MERLIN'S POV

Ealdor. Sinne olin menossa. En tiennyt missä Gwen tai Morgana oli, mutten voinut heitä nyt etsiä. Olin menossa kotiini. Ystävieni luokse. Oikeiden sellaisten. He eivät tuominneet minua ikinä, minun päätöksiä kysenalaistaneet tai vastustaneet. He antoivat minun olla oma itseni.

Koputin puuoveen tavasta ja kuulin että minut kutsuttiin sisälle. Astuin puulattialle ja nostin katseeni kengistäni. Äitini Hunith katsoi minua hieman ihmeissään.

''Merlin!?'' Hän sanoi nopeasti ja otti minut halaukseensa. Ai että minä kaipasin hänen halauksiaan. Mutta sitten hän muistutti Arthuria.

''Äiti.'' vastasin hiljaa, ''kiva nähdä sinua.''

Äiti pakotti minut istumaan pöydän ääreen ja hän samassa tarjosi minulle ruokaa. Otin keiton vastaan ja rupesin latomaan sitä suuhuni. Äiti istui minua vastapäätä ja kuulusteli minua.

''Mitä sinä täällä teet? Eikö sinun kuuluisi olla prinssin rinnalla?'' Äiti tuijotti minua tiiviisti, kuin tulkitakseen reaktiotani.

''Kyllä. Sehän on velvollisuuteni- kohtaloni, kulkea hänen rinnallaan.'' Sanoin nopeasti ennen kuin jatkoin syömistä. En huomannutkaan olevani näin nälkäinen.

''Mitä on tapahtunut?''

En ollut varma pitäisikö minun vastata kysymykseen, hän saattaisi pelästyä. Minulla ei olisi paikkaa jonne paeta. Olin karkuri. Minusta saataisiin palkkio.

''Aredian- noidanmetsästäjä ja Belladonna de Bois saivat tietää minusta. Bella tavoittelee kruunua, hän on Arthurin pikkuserkku. Hänellä on pienioikeus kruunuun. Morgana ja Gwenkin hävisivät kanssani viime yönä,'' miksi tästä puhuminen oli niin vaikeaa, lauseeni olivat vajaita, ''Minusta tuntuu, että Bella on tehnyt tämän kaiken tahallaan. Hän haluaa Pendragonit pois valtaistuimelta.''

''Miksi sinä herranen aika paljastit heille?!''

''En minä tehnyt yhtikäs mitään! Yritin estää Bellaa, mutta me epäonnistuimme, koska Aredian ja Bella olivat nähneet toisensa ennenkin.''

''Ketkä me?''

''Prinssi Arthur, Gwen ja Morgana.''

''Prinssi Arthur tietää sinusta?" Äiti kysyi huolestuneena, ''Hyväksyikö hän sinut?'' En olisi millään halunnut puhua hänestä. Prinssi Arthurin ajatteleminen koski liikaa.

''Itseasiassa, Arthur ei ollut moksiskaan. Hän ei pidä minua pelkästään hänen palvelijanaan-''

''Vaan?''

''Olen hänen ystävänsä, melkein jopa-'' En halunnut sanoa sitä sanaa. Emme me enää olisi. Meistä ei välttämättä tulisi enää mitään.

''Merlin. Olen nähnyt kuinka paljon hän tarvitsee sinua. Kuinka paljon sinä tarvitset häntä. Te olette omat puolenne samasta kolikosta. Prinssi Arthurin kuuluu olla Emryksen vierellä. Jonain päivänä- Merlin Emrys- tämä kaikki taikuus voi olla sinun. Saat kunniaa, jota et ole koskaan vielä saanut. Kunniaa, jota Arthur on säästellyt. Anna prinssille tilaa hyvästä sydämestäsi, pelasta hänet, ja tee hänestä suurin kuningas, josta kukaan ei ole kuullutkaan. Ole- oma itsesi.''

Henkäisin pimeässä huoneessa.

'On sanottu, että pimeintä on juuri ennen auringonnousua.'

'Arthur, olet oikeassa. Ja kirkkainta juuri ennen keskipäivää.'

'Merlin, en halua sinun muuttuvan. Haluan sinun aina olevan oma itsesi.'

'Et ole sanomassa hyvästejä.'

'Haluan vain sanoa, jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen tarkoittanut- kiitos, vanha ystävä.'

Ja sitten Arthur oli melkein uhrannut oman henkensä puolestani, mutta olin ollut nopeampi. Olin pelastanut kerran Prinssin elämän melkein kuolemalla itse, eikä se kyllä ollut ainut kerta.

Jälleen yksikerta oli tulossa.