Tähtien sammuessa
oOo
Luke pysähtyi tumman liukuoven eteen, kuulosteli hetken sen takana. Niin Danan isän antama kartta, vaisto, Voima, ja ehkä jokin muu kertoi hänelle tämän olevan ovi, jota hän oli etsinyt. Sen takana olisi Tsen'barin johtaja, Lady Selene. Luken kulmat rypistyivät hänen aistiessa jotain muutakin.
Ovi vaimensi kaikki äänet, mutta Lukella oli tunne aivan kuin joku olisi ollut läsnä naisen kanssa. Ehkä naisen vartija, ehkä vieras, ehkä Han ja Chewie..? Yhtä nopeasti kuin ajatus oli tullut, se myös katosi. Luke pudisti päätään. Ei, hän vaistosi, että se ei ollut omahyväinen corelliaani. Tämä tunne oli aivan liian synkeä, pahaenteinen Luken ystäväksi. Jokin kirkui Luken sisällä Vaara! Vaara! ja pakotti hänet pysymään aloillaan.
Samalla hetkellä vieras, uhkaava läsnäolo hiipui. Luken kulmat kohosivat yllätyksestä, vaistomaisesti hän kurotti hapuilevat ajatuksensa oven läpi. Hän ei aistinut paikalla kuin tasaisesti humisevat voimalähteet seinien takana, tietokoneen keskusyksikön tasaisen naputuksen sen työstäessä jatkuvasti vyöryvää tietotulvaa binääriluvuiksi muutettuina, sekä yhden elollisen olennon. Tämäkin kantoi olemuksessaan synkkyyttä, mutta ei samassa määrin kuin olisi voinut Luken äskeisten tunteitten perusteella.
Ymmärrys omasta teosta sai Luken haukkomaan henkeä. Hänen keskityksensä herpaantui ja hänen yhteytensä oven takana olevaan huoneeseen katkesi. Mitäköhän sekin oli? Hänen kykyjensä uusi ilmenemismuoto? Luke tuijotti ovea ajatusten laukatessa päässään ja huokaisi. Uusi mysteeri vanhojen tilalle. Miten Lukesta tuntui, että mitä enemmän hän oppi Voimasta, sitä useammin se näytti yllättävän hänet.
Ei ensimmäistä eikä viimeistä kertaa elämässään hän toivoi, että Ben olisi vielä elossa ja ohjaamassa häntä. Voiman opettelu omin päin tuntui toisinaan pimeässä huoneessa umpimähkään kulkemiselta ja esineisiinkin törmäämiseltä. Hänen oma tietämättömyytensä oli toisinaan ajaa hänet raivon partaalle.
Luke pudisti päätään, keskittyi jälleen hetkeen. Loistava pelastusretki tämäkin. Hän oli pohtinut yli puolet ajasta täysin muita asioita.
Noh, ainakin hän oli päässyt ehjin nahoin tännekin asti. Saavutus sekin.
Ryhtiään suoristaen Luke ojensi kätensä ja koputti kokeilevasti ovea. Se liukui syrjään ja poika astui sisälle. Oli aika panna suunnitelma käytäntöön.
oOo
Selene ei erityisemmin pitänyt keisarin oikean käden tavasta puhutella häntä, mutta mitä hän saattoi asialle. Ensinnäkin Lordi Vader oli mitä ilmeisimmin toisiksi tärkein mies koko galaksissa, seuraava itse keisarin jälkeen. Hänen kiivautensa ja temperamenttinsa tiedettiin laajalti. Jos keisari oli keisarikunnan aivot, Vader oli sen lihas – säälimätön, tunteeton ja kylmä alainen, keisarikunnan todellinen tappaja ja käskyjen toimeenpanija. Uskollinen ainoastaan herralleen. Ei, Selene ei ollut niin tyhmä, että olisi noussut miestä vastaan, jos hän edes on mies. Mustan haarniskan alla saattoi piillä kuka tai mitä tahansa
Toisekseen jopa ilman tuota varsin kuolettavaa mainettaan Vader oli pelottava. Hän sai niskavillat kohoamaan pystyyn ja kylmät väreet kulkemaan pitkin Selenen selkäpiitä jo olemuksellaan. Pelkästään Vaderin haarniskan sihisevä, mekaaninen hengitys oli kuin muisto suoraan lapsuuden painajaisista. Hän ei ollut siis kovin pahoillaan miehen katkaistessa holoyhteyden. Se ei silti onnistunut parantamaan Selenen mielialaa. Vaderin uhkaus leijui edelleen pahaenteisesti huoneessa.
Naisen silmät siristyivät hänen tuijottaessa mitään näkemättömin silmin pöytäänsä upotettuja näyttöruutuja: kuvia Tsen'barin käytävistä, vartijoista, asukkaista, hänen yksityisrakennuksestaan ja nuoresta vartijasta joka oli parhaillaan koputtamassa Selenen ovea.
Vartijan oli parasta ilmoittaa hänelle, että he olivat paikallistaneet vihdoinkin sen kirotun teknikon!
Mikä hetki miehen kadota. Naisen sileät kasvot vetäytyivät rumaan irvistykseen. Jollain ilveellä vanha insinööri oli saanut selville sen, että Selene oli myynyt hänet takaisin keisarillisille. Luultavasti mies oli jättänyt salareittejä rakentamiinsa ohjelmiin ja tietokantoihin, joiden avulla pääsi nuuhkimaan Selenen yksityistiedostoja. Nyt hän oli kadonnut ja jättänyt tyttärensä turvaamaan selustansa.
Kuten kunnon keisarillisen pitääkin, Selene tuhahti halveksien.
Selenen olisi pitänyt tappaa se vanha hölmö ja hänen tyttärensä heti miehen rakennettua Tsen'barin tietokannat uusiksi. Sen sijaan hänen korviinsa oli kantautunut huhuja karanneesta insinööristä, joka oli ollut keisarikunnan alkuaikoina luomassa imperiumin aseteknologiaa. Selenen ei ollut pohtinut asiaa sen pidemmälle. Hän olisi aina valmis auttamaan henkilökohtaisesti keisaria.
Noh, leikki ei ollut vielä lopussa. Hän ei ollut päässyt näin pitkälle vain hyvän tuurinsa ansiosta. Sitä paitsi asiat voisivat olla huonommin. Hän voisi esimerkiksi olla samassa tilanteessa kapteeni Han Solon kanssa, kaitsemassa kapinallisia ja pakoilemassa sekä keisarillisia että Hutteja. Asiat olivat ainakin edistyneet jonkin verran, ne eivät vain olleet aivan vielä siinä pisteessä minne Selene tähtäsi. Mutta hän saavuttaisi tavoitteensa. Hän ei ollut turhaan galaksin tumma nainen. Kylmä hymy vilahti Selenen kasvoilla ennen kuin hän henkäisi syvään, pakotti kasvonsa eleettömiksi ja avasi oven vartijalle.
Tämä astui sisään hitaasti, harmaa vartijanlakki syvälle päähän vedettynä ja kasvot alaspäin painuneina. Nuori vartija pysähtyi aivan hänen pöytänsä eteen, vilkaisi ylös ja painoi saman tien katseensa takaisin. Selene tunsi ärtymyksen leimahtavan sisällään.
"Älä sano, että olet tullut luokseni kertomaan vain epäonnistuneenne!" nainen sihahti jäätävästi.
"Lady Selene..." nuorukaisella oli miellyttävä ääni, mutta hän kuulosti epäröivältä.
"Älä kiemurtele siinä!" Selene sähähti. Hän oli pahalla tuulella. Vaderin kohtaaminen – vaikkakin vain holoverkon välityksellä – ei ollut omiaan parantamaan hänen mielialaansa, ja näytti siltä, että hänen vartijansa olivat tyrineet jälleen kerran. Missä oli Han Solo siinä tapauksessa? Kapteeni Ryden? Jokin ei ollut nyt kohdallaan.
Selene tunsi pulssinsa tasaantuvan saman tien. Hän loi terävän katseen vartijaan, pani merkille tämän alas painuneen leuankaaren, lakin alta paljastuvat vaaleat hiukset, pienen koon. Jokin vartijassa oli häiritsevällä tavalla tuttua.
Hän tunsi tämän pojan! Selenen silmät laajenivat ymmärryksestä. Poika oli Solon tuttava, se sama nuori kapinallinen, joka oli vastuussa Selenen asemalla sattuneesta ammuskelujupakasta! Sama poika, joka oli paennut paikalta Daalan tyttären kanssa, jonka perään Selene oli kapteeni Solon usuttanut uskoen pääsevänsä täten parhaiten Peterin jäljille. Oliko Solo pettänyt hänet, uskaltanut pettää hänet? Ei, Selene tajusi saman tien. Han Solo saattoi kyllä olla omahyväinen ja arvaamaton, mutta itsetuhoinen ei missään tapauksessa. Hän ei olisi palannut takaisin Selenen luokse. Hän tunsi Selenen liian hyvin. Oliko poika siis tullut tänne siinä tapauksessa yksin ja tiesikö hän keisarillisten lähestymisestä? Olivatko Peter Daala ja tämän tytär palkanneet nuoren kapinallisen auttamaan heitä?
Miksi poika oli hänen luonaan?
Hänen täytyi miettiä suunnitelmansa ja nopeasti. Selene nojautui hitaasti taaksepäin tuolissaan, tuijotti poikaa ja siirsi kättään hitaasti kohti hälytysnappia. Samalla hetkellä kapinallinen kuitenkin nosti kasvonsa ja laseraseensa osoittaen sillä Seleneä.
"Ei liikettäkään!" poika varoitti naista. "Yksikin ele ja ammun."
Selene vastasi pojan katseeseen silmät ärtymyksestä siristyneinä, mutta totteli.
Hiljaisuus venyi heidän välillään, kunnes nuori kapinallinen astahti lähemmäs, kasvot vihasta kalvenneina. "Missä he ovat?" pojan sanat olivat oikeastaan enemmänkin sähähdys.
Pelottavan hetken ajan Selene ajatteli pojan kuulleen hänen keskustelunsa Vaderin kanssa. Mutta se ei voinut olla mahdollista! Hänen huoneensa oli äänieristetty. Poika ei ollut mitenkään voinut olla selvillä siitä. Hänen täytyi puhua jostakusta muuta, ja Selene oli pelannut aivan liian kauan aikaa tätä peliä antaakseen suojiensa pudota. Hän tuijotti poikaa, kohotti kysyvästi kulmiaan.
"Anteeksi...?"
Tämä näytti kiivastuttavan poikaa entisestään. Hän puristi rystyset valkeina sädepistooliaan ja tuijotti naista silmät leimuten. "Kerro heti, mitä ystävilleni on tapahtunut!"
Nämä sanat kuultuaan Selenestä tuntui, että hän olisi voinut suorastaan hymyillä. Rohkeaa, se hänen oli myönnettävä, mutta samalla niin typerää. Poika oli tullut pelastamaan ystävänsä kuvitellen heidän ilmeisesti olevan hänen vankinaan ja samalla tietämättään – Selene ei erityisemmin pitänyt mielikuvasta, mutta se sopi loistavasti kuvaamaan tilannetta – kävellyt suoraan hämähäkin verkkoon.
Tämähän muutti kaiken...Selenelle edulliseen suuntaan.
oOo
Tsen'barin rakentamisen tarkoituksena oli ollut luoda huvikeidas galaksin rikkaille ja hyväosaisille: niille joilta ei puuttunut muuta kuin paikka tuhlata sekä aikaa että rahaa. Se oli rakennettu paksuina ja tasaisina Tasavallan vuosina Laajennusvyöhykkeen ja Sisärenkaan välimaastoon. Punainen Jättiläinen, suurempi kuin missään muualla galaksissa, oli ollut sen vetonaula. Mutta sitten alkoivat hankaluudet. Tsen'bar siirtyi tasavaltalaisilta ensin Kauppaliiton ja sen jälkeen separistien käsiin. Galaksi muuttui niinä levottomina vuosikymmeninä niin vaaralliseksi että vapaa-ajan avaruusmatkailusta luovuttiin. Ja koska asema oli liian syrjässä saadakseen taktista merkitystä, mutta samaan aikaan liian avoin, se oli menettänyt asiakkaansa ja alkanut rapistua.
Kahdeksas Rengas oli syntynyt silloin. Vaikka asema itsessään ei ollut joutunut pommitusten kohteeksi, kloonisodan alettua pommitus ei ollut edes tarpeen. Tsen'barin vetonaula, Punainen Jättiläinen, oli lopulta osoittautunut lähestulkoon aseman kuolemaksi. Tähden sisäinen fuusio oli saavuttanut jonkinlaisen kriittisen pisteen, säteilyarvot olivat yhden vuoden aikana hypänneet yli kymmenenkertaiseksi. Aseman entuudestaan jo huonokuntoiset suojat olivat pettäneet, ja avaruussäteily yhdessä kuolemaa tekevän tähden kanssa oli johtanut aseman vanhan porttirenkaan suojien pettämiseen – sekä uloimman asuinrenkaan lähes täydelliseen joukkotuhoon.
Säteilylle altistuneet olivat sairastuneet erilaisiin säteilytauteihin: syöpään, mutatoituneisiin kasvaimiin ja kudosvaurioihin – niin ulkoisiin kuin sisäisiin. Tosin tämäkin hinta oli pieni verrattuna kaikkiin menetettyihin henkiin. Kahdeksannen renkaan asukkaat - aseman köyhälistö – olivat nousseet kapinaan, repineet suojakonsolit, turvakamerat ja kaiken mahdollisen valvontajärjestelmän irti Kahdeksikosta. He olivat irrottaneet sen komentokeskuksesta ja luoneet oman sisäinen maailmansa – erillään muusta Renkaasta. Tähden säteilyarvot olivat myöhemmin vakautuneet, mutta vaurio oli jo tapahtunut.
Se oli ollut nykyisen Tsen'barin varsinainen synnyinhetki. Valvontakamerattomuus tarkoitti laittomuutta, laittomuus rikollisuutta ja rikos avaruudessa oli yhtä kuin salakuljetus. Galaktisen keisarikunnan syntymä ei enää muuttanut tilannetta erityisemmin. Keisari Palpatine ei ollut nähnyt syytä avustaa Tsen'baria jaloilleen, ja asema oli luisunut pyrkyreiden, rikollisten ja satunnaisten onnenonkijoiden käsiin. Sellaisten kuten Selene, Han pohdiskeli kuivasti puikkiessaan hämärässä, likaisessa käytävässä.
Han oli vieraillut Tsen'barissa useaan otteeseen. Jokainen salakuljettaja, rikollinen ja hämäräveikko galaksissa tunsi avaruusaseman. Tsen'bar oli puolueeton turvapaikka, ristiriitaisen vaarallinen ja turvaton tosin, mutta keskellä avaruutta se tarjosi oivan paikan kadota sen renkaiden suojiin ja sieltä taas pois, sen mukaan minne täytyi kadota. Punainen Jättiläinen lähietäisyydellä esti kaikenlaisen jäljittämisen sotkiessaan alusten tutkajärjestelmät täydellisesti.
Jos avaruudesta halusi löytää paikan hävitä, löytää kenet tahansa tai tehdä laittomia kauppoja, kauppapaikka oli Tsen'bar. Tämä oli syy siihen, miski Han pitänyt ajatuksesta, että hänen nuori kapinallisystävänsä seikkaili sen kaduilla yksin. Luken kasvot eivät olleet toivottavasti ainakaan vielä tavoittaneet keisarillisia tai palkkionmetsästäjiä, vaikka Luke Skywalkerin nimi ei ollutkaan enää täysin tuntematon galaksissa.
Pojasta oli sukeutunut todellinen sankari. Kokematon maalaispoika, joka ilmaantui kapinaliiton suurimman hädän hetkellä, pelasti heidän johtajansa – jälleen kerran tosin Hanin avulla, siitä Han muisti aina itseään muistuttaa – ja hoiti keisarikunnan suurimman pelotteen pois maailmankartalta yhtä huolettomasti kuin vomppirottien lauman.
Kuka välitti mistään huhutuista jedikyvyistä? Hanista pojan osoittama vakaus tuota kuollutta uskonlahkoa kohtaan oli suorastaan säälittävää. Tosin tieto, että pojan isä oli ollut aikoinaan suuri jediritari, ei ainakaan ollut omiaan vähentämään pojan saamaan sädekehää. Tämä kaiken lisäksi Luken johtama Rogue-lentoryhmä oli vieläpä kehittynyt yhdeksi liittouman taitavimmista joukkueista.
Han pudisti päätään otsa mietteliäissä rypyissä. Luke itse ei näyttänyt vieläkään tajuavan omaa merkitystään kapinaliitolle. Siitä ei ollut mitään epäilystä. Luke Skywalkerista oli tullut yksi liittouman tärkeimmistä sankareista ja vapauden symboleista – sen idean ilmentymä, että kuka tahansa saattoi muuttaa asioita. Han irvisti yllättäen ärtyneenä näille ajatuksille. Hiiteen sankaruus! Luke oli myös Hanin ystävä. Ja se merkitsi enemmän kuin mikään pojan saavutus, kyky tai teko.
Missä vaiheessa niin oli käynyt, sitä Han ei osannut sanoa. Han ei uskonut ystävyyteen, salakuljettajalla ei ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen. Se oli liian vaarallista. Kuka tahansa saattoi koska tahansa osoittautua viholliseksi, ilmiantaa, ampua selkään, varastaa lastin tai aluksen. Hän vilkaisi sivusilmällään vierellään kävelevää wookieta.
Hänen ystävyytensä Chewien kanssa oli jo tarpeeksi erikoislaatuista, mutta se oli vielä ymmärrettävää. Chewie oli hänen perämiehensä, veriveljensä, hänen perhettään. Luke sen sijaan oli, noh Luke... Huokaisten Han antoi asian olla. Nämä ajatukset kuljettivat häntä vaarallisille vesille kohtaamaan asioita, joita Han ei tuntenut olevansa valmis tunnustamaan itselleen. Lukea ajatellessa corelliaanin ajatukset kun kääntyivät poikkeuksetta aina myös erääseen toiseen kapinalliseen, joka oli myös huomattavasti ristiriitaisempi. Tai prinsessa Leia siis herätti Hanissa ristiriitaisia tuntemuksia.
Mies puristi ajatuksissaan kämmenensä nyrkkiin. Todella! Miten yksi nainen saattoi olla niin itsepäinen, niin ärsyttävä ja silti samaan aikaan niin...?
Han manasi hiljaa. Jälleen kerran hän teki sen. Tälle täytyi tulla loppu, muuten Han huomaisi vielä olevansa tosissaan mukana Luken ja Leian hullussa kapinassa. Se ei tehnyt hyvää hänen jo entuudestaan nuukahtaneelle maineelleen, ei missään nimessä. Heidän palattuaan takaisin Hothiin Han jättäisi vihdoinkin liittouman, lentäisi Tatooineen ja maksaisi velkansa Jabballe. Ei ollut kovin viisasta suututtaa Jabba Huttia. Tämän Rancor-lemmikin huhuttiin nimittäin pitävän erityisen paljon salakuljettajien mausta, eikä Hanilla ollut mitään hinkua todistaa huhua todeksi. Oman itsensä vuoksi hänen pitäisi jättää kapinalliset, Luke ja Leia oman onnensa nojaan ja palata takaisin omaan elämäänsä. Se oli luonnollista. Se oli, mitä hän teki elääkseen ja mistä hän nautti. Lensi yksin Chewien kanssa pitkin galaksia.
Outoa kyllä, ajatus ei tällä kertaa tehnyt häntä yhtään onnelliseksi.
Chewie murahti Hanille kysyvästi, huolissaan miehen mietteistä. Hän piti Lukesta, ja Hanin synkkämielinen hiljaisuus sai wookien levottomaksi. Corelliaani huokaisi ja taputti karvaista kumppaniaan käsivarteen. "Luke on selvinnyt pahemmistakin tilanteista," hän vakuutti Chewietä. "Olen varma että kaikki on hyvin." Hän ainakin toivoi, että näin todella myös olisi.