Öisen hiljaisuuden rikkoi lehtien havina, ja oikein tarkkakorvainen saattoi kuulla myös hiiviskeleviä askelia, joiden suunta oli selvästi talleja kohti. Wolframilla oli tarkat korvat, mutta suurempi kannustin öiselle salapoliisitoiminnalle oli se, ettei Yuuri ollut vuoteessa. Se saattoi tarkoittaa Wolframin mielestä vain yhtä asiaa.

Se pelkuri, kaikkien surkimusten surkimus aivan varmasti petti häntä jonkun kanssa. Ja vielä todennäköisesti tallissa! Wolfram rähähti kämmen suunsa edessä, tämä oli kerta kaikkiaan vain liian raivostuttavaa!

Hän ei vaivautunut vetämään syvään henkeä ja rauhoittumaan – mitä hyötyä siitäkin olisi ollut? – ennen kuin hyökkäsi suin päin tallin raolleen jääneestä ovesta sisään.

"Yuuri! Miten sinä kehtaat – " lupaavasti alkanut huuto kuivui nopeasti Wolframin kurkkuun.

Heinäkasassa makasi Yozak, joka jostain syystä kehtasi virnistellä. Yuuria ei näkynyt.

"Taisit jättää oven auki?" Yozak tiedusteli huvittuneena joltakulta, jota Wolfram ei nähnyt. Heinistä kuului kahinaa ja hetken kuluttua sieltä paljastui Conradin pää.

Wolframin silmät levisivät niin suuriksi, että se melkein sattui.

"Tämä ei ole miltä näyttää", Conrad aloitti, ja tajusi ilmeisesti vasta siinä vaiheessa sukia hiuksiaan hiukan vähemmän sotketun näköisiksi. Wolfram tuijotti. Jotenkin ajatus Yuurista pettämässä häntä tuntui äkkiä hyvin kaukaiselta.

Eturivin paikka oman isoveljen – velipuolen – suhteeseen henkivartijan, jokapaikanhöylän, kaupungin suurimman drag queenin kanssa saattoi tehdä sellaista.

"!" Wolframin huuto kaikui Shin Makokun yössä hurjana.