Ikäraja: T
Genre: ystävyys
Varoitukset: negatiivinen mielipide polyamoriaa kohtaan
Muut hahmot/maininta: Alankomaat/ Amerikka, Kreikka, Turkki, Englanti, Ranska, Etelä-Korea
Kirjoittajan kommentti:
Suoraa jatkoa edelliselle luvulle.
Joku on sitä mieltä, että Japanin on aika ilmestyä jälleen ihmisten ilmoille.
Luku 16: Kukaan ei ole saari
Ovelta kuului valtava räsähdys. Aivan kuin joku olisi tullut siitä läpi. Pochi hypähti jaloilleen ja lähti juoksemaan ääntä kohti päättäväisenä, valmiina puolustamaan isäntäänsä ja reviiriään. Japani juoksi sen perään napaten käteensä luudan, jota hän tapasi käyttää lakaistakseen verannalle varisseet lehdet pois.
Hänen mielensä läpi kulki nopeana virtana veikkauksia siitä kuka tai mikä tunkeutuja voisi olla. Tanukit, todennäköisesti. Tai vuorilta laskeutuneet villisiat. Murtovarkaita hän ei ajatellutkaan, mutta Amerikka, Amerikka voisi olla mahdollinen syyllinen, hän oli ennenkin hajottanut osia hänen talostaan innokkuudessaan (kylpyhuoneen ikkunankarmit erään Halloweenin aikaan) tai koska ei osannut varoa hentoja paperiseiniä.
Oven jäännösten luona ei kuitenkaan seissyt Amerikka, vaan Alankomaat.
Kaiken rehellisyyden nimissä hän ei näyttänyt siltä, että oli tarkoittanut tehdä ovelle niin suurta vahinkoa, mutta nähdessään Japanin, hän keskitti kaiken huomionsa oven sijasta häneen.
"Vaatteet niskaan. Nyt."
"Hollanti-hyvä, mitä sinä –?"
"Jos et toimi heti, minä heitän sinut olkapäälleni ja kannan ulos."
Japanin olemus terävöityi ja muuttui varuillaan olevaksi. Alankomaat tiesi, että jos hän yrittäisi toteuttaa uhkauksensa nyt, Japani iskisi hänet lattiaan alta aikayksikön käyttäen jonkin itämaisen kamppailulajin itsepuolustusliikkeitä. Ja hyvä niin. Se osoitti, ettei Japani ollut vajonnut täyteen apatiaan.
"Sinä olet ollut mökkiytyneenä aivan tarpeeksi kauan. Nyt on aika lähteä ulos" Alankomaat sanoi antamatta Japanille yhtään tilaa perääntyä. Silti Japani yritti sitä. Hän koetti vedota neljään eri syyhyn, mutta Alankomaat pysyi vaatimuksessaan.
"M-minne me sitten olisimme menossa?" Japani viimein kysyi.
"Milloin viimeksi sinä olet käynyt ruokakaupassa?"
Japani värähti. Hän ei muistanut. Hän oli tilannut ruoan ja kaiken muun tarvitsemansa kotiinkuljetuksella. Pelkkä ajatus ihmisten keskelle menemisestä teki hänen raajansa heikoiksi ja olonsa nihkeän hikiseksi.
"Minun täytyy ensin –"
"Ei. Noin on hyvä."
Japani taipui.
Ulkona oli harmaata ja ilma oli viileää. Säätiedotus oli luvannut päiväksi myrskyä. Japanin ohjeistamana Alankomaat haki ulkovarastosta haravoiden, kukkaruukkujen ja muiden puutarhanhoitoon liittyvien tavaroiden seasta kaksi isohkoa lankkua ja asetti ne rikkoutuneen oven suojaksi ennen kuin he istuivat Alankomaiden autoon. Japani voi välittömästi huonosti. Helpottaakseen oloaan hän veti turvavyötä väljemmäksi niin, ettei se koskettanut lainkaan hänen vartaloaan, mutta se ei tehnyt mitään hänen lujalle sydämen sykkeelleen tai oksetuksen tunteelleen.
"Haluatko, että avaan ikkunaa?" Alankomaat kysyi.
Japani ei kuullut. Hän katsoi miten he ajoivat lähimmän konbinin ohi ja tunsi heikon toivonsa siitä, että he olisivat käyneet pikaisesti siinä, jauhautuvan tomuksi. He olivat menossa johonkin isompaan paikkaan. Johonkin missä hänen pitäisi oikeasti kohdata ihmisiä. Japani sulki silmänsä ja koetti hengittää syvään ja rauhallisesti. Hän kuuli sähköisen surahduksen Alankomaiden avatessa molemmat etuikkunat hieman raolleen. Ilmavirta tuntui hyvältä.
Aivan liian pian he olivat perillä ja kaupan sisällä. He olivat oikeasti kaupan sisällä vapaiden ostoskärryjen muodostamien jonojen edessä ja kaiuttimesta kuului teennäistä musiikin rinkutusta ja tilaa oli liikaa ja ihmisiä käveli hänen henkilökohtaisen tilansa yli tai siltä se tuntui, vaikka oikeasti he eivät olleet edes lähellä, ja kaikki Japanin energia meni siihen, että hän hengitti ja koetti olla tärisemättä.
"Mitä sinä tarvitset?" Alankomaat kysyi vetäen ostoskärryn esiin (sen aiheuttama metallinen ääni tuntui inhottavalta). "Maitoa? Suklaata? Eläintenruokaa?"
"Minulla on kaikkea" Japani vastasi hiljaa katse lattiassa.
"Selvä. Pidä kärryn reunasta kiinni."
Japani haparoi kärryn reunaa. Kun Alankomaista näytti, että hänen otteessaan oli pitoa, hän työnsi kärryä hitaasti eteenpäin. Japani seurasi.
Hitaasti he kiersivät kaupan läpi. Alankomaat katsoi tarjoukset tarkasti läpi ja laittoi muutaman ostoksen kärryyn sanoen Japanille puoliääneen sellaisia lauseita kuin "Hengitä" ja "Katso ylös". Muiden asiakkaiden kummasteleviin katseisiin hän vastasi mulkaisulla.
Se kesti ikuisuuden.
"Selvittiin hengissä" Alankomaat totesi ääneen, kun he olivat päässeet kassojen ohi. Japani ei vastannut. Hän ajatteli vain Alankomaiden autoa ja sitä miten istuisi taas sen sisässä ja pääsisi pois, takaisin kotiin. Liukuovet olivat juuri auenneet heidän edessään ja he olivat astumassa ulos Alankomaiden pysähtyessä äkisti aloilleen. "Minä unohdin jotain" hän sanoi.
Japani jalat notkahtivat ikään kuin hänen selkäänsä olisi odottamatta laskettu hiekkasäkki kannettavaksi. Hän oli ehtinyt jo toivoa…
"Sinä teet tuon tahallasi" Japani sihahti.
"Kyllä."
He kääntyivät ympäri ja tekivät uuden kierroksen. Se ei ollut miellyttävää, mutta ei myöskään aivan yhtä hirveää kuin ensimmäisellä kerralla. Silti Japani oli aivan hikinen ja nääntynyt kun he istuivat taas autossa. Alankomaat ojensi hänelle pullollisen kylmää vettä ja pienen paketillisen kosteuspyyhkeitä. Japani pyyhki kasvonsa ja kämmenensä ja joi. Kierittäessään korkkia takaisin kiinni Alankomaat ojensi hänelle vielä jotain. Jäätelön. Japani aikoi kieltäytyä siitä, mutta nähdessään, että Alankomaat oli ostanut sellaisen itselleenkin ja aikoi syödä sen siinä parkkipaikalla autossa istuessaan, vaikka oli tavallisesti niin tarkka autonsa puhtaudesta, hän otti sen vastaan ja kiitti.
"Parempi olo?" Alankomaat kysyi kun he olivat istuneet kunnon tovin hiljaa.
Japani nyökkäsi.
"Oliko se edes hyvää?" Alankomaat viittasi Japanin jäätelöön pään liikahduksella ennen kuin söi viimeisen palan omastaan. Japani ei ollut jäätelössään vielä edes puolivälissä. Silti hän äännähti myöntävästi.
"Katso" Alankomaat sanoi ojentaen tyhjän jäätelötikun Japanille. "Kun käy ulkona, hyviä asioita tapahtuu." Tikussa oli voitto, jota vastaan saisi uuden jäätelön. "Käydäänkö lunastamassa se?"
Japani uskaltautui vain pudistamaan päätään vähän.
Alankomaat laski jäätelötikun autoradion alla olevaan lokeroon, jossa oli muutama kolikko, kuulakärkikynä ja vanha kuitti. Huokaistuaan kerran hän kääntyi kysymään "Aiotko sinä jatkaa kaiken ja kaikkien välttelemistä pitkäänkin?"
"Minä täytän velvollisuuteni."
"Niinpä niin" Alankomaat tuhahti itsepäiselle vastaukselle. "En tiedä mistä syystä olet päättänyt tehdä tällaisen ratkaisun enkä usko että kertoisit vaikka kysyisin. Se ei kuitenkaan ole terveellinen ja epäilen suunnattomasti, jos se ratkaisee mitään."
Japani katsoi häneen katseella joka sanoi Älä viitsi läksyttää minua kuin lasta.
Alankomaiden katse vastasi Älä käyttäydy kuin sellainen.
Huokaistuaan hän veti autonoven kiinni. Japani teki samoin ja Alankomaat käynnisti auton. He ajoivat muutaman minuutin ajan hiljaisuudessa. Japani kuitenkin tiesi, ettei Alankomaat ollut vielä lopettanut. Ensimmäiset harvat sadepisarat täplittivät auton etulasia, kun hän aloitti.
"Minun on kai parasta varoittaa Amerikan syöksyvän tänne seuraavaksi. Hän alkaa olla täysin varma siitä, että olet jonkinlaisessa pulassa, koska et vastaa minkäänlaisiin viesteihin ja on tulossa sankariksi paikalle. Kreikka kuvittelee syyn olevan jotenkin hänen, koska hän näki sinut viimeisimmäksi. Turkki kiivastui kunnolla kuultuaan siitä. Englanti on niin huolissaan, ettei jaksa kinata Ranskan kanssa ja Etelä-Korea ja muut ovat valmiit tekemään suuren perhevierailun, jos sinusta ei kohta kuulu jotain." Vasta tässä vaiheessa pitkää yksinpuheluaan hän käännähti katsomaan aivan hiljaa ilmeettömänä ja eleettömänä istuvaa Japania. "Jos olisit ilmoittanut katoamistempustasi etukäteen, kaikki olisivat vähemmän huolissaan."
Ei reaktiota. Ei Alankomaat ollut sitä odottanutkaan. Japanilla oli pettämätön pokerikasvo niin päättäessään. Silti hän aisti kysymyksen, jota toinen ei kysyisi ikinä ääneen silkasta jääräpäisyydestä tai hölmöstä ylpeydestä, vaikka olisi halunnut.
Alankomaiden kädet puristivat tiukemmin ohjauspyörää. Hän myönsi, ettei ollut hyvä kohtaamaan uusia asioita. Tajuttuaan, mitä Japanin, Italian ja Saksan välillä oli, hän oli ollut tolaltaan ja pitänyt Japania hölmönä. "Siitä ei seuraa mitään hyvää" hän oli sanonut ja ollut täysin varma sanoistaan. Oli hän sanonut paljon muutakin. Kaikkea siitä miten koko kuvio oli järjetön, kevytmielinen ja kestämätön. Miten kukaan heistä ei ollut enää niin kakara, että saattoi tosissaan kuvitella sellaisen toimivan. Oikeastaan hän oli sanonut paljon sellaista mitä luultavasti kenenkään ei olisi tarvinnut kuulla, mutta Japani oli seissyt tyynenä ja antanut hänen sanojensa mennä ylitseen.
"Se ei ole haihatusta. Se on vakavaa. Pelkkä lukumäärä ei tee siitä vähemmän arvokasta tai totta. Ja jos se ei kestäkään..." Miten Japani oli jatkanut lausettaan? Ja jos se ei kestäkään, ainakin heillä on toisensa? Alankomaat ei muistanut, hän oli tuskin kuullut mitä Japani oli silloin sanonut, mutta hän oli sanonut jo silloin jotain sellaista kuin tietäisi joutuvansa lähtemään.
Äkkiä se ärsytti Alankomaita enemmän kuin mikään muu. Sitäkö Japani taas teki, koetti vetäytyä piiloon kuvitellessaan olevansa muille pelkkä taakka? Miten joku, joka saattoi seistä niin vankkumattomana ja vahvana ulkoisen uhan edessä saattoi vetäytyä niin helposti, kun joutui kohtaamaan oman itsensä vajavaisuuden?
Alankomaat naksautti pyyhkijät päälle. Kun ne olivat vieneet pisarat pois (vieläkään ei satanut aivan kunnolla), hän sanoi katsoen tietä edessään "Italia itki vessassa viime kokouksen tauolla."
Hän ei vieläkään tiennyt, mitä ajatteli heidän seurustelustaan, mutta Italian näkeminen sellaisena oli ollut melko… kiusallista, mutta myös surkeaa, koska kyse ei selkeästikään ollut spagettimaan tavanomaisista tyhjistä kyynelistä, jollaisiksi Alankomaat luokitteli melkein kaikki hänen milloin mistäkin syystä tai – kuten niin usein näytti – täysin ilman mitään syytä vuodattamat kyynelet.
Alankomaat tiedosti, ettei hänen oma tunneskaalansa ollut kovin laaja eikä hän rehellisesti sanottuna tajunnut Italiaa edes puolia ajasta, mutta sen hän oli tajunnut, että Italian vessassa itkemä itku oli ollut aitoa ja kertonut surusta. Alankomaat oli yskähtänyt nolosti ja peruuttanut pois vessasta miettien, pitäisikö hänen hakea joku lohduttamaan Italiaa. Ennen kuin hän oli kuitenkaan ennättänyt tehdä niin, Italia oli tullut pois ja vakuuttanut – äärimmäisen epäuskottavasti – ettei hänellä ollut mitään hätää ja pyytänyt häntä olemaan kertomatta kenellekään.
Alankomaat ravisti päätään irrotakseen muistosta ja jatkoi painokkaammin "Ja Saksa on niin helvetin paljon synkempi ja vakavampi kuin tavallisesti, että tuskin kukaan uskaltaa mennä hänen lähelleen. En tiedä mitä teidän välillä on tapahtunut, mutta jos sinä luulet auttavasi ketään tai mitään vetäytymällä tänne, niin minä sanon, ettei se auta. Kukaan ei ole saari, Japani. Ja jos uskallat viisastella mitään saarivaltioista, minä tyrkkään sinut ulos kesken vauhdin. Kukaan ei ole saari."
Japani oli hiljaa. Vasta kun Alankomaat vilkaisi häneen, hän vastasi tasaisella äänellä "Olen kuullut sananne ja huomioin ne mahdollisesti tulevaisuudessa."
Alankomaat tuijotti. "Ystävä hyvä, sinä olet ääliö."
"Pyytäisin, että katsoisitte tiehen ajaessanne autoa" Japani vastasi laittaen jäätelötikkunsa auton pieneen sisäroskikseen.
Alankomaat katsoi. Väittely Japanin kanssa tällä hetkellä oli hyödytöntä, mutta hän oli tehnyt mitä oli voinut. Raahannut ulos ja saarnannut. Toivottavasti hän oli saanut jotain menemään läpi. Jos ei ollut, olkoon se sitten Amerikan vuoro yrittää seuraavaksi.
Hetken Alankomaat luuli Amerikan todella tulleen paikalla, sillä Pochi oli ulkona heidän palatessaan talolle, vaikka he olivat jättäneet koiran sisälle lähtiessään. Improvisoitu etuovi oli pois paikoiltaan. Se oli niin painava, ettei Japanin pikkuruinen lemmikki ollut voinut työntää sitä kumoon yksinään. Joku oli siirtänyt sen ja tuo joku istui yhä kuistilla ja nousi ylös Pochin haukahtaessa heille yhden selkeän haukahduksen.
Ei Amerikka.
Italia.