...Mitä... tapahtuu...?...Missä... minä...olen...? Shiran ajatus kulki hitaasti kuin suossa kahlaten. Joka kohta hänen kehostaan tuntui vieraalta ja nivelet olivat omituisen tunnottomat.

...Täytyy... ottaa...selvää...missä...olen...

Shira joutui keskittymään saadakseen ajateltua lauseensa loppuun. Ohimoita särki ja verkkokalvoilla vilisi tähtiä, kun hän lopulta sai punnerrettua lyijyn raskaat silmänsä auki. Vastassa odotti vaakatasoon kääntynyt maailma, joka oli lähinnä utuista puuroa ja etäisiä varjoja. Shira sulki toisen silmänsä keskittääkseen katseensa kolmeen tummimpaan varjoon, jotka tarkentuivat hitaasti kolmeksi ihmiseksi. He olivat kaikki miehiä; yksi vaaleatukkainen ja toinen ruskeatukkainen, jolla oli hurjat arvet naamassaan. Kolmas miehistä oli vähintään parimetrinen kaljunsa tatuoinut korsto. He tuntuivat keskustelevan jostain kiihkeästi keskenään, mutta Shira ei saanut selvää mistä. Asevarustuksestaan päätellen porukka oli kuitenkin palkkionmetsästäjiä, mikä oli useimmiten huolestuttava asia. Shira makasi maassa poski ruohikkoa vasten ja yritti nousta seisomaan, mutta lihakset eivät totelleet käskyjä. Ainoastaan käsivarret suostuivat liikahtamaan sen verran, että Shira tajusi ranteittensa olevan sidottu.

...Ei...voi olla... Hoitelen heidät...hetkessä.

Shira yritti liikutella sormiaan loitsun aikaansaamiseksi, mutta kaikki hermoradat olivat liian turtia välittääkseen magiaa eteenpäin. Shira ynähti hiljaa. Vaaleatukkainen palkkionmetsästäjä huomasi hänet.

"Hei, katsokaa kuka on herännyt!" hän huudahti tovereidensa kääntyessä myöskin katsomaan. Arpinaama virnisti häijyn oloisesti ja asteli aivan Shiran eteen kyykistyen hänen tasolleen.

"No jopas, jopas, jopas", arpinaama sanoi ja virnisti, "prinsessa Ruusunen on herännyt. Ei mutta, anteeksi, sähän oletkin Noita-akka."

Shira murisi, koska suu ei suostunut muodostamaan sanoja.

"Äh, relaa nyt vähän", arpinaama jatkoi naureskellen, "tiedän kyllä, että sunlaisellesi maailmanluokan tähdelle on ikävää jäädä kiinni tällaisille pahaisille B-luokan palkkionmetsästäjille, mutta minkäs teet; varomattomuudesta joutuu maksamaan."

Shira tuhahti.

"Ja siitä myös maksetaan; kunhan raahaamme sut merivoimien eteen, olemme äkkiä 180 miljoonaa rikkaampia", arpinaama hymyili ja tarttui Shiraa tukasta nostaen hänet silmätysten kanssaan, "ikävä juttu muru, olisi ollut kiva tehdä kanssasi lähemminkin tuttavuutta, mutta bisnes on bisnestä."

...Haista paska...

Shiran katse alkoi tarkentua yhä paremmaksi ja hänen siniset silmänsä muuttuivat teräksisiksi jääpuikoiksi, jotka alkoivat porautua arpinaaman vihreisiin silmiin. Mies värähti ja käänsi katseensa pois.

"Hei Rosso", hän huudahti vaaleatukkaiselle toverilleen, "mimmi kaipaa lisää mömmöjä."

"Hoituu heti Kiro", Rossoksi kutsuttu mies nyökkäsi ja alkoi kaivella reppuaan. Hän veti esiin neulan ja kokeili sen toimivuutta.

"Pidä likka aloillaan Sumo", hän mutisi kaljupäiselle korstolle. Mies nyökkäsi ja otti Shiraa napakalla otteella olkapäistä kiinni, aivan kuin noitatyttö olisi muka pystynyt pyristelemään vastaan. Rosso tuli lähemmäs neulan kanssa ja piikitti Shiran käsivarteen jotain hyytelömäistä kirkasta ainetta. Shiran katse alkoi jälleen harittaa.

...Ei...hitto...

Huumausaine alkoi vaikuttaa ja Shira lysähti hervottomaksi vajoten takaisin unenomaiseen tajuttomuuteen.

"Mitäs mä sanoin, helppoa kuin mikä!" arpinaamainen Kiro nauroi noitatytön maatessa jalkojensa juuressa.

"Jep, kävi ihan mieletön tuuri, kun törmättiin tällaisella pikku saarella näin isoon kultakaivokseen", Rosso nauroi mukana.

"Älkää riemuitko vielä", Sumo sanoi varoittavalla äänellä, "se tulijätkä on yhä edelleen vapaalla jalalla."

"Äh, antaa olla vaan", Kiro huitaisi kädellään, "me häivytään ennen kuin se kerkiää edes tajuta mitä tapahtui. Ota tyttö kantoon niin lähdetään veneelle."

Samaan aikaan kuta kuinkin saaren toisella puolella.

"SHIRA!"

Tulenlieskat leimahtivat alkukasvillisuutta polttaen. Eläimet pakenivat, eivät niinkään tulta, vaan sen aiheuttajaa, pisamaposkista tummahiuksista nuorukaista, jonka aura huokui silkkaa hätää, huolta ja ylitsepursuavaa raivoa, jonka kohde tulisi katumaan hyvin hartaasti syntymäänsä. Ace varjosti kädellä silmiään nähdäkseen paremmin savuavan ympäristönsä. Hän oli kulkenut saarella ristiin rastiin jo ainakin puolitoista tuntia jättäen jälkeensä savua ja tuhkaa, mutta Shirasta ei ollut näkynyt jälkeäkään.

Ei hitto! Mitä Shiralle on voinut sattua!? Ace kiristeli hampaita ajatellessaan.

Se, joka on uskaltanut taittaa hiuksenkin sen päästä, saa sellaisen löylytyksen että..!

Samassa Ace kuuli laukauksen. Se tuli saaren toiselta puolelta. Autio saari ei ollutkaan niin autio, kuin miltä vaikutti.

"Shira..." Ace mutisi ja lähti juoksemaan.

"Helvetin idiootti!" Kiron sadattelu raikui rannalla, "Kuinka tyhmä täytyy olla laukaistakseen aseensa vahingossa?!"

"No se vain laukesi..." Rosso yritti soperrella pomolleen, "Mä kai vaan unohdin laittaa varmistimen ja kun mun käsi osui liipaisimen kohtaan, niin-"

"Niin mitä? Ammuit hitto asekotelosi läpi! Jos olisit osunut jalkaasi niin oltaisiin ihan pirunmoisissa ongelmissa", Kiro mutisi ja katseli huolestuneena ympärilleen, "sen tulijätkän päästä ei turhaan makseta viittäsataa miljoonaa..."

Sumo ei kommentoinut tovereidensa keskusteluun mitään. Shira roikkui velttona hänen olkapäällään. Noitatyttö kuuli kyllä ympäriltään kuuluvat äänet, mutta ne kaikki tuntuivat tulevan kuin veden alta. Ajatukset olivat kuin keitettyä puuroa ja kuvotus kierteli vastanpohjassa edestakaisin vellovana aaltona. Kiro sadatteli Rosson rähmäkäpälyyttä ja vilkuili huolissaan kohti rannan takan häämöttävään metsään. Laukaus ei takuulla ollut jäänyt kuulumatta muuten hiljaisella saarella. Tulijätkä olisi tulossa.

"Vauhtia nyt!" Kiro kiirehti tovereitaan, jotka liikkuivat hänen mielestään vielä tavallistakin hitaammin, "Työntäkää vene vesille, niin lähde-!"

"HIKEN!"

Äkillinen tulimyrsky kulki vain muutamien metrien päässä palkkionmetsästäjien veneestä ja sai kaikki putoamaan kauhusta maahan. Kiro tuijotti sydän pamppaillen mustaksi muuttunutta hiekkaa ja tiesi täsmälleen, kenet näkisi kunhan kääntäisi päätään. Aavistuksen verran päälle kaksikymppinen nuorukainen seisoi metsänreunassa nyrkki yhä pieniä lieskoja lyöden. Mies, jonka nimi oli ollut kaikkien huulilla vain muutamia viikkoja aiemmin. "Tulinyrkki" Portgas D. Ace. Merirosvokuninkaan verenperillinen ja Valkoparran alainen. Mies, jonka pelkkä olemassaolokin oli rikos. Ja nyt Kiro oli sen miehen tulilinjalla. Hän nosti kätensä ylös.

"Hei, ihan iisisti vaan kaveri...", hän yritti vaikutta huolettomalta puhuessaan tummatukkaiselle nuorukaiselle, "ei ole mitään syytä-"

"Haista paska!" Ace karjaisi, "HIKEN!"

Palkkionmetsästäjä kolmikko kerkisi juuri ja juuri sukeltaa turvaan, kun uusi tuliaalto pyyhkäisi rantaa.

"Sumo!" Kiro karjaisi. Parimetrinen metsästäjä nyökkäsi ja pudotti yhä kuta kuinkin tajuttoman Shiran olaltaan. Suuri sapeli viuhuen hän rynnisti Acea kohti. Tulimies ponnisti korkealle ilmaan ja levitti kätensä.

"Hotarubi!" pienet tulipallot lensivät kohti Sumoa, "Hidaruma!"

Palkkionmetsästäjä karjui tuskasta valopallojen räjähtäessä ympärillään. Ace laskeutui jaloilleen hiekalle ja kohotti kätensä kuin aseet.

"Higan!"

Rosso pomppi ympäriinsä väistellen ilmassa viuhuvia tuliluoteja. Kiro veti Shiran eteensä ihmiskilvekseen ja peruutti lähemmäs venettä. Äkkiä hän kuuli hiljaisen äänen.

"Kuinka tyhmä... pitää olla... haastaakseen... Portgas D... Ace?" Shiran sanat olivat katkonaisia ja rahisevia, mutta niistä huokuva iva oli silti pistävän terävää. Kiro puri hammasta.

"Turpa kiinni Noita-akka, sulta ei kysytty yhtään mitään", hän sähähti ja kääntyi katsomaan kohti Acea ja Rossoa. Jälkimmäinen makasi maassa taju kankaalla. Ace sen sijaan seisoi pystyssä ja lähestyi vääjäämättömästi, kuin saaliinsa nurkkaan ahdistanut peto. Kiro kopeloi epätoivoisesti taskujaan ja veti veitsen esiin.

"Seis!" hän rääkäisi yrittäen pitää äänensä vakaana, "Pysy siinä tai muuten-!"

"Tai muuten mitä?" Ace murahti silmät salamoiden. Kiro nielaisi vaikeasti.

"Sinä et... uskalla..." Shira rahisi hiljaa, "Sinä... pelkäät... liikaa..."

"Turpa kiinni akka!" Kiro ärähti paniikissa. Hän oli tuskin kerinnyt lopettaa sanansa, kun nyrkki jysähti hänen kasvoihinsa ja paiskasi maahan. Kiro yritti kompuroida ylös paetakseen, mutta se oli liian myöhäistä. Vahva käsi tarttui hänen kurkustaan napakalla otteella ja nosti ylös. Kiro käänsi varovasti katseensa ja tajusi ensimmäistä kertaa elämässään tuijottavansa silmiin ihka oikeaa hirviötä. Tulinyrkin silmät oli silkkaa vihaa ja raivoa.

"Kukaan, ei kukaan, nimittele Shiraa akaksi", Ace sanoi raastavan hitaasti, "Tajusitko?"

Kiro nyökytteli kauhuissaan. Ace kohotti vapaan kätensä, puristi sen liekehtivään nyrkkiin ja työnsi aivan palkkionmetsästäjän kasvojen eteen.

"Eikä kukaan, ei niin kukaan, yritä siepata häntä, onko selvä?" hän kysyi. Kiro nyökytteli jo puoliksi kauhusta pyörtyneenä. Ace virnisti häijysti.

"Hyvä."

Liekit leimahtivat korkeiksi ja polttivat hiukan Kiron hiuksia. Miesparka pyörtyi lopullisesti ja vaipui maahan Acen päästäessä hänestä irti. Kaikki kolme palkkionmetsästäjää olivat poissa pelistä. Ace asteli Shiran luokse ja poltti tämän ranteita ja nilkkoja hiertävät siteet ripeästi poikki.

"Ace... minä voin kyllä... kävellä... itsekin...", Shira mutisi hiljaa, kun Ace nosti hänet syliinsä.

"Hys. Sun pitää nyt levätä", tulimies kuiskasi takaisin.

"Ace..." Shira sanoi ennen kuin hänen silmänsä lupsahtivat kiinni. Ace puristi hänet tiukemmin syliinsä ja asteli päättäväisesti kohti metsän reunaa.

"Anteeksi Shira. Anna anteeksi."

Kun Shira seuraavan kerran avasi silmänsä, hän näki ensimmäisenä palmunlehvistä tehdyn katon. Ruumista ei enää särkenyt ja ajatuksetkin kulkivat taas kirkkaasti. Shira räpytteli silmiään ja käänsi varovasti päätään nähdäkseen missä oli. Acen rakentama muotopuoli maja kohosi hänen ympärillään muodostaen rauhallisen tunnelman valon päästessä paistamaan pienistä raoista ympäri kattoa ja seiniä. Shira kohottautui käsivarsiensa varaan nojaamaan ja huomasi vierellään jotain kimmeltävää.

"Koruni...", Shira mutisi ja kiinnitti ketjun kaulalleen. Hän katseli sen tuttujen ja turvallisten fraktaalikuvioiden kieppumista ja oli hetken näkevinään, kuinka joku olisi katsonut takaisin. Shira värähti ja tunne meni ohi. Samassa hänen nenäänsä leijui herkullinen tuoksu. Hän nousi seisomaan ja seurasi tuoksua majan ulkopuolelle, juuri parahiksi nähdäkseen Acen liekittävän nuotion yllä roikkuvia hedelmävartaita. Tulimies hyräili täysin omissa maailmoissaan, eikä huomannut Shiran saapumista.

"Huomenta Ace", noitatyttö sanoi hiljaa. Valkopartapiraattien toisen osaston päällikön pää ampaisi ylös ja rentoutui vasta nähdessään Shiran.

"Huomenta Shira", Ace mutisi, "tai päivää, ihan miten vaan. Mikä olo?"

"Ihan hyvä, kiitos kysymästä", Shira sanoi ja pyöritti sotkuisia hiussuortuviaan sormensa ympärille, "tuota, Ace, minä-"

"Istu alas", Ace murahti ja viittoili kohti kahta istumiseen sopivaa kivenmurikkaa, "ruoka on ihan kohta valmista."

Shira teki mukisematta työtä käskettyä, sillä tulimiehen kasvoilla oli juuri nyt sellainen ilme, joka olisi voinut olla tulivuoren naamalla purkauksen jälkeen. Nuotiosta kuului puiden rätinää, joka oli ainoa ääni tuskastuneessa hiljaisuudessa. Ace nosti vartaat pois tulesta ja lysähti istumaan Shiran viereiselle kivelle.

"Hedelmävartaita ala D", hän mutisi vääntäen puolikkaan virneen kasvoilleen ja ojensi noitatytölle toisen vartaista, "toivottavasti maistuu."

"Ace, tuota...", Shira aloitti varovasti välttäen Acen katsetta, "niistä palkkionmetsästäjistä ja kaikesta muusta, minä..."

"Syö, nuo eivät pysy kauaa lämpiminä", Ace keskeytti päättäväisesti hänen sanansa. Shira vilkaisi maata tuijottavaa tulimiestä ja maistoi paistunutta hedelmää.

"Hmm, tämä on hyvää."

"Onko?" Acen ilme riemastui silmin nähden.

"On, todella hyvää!" Shira hymyili, mutta vakavoitui sitten, "Tuota, hedelmävartaita, mistä sinä sellaista..."

"No, mä ajattelin", Ace raapi vaivaantuneena niskaansa, "mä taisin olla aika tökerö, kun en tuonut niitä kasviksia silloin kun sä niitä oikein erikseen pyysit."

"Ace, minä...", Shira aloitti, muttei kerinnyt jatkaa pidemmälle.

"Jos mä olisin tuonut niitä silloin heti ekalla kerralla, niin sun ei olisi tarvinnut kärsiä niiden saaterin palkkionmetsästäjien takia ja -"

"Ace, kuuntele, minä olin itse typerä kun käskin sinun hakea kasviksia, ethän sinä tiedä kasveista yhtään mitään ja sitä paitsi-!"

"Shira!" Ace ärähti äkkiä yllättävän lujaa, "etkö sä tajua, että jos sä olisit kuollut niin mä en olisi voinut ikinä antaa itselleni anteeksi?!"

Shira jäi sanattomaksi tulimiehen kimmotessa ylös kivenmurikaltaan ja marssiessa kiivain askelin rannalle. Shira tuijotti hänen jälkeensä. Hän söi vartaansa rauhallisesti loppuun, nousi ylös ja seurasi tulimiestä. Ace oli pysähtynyt hiukan vesirajan edelle ja tuijotti tiukasti horisonttiin. Vaikka Shiran askelista ei kuulunut ääntäkään, hän tunsi selvästi tytön olevan takanaan.

"Ace...", Shira aloitti rauhallisesti, "mitä sinä tarkoitit?"

"Mä... mä en tiedä", Ace sanoi epävarmasti, "se vaan tuli. Sä olet auttanut mua niin monta kertaa ja jos mä en olisi pystynyt pelastamaan sua, niin... "

Acen sanat hiipuivat ja hän kääntyi ympäri ollakseen Shiran kanssa kasvotusten. Tytön siniset silmät tapittivat häntä tiukasti.

"Shira, mä olen menettänyt tässä elämässä aika monta ihmistä ja mua vaan... pelotti", Ace sanoi hiljaa.

"Pelotti? Mikä?" Shira kysyi varovasti. Hänen oli vaikea kuvitella Acea pelkäämässä. Tulimies otti noitatyttöä kevyesti olkapäistä kiinni ja kumartui lähemmäs. Shira tunsi kuumat huulet omillaan ja ne saivat perhoset lepattamaan hänen vatsassaan. Tai no, noidalle sopii ehkä paremmin lepakot. Acen kädet kiertyivät Shiran vyötärölle ja vetivät tytön lähemmäs häntä. Shira kietoi kätensä Acen kaulaan ja vastasi suudelmaan tajuamatta sitä edes itsekkään. Sillä hetkellä maailmassa olivat vain he kaksi ja tuuli, joka kietoi heidät syliinsä kuin turvaan suurelta pahalta maailmalta. Lopulta he vetäytyivät hengittämään, mutta pitivät edelleen toisistaan tiukasti kiinni. Acen tummat silmät kohtasivat Shiran kissamaiset siniset silmät ja he tuijottivat hiljaa toisiaan. Ikuisuuden päästä Shira uskalsi rikkoa varovasti hiljaisuuden.

"Mikä sinua pelotti?"

Ace painoi otsansa Shiran otsaa vasten.

"Että sulle sattuu jotain. Että mä menetän sut. Sitä mä pelkäsin."

"Oikeasti?"

"Jep. Oikeasti."

"Mutta... miksi?"

"En mä tiedä", Ace sanoi ja virnisti ujosti, "ehkä mä rakastan sua."

Ensin Shiran silmät laajenivat teelautasen kokoisiksi. Sitten ne kapenivat viiruiksi. Ja lopulta ne alkoivat hymyillä yhdessä Shiran suun kanssa.

"Minulle on sanottu tässä elämässä paljon asioita. Ja tuo oli niistä kaikista ehdottomasti parasta kuultavaa", Shira sanoi ja kietoi kätensä tiukemmin Acen ympärille, "minäkin rakastan sinua Ace."

Tällä kertaa suudelma oli aiempaa pidempi ja intohimoisempi. Kaksi aavan meren kulkijaa oli kohdannut toisensa ja löytänyt sielunkumppanin. Merirosvokuninkaan poika ja Mustalesken tytär, joilla kummallakaan ei ollut ikinä ollut oikeutta syntyä maailmaan. Siitä huolimatta he olivat syntyneet, kasvaneet ja kohdanneet. Lopputuloksena oli tulinen ja taianomainen rakkaus, sekä äärettömän selkäpiitä karmiva parivaljakko, joka suuttuessaan pistäisi vaikka kaupunkeja maan tasalle. Ace veti Shiran puolikkaan käsivarren mitan päähän itsestään ja katsoi tytön sinisiin silmiin, joiden pohja kieppui jossain valtameren syvimmässä syöverissä. Shiran posket hehkuivat onnesta kun hän tuijotti Acen tummiin silmiin, joissa paloi elämänliekki sellaisella roihulla, että palokuntaa olisi tarvittu. Ace kietoi kätensä tiukasti Shiran ympärille ja rutisti noitatytön itseään vasten. Shira painoi päänsä tulimiehen olkapäälle ja mietti olisiko mahdollista olla koskaan päästämättä irti. Hän raotti hiukan silmiään ja näki aavan meren siintävän edessään. Ja siellä keikkuvan pisteen.

"Ace..." Shira aloitti hyvin hitaasti yrittäen pitää äänensä tasaisena, vaikka se olikin hiukan vaikeaa, monestakin syystä.

"Mitä nyt Shira?" Ace kysyi hämmästyneenä tytön äkillisestä jähmettymisestä.

"Onko tuo laiva?"

Ace kääntyi varovasti katsomaan pitäen silti yhä Shiran käsistä kiinni. Ja siellä, aaltojen keskellä, hän näki tutun ja turvallisen valkoista valasta muistuttavan laivan. Riemu Acen rinnassa paisui entistä suuremmaksi.

"On se! Se on Moby! Isäukko ja kaikki ovat tulleet tänne! Pian, heille täytyy antaa joku merkki ennen kuin-!"

Ace ei kerinnyt saada lausettaan loppuun, kun Shiran kädet kietoutuivat paremmin hänen ympärilleen ja voimakas tuulenpuuska nostatti heidät ilmaan. Meri ja aallot vilistivät Acen jalkojen alla kun he kiisivät veden yllä kohti laivaa eikä hän voinut pidätellä nauruaan.

"Tuulet todellakin ovat myötä!" hän nauroi ja puristi Shiran itseään vasten.

"Sinun kanssasi ainakin!" Shira nauroi takaisin laivan tullessa yhä lähemmäs. Kannelta alkoi kuulua huutoja jonkun huomatessa lentävän kaksikon.

"Ace!" Marco huusi ja kurottautui reelingin yli.

"Ace on tullut takaisin!"

"Ja Shira myös!"

"He selvisivät!"

"He ovat kunnossa!"

Tuuli laski kaksikon laivan kannelle ja jo saman tien heidät nostettiin takaisin ilmaan, tällä kertaa käsivarsilla kannateltuna. Riemusaatossa heidät kannettiin Valkoparran luokse ja vanha mies rutisti lujasti kadoksissa ollutta poikaansa.

"Onneksi selvisitte ehjinä kotiin", Valkoparta sanoi ja hymyili Shiralle, "kiitos sinulle Morgan Shira, ilman sinua poikani olisi kerinnyt kuolla jo aika monta kertaa."

Shira vaihtoi katseita Acen kanssa ja kohautti olkiaan, "Olisin minäkin aika liemessä ilman Acea."

Valkoparta kohotti kysyvästi kulmiaan, muttei kerinnyt esittää lisäkysymyksiä, kun piraattien joukosta alkoi kuulua rähjäistä karjuntaa.

"Väistäkää! Tietä! Vanhoille etuajo-oikeus!"

"Ja lapsille!"

"Niin, kersoille kanssa! Pois tieltä!"

Jappa ja Neko ahtautuivat sumppuun pakkautuneen miehistön läpi ja pölähtivät Shiran luokse.

"Shiraaa!" Neko parkui tarraten noitatytön mekon helmoihin, "Mä pelkäsin että sä... että sä hukuit!"

"Noh noh", Shira taputti pikkutytön päätä, "eihän se nyt sopisi pirtaan..."

"Shira! Senkin saaterin sekopää! Etkö sinä tajua, että Dora kalttaa nahkani ja tekee siitä sohvanpäällisen, jos sinulle käy jotain! Vain täystahvo hyppää myrskyävään mereen tuollaisen tulitikun takia!" Jappa karjui osoittaen tärisevällä sormellaan Acea. Shira antoi vanhuksen rähjätä aikansa.

"No, oliko siinä kaikki?" hän kysyi huvittuneesti hymyillen. Jappa katsoi häntä kulmiensa alta ja yhtäkkiä vanha alkemisti kaappasi noitatytön lujaan halaukseensa.

"Te pirun Morganit... Koko ajan vaan aiheutatte huolta ja murhetta... Eihän tässä enää pumppu kestä..." Jappa mutisi hiljaa. Shira halasi hämmentyneenä luisevaa vanhusta takaisin ja hymyili. Jappa ei ollut hyvä tunteilemaan, mutta omalla karkealla tavallaan hän sai asiansa perille paremmin kuin varmasti ikinä itse uskoikaan.

"Kiitos Jappa", Shira hymyili opettajalleen, "minullakin oli ikävä sinua."

Jotain kiiltävää heijastui Jappan silmäkulmasta, mutta sitten vanhus vetäytyi nopeasti taaksepäin ja hieroi kiivaasti silmiään.

"Pahuksen tuuli", hän mutisi. Piraatteja nauratti hiukan, mutta kaikki olivat niin riemuissaan ja helpottuneita kadonneiden toveriensa löytymisestä, ettei kukaan noteerannut vanhuksen liikutusta sen suuremmin. Kaikki tungeksivat lähemmäs ja Marco kaappasi Acen kainaloonsa pörröttäen nuoremman päällikön takkuista tukkaa. Shira katseli hymyillen ympärilleen ja hetkeksi aikaa hänen katseensa kohtasi Annabellan piinkovat silmät. Ilma kahden naisen välillä viileni monta astetta. Shira yritti hymyillä, mutta Annabella katsoi häntä pitkin nenänvartaan ja katosi sitten piraattijoukkoon.

Ihan miten vaan, Shira ajatteli huokaisten ja kääntyi Acen puoleen.

"Mitä nyt?" tulimies kohotti kulmaansa huomatessaan noitatytön hienoisen alakulon. Shira heilautti kättään ja hymyili.

"Ei mitään."

"No kertokaa nyt vähän, mitä kaikkea oikein tapahtui?" Vista yllytti. Ace ja Shira vilkaisivat toisiaan.

"Uitiin myrskyävässä meressä", Ace aloitti.

"Minä uin, sinä roikuit mukana", Shira korjasi.

"Rantauduttiin autiolle saarelle, joka ei ollutkaan ihan autio."

"Otettiin hiukan yhteen palkkionmetsästäjien kanssa."

"Ja sitä rataa", Ace päätti lyhyen esitelmän, "ei sen kummempaa."

"Vai ei sen kummempaa?" Valkoparta kysyi virne suupielessään.

Ace vilkaisi Shiraa. Shira hymyili Acelle ja tarttui tulimiestä kädestä.

"Ei, ei mitään sen kummempaa", Ace virnisti, nappasi Shiran syliinsä ja suuteli häntä. Koko laiva puhkesi huutomyrskyyn jota säestivät kimakat vislaukset ja Neko ihastuksen henkäykset.

"Poika, sinä olet niin kuollut, sinä olet niin kuollut, kunhan Dora saa tietää tästä!" Jappa karjui paniikissa, mutta sillä hetkellä vanhuksen sanat eivät kiinnostaneet Acea pätkääkään. Shira oli siinä hänen kanssaan, eikä millään muulla ollut väliä.

"Aina ja ikuisesti?" Ace kysyi virnistäen.

"Aina ja ikuisesti", Shira hymyili ja kietoi kätensä Acen kaulan ympäri, "aina ja ikuisesti."

Huom.1. Huh huh, tulipa pitkä luku. Mutta kaikki kerrottava pitää kertoa!

Huom.2. Aina ja ikuisesti, tähän happily ever after- kohtaan olisi hyvä lopettaa. Mutta hitot, miksi lopettaa, jos on vielä tarinaa jäljellä?! Jatkoa seuraa...