I've come to tell you this tonight
Can't you hear my heart, it's screaming
Linda seisoi eteisessä ulkovaattet päällä ja laukku olalla. Hän nypersi sen hihnaa hermostuneesti.
"Linda?"
"Mm..."
"Ihan rauhassa", Mathias sanoi ilmestyessään keittiöstä. "Kukaan ei tee sinulle mitään."
Linda vetäisi syvään henkeä.
"Ei..."
"Ja jos tekee – siis jo, niin ei käy – minä hakkaan sen tyypin", Mathias virnisti. "Rentoudu nyt. Olet ihan turvassa."
"Mutta..."
"Linda." Mathias laski toisen kätensä Lindan olalle ja katsoi tätä suoraan silmiin. "Ei mitään hätää."
"Ei hätää", Linda toisti konemaisesti ja vetäisi henkeä. "Ei hätää. Niin. Minä menen. Nähdään iltapäivällä."
"Nähdään."
Linda avasi oven ja astui rappukäytävään kasvot kalpeina. Hän rutisti laukkuaan tiukasti kävellessään kohti koulurakennusta. Sydän tykytti normaalia nopeammin hänen nähdessään liiankin tutun selän. Thomas.
Sinä olet turvassa. Mitään ei tapahdu.
Linda puraisi huultaan ja kiihdytti askeleitaan. Hän harppoi tyynesti Thomasin ohi sisälle ja suoraan luokkaan. Kädet täristen hän kaivoi muistiinpanovälineesä esiin jatkuvasti ovelle vilkuillen.
Thomas astui luokkaan. Käveli peremmälle. Istui Lindan viereen.
Apua.
"Mitäs pikku huora?" Thomas sihautti hänelle irve kasvoillaan. "Oliko kiva viikonloppu?"
Linda pysyi hiljaa ilme neutraalina. Hän laski kätensä pöydälle ettei niiden vapinaa huomaisi.
"Haloo?"
"Sen jälkeen kun sinä lähdit niin oli, kiitos kysymästä", Linda vastasi kylmästi.
"Hyvät panot sen kämppäkaverin kanssa, vai?"
Linda köhäisi. "En ymmärrä mitä tarkoitat", hän totesi sitten kylmästi. Kevyt punastuminen esti ilmettä olemasta täysin neutraali. Thomas pyöräytti silmiään.
"Et varmasti..."
"Hyvä on sitten. Oli oikein hyvät, kiitos vain", Linda sanoi ja väänsi kasvoilleen leveän hymyn.
"Huora", Thomas ehti vielä kuiskata ennen kuin lehtori aloitti luennon. Aiheena seksuaalinen hyväksikäyttö ja siitä mahdollisesti seuraavat rangaistukset.
Mathias saapui omalle koulullensa juuri ja juuri ennen lehtoria. Hän lysähti tutulle paikalleen Timin viereen ja penkoi esiin ruutuvihon ja kynän.
"No?" Tim suhisi.
"Huonosti."
"Kuinka näin?"
"Pitkä juttu."
"Tässä olisi aikaa."
"Haluan tappaa yhden hepun."
"Ja tämä liittyi asiaan millä tavalla?"
"Yksi Lindan kurssikaveri tuppautui hänen seuraansa kauppareissulla. Tarvitsi kuulemma apua koulujutuissa."
"Ja?"
"Sillä oli vähän muuta mielessä."
Tim vihelsi hiljaa. "Auts."
"Tosiaan."
"Sinä menit väliin?"
"Tietysti."
"Mitäs Linda?"
"Oli aika paniikissa."
"Ja sitten?"
"Ei ihmeempiä. Eilen käytiin kävelyllä."
"Niiiiin?"
"Linda... Kertoi itsestään ensimmäistä kertaa ilman kärttämistä. Tai siis puhui lapsuudestaan. Vähän."
"Eli parempaan suuntaan ollaan menossa?"
"Vaikea sanoa."
"Se kuitenkin luottaa sinuun."
Mathias huokaisi. "En ole yhtään varma..."
"Siltä kuitenkin vaikuttaa. Oletko jo päättänyt, mitä haluat?"
"Tavallaan..."
"Noh?"
"Aluksi saada kerrottua. Jatko riippuu siitä miten hän suhtautuu."
"Mathias Køhler! Kuulitko sinä, mitä juuri sanoin?"
Mathias rykäisi. "Öh, anteeksi, en kuullut."
"Keskitypä sitten vähän paremmin! Tim myös", lehtori nuhteli ja jatkoi selostustaan.
Linda keskittyi kirjoittamiseen ja vältteli sivulle katsomista. Hänen teki mieli tarkistaa Thomasin ilme, aiheen luulisi sentään herättävän jotain ajatuksia... Mutta hän ei halunnut vaihtaa enää sanaakaan tuon idiootin kanssa. Kun luento loppui, Linda jäi tauonkin ajaksi sisälle. Seuraavan aikana hän ei vastannut mitään Thomasin kuiskauksiin, jotka vaihtelivat kysymyksistä haukkuihin. Vihdoin päivä oli ohi ja hän saisi lähteä kotiin.
Päästyään huoneeseensa Linda laittoi CD-soittimen päälle ja istui sen viereen polvet rintaa vasten ja kädet niiden ympärillä. Hän keinui hitaasti edestä taakse ja yritti unohtaa koko päivän.
Mathiaksen ja Timin päivä päättyi tuntia myöhemmin. He lähtivät yhtä matkaa koululta jutellen niitä näitä. Mathiaksen osalta keskustelu oli hitusen hajamielistä.
"Mathiaaas! Herätys!" Tim kailotti lopulta.
"Hmmh?"
"Missä sinä olet? Tai ei, älä vastaa. Taidan arvata."
Mathias virnisti. "Niin varmaa arvaatkin..."
"Suunnitelmia illalle?"
"Ei erityisiä. Nyt on maanantai."
"No perjantaille?"
"Sinne voisi ollakin..." Mathias totesi virnistäen. Tim naurahti.
"Minkälaisia?"
"Kuulet sitten maanantaina riippuen siitä miten sujuu..."
"Phah", Tim pärskähti. "Saat sitten raportoida kunnolla. Mutta yksityiskohdilta voit minut säästää."
Mathias hymähti mutta vakavoitui sitten.
"Mitenköhän... Toivottavasti se yksi idiootti on osannut pitää turpansa kiinni", hän mutisi.
"Veikkaisin näin", Tim sanoi sytytellen tupakkaa, "varmaan säikähti sinua sen verran."
"Hmmh..."
"No, kohta sinä kuulet. Minä painun nyt kotiin. Öitä."
"Öitä..."
Tim kääntyi vielä Mathiakseen päin ja virnisti.
"Oman kullan kuvia!"
"Tim..."
"Pitäisi varmaan sanoa kauniita, mutta minusta tuntuu että märkiä unia on tässä kohtaa parempi."
"Tim!"
Mathias kuuli vain etääntyvän naurahduksen hollantilaisen hävitessä kulman taakse. Hän iski kätensä otsaansa kasvot punertavina.
Joskus hänestä tuntui, ettei Tim ollut vieläkään päässyt teinivaiheesta ohi.
Hyvä kysymys oli sekin, oliko hän sitten itse...
Mathias kuuli sävelet jo ennen kuin avasi oven. Hänen huulilleen kohosi hienoinen hymy; ennen Linda oli nauttinut hiljaisuudesta, nykyään musiikki oli tavallisempaa.
"Linda, kotona ollaan!" Mathias huikkasi sulkiessaan oven takanaan. Linda vastasi vaimeasti huoneestaan. Tällä kertaa musiikki jatkui. Mathias kopautti kevyesti Lindan oveen ja avasi sen. Hän rypisti kulmiaan nähdessään Lindan istuvan lattialla kippurassa ja silmät kiinni.
"Onko jotain tapahtunut?"
"Ei..."
Mathias istui päättäväisesti noin metrin päähän Lindasta.
"Kerro. Tekikö se jotain?"
"Ei tehnyt..."
"Mutta?"
Linda huokaisi. "Ei mitään."
"Mitä se sanoi?"
"Haukkui minua huoraksi. Ei muuta."
Mathias pärskähti. "Idiootti", hän mutisi hiljaa. Linda huokaisi.
"Anna olla."
"En. Se häiritsee sinua."
Linda huokaisi syvään ja puraisi sitten huultaan. Hetken epäröityään hän ojensi kätensä.
"Mathias..."
Mathias oli hetkessä ohittanut metrin välimatkan ja kietonut kätensä Lindan ympärille. Tämä huokaisi hiljaa ja nojautui kevyesti Mathiasta vasten. Hetken he istuivat hiljaa. Mathias oli tyytyväinen, ettei Linda voinut nähdä hänen kasvojaan. Hän ei ollut kovinkaan hyvä hillitsemään ilmeitään... Kuten Tim aina muistutti.
"Kuule, Linda", Mathias päätti lopulta kysyä mieltään jo pitkään vaivanneen kysymyksen. "Mietin tässä... Kun... Minä kerroin sinulle kaiken Marysta. Niin mietin, onko sinulla sen yhden... Ikävän jutun jälkeen ollut yhtäkään... Seurustelusuhdetta tai vastaavaa", hän sai lopulta sanottua. Lindan hartiat jännittyivät.
"Minun kaikki suhteeni ovat olleet katastrofeja ja kestäneet enintään kaksi kuukautta. Siitä on neljä vuotta kun edes yritin viimeksi", hän kertoi kylmästi katse lattiassa. Mathias näki vain vaaleiden hiusten peittämän päälaen, eikä siis voinut päätellä mitään Lindan ilmeestä. Hän tiukensi hieman otettaan naisen ympäriltä.
"Minä..." hän aloitti ja rykäisi. "Mietin. Tai siis, olen miettinyt jo jonkin aikaa. Että. Olisitko sinä... Valmis kokeilemaan vielä kerran?"
Linda jännittyi selvästi, muttei vetäytynyt pois. Se antoi Mathiakselle rohkeutta jatkaa.
"Tarkoitan siis... Minä pidän sinusta. Paljonkin."
Linda suoristautui ja irrotti kätensä Mathiaksen ympäriltä. Mathiaskin päästi nopeasti irti. Linda kohotti katseensa miehen harvinaisen vakaviin mutta samalla lähes ujoihin kasvoihin.
"Mathias..." hän sanoi hitaasti. "Minä..."
"Jos sinä et... Tunne samalla tavalla, ei se haittaa", Mathias vakuutti kiireesti. "Sanot vain. Minä en tee mitään."
"Minä..." Linda aloitti hieman pyörällä päästään. "Minun pitää miettiä."
Mathias hymyili vinosti. "Niin kauan kuin haluat."
Linda nyökkäsi katse kaukaisuudessa.
"Mutta ei siis ehdoton ei?" Mathias kysyi virnistäen. Linda pudisti hitaasti päätään.
"Se on hyvä", Mathias sanoi lempeästi. "Minä taidan jättää sinut miettimään", hän jatkoi. Hetken mielijohteesta hän kumartui painamaan pikaisen suukon Lindan poskelle ennen kuin nousi ja lähti omaan huoneeseensa.
Siellä hän lysähti sängylleen ja hautasi punaiset kasvonsa peittoon. Voi ei voi ei voi ei. Olikohan sen sanominen ollut järkevää tuossa kohtaa? Menikö se hyvin vai erittäin huonosti? Hänen ei olisi ainakaan kannattanut antaa sitä suukkoa... Lindan iho oli tuntunut ihanan pehmeältä ja sileältä. Mathias huokaisi syvään tyynyynsä. Hän ei olisi halunnut päästää koskaan irti kun kerran oli saanut Lindan halaamaan itseään.
Ja ennen kaikkea, mitä ihmettä se ilmeetön norjalaisnainen nyt ajatteli? Toivon mukaan ei 'tapan sen idiootin heti kun keksin miten.' Ei. Mathiaksen kasvoille levisi hymy kun hän mietti, että Linda ylipäätänsä mietti. Eikä ollut vain sanonut suoraan ei. Hänellä oli vieä mahdollisuus... Lindan päätökseen asti pitäisi käyttäytyä erityisen hyvin. Tehdä kaikki mahdolliset kotityöt, lakata puhumasta typeriä joka kohdassa... Tai ei. Ehkä pitäisi olla vain normaali. Lindan mielipide tuskin enää kovin paljoa muuttuisi.
Tiistaiaamu sujui hiljaisuuden vallitessa. Linda tuijotteli ikkunasta ulos ja Mathias ravasi ympäri asuntoa etsien milloin mitäkin.
"Tim, minä olen pahassa pulassa."
"Kuinkas näin?"
"Sanoin Lindalle että pidän hänestä."
"Ja?"
"Hänen pitää kuulemma miettiä asiaa..."
"Mikä siitä tekee pulan?"
"Mitä minun pitäisi tehdä?"
"Olla kiltti poika ja odottaa."
Mathias pyöräytti silmiään.
"Mitä jos..."
"Älä nyt jossittele, hurmuripoju. Mietit sitten kun saat vastauksen."
Iltapäivällä hiljaisuus lähes sattui korviin.
Keskiviikko kului saamaan tapaan. Mathias kävi miltei kolmen tunnin lenkillä paetakseen kotona leijuvaa hiljaisuutta. Jopa Lindan CD-soitin pysyi äänettömänä. Linda tosin istui sen vieressä koko Mathiaksen poissaolon aijan tuijottaen erilaisia nappuloita soittimen kyljessä. Hänen teki mieli kuunnella musiikkia selkeyttääkseen ajatuksensa, mutta... Hiljaisuuden rikkominen tuntui suorastaan luonnottomalta.
Mitä ihmettä hän sanoisi Mathiakselle?
Torstaina Mathias lojui luokassa kasvot pöytää vasten odottaen luennon alkua. Tim saapui paikalle viime tingassa ja tönäisi Mathiasta kevyesti.
"Hei, hurmuripoju, piritys nyt", hän komensi.
"Mutta..."
"Yritä ajatella välillä jotain muutakin."
"En minä voi..."
Tim naurahti. "Siinä tapauksessa kysy uudestaan."
"Eikä!"
"Huomenna. Jos hän ei siihen mennessä sano mitään."
Mathias huokaisi syvään. "Yritetään..."
Perjantai. Ei vieläkään mitään. Linda ei kyennyt keskittymään luentoihin eikä mihinkän muuhunkaan. Mathias ei edes yrittänyt kuunnella lehtoreita. Tim kuiskaili aina välillä jotakin rohkaisevaa. Mathias ei vastannut muutoin kuin ynähtelemällä epäselvästi.
Hän saapui kotiin jo pari tuntia ennen Lindaa ja vietti ne istuen huoneessaan ulos katsellen. Sää oli kylmä ja harmaa, pilvet riippuivat matalalla mutta lunta ei satanut vieläkään. Tyypillinen marraskuun loppu.
Ulko-ovi aukeni. Mathias säpsähti ja suoristi selkänsä. Linda ei ollut koko viikolla sanonut mitään tullessaan...
"Mathias?" nyt kuitenkin kuului.
Kiitokset aivan ihanista kommenteista UtaChanille ja Colorful Blackille! Piristitte viimeisiä koulupäiviä entisestään :)
JA HYVÄÄ LOMAA KAIKILLE! + tietenkin onnittelut ylioppilaille/valmistujille/yläasteen päättäjille ^^
