Star Wars ja kaikki rahatulo siitä kuuluvat George Lucasille, mutta tämä tarina minulle.

Tähtien sammuessa

Luku 13

oOo

Totuus oli se, että Han ei ollut koskaan viihtynyt Tsen'barissa – ei nyt eikä silloin kun hän ei ollut vielä tavannut Lukea ja Leiaa. Kahdeksikon käytävät olivat pimeitä, harmaita ja täynnä rikkonaista tavaraa, roskatynnyreiden takaa kuului avaruusrottien rapinaa. Muutaman asukkaan jalat pilkistivät vaahtomuovista ja durateräksen paloista rakennettujen itse kyhättyjen asuntojen suojista. Kaikkialla leijui saastan, lian ja sairauden löyhkä.

Rikkinäisen neonvalon välke valaisi kujaa, jolle Han ja Chewie olivat saapuneet. Sen edessä seisoskeli niukkapukeisia ja kadulla laiskasti liikkuvia naisia. Muutama heistä loi kutsuvan katseen Haniin ja huikkasi corelliaania pysähtymään.

"Hoidamme ystäväsi samaan hintaan!" he vitsailivat, ja Chewie murahti vaivautuneesti. Edes Hania ei huvittanut ja hän kiihdyttikin askeleitaan. He ohittavat matalien rakennusten varjoissa piileskelevän hahmon: naisten parittajan. Tämä oli varmistamassa sen, että hän ei menettäisi omaa osuuttaan rahoista.

Hänen paikkaansa vaani arvatenkin joku toinen. Niin asiat sujuivat, aina oli joku toinen astumassa toisen kenkiin.

Tällainen oli Tsen'bar. Kalpea muisto sen menneisyyden ajoista, paikka missä ihmishengillä ei ollut muuta arvoa kuin se, mitä niistä oltiin valmiita maksamaan. Sama se missä renkaan osassa asui – raha määräsi Tsen'barissa kohtalon. Se oli surullinen paikka asua, yhtä surullinen koko galaksin kanssa. Ajatus tuli kutsumatta ja Hanin suupielet kiristyivät hänen karkottaessa sen nopeasti. Miehen teki mieli kirota. Luken ja Leian idealismi näytti alkavan tarttua häneenkin.

Ei minulla aikaa tällaiseen, hän suoristi ryhtiään ja suuntasi askeleensa kohti matalaa pubia, Tsen'barin Valoa. Räikeät neonvalot kävivät Hanin silmiin kun hän lähestyi harmaata nuhruista rakennusta.

Metalliset liukuovet liukuivat suhahtaen syrjään ja paljastivat savuisen ja hämärän tilan, missä vähäpukeiset tarjoilijattaret kulkivat edestakaisin pöytien väliä. Baari oli tupaten täynnä avaruuspilotteja. Han veti syvään makean sikarin ja suitsukkeen hajustamaa ilmaa ja pyyhkäisi hiuksiaan astuessaan sisälle. Paikka oli ainakin pysynyt samanlaisena.

Chewie seurasi vaieten corelliaania. Vain meripihkanväriset silmät välkähtelivät wookien tarkkaillessaan savuista ympäristöä. Hanin pysähdyttyä uudestaan tarpeeksi lähelle sisäänkäyntiä, siltä varalta että heidän pitäisi äkillisesti paeta, wookie katsoi häntä ja murahti.

"Ei", Han vastasi päätään pudistaen ja silmäili samalla baaria. "En tosiaankaan tiedä onko Nerio vielä elossa, mutta ainahan voi toivoa." Hän irvisti yllättäen. "Jos rehellisiä ollaan, vaaditaan aika paljon jotta hänen kaltaisensa avaruusrotta menehtyisi."

"Varsin totta Solo", karhea miesääni kuului aivan hänen läheltään, oviaukon viereisestä varjosta. Han kääntyi hitaasti ympäri valmiina tarttumaan pistoolinsa kahvaan.

"Olisihan minun pitänyt arvata", hän totesi tyynesti. "Sinua on mahdoton yllättää." Han hymyili.

Esille astuva mies oli pitkä ja hoikka ihminen, jonka nenä oli murtunut muutamaan otteeseen. Jokin hänen olemuksessaan puhui suunnattomasta itseluottamuksesta ja rämäpäisyydestä, ja huolimatta vuosista, jotka hänen kasvonsa paljastivat, hän oli yhä edelleen komea mies. Pitkä, kalpea arpi kulki yli hänen oikean silmänsä. Hiukset olivat rusehtavat, ohimoilla oli jo hieman harmaata. Miehen kasvoilla leikitteli Hanin silmiin tutunoloinen vino hymy, ja hän virnisti.

"Et kai tosissasi suunnitellut moista?" mies kysyi. "Solo, vanha kuoma, sinun pitäisi tietää paremmin..."

Han levitteli käsiään. "Tiedän, tiedän, Nerio", hän vastasi. "Sinua on mahdoton yllättää", hänen silmänsä välähtivät, "lukuun ottamatta tietenkin sitä Jamisen-keikkaa."

Nerio heristi sormeaan Hanille muka toruvasti. "Se oli kokonaan Carlissianin vika", hän puolustautui. "Lando uskotteli minulle pystyvänsä hoitamaan pelin voiton puolelle." Mies pudisti päätään. "Se on myönnettävä, että hän osaa olla toisinaan varsin vakuuttava."

Han tuhahti. "Kyllähän sinä Landon tiedät: yhtä puhetta koko mies. Kuin poliitikko." Hänen kulmansa kurtistuivat. "Hän taisi pian sen jälkeen osallistua Galaksi-Sabbaciin."

Nerio nyökkäsi ja väläytti yllättävän poikamaisen hymyn. "Sen jälkeen hänestä ei olekaan paljon kuulunut. vastuullinen elämä pitää kiireisenä." Hänen äänensävynsä paljasti hänen olevan suunnattoman tyytyväinen asioiden saamasta käänteestä. Nerio ei kaivannut suuremmin Landoa Carlissiania sotkemaan elämäänsä. Häntä ei haitannut se, että Lando oli korttihuijari ja pitkäaikainen salakuljettaja – he kaikki olivat. Nerio ei vain sietänyt sitä, että hän itse joutui huijatuksi. Onneksi Lando oli voittanut, huijaamalla tietenkin, Tibanan kaasukaivoksen eikä ollut enää Nerion vaivana.

Huomatessaan Chewbaccan Nerio huiskautti kättään. "Terve Chewie! Mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa."

Wookie ulvahti vastaukseksi, ja mies hymyili wookielle. Hän katsoi Hania, viittasi seuraamaan kävellessään yhteen baarin nurkkapöydistä. "Sinulla kesti yllättävän kauan päästä tänne. Mikä oikein pidätteli teitä?" hän kysyi istuessaan alas.

Han tuhahti. "Selene."

Nerion kasvot muuttuivat ilmeettömiksi ja hän katsoi Hania pitkään ennen kuin tarttui juomaan, jonka sievä twi'lek-tarjoilijatar oli tuonut pöytään heti. "Yllättävää, että hänestä ei ollut sen enempää harmia", mies totesi viimein.

Han irvisti. "Ihan tarpeeksi tämäkin", hän totesi ja jäi hetkeksi ajatuksiinsa ennen kuin loi vanhempaan mieheen tarkan katseen. "Hän juonii jotakin, Nerio. Tiedätkö sinä mitä?"

Mies kohautti harteitaan ja vilkaisi heidän ympärilleen. Kaiuttimet soittivat kevyttä musiikkia ja baarin asiakkaat pitivät niin kovaa ääntä, että kukaan ei varmasti kuullut heitä. "Riippuu siitä mitä haluat tietää."

Han nojasi taaksepäin tuolillaan katsoen ystäväänsä. "Hän palkkasi minut etsimään jonkun teknikon."

Nerio silmät välähtivät. "Daalan", hän mutisi suutaan mutristaen ja siemaisi sitten juomaansa. "Sinällään ei kovin yllättävää."

"Minä en onnistu näkemään yhteyttä Selenen ja teknikon välillä", Han tunnusti. "Nimessä on kuitenkin jotain tuttua."

Nerio nojautui taaksepäin ja väläytti Hanille hymyn, jonka tarkoitus ei ollut kannustaa. "Siksi, että Daala on keisarillinen kunniainsinööri, yksi Kuolemantähden pääarkkitehdeistä."

Jotain kylmää valahti Hanin vatsaan. "Keisarillinen?" hän toisti ontosti. Mihin Luke oikein oli onnistunut itsensä sotkemaan?

Nerio nyökkäsi, ja Han hieraisi luomiaan. "Kuolemantähden? Sanoitko, että hän suunnitteli Kuolemantähden?" hän toisti ontosti.

"Sitä juuri", Nerio varmisti. "Alkuperäiset suunnitelmathan olivat genosilaisten luomat, mutta Daala, Plotin ja muiden keisarikunnan insinöörien avulla kehitti ne edelleen siksi samaiseksi avaruusasemaksi, jonka sinä yhdessä kapinaliiton kanssa onnistuit tuhoamaan."

Han huiskautti kättään. "Minä vain satuin olemaan paikalla. Älä sekoita minua kapinaliittoon."

Nerio pudisti päätään. "Ihan miten haluat Han. Minulle se on yksi lysti kuka sen tuhoamisen takana on, vaikka keisarilliset ovat päättäneet vakaasti olla toista mieltä."

Han tuhahti halveksuen tietäen itsekin vain uhoavansa. "Milloin minä olen ollut heidän mielipiteestään välittänyt?"

Nerio kohautti taas harteitaan, hymyili kutsuvasti heidän ohitseen kulkevalle twi'lek-tytölle ja katsoi Hania. "Silloin, kun kokonainen komppania on saapumassa avaruudesta Tsen'bariin."

Miehen sanat saivat corelliaanin jäykistymään ja laskemaan puoliksi ilmassa olleen tuopin takaisin pöytään. Hän tuijotti metallista pintaa synkeästi palasten loksahdellessa viimein paikoilleen. Se, millaisiin tuloksiin hän tuli, ei saanut Hania yhtään paremmalle tuulelle. "Se hutsu!" hän kirosi ääneen. Asia alkoi olla turhankin selvä Hanille.

"Anna kun arvaan", hän puhui viimein yhteen purtujen hampaittensa lomasta. "Pian Kuolemantähden tuhoamisen jälkeen Daala katosi ja keisarikunta julisti hänestä kiinniottopalkkion?"

Nerio ei vastannut mitään. Hänen ei edes tarvinnut, Han näki sen jo miehen ilmeestä. Hän kirosi hutiksi, hieraisi hiuksiaan ja veti syvään henkeä. "Kiitos setä", Han huokaisi viimein. "Sinulla ei satu olemaan aavistusta siitä, mistä voisin Daalan vielä löytää?"

Vanhan corelliaanin kulmat kohosivat yllätyksestä. "Sinä aiot etsiä hänet?" mies toisti kysyvästi.

Han kohautti hartioitaan onnistuen näyttämään jotenkin nolostuneelta. "Ystäväni onnistui luikahtamaan näköpiiristäni ja jotenkin päätyi yhteen Daalan tyttären kanssa", hän tunnusti. "Jos haluan löytää Luken, minun on löydettävä Daala." Hän henkäisi syvään, katsoi wookieta sivusilmällään. "Vaikka Voima tietää, että Selenen kanssa asioiminen saa tästä lähtien riittää."

Nerio pudisti päätään. "En koskaan ymmärtänytkään miksi oikein luuhasit sen naisen kanssa, puoliksi falleen vielä. Nainen on sitä paitsi ainakin kaksi kertaa sinua vanhempi."

"Falleen vain neljäsosaksi", Han korjasi hajamielisesti ja virnisti sitten sedälleen yllättävän ilkikurisesti. "Äläkä nyt viitsi iästä marista. Joissain suhteissa iän suoma kokemus voi olla", hänen silmänsä tuikahtivat, "mukavakin asia."

Nerio pudisti päätään. "Sinulla on kumma maku naisten suhteen", hän huokaisi alistuneesti.

Erään toisen tummatukkaisen naisen kasvot välkähtivät yllättäen Hanin mielessä. Kuva oli niin elävä, että Han melkein säpsähti näkyä. "Ei!" Han kielsi ihmetellen itsekin omaa kiihkeyttään. "Minä vain pidän siitä, että he osaavat ajatella itsekin."

"Kippis sille", Nerio kohotti maljansa. "Kuten huomaamme Selenen tapauksessa, siitä on seurannut paljon hyvää."

oOo

"Sinä sanot siis, että Han lähti pelastamaan minua Kahdeksannesta Renkaasta?"

Luke ei ollut varma siitä, miten hänen pitäisi reagoida. Ensimmäiseksi hän halusi lyödä itseään päähän. Ei, poika korjasi, ensimmäiseksi haluan lyödä Hania. Vasta sen jälkeen hän voisi miettiä sitä halusiko hän todella pahoinpidellä itseään. Poika pudisti päätään ja tuijotti mitään näkemättömin silmin edessään istuvaa Seleneä.

Hän puristi vihaisesti kulmansa yhteen ja vilkaisi kuolevaa aurinkoa naisen takana. Mikä ihme oli saanut corelliaanin edes lähtemään hänen peräänsä?

"Samaan aikaan ilmeisesti kun sinäkin päätit lähteä pelastusmatkallesi", Selene täydensi ja loi huvittuneen katseen vaaleahiuksiseen poikaan. Luke tunsi karahtavansa tulipunaiseksi. Ei niin, että hän olisi välittänyt naisen mielipiteestä. Luke rypisti kulmiaan, karkotti kiusallisen mielikuvan päästään ja yritti keskittyä.

Hän rykäisi kurkkuaan. "Miten oikein edes tunnet Hanin?" Luke vilkaisi epäröiden ympärilleen. Selenen vartijat olivat edelleen paikalla, joten poika epäili naisen todella olevan se hyväntekijä, jollaiseksi hän näytti yrittävän tekeytyä. Sitä paitsi Peter ja Dana olivat varoittaneet Lukea luottamasta naiseen, vaikka Luke olisi suhtautunut Seleneen muutenkin varauksella. Jokin naisen olemuksessa sai Luken niskavillat nousemaan.

Miten ihmeessä Han näyttää tuntevan kaikki galaksin kurjimmat tyypit? poika pohti.

Nainen kallisti päätään ja hymyili Lukelle puoliksi verhotusti. "Kapteeni Solo ja minä olemme vanhoja tuttuja." Naisen hymy leveni.

Luke ei kysellyt enempää, Selenen äänensävy riitti kertomaan kaiken oleellisen hänelle. Han ja Hanin naismaku. Olisihan se pitänyt arvata. Selittämätön kiireellisyyden tuntu jyskytti hänen sisällään, epämääräinen tunne siitä, että aika oli jotenkin loppumassa.

Hän katsoi käsiinsä ja silmäili kulmien alta naisen pöydällä lojuvia aseitaan. Hänen valomiekkansa sylinterin pohja oli häntä kohden, Luke pystyi muistamaan metallia pitkin juoksevien viivojen ja kulumien tunnun käsiään vasten. Hän sulki silmänsä, hengitti syvään yrittäen rauhoittaa mieltään.

Hän nosti yllättäen katseensa ja loi tiukan katseen Seleneen.

"Lähetit Hanin paljastamaan Danan ja tämän isän olinpaikkaa, et etsimään minua", poika totesi oudon varmana itsestään. Hänen päänsä tuntui taas hiukan selkeämmältä.

Selene tuntui säpsähtävän, vaikka Luke ei ollut varma asiasta. Selenen kavot olivat yhtä eleettömät kuin aiemminkin, mutta Luke tunsi jonkin muuttuneen. Hän ei vain osannut pistää sormeaan sille. Se oli omituinen sekoitus vaaraa ja mielihyvää. Uhka, Luken sisin huusi, mutta yllättäen ajatus tuntui suorastaan naurettavalta. Eihän Selene ollut tehnyt mitään pahaa hänelle.

Nainen tuijotti vaaleahiuksista poikaa, kuin arvioiden, ennen kuin vilkaisi oven luona seisovia vartijoita. "Poistukaa", nainen käski lyhyesti ja suuntasi sitten huomionsa uudestaan Lukeen.

"Peterkö sinulle sanoi minun etsivän häntä?" Selene kysyi. Hänen silmänsä välkähtivät ja hän kumartui eteenpäin. Yllättäen hengitys tuntui kulkevan kumman vaivalloisesti pojan kurkussa. Luke räpytteli silmiään karistaakseen väsymyksen yltään, vaikka eihän häntä pitänyt väsyttää. Silti Luken silmät tuntuivat oudon painavilta ja hänen ajatuksensa sameilta. Selenelle vastaaminen tuntui kumman tärkeältä.

Luke henkäisi melkein huomaamattaan: "Ei...Minä vain...tiesin sen."

"Solon ystävät näyttävät olevan yllätyksiä täynnä", nainen sanoi, sipaisi pitkillä, kalpeilla sormillaan kasvojaan ja hymyili. "Taidatkin olla Soloa fiksumpi, oletko Luke?" Selenen sormet viipyivät tovin suun lähettyvillä.

Luke nielaisi.

"Han...on ystäväni", Luke vastasi karhealla äänellä.

"Niin." Selene katsoi poikaa edelleen hymyillen. "Han on myös minun ystäväni, Luke." Jostain syystä sanat saivat Luken kimpaantumaan. Ajatus Hanista ja Selenestä yhdessä sai pojan kiemurtelemaan. Se inhotti häntä ja sai suorastaan vihaiseksi. Mikä yksinoikeus Hanilla muka oli rakkaussuhteisiin? Poika pudisti päätään yrittäen irrottaa silmänsä Selenen katseesta, mutta jokin naisessa tuntui suorastaan magneettiselta. Kutsuvalta. Oikeastaan tarkemmin ajateltuna Luke ei edes halunnut olla katsomatta Seleneä. Nainenhan oli kaunis, melkein yhtä kaunis kuin Leia, ellei kauniimpikin. Poika pudisti uudestaan päätään. Mistä tuo ajatus oli yllättäen tullut hänen päähänsä?

Jokin ei ollut nyt ihan kohdallaan.

"Etkö sinäkin haluaisi olla minun ystäväni...?" Selene oli noussut yllättäen tuoliltaan ja käveli nyt lähemmäs Lukea.

En! Luken teki mieli huutaa. Dana oli varoittanut häntä Selenestä. Luke tunsi sen itsekin. Hän ei voinut luottaa Seleneen, mutta siitä huolimatta Luke tunsi samaan aikaan selittämätöntä mieltymystä naiseen.

Selene pysähtyi aivan pojan viereen, kohotti kätensä pojan poskelle. "Luke...?" hänen äänensä oli hiljainen.

Poika puristi silmänsä yhteen kieltäytyen katsomasta Seleneen ja huvittunut hymy vilahti naisen kasvoilla. Hän saattoi aistia pojan sisällä kuohuvat tunteet. Miten suloista...Poika oli melkein yhtä jääräpäinen kuin Han Solo. Hän kamppaili, mutta ei hänestä ollut vastusta falleenien endorfiinipitoisille feromoneille. Selenellä ei ollut täysiverisen falleenin kykyjä, mutta tämän taidon hän hallitsi erinomaisesti. Lukella ei ollut mitään mahdollisuuksia häntä vastaan, se oli selvää.

Pojan kasvot kalpenivat. Vartalo nytkähti ja, silmät edelleen kiinni, hän kohotti kätensä, koski edes itse sitä huomaamattaan Selelen kättä. Naisen hymy syveni.