En ole vielä ajanut mopolla puuhun, ja minulla on kainalossani vieläpä kuutosluvun toinen puoli! Täytyy myöntää, että minua hävettää, koska olen pistänyt teidät kullat odottelemaan ihan järjettömän kauan, reilu kaksi kuukautta! D: No, on minulla ollut oikeasti todella kiireinen kesä, oli ripari ja näytelmät sun muut kissanristiäiset, mutta itse asiassa en ole vilkaissutkaan päin vihkoani, jossa Psyko on.

Nyt tartuin itseäni niskasta ja potkaisin itseäni persuksille ja aloin kirjoittaa, minkä takia tulos ei ole välttämättä niin hyvää kuin aikaisemmissa osissa, mutta onpahan jotain kirjustettuna :3

Zonnebloem: Kaksi viikkoa niin päästään kertaamaan yhdenmuotoisuutta! *sarkastinen jes-huudahdus*

Swissy-chan: Kiitos, kiitos, minä en vain osaa tehdä vakavaa tekstiä, aina pitää olla edes vähän huumoria :D

XxxxX

Aamiainen sujui paremmin kuin odotettua. Alfred tosin oli kumman hiljainen; hänen ainoat äännähdyksensä olivat vain satunnaisia murahduksia ja mutinoita siitä, kuinka koulun oppilaita ei arvostettu.

Kun aulan valtava kello löi 7:00, taputti koulun virallinen rehtori käsiään saadakseen nuorten huomion. Heitä ei ollut päästetty ruokasalista ulos, koska he olisivat mitä luultavimmin hajaantuneet ympäriinsä, jolloin heidän löytämisensä oli vaikeaa ja pahimmassa tapauksessa joku olisi jäänyt kyydistä.

"Huomenta, oppilaat!" rehtori kajautti katsoessaan eri-ikäisiä, haukottelevia teinejä.

"Toivon mukaan kaikkien vatsat ovat täynnä ja matkatavarat käden ulottuvilla. Linja-autot odottavat pääportilla ja niihin siirrytään luokkatunnuksen mukaan; A-luokat siirtyvät samaan linja-autoon, B-luokan samaan ja niin edelleen. Asuntolanvalvojat opastavat teidät pihalle, joten odottakaa heidän merkkejään."

Heti, kun rehtori oli lopettanut puhumisen, nuoret nousivat kolistellen ruokapöydistä ja kumartuivat ottaakseen tavaransa penkkien alta. He yrittivät jyrätä tiensä aulaan, mutta reflekseiltään nopeat asuntolanvalvojat pysäyttivät heidän matkansa.

Kuin portinvartijat, he estivät nuoria kävelemästä pidemmälle ja lähes väkisin asettivat nämä sieviin jonoihin. He johdattivat keskenään äänekkäästi juttelevat oppilaat läpi kauniin, koristeellisen pihan, jota puutarhurit jo ahkerasti hoitivat.

Koulun pääportin luona, koululle johtavalla asvalttitiellä seisoi tienmukaisessa jonossa monta korkeaa bussia. Asuntolanvalvojat ohjastivat teinit linja-autoihin kuin armeijassa ikään ja opettajien kanssa mukaan päästyään antoivat kuljettajille luvan lähtöön.

Oppilaat asettivat tavaransa linja-auton katossa oleviin tavaratiloihin ja istuutuivat alas. Bussit lähtivät täristen liikkeelle ja oppilaat löivät monttujen takia päänsä yhteen.

Matthew mulkaisi vieressään istuvaa Alfredia ja hieroi ohimoaan, amerikkalaisella kun oli harvinaisen kova pää, vaikka sitä ei olisikaan uskonut. Vilkaistessaan veljeään Matthew huomasi, ettei Alfred näyttänyt välittävän tärskystä hänen ollessaan liian kiireinen katsellessaan kumman kiinnostuneena ympärilleen.

"Mitä sinä teet?" Matthew kysyi ja läppäisi veljeään olkavarteen."Varastin yhdessä vaiheessa asuntolan ilmoitustaululta listan, jossa ovat kaikki luokat. Kävi ilmi, että Arthurin luokkatunnus on sama kuin meillä!" Alfred virnuili näyttäessään puhtaanvalkeaa, rypistynyttä lappua ja sai Matthew'n pyöräyttämään silmiään. Niinpä tietenkin.

Kouluun saapumisen jälkeen amerikkalainen oli tuntunut kiinnittävän huomiota vain ja ainoastaan Arthuriin, mikä sinänsä oli huvittavaa ottaen huomioon, että kouluviikkoja oli ollut vasta yksi ja Alfred oli jo hyppäämässä auton alle britin takia.

XxxxX

Arthurin nähdessään Alfredin kasvoille ilmaantui itsevarma virne - se sama, joka oli tanssinut hänen kasvoillaan edellisenä päivänä veljesten lukiessa saamaansa kirjettä.

"Suonet anteeksi, veliseni, mutta minulla on asioitavaa vähän tuonnempana", hän myhäili ja nousi paikaltaan. Kuin humalainen juhlija perjantai-iltana, hoippui amerikkalainen bussin takaosaan, missä Arthur istui Francisin sylissä ikkunapaikalla. Alfred pysähtyi hetkeksi käytävälle. Hän katsoi, kuinka britin suunnattoman kauniilla kasvoilla roikkui laiska hymy hänen pitäessään kiinni Francisin käsivarsista.

Alfred pystyi kuulemaan takaansa opettajan huutoa tämän luultavasti komentaessa amerikkalaista takaisin paikalleen, mutta ääni oli vain vaimea kaiku, joka soi Alfredin takaraivossa hänen ihaillessaan Arthurin silmiä, joiden kimallus kilpaili auringon kanssa.

Alfred palasi todellisuuteen ja ravisti päätään kevyesti. Hän otti vielä muutaman askeleen kohti bussin takaosaa, jonkinlaisen inhotuksen tunteen samalla kasvaessa suuremmaksi ja suuremmaksi.

Kateus oli tuo tunne, joka Francisiin kohdistuneena kalvoi amerikkalaisen sisuksia. Alfredin omatunto oli ilmestynyt sinä päivänä kun Francis oli puolustanut Arthuria. Se sanoi: "Arthur on varattu, Arthur on varattu…"

Mutta koska Alfred ei arvattavasti uskonut saati kuunnellut omaatuntoaan, hän vei matkansa päätökseen ja pysähtyi Arthurin ja Francisin penkkien kohdalla. Amerikkalainen saattoi nähdä Francisin otteen tiukentuvan britin ympärillä.

"Mitä sinä haluat, kakara?" Arthur kysyi mulkaistessaan amerikkalaista. Jos totta puhuttiin, Alfredia sattui nähdä Arthur jonkun toisen sylissä, puhumassa hänelle rumasti.

Vaikka eihän Alfred ollut siitä moksiskaan.

"Halusin vain saada selville, onko totta, että sinulla on käynyt niin hyvä tuuri, että luokkatunnuksemme ovat samat. Ilmeisesti niin on käynyt", amerikkalainen iski britille silmää.

"Tarkoittanet, että minulla kävi niin surkea tuuri. Jos sinulla ei ollut muuta, niin voisitko häipyä?" Arthur tuhahti töykeästi.

Alfred mutristi suutaan. Arthurille flirttailu olikin vaikeampaa kuin hän oli luullut.

XxxxX

"Onko tuo oikeasti kaiken sen nöyryytyksen arvoista?" Matthew kysyi, kun Alfred palasi paikoilleen häntä koipien välissä. "Sait tietää, että Arthurilla on jo poikaystävä. Poikaystävä, joka oli murskata sinut seinää vasten!"

"Relax, my dear little brother! Ei siitä sammakosta ole minulle vastusta. Artie tajuaa vielä, että on ollut koko ajan väärässä suhteeni", Alfred vastasi, vaipuen samalla jonkinlaiseen päiväuneen.

"Pour l'amour de…" Matthew mutisi ristien käsivartensa rintansa yli. [1]

Muuta ei sanottu tai tehty, ja bussimatka taittui syvässä hiljaisuudessa, ainakin Alfredin ja Matthew'n osalta. Kun maisemat olivat vaihtuneet lukemattomia kertoja, ja teineiltä oli kuulunut vielä useammin valitus "Ollaanko jo perillä?", yksi asuntolanvalvojista astui bussin etuosaan mikrofoni kädessään.

"Hyvät oppilaat ja opettajat, pyydän teitä istuutumaan omille paikoillenne ja pitämään turvavyöt kiinnitettyinä loppuun asti. Saavumme leirintäalueelle."

XxxxX

Kuutosluku saatu päätökseen, jee! (: Hon hon hon hon, nyt päästäänkin siihen kaikkein sotkuisimpaan osaan, nimittäin leirintäalueelle! Voin jo tässä vaiheessa sen verran spoilata, että leirijakso tulee olemaan… no sanotaanko vaikka, että täynnä (ei niin) yllätyksiä. Siihen asti!

[1] Englanniksihan tuon pitäisi olla "for the love of…" (on ihan varmasti väärin, kiitos Google Translate) mutta kun en sitä osannut järkevänkuuloiseksi suomentaa niin jätin käännöksen kokonaan pois.