Ikäraja: T

Genre: yleinen. Tai ehkä slice of life tai jotain

Nimistä: Blackie - Saksan ja Preussin koira, jonka kuvittelen saksanpaimenkoiraksi.

.

Luottamisesta

.

Tämä oli huono idea. Ehdottoman huono idea. Saksa ei muistanut koskaan olleensa näin hermostunut. Edes se, että Italia oli niin rento ja varma, ei rauhoittanut häntä. Päinvastoin Saksa tunsi huolestuneisuuden kiertyvän sisällään tiiviimmäksi solmuksi. Kylpyhuone ei ollut milloinkaan aiemmin tuntunut niin ahtaalta kuin nyt.

Harhauttaakseen itseään Saksa katseli ympärilleen tutussa huoneessa. Valitettavasti hänen katseensa sattui osumaan ensimmäisenä näkyyn, joka särki silmiä. Preussi oli vaihtanut muutama viikko sitten heidän täysin pätevän, monta vuotta moitteettomasti palvelleen vaalean- ja tummansinisen, loivasti aaltokuvioisen suihkuverhonsa toiseen perustelunaan "Se tuo mieleen Gilbirdin". Saksa ei todellakaan nähnyt yhdennäköisyyttä valkopohjaista taustaa vasten sinne tänne törmäilevissä kirkkaankeltaisissa linnunpalleroissa, joilla kaikilla näytti ilmeestä päätellen olevan pysyvä aivotärähdys.

"Haluatko käydä suihkussa ensin?" Italia kysyi seurattuaan hänen katseensa suuntaa ja huomattuaan, mihin hän katsoi.

Saksan kasvot tuntuivat äkkiä kuumemmilta. Hän käänsi päänsä sivuun. "En."

"Selvä" Italia ainoastaan totesi ja jatkoi valmistelujaan nahkahihnan kanssa. "Sinä voit istua alas, jos tahdot. Tässä ei mene enää kauan."

Kankeana, epävarmana Saksa istui vierashuoneesta tuotuun leveäistuimiseen tuoliin. Hän halusi kysyä Italialta oliko hän varma tästä, mutta sanat jäivät jumiin ja Saksa nieli ne takaisin. Hän säpsähti, kun Italia oli äkkiä hänen edessään.

"Onko siinä hyvä istua? Minä voisin laittaa kääreet nyt. Ilman minkäänlaisia esivalmisteluja kaikki on vaan raakaa enkä minä halua, että sinuun sattuu."

"Tämä on... ihan hyvä" Saksa karautti kurkkuaan. Italia hymyili vastaukseksi. Saksa vilkaisi hänen ohitseen valkoisen lavuaarin viereiselle tasolle, joka oli täynnä Italian tuomia tarvikkeita. Joukossa oli jostain syystä jopa paketillinen paristoja ja Saksa ihmetteli mielessään, mihin niitä tarvittiin, mutta päätti sitten, ettei halunnut ajatella sitä.

"Nojaa päätä taaksepäin" Italia ohjeisti ja Saksa teki niin asettaen niskansa korkean selkänojan reunaa vasten. Se mitä Italia teki, tuntui ensin omituiselta, mutta kun hän oli valmis ja siirtyi kauemmas Saksa tunsi olonsa rentoutuneeksi. Jopa siinä määrin, että vajosi lähes uneen kuunnellessaan ääniä ja hiljaista hyräilyä, joita Italia piti hänen lähellään. Kevyt horros ei kuitenkaan kestänyt pitkään, vaan repesi täysin ja Saksa oli pompata jaloilleen Italian mutistessa itsekseen epävarmasti "Ve, minä en oikein tiedä..."

Italia ei tiennyt?! Koko suunnitelman perusta oli Italian vakuutus siitä, että hän tiesi mitä teki. Italia oli sanonut maansa olevan kuulu taidoista tällä saralla! Hän oli verrannut sitä taiteeseen ja sanonut hallitsevansa sen niin ollen luonnostaan. Saksa koetti tivata Italialta selitystä, mutta onnistui vain mukeltamaan epäselvästi suunsa edessä olevaa kangasta vasten. Italia siirsi sen pois ja huomasi heti hänen tukaluutensa.

"Minä tarkoitin tuolia, jolla istut" Italia lausui rauhoittavasti. "Sinun niskasi tulee kipeäksi tuossa asennossa. Työhuoneesi toimistotuoli olisi paljon parempi. Voisin kallistaa sinut sopivaan asentoon ja ylettyisin paremmin ja vaivattomammin joka paikkaan."

"Emme me voi siirtyä enää" Saksa väitti vastaan. "Siitä tulee vain sotkua."

"Minä tuon tuolin tänne. Siinähän on renkaat. Hassu. Odota hetki." Italia vaihtoi kääreen ja asetti sen tiukkaan ja kunnolla ennen kuin lähti.

Saksa odotti. Mitä muutakaan hän olisi voinut?

Ei mennyt kauan, kun Saksa kuuli renkaiden pehmeää rullaamista, joka kertoi Italian palaavan takaisin, mutta siitä huolimatta hän ehti hermoilla ja hikoilla aivan tarpeeksi. Hänen olisi pitänyt miettiä tätä enemmän. Hänen olisi pitänyt sanoa ei. Saattoiko kaiken vielä perua?

"Italia..."

"Tämä on todella hyvä tuoli" Italia kehui auttaessaan Saksan ylös ja vaihtaessaan tuolit päikseen siirtämällä aiemman penkin sivuun ja rullaamalla Saksan työtuolin sen tilalle Saksan taakse. "Aivan loistava joululahjaidea Preussilta. Nukuin ehkä yhdet parhaimmat uneni tässä, kun odotin sinua silloin yksi kerta. Muistatko?"

Saksa hymähti. "Näytit aivan ylösalaisin kellahtaneelta laiskiaiselta. Etkä meinannut herätä millään."

Italia nauroi "Oikeasti?" ja väänsi vipua, joka sai tuolin kallistumaan vaakatasoon ja Saksa huomasi kallistuvansa sen mukana. Missä vaiheessa hän oli istahtanut alas? Italia ja hänen kirotun luonteva tapansa harhauttaa huomio toisaalle! Saksa liikahti paikallaan, mutta sitten Italia sipaisi hänen kostuneita vaaleita hiuksiaan otsanrajasta sivuun ennen kuin kääntyi lavuaarin puoleen ja se riitti saamaan Saksan jäämään paikalleen. Järjetöntä. Silti Saksa ei voinut kuin olla Italian kanssa samaa mieltä, kun tämä kysyi, eikö tuolissa ollutkin paljon parempi olla. Hänen niskansa olisi luultavasti mennyt jumiin, jos istuinta ei olisi vaihdettu.

Miellyttävä, mieto, hieman sitruksinen tuoksu tuntui Saksan nenään. Hän katsahti mitä Italia teki ja kommentoi "Minä en tarvitse tuota. Kasvuni ei ole niin voimakasta."

"Sinulla on herkkä iho. Sitä pitää hoitaa ja suojata" Italia laski purkin takaisin lavuaarin reunalle ja hieroi voidetta käsissään pitäen varansa, ettei sitä tippunut hänen kämmenistään kylpyhuoneen laattalattialle. "Sitä paitsi tämä tuntuu hyvältä. Usko pois."

Saksa veti henkeä ja nyökkäsi lyhyesti. Italia tuli lähemmäs ja kumartui hänen ylleen.

Silkkisen pehmeä tunne yllätti Saksan ja hän melkein ynähti ääneen.

"Kaikki hyvin?" Italia kysyi hiljaa jatkaen siveleviä, hierovia liikkeitä ja Saksa äännähti vastauksen kurkustaan, toivoakseen asialliseen ja järkevään sävyyn. Italia nyökkäsi sille hyväksyvästi. "Hyvä, esivalmistelut ovat tehty. Enää vaahto ja sitten voimme aloittaa."

Hän kääntyi taas lavuaaritasoon päin ja vaikka Saksa ei nähnytkään, mitä hän teki, hän tiesi Italian ottavan seuraavaksi leveän keraamisen mukin, jonka kyljessä oli typerä, harrastelijamaisesti piirretty kuva tomaateista. Se ei varsinaisesti sopinut tunnelmaan yhtään, mutta siinä oli tukeva pohja ja kunnon korva josta pitää kiinni ja nämä käytännölliset kohdat olivat enemmän kuin tarpeeksi kompensoimaan mukin korniuden.

"Sinun pitää laskea kahteenkymmeneen" Saksa muistutti.

"Tiedän" Italia vastasi kääntyen ympäri samalla kun liikutti kättään ylös ja alas ja pyöräytti rannettaan mukin yllä.

"Lasketko sinä?"

"Si, minä voin laskea sinulle ääneen: uno, due, tres..."

"Sinä olet jo aloittanut vaahdottamisen. Lukujonon tulisi olla pidemmällä" Saksa kiirehti huomauttamaan.

Italia katsahti Saksaan pitkään nähdäkseen oliko hän tosissaan – oli, tietenkin – ja jatkoi "Nove, dieci, undici eli yhdeksän, kymmenen, yksitoista, hmm, ja sitten siebzehn, achtzehn, neunzehn und – zwanzig."

Saksa huomasi viimeisen numeron kohdalla liikuttaneensa huuliaan mukana Italian vaihdettua hänen äidinkieleensä ja puristi suunsa tiukaksi viivaksi.

Italia hymyili hänelle. "Kelpaako, kapteeni?"

Saksa nyökkäsi jähmeästi.

"Selvä. Pysy paikallasi ja pidä suu kiinni. Tämä ei maistu hyvältä, vaikka näyttääkin herkulliselta."

Saksa pidätti niskaansa liikahtamasta, sulki silmänsä ja odotti Italian jatkavan.

Mitään ei tapahtunut.

Saksa avasi silmänsä nähdäkseen miksi ei. Italia tuijotti alas tuoliin.

"Sinä puristat käsinojaa kuin pelkäisit kuollaksesi."

Saksa tajusi asian olevan totta vasta Italian kerrottua havaintonsa ääneen ja koetti vapauttaa otteensa vasemmasta käsinojasta, jonka nahkaan hänen sormiensa jättämät jäljet olivat painuneet syvälle. "Anteeksi."

"Ei meidän ole pakko tehdä tätä näin" Italia lausui totisena ja ennen kuin Saksa ehti keksiä, mitä sanoisi, Italia oli jo laskenut vaahtokupin pois kädestään ja ottanut tilalle jotain muuta. "Minä... ostin tämän. Onhan merkki ja malli sama? Muistelin niin ja kävin joka paikassa kyselemässä ja vielä hetki ennen tänne tuloa minä ostin varoiksi pattereita, kun en muista toimiiko tämä paristoilla vai pitääkö tämä ladata."

Saksa tuijotti Italian pitelemää pakkausta. Se oli täsmälleen oikea. Miten Italia tiesi? Pelkästään katsomalla vierestä, kun hän käytti sitä?

Ja sitten tieto iski hänen tajuntaansa. Hän olisi voinut ostaa välineen itsekin koska tahansa eikä tätä tilannetta olisi ikinä syntynyt.

Saksaa hävetti. Miksi hän ei ollut älynnyt asiaa aiemmin? Hän kelasi kuluneet viime päivät mielessään selvittääkseen itselleen, miten oli ylipäätään päätynyt tähän hetkeen kylpyhuoneessa.

Sateinen päivä. Kuraa. Suihkussa käyntiä pelkäävä Blackie. Liukastuminen. Murtunut oikea ranne.

Mitä oli seurannut valtava määrä hämmennystä, kummastelua, vaivaantuneisuutta ja aitoa huolta joka ikiseltä mahdolliselta taholta, koska Saksa ei ollut koskaan loukannut itseään näin. Hän oli ollut hukkua hedelmäkoreihin, kukkiin ja parane pian -kortteihin, joista lähestulkoon jokainen Euroopan maa lähetti hänelle jonkin variaation ikään kuin ne olisivat taikakaluja, jotka saisivat hänet paranemaan nopeammin. Saksa oli hyvin pian ymmärtänyt, että se ruhtinaallinen sairasloma, jonka hänen pomonsa oli myöntänyt hänelle välittömästi kuultuaan hänen onnettomuudestaan, ei niinkään ollut hänen kättään, vaan hermojaan varten. Miten äärettömän uuvuttavaa olisi ollut olla töissä, kun joka toinen valtion henkilöitymä olisi katsellut häntä kuin odottaisi hänen kupsahtavan maahan minä hetkenä hyvänsä ja joka toinen olisi kulkenut hänen perässään valmiina ottamaan hänestä kiinni, kun niin kävisi. Ei jos, vaan kun.

Saksa ei tavallisesti pitänyt lomalle jäämistä erityisen riemastuttavana tai vapauttavana, vaan kaipasi usein jo ensimmäisen päivän jälkeen takaisin strukturoituun, järjelliseen ja hyötyä tuottavaan tekemiseen ja sairaslomat erityisesti saivat hänet potemaan huonoa omatuntoa, mutta tällä kertaa hän oli tuntenut ainoastaan huojennusta, kun oli saanut luvan painaa ulko-oven kiinni ja jättää maailman pärjäämään pulmiensa kanssa itsekseen. Preussin järkähtämättömän arkinen, huoleton, lähes tylyn piittaamaton asenne hänen vammaansa kohtaan oli vahvistanut tunnetta entisestään – Saksa ei todellakaan kaivannut ketään vahtimaan ja hössöttämään ympärillään vuorokauden ympäri, ei yhden kipsatun käden vuoksi. Toki se oli ollut mukavaa, kun Preussi oli kuorinut hänelle omenan ensimmäisenä päivänä (sen varjolla tietenkin, että oli kuorinut sen ensin muka itselleen, mutta menettänyt mielihalunsa sitä kohtaan kesken kaiken) kun kättä oli särkenyt eniten, mutta seuraavana päivänä Saksa oli kaivanut omenankuorimakoneen esiin keittiön kaapiston kätköistä ja kuorinut omenan sillä Preussin seuratessa kiinnostuneena vierestä, miten hän ähväsi sen kanssa niin sanotusti huonommalla eli vasemmalla kädellään.

Hän ei ollut kokenut ollenkaan loukkaavana, että Preussi piti kiinni ennalta sovitusta matkastaan Amerikan ja Tanskan kanssa ja jätti hänet yksin kotiin. Hän pärjäsi kyllä.

Aina seuraavaan vuorokauteen asti, jolloin hän huomasi Preussin pakanneen epähuomiossa hänen partakoneensa mukaansa.

Lyhyen puhelun ja yhden partahöylän kanssa tehdyn hankalan ja epämukavan kokeen jälkeen Saksa oli päättänyt antaa asian olla toistaiseksi. Preussi palaisi pian eikä hän ollut suunnitellut lähtevänsä ulos tai käyvänsä missään tässä välissä lyhyitä koiralenkkejä lukuun ottamatta.

Sitten Italia oli tullut kylään. Samaan aikaan yhtä iloisen hyväntuulisena kuin aina ja pahoitellen ja harmissaan siitä, ettei ollut päässyt käymään aiemmin, tuomisinaan suklaata ja kainalossaan ruskeaan, vahvaan paperiin kääritty maalaus, jonka oli tehnyt lahjaksi. Saksa oli kumartunut automaattisesti alemmas odottaen suukkoa poskelle, joka ei selittynyt kulttuurieroilla. (Saksa oli tarkistanut asian etikettioppaasta uudelleen joitain vuosia sitten, kun painos uusittiin, ja poskisuukkojen ei nimestään huolimatta kuulunut koskettaa poskea, vaan ilmaa niiden vierellä. Ei edes Italiassa. Mutta hän ei huomauttanut asiasta. Eikä kysynyt. Ei se vaivannut häntä, ei ollut vaivannut enää pitkään aikaan, sellainen Italia vain oli ja tavallaan ele oli mukava, vaikka, kröhöm, se ei kuulunut tähän lainkaan eikä mitenkään.) Italia oli suudellut häntä, astunut nyrpistäen kauemmas ja – laskettuaan taulun pois käsistään – tullut heti sen jälkeen takaisin, nostanut kätensä ylös hänen kasvoilleen.

Muisto sai edelleen Saksan yhtä hämmentyneeksi ja heiveröiseksi. Hän ei ollut osannut odottaa Italian tulevan niin lähelle niin yllättäen ja oli joutunut ponnistelemaan saadakseen syvän hengenvedon katkaiseman hitaan "Mitä sinä nyt teet?" -kysymyksen ulos suustaan.

"Minä kokeilen mihin suuntaan sinun sänkesi kasvaa" Italian itsestään selvä vastaus oli kuulunut.

Tai ainakin vastaus oli Italialle itselleen ollut itsestään selvä. Saksa oli joutunut kysymään tarkennusta. "Miksi?"

"Että tiedän mihin suuntaan ajan sen pois."

Saksa oli astunut kauemmas, Italian ulottumattomiin, mutta Italia oli seurannut, seisonut puolittain hänen jalkateriensä päällä estääkseen häntä pääsemästä pakoon toistamiseen ja hänen sormensa olivat palanneet Saksan kasvoille, kulkeneet tutkien ja arvioiden. Italian keskittynyt katse oli tuntunut lämpönä Saksan kaulalla ja leuan alla (mikä ei voi olla mahdollista, Saksan järkevämpi puoli oli yrittänyt todistella, mutta Saksan toinen puoli ei ollut kyennyt enää kuulemaan sitä. Sillä oli liian paljon tekemistä koettaessaan saada tilanteen kaikkinaisen hämmennyksen ja kiusaantuneisuuden aiheuttamaa punaa haihtumaan pois) ja nielaistuaan varoen Saksa oli kysynyt vielä kerran "Miksi?"

"Se pistelee, raapii ja tekee sinusta epäsiistin näköisen."

Mihin Saksa oli tokaissut lyhyesti ja värittömästi "Ai."

Tokaisu oli saanut Italian vetäytymään pois ja kyselemään huolestuneena aikoiko hän kasvattaa partaa ja paikkailemaan hätäisesti, että jos hän aikoi, niin siitä tulisi varmasti hyvä, se vain tarvitsi aikaa, vee, ja olisihan se kiinnostavaa nähdä millainen siitä lopulta tulisi, koska oli niin vaikea kuvitella, miltä Saksa näyttäisi parran kanssa, varmasti komealta, erilaiselta, mutta komealta ja –

Italian puhetulva oli ollut muuttumassa hallitsemattomaksi. Saksa oli onnistunut katkaisemaan sen vastaamalla ei ja kysymällä nopeasti perään halusiko Italia juoda kahvia. He olivat siirtyneet keittiöön ja Saksa oli saanut selitettyä tilanteen kokonaan Italian pidellessä kahvimukiaan molemmin käsin ja kuunnellessa ruskeat silmät suurina ja tarkkaavaisina.

Sen vuoksi he olivat nyt tässä. Italia oli tullut hänen luokseen uudelleen yllättäen ja ilmoittanut tuoneensa mukanaan kaiken, mitä parranajoon tarvittiin. Sanavalinta 'kaikki' oli ihmetyttänyt Saksaa, kunnes hän oli tajunnut, että parranajolla Italia tarkoitti perinteistä parranajoa partaveitsellä. Hän oli ojentanut Saksalle netistä tulostamansa neuvot ja ohjeet aiheeseen ("partasutia tulee pyörittää partasaippuan päällä 20 sekuntia, jotta sutiin latautuu tarpeeksi vaahtoa") ja odottanut, että hän oli saanut luettua ne läpi kahdesti ennen kuin oli tarttunut häntä käsivarresta ja ohjannut kylpyhuoneeseen.

"Vee..." Italia henkäisi itsekseen tutkien partakoneen pakkauksen kylkiä tarkasti. "Minä en löydä mainintaa paristoista... aha! Kuvassa näkyy latausjohto! Siinä menee varmaan useampi tunti ennen kuin akku on täynnä, mutta –"

"Odota."

Italian pahvikantta avaavat sormet pysähtyivät. Hän katsoi Saksaa kysyvänä. Saksa koetti suoristautua ja päästä parempaan asentoon, mikä olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos hän olisi voinut vetää tuolin oikealla sivulla olevaa vipua. Lopulta Italia tuli ja käänsi tuolin hitaasti normaali-tilaan Saksan painaessa oikeaa käsivarttaan lähemmäs vartaloaan varjellakseen sitä mahdolliselta tärähdykseltä, jota ei tuntunut.

"Selvitä minulle vielä kerran" Saksa pyysi kääntyessään istumaan sivuttain toimistotuoliin jalat lattiaa kohti, "miksi sinä haluat käyttää partaveistä, jos sinulla oli kerran partakonekin olemassa?"

Hän tarkkaili Italiaa tämän vaipuessa mietteliään näköisenä kylpyammeen laidalle. Italia oli maininnut jo lukemattomia perusteluita alkaen edullisuudesta, ekologisuudesta, kestävyydestä, paremmasta lopputuloksesta ja ihoystävällisyydestä, siis näkökulmista, joiden epäilemättä uskoi olevan merkittäviä sellaiselle järki-ihmiselle kuin Saksa oli. Mutta miksi hän itse piti partaveitsistä?

"Minä en pidä surinasta, mitä koneet pitävät. Siinä on jotain epäilyttävää" Italia selitti lopulta rehellisen kuuloisena, kohotti päänsä ylös ja katsoi suoraan Saksaan. Hän naputti edelleen sylissään pitelemänsä partakonepaketin sivussa olevaa tekstiä Saksan kohottaessa toista kulmaansa kummissaan ja jatkoi "Sitten on vielä tämäkin: 'Akun käyttöaika on 60 minuuttia'. Se ei suoranaisesti vakuuta minua siitä, että koneella olisi kovin montaa käyttövuotta edessä ennen kuin se hyytyy kokonaan. Hyvin hoidettu partaveitsi sen sijaan kestää monta sukupolvea. Mutta aivan pohjimmiltaan... kai minä olen vain tottunut veitsiin."

"Miten? Eihän sinulla itselläsi edes kasva parta" Saksalta pääsi. Hän puri heti kieleensä. Aihe saattoi olla Italialle arka.

"Totta, ei kasvakaan" Italia myönsi keveästi. "Mutta olen minä silti ajanut sellaisia. Vaikka kuinka monta. Ja parturoinut hiuksia. Norkoilin parturiliikkeiden edessä niin kauan, että joku keksi ottaa minut oppiin. Minulla on ihan pätevät suositukset ja ammattitodistus tai sen tapainen. Ei tietenkään aivan viime ajoilta. Olisiko 1700-luvulta? Ennen 1800-lukua joka tapauksessa, ennen partahöyliä. Minä leikkaan Romanon hiukset ja hän minun. Muuta vaihtoehtoa meillä ei oikeastaan olekaan ja siksi minä opettelin parturiksi. En tietenkään yksinomaan siksi, kiinnosti se minua muutenkin, rupattelu asiakkaiden kanssa ja kaikki."

Saksa ainoastaan tuijotti.

Italia tuijotti takaisin ja läimäisi sitten itseään kädellä otsaan. Vaikerrettuaan kivusta hän katsoi Saksaan käsivartensa alta kämmen yhä otsaa vasten painettuna "Tiesin, että jotain unohtui! Enkö minä kertonut sinulle? Minä olen ammattilainen."

Saksa pudisti päätään, Italia ei ollut kertonut.

"Olen minä. Ei siis hätää, olet hyvissä käsissä. Mutta jos haluat mieluummin käyttää konetta, niin..." Italia nousi ylös ja käveli kylpyhuoneen peilin vieressä olevan pistorasian luo.

"Ei."

"Ei?" Italia toisti hämillään vilkaisten hartiansa yli. "Annatko sinä minun siis...?"

Saksa nyökkäsi ja asettui takaisin tuoliin.

"Oletko varma? Ihan varma varma?" Italia kysyi kallistaessaan tuolin uudelleen.

Saksa oli. Hän ei tiennyt miksi. Vielä hetki sitten hän oli oikeasti ollut kauhuissaan ajatuksesta, että Italia olisi hänen kurkkunsa lähellä viiltävän terävän veitsen kanssa – Italia, joka ei osannut käyttää käsikranaattia, vaikka vaiheet olivat niinkin yksinkertaiset kuin vedä sokka irti ja heitä kranaatti pois – mutta nyt hän ei enää ajatellut niin. Hän istui tuoliin juuri siksi, että se oli Italia, joka käyttäisi partaveistä. Siinä ei olut logiikan hiventäkään, mutta Saksa tiesi, että jos Italian tilalla olisi kuka tahansa muu, hän ei olisi istunut tuoliin uudelleen, vaan valinnut partakoneen.

Jos hänen olisi pitänyt hakea jokin perustelu toimilleen, Saksa olisi sanonut kaiken johtuvan Italian silmistä, niiden mistään horjumattomasta rauhasta ja katseesta, joka koko ajan luki tilannetta eteenpäin, haki varmistusta, että hänellä oli kaikki hyvin. Se ei kuulostanut rationaaliselta ja pitävältä perustelulta yhtään millekään, mutta totuus oli, ettei Saksa ollut ennen nähnyt Italian silmiä samanlaisina ja sen kaiken täytyi kummuta Italian ammattilaisuudesta, eikö niin?

"Haluatko, että kerron vinkkejä parranajoon samalla? Vai tahdotko mieluummin, että olen hiljaa?" Italia kysyi alkaessaan levittää partavaahtoa Saksan kasvoille ja kaulaan pyörivin liikkein kuin olisi maalannut vaahdolla.

"Puhu vaan."

"Hyvä on" Italia vastasi ja alkoi kuvata hyvän vaahdon tunnusmerkkejä – vaahdon oli oltava paksua, muotonsa pitävää, helposti sutiin lisättävää ja kasvoille levittyvää; jos vaahdossa oli kuplia, se oli liian märkää ja sitä piti vispata enemmän; jos taas vaahto oli tahmeaa ja takertuvaa, se oli liian kuivaa ja siihen oli lisättävä vettä tipoittain vähän kerrallaan.

Saksa tunnisti Italian puheesta pitkiä pätkiä, jotka olivat samoja kuin hänen tulostamissaan papereissa, sulki silmänsä ja antoi Italian äänen pyyhkiä ylitseen samalla kun Italian varmat sormet venyttivät hänen ihoaan ja veitsi kulki ensimmäiset pienet lyhyet vetonsa vaahdon keskellä.

"Sano, jos yhtään mikään tuntuu epämiellyttävältä, repivältä tai sattuu" Italia muistutti pyyhkiessään ylimääräisen vaahdon pyyhkeeseen.

"Hm" Saksa vastasi, mutta hänen ei tarvinnut sanoa mitään. Muutaman ensimmäisen minuutin jälkeen hän hädin tuskin huomioi, mitä Italia teki. Hän tunsi olevansa turvassa ja tyytyväinen.

"Minä teen kohta toisen kierroksen" Italian ääni kertoi jostain kaukaa ja Saksa avasi silmänsä unisesti räpytellen Italian taputellessa hänen kasvonsa läpi kylmällä, märällä pyyhkeellä. Saksalle tuli outo olo.

"Italia?"

"Niin?"

"Ei mitään" Saksa sanoi hiljaa ja käänsi kasvonsa sivuun pystymättä kohtaamaan Italian lämpimiä silmiä.

Italia tarttui hänen leukaansa ja käänsi hänet takaisin.

"Minun pitää nähdä sinut. Tämän toisen kerran jälkeen pääset pois" Italia lupasi ja Saksa toivoi, että jos hänen kasvonsa olivat punaiset, partavaahto peitti sen alleen.

Toinen ajo sujui yhtä sujuvasti ja ongelmitta kuin ensimmäinenkin ja Italia päästi Saksan pesemään kasvonsa lämpimällä vedellä siirtyen itse puhdistamaan veistä ja sutia ammeen ääreen.

"Taputtele kasvot kuiviksi, älä hankaa. Minä otin mukaan kaksi aftershavea, saat kokeilla kumpaa haluat, mutta ennen sitä, kumarru alemmas."

Saksa teki niin kuvitellen, että Italia halusi vielä tarkastaa lopputuloksen eikä osannut lainkaan odottaa sitä, mitä Italia seuraavaksi teki: nousi varpailleen ja painoi huulensa hänen poskeaan vasten.

"Hei Saksa" hän tervehti pehmeästi ja vetäytyi kauemmas. "Ve, vaikka itse sanonkin, niin tuo tuntui paljon paremmalta kuin aiemmin."

"Yhym. V-vai niin. Hyvä. Kiitos" Saksa sai takelleltua ja suoristautui tarpeettoman nopeasti kääntyen peiliin päin ja kieritti kömpelösti ja sormet hieman vapisten korkin auki toisesta aftershave-pullosta – mikä johtui yksinomaan siitä, että hänen piti tehdä se vasemmalla kädellä, niin hän itselleen vakuutti. Hän ei ollut niin varma käyttämään sitä.

Kun se onnistui, Saksa kohtasi uuden ongelman: jos hän koettaisi pidellä pulloa ja kaataa ainetta kädelleen yhtä aikaa, hän onnistuisi pelkästään sotkemaan koko kylpyhuoneen.

"Minä autan" Italia sanoi huomattuaan tilanteen ja kaatoi balsamia hänen kämmenelleen.

Se tuntui viileältä, keveältä ja imeytyi nopeasti jättämättä rasvaista tuntua iholle. Mielenkiintoista. Ja Saksan oli myönnettävä, että hänen kasvonsa tuntuivat paljon sileämmiltä ja pehmeämmiltä kuin muulloin.

Saksan käännellessä päätään ja katsellessa itseään peilistä Italia keräsi tarvikkeita kasaan salkkuun, jonka oli tuonut mukanaan. "Saksa, yhtä asiaa minä en ymmärrä" hän sanoi vilkaisten Saksaan peilin kautta. "Miksi Preussi otti sinun partakoneesi? Hänhän käyttää itse höylää."

Saksa pysähtyi. Mitä?

"Preussi ajaa kasvonsa yksiteräisellä höylällä. Minä olen nähnyt" Italia selitti.

Saksa tunsi jähmettyvänsä entisestään. Hänen aivoissaan surisi. Oliko Preussi suunnitellut koko jutun? Preussi oli tuntenut Italian pidempään. Varmasti hän tiesi Italian pätevyydestä hiustenleikkaajana ja parranajajana, arvannut, mitä Italia tekisi nähtyään hänen sänkensä ja voi luoja... Saksa ei mahtanut sille enää mitään. Häpeä ja nolotus ahmaisivat hänet kokonaisina.

"Ve! Saksa! Mikä hätänä? Saitko sinä allergisen reaktion?" Italia takertui hänen vasempaan olkavarteensa ja koetti siirtää Saksan kasvoja peittävän käden pois edestä.

"Ei..."

"Menikö aftershavea silmään? Pese se nopeasti pois!"

"Ei... minä... tunnenitsenityhmäksi." Miksi Italian oikein piti olla noin lähellä?

Kuin olisi kuullut Saksan ajatukset, Italia vetäytyi kauemmas. "Minkä tähden?"

Hyvä kysymys.

"En tiedä" Saksa mutisi.

Italia kallisti päätään, katseli häntä ja nyökkäsi lyhyesti. "No, minusta siihen ei ole mitään syytä. Se on pelkkä tunne, anna sen mennä." Sitten hän veti syvään henkeä ja päästi ilman ulos kohauttaen hartioitaan elesarjan lopuksi. "Noin."

Saksa ei matkinut Italian näyttämää demonstraatiota, vaikka olikin nähnyt sen sormiensa välistä. Hän ihmetteli, oliko Italia aivan tosissaan, mutta ilmeisesti hän oli.

"Lähdetkö sinä ulkoiluttamaan koiria seuraavaksi? Voinko kävellä seurana?" Italia kyseli laittaessaan käyttämättä jääneen aftershave-pullon salkkuunsa ja napsautti salkun kiinni. Hänen äänensävynsä oli niin tavallisen arkinen, että Saksa laski kätensä hitaasti alas, mutta pitäytyi muuten puolittain pois kääntyneessä asennossaan.

"En, käytin ne lenkillä aiemmin. Ajattelin tehdä ruokaa."

Italia käännähti ympäri niin nopeasti että hänen hiuskiehkuransa piiskasi ilmaa terävästi ja henkäisi "Toinen käsi kipsissä? Vasemmalla kädellä? Ooh, voinko jäädä katsomaan?"

"Miksi?" Saksa kysyi varuillaan, seisten nyt jo hivenen enemmän peiliin ja Italiaan päin. Preussi ei ollut varsinaisesti vinoillut hänelle, ei ollut sanonut halaistua sanaakaan, mutta löysi silti kummasti tiensä keittiöön norkoilemaan joka kerta, kun Saksa koetti tehdä itselleen ruokaa. Preussi oli vasenkätinen ja joutunut opettelemaan keinot selvitä oikeankätisille rakennetussa maailmassa, Saksa ymmärsi hyvin, jos hän nautti salaa seuratessaan hänen kamppailujaan; kerrankin tuossa tilanteessa oli joku muu. Se ei ollut varsinaista ilkeyttä – aina, kun Saksan silmä vältti, hankala korkki tai kansi oli väännetty auki hänen puolestaan – mutta siitä huolimatta Saksa koki itsevarmuutensa alentuvan ollessaan tarkkailun alla.

Italian vastaus oli hänelle hyvin ominainen.

"Koska se kuulostaa jännittävältä~! Olen varma, että suoriudut siitä hienosti. Ja tekee minun mieli maistaa sitä suklaata, jonka toin. Jos olet avannut sen, haluaisin syödä siitä palan samalla kun katselen sinua."

"Sitten sinuun ei mahdu ruokaa." Oikaisu oli niin automaattinen, ettei Saksa edes huomannut sanoneensa sitä, mutta Italian olemus kirkastui heti silmin nähden.

"Saanko minä jäädä syömään?"

"K-kyllä kai. Saat. Jos sinulla ei ole muuta."

Italia pudisti päätään "Ei ole."

Ja hymyili. Hymyn, joka tuntui tarttuvan Saksankin suupieliin.

Taistellessaan sitä vastaan Saksa oivalsi, ettei se ollut tarpeen. Hän oli jo luottanut itsensä Italian käsiin yhtä paljon fyysisesti istuessaan tuoliin ja antaessaan Italian ajaa partansa kuin äsken tunnetasolla mentyään sekaisin Italian kertomasta Preussia koskevasta paljastuksesta, eikä Italia ollut kertaakaan, ei missään kohtaa, pilkannut, loukannut tai haavoittanut häntä. Aivan kuin koko vaihtoehto olisi poissa laskuista. Vaikka hän nostaisi suojakilvet ylös itsensä ympärille, se ei muuttaisi sitä tosiasiaa, että Italia oli jo päässyt lähemmäs häntä kuin kukaan muu. Italia oli nähnyt hänet sellaisena kuin hän oli. Piiloutumiseen ei ollut mitään syytä.

"Sinä olet omituinen tapaus" Saksa totesi ääneen, lähinnä itsekseen.

"Miten niin?" Italia kysyi epäröivästi ja Saksa tajusi todennäköisesti näyttävänsä ankaralta, niin kuin aina miettiessään jotain tosissaan ja pehmensi ilmeensä.

"Ei mitenkään" hän vastasi ja antoi hymynsä kasvaa kokonaiseksi. "Mitä haluaisit syödä?"

Italia oli hiljaa.

"Italia?"

"Mitä haluan syödä?" Italia toisti hajamielisesti. "Vee, ei väliä. Jotain yksinkertaista. Ei mitään liian vaikeaa, jos haluat tehdä ruuan yksin. Minä vien salkun eteiseen. Muistuta minua, että otan sudin mukaani, sen pitää antaa kuivua itsekseen avoimessa tilassa." Italia kulki Saksan ohitse kylpyhuoneen ovelle ja siitä ulos nopeana ja keveänä kuin tuuli. Outoa. Saksa oli painamassa valoja sammuksiin lähteäkseen itsekin huoneesta, kun Italia palasi yllättäen takaisin. "Saksa?"

"No?"

"Ei oikeastaan mitään. Sitä vaan, että... Anna minulle kymmenen sekuntia etumatkaa, okei? Äsken, kun sinä hymyilit... sinulle tuli hymykuoppa tuohon" Italia painoi etusormensa Saksan poskea vasten. "Se näytti kivalta, sinun pitäisi todellakin hymyillä enemmän. Kymmenen sekuntia!" Italia huudahti ja katosi paikalta silmänräpäyksessä.

Saksa sammutti valot ja jäi seisomaan pimeään. Yhdeksänkymmentä sekuntia myöhemmin, kun hän uskoi kirkkaimman ja syvimmän punaisuuden haihtuneen kasvoiltaan, hän uskalsi astua pois ja käveli hitaasti kohti keittiötä.

.

.

.

.

Kirjoittajan kommentti:

Parranajo alkaa parran ja kasvojen esivalmistelulla: tarkoitus on saada parta pehmenemään ja iho kosteutettua ja suojattua. Eli ensin on joko saunottava, käytävä lämpimässä suihkussa, pestävä kasvot lämpimällä vedellä tai laitettava kasvoille lämmin pyyhe muutamaksi minuutiksi (niin kuin Italia tässä ficissä teki). Seuraavaksi tulee käyttää preshave-tuotteita eli partavoidetta tai -öljyä, joka jätetään ihoon ja partaan ja jonka päälle varsinainen partavaahto levitetään.

Partaveitsi on stropattava eli hiottava parkitsemattomalla nahkavyöllä joka kerta ennen parranajoa, jotta terä on varmasti terävä. Partavaahdon kanssa ei pidä kitsastella. Itse parranajo on tehtävä myötäkarvaan eli parran kasvusuunnan mukaisesti ja pienin vedoin (mieluummin kolme lyhyttä kuin yksi pitkä) eikä veitseä saa painaa ihoa vasten, vaan antaa kulkea omalla painollaan. Riippuen parran laadusta ja vahvuudesta ajoja voi joutua tekemään useamman.

Aftershaven ideana on puhdistaa ihoa ja rauhoittaa ärtyneitä kohtia.

.

...yksi klassisen parranajon ohjeista todella kuului: "partasutia tulee pyörittää partasaippuan päällä 20 sekuntia, jotta sutiin latautuu tarpeeksi vaahtoa". Olen ihan varma, että se on juuri sellainen kohta, johon Saksa jäisi jumiin. 20 sekuntia, ei enempää, ei vähempää.