Ikäraja: M

Genre: romantiikka (seurustelu) ja varmaan hurt/comfort:kin

Varoitukset: seksi

Kirjoittajan kommentti:

Ikärajalle on perusteensa, mutta myös sille on syynsä, etten kirjoita M-luokiteltuja tarinoita, joten... madaltakaa odotuksianne. Roimasti.

.

Kokeilu

.

Italia makasi kyljellään hotellihuoneen vuoteella ja suuteli Japania käsi Japanin kasvoilla pitääkseen hänet keskittyneenä, kiinni tässä hetkessä, yritti saada hänet unohtamaan, missä he olivat. Lakanat tuntuivat vierailta, eivät tuoksuneet samalta kuin heidän kodeissaan ja ensimmäistä kertaa koskaan se vaivasi Italiaa itseäänkin vähän – ehdottomasti otettava omat mukaan ensi kerralla, hän päätti, vaikka valmiin vuoteen petaaminen tuntuisi kuinka oudolta – mutta Japani ei lähtökohtaisesti pitänyt hotelleista ja oli näyttänyt niin epämukavalta ja tietoiselta ympärillä olevasta keinotekoisesta viihtyvyydestä kun he olivat astuneet sisään, että Italiaa epäilytti onnistuisiko tämä sittenkään.

Japani ei pitänyt hotelleista eikä tapaamisista hotelleilla, koska hän yhdisti ne mielessään vahvasti juuri tähän, mitä he parhaillaan tekivät (tai yrittivät tehdä) ja oli aiemmin kieltäytynyt jyrkästi jakamasta huonetta heistä kummankaan kanssa edes silloin, kun kyse oli matkoista, jotka liittyivät yksinomaan ja tiukasti töihin ja jättivät niin ollen hyvin vähän aikaa saati tilaisuutta yrittää mitään intiimiä.

...Tosin se oli mahdollista, jos halusi olla nopea, ja halutessaan Italia oli, tässä lajissa. Hän oli huomannut, että ennen maailmankokouksia se oli hyvä tapa lievittää stressiä, mutta maailmankokouksien jälkeen oli parempi mennä kiltisti nukkumaan – Saksa oli yleensä ainoastaan hyvin ärtynyt eikä pystynyt päästämään irti päivän aikana todistamistaan kaoottisista näytöksistä, vaan nurisi ja pui niitä pitkään jälkeenpäin. Tavallisten kokousten kohdalla kävi kummin päin vaan, mutta ei kokouksen keskellä olevalla tauolla (paitsi että sekin tapahtui noin kerran vuodessa ja vaikka Italia ei yleensä pitänyt seksistä julkisilla paikoilla, hän oli silti joka kerta ylpeä Saksan onnistuessa heittäytymään ja hellittämään säännöistään).

Mutta Japani, Japani ei välittänyt seksistä eikä siksi ollut ennen halunnut tavata tai yöpyä hotelleissa, jos se suinkin oli vältettävissä.

Italia ja Saksa olivat kumpikin vaistonneet tahoillaan Japanin vastahakoisuuden ja huomanneet hänen epäröintinsä ja suoranaisen välttelynsä niinä kertoina, kun heidän hellyydenosoitustensa fyysinen puoli ylitti viattomimmat tasot, tajuamatta silti kuitenkaan, mitä se merkitsi. He olivat odottaneet arvellen, että ajan myötä, tuntiessaan itsensä varmemmaksi ja valmiiksi, Japani avautuisi ja rohkaistuisi. Niin ei käynyt. Vasta Japanin saatua sanottua suoraan olevansa aseksuaali – kannettuaan asiaa aivan liian kauan yksin, niin että siitä oli muuttunut pelottava, aina vain tiukemmin salattava taakka – Italia ja Saksa olivat käsittäneet.

Tietenkin he olivat joutuneet sulattelemaan asiaa jonkin aikaa, jokainen heistä, omalla tavallaan, mutta lopulta uusi tieto ei muuttanut sitä pohjimmaista totuutta, että he rakastivat toisiaan ja halusivat jakaa elämänsä ja olla yhdessä kolmestaan. Japanin jatkuvasti ylläpitämä torjumaan valmis suojakuori suli hitaasti hänen huomatessaan, ettei hänen tarvinnut enää varoa ja väistää heidän seurassaan tilanteita, joiden pelkäsi johtavan seksuaaliseen kanssakäymiseen ja Italia ja Saksa olivat puolestaan päässeet tutustumaan paljon tyytyväisempään ja levollisempaan Japaniin. Heidän kolminkeskisen suhteensa yleinen onnellisuustaso kohosi, kommunikaatioyhteys parani ja hotellit muuttuivat neutraalimmiksi, vähemmän värittyneiksi tiloiksi.

He olivat jossitelleet myöhemmin. Aseksuaalisuudella oli spektrinsä, niin kuin kaikella ihmiseloon kuuluvalla, toisessa päässään EI ja toisessa monihapsuisessa päässään muun muassa mieto ehkä ja tietyin ehdoin kyllä. Harvakseltaan, lyhyelti ja aina kunnioittaen Italia oli kysellyt ja kartoittanut Japanin mahdollista paikkaa kyseisellä spektrillä välittäen tiedon hänen puolestaan Saksalle, jos Saksa ei sattunut olemaan paikalla, mistä Saksa oli enemmän kuin vähän kiitollinen; hän koki tällaiset aiheet aina hivenen hankaliksi.

Pitkään mietittyään ja emmittyään Japanin ensimmäinen vastaus oli alkanut "Jos on pakko..."

Sen pidemmälle hän ei ollut päässyt Italian julistaessa "Ikinä ei ole pakko" ruskeiden silmien palaessa pyhää vihaa sitä vihoviimeisintä ihmistä teeskentelevää riekaletta kohtaan joka oli joskus sanonut, että oli pakko. Ei ollut. Ei koskaan. Japani oli nyökännyt epävarmasti, uskaltamatta olla eri mieltä.

Japanin punnitumpi ja pidempään mietitty kuvaus omasta kokemusmaailmastaan oli, että yleisimmällä, teoreettisimmalla tasollaan seksi saattoi olla hänelle positiivinen asia siinä mielessä, ettei häntä itseään haitannut jos muut halusivat harjoittaa sitä. Itse ja omalla kohdallaan hän ei kuitenkaan tuntenut siihen tarvetta eikä hän halunnut nähdä, kuulla, koskettaa tai mitenkään muuten aktiivisesti osallistua. Italia oli kumartunut eteenpäin ja laskenut kätensä Japanin polvella lepäävän käden päälle rauhoittavasti Japanin jatkaessa hyvin pienellä äänellä surullisen kuuloisena, ettei hyvin todennäköisesti haluaisi kokeilla mitään heidänkään kanssa huolimatta siitä miten syvästi välitti heistä tunnetasolla.

"Sinä itse piirrät rajat. Jos et halua, se on hyvä" hän oli vastannut Japanille ja niin he olivat jatkaneet, Italia ja Saksa toistensa kanssa seksuaalisesti aktiivisina ja Japani itselleen luontevammin suomatta ajatustakaan aiheelle.

Silti he olivat hotellihuoneessa nyt – Saksa, Italia ja Japani – ja yrittivät harrastaa ennalta tarkoin suunniteltua ja moneen kertaan puhuttua versiota teemasta seksi.

Tarkemmin ottaen yritys oli kolmas. Ensimmäisellä kerralla he olivat tunteneet olonsa kankeiksi ja epäluonteviksi ja pelanneet korttia aina vain paisuvammassa, paksummaksi käyneessä hiljaisuudessa, kunnes Italia oli sanonut kokeillen heidän yhdessä sopimansa turvasanan ja he olivat jokainen hengähtäneet helpottuneina kuin yhdestä suusta. Italia oli kerännyt kortit kasaan ja he olivat puhuneet lyhyesti miksi tilanne ei ollut tuntunut hyvältä. (Kaikki oli tuntunut liian äkkinäiseltä. Japanista tuntui, ettei hän sittenkään ollut valmis. Saksa ei ollut varma omista askelmerkeistään. Italia ei tiennyt miten olisi saanut heidät rentoutumaan.)

He olivat antaneet ajan kulua ennen toista kertaa, joka oli mennyt vähän paremmin siihen asti, kunnes Saksa oli yhtäkkiä sanonut, että hänestä tuntui kamalan väärältä. He olivat pysähtyneet ja pitäneet tauon, mutta Saksa ei siitä huolimatta ollut halunnut jatkaa. Aie oli haudattu toistaiseksi, mutta Italia uskoi vilpittömästi idean olevan täysin mahdollinen toteuttaa ja jatkoi sen hiomista mielessään.

Toisin kuin fantasioissa, seksi kolmen henkilön kesken oli todellisuudessa varsin haasteellista ja Italia mietti asiaa paljon, kuvitteli kaiken läpi itsekseen ja koetti keksiä hankalia kohtia ja keinoja miten ne voisi välttää. Hän halusi kaiken olevan mahdollisimman helppoa alusta loppuun ja ymmärtänyt heti sen varmistamisen olevan hänen ensisijainen tehtävänsä. Hän oli luontevin ja joustavin, hän luotsaisi heidät läpi niin, ettei kumpikaan hänen rakkaistaan tuntisi oloaan yksinäiseksi, unohdetuksi, huonoksi tai hyväksikäytetyksi. Mistä tulikin mieleen –

"Sinä pärjäät hienosti" Italia kuiskasi Japanin huulia vasten, suuteli niitä vielä kerran ja vetäytyi vain niin kauas, että saattoi nähdä hänen kasvonsa kunnolla. "Onko sinun hyvä olla?"

"On" Japani sanoi hiljaa ja Italia uskoi häntä. Japani oli rennompi kuin alussa eikä hänen äänestään erottunut epäröintiä.

Italia hymyili, silitti hänen kasvojaan ja painoi nenänsä Japanin nenää vasten hieroen, tietäen, että se tuntui Japanista mukavammalta kuin huulille suuteleminen. Japani sulki silmänsä ja Italia tunsi pienen hymyn kaareutuvan peukalonsa lähellä. Italia hymyili entistä leveämmin, vaikkei Japani voinutkaan nähdä sitä ja vastasi "Hyvä."

Ojentaen päällimmäisen jalkansa suoraksi Italia haparoi taaksepäin, kunnes kosketti Saksan polvea. Saksa laski kätensä hetkeksi Italian nilkalle. Hän oli mukana.

Kun suuri, lämmin kämmen nousi pois, Italia veti jalkansa takaisin ja hänen impulssinsa kehottivat heittämään sen Japanin jalkojen tai lantion yli, koukkaamaan ja lukitsemaan toinen pienempi keho lähemmäs, aivan ihoon kiinni. Sen sijaan että olisi noudattanut mielitekoa, Italia käänsi vyötäröään päinvastaiseen suuntaan, paljasti välähdyksenomaisesti alastomuutensa täysin avoimesti Saksalle, joka hengähti ääneen.

Japanin silmät avautuivat.

"Katso minuun" Italia sanoi, sulki jalkansa toinen toisensa päälle kääntyen kokonaan takaisin kohti Japania, katsoi häntä silmiin ja toisti hitaammin pyyhkien samalla keveästi mustia hiuksia sivummalle Japanin kasvoilta "Katso minua."

Japanin tummat silmät pysyivät hänessä, tyyninä ja luottavina.

"Sinä olet kaunis. Kaunis ja valtavan rohkea ja minä haluan, että sinulla on hyvä olla. Kerro, mitä minä teen, että sinun on hyvä."

Japani kosketti ujosti Italian otsaa huulillaan. "Puhu minulle jotain" hän pyysi.

"Haluatko, että kerron sinulle pastareseptistä, jota kehitin viime viikolla?" Italia kysyi samalla pehmeän kuiskuttelevalla äänellä, jolla oli puhunut kaiken aikaa.

"En. Tiedän, että sinä pidät pastasta yli kaiken muun, mutta en usko Saksan haluavan kuulla siitä juuri nyt. Se ei oikein sovi tunnelmaan."

"Veeh, kuinka niin ei? Enhän minä vielä kertonut miten minä sitä parantelin. Alaston kokki oli elementissään!" Italia vitsaili tavastaan tehdä ruokaa ilkosillaan, vihjailevan äänensävyn kuuluessa erehtymättömästi sanan miten kohdalla.

Japani tönäisi häntä olkapäähän leikillään toruvasti. Italia kellahti selälleen kuin iskussa olisi ollut voimaa ja nauroi.

"Minä pudotin kastiketta päälleni" Italia jatkoi laskien kätensä rintakehälleen ja liikutti sormiaan verkalleen alemmas. "Se valui ihan alas asti…" hän sanoi hitaammin ja nosti sormensa pois vasta tuntiessaan alavatsan ja lantioluun kaaret sormenpäidensä alla. "Sitä paitsi sinä olet väärässä. Minä pidän sinusta ja Saksasta yli kaiken muun, paljon enemmän kuin pastasta."

Japani nyökkäsi ja hivuttautui vähän lähemmäs.

Italian katse jäi hänen soliskuoppaansa. Hän olisi halunnut painaa kielensä sitä vasten. Harhauttaakseen itseään Italia sulki silmänsä hetkeksi. "Puhutaan Saksasta" hän ehdotti ääni käheämpänä kuin tarkoitti, nielaisi ja avasi silmänsä. "Sopiiko se?"

Japani nyökkäsi.

"Saksa on niin vahva, luotettava ja suuri" Italia kehui sumeilematta, ojensi kättään Saksaa kohti ja sulki sormensa kaivaten. "Minä tunnen olevani kokonaisvaltaisesti olemassa ja turvassa hänen halauksessaan ja hän tuoksuu aina hyvältä."

"Niin" Japani myönteli.

"Mistä sinä pidät hänessä eniten?" Italia kysyi katsoen ylös Japaniin.

"Silmistä."

"Ah! Saksan silmät!" Italia henkäisi ja käänsi päänsä tuijottaakseen Saksaa suoraan silmiin puhuessaan. "Kirkkaammat kuin kirkkaimman puron vesi, vaaleansinisemmät kuin kesätaivas kauneimpana selkeimpänä kesäpäivänä. Hyvin, hyvin kauniit."

Saksa punastui.

"Niin ovat" Japani vastasi ja ojensi käsivartensa Italian ylävartalon poikki koskettaakseen hänen kasvojaan.

Italia seurasi myötäillen viipyillen vetäytyvää kosketusta, kääntyi taas kyljelleen ja ponnisti itsensä ylemmäs patjalta istuakseen vuoteelle. Japani noudatti hänen esimerkkiään ja Italia nojautui niin lähelle että saattoi kuiskata Japanin korvaan Saksan kuulematta "Saanko kiusata häntä aivan vähän?"

Japani käänsi päätään. Italian hengitys kutitti. "Miten?"

"Jos minä vetäisin alushousujasi vähän alemmas? Sen verran vaan, että lantio vähän näkyy?" Italia kysyi hipihiljaa ja katseli Japanin ilmettä tarkkaan nähdäkseen menikö näkymättömän rajan yli. He olivat sopineet, ettei Japanin tarvitsisi olla täysin alasti. "Se näyttäisi hyvin viettelevältä ja olisi yllättävää, mutta vain jos sinusta tuntuu, että saan tehdä niin."

Japani piilotti kasvonsa painamalla otsansa Italian hartiaan. Italia kääntyi hymyilemään Saksalle viestittääkseen, että kaikki oli hyvin. Japanin sormet kiertyivät varovaisina Italian niskaan.

"Voinko minä silittää sinun hiuksiasi?"

"Voit" Italia lupasi, hankasi kasvojaan kevyesti Japanin hiuksia vasten. "Mitä vaan haluat, kaunis sydämeni vartija."

"Imelää" Japani totesi pujottaessaan sormensa Italian punertavanruskeiden suortuvien sekaan nauttien niiden pehmeydestä. Italia humisi kevyesti ja tyytyväisenä vastaukseksi. Japani kallisti päätään taemmas ja vastasi Italian aiempaan kysymykseen "Saat."

Hitaasti Italia kohotti kätensä ja laski sen Japanin olkapäälle odottaen tuntevansa kuinka Japani kamppailisi koettaessaan olla vetämättä hartioitaan kasaan, mutta niin ei käynyt. Silti, tietäen että äkkinäiset, varoittamatta tulevat kosketukset tuntuivat Japanista herkästi pahalta, Italia antoi kätensä pysyä paikallaan liikuttaen ainoastaan peukaloaan hiljaa ja tyynnyttävästi Japanin olan yli ja takaisin. Heillä ei ollut kiire, ei ollenkaan eikä minnekään.

Japanin pää painautui levollisempana nojaamaan Italian hartiaan. Sitten pitkä alaspäin kulkevan sivyllys kulki pitkin Italian niskaa. Italia tajusi merkin. Lukuun ottamatta etu- ja keskisormenpäiden lyhyttä haamumaisen kevyttä pysähdystä Japanin kyljellä, Italia liikutti kättään alemmas Japaniin koskettamatta ja veti Japanin ainoaa vaatekappaletta luoden vaikutelman, että se voisi lähteä kokonaan.

Saksa voihkaisi.

Japanin sormet takertuivat tiukemmin Italian hiuksiin.

Äänet luultavasti, Italia tajusi, voihkaisu ja liukuvoiteen ja Saksan ylösalas kulkevan käden pitämä taustaääni. Hän ei voinut vilkaista Saksaan, vaikka se olisi varmaan tehostanut illuusiota entisestään, vaan keskitti huomionsa Japaniin. "Onko kaikki vieläkin hyvin? Tahdotko lopettaa?"

Japani pudisti päätään nopeasti. "Se oli outoa."

"Pahaa outoa?"

"Pelkästään… outoa."

"Joo" Italia sanoi, laskeutui varoen vatsalleen avaten jalkansa tahallaan suuremmiksi ja heilutti toista jalkaansa siten, että kantapää tärähti kahdesti pakaraan.

Japani nousi istumaan polviensa päälle ja olisi halunnut korjata alushousujensa vyötärön takaisin paremmin, mutta ei korjannut epäillessään sen vesittävän Italian aiemman teon. Italia katsahti häntä kummissaan, mutta asettui rauhallisempana paikalleen Japanin kurottuessa silittämään uudelleen hänen hiuksiaan.

Italian hiukset. Ne olivat alkusysäys tälle hetkelle, Japani mietti muistellen aivan tavallista aamupäivää monta kuukautta sitten.

He olivat olleet Saksan luona kolmisin, Preussi oli ollut jollain matkoistaan koirien kanssa ja talossa oli vallinnut miellyttävä hiljaisuus, juuri sitä lajia, mistä olisi pitänyt aavistaa, ettei se kestäisi kauan. Saksa oli lukenut sanomalehteä olohuoneen nojatuolissa, Japani oli istunut vastapäisellä sohvalla piirtelemässä luonnoslehtiöönsä ja Italia oli nukkunut pitkään ennen kuin oli tallustanut alakertaan oma piirustuslehtiö kainalossaan, liittynyt heidän seuraansa, toivottanut hyvää huomenta ja humpsahtanut istumaan sohvalle Japanin viereen. Hän oli virnistänyt Japanille heidän samansuuntaisista ajatuksistaan ja uponnut piirtämään uniaan puhumatta sanakaan.

Sanomalehti Saksan käsissä oli rapissut tavalla, josta Japani oli päätellyt hänen olevan sulkemassa sitä kokoon ja Japani oli miettinyt nousevansa tekemään aamiaista Italialle, kun Italia oli älähtänyt aivan yllättäen säikäyttäen heidät henkihieveriin. Saksa oli ollut torua häntä, mutta hänen sanansa olivat hyytyneet, kun hän oli nähnyt syyn Italian huutoon.

Italian ajatuksissaan kampaamattomassa, yön ja unen sotkuiseksi tuivertamassa tukassaan pyörittelemä lyijykynä oli jäänyt jumiin – mikä olisi ollut epämiellyttävä kokemus sellaisenaan, mutta Italia oli onnistunut sekoittamaan erikoisen, kosketuksen tuntevan hiuskiehkuransa mukaan sotkuun. Kyyneleiden alut silmissään Italia oli päästänyt lyijykynästä varoen irti ja kääntynyt vinkaisten Japanin puoleen.

Japani oli laskenut luonnoslehtiönsä Italian syliin ja ryhtynyt välittömästi arvioimaan tilanteen vakavuutta. Pienoismallien rakentamisella saavuttamalla varovaisuudella ja tarkkuudella hän oli selvittänyt hiukset ja saanut kynän pois, mutta Italia ei ollut voinut yhtään mitään sen enempää päästämilleen äänille saati sille että takertui Japaniin kiinni tämän vetäessä lyijykynän viimein vapaaksi.

Italia oli huohottanut anteeksipyyntönsä, Japani oli vastannut ei se mitään auttaen hänet ylös ja Saksa – oli tuijottanut edessään tapahtunutta näkyä suu auki, minkä hän oli tajunnut vasta Japanin vilkaistessa häneen päin aistiessaan huoneessa vallitsevan oudon tunnelman. Saksa oli haudannut kasvonsa piiloon sanomalehden taa, mutta niillä hohtanut vaaleanpunaisuus oli ollut sitä luokkaa, että se oli kuultanut useamman paperikerroksen läpi ja Italia oli aidosti uskonut lehden syttyvän tuleen niillä sekunneilla.

"Minä... pahoillaan... Minä..." Saksan tukala, äärimmäisen ontuva, kieliopillisesti rampa yritys selittää ja pahoitella itseään oli ollut silkkaa mutinaa. Italia oli armahtanut hänet sanomalla käyvänsä Japanin kanssa keittiössä, noussut ylös oma ja Japanin lehtiöt käsissään ja odotettuaan Japanin pääsevän jalkeille, kävellyt hänen kanssaan pois huoneesta luoden Saksalle tilaisuuden paeta alakerran kylpyhuoneeseen ilman katselijoita ja kuolematta häpeään.

Luultavasti Saksa olisi halunnut teeskennellä, ettei tapahtunutta ollut koskaan tapahtunut, mutta se oli ja jokin siinä jäi vaivaamaan Japania. Etäännyttämällä oman henkilökohtaisen osallisuutensa tapahtuneesta tarpeeksi kauas, hän saattoi jälkeenpäin nähdä tilanteen Saksan kannalta. Hän oli tietoinen, että Saksalle hänen ei-seksiä oli ollut paljon vaikeampi paikka kuin Italialle ja siksi, nähtyään kuinka suuri, paljas ja vilpitön tunne ja halu taustalla oli, hän oli halunnut kokeilla, yhden kerran, millaiseen lähes-sinnepäin-seksiin hän kykenisi.

Jos hän kykenisi.

Ajatus oli läsnä aivan yllättäen ja sen sisältämä epäilys puhkesi täydeksi varmuudeksi siinä ja silloin. Hän ei sittenkään pystyisi tähän.

Japani veti henkeä hitaasti ja piti kätensä vakaana, ettei Italia huomaisi aivan vielä. Italia oli nähnyt niin paljon vaivaa, sovittanut kaiken menemään hyvin ja kuulosti siltä, että se toimi (vaikka kuuleminen nimenomaan luultavimmin häiritsi Japania eniten juuri nyt, äänet tunkivat etualalle ja hänen oli vaikea sulkea tietoisuudestaan, mitä ne merkitsivät), mutta siitä huolimatta Italia sanoisi turvasanan hänen puolestaan, jos vain epäilisikin, ettei hän tuntenut oloaan mukavaksi. Ja he lopettaisivat.

Jokin siinä suretti Japania. Hän halusi lopettaa, muttei olisi halunnut tuottaa Italialle ja Saksalle pettymystä ja yritti miettiä kammatessaan sormillaan Italian hiuksia, pystyisikö tekemään mitään, mikä pienentäisi keskeyttämisen jättämää ikävää jälkimakua.

Italian hiukset. Äänet. Yllätys.

Japani nielaisi. Se ei olisi niin paha, eihän? Hän voisi tehdä sen, se jättäisi paljon paremman muiston kuin se, jos hän vain lähtisi ja jättäisi kaiken kesken.

"Japani?" Italia kysyi pyrkien ylös istumaan.

Japani päätti mielensä. Hän tekisi sen ja se toimisi aivan varmasti, hän ei vain saisi olla liian kovakourainen. Japani laski katseensa Italian silmiin ja silitti Italian päätä vieden kättään vasemmalle kohti erillistä hiuskiehkuraa. Italian silmät suurenivat, hän haparoi epämääräisesti ilmaa pysäyttääkseen Japanin, mutta Japani otti hänen kätensä kiinni vapaalla kädellään ja puristi sitä rauhoittavasti. Hän odotti Italian katsovan vastaan ja puhui silmillään Ei haittaa. Saanko?

Italia sulki kätensä Japanin käden ympärille, nousi istumaan ja painoi heidän otsansa yhteen. "Miksi?" hän kuiskasi.

Japani käänsi päänsä sivuun ja kuiskasi hapuillen Italian siihen korvaan, joka oli Saksaan nähden kauempana "Koska Saksa... pitäisi siitä? Hän haluaisi kuulla... niinhän?" Italia ynähti myöntävästi ja Japani jatkoi pysytellen puoliksi piilossa Italian pään takana "Te voisitte... jatkaa. Minä..." hänen äänensä haipui. Liikaa. Sittenkin.

"Hei, shh" Italia suhisi aistien Japanin epäröinnin, haki Japanin toisen käden pois hiuksistaan, kosketti rannetta huulillaan ja laski Japanin molemmat kädet lepäämään Japanin syliin. "Minä rakastan sinua. Ilman ehtoja. Mene vaan."

Japanin kämmenet sulkeutuivat kiinni. Sitten, hitaasti, hän peruutti pois vuoteesta.

Saksa liikahti epävarmasti ehtimättä ilmaista hämmennystään äännähdykselläkään Italian painautuessa kiinni hänen hartiaansa. Hengähtämällä korvan juuressa, suutelemalla niskaa, kokeilemalla hampaitaan olkapäähän Italia varasi koko hänen huomionsa itseensä ja Saksa unohti katkoksen ja hermoilunsa ja vaan toivoi Italian hitaasti alas hänen käsivarttaan pitkin liu'uttamien sormien koskevan jo.

Japani sulki kylpyhuoneen oven hiljaa. Hän puki hotellin logolla kirjaillun kuohkean kylpytakin ylleen, istui wc-istuimen kannelle ja otti lavuaarin reunalla valmiina odottavan kannettavan cd-soittimen käsiinsä. Suuret mustat kuulokkeet päässään hän sulki silmänsä.

Pianoa, jousia. Kirkkaita, ilmavia säveliä. Japani vapautti ajatuksensa kellumaan musiikin mukana.

Hän katosi hetkeen niin täydellisesti, ettei huomannut Italian tulleen ovenrakoon. Vasta tuntiessaan ilman liikahtavan Italian kyykistyessä Japani avasi silmänsä ja näki Italian huulien muodostavan sanan "Tule". Japani nousi ylös, Italia nappasi itselleen kylpytakin, veti sen ylleen ja johdatti heidät takaisin huoneen puolelle beesin väriselle muhkealle sohvalle. Saksa pujahti heidän selkiensä takana kylpyhuoneeseen ja suihkuun.

Japani piti katseensa lattiassa kulkiessaan Italian perässä ja istuessaan alas, mutta heti kun kappale loppui, hän riisui kuulokkeet ja kohotti päänsä ylös. Italiaa ei näkynyt. Japanin käänteli päätään etsien.

"Tässä" Italia sanoi ilmoittaen joko olinpaikkansa sohvan takana tai tarkoittaen Japanin vaatteita, joita hän ojensi Japania kohti. Aiemmin lattialle mitenkuten hitaasti karistellut housut ja paidat olivat viikattu ja pinottu säntillisen siististi. Japani avasi vaatteet taitoksistaan hitaasti ja suurella huolella kuin ne olisivat olleet ohuinta silkkipaperia antaakseen arvoa Saksan pienelle eleelle ja puki päälleen.

Italia ei häirinnyt häntä, vaan kysyi vasta Japanin ollessa valmis "Miten sinä voit?", nappasi Japanin kylpytakin sohvan selkänojalta ja kiikutti sen pois kylpyhuoneen vierellä olevan lipaston päälle. "Saanko istua viereen?"

Japani nyökkäsi ja liikahti käsinojaa vasten tehden tilaa. "Saat."

Italia valui sohvalle väsyneen rentona, korjasi varsin löyhällä olevaa kylpytakkiaan siivommaksi kohottamalla liepeitä paremmin, mikä ei auttanut kuin muutaman sekunnin. Italian kohottaessa kyynärpäänsä sohvan selkänojalle ja nojatessaan päätään kättään vasten kylpytakki valui uudelleen avoimemmaksi eikä hän tällä kertaa huomannut suoria sitä. Ei sillä, että Japania olisi häirinnyt. Hän oli aikaa sitten tottunut siihen, että Italia kulki enimmäkseen puolipukeissa.

"Onko kaikki hyvin?" Italia kysyi uudelleen.

Japani nyökkäsi, tajusi, ettei se riittänyt ja vastasi ääneen "On."

Italia hymyili lempeästi haluten uskoa, mutta kysyi silti "Varmasti?"

Japani laski katseensa alas, huomasi cd-soittimen olevan vielä päällä ja sammutti sen. "Kyllä."

"Mutta?" Italia lausui hänen puolestaan tietäen, että joskus hänen oli parempi sanoittaa dialogit puolivalmiiksi, varsinkin, jos kyse oli jostain näin henkilökohtaiseen menevästä aiheesta. Se helpotti Japania hahmottamaan omia ajatuksiaan ja esti häntä menemästä lukkoon.

Japani oli hiljaa.

"Mietitkö, miten minä tai Saksa koimme sen?"

Japani nyökkäsi.

"Minulla oli hauskaa. Kaiken kaikkiaan" Italia tunnusti aidon hymyn kuuluessa äänestä erehtymättömänä, vaikka Japani ei katsonutkaan häneen.

Tieto huojensi Japanin oloa ja hän huomasi jännittyneisyyden helpottavan lihaksissaan, vaikka ei ollut huomannut jännittävänsä mitään. Italia listasi aina hauskuuden yhdeksi tärkeimmistä tekijöistä seksissä, joten hän ei luultavasti ollut pettynyt tai harmissaan siitä, ettei alkuperäinen suunnitelma ollut toteutunut. Saksa sen sijaan...

Kuin olisi voinut lukea hänen ajatuksensa, Italia jatkoi "Saksa on huolissaan. Sinusta. On luultavasti vieläkin, vaikka puhuin hänen kanssaan. Miettii tuliko sinulle paha olla ja olisiko sen voinut välttää ja 'mitä jos' sitä ja tätä. Luulen, että hän voi rauhoittua vasta, kun kuulee sen sinulta. Että kaikki on hyvin. Jos kaikki on hyvin."

"On" Japani vastasi hitaasti vilkaisten ylös ja jäi katsomaan Italian edelleen hiljaa varmistusta etsiviin silmiin. "Minullakin oli... hauskaa. Mukavaa" Japani haki oikeaa sanaa "ja sitten..."

"Se ei enää ollut" Italia totesi.

Japani nyökkäsi.

"Eikä se johtunut mistään mitä minä tein tai –? Se ei vaan enää tuntunut... luontevalta?" Italia epäröi viimeisen sanan kohdalla.

"Niin. Antee–"

"Ei" Italia kiirehti sanomaan ja nojautui eteenpäin vauhdilla joka sai kylpytakin valahtamaan kokonaan auki, "Ei sitä tarvitse, äh, ups!" Italia tarttui kylpytakin nauhoihin ja kietaisi ne tiukemmin kiinni.

"Ei se haittaa, Italia" Japani hymyili huojentaen tietämättään Italian mielen kokonaan. Hän kurottui laittamaan cd-soittimensa himmeästi kiiltäväpintaiselle, pyöreäkulmaiselle sohvapöydälle ja huomasi hanafuda-korttipakan sen päällä. Kortit olivat olleet mukana yhtenä vaihtoehtona, mutta jääneet pöydälle Italian epäillessä, ettei hän muistanut sääntöjä vielä tarpeeksi hyvin.

Italian oli täytynyt huomata kortit myös, sillä hän kysyi yllättäen "Pelataanko Koi-koita?"

"Ai nyt?" Japani ihmetteli ja kääntyi katsomaan.

"Joo. Nopein pikapeli, vuodenaikako se oli? Etten unohda kokonaan."

"Jos haluat" Japani vastasi aikaillen, mutta Italia oli jo noussut ylös ja asettunut lattialle polvilleen valkoisen maton päälle sohvapöydän toiselle puolen ja työnsi korttirasiaa Japanille. "Niissä ei ole apukuvioita. Otin vahingossa väärän pakan mukaan" Japani selitti pahoitellen nostaessaan kannen pois rasiasta, joka sisälsi kapeita kirjavia kukkakoristeisia kortteja.

"Ei se mitään, minä muistan ne melko hyvin. Saksa, tule minun lisämuistikseni" Italia huikkasi Saksalle, joka avasi juuri kylpyhuoneen oven.

"Mihin?" Saksa kysyi laskien pienemmän, hiuksien kuivaamiseen käyttämänsä pyyhkeen hartioilleen.

"Koi-koihin."

"Lattialle?" Saksa katsoi valkoista mattoa epäluuloisena eikä hänen äänestään kuuluva vahva ei-kiitos jäänyt epäselväksi.

"Ei täällä ole toista pöytää. Ota tuoli. Eikö ikkunan luona ole?" Italia kääntyi koettaen paikantaa ylimääräistä istuinta. "Tai sitten me voimme siirtyä sängylle?"

Tuli hiljaista. He olivat pelanneet sängyllä ennen kuin olivat aloittaneet kokeilunsa rentouttaakseen tunnelman ja Italia tajusi, miltä hänen sanansa olivat kuulostaneet.

"Siis ei, ei niin. Minä tarkoitin, kun siellä olisi ainakin tarpeeksi tilaa" hän kiiruhti selittämään harkitsematonta ja mahdollisesti hyvin kiusallista lausahdustaan kääntyen takaisin oikeinpäin. "Sitä minä vaan. Pelkkää pelaamista. Anteeksi. Käykö se?" hän kysyi katsahtaen Saksaan ja Japaniin vuorotellen.

"Minä sijaan sen ensin. Ja puen päälle" Saksa sanoi väistäen katsomasta Japaniin tai mihinkään muualle kovin tarkkaan ja lisäsi, kun Italia nousi ylös "En tarvitse apua kumpaankaan."

"Veeh? Minä olin menossa suihkuun."

"Ai" Saksa töksähti ja kääntyi nopeasti paljastaen eleellä olevansa noloissaan – omasta erehdyksestään, Italian möläytyksestä tai yleisesti ottaen kaikesta. Saksa kiusaantui herkästi. Ja kiusaantuessaan hän muuttui jähmeäksi ja töksähteleväksi. Italia katseli häntä huolissaan, epäröi lähteä paikalta.

Japani nousi ylös sohvalta, nappasi varovasti kiinni Italian kylpytakinhihasta peukalollaan ja etusormellaan ja nykäisi pienesti saadakseen hänen huomionsa. Italia kääntyi häneen päin. "Minä laitan pelin valmiiksi" Japani lupasi hiljaa viestittäen silmillään, ettei Italian tarvinnut murehtia. Hän olisi Saksan kanssa, asiat selviäisivät kyllä.

Italia puri huultaan kahden vaiheilla, mutta nyökkäsi sitten. Hän meni kylpyhuoneeseen.

Oven kilahdettua kiinni, Japani poimi hanafuda-korttirasian uudelleen käteensä ja kulki sänkyä kohden istuen sen laidalle. Saksa seisoi selin häneen, oikoi tarpeettomasti t-paitansa helmaa ja näytti eksyneeltä seisoessaan vuoteen vierellä sen päänpuoleisessa päädyssä vailla muita vaihtoehtoja kuin joko kävellä eteenpäin seinään pahki – missä ei ollut mitään järkeä – tai kääntyä huoneeseen päin ja kohdata se, mitä ikinä siitä seuraisi. Tällä hetkellä Saksa näytti valinneen seinään tuijottamisen. Japani loi hänelle kolmannen vaihtoehdon.

Ohimennen ja kuin olisi puhunut huoneelle yleisesti ääneen, hän lausahti kysyvästi "Vuodenaika?" tarkoittaen lyhyintä, vain kolme erää kestävää versiota Koi-koista. Pelissä oli säännöt ja toimintaohjeet. Japani odotti ja toivoi, että ne riittäisivät saamaan Saksan pois jumiutuneesta tilastaan.

Saksa kääntyi ympäri. Nyökkäsi. Japani tarjosi sekoittamaansa ja kämmenellään pitämäänsä korttipinoa häntä kohti, jotta Saksa nostaisi päällimmäisen kortin. Saksa nosti, Japani nosti seuraavan ja vertasi sitä Saksan korttiin.

"Sinulla on maaliskuu, se on sinun jakosi" Japani sujautti nostamansa kortin muiden sekaan ja antoi pakan Saksalle. "Muistatko säännöt?"

Toinen lyhyt nyökkäys. Saksa alkoi sekoittaa kortteja ja jakaa niitä aloituskuvioon.

Huoneessa oli odottavan hiljaista. Japani pelasi vuorollaan yrittämättäkään muuttaa asiaa. Saksa tarvitsi tekemistä saadakseen ajatuksensa ajateltua ja järjesteltyä siihen pisteeseen, että pystyi puhumaan niistä ja prosessi oli koko ajan käynnissä, vaikka Saksa näytti siltä, että ainoastaan tuijotti kortteja.

Italia viipyi, luultavasti tarkoituksella.

Aivan kuin olisi juuri päätynyt ajattelemaan samoin, Saksa kohotti päätään ensimmäisen kerran Koi-koin alettua ja vilkaisi kylpyhuoneen ovea. Japani onnistui saamaan häneen katsekontaktin juuri ennen kuin Saksa olisi laskenut katseensa takaisin alas päiväpeitteelle.

"Minä..." Saksa aloitti vaikeasti, sulki suunsa ja aloitti uudelleen "Puhuiko Italia...?"

"Kyllä. Ja sinä olet turhaan huolissasi, Saksa. Te olitte Italian kanssa kumpikin hyvin huomaavaisia, mistä kiitän enemmän kuin osaan ilmaista. Pahoittelen syvästi, ettei se siitä huolimatta onnistunut niin kuin oli tarkoitus."

Saksa sulki silmänsä, huokaisi raskaasti, siirsi korttinsa oikeasta kädestään vasempaan ja nosti vapautuneen kätensä hieromaan kulmiaan.

Japani nielaisi. "Jos minä vaan voisin –"

"Ei. Ymmärsit väärin" Saksa laski kätensä ja katsoi Japaniin, käänsi päänsä sivuun ja kääntyi taas takaisin, tuijotti alas kortteihin. "En... tiennyt mitä vastata. Miten ilmaista yhtä kohteliaasti samoin" Saksa karautti kurkkuaan.

"Ymmärrän."

Saksa kurottui kääntämään kortin esiin pakasta. Japani laski oman kätensä Saksan käden päälle. Tarkoituksella.

"Se on minun vuoroni" hän sanoi nostamatta kättään pois. Sen sijaan hän muutti asentoaan niin, että saattoi pitää kunnolla Saksan kädestä kiinni. Japani ei ollut ylettömän fyysinen eikä kovin usein hakenut yhteyttä koskettamalla, mutta hän piti pienistä eleistä, jotka kertoivat välittämisestä ja läheisyydestä ja hän halusi Saksan tietävän, että hän piti hänestä. Yhä edelleen.

Saksa ei yrittänyt vetäytyä pois, vaan kiersi sormensa kiinni Japanin sormia vasten. "Ai. Vai niin" hän totesi ja vaikka sanat kuulostivat vielä vähän jähmeiltä, Saksan olemus ei enää ollut sitä yhtä paljon.

Kylpyhuoneen ovi avautui hiljaa ja varovasti. "Ve, minä olen valmis. Voinko tulla?" Italia kyseli ja loikki sängyn luo saatuaan myönteisen vastauksen. "Oho, teillä on peli kesken! Kumpi on voitolla?"

"Saksa luulee olevansa" Japani sanoi siirtyen takaisin omalle paikalleen Italian asettuessa Saksan viereen.

"Minä olen, enkä pelkästään luule" Saksa väitti varmana vastaan.

Japani ei vastannut, vaan teki oman vuoronsa.

"Hemmetti!" Saksalta pääsi Italian ihmetellessä mitä tapahtui, mutta peli oli käytännössä ohi ja pisteidenlasku vahvisti sen, minkä Japani jo tiesi; hän oli voittanut. Saksa keräsi kortit kasaan ja sekoitti ne uudelleen uutta peliä varten.

Ulkoisesti tilanne muistutti sitä, jonka he olivat luoneet tultuaan hotellihuoneeseen: he olivat sängyssä kolmestaan ja pelasivat korttia. Silti tämä oli täysin erilaista. Italia, edelleen pelkkään kylpytakkiin pukeutuneena, nyhjäsi aivan Saksan kyljessä kiinni, mutta pelkän huomion ja mukavuuden takia. Saksa kinasi hänen kanssaan pelistrategiasta – "Sinä haluat aina kerätä eläimet, se ei kannata", "Kannattaapas, jos saa villikarjun, peuran ja perhosen!" – ajatellen pelkästään peliä, odottamatta jännittyneenä, mitä seuraavaksi tapahtuisi, milloin Italia siirtyisi ja kuvio muuttuisi. Aivan tavallista olemista yhdessä.

Kina ratkesi lopulta Italian suostuttua seuraamaan Saksaa sillä ehdolla, että saisi pusun. Saksa myöntyi, suuteli Italiaa huulille ja poimi aikomansa kortit. Italia nojasi tyytyväisenä Saksan käsivarteensa hymyillen Japanin keskittyneelle ilmeelle. Hän olisi halunnut koskettaa Japania, suoristaa toisen jalkansa ja töykätä sillä kevyesti, mutta se luultavasti vain sotkisi päiväpeitteellä levittyvät kortit kokonaan ja niin hän vaan odotti Japanin huomaavan ja huomioivan hänen katseensa ja hymyili entistä leveämmän, onnellisen hymyn, kun Japani teki niin.

"Afle tähän väliin: eihän kenellekään jäänyt ikävää oloa? Saksa?" Italia kohotti kätensä ylös, kosketti Saksan leukapieliä sormillaan ja käänsi hänen kasvojaan kevyesti saadakseen yhteyden vaaleansinisiin silmiin.

"Hm" Saksa hymisi lyhyesti.

"Oliko tuo 'hm, olen hyvillä mielin' vai 'hm, en ole tyytyväinen'?" Italia silitti Saksan kasvoja ja hiuksia.

"Se oli 'hm, älä sotke hiuksiani'" Saksa sanoi kuulostamatta kuitenkaan ankaran torjuvalta eikä koettanut päästä kauemmas kosketuksesta.

"Hmm" Italia vastasi äänensävyn ilmaistessa, että ehkä tekisi niin kuin Saksa sanoi tai sitten ei ja antoi sormiensa kulkea kertaalleen vaaleiden hiusten läpi ennen kuin siirsi huomionsa toiseen päähän vuodetta. "Japani?"

Japani tuijotti polviaan kortit suljettuina ja piilotettuina kämmenten taa. Italia kohosi istumaan suoremmin, irti Saksasta ja nojasi eteenpäin.

"Japani?"

"... tämä on minusta paljon mukavampaa. Tämä" Japani viittasi kädellään kortteja, heitä ja välitöntä ympäristöä vuoteen vierellä.

"Vee! Mutta tämähän on mukavaa!" Italia julisti oikaisten itsensä puoliksi korttien päälle päästäkseen lähemmäs.

Saksa huudahti, mutta ei voinut tehdä asialle enää mitään. Peli oli sotkettu pilalle. Huokaisten hän alkoi haalia lähimpiä kortteja kokoon ennen kuin ne putoaisivat lattialle. Italia pyysi anteeksi.

Japani silitti Italian päätä varoen osumasta erilliseen kiehkuraan. Hiukset olivat edelleen märät suihkun jäljiltä ja kastelivat hänen polvensa, mutta Japani ei piitannut. Aistien Italiasta huokuvan hellyyden kaipuun hän kysyi "Haluaisitko halauksen?"

Sanat saivat Italian kierähtämään heti ympäri ja nousemaan ylös. "Joo! Voinko?"

Japani nyökkäsi myöntävästi.

Italia ryömi lähemmäs, painautui lähelle ja huokaisi. Hän piti halaamisesta ja halatuksi tulemisesta yhtä lailla ja varsinkin ristiriitaisten, epävarmojen tai pelottavien hetkien jälkeen hän kaipasi niitä kertomaan, että kaikki oli hyvin. Hän olisi halunnut halata Japania jo aiemmin, ihan vaan siksi, että se oli mukavaa, mutta oli arvellut sen olevan liian kuormittavaa heti kaikkien aiempien kosketusten päälle. Se, että Japani ehdotti elettä itse, tuntui aina paljon palkitsevammalta ja mukavammalta eikä Italia edes yrittänyt estää itseään kehräämästä ääneen "Minä tykkään sinusta, Japani~!"

"Minäkin pidän sinusta" Japanin hiljaisempi vastaus kuului.

"Mm~ Meidän pitää saada Saksa mukaan" Italia liikahti nykien Japania seuraamaan irtautumatta kauas, "Tai muuten hän menee ihan neuroottiseksi korttien kanssa. Käykö?"

"Minulla on korvat päässä" Saksa huomautti nykäisten yhden kortin aivan Italian jalkaterän alta.

"Anteeksi, bello" Italia sanoi ojentaen toisen käsivartensa saatuaan Japanilta nyökkäyksen ja haparoi kiinni Saksan paidasta. "Minä piirrän uudet kortit, jos niitä katoaa, joten tule tänne, kiltti."

Saksa jätti kortit, tuli lähemmäs ja kietoi varoen käsivartensa heidän molempien ympäri Italian tehdessä sen tyhjäksi takertumalla lujemmin vastaan ja Japanin matkiessa perässä hillitymmin. Saksa hymisi syvään eikä sen merkitys kaivannut tällä kertaa lisäselvityksiä, niin erehtymättömänä onnellisuus erottui hänen äänessään. Näin oli hyvä.

He eivät toistaneet kokeiluaan. Sille ei ollut tarvetta.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti 2:

En omista hanafuda-kortteja enkä ole koskaan pelannut Koi-koita. Haluaisin kyllä joku päivä.

AFLE (another fucking learning experience, taas yksi helvetin oppimiskokemus) on yksi polyamoristen käyttämä sana tilanteista, jolloin kokoonnutaan keskustelemaan yhdessä vakavasti jostain asiasta, joka hiertää tai vaatii muuten tarkempaa päivitystä. (Tai niin olen sen itse ymmärtänyt.) Kuvittelen, että joku Geritapan-kolmikosta käyttää sitä tuolla tavalla "hei muuten"-tyyppisesti, kun haluaa varmistaa muilta, onko kaikki varmasti hyvin.

En osaa sanoa, miksi julkaisen tämän. Varmasti maailma olisi pärjännyt ilmankin tätä ficciä. No jaa.