Ikäraja: K+

Genre: ystävyys, romantiikka

Maininta: Seborga, Australia, Italia, Sealand, Englanti

Kirjoittajan kommentti:

Tämä tarina lähti oikeastaan tuosta englanninkielisestä otsikosta. Ajattelisin sitä kysymyksenä: Tehtäisiinkö jotain yhdessä? Se oli sen alkupiste ja siitä se kasvoi.

Yhdessä tekemistä (Doing something together)

Nämä eivät olleet treffit. He olivat vain tekemässä yhdessä jotain. Noilla sanoilla Molossia oli kysynyt häntä. Mennäänkö tekemään yhdessä jotain? Hutt Riveriltä oli kestänyt hävettävän kauan tajuta, mitä hän oli todella tarkoittanut. Itse asiassa vielä odottaessaan Molossiaa heidän sopimalleen tapaamispaikalle, hän oli ajatellut, että mukaan tulisi muitakin. Mikrovaltiot, tai edes pelkkä Seborga. Mutta Molossia oli tullut yksin ja he olivat lähteneet, kahdestaan. Hutt River oli ainoastaan kohauttanut hartioitaan mielessään eikä ollut ehtinyt ihmetellä asiaa sen enempää, mutta sitten hän oli vilkaissut Molossiaa ja tajunnut kuinka hermostunut toinen oli. Sillä hetkellä Hutt River olisi halunnut lyödä itseään otsaan. He olivat treffeillä. Tai ei-treffit treffeillä. Tai jotain sinne päin. Ja se oli… kiusallista.

Hutt River ei oikein tiennyt mitä hänen tuli tehdä. Molossia ei katsonut häneen päinkään ja he vain kävelivät eteenpäin. Olivatko he menossa minnekään? Tulisiko hänen ehdottaa jotain paikkaa?

Hän laski katseensa kenkiinsä ja ajatteli ties kuinka monennetta kertaa viimeisten minuuttien sisään, että onneksi hän ei ollut pukenut aivan typeriä vaatteita päälleen tänään. Hän ei ollut ihan varma Molossia vaatteista, mutta nekin näyttivät huolellisen keskiverroilta. Ei liian hienoilta, mutta ei nuhjuisiltakaan. Sellaisilta että niissä oli todennäköisesti mukava olla mutta ei pistänyt kenenkään silmään. Kauankohan hänellä oli mennyt aikaa niitä valitessa? Vai oliko hän osannut ottaa ne kaapista suoraan ja vain pukea ylleen? Hutt River tiesi, että jos hän olisi tiennyt menevänsä oikeille, hienoille treffeille, häneltä olisi mennyt vaatteiden kanssa puljaamiseen kolme päivää.

Jostain syystä se tuntui äkkiä todella säälittävältä.

Ja nyt hiljaisuutta oli kestänyt aivan liian kauan. Hänen oli sanottava jotain. Jotain hauskaa, mahdollisesti.

"Tiesitkö, että…" Hutt River aloitti ja möläytti sitten jotain aivan käsittämätöntä. Tiesitkö, että rotat ja hevoset eivät voi oksentaa, koska niillä ei ole oksennusrefleksiä? Se ei ollut yhtään hauskaa, se oli ällöttävää! Mistä nuo sanat edes tulivat? Hänen pitäisi lopettaa luontodokumenttien katsominen Australian seurana. Voi luoja, kuinka idiootti sitä saattoi olla!

"En tiennyt" Molossia vastasi ja Hutt River tunsi olonsa helpottuneeksi pelkästään siitä, että hän oli sanonut jotain, vaikka keskustelu hyytyikin siihen. Yhtäkkiä Molossia hymyili. "Sinua taitaa hermostuttaa? Outoa, minä luulin, että sinä ottaisit kaiken lunkisti. Huojentavaa oikeastaan."

"Oletko sinäkin aivan jäässä etkä keksi mitään sanottavaa? Koska sitten meitä on kaksi" Hutt River sanoi ja vilkaisi häneen.

Molossia nyökkäsi.

"Meillä on siis jotain yhteistä. Ei hätiä mitiä" Hutt River totesi vähän vaisusti, mutta Molossia hymyili yhtä kaikki. Kaksi hymyä minuutin sisään. Sen täytyi olla ennätys.

"Mitä tehdään, kun ollaan tekemässä yhdessä jotain? Kävelemisen lisäksi siis?" Hutt River rohkeni kysäisemään.

"Haluatko syödä?"

"En pysty. Liian hermona."

"Sama" Molossia vastasi. Jostain syystä se nauratti Hutt Riveriä.

"Meillähän menee hyvin!"

"Niinpä."

He pysähtyivät liikennevaloihin. Kaupunki alkoi olla lähempänä, joten ehkä he olivat suunnanneet sinne koko ajan. He ylittivät suojatien ja jatkoivat eteenpäin.

"Elokuvat on varmaan vähän kliseistä. Vai olisitko halunnut mennä?" Hutt River vilkaisi Molossiaa.

"Ei ole väliä."

Hutt River pysähtyi äkisti. Molossia katsahti liikettä, jonka eteen hän oli pysähtynyt. Se näytti askartelukaupalta tai jotain. Ikkunassa oli naamioita ja kimaltelevia huiskia. Oveen oli teipattu lappu joka kertoi poikkeavasta aukioloajasta.

"Tuo on se kauppa, josta minä ostin kigurumit. Minä olen edelleen sitä mieltä, että koira sopisi sinulle. Se on auki vielä puoli tuntia. Mennäänkö?"

"Minä en halua mitään koirapukua" Molossia sanoi, mutta Hutt River vaikutti niin innostuneelta, että hän suostui piipahtamaan liikkeen sisällä. Se oli erikoinen paikka täynnä naamiaisasuja ja juhlatarvikkeita. Juuri sellainen paikka, jota lapset, Seborga ja Italia rakastaisivat Hutt Riverin lisäksi.

Ja Hutt River rakasti paikkaa, jos mittapuuna käytettiin sitä ostosten määrää, minkä hän teki. Oli hyvä, että liike oli auki enää vain puolituntia. Jos se olisi ollut yhtään pidempään, Hutt River olisi varmaan ostanut puolet koko kaupasta.

"Mitä sinä teet kaikilla niillä tavaroilla?"

"Eivätkä ne kaikki olleet minulle. Osa niistä oli lahjoja ja sen sellaisia. Muistatko sen yksisarvispuvun joka minulla oli? Sealand pyysi hankkimaan sellaisen Englannille."

"Siinä oli silti hirmuisesti kamaa" Molossia huomautti. Onneksi heidän ei tarvinnut kuitenkaan kantaa niitä mukanaan: Hutt River oli sopinut noutavansa ne myöhemmin.

Hutt River kohautti olkiaan. "Minä tykkään kauniista asioista, hauskoista jutuista. Ja minä olen keräilijä."

Sen Molossia tiesi. Kuten myös sen, että keräilykohteet saattoivat vaihtua tiheään skaalalla joka ulottui antiikkiesineistä hienon muotoisiin ja värisiin pikkukiviin ja linnunsulkiin. (Ja lusikoihin.)

He kävelivät eteenpäin. Hutt River vaikutti rentoutuneen käytyään lempikaupassaan: hän puhui avoimemmin (mainitsematta enempää eriskummallisia eläinfaktoja) ja hänen elekielensä oli luontevampaa. Se oli helpottavaa, mutta Molossia tajusi itse jännittävänsä edelleen hieman.

Hän oli pyytänyt Hutt Riveriä ulos. Paitsi ettei ollut, ei kunnolla. Se vaivasi häntä nyt. Hän oli ollut kysyessään ihan varma, ettei Hutt River suostuisi. Saapuessaan tapaamispaikalle hän oli varma, ettei Hutt River olisi siellä eikä tulisikaan, mutta hän olikin ollut siellä ennen häntä. Eikä ollut lähtenyt pois, kun oli tajunnut, että he olisivat kaksin, ja häntä oli jännittynyt - jos ei nyt aivan yhtä paljon kuin Molossiaa, niin huomattavan paljon kuitenkin.

Vaikka he olivat jo kahdestaan tekemässä yhdessä jotain, Molossia halusi pyytää Hutt Riveriä uudelleen ulos, kunnolla.

Nothing ventured, nothing gained, hän ajatteli. Se oli hänen mikrovaltionsa tunnus. Oli vain uskallettava. Hän tarttui Hutt Riveriä kädestä.

"Minä haluan mennä oikeasti treffeille. Minä pidän sinusta. Ja minä haluan suudella sinua."

Viimeinen oli varmaan liikaa, tuli liian nopeasti, Molossia arveli. Hänen pitäisi päästää irti ja astua kauemmas antaakseen toiselle tilaa ajatella, mutta Hutt River puristikin hänen kättään lujemmin ja astui lähemmäs.

"Nothing ventured, nothing gained, niinkö?" hän kysyi hymyillen ja suuteli. Harkitusti, luvan kanssa ja hereillä. Se oli paljon parempaa niin.

Kirjoittajan kommentti 2:

"Nothing ventured, nothing gained" on oikean mikrovaltio Molossian motto.