Ikäraja: K+
Genre: yleinen, ystävyys, lievästi jännitys(?)
Varoitukset: voi olla todella miedosti jännittävä
Maininta: Sealand, Englanti
Taistelussa rinta rinnan (In battle, side by side)
Hän piti Hutt Riveriä kädestä ja raahasi heitä eteenpäin väsynein jaloin. Saattoiko tämä yhä olla pelkkää aarteenetsintää? Keitä tai mitä ne vaaleat piirteettömät olennot olivat olleet? Molossia katsoi suoraan eteenpäin. Hän ei halunnut vilkuilla sivuilleen ja nähdä valkoista hahmoa puiden välissä, aina lähempänä kuin hän olisi uskonut tai halunnut.
Hutt River kompastui. Molossia pysähtyi ja kietoi Hutt Riverin käsivarren hartioidensa ympärille. "Älä nukahda!" hän koetti sanoa lujalla äänellä, mutta silti hiljaa. "Hutt River, älä nuku!"
"Minun täytyy" Hutt River mutisi unisesti. "Vastaus on Uniajassa."
Mikä vastaus? Molossia vilkuili ympärilleen. He eivät olleet enää yksin. Valkoiset hahmot lähestyivät joka suunnasta hiljaa ja alkoivat hohtaa vihreää valoa. Hutt River nukkui. Molossia koetti pitää hänet selkänsä takana, vaikka se oli hyödytöntä: heidät oli saarrettu.
Mitä muille oli mahtanut käydä? He olivat olleet yhdessä alussa, mutta sitten heidän oli täytynyt hajaantua ja Hutt River ja hän olivat päätyneet tänne. Paikka oli vaikuttanut Molossiasta heti epäilyttävältä ja hän oli halunnut kääntyä takaisin. Silloin hän oli nähnyt ensimmäisen vilauksen niistä olioista.
Pitäisikö hänen laskea Hutt River alas? Jos hän haluaisi taistella kunnolla – ja taistelu tästä oli tulossa, hän tiesi sen – hänen pitäisi tehdä niin. Mutta jos hän päästäisi Hutt Riveristä irti, hän ei pystyisi enää varmistamaan, että mies pysyisi tallessa. He saattaisivat joutua erilleen, eksyä toisistaan, nuo kummajaiset saattaisivat kaapata Hutt Riverin...
Ei auttanut. Molossia laski Hutt Riverin painavan tiedottoman ruumiin alas ja suoristautui juuri ajoissa huitoakseen aivan heidän eteensä tullutta oliota. Isku ei osunut, mutta se sai selkeästi olion ärtymään, sillä se alkoi äkkiä hohtaa kirkkaammin vihreää valoaan. Molossia siristi ja suojasi silmiään kädellään. Hänellä ei ollut aurinkolaseja, ne olivat kai tippuneet jossain vaiheessa hänen huomaamattaan.
Olisipa hänellä ollut jotain kättä pitempää. Molossia koetti hakea sellaista maasta, vaikka tiesi sen olevan turhaa, koska maassa ei ollut mitään, ja silloin hän huomasi sen. Yhdellä olennoista oli Sealandin lakki päässään. Mitä helvettiä ne olivat tehneet pojalle?
Äkkiä Molossia tunsi, että jokin liikahti hänen jaloissaan. Hän katsoi alas ja näki, miten kolme vihreähehkuista olentoa oli tarttunut Hutt Riveriä käsivarsista ja koettivat vetää hänet pois. Molossia kumartui kumauttamaan niitä ja koetti pitää Hutt Riveristä kiinni, mutta niitä oli enemmän ja tuli aina vain lisää, eikä hän jaksanut pitää kiinni, vaikka hän yritti, hän yritti. Hutt River liukui pois hänen otteestaan.
Eikä siellä ollut enää ketään. Hän oli yksin.
-…-…-…-
Molossia istui keittiönpöydän ääressä pää kämmeniin haudattuna. Ihan hölmöä. Se oli pelkkä uni. Se ei ollut ollut totta. Silti hän oli herännyt niin ahdistuneena musertavaan yksinäisyyden tunteeseen, ettei hän ollut kyennyt jäämään vuoteeseen, vaan hänen oli ollut pakko nousta pois.
Hän olisi halunnut soittaa, mutta karkeasti laskettuna Australiassa oli nyt yö ja Hutt River oli aina saakelin kiukkuinen, jos hänet herätettiin kesken unien. Kokous olisi muutaman päivän päästä, Molossia tolkutti itselleen. He näkisivät siellä.
Paitsi jos Hutt River unohtaisi tulla.
Molossia pyyhkäisi silmiään, haki aurinkolasinsa ja puki päälleen. Hän menisi Hutt Riverin luo nyt. Valtioiden henkilöitymät kykenivät taittamaan välimatkoja ja etäisyyksiä hetkessä, jos se oli tärkeää*, eikä sillä ollut mitään merkitystä kuinka kaukana paikat olivat toisistaan.
Hutt River saisi kiljua keuhkojensa täydeltä turhasta herätyksestä keskellä yötä aivan niin kauan kuin halusi. Molossia ei tahtonut enää ikinä kuulla sitä hiljaisuutta, joka hänen unensa lopussa oli ollut, kun hän oli jäänyt yksin ja tiesi, ettei näkisi Hutt Riveriä enää koskaan.
alaviite:
*Heidän oli vaikea selittää ilmiötä itselleen tai toisilleen, ja sen selittäminen ihmisille oli lähes mahdotonta. He saattoivat matkustaa junilla, lentokoneilla ja autoilla. Tai sitten he saattoivat vain olla toisaalla, koska se oli elintärkeää. Englanti oli heistä ainoa, joka oli osannut selittää ajatuksen lähinnä parhaiten. Hänen varomaton hölinänsä junamatkalla tapaamansa kirjailijanalun kanssa oli inspiroinut hänet keksimään vuosien mittaan hormipulverin, porttiavaimen ja ilmiintymisen kaltaisia käsitteitä. Jotain sellaista se oli. Eikä mitään sinne päinkään.
Englanti oli ollut hyvin noloissaan ja muut pettyneitä, kun he olivat lukeneet niistä romaanien sivuilta, mutta loppujen lopuksi mitään kovin pahaa ei ollut sattunut.
Kirjailijasta tosin tuli todella kuuluisa ja rikas.
Kirjoittajan kommentti:
Mitähän tästä sanoisin… Itse pidän alun tunnelmasta. Tuo alaviite taas… taisin innostua vähän liikaa? Toisaalta jokin temppu Hetalia-hahmoilla on oltava, koska he voivat olla yhdessä hetkessä yhdessä paikassa ja seuraavana jossain toisessa. Italia ajoi Japanin autolla Euroopasta Japanin kotiin yhdessä Hetalia-jaksossa (kausi 3, jakso 9).
(Okei, joo, kyse on piirretystä. Siinä se taika on.)
Seuraava tarina tämän jälkeen on mahdollisesti niitä epämukavia ja/tai vaikeita luettavia. Jos jokin siinä ahdistaa, ole kiltti itsellesi ja jätä lukematta.