HUOM! Tämä luku menee sitten vähän sinne M-puolelle.

It's not enough

It's never enough

Kaksi kuukautta myöhemmin

Linda seisoi vaatekaappinsa edessä sen sisältöä silmäillen. Hän oli päättänyt, että tänään, juuri tänään, tapahtuisi jotakin. Päättämiseen oli tosin kulunut se koko kaksi kuukautta, jotka he olivat seurustelleet. Se aika tosin tuntui kahdelta vuodelta – ja samaan aikaan oli kulunut aivan liian nopeasti. Ja tuonut mukanaan paljon pieniä, hyviä asioita. Lindan painajaiset olivat vähentyneet alle puoleen entisestä. Hän ei ollut saanut yhtäkään panikkikohtausta reiluun kuukauteen. Hän oli alkanut vähitellen havaita muutamia alkukantaisia tunteita, joiden oli luullut kadonneen ikiajoiksi. Kuten esimerkiksi vahva, niin henkinen kuin fyysinenkin halu, joka tuntui vain voimistuvan jokaisen pienenkin kosketuksen ja suudelman myötä. Eikä niitä edes ollut kovin paljon. Mathias oli noudattanut heidän sopimustaan ajan ottamisesta Lindan mielestä turhankin tarkasti. Hän pystyi laskemaan suudelmat, eikä lukuun mennyt sormien lisäksi edes kaikkia varpaita. Heidän elämänsä ei ollut päällisin puolin muuttunut tuskin lainkaan.

Mutta nyt Linda tunsi vihdoin ja viimein olevansa valmis suurempiin muutoksiin. Oikeaan suhteeseen. Tänään. Tänään. Tänään! Ajatus sai lämmön nousemaan poskille ja polvet veltostumaan. Linda pakottautui ryhdistäytymään henkisesti ja suuntasi katseensa taas vaatekaappiin. Hame? Kuinka pitkä? Vai housut? Jotakin juhlavampaa vai arkista? Ei liian juhlavaa. Jotakin tavallista mutta siistiä. Loppujen lopuksi Linda valitsi ylleen hyvin tummansiniset, kapealahkeiset housut ja väljähkön, hopeanharmaan neuleen, jonka alta vaaleansininen toppi kuulsi läpi. Hän harjasi hiuksiaan puoli tuntia, päätti jättää meikin entiselleen ja silmäili sitten itseään kriittisesti peilistä. Sidettävää, hän totesi lopulta. Ja Mathiaksen pitäisi tulla puolen tunnin sisällä. Rauhoittaakseen itseään Linda tökkäisi CD-soittimensa päälle ja istui lattialle silmät kiinni, vain musiikkiin keskittyen. Ulko-ovi kävi. Linda säpsähti, avasi silmänsä, veti syvään henkeä ja nousi hitaasti ylös.

"Hei", hän huikkasi huoneensa ovelta. Mathias kohotti katseensa kengistään ja hymyili leveästi.

"Terve", hän sanoi aivan normaaliin sävyyn. "Näytät kivalta."

"Kiitos."

"Jokin erityinen syy laittautumiseen?" Nyt Mathiaksen äänessä oli selkeä, vihjaileva sävy. Linda rykäisi.

"Kunhan nyt vain... Ei mitään tärkeää."

Mathias hymyili vinosti ennen kuin käveli olohuoneeseen. Hän istahti sohvalle kaikessa rauhassa. Linda siirtyi ikkunan ääreen katselemaan ulos.

"Ei siis mitään erityistä?" Mathias kysyi hetken päästä.

"Ei."

"Harmi. Minä kun mietin..."

"Mietit mitä?"

"Että kaksi kuukautta on ihan mukava aika."

Linda kääntyi katsomaan Mathiasta, joka hymyili vinosti. "On se minustakin", hän sanoi harkitun neutraaliin sävyyn.

"Ja millaista aikaa se on ollut?"

Linda rykäisi kevyesti. "Ihan... Mukavaa."

"Ymmärrän."

"Ei kun..." Linda rypisti kulmiaan. "Tarkoitan... Äh."

"Niin?" Mathias rohkaisi tuijotellen mustaa televisioruutua. Linda puraisi huultaan ja istui sohvan toiseen nurkkaan.

"Mathias."

"Mm..."

"Kuuntele."

"Minä kuuntelen kyllä."

"Minä... Minä haluaisin... Aluksi vaikka sanoa kiitos", Linda takelteli. Hänen teki mieli läimäyttää itseään.

"Mistä hyvästä?"

"Kaikesta. Ihan kaikesta", Linda mutisi. Nyt Mathias kääntyi selvästi häneen päin.

"Onko jokin hätänä?"

"Ei! Ei ole, päin vastoin..."

"Eli...?"

"Minä... En osaa selittää. Halusin vain sanoa, että... Minä... Tunnen oloni viimeinkin jotenkin..." Linda hiljeni kamppaillen sanojen kanssa. Mathias kuunteli hievahtamatta. "Tarkoitan... Minä en pelkää enää. Tuntuu... Ehjältä. Ja se on... Siitä halusin kiittää sinua", Linda sai lopulta mutistua. Hän olisi halunnut hautautua syvään kuoppaan häpeämään. Mathias nojautui lähemmäs ja otti Lindan kädet omiinsa.

"Se on mukava kuulla", hän kuiskasi. Linda tuijotti itsepintaisesti lattiaa. "Bachia taas?" Mathias kysyi äkkiä nyökäten Lindan huoneeseen päin. Musiikki kaikui avonaisesta ovesta. Linda nyökkäsi epävarmana. Mathias hymyili ja nousi ylös. Hän kumarsi Lindalle kuin paraskin 1900-luvun alun herrasmies.

"Tahtoisiko neiti tanssia?" Linda kurtisti kulmiaan vilkaisten Mathiasta. Tämän ilme näytti suhteellisen vilpittömältä...

"Miksei", hän sanoi lopulta ja tarttui Mathiaksen ojentamaan käteen nousten ylös. Mathias kietoi kätensä Lindan ympärille perinteisen tanssiotteen sijaan, ja he alkoivat keinua hitaasti sivulta sivulle.

"Mitä sinä tarkoitit ehjällä?" Mathias mumisi hetken päästä. "Turvallisuutta? Rauhallisuutta?"

"Niitä juuri", Linda mutisi takaisin. Hän pysyi hetken hiljaa ajatukset kiivaasti raksuttaen. "Ja... Valmiutta", hän lisäsi sitten. Nyt se oli sitten sanottu... Mutta ymmärtäisiköhön Mathias? Ilmeisesti ymmärsi. Tanskalainen painoi silmänsä kiinni ja antoi käsiensä liukui Lindan housujen takataskuihin. Lindan hengitys tiheni aavistuksen.

"Valmiutta mihin?" Mathias mutisi äänensävyllä, joka sai Lindan sydämen pompahtamaan kurkkuun.

"Mitä jos... Kokeilisit?" hän mutisi yrittäen estää ääntään vapisemasta. Mathias avasi silmänsä.

"Oletko varma?"

Linda tuhahti. "Ei, en toki, kunhan vitsailin", hän sanoi purevaan sävyyn. Mathias huokaisi hiljaa ja nosti toisen kätensä Lindan leuan alle kohottaen tämän päätä hiukan. Lindan ilme oli samaan aikaan turhautunut ja odottava. Mathias piti silmänsä auki kumartuessaan ja hitaasti lähemmäs ja lopulta koskettaessaan Lindan huulia omillaan. Hän sai käyttää kaiken itsehillintänsä pitääkseen suudelman tunnustelevana ja rauhallisena. Linda sulki silmänsä vastaten suudelmaan hitaasti. Hänen sydämensä tykytti kurkkuun kohonneena. Mathias lopetti suudelman viivytellen.

"No?" hän kuiskasi katsellen Lindaa kysyvästi.

"Mitä no?" Linda kuiskasi takaisin kurottautuen painamaan otsansa Mathiaksen otsaa vasten.

"Miltä tuntui?" Mathias kysyi vinosti hymyillen. Linda tuhahti.

"Olisiko sen sitten pitänyt tuntua joltain?"

Mathias huokaisi. "Ei missään tapauksessa. Ei yhtään miltään", hän mutisi pistävästi.

"Sitten jokin meni varmaan väärin", Linda kuiskasi ilmeettömänä. "Koska se tuntui aika kivalta."

"Senkin..." Mathias mutisi keskeytten nopeasti kohdatessaan Lindan katseen. "Senkin maailmankaikkeuden kaunein ja ärsyttävin olento!" hän jatkoi turhautuneena ja painoi saman tien huulensa Lindan huulille. Liekkimeri syttyi heti vieden mukanaan kaikki mahdolliset suunnitelmat rauhallisuudesta. Mathias kietoi molemmat kätensä tiukasti Lindan ympärille liikuttaen huuliaan kiihkeästi. Linda kohosi varpailleen painautuen tiukasti kiinni Mathiakseen. Hänen kätensä sivelivät miehen selkää pakonomaisin liikkein. Kaikki tuntui olevan ihanassa, kuumassa tulessa, joka ei kuluttanut mitään vaan paloi koko ajan suuremmalla liekillä. Kumpikaan ei halunnut irrottaa edes hapen loppuessa. Lindaa alkoi jo huimata kun hän viimein pakotti itsensä vetäytymään. Hän huohotti raskaasti yhä tiukasti Mathiakseen painautuneena.

"Tiedätkö..." Linda mutisi saatuaan hengityksensä tasoittumaan, "seisominen on aika rasittavaa."

Mathias hymyili vinosti. "Miten minusta tuntuu että minun pitäisi sanoa tuo..."

"Sinä saat ehdottaa jotain muuta."

"Pitäisi varmaan sanoa istumaan... Mutta neiti Bondevik taitaa haluta suoraan makuuasentoon."

"Kyllä neidille kelpaa istuminenkin."

"Muutetaan se sitten muotoon herra Køhler haluaisi. Ellei sinulla ole jotain sitä vastaan."

"Eipä taida olla."

Mathias murahti jotakin ja nappasi Lindan syliinsä. Tämä vingahti säikähtäneenä.

"Osaan minä itsekin kävellä!" hän protestoi. Mathias hiljensi enemmät väitteet uudella suudelmalla, joka kuitenkin loppui lyhyeen.

"Kumpi huone?" hän kysyi vinosti hymyillen.

"Minun sänkyni on kymmenen senttiä leveämpi."

Mathias naurahti kevyesti ja astui Lindan huoneeseen. Hän laski Lindan varoen sängylle ja istui itse lattialle sen viereen.

"Oletko sinä nyt ihan varma?"

"Minusta alkaa tuntua että sinä et ole", Linda mutisi. Mathias purskahti nauruun.

"Mitä nyt?"

"Ei yhtään mitään... Kunhan vain mietin että satun haluamaan sinua enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa, niin tuo väite oli aika naurettava."

Linda punastui kevyesti. "Oikeasti?"

"Mitäs luulisit?"

"Tule sitten tänne..." Linda kuiskasi hiljaa kierähtäen lähemmäs seinää. Mathias kiipesi muitta mutkitta hänen viereensä. Hetkeksi he jumittuivat tuijottamaan toisiaan silmiin.

"Sinä olet kaunis", Mathias kuiskasi sitten kohottaen kätensä Lindan poskelle.

"Sinäkin..." Linda mutisi hiljaa.

"Kaunis?"

Linda tuhahti. "Komea sitten, jo se niin tarkkaa on."

"On minullakin ylpeyteni", Mathias naurahti hieraisten nenällään Lindan poskea.

"Mathias..."

"Mm?"

Linda räpytteli silmiään kiehnäten vielä hitusen lähemmäksi. Hän raotti huuliaan hiukan sanoakseen jotakin, mutta Mathias sulki hänen suunsa tiukasti omilla huulillaan. Lindan kasvoille levisi puna suudelman syventyessä. Hän piti käsiään Mathiaksen niskan takana vetäen tätä koko ajan lähemmäksi. Hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin poltetta koko vartalossaan, poltetta joka halusi lisää ja lisää ja lisää. Linda voihkaisi hiljaa ja tunsi Mathiaksen värähtävän.

"Odota", Linda henkäisi ja vetäytyi hetkeksi kauemmas. Hän kiskoi neuleensa päänsä yli tiputti sen lattialle laskeutuen sitten puolittain Mathiaksen päälle. Mathias kierähti seinään päin päätyen Lindan yläpuolelle. Suudelma jatkui kuin ei olisi keskeytynyt hetkeksikään. Mathias nojasi käsillään patjaan pysytellen varoen Lindan yllä. Hän otti Lindan alahuulen hampaidensa väliin vetäen siitä kevyesti. Linda inahti jotakin lipaisten Mathiaksen hampaita. Mathias hellitti välittömästi otteensa ja kosketti kokeillen Lindan huulta kielellään. Lindan huulet raottuivat henkäyksen saattelemina ja Mathiaksen kieli sujahti nopeasti niiden välistä. Hän antoi sen kiemurrella pitkin Lindan suuta nauttien kevyistä värähdyksistä pitkin naisen vartaloa. Lopulta Lindan sormet eksyivät Mathiaksen paidan ylimmälle napille. Mathias huokaisi hiljaa ja irrottautui suudelmasta kohottautuen hieman ylemmäs. Hän nuolaisi huuliaan huohottaen kevyesti. Linda piti edelleen käsiään Mathiaksen kauluksella katsoen tätä omahyväisesti.

"Senkin..." Mathias mutisi. Linda avasi ylimmän napin ja nyrpisti pettyneesti nenäänsä havaitessaan valkoisen t-paidan. Mathias kierähti kyljelleen Lindan viereen alkaen itse availla paitansa nappeja alhaalta käsin. Kiirehtimättä hän kiskoi sen lopulta yltään ja laski lattialle. Linda siveli ohuen kankaan läpi erottuvia vatsalihaksia katsellen Mathiasta silmät täysin auki. Mathias kohotti kätensä Lindan poskelle silitellen sitä hellästi.

"Min skat..." hän kuiskasi hiljaa. Lindan poskille levisi kevyt puna. Hän kiehnäsi lähemmäs Mathiasta ja painoi kevyen suukon tämän huulille. Mathias yritti turhaan venyttää suudelmaa ja huokaisi sitten pettyneenä. Linda hymähti piirrellen sormillaan kuvioita Mathiaksen vatsaan. Mathias otti Lindan molemmat kädet omiinsa ja siirsi ne pois. Lindan hämmennys vaihtui pian vinoksi hymyksi kun Mathias nousi istumaan ja veti myös t-paitansa pois. Hän kumartui takaisin Lindan ylle aloittaen taas uuden, intohimoisen mutta hidastahtisen suudelman. Lindan kädet sivelivät Mathiaksen paljasta selkää hänen huultensa vuoroin raottuessa ja painuessa kiinni. Mathiaksen kädet liukuivat hitaasti Lindan topin helman alle silittelemään lämmintä ihoa. Linda värähti painautuen tiukasti kiinni Mathiakseen. Hän hamusi Mathiaksen huulia nauttien tämän kosketuksesta.

"Linda..." Mathias voihkaisi hiljaa Lindan huulia vasten. Linda inisi jotakin nykien itse toppiaan ylemmäs. Mathias säpsähti äkkiä avaten silmänsä hermostuneena.

"Kuule... Syötkö sinä...?"

"Syön."

"Riittääkö –"

"Riittää."

"Hyvä..." Mathias mutisi vetäen Lindan topin pois. Lindan hengitys muuttui hitusen tiheämmäksi ja hän veti kätensä suojelevasti ympärilleen. Mathias painoi suukon hänen otsalleen. "Ihan rauhassa", Mathias kuiskasi. "Kaikki on hyvin."

"Tiedän..." Linda mutisi hiljaa kasvot Mathiaksen kaulaa vasten. Mathias hieroi hänen harteitaan rauhallisesti silitellen rintaliivien olkaimia.

"Ei ole mikään kiire", hän kuiskaili. "Vasta kun itse haluat." Linda nyökkäsi hieroen kasvojaan Mathiaksen kaulaan.

"Anteeksi", hän mutisi. "Minä... Minä haluaisin..." "Ei mitään hätää." "Ihan oikeasti haluan. Olen varma. En vain... Rentoutuminen on hankalaa", Linda mumisi nolona.

"Jospa minä auttaisin?" Mathias sanoi vihjailevaan sävyyn silmät vilkkuen. Linda punastui ja painoi silmänsä kiinni.

"Kuulostaa hyvältä..." hän mutisi suoristaen vartalonsa. Mathias painoi virnistäen silmänsä kiinni. Hän alkoi liikuttaa käsiään pitkin Lindan selkää pyörivin, rauhallisin liikkein. Päästyään housujen vyötärönauhaan hän jätti toisen kätensä lepäämään Lindan ristiselkään ja nosti toisen tämän leualle. Seuraava suudelma oli kokeileva, rauhallinen ja lämmin. Mathias liikutti huuliaan hyvin hitaasti sivellen samalla Lindan solisluita. Hän lisäsi rauhassa painetta Lindan selässä vetäen tätä lähemmäs itseään. Hänen kätensä liukui kokeillen hiukan alemmas. Linda reagoi vain kevyellä värähdyksellä, joten Mathias jatkoi silitellen nyt Lindan rintojen kaaria liivien reunojen yläpuolella. Linda mutisi jotakin epäselvää.

"Mitä sinä sanoit?" Mathias kuiskasi pehmeällä äänellä.

"Voit ottaa ne pois", Linda kuiskasi kohottamatta katsettaan. Mathiaksen sormet liukuivat nopeasti liivien hakasille ja näpersivät ne auki. Linda veti kätensä läpi olkaimista ja antoi Mathiaksen tiputtaa liivit lattialle. Hän veti taas kätensä suojakseen. Vanhalle pelolle ei voinut mitään.

"Rauhassa, kulta. Ei hätää."

"Tiedän..." Linda mutisi ääni väristen. Hän vetäisi syvään henkeä ja katsoi sitten Mathiasta suoraan silmiin. Niiden loistava lempeys sai hänet hymyilemään hienoisesti... Ja lopulta ojentamaan kätensä ylöspäin. Mathias väläytti vinon hymyn. Linda tarttui kevyesti punastuen miehen käteen vieden sen rinnalleen. Hän henkäisi hiljaa tuntiessan käden lämmön. Mathias laski päätään painaakseen lyhyen suukon Lindan rintojen väliin.

"Sinä olet kaunis..." hän mutisi. "Liian kaunis..." Linda värähti Mathiaksen äänen madaltuessa. Hän kietoi kätensä miehen niskan taakse katsoen tätä pyytävästi. Mathias murahti jotakin ennen kuin painoi huulensa tiukasti Lindan huulille. Hän veti naisen tiukasti kiinni itseensä hamuten tämän huulia kiihkeästi. Vähitellen hänen kätensä siirtyivät näpelöimään Lindan housujen nappia. Se aukeni helposti, samoi vetoketju. Linda veti polvensa koukkuun ja kiskoi farkkunsa pois potkien ne sängyn jalkopäähän. Hän takertui tiukasti kiinni Mathiakseen nauttien tämän käsien liikkeestä joka puolella hänen vartaloaan. Se keskeytyi vain hetkeksi Mathiaksen avatessa omien housujensa napin.

"Linda..." Mathias mutisi huohotuksen väliin. "Min skat..." hän jatkoi kiskoen housujansa kohti nilkkoja. Niiden tippuessa lattialle hän kietoi kätensä tiukasti Lindan ympärille. Mathias vetäytyi suudelmasta aivan hetkeksi ja heidän katseensa kohtasivat. "Jeg elsker deg", Mathias henkäisi. "Jeg elsker deg över alt..."

Sen jälkeen Linda ei muistanut enää mitään tarkasti. Hänen mieleensä jäi vain hämäriä tunteita ja kuvia.

Riemu Mathiaksen sanojen jälkeen.

Hermostuneisuus Mathiaksen käsien liukuessa hänen alushousujensa sisälle... Ja hämmennys siitä, miten luonnolliselta hänestä tuntui nykiä Mathiaksen alushousuja alemmas.

Jännittynyt odotus.

Puhdas mielihyvä.

Huumaava kipu, joka kuitenkin unohtui nopeasti hyvänolontunteen vallatessa koko kehon. Linda muisti, että Mathias oli jossakin kohtaa pyytänyt anteeksi, ja hän ei ollut aivan varma oliko hänen avautuneesta suustaan kuulunut jokin ääni ennen sitä. Hän muisti lämmön ja lakanakankaan tunnun ihollaan. Hän muisti myös tunteneensa onnea, niin paljon ja puhdasta että se melkein pelotti.

Ja ennen kaikkea muistoja värjäsi puhdas halu, joka ei tuntunut loppuvan mihinkään. Hiljainen huohotus lämpimässä pesässä peiton alla. Tuttu, turvallinen iho, jolla hänen sormensa tanssivat. Pelottomuus, vapaus, jollaista hän oli tuntenut viimeksi pikkutyttönä. Ja vähitellen unen mustat aallot.

Sinä yönä Linda ei nähnyt painajaisia.

Äsdgfj...! *menee piiloon peiton alle*