ettei hän vastannut mihinkään kysymyksiin, joten sen sijaan hän vastasi innottomasti "Jos sanot niin."

Sillä sekunnilla kun Allenin pää painu takaisin käsivarsien suojaan, Lavi kääntyi ympäri tuijottaakseen pistävästi Kandaa.

"Mitä?" Kanda kysyi, loukkaantuneena.

"Tiedätkö sinä mikä häntä vaivaa?"

"Miten vitussa minä sen tietäisin?"

"No, sinä olet hänen huonetoverinsa." Lenalee huomautti, luoden huolestuneen katseen Alleniin nähdäkseen oliko tämä virittäytynyt kuuntelemaan heidän keskusteluaan. Ilmeisesti hän ei ollut. Mikään räjähdystä pienempi ei ravistelisi häntä hänen itseaiheuttamastaan koomasta.

"En tiedä tästä mitään. Hän on ollut tuollainen viime yöstä lähtien." Kanda murahti, palauttaen katseensa kirjaansa yrittäen näyttää siltä, että teki muistiinpanoja. Lenalee ja Lavi eivät kuitenkaan hämääntyneet hänen harhautustaktiikastaan.

"Yu-chan." Lavi valitti, vetäen häntä hihasta. Kanda kirosi ja repi itsensä vapaaksi Lavin otteesta, mulkoillen punapäätä.

"Oletko varma ettet tiedä?"

"En! Lopeta kyseleminen!" Kanda rähähti. "En tiedä mikä Moyashin ongelma on, enkä välitä!"

"Näytät siltä että välität." Lavi huomautti. Kanda oli selvästi saanut tarpeekseen. Hän työnsi kirjansa pamahtaen kiinni ja heilautti laukkunsa vihaisena olkapäälle. Hänen onnekseen puoli sekuntia sen jälkeen kun hän nousi, kello soi ja säästi hänet jälki-istunnolta kun hän ryntäsi luokasta vain hieman ennen tungeksivaa väkijoukkoa.

Lavi huokaisi ja pyöräytti silmiään, nojautuen Lenaleen ympäri tökkäämään Allenia.

"Oi, Moyashi-chan. Tunti loppui."

Hitaasti Allen nosti päänsä, tuijottaen samein silmin Laviin samalla kun viesti rekisteröityi hänen aivoihinsa.

"Aa. Okei."

"Ehkä sinun pitäisi mennä käymään terveydenhoitajalla?" Lenalee ehdotti. Allen pudisti päätään.

"Olen kunnossa. Vain hieman väsynyt." Hän haukotteli kuin painottaen sanojaan.

Lenalee puri huultaan kun hän nousi jaloilleen ja odotti heitä ovella.

Lavi katseli kun Allen nousi hitaasti seisomaan, työntäen tuolinsa pöydän alle ja nostaen laukkunsa olkapäälleen, hän lähti kohti ovea. Lavi harkitsi hänen pysäyttämistään, mutta antoi hänen kuitenkin lähteä.

Kanda ei ollut missään näkyvissä ja Lenalee toivotti heille jäähyväiset, jotta hän voisi toimittaa muutamia asioita isoveljelleen lyhyen välitunnin aikana. Joten, koska hänellä oli tunne ettei Allen jaksaisi kävellä kovin kauas, Lavi suuntasi puisen penkin ja pöydän luo pihalle ja katseli kun Allen liukui vaovasti hänen toiselle puolelleen.

Oli hetken hiljaista kun Allen lepuutti taas hellästi päätään käsivarsiensa varassa - tuijottaen kaukaisuuteen.

"... Joteeen... Saanko nyt tietää mikä on vialla?"

"Minähän sanoin. Ei mikään -."

"Et oikeasti luule, että olen noin tyhmä, vai mitä Moyashi?" Lavi tuhahti. Allen mulkaisi nyrpeästi ylös häneen.

"En koskaan sanonut niin."

"Sinä vihjasit niin."

"Miten niin?"

"Koska oikeasti ajattelit minun uskovan, että olet kunnossa."

Allen lankesi hiljaisuuteen. "En vain ole nukkunut viimeaikoina kovin hyvin. Ja se tuntuu." Hän myönsi.

Lavi kurtisti kulmiaan. "Ai. Mikset vain sanonut niin?"

"... Anteeksi."

"Jeesus. Sinä jopa menit ja sait Yu-chanin huonolle tuulelle tämän takia?" Lavi peitti silmänsä kädellään ja pudisteli päätään muka ärtyneenä.

"Anteeksi." Allen toisti jotenkin lammasmaisesti.

"No, entä jos hankkisimme sinulle hieman kofeiinia? Se auttaisi sinua pääsemään läpi loppupäivästä."

Ennen kuin Allen ennätti avata suunsa väittääkseen vastaan, Lavi oli noussut tuoliltaan ja käveli pirteästi pihan poikki kohti rakennuksia. Allen katseli hänen menoaan; epäillen vakavasti, että hieman kofeiinia auttaisi häntä yhtään.

Hetken päästä Lavi palasi, heitellen suklaapatukkaa käsissään.

"Suklaata tähän aikaan aamusta?" Allen kysyi epäilevästi. Patukka laskeutui jähmeästi paukahtaen pöydälle Allenin eteen.

"Se antaa sinulle vähän lisäenergiaa." Lavi hymähti.

Huokaisten, Allen veti patukan luokseen ja alkoi avata sitä.

oOo_oOo

Loppupäivä oli rasittava. Kun tunnit vihdoin loppuivat, Allen olisi voinut hihkua riemusta. Päivä ei ollut yhtään helpompi sen takia, että viimeisen tunnin hän oli viettänyt yksin Kandan kanssa.

Päätellen hiljaisesta kohtelusta jonka oli häneltä saanut, hänen huonetoverinsa oli yhä vihainen hänelle aamun tapahtumista.

Allen seurasi Kandaa asuntolan suuntaan, pitäen katseensa maassa. Hän puoliksi toivoi, että Lenalee tai Lavi ilmestyisi, vain jotta he pelastaisivat hänet tältä epämukavalta hiljaisuudelta.
Kun he vihdoin tulivat heidän huoneensa luo, hän odotti oikeasti, että Kanda lukitsisi hänet ulos. Yllättäen ovi kuitenkin jätettiin auki, jotta hän pystyi seuraamaan Kandaa sisälle.

Kuului kova tömps kun Kanda heitti laukkunsa lattialle pöytänsä viereen ja alkoi vetää kirjoja esiin tehdäkseen läksynsä.

Allen puri huultaan ja luikahti oman pöytänsä ääreen. Hän oli liian väsynyt tehdäkseen läksyjä. Ei kannattanut edes yrittää. Hän ei pystyisi millään keskittymään. Kaikki mitä hän halusi tehdä, oli nukkua. Mutta päätellen onnesta, jota hänellä oli kyseisen asian kanssa ollut lähiaikoina, se tuntui huonolta idealta.

Sen sijaan hän asettautui nojaamaan päätään käsiinsä ja katselemaan kun Kanda lajitteli kirjojaan - mutisten hiljaa synkkänä tehdessään niin.

Enkä minun pitäisi pyytää anteeksi... Allen säpsähti kun Kanda paiskasi juuri avaamansa laatikon kiinni.

Hän voi tosin kyllä kantaa kaunaa...

Rapina hänen oman pöytänsä laatikosta kiinnitti hänen huomionsa ja hän suoristautui tuolissaan, vetäen sen uteliaana auki.

Pam!

Allen tippui melkein tuolilta kun jokin ampaisi hänen laatikostaan ja läimähti hänen naamalleen, ja niin olisikin käynyt ellei jokin olisi lukittautunut kiinni hänen hihaansa ja nykäissyt häntä takaisin.

Hän katsoi alas ja räpytteli yllättyneenä kun hän huomasi, että se 'jokin' oli Timcanpy.

"Missä olet ollut Tim?" Allen torui hellästi.

Golem nykäisi hänen hihaansa viimeisen kerran, ennen kuin lennähti pois asettuakseen hänen päänsä päälle.

Kandan suunnalta kuului tavallinen 'che', ja Allen mulkaisi häntä kun hän sulki vetolaatikon ja rentoutui tuolillaan.

"Ehkä sinun pitäisi läimäyttää häntäkin naamaan, vai mitä Tim?" Allen kuiskasi hänen kultaiselle golemilleen, joka näytti sillä hetkellä syventyneen hänen hiustensa syömiseen.
Kevyt nykäisy hänen päänahassaan kuitenkin kertoi, että Tim oli samaa mieltä. Allen painoi päänsä takaisin käsiinsä ja katseli kun Kanda aloitti läksynsä.

Ehkä minä pyydän anteeksi...

oOo_oOo

Koskettimet olivat peittyneet vereen. Allen ei tiennyt kenen vereen tai miksi se oli siellä, mutta hän tiesi varmasti, että se oli verta.

Varovasti, hän pyyhkäisi sormellaan koskettimia, saaden aikaan vääristyneen soinnun pianosta. Hänen sormensa jätti jälkeensä puhtaan, valkoisen vanan punaisen keskelle, värjäten hänen hansikoidun sormensa pään haalistuneen tulipunaiseksi.

Hän toi hitaasti sormensa silmiensä tasolle, ja katseli kuinka tahra kasvoi, leviten tärkätyn kankaan poikki.

Hän pystyi tuntemaan kuinka märkyys tihkui kankaan läpi koskettamaan hänen ihoaan ja hän värähti kun kevyt tuulen henkäys sai märkyyden särkemään kivusta.

Hän kääntyi, etsien katseellaan tuulen aiheuttajaa, mutta huone oli ilmatiivis ja ikkunat tuijottivat takaisin häneen, mihin ikinä hän kääntyikin.

"Allen..."

Hänen päänsä käännähti äänen suuntaan.

Hän katsoi peiliin, joka oli suoraa häntä vastapäätä. Ensiksi ainoa mitä hän pystyi näkemään, oli hänen omat pelästyneet kasvonsa katsomassa takaisin häneen ja piano hänen takanaan, joka hohti kuin se ei olisi ollut siellä.

Sitten hitaasti hänen yksitoistavuotiaan itsensä seuraan liittyi tumma hahmo.

"K-kuka siellä?"

"Allen..."

Kuiskatut sanat lähettivät värähdyksen kulkemaan pitkin hänen selkäpiitään ja hän tuijotti kahteen kirkkaaseen valoon tumman varjon päässä.

Nopealla vilkaisulla taakse hän näki vain pianon ja kääntyi hitaasti katsomaan takaisin peiliin.

Hitaasti, syvä viilto ilmestyi hahmoon siihen missä suun olisi pitänyt olla. Kun Allen katseli, se vääntyi epäselvään virneeseen.

"Allen..."

"Guh!"

Allen nytkähti pystyyn tukahdutetun voihkaisun saattelemana, tönäisten tuoliaan taaksepäin kun hän kamppaili saadakseen henkeä.

Hänen sydämensä tykytti kovaan ääneen hänen rinnassaan ja Allen nosti tärisevän käden rinnalleen kouraistakseen paitansa nyrkkiinsä, samalla kun hän tuijotti eteensä.

Uni... Vain uni...

Hän nosti kätensä paidaltaan pyyhkäistäkseen hiuksensa taaksepäin. Tim ei ollut enää näkyvissä.

"Moyashi?"

Kandan pää ilmestyi kylpyhuoneesta, hänen irralliset hiuksensa heiluen vapaina olkapäiden ympärillä.

Allen yritti tasata villisti sykivää sydäntään ja rauhoittaa huohotuksensa. Hän ei pystyisi elämään sen kanssa, jos hän alkaisi pälättää kuin vauva Kandan edessä.

Hän yritteli pyristellä pystyyn tuolillaan, kun hän tajusi ensimmäistä kertaa, että jokin oli kiedottu hänen olkapäidensä ympärille. Epäröiden hän kurotti taaksepäin ja nykäisi sitä.

Viltti putosi kasaksi hänen syliinsä ja hän tuijotti hetken käsittämättömänä sitä, ennen kuin katsoi takaisin Kandan välinpitämättömiin kasvoihin.

"Teitkö - sinä?"
"Che." Kanda mulkaisi häntä vihaisesti ja katosi takaisin kylpyhuoneeseen, jättäen Allenin tuijottamaan ymmällään hänen peräänsä.

Hetkeä myöhemmin Kanda ilmaantui kylpyhuoneesta, sammuttaen valot perässään. Nopea vilkaisu ikkunaan kertoi Allenille, että hänen painajaisensa aikana taivas oli muuttunut pikimustaksi.

"Kuinka kauan minä nukuin?"

"Muutaman tunnin." Kanda rypisti otsaansa.

"Ai..." Allen työnsi hiuksensa pois kasvoiltaan ja tuijotti syliinsä. Hänen sydämensä oli vihdoin rauhoittumassa, mutta sen sijaan että hän olisi tuntenut itsensä virkistyneeksi pitkien torkkujensa jälkeen, hän tunsi paikkojensa olevan hellänä ja olevansa vielä enemmän uupunut kuin aiemmin.

"Aiotko nousta ylös vai vain istua siinä ja näyttää aivokuolleelta?"

Allen katsoi ylös Kandaan, joka nojasi seinään hänen vieressään. Hän ei ollut tajunnut, että hän oli yhä siinä. Kanda ei näyttänyt enää vihaiselta; ennemmin hän näytti kuin hän olisi... Okei, Allen ei osannut selittää hänen kasvoillaan olevaa ilmettä ja hän ei aikonut kysyä, joten sen sijaan hän tyytyi melko turvalliseen aiheen vaihtoon.

"Miksi hiuksesi ovat auki?"

"Hiuslenkkini meni rikki." Kuului ärtynyt vastaus ja Kanda heilautti hiuksensa taakse kalpealla kädellään.

"Eikö sinulla ole niitä lisää?"

Kuului vaimea vastaus, josta Allen pystyi poimimaan vain sanat Baka Usagi ja varasti kun Kanda työnsi itsensä irti seinästä.

"Menen nyt nukkumaan." Hän ilmoitti ja harppoi nopeasti huoneen poikki.

Päästäen raskaan huokaisun, Allen nousi ja keräsi vaattensa vaatekaapista ennen kuin katosi kylpyhuoneeseen.

Hän tavoitteli lukkoa, mutta kun hän teki niin, hänen näkönsä sumeni ja hän tajusi, että hänen käsineensä oli täysin punainen.

"Gah!" Hän sävähti taaksepäin ja tuijotti alas käteensä. Hänen käsineensä oli aivan normaali. Hän katsoi takaisin ylös lukkoon ja pystyi melkein tuntemaan kuinka se katsoi viattomasti takaisin.

Mutisten hiljaa, Allen päätti jättää oven lukitsematta ja puikki keskelle kylpyhuonetta vaihtaakseen vaatteensa. Kun hän teki niin, hän huomasi silmäkulmassaan jotakin liikettä.

Hänen päänsä nytkähti pystyyn ja häntä tervehti hänen oma kuvajaisensa peilistä; paita löyhästi kädessä, punainen käsi väristen hiukan - kylmyydestä. Ei pelosta. Koska hänellä oli kylmä. Siinä kaikki.

Hän katsoi takaisin vaatteisiinsa ja sitten takaisin peiliin.

Jumalauta, se on vain peili... Ei minun tarvitse pelätä!

Siitä huolimatta Allen pukeutui ennätysajassa ja melkeinpä heitti oven auki paetessaan kiireesti yllättäen liian ahtaaksi muuttuneesta kylpyhuoneesta.

Huone oli pimeä, ja hän pystyi juuri ja juuri erottamaan huonekalujen epäselvät muodot.

Hän suuntasi sänkyynsä, mutta pysähtyi puoleen väliin Kandan kutsuessa häntä.

"Oi, Moyashi? Mitä sinä luulet tekeväsi?"

"Häh? Menen sänkyyn?"

Kuului vähättelevä tuhahdus, joka jostain syystä vähensi Allenin mielipahaa.

"Et ajatellut saavasi uutta vitun kohtausta taas unissasi, ethän?"

"Mitä sinä..." Allen laahusti poispäin ja katsahti lattiaan.

"Ehkä..."

Huoneessa vallitsi hetken hiljaisuus, ja Allen ajatteli hetken ettei Kanda enää vastaisi.
"Ovatko ne noin kamalia? Ne unet?"

Kysymys yllätti Allenin täysin. Hän halusi työntää sen sivuun olankohautuksella, pitäen sitä ylireagointina, mutta sen sijaan vastasi, "Kyllä. Ne ovat kamalia."

Hiljaisuus.

"Tule tänne."

Allenia ai tarvinnut kahdesti kehottaa. Hän kääntyi ympäri ja suuntasi takaisin Kandan sängyn luo. Peittoa pidettiin hänelle avoinna ja hän kiipesi taas kerran hänen kaikkein ärsyttävimmän, järjettömimmän ja anti-sosiaallisimman ystävänsä viereen.

Hän pystyi tuntemaan Kandan liikkeet peittojen alla kun hän siirtyi kauemmas tehdäkseen hänelle enemmän tilaa. Kumpikaan ei puhunut, ja muutaman minuutin päästä Allen rentoutui tyynyllään ja antoi silmiensä sulkeutua.

Hän tunsi itsensä tunnottomaksi kun hän kiikkui rajalla, jossa hän tunsi olevansa tarpeeksi hereillä tunteakseen Kandan kevyen hengityksen niskassaan ja tarpeeksi unessa, jotta ne tuntuivat kuin aavemaisilta sormilta hänen kauluksellaan.

Uni tuntui oudon todelliselta ja Allen antoi sen kuljettaa häntä eteenpäin.

"Allen..."

Välittömästi hänen silmänsä rävähtivät auki kun unisuus katosi hänestä. Hän hengitti terävästi sisään kun hänen sydämensä yritti ottaa kiinni väliin jätetyn lyönnin. Yllättäen, peittojen mukavuus tuntui tukahduttavalta ja Allen halusi pysyä hereillä ja minimoida mahdollisuutensa nukahtaa.

Juuri kun Allen harkitsi vakavasti sängystä nousemista, viileä käsi painautui hänen paljasta olkapäätään vasten.

"Se ei ole todellista."

Allen päästi ulos pidättelemänsä henkäyksen. Hän ei ollut varma, mikä oli saanut Kandan tälle oudolle ja omituisen ymmärtäväiselle tuulelle, mutta hän voisi ottaa sen vastaan milloin vain. Viileä käsi hänen olkapäällään katosi ja Allen tunsi itsensä pettyneeksi sen menettäessään. Hän ei ollut varma, pystyisikö menemään turvallisesti nukkumaan ilman sitä.

Kanda tuntui aistivan hänen jännittyneisyytensä, koska hän päästi ulos pehmeän huokaisun ja lämmin käsivarsi kietoutui Allenin olkapäiden ympärille, vetäen hänet lähemmäs.

"Nyt, tuki se vitun turpasi ja rupea nukkumaan tai kuristan sinut." Käsivarsi hänen ympärillään tiukentui uhkaavasti ja Allenin täytyi hymyillä.

Tuntui oudolta olla tällä tavalla, ja kun Allen tunsi itsensä taas uneliaaksi, hän tajusi tämän olevan täydellinen tilaisuus pyytää anteeksi.

"Anteeksi."

"Mistä?"

Mistä minä olinkaan pahoillani? Allen etsi unen turruttamasta mielestään vastausta.

"Tästä... aamusta."

"Che. Pääsin siitä yli. Nyt turpa kiinni ja rupea nukkumaan."

Allen antoi luomiensa painua kiinni ja päätti, että hän tekisi juuri niin.


A/N: Tuntuu, että tähän onkin tarinan kannalta hyvä 'lopettaa'. Allenilla ja Kandalla menee hyvin. Ainakin tuossa lopussa :) Rakastan näitä kahta ja tätä tarinaa 3 Yuu-chi, I love your story! Please forgive me, that I abandon it for few months.. I will continue, when I have more time and inspiration!

KyynelPuro