Sunna, seuraavana päivänä
Auringon säteet heijastuivat lumihangesta niin kirkkaasti, että jouduin siristämään silmiäni siitä huolimatta, että tarkkailin laaksoon ja lahdenpohjukkaan levittäytyvää kaupunkia mukavasti linnan ikkunasta. Talot olivat kaikki melko matalia, korkeimmat vain parikerroksisia muutamaa kivitornin tynkää lukuun ottamatta. Siberian ydinalue oli eloisa jo näin varhain aamupäivästä: savuvanat nousivat piipuista ja ihmisiä liikuskeli sinne tänne nopeammin kulkevia rekiä ja kelkkoja vältellen. Pienet kajakit suuntasivat satamasta avomerelle, kun isoja laivoja vasta hakattiin sinnikkäästi irti jäistä. Miten nuo ihmiset ylipäätään pärjäsivät ulkona vaikka pakkasta oli melkein kolmekymmentä astetta, oli yhä käsityskykyni ulottumattomissa.
Siirsin katseeni lähemmäs, viistosti ikkunastani näkyvälle Kidepalatsin etupihalle, jossa myös oli täysi hyörinä käynnissä. Heat yritti selkeästi iskeä juttua joidenkin linnan työmiesten kanssa, mutta heidän kehonkielestään päätellen se ei ottanut onnistuakseen. Juanilla ja Rocketilla oli oma kivansa lumisotaan haastamien tallipoikiensa kanssa. Muita ei vielä näkynyt, mutta pian oli silti aika lähteä. Virnistin aamuiselle muistolle ja Vibban ilmeelle, josta otetusta valokuvasta olisin voinut vaikka maksaa. Hänen kunniakseen oli tosin myönnettävä, että moni muu olisi pötkinyt pakoon, kun oven oli koputettaessa avannut pätkän naisen sijaan vastaherännyt kärttyisä Eustass Kidd, jonka olisi kaiken järjen mukaan sillä hetkellä pitänyt olla toisella puolen linnaa. Kaikeksi onneksi Kidd ei ollut jaksanut jäädä haastamaa riitaa, vaan oli haukotellen ja päätään raapien suunnannut kohti omaa huonettaan. Vibba kohotti kyllä merkitsevästi kulmiaan, muttei kysellyt mitään.
Hämmästyttävintä kuitenkin oli, ettei Kidd missään vaiheessa sanonut mitään yöllisestä, nyt nololta tuntuvasta vainoharhaisuudestani. Hän oli nukahtanut omalle puolelleen sänkyä epäinhimillisen nopeasti, mutta itse olin pyörinyt paikallani ainakin pari tuntia. Ensin tunnin verran siksi, että säikähdin jokaista olematonta ääntä ja häivähdystä, jotka kuvittelin havainneeni ja sen jälkeen tunnin verran siksi, että kirosin omaa typeryyttäni ja mietin aamulla odottavaa pilkan ja vitsailun määrää.
"Pätkällä kävi taas vähän mielikuvitus kierroksilla..!", "Tarvitsetko ensi kerralla yövalon ja unilelun..?", "Pikkuinen pelkää sängynalusmörköjä..!" Mutta ei… Ei pienintäkään vihjausta siihen suuntaan edes aamiaispöydässä kaikkien kesken!
Ja koska Kidd ei ottanut asiaa esille, päätin itsekin olla hiljaa. Ulfarr oli jälleen ollut mitä ystävällisin -suorastaan pelottavan ystävällinen – isäntä ja varmistanut, olimmeko nukkuneet kaikki hyvin. Valehtelu kävi tottumuksesta. Ja pian sen jälkeen Kidd oli julistanut, että lähtövalmiina piti olla alle tunnissa "tai muuten…"
Itse olin käytännössä jo valmis, mutta halusin vielä hetken nauttia ylellisestä huoneesta, jonka kaltaista en tulisi varmaan enää koskaan näkemään. Hönkäisin kiteisen ikkunalasin huuruun ja piirsin sormella hymynaaman.
"Ikkunanpesijäni varmasti rakastavat sinua."
Olin saada sydänkohtauksen, kun Ulfarr yhtäkkiä puhui. Pyörähdin ympäri ja näin kuninkaan norkoilevan ovella.
"A-anteeksi, minä… tuota…"
"Ei se mitään, kunhan kiusoittelin", Ulfarr naurahti rauhoittelevasti, "Sopiiko tulla sisään?"
Nyökkäsin ja hän liikkui lähes ääneti huoneen poikki samalla ympärilleen katsellen.
"Vierailunne oli kovin lyhyt, mutta toivottavasti olet viihtynyt", hän sanoi tutkaillen sängyn katoksen kangasta sormiensa välissä.
"Mainiosti, joo. Kiitos muuten vielä eilisestä luistelemaan opettamisesta, se oli todella hauskaa", naurahdin muistaessani epätoivoiset yritykseni pysyä pystyssä, "vaikka en tainnut kyllä todella mitään oppia."
"Sinä opit ensikertalaiseksi jo hämmästyttävän paljon", Ulfarr hymyili ja jatkoi sitten vain hetken epäröinnin jälkeen, "Oletko varma ettet haluaisi jäädä tänne opettelemaan lisää?"
Täh?
Ulfarrin sanat prosessoituivat mielessäni vasta pitkän tovin kuluttua enkä siltikään ollut ihan varma, olinko todella kuullut oikein.
"Täh?"
"Sinusta tulisi varmasti hurmaava jääprinsessa. Täällä päin järjestetään jokavuotiset kisat eri luistelutyyleissä ja muissakin talvilajeissa, sopisit joukkoon oikein—"
"Hetkihetkihetki, siis mitä sinä sanoit?"
"Siberian talviurheilukisat, todella iso tapahtuma. Ne tosin joudutaan pitämään keväällä, koska talvi on usein liian ankara ja-"
"Ei kun ennen sitä! Siitä… jäämisestä?"
Samassa Ulfarr oli aivan suoraan edessäni, hitusen verran liian lähellä ollakseen enää vain ystävällinen. Hän otti oikean käteni omiinsa ja katsoi suoraan silmiini. Tajusin ensimmäistä kertaa kunnolla, että hän oli oikeasti vain vähän Kiddiä lyhempi.
"Sunna. Me tapasimme… erikoisissa merkeissä, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi sinä olet tehnyt minuun hyvin suuren vaikutuksen. Olet kaunis, omalaatuinen nainen ja siksi haluaisinkin, että jäisit tänne luokseni. Voin tarjota sinulle jotain paljon suurempaa ja parempaa kuin arvaamattomat ja vaaralliset meret: voin tarjota sinulle kokonaisen valtakunnan ja sen rikkaudet, itseni mukaan lukien. Sinusta tulisi Siberian kuningatar. Siispä pyydän, että jäisit tänne elämään rinnallani Sunna."
….… Että mitä helvettiä?
Sain suuni auki, mutta se johtui vain siitä, että leukani unohti hetkeksi, miten toimia.
"Mitä sanot Sunna?" Ulfarr kysyi uudestaan ja piteli kättäni entistä lähempänä itseään. Ele antoi minulle käskyn sanoa jotain.
"…Tuota siis… olen kovin… otettu… että haluaisit minun jäävän…", mutisin hitaasti yrittäen vieläkin tajuta tilannetta.
"Niin?" Ulfarr hymyili innokkaasti.
"Mutta… minä olen oikein tyytyväinen elämääni… enkä usko, että tunteet ovat tässä nyt ihan molemminpuoliset."
"Mitä sinä tarkoitat?" Ulfarrin äänensävy muuttui sen verran, että nyhtäisin käteni äkkiä takaisin itselleni.
"Tarkoitan, että kiitos mutta ei kiitos. Tämä oli ihan mukava paikka käydä, mutta en halua jäädä tänne. Anteeksi nyt, mutta toverini taitavat odottaa-"
"Sunna, sinä et nyt harkinnut tätä kunnolla", Ulfarr harppasi eteeni ennen kuin ehdin karata.
"Minun ei tarvitse harkita, vastaus on ei", tiuskaisin ja aloin jo hiukan suuttua. Yhtäkkiä Ulfarr oli ihan liian lähellä.
"Sunna, jos sinä kuvittelet, että tarjoan tätä tilaisuutta kaikille vierailleni, sinä-"
"Ei kiinnosta tarjosit tai olit tarjoamatta kelle hyvänsä, minä haluan lähteä nyt!"
Sukelsin miehen ohitse, mutta hän sai ranteestani kiinni ja pyöräytti takaisin itseään kohden.
"Sunna, kuuntele nyt-!"
"Päästä irti senkin pas-!"
"Öö… onks täällä kaikki ok?"
Jähmetyimme molemmat enkä ollut sillä hetkellä mistään niin kiitollinen kuin juuri ovelle ilmestyneestä Vibbasta, joka katsoi meitä hivenen epäuskoisena ja pelokkaana. Käytin harhautusta hyväkseni ja vedin itseni irti Ulfarrin otteesta. Tummatukkainen mies suorastaan mulkaisi minua, mutta tyytyi suoristautumaan ja pyyhkimään näkymättömät pölyt hienon paitansa rinnuksilta.
"Kaikki on vallan loistavasti. Mitä sinä haluat?" hän tuhahti ärtyneesti saaden Vibban säpsähtämään.
"N-neiti Sunnan seurue on valmiina lähtöön ja ne pyytää neitiä saapumaa paikalle pikimmiten", tyttö änkytti kauhuissaan. Ulfarr kääntyi puoleeni ja vastasin tuijottamalla uhmakkaasti takaisin.
Yritäpäs nyt jotain, Kidd ja kaikki muut ainakin repivät sinut kappaleiksi..!
"Neiti Sunna", Ulfarr puhui yhtäkkiä korostetun asiallisesti, "Oli kunnia tavata teidät."
Tyydyin hyvien tapojen nimissä vain nyökkäämään, mutta ennen kuin ehdin ottaa jalat alleni, Ulfarr jatkoi vielä.
"Esitän nöyrimmät anteeksipyyntöni aiheutuneesta mielipahasta, neiti Sunna. Toivon todella, että pystyisimme erkamaan hyvissä väleissä."
Mittailin Ulfarria hetken aikaa yrittäen saada hänet murtumaan ja paljastamaan vilppinsä. Mutta mitään tavallisesta poikkeavaa en hänen katseestaan löytänyt.
"Hyvä on sitten", totesin lopulta kireästi ja käännyin kannoillani mitään muuta sanomatta.
"Suurkiitokset, neiti Sunna", Ulfarr sanoi kumartaen kevyesti, "Toivottavasti tapaamme vielä jonain päivänä… miellyttävämmissä merkeissä."
Ja toivottavasti sinä jäät lumivyöryn alle kusipää.
Ulfarr yksin huoneeseen ja Vibba lähti saattamaan minua alas. Ovi kolahti perässämme kiinni jääden aavemaisesti kaikumaan kideseiniin.
Kidd
"Missä helvetissä se nainen kuppaa?"
"Rauhassa vaan Kidd, kyllä Sunna sieltä kohta tulee…"
"Helkkari! Pitäisi olla jo menossa!" ärähdin ja potkaisin tielleni hyvin tietoisesti asettautunutta lumikökkärettä. En ollut varma mikä ärsytti enemmän: se, että olimme yhä tämän pellen palatsin pihalla vai se, että pätkä oli yhä sisällä kyseisen pellen oletettavasti hiipparoiden jossain lähistöllä. Ja jonkun verran mielessäni pyöri vielä edellisyökin. Sunna ei turhan takia säikkynyt niin pahasti. Mulkaisin pakkasauringossa kimaltelevia linnan torneja. Paikassa oli jotain mätää, en osannut määritellä mitä –paitsi Ulfarr tietysti– mutta halusin pois sen luota mahdollisimman nopeasti.
Nyt. Heti.
"Sunna!" Heat huudahti riemuissaan ja siinä pätkä missä mainitaan, Sunna tuli melkein puolijuoksua ulos ovesta blondi palvelustyttö kannoillaan.
"Hänen majesteettinsa Ulfarr pahoittelee, ettei pystynyt tulla saattamaan teitä, mutta lähettää-"
"Lähetelköön ihan rauhassa, ei kiinnosta", tuhahdin katkaisten palvelustytön puheen, "Me lähdemme nyt."
"Kiitokset vieraanvaraisuudesta", Jambo nosti kevyesti karvahattuaan tytölle.
"Tattista vaan! Ja Goljatilta terveiset keittiöön!" Rocket huiskutti kättään.
"Ja minulta ihanille kollegoillesi, arvon neiti", Juan virnisti.
"Hei sitten Vibba", Sunna pysähtyi oikein kättelemään tyttöä, joka sitten ilmeisesti oli Vibba. Blondi hymyili, mutta vakavoitui sitten ja kumartui Sunnan puoleen kysyen jotain hiukan huolestuneesti. Sunnan hartiat jännittyivät vähän, mutta sitten hän puisteli päättään ja sanoi jotain ilmeisen rauhoittavaa. Naiset supisivat keskenään sen verran hiljaa, etten saanut selvää. Mutta, no jaa.
Saan Sunnan kyllä puhumaan jos tarvitsee.
"Alkakaa tulla senkin ryönät! Joillain on vielä pitkä matka edessä!" karjaisin ja sain lopultakin tovereihini liikettä. Meille oli tarjottu rekikyytiä, mutta koska en mistään hinnasta halunnut kunkun ruojan tietävän laivamme sijaintia, kulkisimme koko matkan saaren halki jalkapatikassa samaa reittiä kuin tulimme. Tai osa meistä kulkisi, sillä vaikka halusinkin saarelta äkkiä pois, lokin piti valmistua ja laivan varastot täydentää. Jambo, Goljat ja Wire jäisivät kaupunkiin hoitamaan tarvittavat täydennykset ja me muut hakisimme heidät satamasta seuraavana aamuna.
Tunsin voivani hengittää vapaammin ensimmäistä kertaa vuorokauteen, kun palatsin portit jäivät taaksemme. Edellisyön univelka alkoi kuitenkin pikku hiljaa tuntua, joten en jaksanut yhtyä tovereideni puheensorinaan. Ei sillä, etteivätkö myös Goljat ja Wire olisi pysyneet pääasiassa vaiti, mutta se oli normaalia. Mikä taas ei ollut normaalia, oli se, että myös Sunna marssi eteenpäin täysin hiljaa, tyly ilme kasvoillaan. Ja siitä tiesi, ettei hän ajatellut mukavia ajatuksia. Ja tiesin kokemuksesta, ettei Sunnan kannattanut antaa velloa epämukavissa ajatuksissa. Lyhensin askeliani sen verran, että päädyimme kävelemään rinnakkain. Sunna ei reagoinut, mikä oli taas yksi huono merkki.
"Antaa kuulua pätkä, mikä painaa?"
Sunna hätkähti ja vilkaisi ylös kuin varmistaakseen, kuka olin. Sitten hän tuhahti ja kohautti olkiaan.
"Ei mikään, väsyttää vain."
"Älä valehtele."
"No okei. Mietin vaan… sitä aavetta, tai mikä hitto se sitten ikinä olikaan, jonka näin viime yönä. Jos sitä siis edes oli. Taisin kuvitella koko jutun. Sori kun vaivasin", hän sanoi aavistuksen verran liian nopeasti ja selittelevästi ollakseen uskottava, mutta päätin leikkiä mukana, koska en jaksanut alkaa väitellä näin nopeasti alkumatkasta.
"Pakko siellä jotain oli olla. Minun ampujani ei ammuskele seiniä turhaan", sanoin saaden Sunnan naurahtamaan hiukan.
"Tuo oli lohdullista kuulla, 'kyllä siellä jotain oli'. Hitto, en vielä tätä myöten pysty ensi yönä nukkumaan."
"Tule herättämään sitten. Minun laivallani ei ole kuolleille sieluille tilaa."
Sunna nauroi ja huomasin Juanin ja Rocketin ilvehtivän merkitsevästi. Vaiensin heidät murhaavalla katseella, kun jatkoimme matkaa lumisessa maisemassa. Päätin olla hiillostamatta Sunnaa sen enempää, vaikka tiesinkin etteivät viime yön tapahtumat olleet koko syy hänen käytökseensä. Asia ratkeaisi varmasti viimeistään seuraavaan aamuun mennessä, kunhan pääsisimme pois tältä kirotulta saarelta, jota olin juuriani myöten alkanut vihata.
Sunna, seuraavana yönä
Kidepalatsin vierassänkyyn verrattuna karttahuoneen sohva oli melko pieni ja epämukava, mutta eksoottisen suitsukkeen, paperipölyn ja ummehtuneen villan haju oli mukavan kotoisa. Huonosti nukutusta edellisyöstä ja pitkästä kävelymatkasta huolimatta en kuitenkaan saanut unta, vaan kääntyilin raskaiden vällyjen alla tunnista toiseen. Mielessäni pyöri vain Ulfarrin pettymyksen ja ärtymyksen sekainen ilme ja keskustelu, jonka olin käynyt Vibban kanssa juuri ennen lähtöämme.
"Sunna, ootsä kunnossa? Ei kai kunkku… tehny mitään?"
"Ei hätää, kaikki on hyvin, Ulfarr oli vain hiukan… no, suorapuheinen."
"Okei sit. Mut oo varovainen, jooko? Kunkku on vähän huono ottamaan pakkeja vastaan."
"Minulla on ainakin kolme asetta ja joukko kaapinkokoisia lihaskimppuja ympärillä. Enköhän minä pärjää."
Vibba oli hymähtänyt ja halannut minua nopeasti, ja sen jälkeen olimmekin jo suunnanneet paluumatkalle. Jambo, Goljat ja Wire olivat jääneet kaupunkiin, mistä poimisimme heidät aamunkoitteessa. Kidd nukkui omassa hytissään muutaman seinän takana karttahuoneesta ja Killer, Juan, Rocket ja Heat kuorsasivat kannen alla miehistön tiloissa. Käänsin taas kylkeä, vaikka silmäluomia painoi. Sekä Ulfarr että Vibban varoitukset pyörivät päässäni ja sekoittuivat epämääräiseksi, arvaamattomaksi möntiksi, jota edellisyön aaveet vielä ruokkivat. Lopulta murahdin ja tungin pään tyynyn alle.
Nyt riitti. Lähtö on enää muutaman tunnin päässä, pakko saada unta.
Vähän samaan tapaan kuin jotkut kuulemma laskivat lampaita, ryhdyin mielessäni purkamaan ja taas kasaamaan revolveria.
Olin vaipunut kevyeen horteeseen ja saanut kaikki osat putsattua, kun ääni kuului. Hento, hädin tuskin havaittava narahtelu ja rapina. Olin hetkessä hereillä ja valmiustilassa, mutta jäin vielä kuuntelemaan lisää. Laiva narisi muutenkin ihan itsestään, joten oli paljon mahdollista, että-
Se kuului taas.
Tällä kertaa olin varma, ettei ääni ollut normaali. Kaiken lisäksi se tuntui tulevan suoraan yläpuoleltani ruorikannelta. Aivan kuin joku –jokin– olisi hiippaillut ympäriinsä. Kurotuin ottamaan pistoolin yöpöydän virkaa toimittavalta tuolilta ja yritin olla huomaamatta käteni tärinää. Rapina ja narahtelu jatkuivat yhä, kun potkin peittoja pois tieltä ja nousin istumaan. Samassa äänet kuitenkin loppuivat. Pysähdyin ase kädessä kuulostelemaan, mutta ainoa ääni joka enää kuului, oli oma hengitykseni. Pysyin ikuisuudelta tuntuvan ajan aivan paikallani pohtien seuraavaa siirtoani, mutta sitten kaikki tapahtuikin jo liian nopeasti.
Olin liikkeessä siinä vaiheessa, kun karttahuoneen katto romahti ja korvia vihlova eläimellinen kirkuna kiiri yön halki. Ryntäsin ovesta ulos puunsäleiden sataessa niskaani ja ammuin sokkona pari kertaa olan yli saaden katosta läpi tulleen otuksen huutamaan uudelleen. Huutoa alkoi kuulua myös kannelta, sillä laivalla ei voinut olla ketään, joka ei olisi herännyt ryskeeseen. Tempaisin kannelle vievän oven auki ja unohdin hetkeksi jopa hyytävän kylmän yöilman kun tuijotin edessäni aukeavaa näkyä.
Kidd
Koko laivaa tärisyttävä rysähdys, korvat lukkoon lyövä kirkuna ja laukaukset saivat minut melkein putoamaan sängystä, ennen kuin pääsin jaloilleni ja ulos ovesta viitsimättä laittaa edes päällysvaatteita ylle.
"MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!" karjuin jo juostessani kunnes pääsin kajuutan ovelle, jonka kynnyksellä aluspaitaan ja -housuihin pukeutunut Sunna seisoi ase kädessä ja monttu auki. Työnnyin hänen vierelleen ja jouduin ottamaan tukea ovenkarmista, kun laiva heilahti Juanin vaihtaessa härkämuotoon. Näky kannella oli epätodellinen: yövaatteissaan kekkaloivat mieheni ryntäilivät ympäriinsä yrittäen saada iskuetäisyydelle ympäri laivaamme lentävää, peuran ja kotkan sekoitukselta näyttävää isoa otusta, joka rääkyi mitä kauheimmalla äänellä.
"Mikä piru tuo on?!" ärähdin Heatin liekkien ja Rocketin kettinkien lyödessä taas kokoisekseen hämmästyttävän nopeasta otuksesta ohi.
"Hitostako minä tiedän?!" Sunna kiljui takaisin ja samalla hetkellä otuksen suunta muuttui. Se nousi ensin ylös ja lähti sitten syöksymään alas-
"SUNNA!" karjaisin ja nappasin pätkää vyötäröltä kiinni ennen kuin paiskasin oven otuksen nokan edestä kiinni ja heittäydyin pois tieltä kun voimakas olento tuli puusta läpi.
Sunna älähti rusentuessaan alleni, mutta samassa olin jo taas liikkeessä otuksen kirkuessa takanamme ja runnoessa entistä suuremman aukon seinään, mikä saisi vielä Heatin itkemään verta. Nyt ei kuitenkaan ollut aika tarkastella tuhoja, vaan pyrkiä pois otuksen tieltä. Ruokasali olisi ollut paras paikka kokonaan metallivahvistetuilla seinillään, mutta tien tukkeena oli otus itse. Siispä syöksyin omaan hyttiini, paiskasin pätkän lattialle ja salpasin oven.
"Kidd, mitä sinä-?" Sunna yritti ja olin aikeissa käskeä häntä pitämään turpansa kiinni, mutta samassa koko hytin katto repeytyi irti.
"NO JOHAN ON PERHANA!" ärähdin ja yritin suojata Sunnaa alas ropisevilta puunkappaleilta. Sain ensi kertaa kunnollisen kuvan kotkan ja peuran sekasikiöstä: siivet, nokka, etujalat ja osittainen sulkapeite olivat linnulta; pää, sarvet ja takaruumis peuralta. Ojensin käteni ja seinälautoihin kiinnitetyt metallipalat vääntyivät pois paikoiltaan, mutta ennen kuin ehdin seivästää mutanttitirpan, otus kurottautui alas ja tunsin terävien kynsien viiltävän rintaani. Sunna kohotti aseensa ja ampui saaden otuksen kirkumaan, mutta ei läheskään pysähtymään. Sen sijaan se tuntui pikemminkin tavoittelevan Sunnaa entistä kiihkeämmin ja työnsin pätkän selkäni taakse.
"Sunna, kun annan merkin, sinä juokset etkä-!"
"Kidd!"
Tajusin otuksen lähestyvän aavistuksen verran liian myöhään. Se sai tukevan otteen hartiastani ja havaitsin sen nokan olevan kuin olevankin sahalaitainen. Kun otus tempaisi kroppani ylös, tunsin lihan repeytyvän ja muutaman luun rusentuvan. Viimeinen asia, jonka kuulin ennen kuin hyytävän kylmä ja pimeä vesi ympäröi minut kauttaaltaan, oli Sunna huutamassa nimeäni. Mutta saatoin kuulla väärinkin.
Killer, hetkeä myöhemmin
Kun Rocket auttoi läpeensä märän Kiddin kannelle, kukaan ei sanonut mitään. Vielä silloinkin, kun Kidd sai vedet yskittyä keuhkoistaan ja ärähti painaen veristä ja ruhjoutunutta hartiaansa, kaikki olivat hiljaa. Lopulta painostava ilmapiiri kävi Kiddin hermoille.
"No? Mikä on? Saiko höyhenpallo turpiinsa?" hän sihisi hampaittensa välistä nousten reelinkiin tukeutumalla ylös. Punaisena hehkuvat silmät kiersivät kaikki paikallaolijat yksitellen pysähtyen lopulta minuun, kun kukaan muu ei uskaltanut kohdata Kiddin katsetta.
"Killer. Mitä helvettiä täällä tapahtui sillä välin kun olin hukkumassa?"
Rocketin hartiat nousivat korviin, yhä puolieläinhahmossa oleva Juan laittoi hännän jalkojensa väliin ja Heat yritti pidätellä itkua. Vesi Kiddin hiuksissa oli alkanut jäätyä.
"…Kyseinen 'höyhenpallo' oli peurakko. Yksi Siberian ominaislajeja. Se selvästikin-"
"Säästä tieteispaskasi jollekin, jota kiinnostaa."
Vedin kevyesti henkeä, ennen kuin vastasin.
"Se vei Sunnan."
Kukaan ei hengittänyt. Edes ilma ei tuntunut liikkuvan niin kuin sen pitäisi. Kidd suoristautui hitaasti ja raahusti kannen poikki reelingin ääreen tuijottaen tiukasti Siberian saarelle. Kaiken järjen mukaan punapään olisi pitänyt olla umpijäässä, iho märkänä ja pelkkiin boksereihin pukeutuneen 20 asteen pakkasessa, mutta ei. Murhanhimo lämmittää.
"Killer", Kidd sanoi hitaasti, myrkky joka sanasta tihkuen, "villieläimet eivät kaappaa ihmisiä."
"Jos se olisi halunnut ruokaa, se olisi vienyt jonkun meistä", nyökkäsin hänen sanoilleen.
"Se ei siis ollut villieläin."
"...Oliko se sit jonku lemmikki?" Rocket uskaltautui varovasti kysymään.
Kidd oli hetken hiljaa.
"Oli. Ja aavistan tasan tarkkaan kenen."
Reelinki, jota Kidd oli puristanut kädellään, räsähti rikki, mutta edes Heat ei sanonut mitään. Kukaan ei sanonut mitään. Olin muutaman kerran vuosien saatossa nähnyt Kiddin raivon ylittävän pisteen, jota ennen viha purkautui rajusti ja isolla metelillä. Kuitenkin kun Kidd oli tarpeeksi vihainen, hän ei huutanut eikä raivonnut äänekkäästi. Hänestä vain yksikertaisesti aisti, että joku kuolisi, hyvin pian ja hyvin tuskallisesti. Siinä ei ollut tippaakaan uhmaa tai uhkailua. Se oli vain toteamus. Huomasin ottavani askeleen kauemmaksi.
"Miehet", Kidd sanoi yhtäkkiä saaden kaikki säpsähtämään, "avatkaa joku etanafooniyhteys Jambon fooniin ja käskekää heitä olemaan valmiina ennen auringonnousua. Meillä on yhden paskiaisen palatsi tuhottavana."
Huom.1. No mutta hellou. Pahoittelut, että meni taas näinkin pitkään mutta tosielämässä on kaikenlaista meneillään ^^' Kiitos kuitenkin kaikille, jotka olette jaksaneet odottaa!
Huom.2. Kiddillä paloi pinna.