Luku 40: Kaksin aina kauheampi

Videl ei pystynyt arvioimaan vastustajiensa voimia samalla tavalla kuin Linnea ja muut, mutta kyllä hänkin tiesi, milloin joku oli todella vahva. Mies, jota vastaan hän nyt taisteli, ei ollut sitä. Sen kyllä kertoi sekin, että jos tämä olisi ollut hyvin vahva, hänestä ei olisi ollut sille mitään vastusta. Ja häviöllähän hän oli nytkin, pystyen vain vaivoin pidättelemään tätä suomukasta olentoa.

Muut pärjäsivät onneksi paremmin. Linnea päihitti vihollisen toisensa jälkeen, ja Marron sekä Pan pärjäsivät hyvin kimppuunsa käyviä vastustajia vastaan, jos otti huomioon näiden määrän. Cät ja Carlai pärjäsivät vielä paremmin; heidän yhteistyönsä oli saumatonta. Videl tiesi kyllä heidän olevan sisaruksia ja että he varmaan viettivät paljon aikaa yhdessä, mutta toimia noin hyvin tositilanteessa tuossa iässä… ei ollut epäilystäkään siitä, että he taistelivat paljon. Se oli hiukan masentavaa; niin nuoren lapsen kuin Cät pitäisi vielä leikkiä leluilla eikä taistella henkensä edestä.

"Ampu tulee!" Pan huusi, käyttäen energiahyökkäystä kolmea häntä kohti tulevaan viholliseen. Yksi väisti juuri ja juuri, mutta ne kaksi joihin se osui, putosivat pelistä.

"Älä varoita vihollista juuri ennen kuin hyökkäät!" Cät huusi hänelle oman taistelunsa lomasta.

"Sori!" Pan huusi takaisin, ja iski Marronin vastustajan tainnoksiin takaa päin. Kaksikko pysyi lähellä toisiaan sanattomalla sopimuksella, jotta pystyisivät suojaamaan toinen toistaan. Tai ainakin Marron pysyi; hän ei ollut varma, oliko Pan ymmärtänyt taktiikkaa, niin pieni kun vielä oli.

Carlai sai jälleen vihollisia ansaan limaisella tekniikallaan, tällä kertaa viisi, ja Cät kävi kimppuun ennen kuin he onnistuivat vapauttamaan itsensä. Hän sai kolme pois pelistä ja neljäs päätyi varsin huonoon kuntoon, mutta viides karkasi ilman suurempia vammoja. Kyllä he senkin vielä kiinni saisivat.

XXXXX

Gotenksin ilmestyminen oli maan väelle suureksi hyödyksi, mutta hänen aiheuttamansa hämmennys oli laantumassa. Sen aikana he olivat kuitenkin saaneet huomattavasti vihollisia pois pelistä, ja Gotenks toi luonnollisesti myös lisävoimaa heidän joukkoihinsa.

"Täytyy varoa, etten käytä liikaa voimia liian aikaisin" Gotenks muistutti itseään. Fuusiossa oli jo alkujaankin puolen tunnin aikaraja ja se pieneni entisestään, jos hän taisteli täydellä teholla tai lähellä sitä. Ja koska tarkoitus oli piiloutua fuusion lakatessa, hänen piti pitää mielessä, paljonko aikaa oli jäljellä lakkaamatta "Ja kun pystyn teen uuden fuusion ja tulen taas esiin" se oli suunnitelma, mutta hän toki tiesi, että se saattaisi muuttua. Vegeta oli käskenyt heitä pysymään siinä niin kauan kuin mahdollista, joka tarkoitti lähinnä sitä, että tarpeen vaatiessa he voisivat näyttäytyä erilläänkin miestä suututtamatta. Mutta sen oli ihan oikeasti oltava tarpeellista.

Lili piti tulokasta silmällä, vaikka tiesi, että hänen olisi ollut parempi vain keskittyä omaan taisteluunsa. Hän ei kuitenkaan saanut tilanteen outoutta pois mielestään; palaset eivät vain loksahtaneet kohdalleen. Miten Vegeta, joka oli kieltäytynyt tulemasta heidän mukaansa perheensä vuoksi, oli noin tyyni kuultuaan poikansa kuolemasta? Ja miten tämä oli onnistunut kokonaan kätkemään heiltä toisen pojan?

"…Kyllä tässä on nyt koira haudattuna" oli lopputulos johon hän tuli. Hän ei tiennyt, mitä peliä Vegeta oikein pelasi, mutta jotain oli selvästi tekeillä. Jotain, jonka selvittämisen hänen pitäisi jättää väliin, jotta pystyisi keskittymään taisteluun tarpeeksi "Mutta tämä ei jää tähän."

XXXXX

Linnea oli enemmän tai vähemmän optimistisella tuulella. Kyllähän tämä jotenkin sujui; vihollisia putosi pelistä, ja kaikki heidän omalla puolellaan olivat yhä hengissä. Videl tosin oli saanut hieman isompia vammoja, mutta vetäytynyt ajoissa hieman parempaan turvaan evakuointialukseen, ja Bra oli tullut hänen tilalleen. Tyttö oli paikalla olevista heikoin ja ennen kaikkea kokemattomin, mutta ainakaan tähän mennessä hän ei ollut päätynyt tiellekään.

"Me selviämme kyllä" nainen vakuutteli itselleen kohdatessaan vastustajan, joka saattoi hyvinkin olla vihollisjoukon vahvin "Jokainen heistä on minua heikompi. Jotkut eivät paljoa, mutta ovat kuitenkin. Kunhan turhan moni ei käy kimppuuni kerralla ja muut tekevät osansa, me pärjäämme."

Tämäkin vastustaja oli jokseenkin liskomainen suomujensa ja päänsä muodon puolesta, mutta nuo lihakset saivat sen näyttämään vähemmän liskolta kuin aikaisemmin paikalle tulleet. Kauhean monella liskolla Linnea ei myöskään muistanut nähneensä sinistä nahkaa, toisinkuin tällä yksilöllä.

Nainen potkaisi vastustajaansa vatsaan, joka puolestaan käytti tilaisuutta hyväkseen lyödäkseen häntä kasvoihin. Molemmat ottivat etäisyyttä tämän jälkeen, osittain iskuista lähtevän voiman pakottamina, ennen kuin kävivät taas toistensa kimppuun. He keskittyivät lähitaisteluun ja Linnea pani parissa minuutissa merkille, että liskomies käytti oikeata jalkaansa huomattavasti vähemmän kuin vasenta tai käsiään. Vanha vamma kenties? Asia oli ainakin tutkimisen arvoinen… hän ei kuitenkaan saisi tehdä liian selväksi mihin tähtäsi, ettei vihollinen alkaisi varoa kyseistä jalkaa.

"Hämään ensin yrittämällä iskeä häntä, minne sattuu, jotta hän luulee sitä vain sattumaksi, kun isken hänen jalkaansa" Linnea ajatteli, aloittaen tähtäämällä vastustajan vasempaan käsivarteen "Jos hän reagoi odotetulla tavalla, kun saa iskun jalkaansa, jatkan siitä."

Vasempaan käteen tähdätty isku ei osunut; mies torjui sen, mutta oikeaan käteen kohdennettu isku meni perille. Tämä sai Linnean hetkellisesti ajattelemaan, että ehkä koko oikea puoli oli heikompi kuin vasen, mutta hän hylkäsi idean nopeasti. Siitä ei ollut muita merkkejä kuin tämä yksi isku; jalkaansa lukuun ottamatta liskomies ei ollut varonut oikeata puoltaan tai aristellut sen käyttämistä.

"Hän varoo koko jalkaa eikä vain polvea tai nilkkaa" Linnea ajatteli potkaistessaan vastustajaansa kylkeen, väistäen samalla tämän uuden lyönnin, joka oli suunnattu hänen kasvoihinsa. Ei näyttänyt olevan väliä, mihin kohtaan jalkaa hän iskisi, mutta polvi olisi varmaan varmin paikka "Nyt!"

Linnea iski ja hän myös osui. Aikaisemmatkin iskut olivat toki saaneet aikaan kohtalaisia reaktioita, mutta nyt vastustaja suorastaan ulvoi kivusta. Heikko kohta löydetty, siis. Tilannetta hyväksi käyttäen nainen iski nyrkkinsä liskomiehen vatsaan, jonka jälkeen hän potkaisi tätä saaden miehen lentämään maahan hirveällä tömähdyksellä. Varmistaakseen ettei tämä nousisi ylös, Linnea lähetti vielä energiaiskun perään. Mies ei enää noussut.

"Ei tainnutkaan olla porukan vahvin" nainen ajatteli nolostuneena ja samalla helpottuneena, ettei ollut miettinyt asiaa ääneen "Tämä kävi aivan liian helposti."

Hän mietti myös, miksi oli arvioinut miehen voimat niin väärin. Oliko hänellä liikaa stressiä, joka vaikutti hänen arviointikykyynsä? Oliko miehelle kyky, jolla tämä nosti hetkellisesti omia voimiaan ja Linnea oli arvioinut häntä juuri sillä hetkellä? Vai oliko mies kenties vahva ja nousisi maasta heti, kun hän laskisi suojauksensa?

"Jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa todennäköisimmältä" nainen päätti, laskeutuen maahan tarkistamaan, oliko mies todella poissa pelistä. Tämä näytti siltä, että oli, mutta Linnean piti päästä lähemmäs ollakseen varma. Tielle tuli nelisen vihollista hänen lähestyessään kohdettaan, mutta he olivat heikkoja, ja Linnealla ei mennyt kauaa heidän päihittämisessään; yksi heistä kaatui jopa vain yhdellä iskulla "Jep, taju kankaalla." Linnea totesi saavutettuaan miehen. Mistä sitten oli kys-?

Hän näki liikettä silmäkulmastaan, vain vilahduksen, niin nopea se oli, muttei reagoinut tarpeeksi nopeasti. Hän ei ehtinyt edes kääntyä kokonaan, saatikka sitten väistää tai torjua häneen suunnattua nyrkkiä. Se osui hänen kylkeensä ja hän lensi iskun voimasta taaksepäin nähden samalla hyökkääjänsä. Se oli aivan samannäköinen kuin liskomies, joka makasi maassa tajuttomana, mutta kyseessä ei ollut sama henkilö, sillä hän näki nyt molemmat yhtä aikaa. Heitä olikin kaksi.

XXXXX

Joitakin vihollisia oli myös löytänyt tiensä evakuointialukseen, vaikka se näyttikin ulkoapäin lähinnä isolta lapsen leikkimökiltä. Haavoittuneet Shani ja Videl sekä uupunut Ranko vastustivat heitä parhaansa mukaan, yrittäen samalla varmistaa, ettei yksikään karkaisi ja hälyttäisi lisäjoukkoja. Ranko yllättyi siitä, miten paljon Shanista oli apua, varsinkin kun tyttö oli tuollaisessa kunnossa, mutta hän alkoi toden teolla väsymään, sen näki kuka tahansa, myös viholliset. Videl, jonka hän arvioi suhteellisen kokeneeksi taistelijaksi, ei kuitenkaan ollut kovin vahva ja oli pahassa kunnossa. Kolmistaan he eivät pärjäisi enää kauaa, ja Bulma ei ilmeisesti ollut taistelija. Tilanne ei näyttänyt hyvältä.

"Pitäisikö hylätä alus ja liittyä muiden seuraan?" Ranko mietti samalla, kun onnistui lyömään yhden vihollisista kanveesiin "Ei, se ei olisi viisasta. Muut olisivat siellä, mutta vihollisiakin olisi paljon enemmän ja he kävisivät kimppuumme huomatessaan, missä kunnossa olemme. Todennäköisesti päätyisimme myös muiden tielle."

Yksi vaihtoehto oli livahtaa itse ulos, räjäyttää koko alus ja toivoa, että siinä olleet viholliset menisivät samalla, mutta siinä oli riskinsä. Heidät varmasti huomattaisiin räjähdyksen takia, ja siinä menisi myös heidän pakokeinonsa. Aluksen uhraaminen vain parin vihollisen takia tuntui myös typerältä ajatukselta… mutta mitä muutakaan he voisivat tehdä?

Ranko huomasi silmäkulmastaan, että Shani oli häviämäisillään yhtä varsin heikon oloista rivisotilasta vastaan. He olivat jo saavuttaneet rajansa ja olisivat mennyttä, elleivät joko saisi apua tai pääsisi pakoon.

"Mitä tuo on?" hän ajatteli kuullessaan pientä, epämääräistä ryminää. Jokin aluksessa käynnistyi, mutta mikä? Oliko se Bulman tekosia vai oliko vihollinen saanut aluksen hallintaansa?

"Ovet sulkeutuvat!" yksi vihollisista huusi, ja kaikki pysähtyivät hetkeksi heidän huomionsa kiinnittyessä automaattisesti sulkeutuviin oviin. Ranko arveli, että se oli Bulman tekosia, mutta hän ei tiennyt, miksi. Ovet ja seinät olivat kyllä hyvin kestävät, pakkohan niiden oli olla, mutta ne eivät pitäisi heidän vihollisiaan ansassa, jos nämä päättivät haluavansa pois. Ja heidän omiaankin oli vielä täällä!

Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt asiaa miettiä, kun hänen takanaan alkoi kuulua sihinää. Katsoen ympärilleen, hänen silmänsä pysähtyivät ylhäällä oleviin ilmastointikanaviin, joista tuli savua.

"Ei" hän kuitenkin tajusi nopeasti "Kaasua."

Ja tehokasta sellaista. Jokainen yski, ja hän huomasi itsekin tekevänsä niin. Hänen päästään heitti; hän menettäisi tajuntansa pian.

"Te kirotut…" yksi vihollisista mutisi, aikeissaan lyödä aluksen seinää ja yrittää rikkoa se. Ranko ei kuitenkaan voinut sallia sitä, ja jäljellä olevilla voimillaan hän potkaisi miehen kauemmas seinästä juuri ennen kuin lyyhistyi maahan. Hän ehti vielä nähdä kaikkien muidenkin lyyhistyvän ennen kuin menetti tajuntansa.

Kului hetki, minuutti ja kaksi. Viiden minuutin päästä ovi avautui jälleen ja Bulma käveli sisään kaasunaamari kasvoillaan.

"Kappas" hän mutisi "Se toimi paremmin kuin odotin."

XXXXX

Linnea tunsi itsensä typeräksi, mutta ei osannut päättää kumpi oli suurempi häpeä: se, että kaksi vihollista oli vaihtanut paikkoja keskenään hänen huomaamattaan vai se, ettei hän ollut erottanut heitä toisistaan. Hän oli vakuuttunut, että kaksikko oli identtinen, mutta heidän voimansa ja tapansa liikkua poikkesivat toisistaan rajusti. Moinen huolimattomuus oli häpeällistä.

"Minun täytyy keskittyä paremmin" hän ajatteli. Enää hän ei päästäisi tätä vihollista silmistään, ei ennen, kun mies oli varmasti lyöty. Energiaiskut olivat turhan riskialttiita keskellä kaupunkia, vaikka sitä oltiin varmasti jo ruvettu evakuoimaan ensimmäisten räjähdysten jälkeen, joten hän välttäisi niitä viimeiseen asti myös näin vahvaa vihollista vastaan. Hänen onnekseen vihollinenkin näytti haluavan keskittyä lähitaisteluun, ainakin toistaiseksi. Tämä vihollinen ei paljastanut mitään heikkoja kohtia, joten oli parasta käydä koko keho läpi jättämättä kuitenkaan tilaisuutta iskeä arkoihin paikkoihin väliin. Hän selviäisi kyllä tästä, niin kuin oli aina selvinnyt kaikesta muustakin.

XXXXX

"Ja taas piilotellaan" Goten valitti hänen ja Trunksin piileskellessä kivikasassa fuusion rauettua. Trunks vain pyöritti silmiään ja pakottautui hillitsemään itsensä. Niin paljon kuin hänen mielensä tekikin käskeä ystäväänsä olemaan hiljaa, hän tiesi, ettei se auttaisi. Pikemminkin päinvastoin; siitä voisi seurata riita. Äänekäs riita, johon heillä ei todellakaan ollut varaa. Häntä ärsytti myös se, ettei voinut mennä apuun nähdessään toveriensa olevan alakynnessä. Ei siis pelkästään se, ettei hän päässyt mukaan toimintaan vaan myös se, ettei hän voinut auttaa. Hän näki, että Yamcha oli huonossa kunnossa. Hän näki, että Kuririnilla ja nro 18:sta oli täysi työ pitää viholliset aisoissa. Hän näki, miten suuret joukot kävivät kerralla Gohanin ja muiden vahvimpien kimppuun ja tiesi, ettei hän voinut tehdä mitään.

"Isä kyllä sanoi, että lopullinen päätösvalta on meillä itsellämme" hän ajatteli "Jos tilanne alkaa näyttää turhan pahalta, niin…" Trunks pakotti itsensä lopettamaan asian ajattelemisen. Toistaiseksi oli pysyttävä suunnitelmassa.

Randa oli juuri päihittänyt vastustajansa, ja siirtyi Gokun seuraksi Freezaa vastaan. Goku ei ollut asiasta hyvillään ja olisi halunnut reilun yksi yhtä vastaan -taistelun, mutta Randa ei ollut kuulevinaan. Reiluus ja kunnia olivat kilpailuja varten; sodassa merkitsi vain voitto. Ja yhdessä heillä oli paljon suurempi mahdollisuus päihittää Freeza.

"Saat kyllä reilun kaksintaistelusi, Son Goku" Freeza sanoi ja viittoi taakseen miehilleen. Randa ja Goku valpastuivat entisestään, odottaen sekavin tuntein saavansa tietää, mitä Freezalla oli mielessä. Kaikenlaista he olivat elämänsä aikana nähneet, mutta se ei auttanut heitä valmistautumaan siihen, mitä tapahtui. Freezan takaa tämän vierelle saapui toinen henkilö, hyvin tutunnäköinen. Täysin Freezan näköinen, kuin häntä olisi ollut kaksi.

"Minulla on ilo esitellä teille kloonini" Freeza sanoi viittilöiden kaksoisolennon suuntaan "Hän on täydellinen kopioni niin ulkomuodoltaan, voimiltaan kuin luonteeltaan. Toisin sanoen voittamaton."

Tämä luonnollisesti järkytti kaksikon mieltä jo ennestään vaikeassa tilanteessa, mutta he tiesivät, etteivät voineet perääntyä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päihittää molemmat.

XXXXX

Linnea alkoi olla huonossa hapessa, mutta niin alkoi vastustajakin, sillä vahvuudestaan huolimatta tämä ei ollut ylivoimainen. Itseasiassa mies taisi olla hieman häntä itseään heikompi, joten voitto ei ollut mahdoton. Asiaa kuitenkin hankaloitti se, että vihollinen oli selkeästi naista tottuneempi lähitaisteluun. Energiatekniikoiden käyttö alkoi tuntua välttämättömältä, vaikka se todennäköisesti saisikin aikaan ketjureaktion, jonka myötä muutkin lisäisivät niiden käyttöä merkittävästi ja kaupunki olisi vaarassa.

"Mutta ennemmin yksi kaupunki kuin koko planeetta" Linnea vakuutti itselleen uskoen, että vaikka kaupunki vaurioituisi pahastikin, se olisi sen arvoista. Ja sivulliset uhritkin saataisiin herätettyä ennen pitkää henkiin, kunhan he voittaisivat "Syteen tai saveen."

Linnea onnistui keräämään ja vapauttamaan Dodonpa -iskun niin nopeasti, että se tuli vastustajalle täytenä yllätyksenä eikä tämä ehtinyt reagoida. Se osui suoraan miehen rintakehään ja tämä rysähti maahan. Ei voittaminen kuitenkaan näin helppoa ollut, sen Linnea tiesi sanomattakin jo ennen kuin pöly hälveni ja hän näki vihaisen miehen mulkoilevan itseään. Nyt tämäkin valmisteli energiaiskua, mutta sen nopeudesta, tai pikemminkin sen puutteesta, nainen uskalsi elätellä toiveita, että energiaiskut eivät olleet miehen vahvin taistelutapa. Ehkä Linnea oli niiden suhteen vahvempi.

Tietäen, että asiaan saisi varmuuden vain kokeilemalla, Linnea alkoi valmistelemaan seuraavaa iskua. Jälleen Dodonpa, mutta tällä kertaa isompi ja vahvempi, joten sen luomiseenkin menisi hetki. Hän iski kesken valmistelujen heti, kun vihollinenkin oli tehnyt niin. Keltaisena hohtava energia kohtasi hänen valkoisen energiansa, ja niiden yhteentörmäys loi valtavan purkauksen. Linnea oli kuitenkin arvellut, että niin kävisi, joten hän pääsi nopeasti alta pois ja iski hyökkäyksen luoman näköesteen turvin vihollisensa kimppuun, iskien tätä vielä yhdellä Dodonpalla lähietäisyydeltä. Isku osui miehen jalkaan, hän ehti väistää tarpeeksi nopeasti, ettei se osunut paremmin, ja selkeästi tehosi. Linnea kuitenkin tajusi pian, että näin lähelle meneminen oli virhe. Mies potkaisi häntä leukaan eikä antanut hänelle aikaa toipua siitä, vaan kävi suoraan hänen kimppuunsa nyrkit ojossa. Linnea onnistui vaivoin torjumaan suurimman osan lyönneistä, mutta jokunen osui eikä hänellä ollut toivoakaan, että olisi voinut ryhtyä vastahyökkäykseen.

"Miten saatoin olla niin tyhmä, että menin vapaaehtoisesti hänen lähelleen?" Linnea ajatteli yrittäessään suojata itseään "Kyllähän se jo kävi selväksi, että lähitaistelu on hänen vahvuutensa. Olisi pitänyt pysyä etäällä!"

Toki Linnealla oli jo suunnitelma, miten korjata asia. Hänen olisi päästävä kauemmas miehestä, mieluiten pian, ja kun se onnistui, hänen oli pidettävä etäisyys ja keskityttävä taistelemaan energiahyökkäyksin. Jos hän vain saisi vietyä viholliselta hetkellisesti näkökyvyn, hän saisi etäisyyttä, mutta sitä varten hänen käsiensä olisi vapauduttava edes hetkeksi, hänen oli saatava mies pois kimpustaan edes pariksi sekunniksi.

"Mikäs tässä nyt eteen… aivan!" Linnea keksi suunnitelman, ja tömähti äkkiä velttona maahan. Vihollinen ei osannut odottaa tätä, joten hän löi luonnollisesti ohi ja katsoi sen jälkeen Linneaa hämmentyneenä miettien, olivatko hänen iskunsa tosiaan tehonneet noin hyvin. Ja se hämmennys oli juuri sitä, mihin Linnea oli pyrkinyt.

"Aurinkoisku!" hän karjaisi, sokaisten vihollisensa tekniikallaan. Se tepsi, ja hän sai otettua etäisyyttä. Ei varsinaisesti niin paljon kuin oli toivonut, mutta hän halusi iskeä takaisin nopeasti, joten hän ei käyttänyt turhanpaljon aikaa perääntymiseen. Hänestä myös tuntui, että tämän oli loputtava pian, sillä hän oli saanut aikamoiset vammat yrittäessään vain puolustaa itseään onnistumatta hyökkäämään takaisin. Keräten voimiaan niin nopeasti kuin pystyi, hän iski valtavan energiakeskittymän miestä päin juuri kun tämä näytti saaneen näkökykynsä takaisin. Mies ei ehtinyt väistää, joten Linnea osui kohteeseensa täydellisesti. Mutta riittikö se? Oliko siinä tarpeeksi voimaa? Nainen hengitti raskaasti, yrittäen tasata hengityksensä ja sydämenlyöntinsä. Hänellä riittäisi voimia vielä pariin tuollaiseen iskuun, kunhan hänellä olisi aikaa kerätä energiaa tarpeeksi. Pitäisikö hänen hyökätä nyt? Mutta entä jos aiemman hyökkäyksen voima oli lennättänyt miehen paljon kauemmas tai tämä oli itse ehtinyt liikkua pois tieltä? Linnea ei nähnyt pölypilven taakse, eikä hän myöskään aistinut miestä kunnolla. Sen tosin täytyi tarkoittaa, että tämänkin voimat olivat lopussa. Jotain hyvää sentään.

"Ole taju kankaalla… tai edes maassa" Linnea pyyteli mielessään, valmistautuen varmuudenvuoksi jo seuraavaan iskuun. Pölypilvi hälvenisi aivan kohta… ja sieltä se jo tuli pilven läpi, hänen vihollisensa. Verisenä ja selkeästi parempiakin päiviä nähneenä, mutta hengissä ja selkeästi valmiina jatkamaan taistelua. Linnea kirosi; tämä ei todellakaan ollut hänen päivänsä.

Vihollinen oli nopea ja saavutti naisen ennen kuin tämä ehti hyökätä. Linnea suojasi itseään käsivarsillaan, mutta se ei estänyt vihollista potkaisemasta häntä ja lennättämästä häntä alas maahan potkun voimalla. Ihminen osui maahan kovalla jyrähdyksellä, mutta hän oli yhtä tajuissaan, vaikkakin hädin tuskin. Tosin jos vastustaja pääsisi vielä kerrankin kosketusetäisyydelle, peli olisi hänen osaltaan menetetty.

"Minun on päästävä hänestä eroon seuraavalla iskulla" Linnea ajatteli ja huomasi onnekseen, että hänen keräämänsä energia oli vielä tallella. Hän käyttäisi loput voimistaan seuraavaan iskuun ja toivoisi, että se riittäisi kaatamaan vastustajan. Tämänhetkinen energiamäärä ei tosin riittäisi; hänen piti kerätä lisää. Ja niin hän teki. Vihollinen tuli jo kohti, mutta Linnea päätti jättää hyökkäämisen viimetippaan, jotta iskusta tulisi mahdollisimman tehokas. Hän päästäisi miehen lähelle, hyvin lähelle.

"Ei vielä… ei vielä… nyt!" parikin sekuntia lisää, ja olisi ollut liian myöhäistä, mutta Linnea valitsi ajoituksensa oikein, iskien juuri kun mies oli hänen yläpuolellaan. Isku tehosi, ja sen valtava voima pysäytti hetkeksi kaikkien muidenkin taistelut. Alakynnessä olevat maan joukot toipuivat kuitenkin nopeammin yllätyksestä ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen tasoittaakseen tilannetta.

"Onnistuinko?" Linnea mutisi, pakottaen itsensä pystyyn nähdäkseen paremmin ympärilleen. Löytäessään vihollisensa hän hymyili; se oli poissa pelistä. Heti tämän ymmärrettyään uupumus otti vallan, ja nainen kaatui maahan taju poissa.