Disclaimer: nothing belongs to me.
A/N: Rni:lle (jälleen) lämmin kiitos arvostelusta! Kannustavat sanat ovat pitäneet kirjoitusinnon korkealla ja tämäkin luku tuntui valmistuvan kuin itsestään.
Jälleen kerran minun oli tarkoitus venyttää tästä luvusta hiukan pidempi, mutta lukukatko tuntui asettuvan luonnollisemmin näiden tapahtumien perään. Mutta ehkäpä lyhyempien lukujen kylkiäisenä tuleva hitusen tiiviimpi postausrytmi ei haittaa.
Hahmokenttä sen kun kasvaa - esitelläänpä tämän luvun myötä taas yksi uusi (vanha) kasvo.
Luku 10.
Luutnantti nosti rannetietokoneen huulillensa ja avasi yhteyden. Linja räsähti, kun sotilaan kuva ilmestyi sinertävänä pieneen ruutuun.
"Sotamies, haluan raportin jokaisesta hissin läpi kulkeneesta viimeisen kuudenkymmenen minuutin ajalta. Nimet, ryhmittymät ja syy", hän komensi.
"Tunnistautukaa", sotilas vastasi käytännön mukaisesti.
"Delta-kolme-seitsemän…" hän luetteli kaikki kahdeksan merkkiä, jotka koostivat hänen palvelutunnuksensa.
"Ilman muuta, sir!" sotilas vastasi lyhyen tauon jälkeen. Linja pimeni täysin kolmeksi minuutiksi. Sitten hänen rannetietokoneensa surahti uudemman kerran.
Sotilas oli koostanut raportin huolellisesti. Hän aloitti listaamalla ensin paikalliset ja siirtyi tämän jälkeen luettelemaan omia joukkoja. Luutnantti kuunteli. Yhdeksän kahden tai useamman ryhmää, kolme yksittäistä henkilöä. Raportin päätyttyä luutnantti katkaisi yhteyden.
Luutnantti rajasi mielessään listasta ensin mahdottomat vaihtoehdot ja sitten epätodennäköiset, kunnes luettelo supistui lopulta kolmeen nimeen. Nimet olivat tavanomaisia – yleisiä ja piirteettömiä, joita tuli usein vastaan lukuisilla eri planeetoilla niin usein, että niihin ei kiinnittäisi huomiota. Ne olivat täydellisiä salanimiä.
Hän ottaisi yhteyttä vielä yhteen tahoon. Tämän jälkeen hän hävittäisi rannetietokoneensa ja ryhtyisi siten näkymättömäksi. Kenties hänen mestarinsa tulisi olemaan tyytyväinen.
Viisitoista minuuttia.
Se suurin piirtein oli aika, jonka kykeni viettämään Tummakaupungissa - ennen kuin paikkaa oppi vihaamaan.
Sithinsylki!
Hylkäsin kuumana hohkaavan sädepistoolin ja heilautin hampaat irvessä miekkani kohtaamaan rakghoulin ärisevän kidan, hirviön tavoitellessa käsivarttani. Terä pureutui määrätietoisesti sen kaulaan, kohti ruokatorvea, jättäen jälkeensä siistin, teräväreunaisen viillon. Tumma neste purskahti haavasta ja pakeni kiemurrellen sen lapaa pitkin. Puskin vasemman kyynärpääni terävällä iskulla sen ohimoon ja aistin luun rusahtavan, antavan periksi iskuni alla.
Mutantti vavahti ja vetäytyi typertyneenä, muristen. Kuola valui noroina hampaiden täyttämästä kidasta.
Sädeaseet ulvoivat.
Tule vain. Kohotin rauhallisesti miekan eteeni, valmiina ottamaan hirviön hyökkäyksen vastaan.
Se epäröi, kiertäen viiden askeleen verran edessäni ja silmäillen minua; etsien sopivaa suuntaa hyökätä. Etäisesti käsiä muistuttavat käpälät, joista kustakin erkani kolme jalanmittaista, tummaa kynttä, painautuivat yksitellen pehmeään maahan. Sen vaistot taistelivat loputtoman nälän ja teräväreunaisen kivunaiheuttajan edustaman uhkan välillä. Ruoka. Syö. Tuska?
Olennon empiminen päättyi Carthin aloitteesta. Komentajan sädekivääri lauloi vielä yhden sarjan ja mutantin kiiltävänharmaaseen nahkaan piirtyi siisti, lähes pystysuora rivi mustareunaisia reikiä. Rakghoul otti vielä yhden hoipertelevan, päämäärää vailla olevan askeleen, ja kellistyi maahan kyljelleen.
Sädeaseet olivat hiljentyneet.
Käänsin katseeni kumppaneihini. Päällisin puolin kumpainenkin näytti selvinneen vammoitta. Sandran kädet olivat puristuneet sädepistoolin kahvan ympärille ja nainen vilkuili terävin silmin ympäröivää kenttää, kuin odottaen mutanttilauman rynnistävän kimppuumme hetkenä minä hyvänsä. Carth kumartui tutkimaan tuoreinta kaatoaan ja tökkäsi mutantin harmaan ihon peittämää päätä sädekiväärinsä piipulla varmistuakseen sen hengettömyydestä.
"Oletteko kunnossa?" kysyin. "Ei naarmuja?"
Carth ilmoitti olevansa vailla hätää. Sandran leuka teki pehmeän, lähes huomaamattoman liikkeen alaspäin.
"Niiden päätä ei ole täytetty älyllä, mutta - Voiman kautta - miksi niiden pitää liikkua laumoissa?" Carth puuskahti, kohdistamatta kysymystä erityisesti kenellekään. Ympärillämme lojui viisi ruhoa erilaisissa kuoleman asennoissa. Kaksi muuta olimme onnistuneet kellistämään jo kymmenien metrien päähän.
"Sotilas, yksi ehti ihollesi", Carth muisti. "Onneksi olet nopeakätinen, tai…"
"Olen kunnossa", keskeytin kuivasti. Mieleeni oli painunut liiankin eläväinen muisto hirviön kidan eltaantuneen lihan hajuisesta löyhkästä, joka oli tunkeutunut sieraimiini hampaiden tavoitellessa olkavarttani. Viimeisimmäksi kuolleiden joukkoon siirtyneellä rakghoulilla oli repaleinen, etäisesti vaatetta muistuttava kappale yllään – rosoreunainen muisto sen inhimillisistä lähtökohdista. Hyödynsin kylmästi kangaskaistaletta miekkani terän puhdistamiseen mutantin verestä ja myrkystä. Näin sivusilmällä Carthin puistelevan päätään inhonsekainen ilme kasvoillaan.
Kumarruin nostamaan sädepistoolini maasta ja kurtistin kulmiani havaitessani sen kunnon. Pistooli oli ollut ahkerassa käytössä kuluneiden päivien aikana ja osoitti alustavaa huollontarvetta. Se täytyi puhdistaa ja keltaista vilkuttava voimakenno vaihtaa - tai voisin havaita sen pettävän tilanteessa, jossa tarvitsin sitä kuumeisesti. Ja nyt aika pitkälti oli niitä hetkiä. Sellainen tilanne oli aina, kun lähimaastoissa liikkui olentoja, joiden kuolan kantaman myrkyn vapautuminen verenkiertoon aiheutti muuntautumisen verenhimoiseksi, aivottomaksi hirviöksi. Pyrkimyksestä pienen etäisyyden pitämiseen ei ollut ainakaan haittaa.
Vaivihkaisuus olisi ollut vielä parempaa. Tällä hetkellä ympäristö itsessään rajasi sen vaihtoehdon pois.
Olemme täällä esillä kuin iltapala tarjottimellaan.
Maasto oli avaraa ja satunnaisia kivenlohkareita tai massiivisia pylväsrakennelmia lukuun ottamatta se tarjosi vain aavistuksen verran olematonta paremman suoran. Parhaimmillaan hahmomme näkyivät satojen metrien päähän. Sädeaseiden vingunta kuului vielä kauemmas. Epäilin äskeisen mittelön houkuttelevan paikalle uteliaita – joko rakghouleja tai Sithejä – mutta olin väärässä.
Sillä tulijat eivät kuuluneet kumpaankaan ryhmään.
Noustessani pystyyn napsautin sädepistoolin runkoon uuden voimakennon. Samalla silmiini tarttui joukko ihmisiä. He olivat astuneet näkölinjalle edessämme siintävän pylvään takaa. Laskin viisi henkilöä. Jokaisella oli käsissään järeä sädekivääri. Kolme kantoi raskasta varustesäkkiä. Jähmetyin ja annoin nyrkkini pusertua tiukemmin sädepistoolin kahvan ympärille. Varmuuden vuoksi.
"He eivät ole Sithejä", Sandra sanoi kuiskausta vastaavalla äänenvoimakkuudella. Jedi tiesi, että äänet kulkeutuivat aukeassa maastossa yllättävänkin kauas. Katso ensin, taistele sitten – Jedin sädepistooli ei ollut kohonnut valmiuteen. Tulkitsin sen siten, että hän ei aistinut välitöntä vaaraa.
Tutkailin lähestyvää ryhmää. Kolme asetta oli tuettu rentoon valmiuteen, sillä paino oli olkahihnalla, eikä niinkään kantajansa käsivarsilla. Ne kykenivät kääntymään sekunnin sisällä asentoon, joka mahdollisti tarkan tähtäämisen. Kahden piiput osoittivat jo suoraan minuun, varmistellen. Kolme nuorta miestä ja yksi nainen sekalaisissa panssareissa. Lisäksi heidän johtajansa. Valtaosa sekalaisesta ryhmästä lähestyi epävarmoin, varautunein askelin, ympäristöään pälyillen; odottaen ärisevän rakghoul-lauman singahtavan kimppuunsa minkä tahansa ympärillä sijaitsevan näköesteen takaa.
Liian paljon kuolemaa tottumattomille mielille, ajattelin.
Ryhmä kuitenkin kulki, ja etenemissuunnasta ja kantamuksista päätellen, oli saanut tehtävänsä suoritettua.
Minulla ei ollut vaikeuksia erottaa heidän johtajaansa katseellani. Hän oli verhoutunut mustaan paitaan ja punaiseen liiviin, jotka jättivät hänen käsivartensa paljaiksi. Vaaleat housut. Raskaat metallilla vahvistetut saappaat päättyivät polviin. Miehen vaatetusta voimakkaammin hänen ruumiinrakenteensa oli se, mikä kiinnitti huomioni ja sai samanaikaisesti muutaman erillisen kellon soimaan päässäni. Kovaa.
Hänen massiivisen, lihaksikkaan vartensa rakentamiseen olisi tarvittu vähintään kahden häntä ympäröivän nuoremman ihmisen lihaksisto. Hänen käsivartensa näyttivät työvälineillä, jotka sopivat erinomaisesti pienikokoisten puiden kampeamiseen maasta. Hänen askeleensa oli pitkä ja itsevarma - ja kertoi ikävänpuoleisesta "ärsytä minua, niin tapan sinut"-asenteesta.
Sanotaan, että heidät tunnistaa, jos heitä tapaa. Se pitää paikkansa. Erityisesti siksi, koska hänen kansansa oli pitänyt galaksia kauhun otteessa vuosien ajan. Ja lähestulkoon onnistunut ajamaan itsensä Tasavallan tuhon partaalle.
Mandalorialainen.
"Pysytään aloillamme", totesin hiljaa hampaideni välistä. "Osa vaikuttaa heikkohermoisilta."
Olin oikeassa.
"Ä-älkää liikkuko!" tummahiuksinen nuori mies huusi jo kaukaa. "E-en epäröi käyttää tätä asetta, jos minun tarvitsee!"
"Rauhoitu, poika", kuulin mandalorialainen komentavan terävästi. "Olemme menettäneet jo riittävästi miehiä noille hiton rakghouleille. Meidän ei tarvitse menettää ainuttakaan tarpeettomassa tulitaistelussa." Mandalorialainen työnsi nuoren miehen sädekiväärin syrjään varmalla otteella.
Työnsin pistoolini koteloonsa ja katsoin mandalorialaista tarkasti. Hänen hiuksensa olivat harmaantuneet ja sojottivat itsepäisesti pystyssä, leikattuna sotilaallisen lyhyiksi. Voimakkaat kasvonpiirteet toivat mielikuvan jostain, joka oli kaiverrettu kivenlohkareen sisältä käyttämällä isokokoista talttaa. Jo kauan sitten parantuneiden arpien parivaljakko rikkoi hänen piirteitään, leikaten vastakkaisilta puolilta hänen suunsa ja otsakulmansa. Tuimat silmät; voimakas, pistävä katse. Arvioin hänet iältään viiden- ja kuudenkymmenen välille – riittävän vanhaksi sotimaan jo suuressa sithsodassa ja koko mandalorialaisten sotien ajan.
Se tarkoitti nelisenkymmentä vuotta aseita, verta ja ruumiita.
Katselin hänen sädekivääriään. Se oli raskas, mandalorialainen, äkäisiä sarjoja syöksevä vehje, joka oli muokattu taidolla kantajansa mukaiseksi lukuisilla lisää tehoa ja tarkkuutta tuovilla lisäasennuksilla. Hennompi ihminen ei jaksaisi edes nostaa asetta, saati sitten käyttää sitä.
Hänen vasempaan olkavarteensa oli hakattu kiemurainen, itsensä ympäri kiertyvä kuvio mustalla musteella. Klaanisymboli. Tunnistin sen välittömästi.
Ei mikään tavallinen Mando'ad. Ja hänenlaisensa, täällä, voi tarkoittaa vain…
Luokittelin miehen mielessäni täydelliseksi Exchangen kätyriksi.
Tunnistaminen ei ollut tapahtunut yksisuuntaisesti. Käsitin miehen muistavan kasvoni, kun hän kohdisti lyhyen nyökkäyksen suuntaani. Olin joutunut katsomaan ylöspäin kohdatessani hänen katseensa. Mandalorialainen kohosi minua lähes puoli päätä korkeammalle, vaikka en itsekään ollut aluskasvillisuuteen sotkeentuvaista sorttia.
"Muukalainen", mandalorialainen lausui. "Näen, että sinulla on pitänyt kiirettä."
Olin puoliksi valmis kiroilemaan. Mando'ad draar digu – sanonta ei ollut syntynyt syyttä.
Nähtävästi kasvonpiirteeni olivat painuneet ainakin yhden ottelua seuranneen mieleen. Ja hän, jos kuka, oli kyennyt näkemään silloisen "lopputuloksellisen hienosäätöni" lävitse.
Toisaalta… tätä myötä saattoi aueta aivan uudenlaisia mahdollisuuksia.
"Hiukan", lausahdin kuivasti. "Käyhän tämä ajanvietteestä."
"Cantinatappeluissa turpaan ottamisen sijaan?"
"Kaipaan aika ajoin vaihtelua."
"Puhut paskaa", mandalorialainen murahti.
"Sitäkin", myönsin. Loin arvioivan katseen hänen kumppaneihinsa. "Tion'jor Mando'ad verd atinii ibice or'diniise?" kysyin mando'an kielellä.
"Välttämättömyys", hän vastasi hätkähtämättä - ja peittämättä inhoaan. "Akay…" Mandalorialainen nosti hitaasti yhden sormen osoittamaan kohti yläpuolellamme häämöttäviä laattoja.
Nyökkäsin lyhyesti. "Bal'ban, Mando'ad. Ni balyc dajuna ven vaabi ibic..." kerroin tasaisella, piirteettömällä äänellä. Havaitsin hänen katseensa terävöityvän.
"T'ad tuure", painotin kahta sanaa.
Mandalorialaisen teräksenharmaa katse lipui ensin minusta Sandraan, sitten Jedistä Carthiin, pyörähtäen jokaisen seitsemän maastoa täplittävän kuolleen rakghoulin kautta ennen minuun lukittumista. Se oli katse, jota käytetään luokiteltaessa kohde hyödylliseksi tai hyödyttömäksi. Mandalorialaiset mieluusti säilyttävät jaottelut suoraviivaisina.
"Mielenkiintoista…" hän sanoi kuivasti. Miehen äänensävy peitti tehokkaasti alleen tämän todelliset ajatukset.
Hän kääntyi komentamaan nuorta, epävarmaa ryhmäänsä. "Pojat, häivytään täältä ennen kuin menetän muita. Tämä tavara ei kulkeudu omin avuin takaisin ja Davikin pitää päästä leikkimään romuillaan. Liikkukaa."
Napakymppi.
Ryhmä loi joukkoamme kohden hämmentyneitä katseita ennen kuin lähtivät taivaltamaan kohti Tummakaupungin portteja. Pohjimmiltaan heistä kuulsi helpottuneisuus. Mandalorialainen jäi vielä seisomaan aloilleen.
"Suosittelen samaa teille – mekin olimme myöhässä. Ne perhanan kapselit oli riivitty käytännössä typötyhjiksi jo ennen kuin saavuimme paikalle. Ei maksa vaivaa leikata tietä rakghoulien lävitse. Mitään arvokasta ei ole jäljellä."
"Metsästämme liikkuvaa riistaa", sanoin. "Mitään huomionarvoista kentällä?"
"Tavanomaista. Rakghoul-laumoja. Sith-partioita. Ei mitään, mistä taitava ryhmä ei kykene hankkiutumaan eroon", mies vastasi terävästi.
Mandalorialainen ärähti turhautuneena ja heilautti kättänsä ryhmänsä suuntaan.
"Kutsuvat itseään palkkasotureiksi. Osaamattomia di'kute, jotka odottavat housut märkinä oman varjonsa puremaa... Meitä oli kahdeksan", hän painotti - todennäköisesti enemmän harmistuneena kanssasoturiensa kyvyttömyydestä kuin siitä, että rakghoulit olivat napanneet heistä muutaman. "Teurastin yhden omakätisesti sen jälkeen, kun rakghoul oli päässyt näykkäisemään."
"Ystävällistä", huomautin. "Kiitän, Mando'ad."
"Ret'urcye mhi, aruetii", hän sanoi, nosti kiväärinsä valmiuteen ja otti ryhmänsä kiinni muutamalla rivakalla askeleella.
Syötti oli upotettu. Aika näyttäisi, onnistuisinko kiskomaan sen avulla mitään hyödyllistä.
"Jatketaan matkaa", ehdotin. "Mandalorialainen on oikeassa – raadot todennäköisesti houkuttelevat lisää rakghouleja paikalle."
"Daraz, en tiennyt, että osaat… heidän kieltään. Se ei ole tavanomaista. Milloin opit puhumaan mando'aa?" Sandra kysyi hämmentyneenä.
Minun teki mieli vastata: Vuosia sitten. Jo ennen, kun taistelin heitä vastaan mandalorialaisissa sodissa. Kun näin, että minun oli ymmärrettävä heitä …kyetäkseni voittamaan heidät.
…Tunne vihollisesi. Tunne hänen mielensä – näe hänen sydämeensä.
…Iske suoraan hänen sieluunsa.
Sen sijaan kohautin harteitani. Etsin päähäni piirtyneiden muistojen joukosta vaihtoehtoista vastausta ja törmäsin siihen nopeasti.
"Tein muutama vuosi sitten heidän kanssaan kauppaa", kerroin. "Lopetin, kun mandalorialaiset sodat käynnistyivät toden teolla. En halunnut antaa mielikuvaa vääränlaisista liittoumista."
Vastauksen antaminen jätti samankaltaisen tuntemuksen jälkeensä, kuin olisin juuri ottanut taistelussa iskun vastaan omalla lihallani. Se kirvelsi.
Olin alkanut ajatella sitä eräänlaisena kyynisyydellä sävytettynä pelinä. Jokainen päivä oli vetänyt esille uusia ristiriitoja päähäni kasatusta paletista. Mikäli muistoihini oli uskomista, olin viettänyt merkittävän osan elämästäni yhtä aikaa kahdessa eri paikassa - jotka usein sijaitsivat lukuisten valovuosien päässä toisistaan. Se oli äärimmäisen häiritsevä tunne. Ja muistojen sekasotkusta huolimatta - sekä osittain myös siitä johtuen - en edelleenkään ollut täydellisen varma, mitkä menneisyyteni tapahtumat olivat todellisia.
Ainoastaan tiesin varmuudella, että toisilla asioilla oli minulle helvetin paljon enemmän merkitystä kuin toisilla.
Ja oletin tietäväni, että kumpaa roolia minun odotettiin näyttelevän. Olin jopa nimennyt sen.
Marionetti.
Carth avasi suunsa, kun olimme kerryttäneet kuolleisiin rakghouleihin parin minuutin välimatkan. Se oli pidempi aika, kuin olin odottanut. Komentaja oli hillinnyt itsensä erinomaisen hyvin.
"Daraz, sinun täytyy selventää mitä hetki sitten tapahtui", vanhempi sotilas lausui jäykästi äänellä, joka selvästi oli pakotettu rauhalliseksi. Havaitsin hänen kasvojensa ilmeen vääntelehtivän jossain hermostuneisuuden ja turhautuneisuuden välimaastossa.
Minun oli kerrottava heille jotain. Ei kaikkea, vielä.
"Lyhyesti? Muistutin häntä hänen kunniastaan", vastasin rauhallisesti. "Mandalorialaiset suhtautuvat hyvin vakavasti kunniaan. Herätin hänen uteliaisuutensa. Lisäksi… annoin vihjeen, että mistä hän löytää meidät."
Oli aika odottaa pommin räjähtämistä.
"Hän puhui kahdesta päivästä", Sandra arveli, olematta täysin väärässä.
"Sinä teit… mitä?" Carth puuskahti, onnistuen menestyksekkäästi antamaan vaikutelman raivostumisesta vailla kohonnutta äänenvoimakkuutta.
"Toistanko, sir?" kysyin mieto, viileä hymy huulillani. Onasin kasvot saivat astetta punertavamman sävyn.
"Sotamies – muista asemasi", hän murahti. "Minä haluan olla asiasta tietoinen ennen kuin menet hieromaan minkäänlaisia suunnitelmia mandalorialaisen rikollisen suhteen. Tasavalta ei tee yhteistyötä mandalorialaisten kanssa – tämän luulisi olevan sinulle täydellisen selvää. Valitse puolesi, sotamies – ja pidä se!"
Asemaan vetoaminen sihautti vereni lämpötilan välittömästi yli kiehumispisteen. Mieleeni tulvahti joukko mando'an- ja huttinkielisiä solvauksia, joilla kaikilla viitattiin erään korvien välissä sijaitsevan tilan puutteelliseen täyttöasteeseen, ja tunsin houkutusta antaa aivan uudenlaisen näytteen kielitaidostani.
Sen sijaan pysyin vaiti ja vastasin hänen tuimaan katseeseen omallani.
Kylmä ääni pääni sisällä järkeili, että Onasin mukanaan tuoma hyödyllisyys oli laskusuunnassa hänen aiheuttamaansa vaivaan nähden. Ja minun tulisi laskeskella, että millä tavoin hänen poistumisensa yhtälöstä vaikuttaisi tavoitteideni saavuttamiseen.
"Carth, en usko tästä olevan hyötyä", Sandra sanoi, pyrkien rauhoittamaan tilanteen. Komentaja jätti Jedin huomiotta.
Yksi terävä loukkaus, niin komentajan rakoileva itsehillintä murentuisi. Ehkä hän kävisi rintapieliini kiinni. Tällöin voisin muksauttaa hänet maistelemaan pölyä yhdellä napakalla iskulla leukaan. Houkuttelevaa, kenties… muttei järin hyödyllistä.
"Jaloja ajatuksia, Onasi. Voit olla varma, että Tasavalta jää muistelemaan isänmaallisuuttasi", totesin peittämättä pistävyyttä äänestäni.
"Mitä tarkoitat, Daraz?" Carth kysyi viileästi.
"Sitä, että minä en aio jäädä paikalle tutkimaan, että alkaako joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tämän planeetan pinnalla kasvaa puita."
Se herätti heidän mielenkiintonsa ja olin puolittain pakotettu tarkentamaan aikaisempaa kertomustani. Kerroin, että olin epäillyt mandalorialaisen olevan Exchangen palkkalistoilla – muut vaihtoehdot olivat äärimmäisen epätodennäköisiä. Mies itse oli myöhemmin vahvistanut oletukseni faktaksi. Exchangella oli resursseja; rahaa ja…
"Aluksia", Carth totesi.
Nyökkäsin.
"Kenties ainoastaan huippuunsa viritetyllä salakuljetusaluksella on mahdollista ohittaa Sithien planeettasaarto."
Olin jättänyt mainitsematta, että olin tunnistanut mandalorialaisen. Se olisi herättänyt liikaa kysymyksiä, joihin en tuntenut halua vastata.
"Millä perusteella voimme olettaa, että kuulemme hänestä enää ikinä?" Sandra kysyi. Epäily kuulteli naisen äänestä lävitse.
Näinkö vähän tunnet mandalorialaista mielenlaatua, Jedi?
"Se riippuu meistä. Siitä, että onnistummeko osoittamaan itsemme hänen huomionsa arvoisiksi."
Todellisuudessa tiesin sen riippuvan vain ja ainoastaan minusta. Tällä erää. En ollut keskustellut mandalorialaisen kanssa ryhmämatkailusta, sillä kumpikaan kumppanieni matkakohteista ei sijainnut listallani.
Oman kohtaloni hallinta oli viimeinkin kääntymässä minulle.
Oli hetkiä, jolloin Carth epäili, että Darazin suonissa virtasi veren sijasta aito Hothin ikijää.
Daraz seisoi selin häneen ja Sandraan. Sith-partion muodostavat kolme sotilasta seisoivat hänen edessään kolmionmuotoisessa ryhmitelmässä - kärjessä punahaarniskainen upseeri ja kaksi kultahaarniskaista sotilasta hänen takanaan. Sith-sotilaiden sädekiväärit olivat kohonneet määrätietoiseen valmiuteen.
Nuorempi sotilas esiintyi partiolle tarkoituksellisen rentoutuneesti, pitäen kätensä selkänsä takana niin, että vasen piti oikeasta ranteesta kiinni.
Todellisuudessa vaikutelma oli näytelty ja Carth tiesi käsien siirtyvän pistoolin tai miekan kahvalle silmänräpäyksessä. Poissa partion silmien ulottuvista, musta-asuisen miehen sormet tekivät kevyen liikkeen. Carthilla ei ollut vaikeuksia tunnistaa äänettömällä merkkikielellä viestittyä sanomaa. Se oli porattu jokaisen sotilaan kalloon jo ensimmäisen harjoitusleirin aikana.
"Ota vasemmanpuoleinen. Hyökkäys minun signaalistani."
Daraz luetteli partiolle yksitellen heidän käyttämänsä salanimet. Miehen ääni oli täysin tasainen.
"Pysykää aloillanne. Minun on tarkistettava tämä", upseeri totesi terävästi ja avasi yhteyden rannetietokoneellaan. Kaksi kohotettua kivääriä pysyivät tiukasti asennoissaan. Carth kirosi mielessään.
Helvetti!
Heidän aliaksensa oli hyvä, muttei niin hyvä, että se kestäisi tarkastelua lähietäisyydeltä. Nuorempi sotilas tiesi sen yhtälailla kuin Carthkin. Kaksi hänen sormistaan kohosi antamaan hyökkäyssignaalia. He iskisivät, kun ne putoaisivat alas. Carth puristi kätensä tiukemmin sädekiväärin tukin ympärille.
Yhteys sähisi ja räsähteli. Sotilas puhui niin hiljaisella äänellä, että Carthilla oli vaikeuksia erottaa sanoja.
"Asia selvä - voitte jatkaa matkaa, sotilaat", upseeri sanoi ja kohdisti Daraziin nyökkäyksen.
Sillä hetkellä Carth ei tiennyt mitä ajatella.
Daraz sen sijaan oli välittömästi tilanteen tasalla.
"Onko Jedistä uusia havaintoja?" hän kysyi.
He saivat selville, että Sithit olettivat Jedin kulkevan Tummakaupungissa. Carth oletti mielessänsä sen olevan suora seuraamus taannoisesta vaaleahiuksisen Jedin voimannäytteestä. Daraz johdatteli keskustelun vaivihkaa joukkojen vahvuuksiin, strategiaan alueen kattamisesta ja rakghoulien tuottamaan päänvaivaan, kunnes se lopulta päättyi upseerin ojentaessa nuoremmalle sotilaalle nahkaan pakatun sylinterin. Puna-asuinen sotilas oli kutsunut ainetta "rakghoul-seerumiksi". Vastamyrkkyä. Entinen salakuljettaja työnsi sen varustepussiinsa ja kiitti välittömän ystävällisesti sotilaita avusta.
Pojalla on sen verran näyttelijänlahjoja, että HoloFilmi-teollisuutta harmittaa.
Carth pohti ohimennen, että minkähänlaisiin kommervenkkeihin Tasavallan laivasto oli ryhtynyt napatakseen tämän kyseisen salakuljettajan. Nimittäin nuoremmalla miehellä vaikutti olevan myötäsyntyisesti enemmän strategista tilannetajua kuin puolella Carthia johtavista upseereista.
"Sepäs oli mielenkiintoista", Daraz murahti ryhmien erkaannuttua toisistaan. "Helvetin varmasti se ainakaan ei ollut sattuma, joten lienee parasta, että vältämme jatkossa hissejä ja muita yleisiä kulkureittejä. Joku tietää nimemme ja en pidä siitä lainkaan."
Entinen salakuljettaja oli pudottanut käyttämänsä naamarin sekunnin murto-osassa ja nyt miehen kasvoilla näkyi tyytymättömyyttä.
"Joku, jolla on yhteyksiä Sitheihin", Carth arveli. "Ja ulottuvuutta siinä määrin heidän keskuudessaan, että me löydymme tätä nykyä heidän listoiltaan muka-sotilaina. Kenties soluttautunut vakooja?"
"Olisikohan Bastila onnistunut pakenemaan?" Sandra pohdiskeli.
Daraz puisteli päätään. "Epätodennäköistä. Olen Carthin kannalla – kyseessä saattaa olla vakoilija. Mutta niin kauan kuin emme tiedä hänen henkilöllisyyttään tai motiivejaan, täytyy pelata varman päälle. Muussa tapauksessa annamme heille helpon tavan seurata liikkeitämme."
He olivat samaa mieltä. Jälleen yhden rakghoulin ruumis jäi vaaleana kumpuna vasemmalle. Ne olivat olleet piinallisen yleinen näky kentällä. Lähes yhtä yleinen kuin hylkiöiden tai muiden kulkijoiden jäännökset. Jedi loi hengettömään mutanttiin pitkän katseen.
"Heillä on lääke tätä… tätä ruttoa vastaan. Ja he eivät ole jakaneet sitä", Sandra totesi yhteen puristettujen hampaiden välistä. Naisen ääni oli jännittynyt.
"Valta", Daraz totesi äänellä, josta puuttui tunne.
"Millaista valtaa he kuvittelevat saavuttavansa kivun ja sorron kautta?" Sandra kysyi Darazilta. Äänensävyyn oli upotettu jokunen veitsi.
"Katso ympärillesi. Tariksen perustukset on porattu maahan kaikkialla täällä. Nuo pilarit kantavat koteja, virastotaloja, palatseja… Sotilastukikohtia. Yhdellä pommi-iskulla voi horjuttaa koko planeetan tasapainoa. Mutta pitämällä tilanne tällaisena – valvottujen kulkuyhteyksien lisäksi alueella on omat vartijansa. En itse asiassa yllättyisi, mikäli pilarien juurelta löytyisi tarkoituksella jätettyä haaskaa rakghoulien ravinnoksi. Yksinkertaista mutta tehokasta."
"Tyypillistä", Carth murahti.
"Tyypillistä kenelle? Tasavalta varmasti on kehittänyt vastaavan lääkkeen jo vuosia sitten", Daraz sanoi. Nuoremman miehen huulille oli noussut viileä hymy.
"Ei pidä paikkaansa. Varmasti olisin kuullut siitä", Carth totesi. Todellisuudessa hän ei ollut lainkaan varma, että minkälaisen kokoluokan salaisuuksia jätettiin kertomasta hänelle. Hän vastasi taistelulaivasta, ei vastavakoilusta ja poliittisista kiemuroinneista. Ja hän oli ollut varsin tyytyväinen, että asiat olivat juuri siten.
Daraz naurahti.
"Ihailen uskollisuuttasi, Onasi", nuorempi mies vastasi, puistellen päätään. "Mutta allekirjoitatko samaan hengenvetoon myös sen, että Tasavallan tiedemiehet ovat kehnompia kuin Sithien? Väitätkö, etteivät he kykene samaan vuosien kuluessa – kun Sitheillä oli käytettävissään vain muutama kuukausi?"
Carth ei sanonut mitään.
"Itse asiassa pidän erittäin todennäköisenä, että Sithien vastalääke on vuotanut juurikin Tasavallalta. Se selittäisi, miksi Sitheillä on lääke tuotantovalmiina näin nopealla aikataululla." Daraz jatkoi pohdintaansa tasaisella, viileällä äänellä.
Carthin oli myönnettävä, että nuoremman sotilaan sanojen takana oli logiikkaa. Ja se oli sellaista logiikkaa, jollaisesta hän – hittovie – ei pitänyt lainkaan. Kylmää ja laskelmoivaa.
Mutta siitä huolimatta Daraz oli oikeassa.
"Sellaista sattuu." Carth sanoi kitkerästi.
"Samat säännöt puolin ja toisin - kokonaisia sotia voitetaan vakoilemalla." Äänessä oli häivähti uudenlainen sointi. Se oli Carthille tuttu, sillä hän käytti samantapaista puheensävyä antaessaan ensimmäisiä toimintaohjeita laivaansa juuri astuneille uusille miehistönjäsenille. Säännöt kerrotaan keskustelusävyyn, mutta silti odotetaan yksioikoista sitoumusta niiden noudattamiseen. Ei vastalauseita, ei niskurointia – vain itsestäänselvyys.
Carth ei ollut pitänyt vastaavaa käskynjakoa Sandralle tai Darazille. Jedeihin pätivät erilliset säännöt. Samoin kuin Jedien henkilökohtaisiin pelinappuloihin.
Perhana.
Hän muodosti päässään karkean yhteenlaskutoimenpiteen. Esiin jäsentyneen lopputuloksen perusteella hän oletti tietävänsä, että Daraz vedätti häntä monella eri tavalla. Itse asiassa se oli syytä myöten aivan ilmiselvää, kun asiaa ajatteli tarkemmin.
Miksi en tullut ajatelleeksi tätä aikaisemmin?
A/N2: Ni jorhaa'i Mando'a!
Lisätäänpä loppuun vielä käännökset (köykäisestä) yrityksestäni hyödyntää mando'an kieltä dialogissa. Käännökset ovat englanniksi, koska kielten luonteista johtuen mando'a vain ei käänny suomeksi kadottamatta osaa sanojen merkityksestä:
"Mando'ad draar digu" – A Mandalorian never forgets (sanonta SW-universumista, ei oma keksintöni)
"Tion'jor [cuyi] Mando'ad verd atinii ibice or'diniise?" - Why is a Mandalorian warrior putting up with these fools?
"Akay" – Until
"Bal'ban, Mando'ad. Ni balyc dajuna ven vaabi ibic." – Indeed, Mandalorian. I also plan to do this (in the future).
"T'ad tuure." – Two days.
"Ret'urcye mhi, aruetii." – Goodbye (Maybe we'll meet again), outsider (non-Mandalorian).
En takaa itse rakentamieni virkkeiden 100% virheettömyyttä, kun näitä on vähän hankala tarkistuttaa missään. Mutta näillä mennään ja korjailen mielelläni, jos joku havaitsee virheitä. Mainittakoon myös, että allekirjoittaneella oli äärimmäisen hauskaa näitä lauseita muodostaessani ja pyrkiessäni syventymään kieleen. :)