= 9=

Kului kaksi vuotta, ja asiat Laaksossa sujuivat tasaiseen tahtiin. Veljekset asuivat yhdessä taloaan, Caramonin tehdessä töitä maanviljelijä Sedgelle, kun taas Raistlin jakoi aikansa mestari Theobaldin koulun ja Lokin kanssa käytyjen salaisten oppituntien välillä.

Suurin muutos päivittäisiin rutiineihin ilmaantui, kun veljekset tutustuivat kentti Tasslehoff Takiaisjalkaan ja tämän vastahakoiseen asuintoveriin, mannunkääpiö Flint Tulivasaraan. Vanha kääpiö, joka äreästä ulkokuorestaan huolimatta oli sisimmältään sympaattinen, otti sekä Caramonin että tämän parhaan ystävän, Sturm Kirkaskalvan, nopeasti siipiensä suojaan, ja alkoi opettaa näille taistelutaitoja. Raistlinia moinen ei kiinnostanut, minkä lisäksi hän kykyni näkemään, että kääpiö tunsi itsensä vaivaantuneeksi hänen läsnä ollessaan. Sturm ei puolestaan ollut koskaan edes yrittänyt peitellä Raistlinin 'jumalattomia noitakeinoja' kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä, kun taas Raistlin ei ollut koskaan voinut sietää ritariksi haluavan nuorukaisen tekopyhyyttä. Nämä syyt – sekä hänen taskujensa sisältöä alituiseen verottava kentti – saivat hänet hyvällä omatunnolla hakeutumaan yhä useammin Lokin seuraan silloin kun Caramon suunnisti kääpiön talolle.

"On se kyllä melkoinen yhteensattuma", Raistlin huomautti kerran, kun he Lokin kanssa harjoittelivat vedestä tehdyllä pallolla. Pelin juoni oli pitää pallo koossa ja estää pisaraakaan tipahtamasta maahan, samalla kun sitä laitettiin liikkumaan pelaajalta toiselle. Se oli vaikeampaa kuin miltä kuulosti, ja Raistlin oli syystäkin ylpeä edistyksestään.

"Niin mikä siis?" Loki kysyi.

"Että minä ja veljeni satuimmekin noin vain törmäämään markkinoilla kenttiin, joka asuu kääpiön kanssa, jolla on tapana kerätä ympärilleen isällisen ohjauksen tarpeessa olevia nuorukaisia."

"Todellako?"

"Todellakin. Ja vieläpä juuri silloin, kun Caramon alkoi huomautella miten paljon aikaa vietän poissa kotoa nykyisin."

"Kerrassaan merkillistä."

Raistlin loi Lokiin terävän katseen. "Joten haluaisitko ehkä tunnustaa jotain?"

Loki virnisti. "Ai mitä? Senkö, että tapasin tässä taannoin markkinoilla tämän hurmaavan kentin – jonka kanssa kävimme muuten pitkän keskustelun kartoista – minkä jälkeen kerroin, että eräs ystäväni osaa uskomattomia taikatemppuja ja että hänen pitää ehdottomasti käydä katsomassa tämän esitystä?"

"Niin juuri, minä –"

"Ja että sen jälkeen vihjaisin Theobaldille, että hänen oppilaansa käyttää kykyjään rahvaan viihdyttämiseen?"

"Sinäkö -?"

"Ja vielä senkin, että mainitsin nuoren Kirkaskalvan ohi kävellessä kovaan ääneen, että Majeren veljekset aiheuttavat kaaosta markkinapaikalla?"

"Miten niin 'kaaosta', se oli -!"

"Ja kun näyttämö on valmis – voilá! – kaikki palaset loksahtavat paikoilleen!" Loki julisti itsetyytyväisesti hymyillen.

Raistlin katsoi häntä hetken ja pudisti sitten päätään. "Mihin ylipäätään edes tarvitset magiaa? Tuntuu, kuin saisit asiat rullaamaan tahtomallasi tavalla ihan vain puhumallakin."

Loki näytti miettiväiseltä. "Puhekin on eräänlaista magiaa. Se, jolla on kylliksi puheenlahjoja, pystyy myymään minkä tahansa mielipiteensä eteenpäin universaalina totuutena. Valtakunnat nousevat ja laskevat hallitsijoidensa puhetaitojen mukana, Raistlin."

Raistlin tuhahti. "Eikö enemminkin sotilaallisten voimasuhteiden mukaan?"

Loki pudisti päätään. "Jopa maailman parhaimmallakin sotilasmahdilla puolustettu valtakunta voi hajota sisäisiin ristiriitaisuuksiin, ellei hallitsijan henkilökohtainen karisma riitä nivomaan eri kansanosia yhteen. Mahtavien armeijoidenkaan johdossa eivät yleensä ole vahvimmat soturit, eivät edes älykkäimmät, vaan ne, joilla on ideoita, kykyä inspiroida ja innostaa. Sana liikuttaa massoja, Raistlin."

"Noinkohan… Keskustelin muuten mestari Theobaldin kanssa tässä joku päivä sitten."

"Hänhän teki sinusta kouluunsa apuopettajan, eikö totta?"

"Haluaa kai pitää minut poissa markkinapaikoilta… Hän kysyi, olinko ehkä aikeissa avata joskus oman magiakoulun."

"Koulun? Sinä? No, jos ne päästivät Kalkaroksen opettajaksi – Ei, unohda! – Se ei kuulosta ihan sinulta."

Raistlin hymähti. "Taisin nauraa hänelle päin kasvoja. Mutta se sai minut ajattelemaan… Mitä minä oikeastaan haluan tehdä? Tarkoitan, haluan oppia magiaa – se on selvä – mutta miten siitä eteenpäin? Minulla ei ole aavistustakaan, mitä haluan tehdä työkseni…"

"Mitä sinä sitten haluat?" Loki kysyi rauhallisesti, melkein lempeästi. Vesipallo oli pysähtynyt ilmaan hänen kämmenensä yläpuolelle.

"Haluan… valtaa. En huoneentäyteen räkänokkaisia kakaroita, haluan… Se tunne, kun ihmiset seuraavat suurin silmin ja täynnä ihmetystä kun teen vähäisimpiäkin taikoja, se… tyydytys - siksi sitä kutsutaan – se on… haluan heidän katsovan minua niin…"

Loki näytti mietteliäältä. "Ehkä se on sinun lestisi. Viihdetaiteilija – voi sitä huonomminkin valita."

Raistlin tuijotti häntä pöyristyneenä. "Loki! Se on – ei se ole sopivaa! Magia on vakava asia, ei sitä sovi… muuttaa markkinailveilyksi tai…"

"Eli sinäkö et sitten esiintynytkään kevätmarkkinoilla pikkukolikkoja vastaan?" Loki kysyi. Hänen toinen suupielensä kääntyi ylös halveksuvaan virneeseen. "Apinoitko sinä minulle sitä Theobaldin pölkkypäätä, Raistlin? Etkö muka osaa enää ajatella omilla aivoillasi?"

"Kukaan itseensä kunnioittava maagikko ei…"

"Hitot heistä!" Loki ärähti. "Hitot Theobaldista, ja hitot niistä Korkeimman Taikuuden Tornin kuivahtaneista käppyröistä! Jos haluat jotain, tee se! Sitä, mikä on sinulle parhaaksi, ei voi sanella kukaan muu kuin sinä itse. Haluat valtaa, haluat ihailua, haluat palvovia massoja – ota ne! Annatko joidenkin aikaa sitten vanhenneiden kunnia- tai sovinnaisuussäädöksien sanella elämääsi? Mikä sinä oikein halusitkaan olla, Solamnian ritariko?"

"En, mutta… Eikö se tunnu jotenkin ristiriitaiselta? Käyttää vuosia oppiakseen, miten… liikuttaa kivenjärkäleitä tai luoda vedestä kiinteitä palloja… ja päätyä sitten markkinoille kiskomaan kaneja hatusta?"

"No leijuta sitten niitä kiviä! Ja miksi vetää hatusta kaniineja? Miksei vaikka sateenkaaria? Vähän vettä ja valoa – ei sekään paljoa vaadi! Hurmaa heidät, saa heidät janoamaan aina vain enemmän."

"Neuvosto tuskin katsoisi sitä hyvällä."

Loki kohautti olkapäitään. "Auktoriteetteja kuuluukin aina välillä hiukan ravistella." Hänen silmänsä kiiluivat kirkkaina. "Etkö tajua, Raistlin? Sinä voit aukaista rahvaan silmät – todistaa, että magia on enemmän kuin vanhoja miehiä norsunluutorneissaan tai huijareita jotka käyttävät kykyjään vain pettääkseen ihmisiltä heidän viimeisetkin roponsa. Palauta heidän mieliinsä se ihmetys, mitä he lapsina tunsivat katsellessaan markkinataikurien esityksiä, saa heidät taas unelmoimaan… Näytä heille, että magia on enemmän kuin salamyhkäistä hiipparointia ja pahansuopaa loitsuamista."

"Enpä oikein tiedä, se… Se ei ole ihan sitä mitä toivoin kun aloitin opintoni."

"Et sinäkään ole enää sama pikkupoika kuin silloin."

He olivat hetken hiljaa. Raistlin puntaroi Lokin sanoja. Esiintyjä? Sekö oli hänen suuri haaveensa – kerjätä kolikoita torilta? Sitäkö oli se valta, josta hän oli unelmoinut?

"Ei sinun ole pakko päättää siitä vielä", Loki sanoi lopulta. "On monia muitakin asioita, joita voisit kokeilla. Ehkä sinun kannattaa toistaiseksi keskittyä vain harjoitteluun, ja voimme palata tähän asiaan myöhemmin. Ehkä sitten kun olet suorittanut sen Kokeesi ja lähdemme vähän katsomaan, miten maailma makaa? Voisimme ainakin ansaita itsellemme katon päänpäälle ja täytettä vatsoillemme."

"Niin, se… voisi olla hyvä."

"Itsestäni voin sanoa, että matkustaessani ennemmin kerron aina tarinoita tai taion vaikka kolikoita lasten korvien takaa kuin tiskaan kyökissä, se on varma!"

"Sinäkö hankit ylläpitosi kertomalla tarinoita?" Raistlin kysyi yllättyneenä. Lokin olemus vaikutti vähän liian hienostuneelta moiseen matkustustapaan.

Loki virnisti. "Toisinaan. Tarinankertoja on aina tervetullut", hän virkkoi. "Mutta nyt – kokeiltaisiinko seuraavaksi veden sijaan vaikka… tulta?" Loki kysyi, ja vesipallo lennähti hänen kädestään ja hajosi hiljakseen sateeksi puiden juurille. "Sinun vuorosi aloittaa!"

Raistlin ojensi toisen kätensä eteensä ja ajatteli tulta. Pieni liekki ilmestyi hänen kupertuneen kämmenensä yläpuolelle, ja paisui hiljakseen Raistlinin tahdon sekä sisäisen tulen ruokkimana kunnes hänen kämmenensä yläpuolella hehkui tulinen, tasaisen pyöreä pallo.

Loki nyökkäsi hyväksyvästi. "Oikein hyvä. Jatketaanpa peliä – ja muista, että tällä kertaa epäonnistuminen tietää kylmän suihkun sijaan metsäpaloa~!"

Tulipallo leijui oppilaalta opettajalle ja takaisin syksyisen auringon luodessa valoaan heidän ylleen. Sanaakaan ei enää vaihdettu, mutta hiljaisuus ei heitä häirinnyt, vaan molemmat saivat rauhassa keskittyä omiin aatoksiinsa – Raistlin tulevaisuutensa suunnitteluun, ja Loki puolestaan… no, siihen, mitä hänen mutkikkaassa mielessään ikinä liikkuikaan.