Painajaisia

"Ja koska teidän kapteeninne pääsi karkuun, eikä ole vastaanottamassa tuomiotaan, täytyy tuomio panna täytäntöön miehistön kanssa hänen puolestaan. Ensimmäisenä perämiehenä te, Kuroobi, saatte sanoa vielä mahdolliset viimeiset sananne", sanoi mustaan huppuun pukeutunut pitkä mies halveksivalla äänensävyllä, tuijottaen vahvasti kahlittua nälkiintyneen näköistä rauskumiestä.

"A-Arlong-san tulee… hän tulee vielä…" Kuroobi sanoi käheällä äänellä, joka antoi ymmärtää hänen toistaneen noita samoja sanoja aivan liian monta kertaa. Huppupäinen mies tuhahti.

"Olet hölmö. Etkö jo tajua kapteenisi livistäneen? Hän ei ole tulossa takaisin. Miehet, viekää hänet", mies sanoi ja viittoili Kuroobia piteleville miehille, jotka tekivät työtä käskettyä. Rauskumies yritti tempoilla vastaan, mutta oli aivan lopussa eikä saanut tehtyä vastarintaa edes sen vertaa, että miesten olisi pitänyt yrittää estää häntä.

Miehet veivät Kuroobin melko huteralta näyttävään puulatoon ja kahlitsivat tämän kiinni lattiaan. Ladossa oli myös koko loppumiehistö samalla tavalla kahlittuna. Kaikki näyttivät siltä kuin eivät olisi saaneet ruokaa pariin viikkoon ja heidät olisi huumattu.

Kuroobi nosti katsettaan häntä saattaneiden miesten kävellessä kohti ovea.

"O-odottakaa! Arlong-san tulee varmasti!" Kuroobi huusi, mutta joutui sitten yskänpuuskan kouriin. Miehet pysähtyivät hetkeksi ja vilkaisivat taakseen ilkeästi virnuillen, mutta kääntyivät sitten takaisin ja marssivat ulos, sulkien ovet perässään.

"Polttakaa", mustahuppuinen mies sanoi saattajien teljetessä ovet ulkoapäin. Toiselle heistä ojennettiin soihtu, jolla tämä sytytti raa'alla alkoholilla valellun ladon tuleen. Liekit leimahtivat ja nopeasti koko rakennus oli yksi liekkimeri.

"ARLONG!" kuului kiljuntaa sisältä kalamiesten äänten yhtyessä vielä yhteen epätoivoiseen kutsuun…

Arlong heräsi säpsähtäen ja kovasti hikoillen. Hän ei nähnyt juurikaan eteensä paniikin edelleen myllertäessä hänen mielessään, mutta hän tunsi kosketuksen olkapäällään. Kosketus tuntui tutulta ja turvalliselta ja se viesti, että kaikki oli itse asiassa hyvin, että mikään äskeisestä ei ollut totta. Arlong tunsi rauhoittuvansa välittömästi ja odotti Enelin lähtevän nyt kun kaikki oli taas hyvin. Tämä kuitenkin oli vain paikallaan.

"Ei… ei sinun tarvitse jäädä siihen…" Arlong sanoi hiljaisella äänellä, yrittäen tasata hengitystään ja karistaa painajaisen viimeisetkin rippeet mielestään. Hän tunsi olkapäällään olevan käden hievahtavan pikkuisen, muttei pois mennäkseen.

"Ei niin", Enel vastasi, eikä hänen tarvinnut edes sanoa loppua lauseesta. Äänensävy jo yksinään riitti kertomaan, että hän jäisi siitä huolimatta.

Vaikka Arlong ei sitä ääneen myöntäisikään, niin hän oli kiitollinen.

-----

Tämä ei itse asiassa hirveästi edes sovi enää tähän vaiheeseen ficciä, mutta halusin kirjoittaa tämän joka tapauksessa. Olisi pitänyt älytä kirjoittaa tämä johonkin aikaisempaan väliin, mielellään siihen rupeamaan, jossa he olivat juuri saapuneet Fairy Vearthiin ja Enel oli ollut hukassa hetken aikaa. Sinne tämä olisi sopinut paremmin. Mutta joo, ei auta enää.