Heippa vaan! Meikäläinen sai kuin saikin kynän käteen ja alkoi raapustelemaan kuudetta lukua! :D
Ja vaikka itse sanonkin, olen ihan tyytyväinen siihen, mihin osa on menossa OwO
Swissy-chan: Ei se mitään, itsekin usein tulee juuri ennen lähtöä luettua jotain (ja sitten tulee kiire) :D Hehe, hyvä että Al on pysynyt riesana, se on yksi pääasia tässä ficissä ;)
Zonnebloem: Nyy, en se minä ollut, se oli Milli ja sen ärsyttävä sivupersoona D; Mut nyt se on sodassa, Andy saa olla iloinen niin pitkään kuin sitä kestää 3
Colorful Black: Eikä se yhteenotto jää siihen, ainakaan kokonaan :D Sen verran ärsytän jännittämällä sinua (ja muitakin) kun sanon, että kirjoitin ihan listan luokkaretken tapahtumista otsikolla "mikä menikään pieleen?" ;P Että sitä odotellessa (ja kirjustellessa)
XxxxX
Lähtöaamu valkeni kirkkaana. Taivas oli lähes pilvetön ja aurinko puski säteensä koulun ja asuntoloiden ikkunoista sisään. Jokaisen asuntoloiden huoneen täytti äänekäs pirinä, piippaus tai jokin muu pään sisään tunkeutuva meteli.
Joka kerroksessa nuoret pusersivat itsensä sängyistään ylös; toiset enemmän ja toiset vähemmän innostuneina leirille lähdöstä.
Hyvänä esimerkkinä toimivat Gilbert ja Roderich, jotka turhautuneina etsivät herätyskellon off -nappia.
No, jos tarkkoja ollaan, Gilbert ei edes vaivautunut heräämään kellonsoittoon. Hän oli jälleen hiipinyt yön aikana itävaltalaisen viereen, eikä albiinolle tullut mieleenkään päästää poikaystävästään irti.
"Gil… Nouse ylös. Tänään me kai lähdemme sille typerälle leirille", Roderich mutisi ja hamuili silmälasejaan.
"Unh, nein, Mutti…" hopeahiuksinen teini mumisi poikaystävänsä selkää vasten. "Ei kukaan herää tähän aikaan."
"Me heräämme. YLÖS."
Roderich nosti Gilbertin käden ympäriltään ja pudotti sen albiinon itsensä päälle voimalla.
Preussilainen kurtisti kulmiaan, mutta siitä huolimatta nousi nojatakseen vasempaan kyynärpäähänsä ja seurasi silmälasipäisen bruneten pukeutumista.
"Olenko koskaan kertonut, kuinka seksikäs olet pyjamassa?" hän virnuili.
"Joka kerta, kun heräät vierestäni, eli siis lähes joka päivä", Roderich vastasi vaivautumatta edes vilkaisemaan Gilbertiä.
Hän nosti oman koulupukunsa lattialta ja heitti Gilbertin oman tämän kasvoille.
"Pukeudu. Aamiainen on pian."
"Mutta minun pitää vielä pakata!"
"Etkö sinä ole sitäkään tehnyt? Senkin Dummkopf!" brunette itävaltalainen raivosi. Gilbert oli suoraan sanottuna täysin saamaton.
Albiino nosti kätensä antautumisen merkiksi. "Älä huoli, Liebe. Olen minä jo ainakin puolet pakannut!" hän virnisti.
Roderichin suusta pääsi huokauksen ja murahduksen sekainen äännähdys, kun brunette avasi vaatekaapin ovet, työnsi Gilbertin komeron eteen ja ennen kylpyhuoneeseen katoamista sanoi; "Sängylläsi on parempi olla siististi pakattu, täysi matkalaukku, kun olen valmis."
XxxxX
Myös toisessa kerroksessa Francis ja Arthur heräsivät hitaasti kellon tuskanhuutoihoon verrattavissa olevaan pirinään, tosin paljon rauhallisemmin, kuin Arthurin bändikaverit.
Francis suuteli kevyesti britin otsaa, saaden nuoren poikaystävänsä avaamaan suuret vihreät silmänsä.
"Bonjour, mon amour", ranskalainen mutisi kevyesti britin otsaa vasten katsellessaan, kuinka Arthurin vasenta kulmaa koristava lävistys välkehti nousevan auringon valossa. [1]
"Mmmh… Huomenta itsellesi", vastasi britti nojatessaan kyynärpäilleen. "Se olisi sitten lähtöaamu, vai?"
Francis nyökkäsi. "Ja tiedätkö, mikä tekee siitä erityisen upean?"
"Mm?"
"Koska saan lähteä sinne tämän koulun ja ehkä koko maailman ihanimman ihmisen kanssa… Joko arvaat, kuka hän on?"
Arthur näytti muka yllättyneeltä. "Ai, saan ihan arvata? Hmm, veikkaan sen ärsyttävän räkänokan veljeä. Olen nähnyt, miten katselet häntä."
Francis väänsi kasvoilleen mietteliään ilmeen, kuin muistellen, kenestä britti oikein puhui.
"No, onhan hän vaihtoehto, jos meillä kahdella yllättäen menee poikki…"
"Aiot siis hypätä ensimmäisen ranskaa puhuvan mukaan, jos minä satun jättämään sinut?"
Francis kohautti olkiaan. "Aika hyvä idea. Laitan sen korvan taakse."
Samassa hetkessä Francisin kasvot saivat tehdä tuttavuutta tyynyn kanssa, jonka Arthur oli juuri häntä päin virnistäen ladannut. Britti hukutti ranskalaisen tyynyjen ja peiton alle ja nousi nauraen ylös. Ennen kuin Francis ehti kaivautua tyynykasan alta, juoksi vihreäsilmäinen britti nauraen kylpyhuoneeseen.
Francis kuuli Arthurin huoneen toiselle puolelle ja säntäsi koputtamaan vessan oveen. "Mon amour~! Et voi piilotella siellä ikuisesti; vaatteesi ovat tällä puolella."
Ranskalainen kuuli oven toiselta puolelta kiroamista, ennen kuin sen lukko alkoi avautua.
Arthur sujahti ovenraosta etsimään edellisenä iltana kadonneita vaatteitaan. Francis saattoi nähdä, kuinka britin kasvoja koristi vain hieman murjottava, tuima katse. Naurahtaen Francis astui poikaystävänsä taakse ja kietoi käsivartensa tämän vyötärön ympärille.
"Aww, mon petit Arthur on huono häviäjä", hän mutisi britin niskaan.
"Enkä ole", Arthur vastasi lapsellisesti. Hän kääntyi ranskalaisen otteessa ympäri ja kietoi kätensä tämän kaulan ympärille.
"En ole huono häviäjä, unohdan vain aina, että pudotat vaatteeni aina lattialle."
Francis kohautti olkiaan. "Ei ole ainakaan minun vikani, että charmini saa sinut kadottamaan vaatteesi."
Virnuillen Arthur mäiskäytti poikaystäväänsä olkapäähän.
"Kokeile sitten, toimiiko charmisi myös pukeutumiseen", hän sanoi ja irrottautui Francisin otteesta etsiäkseen koulupukunsa.
XxxxX
Koristeellinen ruokala oli tulvillaan puheensorinaa, väsyneitä ja pirteitä oppilaita sekä hössöttäviä opettajia.
"Amore mio! Mikset suostuisi? Minä jään niin yksin!" Romulus kinusi kipittäessään Aldrichin perässä ympäri ruokasalia.
Nyrpistellen Aldrich kääntyi ympäri, saaden vararehtorin törmäämään häneen.
"Juuri sen takia en tule. En kestä sinua täällä, saati jollain leirillä kahta päivää putkeen.
Saksalaisen jatkaessa matkaansa käytävään yrittäen karistaa vararehtorin kannoiltaan, Romulus virnisti ja juoksi hänen peräänsä.
"Caro mio, kyllä minä tiedän, kun valehtelet! Olet siinä surkea!"
"Sittenhän tiedät, että olen tosissani", Aldrich huikkasi. Romulus ehti nähdä, kuinka hän katosi toimistoonsa ja seurasi häntä sinne.
Toimisto oli hulppea näky. Jo yksin assistentin osa oli suuri, saati sitten itse vararehtorin. Huoneita erotti lasiseinä, joka loi Aldrichin vaalean peilikuvan näyttäen, että miehen henki seisoi toisella puolella lasia, imitoiden oikean Aldrichin liikkeitä.
Romulus saattoi nähdä lähes tappavan katseen assistenttinsa jäänsinisissä silmissä.
Miesparalla oli varmaan "muka" joitain paperitöitä niin pahasti kesken, ettei hän millään ehtinyt - saati halunnut - mukaan retkelle.
Aldrich asetteli lasejaan ja levitti paperinsa työpöydälle.
"Aiotko seisoskella siinä lähtöön saakka?" blondi kysyi vilkaisematta vararehtoriin. Virnistäen Romulus risti käsivartensa rintansa yli. "Ehkä. Olet melkoinen ilo silmälle, amore."
"Voitko lakata kutsumasta tuoksi?"
"Aww, mutta sehän sopii sinulle", Romulus vastasi ja kiersi blondin työpöydän laskeakseen kätensä tämän olille. Italialainen hieroi assistenttinsa hartioita kevyesti puristaen ja kumartui hänen korvansa tasolle.
"Oletko aivan varma, ettet halua tulla?" hän kuiskasi viettelevästi.
Mitä Aldrich oli aina inhonnut ärsyttävän komeassa italialaisessa, oli hänen kykynsä hurmata blondi. Kun Aldrich oli palkattu Romuluksen apulaiseksi, oli vararehtori selvästi iskenyt silmänsä häneen, sen olivat nähneet jopa sen aikaiset ykkösluokkalaiset, ja siitä on aikaa.
Lisäksi vararehtorin ja tämän apulaisen huoneita erottava lasiseinä oli hankittu luultavasti vain siksi, että Romulus pystyi vilkuilemaan Aldrichia päivät pitkät omasta, mukavasta työtuolistaan.
Aldrich taivutti päätään taaksepäin toisen hieromisen vaikutuksesta. Blondin huulet erkanivat hieman toisistaan, mutta hän pidätteli sisällä pientä voihkaisua. Kun Romulus siirtyi hieromaan saksalaisen niskaa ja kaulaa, Aldrichin oli pakko upottaa kyntensä tuolinsa käsinojiin.
Romulus hymyili omahyväisesti tietäen, että blondi oli sulaa vahaa hänen käsissään.
"No, tesoro mio? Tuletko mukaan, jos lupaan käyttää jumalaisia hieromataitojani sinuun?"
"Mmm… Ehkä, jos sinä lupaat kadota täältä. NYT."
Romulus oli sillä hetkellä ulkona ovesta.
XxxxX
Useat oppilaat seurasivat kiinnostuneina vararehtorin ja hänen assistenttinsa "show'ta". Parivaljakon viha-rakkaussuhde oli ollut ensimmäisten oppilaiden huomaamien asioiden joukossa.
"10 puntaa [2] vetoa, että hän saa assistenttinsa lähtemään", Alfred tokaisi ennen kuin tarttui Matthew'n lautaseen ja kauhoi siihen herkullisesti tuoksuvaa, kuumana höyryävää puuroa kuin mikäkin huolehtiva isoveli.
Matthew'n oli myönnettävä, että amerikkalainen oli kerrankin oikeassa. Törpötkin näkivät, kuinka viileätä esittävä blondi kaipasi vararehtorin kosketusta ja nautti saamastaan huomiosta.
Matthew palasi meluisaan todellisuuteen hänen silmälasiensa huurustuessa Alfredin kauhoman puuron höyryn noustessa hänen kasvoilleen. Kanadalainen katsoi kukkuraista puurolautasta hetken, ennen kuin siirsi katseensa notkuvaan aamiaispöytään.
Jokaiseen ruokasalin pöytään [3] oli tuotu luultavasti jokaista syötävää ruokalajia; oli puuroa, jogurttia, erimakuista leipää, mehua, kahvia ja teetä, maitoa, hedelmiä, lihaa ja kalaa, juustoa, leivoksia… Ateriat olivat kuin suoraan jostain hotellista.
Matthew naurahti muistaessaan, mitä koulun kutsukirjeessä oli sanottu.
"Vuosimaksu on 2 500 puntaa. Päivän jokainen ateria sisältyy maksuun."
Matthew muisti, kuinka hänen äitinsä oli kironnut hintaa ja mutissut: "Parempi sisältyäkin."
Kevyesti hihittäen Matthew vilkaisi Alfredia, joka työnsi puurokuppiaan syrjään.
"Etkö aio syödä aamiaista?" kanadalainen kysyi ihmeissään.
"Aion, mutten tätä moskaa. Palaan pian", amerikkalainen iski veljelleen silmää ja kipaisi valtavan ruokasalin poikki kohti keittiötä.
Amerikkalainen koputti kevyesti ruskeaan ovenkarmiin. "Hei, onko kokki paikalla?" hän huikkasi nojaten oviaukkoon. Kun hänen eteensä astui häntä itseään yli päätä pidempi vaalea mies pistävine katseineen, hän alkoi puhua kuin mikäkin vaikutusvaltainen asiakas hienossa ruokaravintolassa.
"Kuule, en tahtoisi mitenkään valittaa palvelusta, mutta menyystä puuttuu eräs oleellinen ruokalaji, nimittäin hampurilaiset!"
Keittiön työntekijä ei vastannut, mulkoili vain itsevarmaa amerikkalaista.
Alfred odotti hetken vastausta, mutta tajuttuaan, ettei sellaista tippunut, hän avasi suunsa uudelleen.
"No? Veikö kissa kielen, mitä? Kuulehan…" hän vilkaisi edessään seisovan miehen nimilaattaa. "Dominic, minä vaadin saada hampurilaisia. Kuinka voimme nauttia ajastamme täällä, jos halujamme ja mieltymyksiämme ei huomioida?"
Dominic naurahti. "Pidän puhelahjoistasi, penska. Pääsitkö niiden avulla sisään? Jos hampurilaisia etsit, mene Lontooseen. Täältä niitä ei nimittäin tipu."
Alfred nyrpisti tanskalaiselle. "Jos jatkat kohtelemistani tuolla asenteella, voit olla varma, että rehtori saa kuulla huonoista tavoistasi! Tiedätkö, millä minut saa hiljaiseksi? Parilla purilaisella…"
"Heh heh, olet yllättävän sisukas poju. Hampurilaista minulla ei sinulle ole, mutta voin minä sinulle jotain erityistä antaa…"
Matthew näki, kuinka keittiön työntekijä ojensi vahingoniloisesti nauraen Alfredille jotain. Hän palasi töihinsä, käännyttäen Alfredin tulosuuntaan. Amerikkalainen puristi kädessään lepäävää esinettä, kasvoillaan niin paha ilme, että se olisi luultavasti kaivanut Matthew'n silmät ulos, jos hän olisi jatkanut tuijotusta.
"No, saitko hampurilaisia? Puuroni ehti jäähtyä", kanadalainen tirskui.
"Se kurja kehtasi nauraa minulle! Pyysin kauniisti vain paria hampurilaista, mutta hän antoi minulle kiivin! KIIVIN!" Alfred karjahti paiskaten kovan kiivin pöydälle niin, että se pomppasi veljeksiä vastapäätä istuneiden syliin.
Matthew pidätteli naurua minkä jaksoi, sillä jos hän nyt olisi purskahtanut nauruun, olisi Alfred luultavasti ensin kastroinut ja sitten nylkenyt hänet.
Alfred heitti jalkansa pitkän penkin yli ja muristen alkoi paiskoa vaaleaa puuroa omalle lautaselleen niin kovaa, että se olisi melkein voinut paiskautua lautasen ja koko pöydän läpi.
XxxxX
Hee, retki lähestyy! CB
Tämä oli vähän tämmöinen huumoripurkaus, ei voi mitään.
Dominic on muuten Zonnebloemin OC.
[1] Poikien asuntola on auringon noususuuntaan eli itään päin, joten heidän huoneensa ovat valoisampia kuin tyttöjen :3
[2] Punnat siksi, koska tyypit eivät ole pääsemässä kotimaihinsa muutamaan vuoteen, mitä he nyt dollareilla tekisivät :D
[3] Ne, jotka ovat katsoneet Harry Pottereita, tajuavat minun pointtini. Näen ruokasalin aika lailla samanlaisena, kuin elokuvissa, mutta salin päässä ei ole mitään esiintymislavaa ja huoneen reunalla on keittiö.
Alfred, aina ei tarvitse saada hampurilaisia. Kiivit ovat ihan yhtä hyviä u