"Oletko valmis?" Jappa kysyi varovasti.

"Olen. Anna mennä", Shira sanoi hiljaa silmät suljettuina.

"Tämä sattuu, muista se."

"Mutta se auttaa, muista se."

"Hyvä on sitten."

Jappa painoi kätensä Shiran jalantyngälle ja aloitti. Shira makasi selällään keittiön lattialla ja puristi silmiään tiukasti kiinni. Alkemistien kuvio hänen jalantynkänsä alla hehkui punaisena, kun Jappa muokkasi uudelleen luonnonlakeja ja alkoi luoda lähes tyhjästä uutta. Luu työntyi hitaasti natisten pitemmäksi , lihakset ja kudokset kietoutuivat sen ympärille, varpaat työntyivät esiin ja niihin kasvoi kynnet. Jappan huulet muodostivat äänettömiä sanoja ja Shiran sormenkynnet kaivautuivat tiukasti puulattiaan. Lopulta iho vetäytyi uuden jalan ylle ja kuvio sen alla lakkasi hehkumasta. Jappa nosti kätensä pois ja Shira puuskahti helpotuksesta tuskan lakatessa.

"No, kokeile nousta", Jappa kehotti. Shira nousi huojuen pystyyn ja siirteli varovasti painoa jalalta toiselle. Sitten hän otti kokeeksi muutaman askeleen ja hypähti pari kertaa. Aivan kuin häneltä ei ikinä olisi jalkaa katkennutkaan.

"Kuin omani", Shira sanoi hymyillen, "Kiitos Jappa, kiitos todella paljon."

"Eipä mitään", Jappa mutisi kykenemättä täysin peittämään omahyväisyyttä äänessään, "se toimii kuten oma jalkasi ja näyttääkin lähes aidolta, mutta muista, ettei se silti ole oma jalkasi. Sen luut eivät ole yhtä kestäviä kuin oikeat luut, eikä sen iho parannu yhtä hyvin haavoista kuin oikea. Joten ole varovainen sen kanssa."

"Minä olen", Shira lupasi katsellen lähes lumoutuneena uuden nilkkansa ojentumista. Äkkiseltään katsottuna se ei näyttänyt tavallisesta poikkeavalta, mutta tarkemmin tutkiessa siinä näkyi hienoinen keinotekoisuuden tuntu. Kuten Jappa aina sanoikin, alkemian tuotos oli aina vain naurettavan hyvin onnistunut valhe, jonka kaikki uskoivat. Kulta saattoi näyttää kullalta ja jalka jalalta, mutta kumpikaan ei silti käytännössä sisältänyt tippaakaan sellaisia 'todellisia' ainesosasia, joita niihin oikeasti olisi pitänyt kuulua. Alkemia oli yksi niistä magian osa-alueista, joita Shira ei ollut oikeastaan ikinä kunnolla ymmärtänyt. Hänelle riitti tällä hetkellä vain tieto siitä, että hänellä oli jälleen täysi pari jalkoja. Muulla ei ollut väliä.

"No niin", Shira sanoi ja puisteli mekkonsa helmaa, "siivotaanpa jäljet ja aletaan sitten laittaa ruokaa."

"Mitä on ruoaksi?" Jappa kysyi heti kärkkäänä.

"Kalaa ja uuniperunoita."

Jappan naama venähti aavistuksen verran, "Vai niin."

Shira hymyili myötätuntoisesti. Neko ilmestyi yläkerrasta ja hänen silmänsä sädehtivät kunnioitusta Jappaa kohtaan kun hän katseli Shiran uutta jalkaa. Keittiö laitettiin takaisin kuosiinsa ja sen jälkeen Shira lähti kaupunkiin. Leppeä tuuli heilutteli hänen hiuksiaan, kun hän istui luutansa selässä ja kaarteli alas talojen väliin jäävälle kujalle. Oli toripäivä ja ihmisiä oli siksikin tavallista enemmän liikkeellä. Shiran ympärille kuitenkin muodostui aina pieni hajurako. Kukaan ei halunnut olla liian liki "Noita-akkaa." Shiraa tämä ei liiemmin haitannut, saipahan ainakin omaa liikkumatilaa. Hän ajelehti ihmisvirran mukana satamaan, jossa kalastajat olivat juuri tuoneet saaliitaan maihin ja tuoreen kalan haju leijui nenässä. Shira oli juuri erään kalakauppiaan kojun luona vertailemassa kalojen hintoja, kun ihmisten keskuudessa alkoi yleinen liikehdintä kohti laitureita. Shira kohotti katseensa ja hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin. Suuri laiva oli juuri parhaillaan laskemassa ankkuriin satamalaiturin vierelle. Se oli merivoimien alus.

"Merivoimat täällä? Minkä ihmeen tähden? Tämä täytyy nähdä", kalakauppias sanoi ja nyökkäsi pahoittelevasti Shiralle, "Suokaa anteeksi neiti, palaan aivan pian." Niin sanottuaan hän jätti kojunsa ja katosi ihmisvilinään. Tungosta alkoi olla jo niin paljon, että Shiran oli noustava tynnyrin päälle nähdäkseen mitä tapahtui. Laivasta marssi siistissä jonossa valkoisiin univormuihin pukeutuneita sotilaita, jotka asettuivat ennalta harjoiteltuihin muodostelmiin herättääkseen kunnioitusta katsojien joukossa. Sitten laskusiltaa pitkin alas asteli mies, joka sai väkijoukon kohahtamaan. Lippueamiraali Doberman kohotti arpiset kasvonsa ja tiiraili ympärilleen. Shira painautui kiinni seinään pelkästä refleksistä. Doberman kaivoi taskustaan esiin jonkin paperin ja katseli sitä tarkasti.

"Kuten kaikki varmaan tietänevät, vajaa kaksi viikkoa sitten käytiin Marinefordissa aikakautemme suurin taistelu merivoimien ja Valkoparran välillä. Armottomasta vastustuksestamme huolimatta Valkopartapiraattien onnistui kuitenkin paeta, mukanaan Portgas D. Ace, Gold Rogerin poika. Hän sai kuitenkin apua piraattien ulkopuoliselta tekijältä. Avunantaja pakeni, mutta meidän onnistui saada hänestä valokuva", Doberman taitteli paperin auki ja nosti sen kaikkien nähtäväksi. Shiran vatsa muljahti ympäri.

" "Noita-akka" Morgan Shira, "Rogerin hurttana" tunnetun Morgan Doran tytär. Palkkio 180 miljoonaa berryä."

180 miljoonaa!? Ei voi olla totta, Shira ajatteli kauhuissaan ihmisten alkaessa kohista kovaan ääneen. Morganin nimi tunnettiin kyllä tällä saarella hiukan liiankin hyvin. Nyt oli enää ajan kysymys koska joku onnenonkija myisi tietonsa "Noita-akan" kotitalon paikasta merivoimille. Shira laskeutui hiljaa tynnyrin päältä ja vetäytyi kujan varjoihin. Heti päästyään hiukan kauemmas satamasta hän hyppäsi Luutiksen selkään ja syöksyi kohti saaren pohjoispuolta. Lokit lennähtivät kauhusta kirkuen pois hänen tieltään ja kun hän lopulta laskeutui talonsa pihalle, hän ryntäsi suoraan ovesta sisään säikäyttäen kirjoja tutkineet Nekon ja Jappan.

"Taivaan tähden Shira, mitä nyt?" Jappa ärähti oven avauksesta tulleen äkillisen tuulenpuuskan pöllyttäessä hänen kirjansa sivuja, "Onko kaupunki tulessa vai hyökyaalto tulossa?"

"Ei kumpikaan", Shira sihahti hätäisesti, "nyt on varsinainen piru merrassa. Merivoimat ovat täällä."

"Merivoimat?" Neko uikahti, "Tulivatko ne hakemaan sinua?"

"Tulivat", Shira vastasi ja käänsi katseensa Jappan kalvenneisiin kasvoihin, "tarjoavat päästäni 180 miljoonaa."

"180 miljoonaa?" Jappa henkäisi, "Ei voi olla.."

"Kyllä nähtävästi voi", Shira sanoi, "Ne ovat hetkenä minä hyvänsä täällä. Pakatkaa äkkiä mukaan kaikki minkä tarvitsette ja minkä luudalla voi kantaa."

Neko säntäsi heti yläkertaan ja Jappakin kääntyi jo lähteäkseen, mutta katsoi vielä Shiraa vakavana.

"Minne me menemme?"

Shira silmät välähtivät ja hetken aikaa Jappa näki niiden perällä samanlaisen hehkuvan raivon maailmaa kohtaan kuin Doran silmissä aikoinaan, "Pois täältä."

Jappa nyökkäsi turhia kyselemättä ja katosi huoneeseensa. Shira hyöri ympäri keittiötä pakaten laukkuunsa kaikkia sellaisia rohtoja, joita oli hankala valmistaa ja raaka-aineita vaikea hankkia. Myöskin pari kirjaa pääsi mukaan, mutta suuri määrä tärkeitä esineitä joutui jäämään paikoilleen. Nyt Shiralla ei ollut kuitenkaan aikaa murehtia sellaisia, vaan hän keskittyi pohtimaan sopivaa pakopaikkaa.

Minne, minne, minne?! Minne me voimme mennä? Kun etsintäkuulutus leviää, naamani ja nimeni tunnetaan kaikkialla ja kaikki ovat meidän kimpussamme. Sabaody-saarille? Rayleigh kuulemma asuu siellä päin. Hän on sentään äidin vanhoja ystäviä, ehkä hän voisi... Ei! Hänellä on omatkin ongelmansa. Entä sitten Uuteen maailmaan? Ei, en tunne sitä seutua juuri lainkaan. Paitsi... kuva valkoisen valaan näköisestä laivasta piirtyi Shiran mieleen. Samassa Neko kolisteli portaat alas reppu selässään ja Jappa tuli omasta huoneestaan pieni kassi kädessään.

"No niin, olemme valmiit, lähde-" Jappa aloitti, muttei ikinä kerinnyt loppuun, kun ulkoa alkoi kuulua meteliä. Shira hiipi ikkunaan ja kurkisti verhojen raosta ulos. Merivoimien sotilaat asettuivat parhaillaan asemiin talon eteen, kaikilla pyssyt koholla ja varmistimet poissa päältä.

"Teidät on piiritetty! Tulkaa rauhallisesti ulos kädet ylhäällä! Teillä ei ole mitään mahdollisuuksia, meillä on miesylivoima!" kuului Dobermanin käskevä ääni.

"Mitäs nyt tehdään?" Jappa kysyi hermostuneesti.

"Menkää te ylös ja olkaa valmiina. Minä tulen kohta perästä", Shira huitaisi kädellään. Neko ja Jappa tottelivat mukisematta ja kapusivat ylös. Shira käveli rauhallisesti ovelle ja avasi sen. Toista tusinaa pyssynsuuta osoitti häntä kohti. Hän kuitenkin keräsi kaiken uhmakkuutensa ja katsoi lippueamiraalia suoraan silmiin.

"Sotilaslippue kolkuttaa oveani keskellä kirkasta päivää. Mitä ihmettä se voi tarkoittaa?" hän kysyi ja sai äänensä pysymään värisemättä.

"Morgan Shira, olemme saapuneet pidättämään teidät. Olette syyllistyneet rikollisen auttamiseen, oikeuden vastustamiseen ja rikolliseen syntyperään. Suostutteko mukaamme vapaaehtoisesti vai täytyykö meidän käyttää voimakeinoja?" Doberman kysyi yllättävän asialliseen sävyyn ollakseen maineensa veroinen mies. Taustalla leijui kuitenkin koko ajan uhkaus; tulet meidän mukaamme tai itket ja tulet meidän mukaamme. Shira oli hetken vaiti. Hänet oli kasvatettu hyvätapaiseksi. Tohtori Kuolema oli ollut tarkka sellaisista asioista. Mutta siitä huolimatta Shira oli perinyt toisen puoliskon verestään Morgan Doralta, irvileualta, jota ei voinut vähempää kiinnostaa olla kohtelias yhtään kenellekään. Shira puntaroi sisintään ja teki sitten jotain, mitä ei ollut ikinä edes kuvitellut tekevänsä.

"Bläääh!" hän näytti kieltä lippueamiraalille ja iski oven kiinni salvaten sen painavalla puupönkällä. Dobermanin raivoisa karjunta kuului ulkoa ja sotilaat säntäsivät takomaan ovea. Shira nappasi luutansa pöydän kulmalta ja loikki yläkertaan kaksi porrasta kerrallaan. Jappa ja Neko istuivat mitään kysymättä hänen taakseen luudan selkään, Neko Shiran ja Jappan väliin ettei putoaisi. Ja samalla hetkellä, kun ovi alakerrassa antoi periksi, yläkerran parvekkeen ovi räsähti tuhannen pirstaleiksi Shiran räjäyttäessä sen pois heidän tieltään. Ilmassa lentävät lasinsirut ja puunsäleet repivät muutamia naarmuja Shiran naamaan, mutta hän ei edes huomannut koko asiaa. Sotilaat huusivat alhaalla maassa ja yrittivät huonolla menestyksellä ampua ylöspäin, kun luudan selässä ratsastava kolmikko kohosi korkeuksiin.

"Näytitkö sinä Dobermanille kieltä?" Jappa kysyi hiukan huolta äänessään.

"Näytin", Shira sanoi sen enempää valehtelematta.

"Alat muistuttaa huolestuttavan paljon Doraa, tiedä se."

"Olen pahoillani, mutta Mustaleskestä ja Kuolemasta ei tämän parempaa synny", Shira sanoi eikä voinut peittää sarkastista virnistystään, "Ja senpä takia nuo tyypit haluavatkin minut hengiltä."

Kolme päivää myöhemmin, Uusi maailma, Moby Dick

Valkopartapiraatit istuivat ruokasalissa ja tekivät illallisestaan selvää. Acekin söi hyvällä halulla, mutta toverit olivat silti pistäneet merkille toisen osaston päällikön muuttuneen käytöksen. Hän hoiti tehtävänsä edelleen hyvin, nauroi, jutteli, söi ja joi aivan kuten ennenkin, mutta aina toisinaan joku yllätti hänet reelingin äärestä, tuijottelemasta tyhjästi taivaalle, kuin haaveillen jostain.

"Sinulla on ikävä Shiraa", Marco naljaili jälleen kerran.

"Eikä ole! Tai siis kyllähän hän pelasti mut, mutta en mä nyt..." Ace ärisi ruoka suussa.

"Minusta hän on oikein hurmaava nuori neitokainen", Vista jatkoi ärsyttämistä, "Isäukkohan pyysi häntä käymään joskus."

"Ja se tyttö kyllä varmana pitää sanansa", kolmannen osaston päällikkö Joz virnisti.

"Nyt riittää, mä en jaksa tuota teidän asioiden vääristelyä", Ace murahti.

"Pysy housuissasi hurmuri", Marco naurahti, "me vain pidämme hiukan hauskaa sinun kustannuksellasi, ei sen kummempaa meinaan."

"No joo, mutta te puhutte koko ajan aivan kuin Shira ilmestyisi tuosta ovesta sisään hetkenä minä hyvänsä ja hyppäisi kaulaani!" Ace rähisi ja viittasi ruokailutilan kaksoisoviin. Ja mahdollisuuden ollessa yksi miljoonasta, Acen sanat osuivat juuri oikeaan kohtaan.

"Iltaa", Shira sanoi pahoitellen työntyessään ovesta sisään, "toivottavasti emme häiritse teitä pahasti."

Puhe piraattien keskuudessa vaimeni yhä useamman huomatessa tulijan. Acen leuka roikkui auki. Vista tyrskähti ja Marco pukkasi häntä kylkeen yrittäen samalla itsekin pidätellä naurua.

"Shira?" Ace sai lopulta ähkäistyä, "Mitä sä täällä teet?"

"Ai helvetin kuustoista , persukset on yhtä vesikelloa!" Jappa ärisi astuen ovesta sisään Shiran vierelle.

"Jappa, kielenkäyttö", noitatyttö huokaisi raskaasti.

"Ja paskat! Sinulla ei ole juuri nyt oikeutta saarnata minulle yhtään mistään mitään!" Jappa ärjyi vauhtiin päästessään ja osoitti murhaavasti Shiran pitelemää luutaa, "sinä olet juuri lennättänyt minua tuon epämukavan hökötyksen selässä jo melkein kolme vuorokautta läpi happosateiden, tulivuortenpurkausten, lumituiskujen, myrskypilvien, salama-!"

"Kiitos Jappa, riittää" Shira kirahti ääni teräksisenä. Vanhus sulki suunsa, mutta mutisi vielä jotain takamuksestaan. Neko kurkisteli varovasti kaksoisovien välistä ruokasaliin ja vetäytyi sitten kiireesti Shiran taakse piiloon naama punaisensa huomattuaan Vistan piraattien joukossa. Vista puolestaan vältti katsomasta Jappaa.

"Niin, tuota noin", Shira mutisi ja rykäisi, "asia on nyt niin, että tarvitsisin hiukan apuanne. Siis, jos vain vastapalveluksen tarjous on yhä voimassa."

Kukaan ei hetkeen sanonut mitään, mutta sitten jyrisevä nauru täytti koko huoneen.

"Grah ha ha ha haa! Luonteen perusteella sinua ei kyllä Doran tytöksi uskoisi!" Valkoparta nauroi, "Hän olisi vain marssinut sisään kuin omistaisi koko laivan ja kertonut vasta sitten asiansa."

"Niin, äiti on... suuri persoona", Shira mutisi diplomaattisesti hymynkare suupielessä, "mutta siitä vastapalveluksesta..."

"Kerro vain. Maailmassa ei ole montakaan asiaa, johon me emme kykenisi", Valkoparta hymyili.

"No, hyvä on. Me tarvitsisimme yösijaa, joksikin ajaksi", Shira selitti, "Kävisikö se päinsä?"

"Vai pitäisi minun majoittaa kolme ihmistä laivalleni josta tilaahan ei puutu! Grah ha ha haa!", Valkoparta nauroi vielä raikuvammin kuin hetki sitten, "Tyttö, oletko sinä tosissasi? Niin pienikö on vastapalveluksemme tarve?"

"Se on ainoa asia jota tällä hetkellä tarvitsen, olen pahoillani", Shira sanoi ja hymyili hieman vaivautuneesti.

"Minkä takia sinä haluat tulla tänne?" kuului yhtäkkiä myrkyllinen ääni, "Sinähän olet niin maan mainio noitakin, että voisit taikoa talon itsellesi." Shira kääntyi ja kohtasi Annabellan halveksuntaa tihkuvan katseen. Muu miehistö pidätti henkeään.

"Sen takia, ettei minulla ole juuri nyt muuta paikkaa, minne mennä", Shira sanoi rauhallisesti, "Merivoimat piirittivät taloni ja meidän oli lähdettävä."

"Etkö sinä olisi muka voinut muuttaa niitä kaikki sammakoiksi tai jotain, häh?!" Annabella heitti takaisin riidanhakuisesti.

"Annabella..." Marco aloitti varoittavasti.

"Se ei olisi ollut niin yksinkertaista; ensinnäkin pihassani olisi ollut sen jälkeen laumallinen sammakoita ja toisekseen merivoimat olisivat taatusti tulleet takaisin vielä isommalla joukolla."

"Voi ei kamalaa! Piha täynnä sammakoita, hyi!" Annabella näytteli sievistelevää, "onpa kauheaa, joo."

"En satu pitämään sammakoista."

"Kuulehan noita-akka, minua alkaa pikku hiljaa ärsyttää tuo sinun 'Neiti-olen-aina-niin-rauhallinen-ja-ystävällinen' - juttu, tajusitko? Sinä olet niin rasittavan ärsyttävän omahyväinen, että-"

"Annabella!" Marco äsähti, "Lopeta. Ja pyydä Shiralta anteeksi meinaan."

Punapään silmät laajenivat järkytyksestä ja loukatusta egosta. Hän vilkaisi Shiraa kulmiensa alta, mutisi sitten nopeasti ja epäselvästi jotain ja paineli ruokailutilasta ulos ovat paukkuen. Marco huokaisi raskaasti.

"Anteeksi Annabellan puolesta, hän on hiukan..öh..."

"Ei se mitään, ymmärrän kyllä", Shira hymähti rauhoittelevasti.

"Merivoimat? Mitä ne sinusta halusivat?" Haruta käänsi keskustelun jälleen alkuperäiseen aiheeseensa. Shira ei sanonut mitään, mutta kaivoi olkalaukustaan rypistyneen paperin, jonka taitteli auki ja ojensi Harutalle. Kahdennentoista osaston lyhyenläntä päällikkö silmäili paperin alusta loppuun ja henkäisi.

"180 miljoonaa! Ei voi olla totta!"

"Mitä?" Ace älähti ja sieppasi paperin Harutan kädestä Marcon, Vistan ja Jozin tungeksiessa hänen olkansa takana nähdäkseen myöskin jotain. Etsintäkuulutus oli virallinen, hallituksen vahvistama ja siinä oli Shiran kuva. Sen yllä luki 'Wanted' ja alapuolella ' "Noita-akka" Morgan Shira, palkkio 180,000,000 berryä.'

"Tämä on siitä Marinefordin jutusta, eikö vain?" Ace sanoi hiljaa, "Ensin sä menetät jalkasi ja nyt vielä rauhasi! Ja se on mun syytäni!"

"Anteeksi vain, mutta mistä jalasta sinä puhut?" Jappa yskähti merkitsevästi. Ace kohotti katseensa ja huomasi vasta nyt Shiran muuttuneen jälleen kokonaiseksi.

"Häh?" hän ynähti ja katsoi Shiraa, joka hymyili arvoituksellisesti.

"Magiaa."