Lahkeet
Arlong ja Enel olivat vaeltaneet yhteen suuntaan jo tuntikausia, eikä missään näkynyt ristinsielua. Arlongilla alkoi olla jo nälkäkin, muttei se häntä nyt niin kovasti haitannut, että hän olisi ääneen valittanut. Omahan oli mokansa kun ei ollut älynnyt ottaa ruokaa mukaan, vaikka oli kyllä arvannut reissun venyvän pitkäksi, kummallakaan heistä ei nimittäin ollut halua kääntyä takaisin vain joutuakseen myöhemmin menemään saman matkan takaisin jatkaakseen tutkimusreissua.
"Arlong, onko sinulla nälkä?" Enel sattumalta kysyi, jolloin Arlong epäili jo ties kuinka monetta kertaa tämän osaavan lukea ajatuksia.
"Ehkä, mutta mistä ajattelit taikoa meille eväitä?" Arlong vastasi naurahtaen ajatellessaan Eneliä kiskomasta omenoita siitä naurettavasta myssystään tai muuttamassa kiviä kaloiksi.
"Minulla on mukana", Enel vastasi ja kyyristyi maahan näpertämään housujensa lahkeita. Kohta lahkeista pyörähtikin kymmenisen omenaa ja Arlong huomasi, ettei osannut edes yllättyä siitä.
"Selvä, vai tuota varten nuo valtavat lahkeet ovatkin…" Arlong mutisi ja tunsi suupieliensä nykivän. Enel oli niin järjetön tapaus, että pakostakin alkoi hymyilyttää.
"Eväsretki!" Enel totesi iloisesti, istuutui maahan jalkansa ristien ja alkoi mutustaa tyytyväisenä omenaa. Arlong hekotteli hyväntuulisesti istuessaan kumppaninsa viereen.
Osasi Enel ainakin piristää.