Ikäraja: T
Genre: yleinen, ystävyys, (voisiko olla tavallaan myös hurt/comfort?)
Varoitukset: jos ajatus ristiinpukeutumisesta tai sukupuolen moninaisuudesta ahdistaa tai tuntuu ikävältä, jätä tämä tarina välistä. Toivon myös, ettei tarina laukaise keho- tai muunlaista dysforiaa kenellekään, mutta varoitan siitäkin varmuuden vuoksi. Ihmisnimien käyttöä.
Muut hahmot/maininta: Puola, Unkari, Italia/ mikrovaltiot, Liettua, Itävalta, Japani, Amerikka, Englanti, Ranska, Viro, Ukraina, Kiina, Venäjä, Sveitsi, Liechtenstein, Saksa, Romano, Suomi
Kirjoittajan kommentti:
Alkuperäisen otsikon ideana oli kai kokeilla kirjoittaa hahmoista jossain toisessa sukupuolessa kuin he annetusti tai oletetusti ovat, mutta minä… en tiedä. Halusin pitää kaikki tarinani edes jotenkin kytköksissä toisiinsa ja minusta tuntui, että tuo yhtenäisyys olisi rikkoutunut, jos olisin yhtäkkiä kirjoittanut nyo!Hutt Riveristä tai nyo!Molossiasta. Monissa Hetalia-ficeissä, joissa hahmojen sukupuoli yhtäkkiä muuttuu toiseksi, syy on yleensä Englannin epäonnistuneessa loitsussa. Mietin sitä, mutta se olisi ollut liian ennalta-arvattavaa ja sitä paitsi pelkäsin sen putoavan liian äkkiä kipeäksi ja loukkaavaksi "haha, miehet mekossa!" –naureskeluksi, enkä halunnut olla mukana vahvistamassa sitä ajatusta.
Tästä tuli, toivottavasti, ihan päinvastainen sille.
Cross-dressing (Genderswapped)
Mekko oli kaunis. Ei hellemekko eikä iltapuku, mutta juhlava, näyttävä ja kaunis. Yläosa vanhaa kultaa, pääntie pehmeä ja pyöreä, kyynärpäihin ulottuvissa hihoissa pienet röyhelöt. Kultaisesta vyöstä vyötäröltä laskeutui varpaisiin asti ulottuvan syvän punaisen hameosa päälle kullanvärinen kevyt kirjailtu kangas kuin trooppisen kalan pyrstö.
Se oli hänen, tämän illan, tämän hetken ajan. Hutt River tiesi, että se mahtuisi hänen päälleen. Puola oli tehnyt tarkat mitat ja hän oli sovittanut sitä edellisenä päivänä silmät kiinni. Se oli ollut täydellinen ja tuntunut hyvältä ihoa vasten.
He tekivät tämän yhdessä. Ihmisinä, ei valtioina. Alussa oli ollut ainoastaan Itävallan ilmaisema huoli ja sitten esiin astui Puola, joka jääräpäisellä tarmolla, lähes raivolla, alkoi järjestää asioita ja kasata porukkaa yhteen. Ensin hän teki kaiken yksin, kysyi jokaista erikseen ja yksitellen, suunnitteli ja ompeli. Kun Unkari sai kuulla, mitä hän teki, hän oli kantanut kortensa kekoon välittömästi ja keksinyt valokuvat. Hän oli sanonut, että niillä saattoi olla yhtä suuri voimauttava vaikutus siinä missä asuillakin, ja että valokuvien avulla he saisivat tehtyä jutusta suuremman, vaikuttavamman ja pysyvämmän.
Vähä vähältä projekti kasvoi. Väkeä liittyi mukaan auttamaan ja osallistumaan Puolan pysyessä johdossa ja säätäessä edelleen joka välissä. Liettua koetti hillitä häntä ja aina kun hänestä näytti siltä, että Puola oli uuvuttaa itsensä loppuun, hän kirjaimellisesti veti Puolan sivuun ja laittoi hänet lepäämään. Ranska ja Ukraina auttoivat asujen tekemisessä. Japani liittyi valokuvaajaksi. Viro tallensi kuvat ja lupasi hankkia valkokankaan ja tilat, kun olisi sen aika. Italia piirsi jokaiselle pikaisen luonnoksen muistoksi. Ja he muut pukeutuivat.
Aihe oli arka. Siksi, huolimatta kaikista parhaista yrityksistä, he eivät saaneet aivan kaikkia mukaan. Se oli ymmärrettävää, vaikka Puola sähisikin pitkin seiniä joka kerta jonkun kieltäytyessä. Venäjä ja Kiina olivat ilmaisseet vahvan negatiivisen kannan kuultuaan asiasta. He olivat ilmoittaneet jyrkästi, etteivät tulisi mukaan. Liettua oli joutunut puhumaan kolme tuntia lukitulle vessan ovelle, että he eivät voineet tilanteelle mitään eivätkä minkäänlaiset perustelut saisi heitä muuttamaan mieltään.
(Projektin edetessä Kiina heltyi sen verran, että lähetti kerran tai kaksi ruokaa talkoolaisille. Ja kerran ulkoportailta löytyi kimppu auringonkukkia ilman viestiä tai lähettäjän nimeä. Jälleen Liettua oli joutunut tekemään kaikkensa saadakseen Puolan vakuuttuneeksi siitä, ettei kukista kannattanut mainita Venäjälle. Hän ei koskaan myöntäisi jättäneensä niitä. Hän ei voinut.)
Sveitsi oli purrut pitkään hammasta ennen kuin suostui. He olivat erityisen varovaisia hänen kanssaan, koska aihe oli hänelle selkeästi vaikea, ja vaikka hän oli ensin ehdottomasti kieltäytynyt näyttäytymästä hameessa Liechtensteinin edessä, heistä oli lopulta saatu hieno kuva yhdessä. Liechtensteinille oli kaksi asua: sekä mekko että miestenpuku ja hänestä otettiin kuva kummassakin sen yhteiskuvan lisäksi, jossa hän oli isoveljensä kanssa.
Toisille heistä projekti oli omakohtaisista syistä erittäin tärkeä. Suomi oli epäröinyt pitkään ja ollut alussa hyvin kiusaantunut, koska hän sai jatkuvasti kuulla muutenkin kuinka feminiininen hän oli, mutta loppujen lopuksi kokemus oli ollut hänelle hyvin vapauttava. Sama oli ollut Romanon ja Italian kohdalla. He eivät olleet kumpikaan pukeutuneet mekkoon sitten lapsuuden ja Romano, joka oli aina vihannut sitä, puhkesi itkemään. Italia silmät olivat olleet yhtä täynnä kyyneliä, mutta hän ei ollut itkenyt, vaan hymyillyt ja lohduttanut veljeään hiljaa.
Unkari oli ollut vaikuttava. Niin mekossa kuin miesten vaatteissa hän oli yhtä horjumaton. Puola ei valmistanut itselleen uusia asuja, vaan valitsi mieluisammat kaapistaan ja esiintyi kuvissa yhdessä Unkarin kanssa.
Tänään oli Hutt Riverin vuoro. Hän puki mekon ylleen ja katsoi miten hänestä tuli toinen. Puola seisoi hänen takanaan jakkaralla ja pöyhi ja asetteli hänen hiuksiaan paremmin.
"Sulla on, niinku, todella ihanat hiukset. Hyvin hoidetut ja kauniit" hän kehui. Hutt River hymyili hänelle peilin kautta. "Haluatko meikkiä? Nyppisinkö minä sinun kulmakarvat?" Puola jatkoi livauttaen muka viattomasti viimeisen lauseen mukaan. Todellisuudessa hän oli jahdannut kaikkia "puskakulmakarvoja" projektin varjolla ja melkein saanut Englannin ansaan, mutta Amerikka ja Ranska olivat älähtäneet vastalauseensa lähes yhdestä suusta, mikä oli hämmentänyt Englannin kunnolla. Silti, viisaasti, Puola ei ollut sanonut mitään Wylle tämän kulmakarvoista, ja se oli hyvä. Wy oli kaunis tyttö, ja niin olivat hänen kulmakarvansakin.
"Puola, minä olen sanonut sinulle –" Hutt River aloitti, kun epäselvä koputus ovelta keskeytti hänet. Puola ja Hutt River kääntyivät kumpikin katsomaan ovea. Ehkä se ei ollut ovi. Ehkä kolahdus tuli jostain muualta.
"Minä käyn tarkistamassa" Puola sanoi ja hyppäsi alas jakkaralta. Hän meni ovelle ja avasi sen raolleen. Hutt River tunnisti äänen heti, vaikka keskustelu oven luona käytiin vaimeasti mutisten.
"Hei Molossia! Puola, ei minua haittaa. Päästä hänet vaan sisään."
Molossia astui sisään katse maassa jotenkin kömpelön näköisenä. "En halua häiritä…"
"Etkä häiritsekään" Hutt River vastasi napakasti.
Molossia kohotti katseensa – ja jäi tuijottamaan. Hutt River tarttui helmaansa ja niiasi. Molossia painoi katseensa uudelleen alas.
Puola virnisti leveästi.
"Eikö olekin hieno mekko? Sopii hyvin, vai mitä? Miten on - menisitkö Hutt Riverin kanssa ulos, jos hän olisi pukeutunut noin? Menisitkö hänen kanssaan ulos muuten? Me olemme valmiit puolen tunnin sisään, jos sinulla on aikaa odot-"
"Puola" Hutt River sanoi painokkaasti katkaistakseen hänen hölötyksensä. "Anna olla."
"Jep, annanhan minä. Siis, nyt olis niinku valmista, jos Elizabeta on valmis – ELIZABE-TAAA!" Puola juoksahti toiselle ovelle ja kurkisti viereiseen huoneeseen. Unkari sanoi jotain ja Puola katosi hetkeksi.
"Anteeksi, jos minä häiritsen" Molossia sanoi toistamiseen jotenkin hätäiseen sävyyn.
"Pöh, eikä mitään. Lunkisti vaan, kamu."
Molossia nyökkäsi hermostuneesti. Sitten hän sanoi nopeasti. "Se näyttää hyvältä. Mekko" hän nyökkäsi sitä kohti. "Ja sinäkin" hän lisäsi.
"Hutt River!" Puolan ääni kutsui. Hutt River kääntyi sitä kohti, helmat kaarsivat kauniisti, kietoutuivat jalkoihin ja asettuivat. "Sinä voit tulla tänne!"
"Tuletko katsomaan?" Hutt River kysyi selin Molossiaan.
"Jos se ei häiritse."
Hutt River heilautti ilmaa kädellään ei, ei häiritse. Molossia käveli kolme askelta hänen jäljessään toiseen huoneeseen, missä Puola sääti valoja ja Unkari odotti paikallaan kameran kanssa. Hän hymyili miehille pienen hymyn ja haukotteli sen jälkeen väsyneenä.
"Anteeksi" Unkari pahoitteli. "Päivä on ollut tosi pitkä. Mutta sinä näytät hyvältä. Säteilevältä."
Hutt River tunsi punastuvansa. Toivottavasti se ei näkynyt.
Puola asteli pois valojen luota päästäen Hutt Riverin valokeilaan. "Mitä sinä halusitkaan kysyä Molossia? Sitä vartenhan sinä tulit? Molossia?"
Molossia räpäytti silmiään. Unkari oli ottanut muutaman kuvan lämmittelyksi ja hän ei ollut tajunnut jääneensä jumiin. Hän yskäisi. "Niin, minä –"
"Vee, pizzat ovat täällä!" Italia ilmoitti toisesta huoneesta. Hänen päänsä pilkisti esiin oviaukosta. "Ups, aloititteko te jo? Minä tulen ihan heti!" Italia kävi jättämässä pizzalaatikot pukeutumispöydälle ja palasi takaisin piirustuslehtiön ja metallisen kynäkotelon kanssa istahtaen sivustalle piirtämään. Kun piirustus oli valmis, hän palasi hiljaa Puolan ja Molossian luo ja halasi kumpaakin tervehdykseksi. Hän väläytti piirustusta heille. Se oli elävä, lennokas piirustus, joka nappasi hetken ja Hutt Riverin olemuksen täysin ja upeasti.
Molossia nielaisi. "Voinko minä tulla mukaan?"
Puolan ja Italian päät kääntyivät häntä kohti. Silti se oli Unkari, joka kysyi varmennuksen "Ai projektiinko?"
Molossia nyökkäsi.
"Minä luulin, että sinä et halunnut tulla" Hutt River kallisti päätään.
"Voin olla tulematta, jos on ylivoimaisen vaikeaa ja teillä on homma purkissa, paskaako se - " hänen sanansa jähmettyivät. Italia halasi häntä uudelleen.
"Tule vaan, Molossia" hän toivoi. Molossia piteli käsivarsiaan typerästi ilmassa irti Italiasta. Hän halusi irrottaa miehen itsestään, mutta ei tiennyt miten eikä raaskinut raastaa häntä pois.
"Minä käyn hakemassa mittanauhan" Puola ilmoitti ja oli samassa välähtänyt jonnekin toisaalle.
"Hei Italia, käy leikkaamassa pizzat valmiiksi. Minulla on kamala nälkä" Unkari pyysi.
Italia napsahti välittömästi irti Molossiasta ja vaelsi pizzojen luo laulaen mennessään "ve,ve,ve". Unkari otti asennon ja suuntasi kameransa uudelleen Hutt Riveriin. Molossia näki, että hän hymyili ja pisti muistiin, että hänen tuli kiittää naista myöhemmin tai jotain.
Hutt Riverin kuvat saatiin lopulta otettua ja Unkari ja Italia istuivat syömässä pizzaa Puolan ottaessa Molossian mittoja ylös matalalla jakkarallaan seisten. "Tästä tulee vaikeaa. Sinulla on niin leveät hartiat" Puola huokaisi. "Vaikka Saksan olivat kyllä vieläkin leveämmät."
Italia hymyili itsekseen.
"Hänen kuvistaan tuli tosi hyviä" Unkari sanoi pizzaa suussa. "Sen jälkeen kun hän rentoutui."
Italia hymyili lisää ja nyökytti päätään.
Molossiaa alkoi melkein kaduttaa. Kylmä hiki oli puskea pintaan. Mitä hän oikein oli tekemässä? Sitten hänen katseensa osui Hutt Riveriin, joka ei vieläkään ollut vaihtanut omiin vaatteisiinsa. Hutt River huomasi hänen katseensa ja hymyili rohkaisevasti.
Molossia nosti päänsä ylös. Hän muisti taas miksi oli täällä.
Vuosia myöhemmin Kugelmugel kertoi, miten hänelle merkitsi eniten juuri se, että he, Mikrovaltioiden Kerhon jäsenet, olivat kaikki pukeutuneet hänen vuokseen. Se, että Itävalta, Preussi ja jopa Saksa, vaikka oli niin suuri ja aina niin vakava, olivat tehneet niin, oli ollut vaikuttavaa – se, että kaikki todella olivat astuneet askeleen lähemmäs hänen maailmaansa ja näyttäneet hänelle miten hyvin kaikki oli, oli ollut todella vaikuttavaa – mutta se, että mikrovaltiot olivat tehneet niin myös, oli hänelle tärkeintä. Siitä hän oli ollut kaikkein otetuin. Se oli auttanut häntä, kun hänellä oli ollut vaikeaa.
Molossia ei mielellään palannut noihin valokuviin tai muistoihin, mutta hän ei kertaakaan katunut päätöstään seurata Hutt Riveriä ja osallistua mukaan.
Kirjoittajan kommentti 2:
Minun headcanonini mukaan Kugelmugel on non-binary eikä se yleensä vaivaa häntä itseään (miksi pitäisi?). Mutta ehkä jossain vaiheessa, kun hän on varttunut isommaksi, hänellä on vaihe, jolloin asia on vaikeampi. Tämä tarina ajoittuu siihen kohtaan.