~*~Halauksen voima~*~
~XLIV~
Nojasin aitaa vasten, katsellen miten Tohru pelleili Momijin kanssa. Oikealla puolellan Haru nojasi samaiseen aitaan, kuten myös Kyo vasemalla puolellani.
Minä, Haru ja Momiji olimme vähän aikaa sitten käyneet Tohrulla, saaden hänet ja Kyon mukaamme. Mutta pirteys ja kaikki into mitä minulla oli ollut, tuntui kadonneen jonnekin syvään, mustaan aukkoon. Jotenkin se, että olin nähnyt Momijin äidin ja hänen siskonsa oli herättänyt minussa syvää surua. Näytti siltä, ettei Momijin äiti tiennyt pojastaan. Miksiköhän? Oliko hänen äitinsä antanut poikansa pois? Jos oli, miksi?
"Kuule Haru," aloitin, saaden Harun kääntämään katseensa nyt minuun. "Onko sinulla sisaruksia?"
Haru kallisti nyt päätään, ravistaen sitä hivenen. Käänsin katseeni nyt Kyoon.
"Entäpä teillä, Kyo-kun?" kysyin, mistä sain palkakseni mulkaisun. Siis ei. Yhden lapsen politiikka taisi olla sitten vain Kiinan juttu.
Ehkäpä Momijin äiti oli ollut liian nuori? Äh, ei! Tyttö, Momo, oli ollut melkein Momijin ikäinen! Argh! Missä on Sherlock Holmes, kun häntä tarvitaan?
Kuin vastauksena kysymykseeni, kuulin yllättäen miten sarkastinen ääni huomautti happamasti: "Ja pidättekö kenties aitaa pystyssä?"
"Hiro-chan!" nuoren tytön ääni sanoi ilmeisesti äskeiselle henkilölle. Käänsin katseeni nyt sivuuni, huomaten nuoren tytön ja pojan. Poika mulkoili meitä myrkyllisesti, tytön näyttäessä hivenen huolestuneelta.
Missä olin nähnyt heidät…?
"Oh! Kisa-san!" Tohru huudahti yllättäen. "Hiro-san!"
"Ei tarvitse kuluttaa nimiämme", Hiroksi kutsuttu poika sanoi ärtyneesti, Tohrun juostessa heidän luokseen. Kisan kasvot sädehtivät onnesta, kun Tohru veti hänet karhunhalaukseen. Tahtomattani värähdin.
"Mitä te oikein teette täällä?" Tohru kysyi hämillään, Kisan vastatessa: "Olimme kävelyllä Hiro-chanin kanssa…"
"Jos olisin tiennyt, että törmäämme teihin, emme olisi tulleet…" Hiro mutisi. Vilkaisin nyt Kyo, joka mulkoili poikaa kiukustuneena ja Harua, joka ravisti päätään ja myös Momijia, joka hymyili vain iloisesti.
"Et olekaan tavannut vielä Kisaa ja Hiroa? Vai?" hän kysyi pirteästi. Ravistin päätäni, mutta yllättäen keskeytin liikkeeni.
"Hetkinen-…!" sanoin, muiston välähtäessä mielessäni. Juuri silloin Hiro päätti kääntää huomionsa minuun. Hänen silmänsä muuttuivat viiruiksi, minua tuijottaessaan. Tunsin miten sisintäni kylmäsi. Hän oli se röyhkeä ipana…
Käänsin katseeni nyt Haruun, katsoen häntä hivenen tuimasti. Huomasin miten Haru kohotti kulmakarvaansa kysyvästi.
"Ja teillä ei varmasti ole sisaruksia?" kysyin nyt, kun Haru näytti entistä enemmän puusta pudonneelta.
"No ei…" Haru sanoi, hänen katseensa muuttuen jonkin verran mietteliääksi.
"Haru-nii!" Hiron ääni halkaisi ilmaa, kuin raipanisku. Käänsin katseeni nyt häneen, huomaten miten hän yritti hillitä raivoaan. Käänsin hölmistyneen katseeni Haruun ja takaisin Hiroon. En tajua nyt yhtään! Eikö "nii" ole lyhenne sanasta "niisan" eli isoveli?
Ilmeisesti ahdinkoni (ja tietämättömyyteni) näkyi niin selvästi, että Momijikin huomasi sen sanoen: "Alisa-chan."
"Hm?" käänsin katseeni nyt Momijiin, joka tarttui käsistäni. Tunsin miten punastuin hivenen. Hitsin hormonit!
"Jos on samaa sukua niin voi puhutella tuttavallisesti 'isoveli', vaikkei olisikaan", Momiji selitti minulle iloisesti.
"Ahaa…" sanoin, vilkaisten Hiroa ja sitten Kisan suuntaan. Jos muistin oikein, hän oli kutsunut Tohrua "oneechaniksi" eli isosiskoksi…
Momiji virnisti nyt, iskien minulle silmää. Huomasin myös sivusilmästäni miten Haru tarkkaili meitä valppaasti.
"Kisa kutsuu Tohrua oneechaniksi, koska hän pitää Tohrusta todella paljon!" Momiji selitti nyt iloisesti. Hänen kasvojaan koristi aurinkoinen hymy.
"Mutta hän näkee Tohrun myös isosiskonaan", Haru huomautti, mikä sai Hiron ilmeen lientymään, mutta vain pikkuriikkisen.
"Ahaa…" vastasin taas, tietämättä oikein miten pitäisi reagoida.
Kyo vain tuhahti, kävellen Tohrun ja Kisan luokse. Jos totta puhutaan, tunsin itseni jotenkin pöntöksi. Olisihan minun pitänyt tietää näistä asioista! Herran tähden! Olinhan jo ollut täällä jotain…pari kuukautta? Ja silti…
Katsoin nyt alas maahan, tuntien miten puna korvensi poskipäitäni. Että osasinkin olla…!
"Alisa-chan?" Momiji kysyi yllättäen, etsien katsettani.
Tunsin miten joku laski kätensä olalleni. Käänsin katseeni nyt ylös, nähden Harun rauhoittavan katseen. Hänen katseensa oli täynnä hellyyttä, eikä yhtään kritisoiva. Päästin pienen hymyn nyt huulilleni, kun tunsin miten Momiji päästi yllättäen käsistäni. Käännyin nyt täysin Haruun päin.
Poskiani kuumotti ja sydämeni oli alkanut pamppailla ihan hullunlailla! Mahdankohan saada jonkin kohtauksen? Ja Harun lämmin katse…
"Haru-nii!" Hiron raastava ääni palautti yllättäen minut ja Harun maanpinnalle. Käännyin nopeasti Hiroon päin, vain sotkeutuen jalkoihini.
Päästin pienen älähdyksen ja tunsin miten Haru tarttui käsivarteeni. Monta asiaa tapahtui samaan aikaan: käänsin katseeni paniikissa Haruun. Tajusin että jos nyt kaatuisin, vetäisin hänet mukanani. Heti seuraavassa sekunnissa läimäisin Harun kättä, nähden hänen yllättyneen katseensa. Sitten tuntuikin vain kipua. Kamalaa, tykyttävää kipua.
"HELLL…untai", parkaisin, hampaitani kiristellen. Se sattui! Ja hirveästi!
"La-Laine-san! Oletteko kunnossa? Ah! Pitääkö soittaa ambulanssi? Ah! Lä-lääkäri! Tarvitsemme-…" Tohru panikoi taustalle, Kisan tuijottaessa minua silmät levällään. Kyo sen sijaan kiljui minulle kuinka tumppu oikein voin olla, Momijin yrittäessä nyt rauhoitella Tohrua. Yritin hillitä kieltäni, etten pudottaisi sammakoita suustani, kun kuulin Hiron mutisevan: "No onpa kömpelö. Melkein yhtä kömpelö, kuin köntys itse…"
Puraisin kieltäni ärtyneesti, koska tiesin että rähjääminen lapselle ei olisi mitenkään järkevää. Mutta seuraavaa tekoani en pystynyt estämään.
Tunsin miten joku kosketti käsivarttani ja automaattisesti läpsäisin käden pois, sähähtäen: "Älä koske."
Liian myöhään tajusin mitä olin tehnyt. Näin nyt miten ruskeat silmät katsoivat minua loukkaantuneesti ja hieman kalseasti. Tajusin, että olin uudestaan lyönyt Harun auttavan käden pois.
Tunsin miten jokin jäätyi sisälläni, tuntien itseni kamalammaksi kuin kamalemmaksi. Taustalla kuului Tohrun huolestunut ääni, mutten välittänyt kun katsoin Harua anelevasti, anteeksipyytäen.
"Minä…" aloitin, kun pieni, oranssihiuksinen tyttö käveli Harun viereen, nykäisten hänen hihaansa. Haru mulkaisi minua, ennen kuin kääntyi Kisan puoleen hymyillen hänelle.
Hitaasti, nousin ylös vakuuttaen Tohrulle ja Momijille että olin kunnossa, vaikken ollutkaan. Halusin tarttua Harun käteen ja selittää miksi olin tehnyt mitä olin tehnyt. Halusin hänen ymmärtävän. Halusin kertoa hänelle, että en pitänyt siitä kun ihmiset koskivat minuun…halusin…
Ajatukseni katkesivat, kun huomasin Hiron pistävän, tumman tuijotuksen. Värähdin hieman. Ja sitten, hän käveli eteeni, hymyillen omahyväistä hymyä.
"Älä luule, että olen tyhmä, vaikka olenkin lapsi. Tiedän kaiken", hän kuiskasi merkitsevästi, kun Kisa kutsui häntä. "Tullaan!"
Sitten hän kiiruhti Kisan ja Harun luokse.
Tuijotin lamaantuneena eteeni. Harrastelijaetsivä oli vihdoinkin kohdannut voittajansa.
