Kirjoittajan kommentti: Kuten kaikki ovat jo varmaan jo huomanneet, ficcini noudattaa Furuban juonta aika paljon. Saanen kertoa että tähän tulee jossain vaiheessa muutos ja ficcini loppu tulee eroamaan Furuban lopulta. (Ajattelin vain kertoa, jos se ei ollut jo selvää.) Kiitos kaikille jotka ovat kommentoineet ja lukeneet! Toivottavasti luette jatkossakin ja risut ja ruusut otetaan edelleen vastaan. ^^
~*~Halauksen voima~*~
~XLV~
Naputin kynälläni pöydänpintaa, nojaten toisella kädelläni käteeni. Jotenkin minusta tuntui, että vuoden vaihteesta tulisi mitä surkein ja synkin. Olin nolannut itseni täysin Harun silmissä, saanut muut ajattelemaan että olin outo ja näytti siltä että Hiro oli saanut selvillä sen, että tiesin heidän salaisuutensa!
Tunsin oloni surkeaksi ja masentuneeksi. Olin liemessä ja pahassa sellaisessa. Ja jos tämä ei vielä ollut tarpeeksi, näytti siltä, ettei Japanissa vietetty kunnon joulua! Ei, vaan uusivuosi oli se iso juttu täällä. Ja joutuisin viettämään molemmat yksin.
Lysähdin pöydälleni, päästäen kuuluvan huokauksen. Oli tässäkin joku ihminen, joka oli jo kuvitellut ties mitä. Mitä jos vain suosiolla luovuttaisin ja antaisin Tohrun hoitaa homman?
En tiedä, mutta näytti siltä, että kohtalolla tai mikä heppu nyt siellä ylhäällä vetikään naruista, oli päättänyt etten saisi jäädä laakereilleni. Ovikello soi nimittäin juuri silloin. Nostin pääni ylös pöydältäni, kokien déjà-vu ilmiön. Déjà-vu on ihan hyvä juttu, kun déjà-view onkin pahempi juttu. Joten nousin ylös, vilkaisten että olin tällä kertaa pukeutunut normaalisti, ennen kuin menin ovelle avaten sen.
"Silver-chan~!" Kakeru sanoi, naama virneessä, Machin katsoessa minua ilmeettömästi.
Paiskasin oven kiinni. Ei voinut olla totta. Mistä hekin tiesivät että asuin täällä? Oliko joku laittanut koulunlehteen missä asuin?
"Ääääh! Silver~chaaa-an~!" Kakeru valitti oven takana.
Kuulin Machin sanovan vain: "Ole hiljaa."
Huokaisten raskaasti avasin oven, mulkaisten molempia. Nyt oli sunnuntai! Ja halusin vajota itseinhoon!
"Mitä te oikein teette täällä? Miten te edes tiedätte missä minä asun?" kysyin ärtyneesti, katsellen heitä molempia.
Okei, olen törkeä, mutta kun elämä näyttää nurjaa puoltaan, niin yritäpä olla ilopilleri. Selvä, ehkä Tohrulta onnistuisi tämä. Hänhän ei ole koskaan vihainen, ärtynyt, angsti… Olen sitten inhottava ihminen.
"Silver-chan! Minä, Black, tulin piristämään sinua! Ja Machikin tuli messiin!" Kakeru sanoi pirteästi, Machin kääntyessä jo poispäin. "Oh! Ma-Machi-!"
"Meidän piti mennä kauppaan…" Machi totesi hiljaa, kun katselin miten Kakeru kaatui koomisesti. Vilkaisin hämilläni Machia. Olivatko nämä kaksi todellakin sisaruksia? Vaikkakin sisarpuolia?
Katselin Machin tummaa katsetta, jossa pilkahti jotakin. Astuin askeleen taaksepäin.
"Tuota…taidan mennä-…" aloitin, kun Kakeru tarttui käsistäni. Hänen ilmeensä oli yllättävän vakava.
"Alisa-san", hän aloitti, mikä sai koko huomioni. "En ole ehkä antanut itsestäni mitä vakavinta kuvaa, mutta yhtenä koulunpuolustusvoimien jäsenenä, velvollisuuteni on auttaa oppilasta hädässä!"
Tuijotin sanattomana Kakerua, joka polvistui nyt eteeni, pidellen kättäni kädessään.
"Joten, suostutko varastamaan kanssani Yun-yunin nakuvideot?" hän kysyi sädehtien. Jokin napsahti. En ole varma oliko se järkeni, vai Kakerun idioottimaisuuden ylittäessä idioottimaisuuden rajan.
Käänsin selkäni Kakerulle, vetäen ovea jo kiinni, kun joku pysäytti liikkeeni. Vilkaisin olkani yli, nähden Machin tiukan katseen. Taustalta pystyin kuulemaan selvästi Kakerun uikutuksen.
"Machi?" sanoin, kun hän katsoi minua vakaasti.
"Kauppaan", hän totesi, kääntyen sitten kannoillaan. Tapitin hänen peräänsä muutaman minuutin, ennen kuin seurasin. Myös Kakeru seurasi meitä, tosin valittaen äänekkäästi.
òõó
Imin pillillä limpsaa, kun katselin ympärilleni. Olimme paikallisessa pikaruokalassa, mihin Kakeru oli raahannut meidät, valittaen nälkäänsä.
Katselin miten Kakeru puhui joidenkin tuttujensa kanssa, kun minä ja Machi istuimme kahdestaan pöydässä. Machi tuijotti ilmeettömästi hampurilaistaan, kuin pohtien olisiko viisasta syödä se vai ei.
Katselin pikaruokalan sisustusta. Koko paikka oli sisustettu 50-luvun hengen mukaisesti ja näytti siltä, että kokopaikka oli jo elänyt paremmat aikansa. Mietityttääkin, mistä ihmeestä Kakeru tiesi tämän paikan. No, joskus minusta kyllä tuntui ettei Kakeru ollut ihan tästä maailmasta…
Vilkaisin Machin vieressä olevaa kassia. Olimme käyneet kaupassa ja kokoajan Kakeru oli yrittänyt piristää minua. Mahtoikohan hän nähdä että olin hieman alamaissa? No, jos näkikin, olin ainakin piristynyt. Olin myös yllättynyt siitä, miten helposti Kakeru pystyi suututtamaan Machin. Muutaman kerran hän olikin lyönyt veljeään kauppakassilla…
"Laine-san", Machi sanoi yllättäen, mikä sai huomioni. Katsoin nyt Machia. Hänen katseensa oli hivenen tiukka, kun hän tuijotti minua.
"Niin?" kysyin, miettien mitä Machi oikein kysyisi minulta.
Jos totta puhutaan olin aluksi pelännyt Machia. En tiedä, mutta Machi oli ollut jotenkin vain niin "huomaamaton" ja eloton. Mutta nyt, kun olin nähnyt häntä enemmän ja oppinut hänestä enemmän, olin ymmärtänyt että Machi oli ihan mukava. Itse asiassa Machi oli todella kiintoisa persoona, kun vain pysähtyi katsomaan häntä tarkemmin. Katselin Machia tarkasti, odottaen rauhallisesti mitä hän sanoisi. Lopulta, Machi ojensi hampurilaistaan minulle.
Räpäytin silmiäni hämilläni.
"Minulla on kyllä ihan tarpeeksi…" sanoin hitaasti, kun Machi vetäisi takaisin hampurilaisensa ja katsoi sitä hiljaa.
"Te…olette erilainen", hän lopulta totesi. Rypistin otsaani.
"Niin, niin olen. Entä sitten?" kysyin, kun Machi jatkoi hitaasti.
"Aluksi, minä en pitänyt teistä", hän vastasi minulle. Kallistin nyt päätäni. "En voinut ymmärtää, mikä teissä oli niin kiinnostavaa…Miksi Sohma-san ja muut pitivät teistä niin paljon."
Ahaa, taidan ymmärtää mihin tämä juttu alkaa mennä.
"Olin hieman ärtynyt, kun te tulitte luokkaretken jälkeen ja Sohma-san ei näyttänyt olevan kunnossa…Te…hän piti teistä…todella paljon…" Machi sanoi hiljaa, kun katsoin nyt surullisesti käsiini.
"Yuki-kun…" aloitin, huokaisten syvään. "Hän aikoi kertoi pitävänsä minusta…Minä…Minä torjuin hänet kättelyssä. Yuki-kun on aina ollut hyvä ystäväni, ensimmäinen täällä Japanissa. En koskaan edes voinut kuvitella häntä enempänä kuin ystävänä. Tiedän että muut tytöt näkevät hänessä sitä jotakin, mutta minä en näe. Satutin Yuki-kunia."
Katsoin nyt käsiini, tuntien itseni surkeaksi. Muisto tuosta päivästä sattui vieläkin hirveästi.
"Te olette vieläkin ystäviä…" Machi sanoi yllättäen. Nostin katseeni nyt häneen, päästäen hymyn huulilleni.
"Niin. Yuki-kun antoi anteeksi. Kyllä se aluksi sattui, näin sen selvästi hänestä, mutta se olisi sattunut enemmän jos olisin alkanut olla hänen kanssaan. Yuki-kun…Monetkaan eivät taida nähdä häntä, vai mitä?" kysyin nyt, Machin nyökäyttäessä päätään.
Tiesin että Machi ymmärsi mistä puhuin. Monet näkivät vain "hurmuriprinssin", vaikka todellisuudessa Yukissa oli paljon enemmän kuin vain tuo. Olin itsekin nähnyt alussa vain tuon puolen hänestä…mutta monet tunnit, mitkä olimme viettäneet yhdessä olivat näyttäneet että hänessä oli enemmän. Niin kuin minussakin…
"Ehkäpä Yuki-kun oli jotenkin liian otettu siitä, että pyrin kohtelemaan häntä samanarvoisesti kuin muitakin. Joskus, kun ei ole tarpeeksi tarkkaavainen, ihmiseltä voi jäädä huomaamatta se ihminen, josta oikeasti tykkää…" sanoin nyt hitaasti, katsellen pöydänpintaa. Hymyilin raukeasti, ajatellen Harua. Minä todella pidin hänestä. Hänen rauhallisesta luonteestaan, joka oli kuitenkin silti hyvinkin räiskyvä.
"Niin", Machi sanoi yllättäen. Nostin katseeni nyt häneen. Tällä kertaa, hänen katseensa ei ollut niin eloton. Ei, se oli jotenkin avoin.
"Kun näin teidät silloin siellä kulttuurijuhlissa, ja miten Sohma-san käyttäytyi nyt teitä kohtaan, ymmärsin että hän oli antanut anteeksi. Että hän todella pitää teitä ystävänään. Minä…huomasin vasta silloin katsoa tarkemmin…teitä…" Machi tunnusti, puraisten huultaan ärtyneesti.
Hymähdin.
Joten Machi oli hieman ärsyttänyt se, ettei hän ollut huomannut aivan heti minua?
"Machi, tykkäätkö sinä Yukista?" kysyin nyt suoraan, mikä sai Machin kääntämään katseensa salamana minuun. Hän punehtui todella pahasti.
"Miksi oikein kysyt?" hän kiljahti, katsoen järkyttyneenä minua. Hymähdin.
"Muuten vain. Ja Machi, se mitä sanoin silloin…Että Yuki pitää teistä, minä tarkoitin sitä. Hän todella näkee teidät naisena", sanoin, mikä sai Machin muuttumaan paloautoksi kasvoiltaan. Naurahdin nyt, ravistaen päätäni. Machi sen sijaan mulkoili minua, muttei väittänyt vastaan. Miten hän olisi voinut?
Hänen rauhoituttuaan hieman aloin syödä ranskalaisiani.
"Laine-san", hän sanoi taas, kun vilkaisin häntä. "Kiitos."
Hymähdin.
"Ole hyvä. Machi, minäkään en pitänyt teistä aluksi niin paljon. Te muistutitte minua hieman itsestäni. Epäsosiaalista ihmisestä, joka ei osannut ilmaista itseään. Olen vieläkin aika epäsosiaalinen ja ilmaisen itseäni huonosti, mutta joo…Kuitenkin, nyt kun olen tutustunut paremmin teihin, olen huomannut että olette mukava ihminen", tunnustin, katsoen nyt Machia joka katseli minua ilmeettömästi tovin. Tämän jälkeen hän sanoi: "Sinä…oppilaskunta…muut…olette erikoisia. Minusta on mukavaa olla kanssanne…"
Machi päästi nyt pienen hymyn huulilleen, kun hymyilin takaisin.
"Oikea sana taitaisi olla ystäviä. Tekin olette minun ystäväni, Machi", sanoin nyt kun Machi nyökkäsi päätään. Sen jälkeen hän puraisi hampurilaistaan kun jatkoin ranskalaisten syöntiä hiljaisuudessa. Mutta nyt hiljaisuus tuntui hyvältä. Tiedättekö kun kaksi kaveria on yhdessä, eikä sitä tarvitse täyttää jollain turhanpäiväisyydellä?
Machin syötyä lopultakin hampurilaisensa, hän katsoi minua tovin hiljaa.
"Laine-san…" hän taas aloitti, kun otin oman hampurilaiseni, katsoen häntä kysyvästi. "Hatsuharu-san ei ole vihainen teille, mitä viimeviikolla tapahtui."
Tukehduin melkein hampurilaiseeni, kun katsoin Machia järkyttyneenä. Machi päästi nyt tietävän ilmeen kasvoilleen, kun kuulin yllättäen tutun naisäänen huutavan: "Mitä ihmettä sinä oikein teet täällä Kakeru?"
Katsoin nyt sivulleni, nähden Kimin ja Naon.
Kakeru hymyili suurieleisesti Kimille, kysyen: "Treffeillä, vai?"
Kimi vain naurahti, ennen kuin hän muksautti Kakerua päähän, kivuliaasti.
"Auts", sanoin, kun katselin valittavaa Kakerua. Katsoin nyt Machia, joka tuijotti ilmeettömästi kaksikkoa, ennen kuin me molemmat sanoimme yhtä aikaa: "Ääliöitä."
òõó
Machi Kuragi astui luokkahuoneesaansa ja käveli pulpetilleen. Hiljaa, hän otti kirjan repustaan ja kynän, istuutuen tuolilleen. Vähän ajan kuluttua pulpettiin, hänen vieressään, istuutui mustavalkohiuksinen poika. Poika käänsi laiskan katseensa Machiin, ennen kuin hän kysyi.
"Miten meni?" hän kysyi, kun Machi käänsi katseensa häneen.
"Ainakaan hän ei ole enää alakuloinen", Machi vastasi, kun Sohma Hatsuharu nyökkäsi päätään, päästäen kiitollisen hymyn hänelle.
