A/N: Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2014! Tässäpä uusi mehukas luku ja sanon nyt että se on hyvin raaka versio, aion editoida sitä kunhan ehdin... ajattelin vain pistää uuden luvun ennen kun vuosi vaihtuu :)

Tulio ei ollut impulsiivinen ihminen. Se oli yksi fakta, jonka jokainen, joka hänet vähänkin tunsi, tiesi hänestä. Hän teki suunnitelmia ja mieluiten myös pysyi niissä. Hän ei ollut yllättävä, eikä hän reagoinut yllättäviin tilanteisiin kovin hyvin. Jos hän joskus teki jotakin odottamatonta, hän teki sen koska hänen oli pakko tai koska Miguel raahasi hänet mukaansa odottamattomiin tilanteisiin

Kuten vaikkapa nyt.

Ensin hän oli varma, että hän näki unta. Kesti kaksi sekuntia, kunnes hän tajusi, että niin ei ollut, vaan Miguelin huulet olivat päättäväisesti kiinni hänen omissaan. Tällöin joku muu olisi ehkä ymmärtänyt tarttua tilaisuuteen ja tehdä jotakin, kuten vaikka, no, suudella takaisin. Mutta Tulio oli Tulio, joten luonnollisesti hänen päässään alkoi pyöriä sellaiset sanat kuin mitä, miksi, häh ja voah. Kun hän vihdoin tajusi, että hänen todellakin kuuluisi nyt tehdä jotakin, oli jo liian myöhäistä. Miguel päästi irti, vetäytyi kauemmas ja nousi kompuroiden seisomaan.

Hän kirosi itsensä koko loppuelämänsä, koska hän oli pilannut täysin heidän ensimmäisen suudelmansa. Ensimmäistä ei saanut takaisin.

Miguel seisoi hetken hänen edessään hiljaa. Hän hengitti yhtä raskaasti kuin hän olisi juuri juossut pitkän matkan ja hän oli punainen kuin tomaatti. Hän katsoi kaikkialle muualle paitsi Tulioon ja hieroi käsivarttaan kiusaantuneena.

"Tulio, minä…" hän aloitti pienellä äänellä ja yhtäkkiä Tulio tajusi, että hän ei antaisi tämän mennä näin.

"Ei!" hän sanoi kovaa ja ponnahti pystyyn. Ennen kuin Miguel ehti tehdä yhtikäs mitään, Tulio oli hänen edessään, tarttui häntä kauluksesta ja veti hänet lähemmäs. Heidän nenänpäänsä melkein koskivat toisiinsa.

"Sinä tiedät, etten minä pysty reagoimaan noin nopeasti yllättäviin tilanteisiin," Tulio sanoi ja virnisti alaspäin, kohti lyhyempää miestä, joka rentoutui silmin nähden.

"Aina minä yliarvioin sinut," Miguel henkäisi, yrittäen virnistää ilkikurisesti mutta päätyikin vain hymyilemään aurinkoisesti.

Tulio naurahti, nykäisi lempeästi Miguelin kauluksesta, kumartui hiukan ja sitten kaikki oli täydellistä. Tämä oli heidän oikea ensimmäinen suudelmansa, hän päätti. Sillä tämä oli paljon, paljon parempi.

Se oli erilaista kuin naisten suuteleminen: Miguelin huulet olivat ohuemmat ja kovemmat, hänen partansa raapi hiukan hänen leukaansa ja Miguel ei tuoksunut samalta kuin nainen. Mikään näistä ei haitannut häntä tippaakaan, koska Miguel oli lämmin ja kun hän kallisti vähän päätään, kulma oli täydellinen.

Hän päästi irti tiukan otteensa Miguelin kaulavaatteesta (koska hänen ei tarvinnut pitää Miguelia aloillaan- hän tuskin olisi ihan heti lähdössä minnekään) ja ujutti kätensä Miguelin niskaan ja tarttui kiinni pehmeistä hiuksista. Toisen kätensä hän kiersi Miguelin kapean vyötärön ympärille.

Hän saattoi hyvin tuntea, kuinka Miguel oli hänen käsissään halkeamaisillaan innostuksesta: hän hymyili hiukan vasten Tulion huulia ja heitti molemmat kätensä Tulion olkapäiden ympäri ja veti heitä lähemmäs toisiaan.

Pian heidän oli pakko lakata suutelemasta, koska Miguelin hymy oli muuttunut nauruksi. Hän ei irrottanut, vaan piti kiinni tiukemmin, hautasi kasvonsa Tulion olkapään ja niskan väliin ja hekotti.

Tulio ei todellakaan tiennyt, miksi Miguel nauroi, mutta hän ei voinut olla yhtymättä mukaan. Pian he molemmat roikkuivat toisissaan ja nauraa hohottivat sydämensä kyllyydestä, kumpikin epävarmoina siitä, miksi he niin edes tekivät. Kaiken tämän muutoksen, draaman ja outojen asioiden keskellä oli kenties vain pakko nauraa kaiken outoudelle.

Lopulta heidän naurunsa laantui ja kun Tulio nosti päänsä ylös, Miguel teki samoin ja he tuijottivat toisiaan, yrittäen sisäistää tämän kaiken.

"Joten, me suutelimme," Miguel tokaisi.

"Jep," Tulio sanoi ja tajusi juuri silloin, että niinpä he tosiaan olivat. Hän hymyili niin leveästi, että hänen poskiaan sattui.

"Oliko se yhtään hyvä?"

"Ihan kamalaa. Huomasit varmaan, kuinka yritin työntää sinua epätoivoisesti kauemmas."

Tulio pyöritti silmiään, sillä he seisoivat yhä kirjaimellisesti toistensa syleilyssä. Hän siirsi Miguelin tukan tämän korvan taa.

"Ei sillä, että valitan," hän sanoi. "Mutta mistä se nyt tuli?"

Miguel puri huultaan ja oli hetken hiljaa. "Lupaatko, ettet saa mitään kohtausta?" hän kysyi sitten.

Tulio nosti kulmakarvaansa. "Se on aika paljon kysytty."

"Tiedän, mutta… yritä edes?" Miguel pyysi.

"Selvä."

Miguel veti henkeä ja alkoi puhua nopeasti. "Okei, eli minä juoksin päättömästi jonnekin, koska olin todella vihainen sinulle ja halusin vain olla yksin ja potkia seinää tai jotain, mutta en ollut kauaa yksin, kun Kiona tuli ja—"

"Kiona?!"

" – ja hän sanoi, että minä olen idiootti ja hän selitti juurta jaksain pelottavan tarkasti, mitä meidän molempien päässä liikkuu ja sitten hän puhui ennustuksesta, jossa me kaksi lyömme hynttyyt yhteen ja hän sanoi että me olemme molemmat typeriä kun jauhamme näitä vanhoja asioita vaikka me voisimme molemmat vain antaa niiden olla ja keskittyä tähän hetkeen ja tajusin, että juuri tällä hetkellä en halua mitään muuta kuin olla sinun kanssasi ja sitten tulin tänne ja… no en minä sitä suunnitellut, mutta se vaikutti sopivalta hetkeltä!"

Miguel oli hengästynyt siihen mennessä kun hän sai kaiken sanottua. Hän katsoi Tuliota suoraan silmiin.

"Minä en tajunnut juuri mitään," Tulio myönsi. "Paitsi sen, että taidan olla kiitoksen velkaa Kionalle?"

"Me molemmat olemme. Hän uskoi, että meidän yhdessäolomme on eduksi sekä meille, että kansalle. Näitä jumalajuttuja," Miguel lisäsi, kun hän näki Tulion rypistävän otsaansa.

"On se niin kiva kun kaikki meidän tekemiset on kirjoitettu ennalta jonnekin. Meidän pitäisi tosiaan päästä käsiksi näihin kirjoituksiin, jotta voisimme lukea, mitä meille tapahtuu seuraavaksi," Tulio hymähti.

"Enpä tiedä, tuskin uskaltaisin edes katsoa."

Tulio naurahti. Sitten hänen ilmeensä muuttui vakavammaksi ja hän puristi huulensa yhteen. "Olen pahoillani," hän sanoi hiljaa. "Siitä miten käyttäydyin. Se oli… typerää."

"No niinhän se oli," Miguel sanoi. "Mutta taidan ymmärtää sinua kuitenkin. Pelkäsin, että minä kostan, eikö niin?"

Tulion teki mieli kiistää, mutta hän ei voinut. Sen sijaan, hän nyökkäsi. "Tiedän, että sinä et oikeasti ikinä tekisi niin, mutta… en vain saanut sitä pois mielestäni. Ja vaikka et haluaisikaan kostaa, olin varma, että sinä unelmoit perheestä. Tiedäthän, vaimosta ja lapsista. Ja pelkäsin, kuten sanoit, että minusta tulisi tällöin se toisiksi tärkein asia. Tiedän, itsekeskeistä, mutta näin se vain oli. Ja on. Sinä olet minulle tärkein ja tulen aina toivomaan, että minäkin olen sinulle."

Miguel ojentautui suutelemaan häntä pehmeästi ja hitaasti. "Mm, mehän sovimme asian jo."

Hänen äänessään oli hitunen kärsimättömyyttä ja Tulio virnisti ilkikurisesti. "Jo riittää puhuminen, hmm?"

"Sinäpä sen sanoit," Miguel sanoi riemuissaan ja työnsi Tuliota voimakkaasti, kunnes hän kaatui heidän sängylleen.

"Hei…!" Tulio yritti valittaa, mutta unohti koko jutun saman tien kun Miguel asettui mukavasti hänen ylleen ja yhtäkkiä ajattelu oli kaiken kaikkiaan mahdotonta.

"Kyllä kansa on nyt onnekas pitkään," Miguel mumisi vasten Tulion rintaa. He olivat käpertyneet tiiviisti vierekkäin ja kietoneet kätensä ja jalkansa toistensa ympäri. Tulio oli varma, että heillä olisi myöhemmin suuria vaikeuksia irrottautua. Ei sillä että hän valittaisi.

"Aion pitää siitä kuule huolen," hän vastasi unisesti ja rutisti Miguelia tiukemmin. "Iso annos onnea kansalle joka ilta. Ja ehkä joka aamu myös. Ja päivä."

"Oletpa antelias."

"Mm-m."

He olivat hetken hiljaa ja Miguel ehti jo ajatella että Tulio oli nukahtanut. Hän kääntyi katsomaan, mutta näkikin, että tumman miehen silmät olivat auki ja hän tuijotti mietteliäänä temppelin kivikattoa.

"Tulio?"

"Niin, kulta?"

Miguel punastui niin paljon, että hän oli varma, että höyry nousi hänen korvistaan. He kutsuivat toisiaan usein tuon kaltaisilla nimillä, mutta tähän mennessä se oli ollut lähinnä vitsi. Enää se ei tainnut olla.

"Mitä sinä mietit?"

Tulio kallisti päätään. "Yritin miettiä, että mitkä kaikki asiat tulevat muuttumaan, mutta… ei kai mikään? Paitsi että minä voin pussailla sinua silloin kun tykkään ja niin edelleen. Mutta jos kansa kerran jo luulee että meidän suhde on ollut tällainen jo kauan. Heitä ei ilmeisesti siis häiritse tippaakaan, että me olemme molemmat miehiä?"

"Ei," Miguel vastasi varmana. "Rakkaus on täälläpäin rakkautta, oli se sitten keiden välistä tahansa. Ehkä se on ihan suotavaakin, oletko nähnyt miten paljon ihmiset ovat tehneet lapsia täällä?"

Tulio purskahti nauruun ja yritti peittää kikatuksensa Miguelin hiuksiin.

"No, se… se on hyvä," hän sanoi kun hän oli saanut naurunsa laantumaan. "Espanjassa odottaisi varmaan kuolemanrangaistus. Tai ainakin jonkinlainen ruoskinta tai jotain."

Miguel värähti ja painoi päänsä takaisin Tulion rinnalle. "Onpa hyvä että emme ole enää Espanjassa."

"Uskotko sinä kohtaloon, Migu?" Tulio kysyi hiljaa. Tuntui kummalliselta kysyä sitä vakavissaan, koska Tulio aina vannonut, että sellaista voimaa kuin kohtalo ei ollutkaan. Oli vain sattumia tai onnettomuuksia. Ei ennalta määrättyjä polkuja, jotka johtivat johonkin tiettyyn pisteeseen. Mutta voisiko tosiaan olla, että heidän joutumisensa espanjalaisen konkistadorin laivaan, sieltä tuhoon tuomitulle matkalle soutuveneellä autiolle maalle ja sieltä viidakon läpi kultaiseen kaupunkiin, olisi ollut pelkkää sattumaa? Jo yksinään se, että he olivat edes saaneet kartan käsiinsä oli ollut kiinni pelkästä onnesta.

"Tietenkin uskon," Miguel vastasi muitta mutkitta. "Vai mitä sanot siitä, että juuri sinä iltana kun satoi ja meidän piti kiivetä luolaan nukkumaan, Kiona päätti lähteä etsimään uloskäyntiä kaupungista?"

Tulion oli pakko myöntää, että Miguelin sanoissa oli vinha perä.

He nukahtivat kuin huomaamattaan ja nukkuivat pitkälle päivään. Aurinko oli jo korkealla, kun Tulio heräsi siihen, kun Miguel painoi suukon hänen nenänpäähänsä.

Juuri kun Tulio sai silmänsä auki ja avasi suunsa toivottaakseen hyvää huomenta upouudelle rakastetulleen, temppelin oviaukon verho suuripiirtein repäistiin auki ja päällikön mahtava olemus tuli sisään.

Miguel kiljaisi erittäin maskuliiniseen tapaan ja veti peittoa paremmin alastoman alavartalonsa ylle ja Tulio ei oikein osannut päättää, huvittuako vai ärsyyntyäkö.

Päällikkö ei näyttänyt välittävän vähääkään heidän ulkomuodostaan. Päinvastoin, hän näytti tyytyväiseltä.

"Hyvää huomenta hyvät herrat!" hän toivotti iloisesti. "Me kaikki ihmettelimme, minne te oikein katositte omista juhlistanne niin nopeasti, mutta sitten Supai kertoi minulle että Miguel-herran mukaan te tarvitsette enemmän unta kuin paikalliset ihmiset."

"Pitää paikkansa," Tulio murahti ja nousi istumaan. Hän risti käsivartensa. "Anteeksi nyt, mutta oliko teillä jokin muukin syy rynnätä tänne kutsumatta noin vain?"

"Tuli," Miguel tönäisi Tuliota hellästi ja hän sulki suunsa. "Mitä Tulio tässä nyt yrittää kysyä on se, että tarvitaanko meitä jossakin?"

Päällikön iloinen hymy haihtui hieman. Hän näytti katselevan huolestuneesti Tulion suuntaan, sitten Miguelin ja lopulta hän asetteli taas leveän virneen huulilleen ja löi isot kouransa yhteen.

"No ei nyt välttämättä tarvita…" hän sanoi, epävarmuus kuuluvana hänen äänessään. "Mutta…"

Tauko venyi melko pitkäksi, kun päällikkö hieroi käsiään yhteen hermostuneen oloisena.

"Mutta?" Tulio sanoi kärsimättömästi.

"Luulen, että teidän tulisi nähdä tämä."

"Onko kaikki hyvin?" Miguel kysyi ja nousi myös istumaan, unohtaen häveliäisyytensä.

"On, on, ei mitään hätää. Tänään aamulla sattui vain… eräs tapaus. Supai, hän, öh. Pitää siitä huolen."

Miguel katsoi Tuliota ja hänen huolestunut ilmeensä sopi toisen miehen ilmeeseen. Päällikkö ei ikinä sönköttänyt.

"Mikä tapaus? Mistä Supai pitää huolen?" Tulio kysyi, tuntien itsensä typeräksi istuessaan peitto sylissään. Hän noukki lattialta vaatteensa ja veti ne riuskasti ylleen. Miguel seurasi hänen esimerkkiään.

"Pyydän, tulkaa perässäni. Teidän on parasta nähdä tämä omin silmin," päällikkö sanoi ja nyt hän ei enää edes yrittänyt esittää iloista. Hän näytti erittäin huolestuneelta ja hänen katseensa liikkui Miguelista Tulioon ja takaisin, kuin etsien jotakin.

Kun Tulio tarttui Miguelia kädestä, hänen ilmeensä pehmentyi hiukan.

"Jos sillä on noin kova kiire, teidän tulisi kai sitten näyttää tietä," Tulio sanoi. Hän olisi mieluiten jäänyt vielä sänkyyn vaikka koko päiväksi, mieluiten vadillinen ruokaa sylissään ja Miguel kainalossaan.

He laskeutuivat pitkät portaat alas. Päällikkö kulki edellä niin kovaa tahtia, että kaksikon oli vaikea pysyä perässä ja hän vilkuili aina välillä taakseen, kuin tarkistaakseen, olivatko Tulio ja Miguel vielä hänen takanaan. Ehkä Tulio kuvitteli, mutta katsoiko päällikkö aina heidän yhteen liitettyjä käsiään?

He saapuivat Supain mysteerisen näköiseen temppeliin ja kapusivat ylös hieman lyhyemmät portaat. Ilmeisesti temppelissä oli eräänlainen odotustila, jossa kansalaiset jonottivat päästäkseen poppamiehen puheille. Tilassa istui sillä hetkellä noin kymmenisen ihmistä, kun Tannabok ja kaksi ihmisjumalaa saapuivat paikalle. Kaikki kääntyivät katsomaan heitä silmät suurina ja suurin osa heistä tuijotti herkeämättä Tuliota.

"Odottakaa hetkinen," päällikkö sanoi ja katosi verhon taakse, jossa ilmeisesti sijaitsi tila, jossa Supai teki taikojaan ihmisten hyvinvoinnin eteen.

"Miguel? Tulio? Mitä te täällä teette?" kuului tuttu ääni ja kaksikko käännähti hiukan säikähtäneenä.

"Kiona!" Miguel sanoi iloisesti. "Mistä sinä aina ilmestyt?"

Tyttö hymyili aurinkoisesti. "Supai käski minun tulla lisäämään lääkettä jalkaani, vaikka minusta pärjäisin ilmankin. Entä te? Ei kai teistä kumpikaan ole loukkaantunut?" hän kysyi, katsoen kahta miestä ylös ja alas.

"Ei. Päällikkö nouti meidät ja toi tänne. Tiedätkö sinä mitä täällä on tekeillä? Hän ei suostunut kertomaan mitään!" Tulio sanoi ja kärsimättömyys näkyi hänen olemuksestaan selvästi.

Kiona pudisti päätään hämmentyneenä. "En ole kuullut mitään." hänen katseensa tipahti yhtäkkiä heidän käsiinsä ja sitten hän nosti silmänsä nopeasti takaisin Miguelin silmiin. Mies virnisti ja nyökkäsi, vastaten myöntävästi hiljaiseen kysymykseen. Iso hymy levisi Kionan kasvoille.

"Te siis-!"

"Kiona, hys!" Miguel yritti hiljentää häntä, mutta ei itsekään pystynyt taltuttamaan hymyään. Muutama huoneessa olija kumartui eteenpäin kuuntelemaan keskustelua.

"Oi miten ihanaa!" tyttö huudahti ja löi kätensä yhteen. Sitten hän näytti muistavan missä hän oli -palvontatemppelissä ja parantolassa- ja löi kätensä suun eteen.

"Käsitin, että olemme eräänlaisessa kiitoksenvelassa," Tulio sanoi hiljaa, hymyillen hänkin.

Kiona huiskautti kättään vähättelevästi. "No, tein vain velvollisuuteni. Mutta olen niin iloinen, että te saitte kaiken sovittua. Älkää luulko, että haluan tungetella."

"Ei tosiaan. Koko juttu oli vain suuri väärinymmärrys," Tulio vakuutti ja Miguel nyökkäsi.

"Mm-m, kaikki on hyvin nyt," hän sanoi ja nojasi Tulioon ei-kovin-hienovaraisesti.

Kiona ei ehtinyt sanoa tähän yhtikäs mitään, sillä päällikkö astui jälleen huoneeseen, näyttäen huolestuneemmalta kuin ikinä. Tulio alkoi epäillä, oliko kaikki sittenkään ihan niin hyvin.

"Tulkaa," päällikkö sanoi yksinkertaisesti. Tulio liikkui ensimmäisenä ja hän veti Miguelin mukaansa: tämä mysteeri selvitettäisiin mahdollisimman nopeasti, jotta he pääsisivät takaisin huolettomaan päivärytmiinsä, johon he eivät oikeastaan olleet vielä kunnolla päässeet. Ongelmia oli ollut jo tarpeeksi, miksi niitä tuntui tulevan koko ajan lisää?

Päällikkö ei mennyt edeltä, vaan raotti kangasta ja väistyi, jotta he pääsivät kulkemaan läpi. Supain työtila oli hämärä, mutta ei kovin pelottava. Seinillä ja pöydillä paloi kynttilöitä, hyllyt notkuivat kaikenlaisista yrteistä ja talismaaneista. Paikassa tuoksui jokin tuntematon haju.

Keskellä melko isoa tilaa oli pöytä, jolla Supai ilmeisesti hoiti sairaita. Pöydällä makasi joku ja Supai seisoi selkäpäin heihin, uppoutuneena työhönsä.

Yhtäkkiä jostain kuului tuttu ääni: hevosen hirnuntaa.

"Altivo!" Miguel hihkaisi.

Valkoinen hevonen seisoi seinän vieressä ja se hirnui iloisesti kun Miguel riensi sen luokse ja halasi sen turpaa.

"Mitä sinulle on käynyt?" Miguel kuiskasi kauhuissaan sille. Altivo näytti kamalalta: siinä oli lukuisia haavoja, joita Supai oli yrittänyt parhaansa mukaan sitoa. Se oli laiha ja väsyneen näköinen ja Miguel huomasi, ettei sillä ollut enää kultaisia kenkiä.

Tulio oli myös iloinen hevosen paluusta, mutta hän oli jähmettynyt paikoilleen. Sillä jos Altivo oli täällä… hän tiesi täsmälleen, kuka oli Supain hoitopöydällä makaava henkilö.

Miguel tajusi tämän hetkeä myöhemmin ja hän kääntyi katsomaan Tuliota pelästyneenä. Tulio näytti hetken siltä kuin hän haluaisi juosta pois, mutta hän kokosi itsensä nopeasti, suoristi selkänsä ja marssi lähemmäs Supaita, joka oli väistynyt pöydän vierestä. Poppamies oli täysin ilmeetön.

Haava paksussa alahuulessa vuosi hieman verta kun se ojentui hymyyn.

"Hei, Tulio," Chel sanoi.

A/N: Um, no tätä lukee vissiin muutama tyyppi, ei kovin moni, mutta silti jotkut. Ja sanon nyt jo tässä, että vaikka parina onkin mies/mies, minä EN aio tehdä niin kuin monet miespareista kirjoittavat eli tarpeettomasti lytätä ja haukkua naishahmoa, eli tässä tapauksessa Cheliä, koska se on minusta typerää. Tiedän, että Chel on 'hitusen' negatiivisessa valossa juuri nyt, mutta, hmm, ei kaikki ole niin mustavalkoista ;)

Oh ja hei, kaksi uutta kommenttia sitten viime luvun, hurraa!

Nimimerkille FandomFreak, kiitos taas kommentoinnista, ihana kuulla että tykkäät!

Nimimerkille Zabs, kiitän kommentoinnista ja rakentavasta kritiikistä! Tiedän että teksti on pullollaan kirjoitusvirheitä, pitäisi varmaan käydä koko homma joskus läpi ja korjailla tyhmiä virheitä. Kirjoitan vaan niin nopeasti ja innolla, ettei niitä tahdo huomata. Toinen juttu, mitä varmaan tarvitsisi harrastaa on edellisten lukujen läpilukeminen, jottei tulisi ajatusvirheitä... huomasin tuon hattujutunkin itse vähän aikaa sitten, upsis. Ja tuo blondi -juttu taitaa tulla siitä kun luen paljon englanninkielisiä ficcejä ja niissä vaaleahiuksiset on aina 'blonds'. Luen niin paljon englantia että unohdan pikkuhiljaa miten suomea kirjoitetaan :D mutta IHANAA kun tykkäät ja kyllä, Miguel/Tulio on minusta se elokuvan Pari!