~*~Halauksen voima~*~
~XXIX~
Kävelin hitaasti pitkin katuja, varoen etten törmäisi mihinkään, kun katselin ympärilleni. Oli viikonloppu ja olin jo tehnyt kaikki läksyni, joten pieni turistikävely ei olisi pahitteeksi, vai?
Kun olin herännyt aamulla, olin huomannut Hatsuharun lähteneen. Onneksi hän jätti viestin, vaikka se olikin lyhyt. Viestissä hän oli kiittänyt minua ja sanonut että hänen pitäisi mennä kotiin. Ja jotain siitä, ettei hän halunnut herättää minua, koska näytin niin enkelimäiseltä. Tai sitten luin tuon viimeisen kohdan väärin. No, ainakin se sai minut hyvällä tuulella!
Joten nyt kävelin pitkin Tokion katuja, iloisesti. Vaikka olinkin jo tehnyt erilaisia kierroksia ympäriinsä, en silti saanut tarpeeksi nähtävyyksistä! Kaikki oli vain niin erilaista kuin kotona. No, ainakin melkein kaikki. Kävellessäni, pysähdyin yllättäen, nähden lasten leikkikentän. Hymähtäen, kävelin keinujen luokse, istuutuen yhteen niistä.
Hiljaa, katselin rauhallista maisemaa kun kuulin yllättäen nokkavan äänen sanovan: "Eikö kukaan ole kertonut että tämä paikka on tarkoitettu lapsille?"
"Häh?" sanoin, kääntäen päätäni niin, että huomasin ruskeahiuksisen pikkupojan ja hänen vieressään oranssihiuksisen pikkutytön. Tyttö sanoi hiljaa: "Hiro-chan…"
"Hmm?" poika, Hiro, sanoi katsoen silmät viiruina minua.
"Missään ei ole kyllä kylttiä, missä lukisi "vain lapsille" ", huomautin hitaasti, kun tyttö vilkaisi poikaa, joka laittoi kätensä puuskaan harmistuneena. Päästin pienen hymyn, kun jatkoin hitaasti keinumista. Pian tyttö tulikin viereeni, istuutuen rinnakkaiseen keinuun. Vilkaisin häntä. Huomasin että hän oli pukeutunut söpöön, beigenruskeaan mekkoon ja hän kantoi pehmotiikeriä mukanaan. Hymähdin.
Keinuimme hiljaa, Hiron katsellessa meitä. Lopulta pysähdyin ja nousin ylös keinusta. Kävelin hiljaa liukumäenviereen, katsellen sitä arvioivasti. En todellakaan haluaisi jäädä kiinni siihen, jos aikoisin laskea sitä pitkin. Joten katselin pari minuuttia sitä arvioivasti, ennen kuin tunsin tai paremminkin minulle tuli sellainen tunne, että joku oli tullut viereeni. Katsoin sivulleni ja huomasin sen saman pienen tytön. Huomasin miten tyttö katseli arasti liukumäkeä.
"Hei, et sinä jää jumiin jos menet tuohon", sanoin hänelle kannustavasti, mikä sai tytön kääntämään pelästyneen katseensa minuun. Katselin miten tyttö peruutti pojan viereen, joka mulkoili minua. Ok, en ole hyvä pienten lasten kanssa…
Kohauttaen olkapäitäni päätin että kipuan liukumäkeen. Astelin hiljaa tikkaille ja aloin kivuta niitä, kun kuulin Hiron huutavan perääni: "Ihan vain tiedoksesi, olet liian suuri."
Käänsin katseeni nyt taakseni, katsoen Hiroa.
"Anteeksi?" kysyin, katsellen poikaa, joka virnisti minulle.
"Etkö kuullut vai mikä oikein on? Mikä ihmeen papukaija minä oikein olen? Vähänkö loukkaavaa!" poika valitti, kun tyttö yritti rauhoitella häntä. Tuhahtaen, käänsin selkäni hänelle. Ihme räkänokka.
Kiipesin nopeasti ylös ja menin sitten putkensuulle. Katselin sisälle tummaan reikään, ennen kuin liuoin putken sisään ja sitten sen sisällä. Suljin silmäni hetkeksi, kun avasin ne sitten, liukuen ulos. Tömähdin kovalle hiekalle, virnistäen. En jäänytkään kiinni!
Käänsin katseeni nyt poikaan ja tyttöön, iskien silmääni.
"Enpäs jäänyt kiinni!" hihkaisin ja nousin sitten ylös.
"…omituista käytöstä, noin vanhalta ihmiseltä", Hiro sanoi kun katsoin ärtyneesti häntä.
"En ole vanha", huomautin, kun hän nosti skeptisen näköisenä kulmakarvaansa.
"Olen vasta 18!" tiuskaisin kun poika pyöritteli silmiään, tytön nyt henkäistäessä yllättyneenä.
"Sittenhän…sittenhän te käytte Kaibaran lukiota…eikö? Samaa koulua mitä käy myös Haru-nii…" tyttö puhui hiljaa. Hetkinen! Haru-nii? Niin kuin isoveli? …Haru olisi voinut kertoa että hänellä on pikkusisko!
"Öh, niin. Oletko…oletko Sohma?" kysyin, katsellen tyttöä, joka nyökkäsi ujosti. Huomasin nyt, miten Hiron silmät olivat kaventuneet. "Tuota…sinä ja Haru…"
"Haru-nii ja minä olen serkkuja, kuten myös Hiro-chan…" tyttö puhui nyt. Siis hetkinen! Nyt, nyt menee kyllä yli ja roimasti! Siis serkku?! Miksi hän kutsuu Harua sitten veljekseen? Ja minä luulin että nuo kaksi ovat joku söpö pari tai jotain…tai ainakin Hiro tykkää tuosta tytöstä.
"Mutta…miksi…tuota, anteeksi nyt vain, mutta miksi Haru-nii? Ja olette serkkuja…?" kysyin nyt hämilläni kun tyttö hymyili pientä arkaa hymyä.
"Olaanpa sitä uteliaita! Mihin neiti oikein pyrkii tuolla kaikella kyselyllä? Aikooko hän seurata meitä vai mitä? Vai kenties kiristää perhettämme…?" Hiro kysyi yllättäen. Katsoin järkyttyneenä häntä. En pitänyt ollenkaan hänen vihjailustaan. En sitten yhtään! Kuinka hän kehtasi!
"Kuulehan nyt muksu. Minua nyt vain kiinnosti miksi hän kutsui Harua miten kutsui, koska en ole oikein selvillä kaikista japaninkoukeroista! Puhumattakaan siitä, että te ette minusta näytä serkuilta", napautin kun pojan silmät olivat nyt kapeina viiruina.
"No mitäs sitten tulitte tänne jos ette osaa kunnolla japania? Ja kuinka niin? Eikö kukaan ole kertonut teille, ettei serkkujen tarvitse näyttää samanlaisilta?" poika sähisi minulle.
"Hi-Hiro-chan!" tyttö sanoi nyt paniikissa kun poika mulkoili minua. Hetkinen! Miten hän tiesi, että olen vaihto-oppilas…?
"Miten tiesit, että olen vaihto-oppilas?" kysyin hiljaa kun poika tuhahti. Tyttö katsoi nyt minua ja sitten Hiroa ja taas minua.
"Haru-nii ja Momiji ovat puhuneet teistä…" hän sanoi hiljaa.
No, tuo sai minut hiljaiseksi! Millä oikeudella he oikein puhuvat minusta? Ja mitä?
Ilmeisesti katseeni oli jonkin verran omituinen, kun tyttö sanoi nopeasti: "He ovat puhuneet vain hyvää. Eivät mitään pahaa."
"Kisa! Miksi oikein puolustelet häntä?" Hiro kysyi, tarttuen hänen käsivarteensa.
"Kuinka niin, Hiro-chan? Sehän on totta…" hän sanoi hiljaa, kun kallistin päätäni. Heillä näyttää olevan hieman monimutkainen suhde…
Hiro vilkaisi nyt minua, sanoen: "Mennään Kisa."
"Mutta-mutta-…!" Kisa aloitti, kun Hiro alkoi kiskoa häntä poispäin.
Tyttö, siis Kisa, päästi vain pienen, surullisen hymyn minulle Hiron mulkoillessa minua. Näytin kieltäni Hirolle, kun Kisan katse oli kääntynyt poispäin. Tyydytyksekseni huomasin hänen yllättyneen katseen, ja sitten murhaavan. Jep! Olen kamala ihminen, mutta niin oli tuo kakarakin.
Katselin heidän menoaan, miettien Sohmia ja heidän isoa sukuaan. Mitä kaikkea siihen oikein mahtaakin kätkeytyä…
Kun Hiro ja Kisa lopulta katosivat näkyvistä, käännähdin kannoillani ja katselin nyt keinuhevosia. Pieni hymy nyki suupieltäni, kun muistelin miten olin aina välillä pelleillyt parhaanystäväni kanssa leikkikentällä. Mahdoinkohan tulla koti-ikävän takia tänne vai miksi?
Hymyillen, kävelin nyt yhden keinuhevosen luokse ja istuuduin sille, kun kuulin yhtäkkiä jäisen äänen sanovan: "Sinä siis olet se paskiainen joka yrittää saada Harun."
Päästin terävän henkäyksen.
