A/N: Bob, kiitoksia kommenteista ^^ Pitkälti sen ansiosta otin itseäni niskasta kiinni ja skarppasin tämän tämän osion nettiin! Emmie tiedä miten reviewit toimii, eiköhän pääasia ole, että viesti menee perille :) Pilkunpiip on ihan toivottavaa jopa! Kannustan! Kaikkia!

Itsekään en muuten kamalasti tykkään Road Tripistä, taisinkin sen A/N:ssä avautua jotain siitä, että olisi pitänyt enemmän uudelleenkirojoittaa mutta ei voinut koska laiskuus... Mutta nyt sitten uusille urille taas ^^ Rukiaa ja Byakuyaa huomattavia määriä, kuten varmaan terävimmät saattoivat jo otsikosta arvata.

Emmie tiedä mitä tästä sanoisin, muuta kuin perussetin, että jostain osista tykkään ja joistain osista en tykkää. Kirjoittamisessa meni ihan sikapitkään, kesällä aloitin ensimmäiset tapailut, tosin varmaan noin sivun verran, ja loput sitten syntyivät vähän kerrassaan muiden projektien (pääosin kouluhommien...) sivutoimena. Betaamaton.

P.S. Opin vähän aikaa sitten, että "kanapeeleivosta" (canapee tai jotain sellaista) ei ole nimetty kanan takaliston mukaan! Olenkin aina ihmetellyt, miksi joku on halunnut nimetä leivoksen kanan perseeksi :D

Word count (Nii-sama): n. 6500

Warnings: -

Spoilers: Tasoa Byakuya on niinQ Rukian veli!11

Disclaimer: Jos omistaisin jotain, shinigameja tatskattaisiin useammin. Mmmm... tatskattaisiin...

Nii-sama, osa 1

Seireiteitä hellivä säärintama oli kaikin puolin neutraali. Ei pilvinen muttei aurinkoinen, ei kylmä eikä lämmin, ei sateinen muttei myöskään kuiva. Tuntui siltä, kuin sää olisi halunnut hyvittää aikaisemman oikkuilunsa ja miellyttää samaan aikaan kaikkia, onnistuen vain olemaan ärsyttämättä ketään.

Ketään muuta kuin Kuchiki Byakuyaa.

Kuchiki Byakuya, jota rennoimmillaankin saattoi luonnehtia jäykän muodolliseksi, oli kuin seipään niellyt salko ja niin kireä, että kollegat puolivakavissaan epäilivät hänen ryhtyvän soimaan pienimmästäkin kosketuksesta. Vaikka Byakuya teki parhaansa peittääkseen tuntemuksensa, hän tiesi hyvin, ettei täysin onnistunut yrityksessään. Ryhti oli liian jäykkä, suu puristunut liian kapeaksi ja katse oli liian jäätävä.

Sormet puristivat kynää liiaksi, ja kirjoitusmerkit olivat liian kulmikkaita. Eikä Byakuya muistanut milloin viimeksi oli huomaamattaan keskeyttänyt työnsä sen kerran aloitettuaan. Hän karisti turhat ajatukset mielestään ja jatkoi kirjoittamista.

Pian hänen työskentelynsä häiriintyi toistamiseen, kun kuudennen divisioonan luutnantin virkaa hoitava mies saapui hakemaan päivän tehtäviään kellontarkasti oikeaan aikaan. Tästä huolimatta Byakuyan aristokraattinen nenä nyrpistyi, tuskin havaittavasti mutta yhtä kaikki kiistämättömästi.

Byakuya, joka ei ollut halunnut sekoittaa divisioonansa totuttuja tehtäviä väliaikaisen ratkaisun vuoksi, oli valinnut nuoren mutta lupaavan shinigamin hoitamaan useimpia luutnanttinsa tehtäviä. Myöhemmin hän lähes katui valintaansa, vaikkei tarkemmin osannutkaan sanoa, mikä sijaisessa oli vikana.

Kouta oli kaikin puolin kunnollinen valinta. Nuori mutta lupaava, kunnollinen ja siisti. Hänellä oli puolipitkä musta tukka, joka oli aina kiinnitetty tarkasti pois tieltä. Hänen vaatteensa olivat poikkeuksetta siistit ja puhtaat, ja hänen tapansa ensiluokkaiset. Hänen käsialansa oli niin siisti ja kirjoituksensa niin virheetöntä, että moni akatemiasta valmistunut oli epäilemättä valmis murhaamaan sen vuoksi.

Byakuya ei voinut kuvitella Koutan saapuvan töihin myöhässä tai krapulassa vanhalta viinalta ja pahemmaltakin löyhkäten. Kouta ei koskaan yskisi puoliksi pureskeltua ruokaa paperitöidensä päälle, eikä Byakuya koskaan joutunut korjaamaan hänen kirjoittamiaan dokumentteja.

Mikä miehessä sitten oli vikana? Ainakin se, että Kouta suoritti työnsä kuin kone: luotettavasti, mutta tekemättä mitään, mihin häntä ei erikseen käsketty. Hän ei koskaan osoittanut itsenäistä ajattelua eikä pienintäkään intohimoa työtään kohtaan, ei vastustanut kapteeninsa käskyjä, eikä ikinä, milloinkaan kritisoinut hänen ratkaisujaan edes kohteliaan hienovaraisesti.

Epävarma kapteeni olisi voinut pitää Koutaa ensiluokkaisena alaisena, mutta Byakuya ei ollut epävarma kapteeni, eikä hän kaivannut käskytettävää lemmikkiä. Hän myönsi, mutta vain hiljaa itselleen, että juuri arvaamattomuus ja leiskuva temperamentti tekivät Renjistä ensiluokkaisen luutnantin.

Samaan aikaan Karakurassa Byakuyan ensiluokkainen luutnantti nukkui sikeästi veljensä huoneen lattialla, vaikka herätyskello oli soinut yli puoli tuntia sitten. Ichigo oli noussut aamutoimiinsa viitsimättä herättää kilpailijaansa.

Kun Renji lopulta heräsi, hän sai huomata olevansa yksin suuressa talossa. Isshin oli mennyt rakkaalle klinikalleen, Ichigo ja tytöt lähtenet kouluun, ja Renji tiesi hyvin, ettei millään ennättäisi ajoissa tunnille. Hän kävi itsensä kanssa lyhyen keskustelun koulun tärkeydestä ja päätti, että selviäisi päivästä hengissä, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.

Hän saapui myöhässä matematiikan tunnille ja sai haukut kärttyisältä opettajattarelta. Hän vastasi haukkuihin, ja opettajatar vastasi hänen haukkuihinsa. Renji tunsi halua kumauttaa hapanta haahkaa, mutta muistutti itseään siitä seuraavista ongelmista, ja tyytyi paiskaamaan oven kiinni perässään poistuessaan luokasta lähes välittömästi siihen saavuttuaan.

Historian tunnin pistokoe ei sujunut merkittävästi paremmin. Renjillä ei ollut aavistustakaan kysyttävistä asioista, ja mikäli Ichigo ei olisi silkkaa solidaarisuuttaan pysähtynyt pohtimaan antamiaan vastauksia niin, että Renjin onnistui poimia niistä muutama tärkein kohta, hän olisi joutunut suuriin vaikeuksiin tämänkin aineen kanssa.

Lounastunti, joka oli ehdottomasti Renjin suosikkitunti koko koululaitoksen historiassa, sujui sekin huonosti. Luutnantti oli varma siitä, että hollow't hyökkäsivät aina lounasaikana ihan silkkaa piruuttaan, jottei hän ennättäisi syödä eväitään ja jotta hän joutuisi olemaan koko loppupäivän nälässä.

Renji ei kuitenkaan ollut ainoa, jonka lounastauko ei sujunut suunnitelmien mukaan. Byakuyan jo ennestään merkittäviin lukemiin kohonnut ärtymys nimittäin saavutti sen aikana uuden tason, kun Kouta kertoi hänelle (erittäin diplomaattisesti ja hienovaraisesti tietenkin), että pitkin Seireiteitä liikkui huhuja, joiden mukaan Rukian ja Ichigon välinen suhde olisi mitä sopimattominta laatua, ja että Rukia odottaisi lasta. Ei niin että Kouta huhuihin uskoisi, ei toki, mutta epäilemättä kapteeni haluaisi tietää moisista pahantahtoisista juoruista.

Ainoakaan lihas ei värähtänyt Byakuyan ilmeettömillä kasvoilla Koutan kertoessa asiaansa, mutta sijaisen poistuttua kapteeni puri hampaansa tiukasti yhteen. Rukia ei ollut kevytkenkäinen tytönhupakko, eikä todellista huolta ollut, mutta huhut olivat luonnollisesti äärimmäisen kiusallisia.

Häiritsevät ajatukset eivät jättäneet kapteenia rauhaan. Hän muisti hyvin, millaista oli olla rakastanut, ja huomioiden Rukian ja Ichigon yhteisen historian oli helppo kuvitella noiden kahden välille paljon muutakin kuin aavistuksenomaista kipinöintiä. Renjiltä olisi turha kysyä tästä asiasta; se olisi paitsi äärimmäisen nolostuttavaa, myös täysin turhaa. Byakuya ei elätellyt kuvitelmia, joissa luutnantin lojaalisuus häntä kohtaan ylittäisi tämän lojaaliuden lapsuudenystävää kohtaan.

Päivän päätteeksi Byakuya tiedotti alaisilleen pitävänsä kolmen päivän loman, perjantaista sunnuntaihin.

Tiedotteen luettuaan Kouta hymyili leveästi. Itseään täynnä olevan pikku paskiainen kapteeniksi ei ollut antanut hänelle päivääkään lomaa sitten Abarain lähdön, ja hänen oli sentään pidettävä vaateliasta naista tyytyväisenä. Muutamien huhujen keksiminen moista tarkoitusta varten oli täysin anteeksiannettavaa. Mistä sitä tiesi, vaikka ne olisivatkin totta?

Muutamia päiviä myöhemmin Rukia palasi koulustaan väsyneenä mutta tyytyväisenä. Hän ja Ichigo olivat saaneet tehdä selvää jälkeä tavallista häijymmästä hollow'sta, joka tuntui saavan suurta tyydytystä ympäristönsä tuhoamisesta. Vaikka itse hollow ei ollutkaan ollut varsinainen haaste, sen aikaansaaman materiaalisen tuhon selittäminen suurelle silminnäkijöiden joukolle oli ollut tavallista vaikeampaa, ja tietenkin poistuminen kesken oppitunnin oli aina harmillista.

Rukia avasi asuntonsa oven odottaen näkevänsä tyhjän huoneiston. Hän oli muuttanut pois Ichigon vaatekomerosta kauan aikaa sitten, ja hänen uusi asuntonsa oli viihtyisä yksiö hyvällä paikalla, kiitos Kuchikin klaanin varallisuuden, joka mahdollisti miellyttävän asumisen sekä Soul Societyssä että aineellisessa maailmassa. Vaikka Rukia toisinaan kaipasi Ichigon seuraa, yksiö tarjosi hänelle rauhaa, joka oli harvinainen tila Kurosakien talossa, ja entistä harvinaisempi Renjin muutettua sinne.

Tänään Rukian asunto ei kuitenkaan ollut tyhjä. Nähdessään veljensä profiilin ikkunaa vasten Rukia pudotti laukkunsa maahan silkasta hämmästyksestä.

"Rukia. Olen kuullut huolestuttavia asioita siitä, miten asiat täällä sujuvat. Ole hyvä ja riisu kenkäsi ja istu alas."

Kylmät väreet juoksivat pitkin Rukian selkäpiitä. Veljen sävy ei miellyttänyt häntä. Byakuya kuulosti jäiseltä ja huolestuneelta. Mitä oli tapahtunut? Rukia ei tietääkseen ollut tehnyt mitään, mikä olisi voinut pahastuttaa jonkun.

Kun Byakuya lopetti kertomuksensa, Rukia katsoi häntä hämmästynyt ilme kasvoillaan. Hän tunsi helpotusta – huhujen takia ketään ei rangaistu, ei ainakaan erityisen ankarasti – mutta toisaalta ärtymystä. Miksi kukaan levittäisi moista huhua?

"No?" Byakuyan kysyi äänellä, joka oli kuin auditiivista jäätä, eikä hänen ilmeensä ollut lientynyt lainkaan.

"Valetta koko juttu," Rukia puuskahti, muistaen pian kenelle puhui ja paikkasi epäkunnioittavia sanojaan parhaansa mukaan. "Nii-sama, ette kai uskoneet, että minä olisin-"

"En, mutta parempi vara kuin vahinko."

Byakuyan vastaus oli erittäin rauhoittava. Hän piti pienen tauon ja jatkoi sitten: "Asun sunnuntaihin asti eräässä täkäläisessä hotellissa. Tiedän, että tämä tulee erittäin lyhyellä varoitusajalla, mutta huoneistoni on erittäin miellyttävä ja toivoisin sinun ja ystäviesi tulevan vieraisille tänään."

Rukia ei ollut uskoa silmiään sen enempää kuin korviaankaan. Hän halusi nipistää itseään siltä varalta, että näki unta. Hän ei olisi kuuna päivänä kuvitellut kuulevansa mitään vastaavaa veljensä suusta, eikä osannut reagoida yllättäviin sanoihin mitenkään.

Byakuya, joka ei toisissa olosuhteissa olisi itsekään uskonut sanovansa mitä oli juuri sanonut, ei ollut huomaavinaankaan sisarensa ilmiselvää hämmennystä. "Katsokaamme vaikka muutama elävä kuva, mikäli se saa tilaisuuden tuntumaan luontevammalta."

Rukia, jonka edelleen tunsi itsensä erittäin hämmentyneeksi, sai hädin tuskin nyökättyä. "Mi- Mielelläni. Mielellämme. Ilmoitan ystävilleni kutsustanne, Nii-sama."

Byakuya nyökkäsi hyväksynnän merkiksi ja Rukia puki ulkovaatteet uudelleen ylleen niin nopeasti kuin suinkin saattoi ja suuntasi kohti Ichigon taloa. Kävi miten kävi, illasta tulisi erittäin tuskaisa, eikä Rukia osannut sanoa, olisiko pahempaa viettää aikaa kaksin Byakuyan kanssa vai pelätä Ichigon ja muiden älynväläyksiä koko illan ajan.

Rukian poistuttua Byakuyn kasvoille levisi miltei hellä hymy. Pienistä puutteistaan huolimatta Rukia oli oiva sisar, ja vaikka Byakuyaa ei vähemmän olisi voinut kiinnostaa hänen ystäviensä seura, oli ikään kuin isoveljen velvollisuus pitää sisarensa ystäviä silmällä, mihin tämä vierailu antoi erinomaiset puitteet.

Sitä paitsi Koutaa olisi varmasti huomattavasti helpompi kestää sen jälkeen, kun oli viettänyt illan Rukian erittäin arvaamattomien ystävien seurassa.

aaa

Renji ja Ichigo istuvat huoneessaan koulutehtäviinsä uppoutuneina, kun Rukia avasi yllättäen huoneen ikkunan ja kipusi sisään.

"Renji! Ichigo!" hän läähätti, "teidän täytyy auttaa minua! Nii-sama on täällä, ja hän haluaa nähdä minun ystäviäni! Hän haluaa, että menemme illalla hänen luokseen katsomaan elokuvia. Elokuvia, voitteko uskoa! Nii-sama haluaa, että menemme katsomaan elokuvia hänen luokseen!"

Renji ja Ichigo tuijottivat ensin Rukiaa, ja sitten toisiaan, ja lopulta Renji avasi suunsa. "Onko kapteeni seonnut, vai mistä on kyse?" hän kysyi hämmästyneenä ja täysin vakavissaan.

Rukia pudisti päätään. "Hän haluaa tietää millaisessa seurassa liikun, ja paras tapa on tietysti tavata ystäväni. Se on aika pitkä juttu, mutta ei se nyt ole niin tärkeää. Olkaa kilttejä ja suostukaa! Pelkään, että ellen saa ketään tapaamaan häntä, hän ei enää anna minun olla täällä!"

Renji ja Ichigo nyökkäsivät samanaikaisesti ja Rukia huokasi helpotuksesta. "Kysyn vielä Orihimelta, Chadilta ja muilta", Rukia ilmoitti ja kertoi ystävilleen hotellin osoitteen ja kellonajan. "Tulen hakemaan teitä, mennään sitten yhtä matkaa."

Myöhemmin illalla Rukia avasi Ichigon huoneen ikkunan toistamiseen.

"Renji!" hän parkaisi ensitöikseen, "et kai aio näyttäytyä Nii-saman edessä tuossa hirvityksessä?"

"Hmm?" puhuteltu vastasi hajamielisesti sitoessaan luuriipusta kaulaansa, joten Ichigo puhui hänen puolestaan: "Tuo on hänen normaalein ja formaalein asunsa, usko huviksesi. Kyllä kai se käy – eihän huono maku ole rikollista, vaikka nuo releet rikkovatkin varmasti jotain estetiamääräyksiä."

Rukia huokasi. "Kai sen sitten on käytävä. Tulkaa nyt, emme halua myöhästyä."

Hieman myöhemmin kolmikko asteli sisään hotelliin. Kyse oli tyylikkäimmästä ja kalleimmasta hotellista, johon Ichigo ja Renji olivat koskaan jalallaan astuneet, ja huomioiden heidän edellisen hotellikokemuksensa, molempien tuntema epävarmuus vain kasvoi. Rukia kuitenkin esitti asiansa itsevarmasti, ja pian kaikki kolme löysivät itsensä Byakuyan hotellihuoneesta.

Kuten arvata saattoi, huone oli hieno, tilava, tyylikäs ja äärimmäisen persoonaton. Byakuya viittasi vieraitaan istumaan, ja he istuivat. Byakuya keskusteli heidän kanssaan aivan tavallisista asioista, ja he keskustelivat kapteenin kanssa parhaaseen kohteliaaseen sävyynsä.

Ainoa, joka ei tuntenut oloaan äärimmäisen kiusaantuneeksi, oli Renji. Tämä johtui siitä, että lukemattomat yhteiset työtunnit olivat rikkoneet enimmän jään hänen ja Byakuyan väliltä, mutta silti tilanne oli vieras, ja luutnantti palautti mieleensä kaikki osaamansa etikettisäännöt. Niitä ei ollut paljon, mutta niillä hän sai pärjätä. Rukia loi häneen toisinaan kauhistuneita katseita, mutta hän pärjäsi. Hän pärjäsi aina.

Pian Orihime, Chado ja Ishida saapuivat paikalle ja kolmen ensin saapuneen piina hellitti hieman. Muodollinen seurustelu jatkui vielä hetken, eikä Byakuya voinut olla huomaamatta, kuinka hänen luutnanttinsa silmiin kohosi saalistajan katse aina, kun tämä katsoi vaaleatukkaista tyttöä tai puhui hänelle.

Byakuya ei pitänyt näkemästään, sillä kohtaus Nanan kanssa oli vielä selvänä hänen mielessään. Aatelinen kuitenkin päätti, ettei asia kuulunut hänelle, ja lopulta seurue aloitti elokuvan katselun.

Elokuvan aikana Byakuya teki tarkkoja havaintoja vieraistaan. Yllättävää kyllä hänen analysoiva silmänsä osui ensin tyyneen ja hiljaiseen Chadoon, jolla oli ilmeettömät kasvot ja rauhallinen olemus. Toisinaan poika hymyili lämpimästi, muttei koskaan liian lämpimästi, eikä vain yhdelle henkilölle. Chado oli omalla tavallaan miellyttävä ja pidettävä, ja hänestä suorastaan huokui tasapainoista auraa, mutta Byakuya ei voinut pakottaa itseään pitämään hänestä. Poika oli yksinkertaisesti liian kiltti.

Sitten Byakuya arvioi Ishidaa, jossa kapteeni näki eräänlaisen sielunkumppanin. Ylpeä quincy ja jäykkä kapteeni olisivat epäilemättä tulleet hyvin toimeen keskenään, mikäli joku ulkopuolinen taho olisi sitä edellyttänyt. Niin kauan kun näin ei tapahtunut, he vain päättivät jättää toisensa rauhaan.

Ishida ei selvästikään ollut ongelma Rukian kannalta, eikä mikään Ichigossakaan viitannut ongelmiin. Hyvä – vaikka Byakuya ei pitänyt Ichigosta minkäänlaisella henkilökohtaisella tasolla, hän ei voinut olla kunnioittamatta pojan päättäväisyyttä ja uhrautuvaisuutta. Onneksi kapteenin ei tarvinnut edes yrittää pitää hänestä. Riitti, että hän varmistui siitä, että poika oli Rukian suhteen kaikin puolin turvallinen.

Seurueen kolme poikaa arvioituaan Byakuya huokaisi sisäisesti helpotuksesta, mutta joutui harmikseen huomaamaan tunteensa jäävän lyhytaikaiseksi. Uhka oli mitä odottamattomin: Kuchiki Rukia seurasi haukan lailla povekkaalle tytönheitukalle flirttailevaa Abarai Renjiä!

Byakuyan silmiin kohosi teräksinen katse. Hän ei pitänyt asioiden saamasta odottamattomasta käänteestä, sillä hän ei voisi rangaista Rukiaa katsomisesta ja ajattelemisesta, ei ainakaan ilman, että tämä ja Renji, ja mahdollisesti myös Ichigo suuttuisivat hänelle verisesti.

Byakuya päätti kerätä lisää tietoa ja päättää myöhemmin, mitä tilanteelle oli mahdollista tehdä.

Elokuvan loputtua, kun nuoret alkoivat tehdä lähtöä, Byakuan esitti arvovaltaisimmalla äänellään vienon toivomuksen: "Rukia, Abarai. Toivoisin, että sisareni ja luutnanttini liittyisivät seuraani huomenna ja näyttäisivät minulle kaupunkia. Olisiko tämä mitenkään mahdollista?"

Kenellekään ei ollut epäselvää, ettei tällaiseen pyyntöön voinut vastata kieltävästi. Niinpä Rukia ja Renji nyökkäsivät. "Minuun kyllä hakataan mustetta huomenna neljästä viiteen, ja käyttäisin ajan mielelläni. Jos on tarpeen, perun sen tietysti", jälkimmäinen sanoi varovasti.

Byakuya nyökkäsi, muttei suinkaan yllättävän suopeudenpuuskan vallassa. "Älä turhaan. Mikäli en ole käsittänyt väärin, minä ja Rukia saamme tulla seuraamaan toimenpidettä."

"Toki", Renji vastasi hiljaa.

Myöhemmin illalla hän pyysi saada käyttää Ichigon puhelinta, koska oli unohtanut omansa kuntosalille. "Pakko, ihan pakko sopia sen tatskaajan kanssa parista pienestä muutoksesta", hän selitti Ichigolle, joka katsoi viisaimmaksi olla kommentoimatta asiaa. Kukaan ei soittanut tatuoijalleen iltayöstä ilman painavaa syytä.