Oi oi. Kirjoittaminen on kyllä sitten kivaa :3 Varsinkin kun on niin ihania lukijoita, joidenka kommentit piristää mun päivää. Kiitos teille siitä 3
.
.
Tino heräsi lämpimässä ja turvallisessa olotilassa. Hän liikahti hieman ja huomasi, että hänen edessään oli jokin kova seinämä. Tino ojensi kätensä tunnustelemaan seinämää. Se oli lämmin. Hän painautui lähemmäs hakien lisää sitä ihanaa lämpöä. Tino painoi kasvonsa seinämään. Se oli yllättävän pehmeä ja nousi ja laski rauhallisesti. Hetkinen? Tino räväytti silmänsä auki.
"Huomenta", kuului huvittunut ääni hänen edestään.
Tino katsoi suoraan Berwaldin silmiin. Tino oli painautunut niin lähelle kuin suinkin pidempää poikaa edessään. Tino kiljaisi säikähdyksestä ja melkein tipahti ryminällä alas sängystä, mutta Berwald kietaisi kätensä pienemmän pojan ympärille ja vetäisi tämän takaisin.
"Varo vähän! Ei ollut tarkoitus säikäyttää.", Berwald sanoi huolestuneena. Tino pudisti päätään ja Berwald päästi nolostuneen pojan irti.
He loikoilivat sängyssä ja Berwald katseli Tinoa. Tino ei keksinyt mitään sanottavaa. Aurinko paistoi jo korkealla, joten heidän pitäisi varmaan nousta jo ylös ja rientää hakemaan jotain syötävää. Tino ei kuitenkaan halunnut rikkoa sitä hetkeä. Kerrossängyn alavuode oli kuin pieni pesä ja Berwald teki paikasta vielä turvallisemman ja jotenkin… hieman kuuman. Tinon vatsassa muljaisi. Mikä tunne se oli? Ihan kuin hän olisi ollut todella iloinen ja todella surullinen samaan aikaan. Kuin hänellä olisi koko maailma kämmenellään, mutta yksi pieni liike, yksi pieni sana, voisi puhaltaa sen pois kuin höyhenen. Tino nosti katseensa ja näki Berwaldin katsovan häntä. Berwaldin siniset silmät loistivat ja Tino tunsi hukkuvan niihin. Hänen henkensä tuntui salpaantuvan ja vatsassa tuntui lentelevän perhosia. Berwald ojensi kätensä ja kosketti Tinon kasvoja. Hän silitti peukalollaan pojan poskea ja Tino yhä vain tuijotti Berwaldia. Berwald nojasi hieman lähemmäs ja avasi suunsa sanoakseen jotain.
"HUOMENTA UNIKEOT! RISE AND SHINE! Hieno päivä edessä! Ja meillä on tänään vaikka mitä edessä ja…"
Mathias jähmettyi ovelle tuijottamaan. Hänen takaansa kurkkivat veljekset ja Eduard.
"Sori että keskeytettiin!", Mathias sanoi kovalla äänellä. "Älkää meistä välittäkö. Jatkakaa olkaa hyvä."
Tino ja Berwald erkaantuivat molemmat hyvin punaisina.
"Mitään EI tullut keskeytetyksi!", Tino huusi ja nousi ylös jatkaen suoraan käytävälle kohti kylpyhuonetta.
"Ei vai?", Mathias kysyi katsoen Tinon perään. "Näytti kyllä siltä, mitä te oikein teitte Berw…". Mathias kääntyi Berwaldiin päin ja näki tämän olevan hyvin lähellä, hyvin pelottava ilme kasvoillaan.
"Be-berwald?", Mathias sanoi ja hän tuntui hieman kutistuvan Berwaldin hurjistuneen katseen alla.
"Mathias.", Berwald aloitti silkinpehmoisella äänellä, joka tihkui pahaa enteilevää "Minä olin juuri äsken näin lähellä…", Berwald näytti sormillaan, "… että meistä olisi ehkä tullut jotain muutakin kuin ystävät. Ja sitten sinä ja suuri suusi tulette paikalle pilaamaan koko jutun. Onko sinulla jotain sanottavaa tähän?"
"Anteeksi?"
Berwald oli juuri aikeissa möyhentää Mathiaksen, kun Tino porhalsi takaisin ja Mathias säästyi. Hän kipittikin heti Alexin taakse turvaan.
"Olisit Tino sanonut jos kaipasit yksityisyyttä", Eduard sanoi kiusoitellen ystävälleen.
"En tiedä mistä sinä puhut Mr. Von Bock", Tino kuittasi ja meni kaapilleen etsimään vaatteita. "Sinun varmaan täytyy mennä jo omaan asuntolaasi, ettei Rome huolestu.", hän vielä lisäsi Berwaldille, joka nyökkäsi lannistettuna ja lähti huoneesta. Muut jäivät paikalle ja Tino vaihtoi päälleen vaalean siniset farkut, mustan t-paidan ja ison valkoisen hupparin. Alex hivuttautui hänen taakseen Tinon huomaamatta ja kuiskasi sitten tämän korvaan.
"Sinulla ja Berwaldilla oli hetki… vai mitä?"
Tino säikähti ja punastui hullun lailla.
"Meillä EI ollut hetkeä! Minä vain olin hieman… tai siis kun eilen tapahtui kaikkea…"
Alex hymyili ymmärtäväisenä, mutta arvasi kyllä ettei se ollut pelkästään eilisestä, että Tino oli niin tolaltaan. Isak tönäisi Mathiasta kyynärpäällään.
"Au! Mitä sin… Ai niin joo!", Mathias huudahti muistettuaan, miksi he olivat alun perin tulleet häiritsemään Tinoa ja Berwaldia. "Meillä on tänään lääkärintarkastus! En kyllä ehtinyt sanoa Berwaldille, mutta taidanpa tekstata sen hänelle."
"Lääkärintarkastus?", Tino sanoi ja hänen naamansa vääntyi vastustelevaan ilmeensä.
"Niin.", Alex varmensi "Mitä? Pelkäätkö lääkäreitä?"
Tino hieroi niskaansa ja näpräsi valkoista tapetin reunaa.
"En, mutta en vain ole koskaan käynyt oikealla lääkärillä."
"MITÄ?", kaikki huusivat. Kaikki. Berwald oli palannut takaisin, muistettuaan, että hän oli jättänyt hupparinsa huoneeseensa.
"Etkö todellakaan?", Eduard ihmetteli.
"En.", Tino myönsi hämmentyneenä. "Ainoa lääkäri jolla olen käynyt, oli psykiatri vanhempieni kuoleman jälkeen, mutta muuten…", hän pudisti päätään.
"No! Siinä ei ole mitään hätää", Mathias sanoi naurahtaen. "Lääkäri vain mittaa pituutesi, painosi ja tarkastaa muita lääkärillisiä asioita!"
"Lääkärillisiä asioita?"
"No niin, mennään jo alakertaan ja Mathias ja Berwald. Teidän lääkärintarkastuksenne tapahtuu teidän omassa asuntolassanne, joten matkoihinne siitä!", Alex määräsi topakasti ja joukon pisimmät lähtivät kiiruusti omaan asuntolaansa. Alex, Isak ja Eduard lähtivät viemään Tinoa tämän ensimmäiselle lääkärireissulleen.
"Mutta miten voi olla, ettet ole koskaan käynyt lääkärintarkastuksessa?", Isak ihmetteli vielä, heidän laskeutuessa portaita alimpaan kerrokseen. "Kouluissahan niitä aina on."
"En ole käynyt julkista koulua, muuta kuin hyvin vähän aikaa. Enimmäkseen minulle on opetettu kaikki kotiopetuksena.", Tino selitti heidän tullessa alas. He menivät isoon huoneeseen, jossa yleensä järjestettiin kaikki asuntolan erikoistoimet. Yleensä sitä käytettiin vain infotilaisuuksiin, kun Germy halusi tiedottaa tai valittaa koko asuntolalle sellaisista asioista kuin vessapaperin tuhlaamisesta halloweenina, tai pakastimen täyttämisellä jätskillä.
"No niin! Päät kiinni sitten. Teidät huudetaan aakkosjärjestyksessä ja menette sitten tuonne sermin taakse, missä tohtori Kirkland ja hänen avustajansa Alfred Jones tutkivat teidät.", Germy sanoi keräten kaikkien huomion kahteen mieheen, jotka seisoivat hänen vieressään.
Molemmat olivat vaaleahiuksisia ja molemmilla oli valkoinen lääkärintakki. Tohtorilla oli todella tuuheat kulmakarvat ja hieman ärtynyt ilme. Tino tunsi hieman kutistuvansa. Lääkäri näytti hieman pahantuuliselta. Sitä vastoin hänen avustajansa oli kuin hän olisi saanut vähän liikaa sokeria sinä aamuna.
Opiskelijat istuivat tuoleille ja sohville odottamaan vuoroaan. Koska Tinon sukunimi oli Väinämöinen, hän joutuisi odottamaan kauemmin, kuin veljekset, joidenka sukunimi oli Hansen. Onneksi Eduard sentään jäi hänen kanssaan odottamaan. Väinämöinen ja Von Bock kun alkoivat molemmat V kirjaimella. Germy oli tehnyt heti selväksi myös sen, että tarkastuksen jälkeen huoneeseen ei jääty norkoilemaan. Joten Tinon vuoron lopulta tultua, huoneessa oli todella vähän porukkaa enää jäljellä.
"Väinämöinen Tino", kuului Alfred Jonesin ääni.
Tino nousi ylös hermostuneena ja käveli sermin taakse jossa Alfred kehotti häntä istumaan tuolille. Tohtori Kirkland otti papereita pöytälaatikostaan ja kääntyi sitten Tinon puoleen. Hän hymyili nyt rauhoittavasti. Mies ei enää tuntunut niin pahantuuliselta ja tämä tieto sai Tinon hieman rentoutumaan. Lääkäri tutki Tinon papereita ja hänen otsalleen tuli pieni ryppy.
"Hmm… Tässä sanotaan, ettet ole ollut lääkärintarkastuksessa sitten taaperoiän.", hän sanoi nostaen katseensa ylös. Tino nyökkäsi ja tunsi taas jännittyvänsä.
"Tosin, olet ollut psykiatrisessa tarkkailussa pari viikkoa.", tri. Kirkland jatkoi. "Ei kovin kauaa sitten."
Tino nyökkäsi taas. Tohtori katseli vähän aikaa poikaa edessään ja hymyili sitten taas rauhoittavasti.
"No. Ei syytä huoleen. Se ettet ole käynyt tarkastuksissa korjataan nyt."
Tino nosti päänsä huojentuneena, ettei hänen tarvinnut puhua tarkkailustaan.
"Kutsu minua muuten sitten ihan vaan Arthuriksi.", tohtori sanoi ja kehotti Tinoa sitten tulemaan mittapuun luokse.
Tino oli aika lyhyt ikäisekseen, mutta Arthur vakuutti, että hänellä oli vielä hyvät mahdollisuudet kasvaa. Ei kovin pitkäksi, mutta sentään jokusen sentin. Tino oli sopivan painoinen, mutta lääkäri kehotti pitämään vaan yhden herkkupäivän viikossa. Arthur tarkasti Tinon näön, kuulon ja reaktion. kaikki vaikutti hyvältä ja Tino oli helpottunut kun Arthur ojensi tälle lapun hänen tiedoistaan. Tino oli jo lähdössä kun lääkäri vielä pysäytti hänet.
"Voin varmaan arvata, ettet halua puhua asioista menneisyydessäsi, mutta jos kuitenkin menisit sivummalle juttelemaan Alfredin kanssa.", Arthur sanoi ja viittasi avustajaansa. "Alfred on psykiatristen opintojensa loppusuoralla ja voin vakuuttaa, että hän on jo nyt todella pätevä."
Tino ei olisi halunnut mennä, mutta Alfred hymyili hänelle rauhoittavasti ja ohjasi hänet sitten pienempään huoneeseen.
"No niin Tino. Olet siis ennenkin käynyt psykiatrilla ja ollut myös tarkkailussa.", Alfred totesi.
"Niin, mutta en minä ole hullu tai mitään!", Tino sanoi nopeasti.
"En epäilekään sitä. Mutta kaikki mitä sinulle on tapahtunut voi aiheuttaa traumoja ja on hyvä jos sinulla on joku jolle voit puhua.", Alfred katsoi Tinoa tutkien. "Onko sinulla?", hän kysyi sitten.
Tino mietti. Oliko hänellä joku jolle puhua? Olihan hänellä. Eduard, Alex, Isak, Mathias… ja Berwald. Tino nyökkäsi itsevarmana. Alfred hymyili surullisena.
"Puhutko sinä heille?"
Tino painoi päänsä alas.
"En", hän sanoi hiljaa. Alfred nojasi tuoliinsa, raapusti jotain vihkoonsa ja katsoi sitten suoraan poikaan edessään.
"Tino. Tahdon sinun ymmärtävän, että on erittäin tärkeää puhua jollekulle. Voit puhua minulle jos haluat, mutta monien kertomusten ja omien vähäisten kokemuksieni kautta olen huomannut, että ikäisesi eivät juurikaan tahdo puhua kaltaisilleni lääkäreille.", Alfred sanoi ja näki Tinon ilmeestä, että oli osunut nappiin. "On surullista ettei meille haluta puhua, mutta vielä surullisempaa on jos ei puhu kenellekään. Olen aika varma, että kanssasi tuolla odottamassa olleet ystäväsi kuuntelisivat sinua."
Tino ei nostanut katsettaan vaan puhui polvilleen.
"En uskalla…"
"Puhua heille? Kertoa syvimmät salaisuutesi joita suret ja häpeät?", Alfred sanoi hymyillen "Tiedän että se on vaikeaa ja pelottavaa, mutta kysynkin sinulta: luuletko heidän katoavan jos kerrot heille menneisyydestäsi?"
"He tietävät jo että vanhempani murhattiin…", Tino sanoi.
"Niin… mutta minä luulen, ettet ole kertonut kaikkea ystävillesi, poliiseille ja lääkäreille.", Alfred sanoi. Tino nosti katseensa säikähtäneenä ylös. Mistä hän sen saattoi tietää. Alfred hymyili.
"Taisin arvata oikein.", hän sanoi lempeästi. "Saatat ihmetellä nyt, mutta Tino, maailmassa on paljon sinun kaltaisiasi ihmisiä. Ihmisiä joille on tapahtunut pahoja asioita. He kertovat muille tapahtuneista, mutta eivät paljasta kaikkea. He eivät ehkä uskalla tai he haluavat suojella joitakuita salaamalla tietoja. Joskus kumpaakin.", hän laski vihkonsa pöydälle vieressään ja katsoi tarkkaan Tinoa.
"Mutta asioiden salaaminen ja pakkaaminen sisälleen ei johda hyvään. Ihminen ei jaksa kantaa sitä taakkaa yksin. Siksi meillä kaikilla pitäisi olla joku jolle kertoa huolemme, surumme, pelkomme ja häpeämme. Niin kuin myös ilomme, onnellisuutemme ja rakkautemme. Kysyn uudestaan Tino. Onko sinulla joku jolle voit puhua?"
Tino tuijotti Alfredia. Joku jolle kertoa? Joku jolle purkaa kaikki se mitä hän piti sisällään? Kaikki se pelko ja murhe ja viha ja yksinäisyys. Tino tunsi silmiinsä kihoavan kyyneleitä. Hän alkoi niiskuttaa hiljaa ja Alfred ojensi pojalle nenäliinan.
Tino istui siinä kauan itkien ja Alfred jutteli kaikesta muusta. Opiskelustaan, missä päin asui ja mitä harrasti. Siitä kuinka hän oli oikea sankari luonteeltaan ja kuinka Arthurinkin pitäisi jo alkaa tajuta se. Alfredin iloinen juttelu sai Tinon paremmalle tuulelle ja lopulta hän nauroi Alfredin kerrottua, kuinka hän livahti tapaamaan Arthuria kerran kolmelta yöllä ja löysi tämän humalassa raivoamassa kissalleen.
"Kiitos", Tino sanoi hiljaa Alfredille heidän poistuttua huoneesta. Alfred taputti Tinoa selkään ja näytti tälle peukkua. Arthur kokoili tavaroitaan ja nähdessään kaksikon tulevan takaisin, hän ojensi Alfredille kahvimukin.
"Jos haluat joskus jutella minulle, soita vain tähän numeroon.", Alfred sanoi iloisena ja meni seisomaan lääkäri rakkaansa viereen. Tino otti kortin vastaan ja sujautti sen taskuunsa.
"Kiitos, mutta luulen, että minulla on joku.", hän sanoi ja väläytti miehille edessään iloisen hymyn. He hymyilivät tyytyväisinä takaisin. Tino hyvästeli heidät ja riensi sitten ulos.
"No vihdoin!", kuului ääni hänen sivultaan käytävästä. Siellä häntä odottivat Eduard, Isak, Alex, Mathias ja Berwald.
"Jo sinulla kesti", Eduard tuhahti ja mojautti poikaa leikkisesti olkapäähän.
"Hei! Heti kun pääsee lääkäriltä niin sitten ruvetaan hakkaamaan!", Tino nauroi ja huitaisi Eduardia takaisin. Muut nauroivat ja he alkoivat kävellä ulko-ovien suuntaan. Mathias kuitenkin pysähtyi ennen kuin he ehtivät ovista ulos.
"Mitä nyt?", Alex kysyi.
"Jes!", Mathias huusi innoissaan. Hän osoitti julistetta seinällä heidän oikealla puolellaan.
"Tänään illalla on disco! Ne järjestivät sen kuitenkin!"
"Ai niin. Sehän peruttiin kun Francis, Antonio ja Gilbert meuhkasivat yöllä ja juoksivat ulkona boksereissaan.", Isak muisteli.
"Kaikki saavat aina kärsiä heidän takiaan!", Alex mutisi.
"Itse asiassa Franciksella ei tainnut olla edes boksereita…", Isak mutisi ja pudisti päätään.
"Mutta nyt se kuitenkin järjestetään!", Mathias intoili. "Alexin tanssit on sitten varattu minulle!"
Disco. Juuri sopivasti. Tino hymyili itsekseen. Hän voisi ehkä silloin kertoa. Hän tiesi jo kenelle aikoi kertoa kaiken. Hän vilkaisi salaa Berwaldia. Tämä tutki julistetta hyvin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Tinoa alkoi jännittää ilta. Jospa hän pyytäisi Berwaldia tanssimaan kanssaan yhden kerran?
.
.
.
UsUk :3 Arthur ja Alfred sopii oikein mukavasti lääkärin hommiin. Vaikka molemmat ovat hyvin omanlaatuisia, niin kyllä heissä silti on vakava ja hellyttävä puoli. Yritän taas päivittää pian.
