Kirjoittajan kommentti: Kertomus kahdestatoista, jonka Tohru kertoo, on suoraan otettu Fruits Basket mangasta. Ajattelin että tämä sopisi hyvin, koska kertojana tässä kohtaa on Tohru ja Tohrun äiti aikoinaan kertoi tämän tarinan Tohrulle. Muita lainauksia en ole ottanut mangasta. Toivon ettei tämä häiritse lukemista paljoa.

~*~Halauksen voima~*~

~X~

Söin hyvällä ruokahalulla, Harun, Yukin, Kyon ja Tohrun tuijottaessa minua. Jotenkin tuntui kammottavalta kun he vain tuijottivat. Onneksi Momiji oli sentään kiinnostunut juttelemaan (vai pitäisiköhän sanoa "kiusaamaan") Hatorille. Minut oli tutkittu ja kaikki oli ok. Tuli vain todettua että pyörtymiseni johtui siitä, etten ollut saanut kunnon ruokaa. Mikä tarkoitti sitä, etten ollut syönyt mitään lämmintä ruokaa. Nimittäen, jos en saa mitään lämmintä ruokaa, olotilani tuli heikoksi. Onneksi he eivät saaneet selville miksi minä yskin hieman verta…

"Hei kuulkaa, ei teidän tarvitse katsoa kun syön", sanoin lopulta, laittaen haarukan ja veitsen lautaselleni. En osaa edelleenkään syödä puikoilla!

Olemme muuten Shigurella. Hatorin tutkittua minut (ehkä elämäni noloin lääkärintarkastus, vaikka mitään syytä ei ollutkaan) hän päätti että saisin mennä kotiin. Siinä vaiheessa Haru laittoi kampoihin ja pakotti minut tulemaan Shigurelle, syömään Tohrun ruokia. Oih~! Ette arvaakaan kuinka hyvää sapuskaa Tohru tekee! Teki siinä mieli itkeä onnesta, kun ensimmäinen haarukallinen päätyi suuhun.

"Tarvitseepa!" Kyo kivahti kun huokaisin.

"Tuo tyhmä kis-siis idiootti on aivan oikeassa. Emmehän me halua että päädytte takaisin sairaalaan", Yuki sanoi. Olisi vain sanonut kissa.

"En päädy", sanoin kuuliaisesti kun Hatori käveli luoksemme.

"Suosittelen että syöt tästä lähtien tukevan aamiaisen", Hatori sanoi minulle kuin pienelle lapselle.

"Ei onnistu", sanoin ja tökäten haarukalla ruokaani. "Aamulla mikään ei mene alas."

"Syö siinä tapauksessa, kun tulet koulusta!" Kyo kivahti minulle, kun osoitin haarukalla häntä.

"Kuule, ihan kiva idea, mutta asia on näin että jos en syö päivällä mitään alkaa iltapäivällä heikottaa. Tämä tapaus johtui varmaan siitä, että olin muutenkin ihan hermona…ja omatekoisten evien syönti…sicken", sanoin kun en keksinyt parempaakaan sanaa.

"Ällöttää", Yuki auttoi, kun nyökkäsin päätäni.

"Laine-san! Minä voin tehdä tästä lähtien teille eväät!" Tohru sanoi yllättäen tomerasti. Pudotin hämmästyneenä haarukkani lautaselle kun katsoin Tohrua.

"Mutta-…!" aloitin kun Hatori nyökkäsi hyväksyvästi.

"Tohru-kun on hyvä kokki!" Momiji myönteli iloisesti kun Tohru hymyili nuoremmalleen iloisesti.

"Mutta-…" aloitin taas kun Kyo ja Yuki myöntelivät myös.

Katsoin avuttomasti Haruun joka hymähti minulle. Katsoin hämilläni häntä, tuntien pienen punan nousevan kasvoilleni. Nousin nopeasti pöydästä, mikä sai kaikki katsomaan minua. Laitoin käteni yhteen ja kumartaen, sanoin: "Kiitos hyvästä ja maukkaasta ruuasta."

"Laine-san, lähdettekö jo?" Tohru kysyi kun nyökäyttäen päätäni sanoin: "Ei teidän tarvitse vaivautua tähteni."

Älä tule lähelle. Älä lähesty minua. En tahdo.

"Mutta Laine-san, ei siitä paljoa harmia olisi. Teen jo muutenkin ruokaa Shigure-sanille, Yuki-sanille ja Kyo-kunille, joten se olisi vain haastavaa!" Tohru sanoi iloisesti. Katsoin hitaasti Yukia ja Kyoa. Jaha, toisin sanoen tässä taloudessa tytöt hoitavat kaikki hommat. Justiinsa. Käänsin katseeni takaisin Tohruun ja huokaisin.

"Hyvä on, mutta haluan tehdä sitten vastapalveluksen", sanoin kun Tohru näytti hämmästyneeltä.

Yuki nosti kätensä, eleenä ettei minun tarvitsisi kun Kyo sanoi yllättäen: "Voit auttaa matikassa."

Anteeksi kuinka? En ole mikään matikkanero!

"Oih, mutta Kyo-kun, Yuki-kun auttaa jo minua", Tohru pisti väliin kun istuin takaisin tuolille. Huomasin nyt että Hatori oli "kadonnut" jonnekin ja Momiji söi tikkukaramellia, Harun näyttäessä siltä, ettei hän kuuntelisi pätkääkään.

Huokaisin. Tällä menolla jäisin suureen velkaan Tohrulle ja se, jos mikä olisi ärsyttävää! Mutta sitten, katseeni osui keittiön yhteen tauluun (mikä oli muuten aika ruma) ja ajatuksenpoikanen syntyi mielessäni. Hymähdän.

"Tohru-san", sanoin mikä sai kolmikon katsomaan minua hämmentyneenä. "Eikö japanilaisten horoskooppi eroakin länsimaisesta?"

Huomasin miten Momiji melkein tiputti tikkarinsa, Haru näyttäessä vihdoinkin havahtuvan. Tunnelma oli muuttunut nyt lähes jäiseksi.

"Öh, ky-kyllä. Miksi kysytte?" Tohru kysyi kun vastasin pohtivalla äänellä: "No tuota…ajattelin että jos tekisin jonkun taulun siihen liittyen tai jotain…En ole kyllä mikään ekspertti, mutta voin silti yrittää."

Katsoin nyt Tohrua.

"Kävisikö se maksuksi? Eläinradan taulu?" kysyin. Ainakin siinä olisi haastetta. Mutta haasteet ovat kivoja!

Huomasin miten Tohrun ilme kirkastui nyt ja sitten, hän painoi kätensä yhteen, punastuen hieman.

"Se…se olisi hienoa Laine-san! Oh! Mutta kai te piirrätte kissankin?" hän kysyi huolissaan. Rypistin otsaani ja aloin laskea ääneen eläinradan eläimiä.

"Rotta, härkä, jänis, tiikeri, lohikäärme, koira, sika, käärme, vuohi, apina, kukko, hevonen…eikö se tee jo kaksitoista? Minä luulin että siinä on vain kaksitoista…" sanoin nyt heikosti kun Tohru katsoi surullisesti Kyon suuntaan, joka nousi ylös, lähtien ulos keittiöstä. Yuki vain tuhahti, Harun katsoessa Kyon perään.

"E-En kai sanonut mitään väärää?!" kysyin nyt hienoisessa paniikissa kun Tohru ravisti päätään.

"Ette, mutta tarinaan liittyy myös kissa…" Tohru sanoi. Näytin varmaan ihan puulla päähän lyödyltä, kun Tohrun silmät laajenevat yllättäen. "Oih! Unohdin! Te ette varmaankaan tiedä kahdentoista tarinaa?"

Ravistin päätäni.

"Anteeksi, mutta en ole tuttu…mutta olisi mukavaa kuulla", sanoin kun Tohru aloitti kahdentoista tarinan.

"Kauan, kauan sitten Jumala sanoi eläimille: "Järjestän huomenna pidot, joihin kutsun teidät kaikki. Tulkaa ajoissa." Sen kuultuaan ilkikurinen hiiri valehteli naapurilleen, kissalle, että juhlat olisivat ylihuomenna. Juhlapäivänä hiiri ratsasti härän selässä paikalle. Se hyppäsi kepeästi alas ja oli ensimmäisenä perillä. Sitten saapuivat härkä, tiikeri ja kaikki muut eläimet. Seurue karkeloi yhdessä aamuun asti…kaikki paitsi kissa, jota oli huijattu…" Tohru kertoi minulle. Kun hän lopulta lopetti, pystyin näkemään kyyneleitä hänen silmissään. Vilkaisin muita. Ei olisi pitänyt. Yuki näytti nololta, kun Haru näytti yllättävän kiinnostuneelta pöydästä. Momiji näytti myös surkealta. Hm, joten he kaikki…

"Meidän maassamme pidämme kettua vähän samankaltaisena kuin te näytätte pitävän hiirtä, eli rottaa. Meidän tarinoissamme kettu aina huijaa karhua, joka on iso ja kömpelö, vähän niin kuin härkä. Ja muutenkin, kettu yleensä huijaa muita eläimiä…Mutta olen silti pitänyt aina ketusta hyvin paljon, vaikka se on aina ilkikurinen. Se on vain osa sen luonnetta. Myönnättäköön että pelkään eläviä rottia, mutta luulen että tarinan rotta sai lopussa opetuksen ja pyysi lopulta kissalta anteeksi. Muutenkin, kun miettii kissaa ja rottaa, niin ne torailevat aina…mutta lopulta ne sopivat", sanoin nyt hymyillen. Huomasin nyt pienen hymyntapaisen Yukin huulilla ja Tohrun iloisen katseen. Momiji katsoi minua kiinnostuneena, mutta Haru oli ensimmäinen joka rikkoi hiljaisuuden kysyen: "Etkö sääli karhua?"

"Miksi? Karhu, Otso, Mesikämmen, Metsän kuningas. Karhua pidettiin ennen vanhaan suuressa arvossa ja edelleenkin se herättää kunnioitusta. Ainakin minussa", sanoin hymähtäen ja katsoin sitten Tohrua. "Joten taulu eläinradasta? Sopii!"

Huomasin Tohrun haltioituneen katseen ja Harun hieman pöllämystyneen kun Momiji tarttui kädestäni.

"Hei, hei Laine-san! Kerro lisää, jooko, jooko?" hän kysyi kun päästin pienen naurahduksen.

Nyökäytin päätäni, sanoen vain: "Huomenna."