Kaukana Hebigakuressa, kylään olivat jääneet Azusan ja Rikimarun lisäksi ainoastaan genin-tason ninjat, sekä pieni ryhmä kokeneempia ninjoja, jotka Azusan tavoin eivät voineet osallistua sotaan, kuka mistäkin syystä. Muiden lähdettyä matkaan kohti Kumogakurea, jokainen heistä oli jäänyt hermostuneena odottamaan uutisia sodan päätymisestä ja kumpi osapuoli lopulta oli voittanut.
Sinä yönä Azusa oli vielä hereillä ja viimeisteli paperitöitään kylän sairaalassa. Hän ei osannut vain istua aloillaan odottamassa, joten hän yritti parhaansa mukaan hukuttaa itsensä työn tekoon, jotta saisi muuta ajateltavaa. Azusa havahtui töistään vasta reilusti puolen yön jälkeen, Rikimarun huomauttaessa omaan konemaisen muodollisen tapaansa, että hänen olisi kenties aika siirtyä levolle. Kasattuaan paperinsa siistiksi pinoksi pöydän reunalle, Azusa kiinnitti pöytää vasten nojanneen viuhkan selkäänsä ja poistui sairaalasta.
Rikimarun kävellessä hieman hänestä takavasemmalla, Azusa päätti oikaista sairaalan takana olevien kasvihuoneiden vierestä takaisin linnakkeelle, sen sijaan, että olisi kiertänyt päätien kautta. Kaksikko ei kuitenkaan koskaan päässyt linnakkeelle asti, kun yllättäen heidän ympärilleen syttyi kirkas valo, joka pakotti sekä Azusan, että Rikimarun sulkemaan silmänsä ja suojaamaan niitä käsivarsillaan, jotta eivät olisi sokaistuneet täysin. Heidän vielä totutellessaan äkilliseen valoon, maa kaksikon jalkojen alla alkoi täristä ja joka puolella ympäri Hebigakurea, maan alta alkoi kohota valtavia puun runkoja ja oksia, jotka kiemurtelivat pitkin kylää. Vain vähän matkan päässä heistä, yksi näistä puun juurista kasvoi ylös aivan yhden kasvihuoneen keskellä, raivaten sen sisällä kasvaneet lääkeyrtit hetkessä tieltään, ennen kuin alkoi taipua vaakatasoon ja eteni heidän ylitseen kohti sairaalaa, josta he olivat juuri lähteneet.
"Nopeasti rouva. Teidät on saatava suojaan", Rikimaru ehti sanoa, muodolliseen kylmään tapaansa, ennen kuin heidän yläpuolellaan kasvavasta valtavasta rungosta erkani, kaksi nauhamaista rihmaa, jotka ryhtyivät tavoittelemaan heitä molempia. Vaistomaisesti Azusa perääntyi taaksepäin ja ampui kädestään pienen tuuliterän, pyrkien katkaisemaan heitä vasten ulottuvat rihmat. Rihma katkesikin oitis, mutta Azusan yllätykseksi se alkoi vain kasvattaa itseään nopeasti takaisin normaaliin mittaansa.
"Mistä oikein on kyse?!" Azusa huusi, mutta ei saanut Rikimarulta kuitenkaan vastausta. Kääntäessään päätään niin, että saattoi vilkaista henkivartijanaan toimivaa miestä, hän sai huomata tämän pysähtyneen aloilleen. Yksi puun kyljestä erkanevista rihmoista oli alkanut kietoutua Rikimarun ympärille, pyrkien selvästikin peittämään miehen kokonaan sisälleen. Lisäksi tämän silmissä näkyi kummallinen kuvio ja näytti lähestulkoon siltä, kuin mies olisi yllättäen saanut Rinneganin, josta oli ollut kuvia muiden kylien antamissa tietopaketeissa, joita nämä olivat keränneet Akatsukiin liittyen.
"Rikimaru!" Azusa ehti huutaa ja oli jo aikeissa kävellä miehen luokse repiäkseen tämän vapaaksi puun otteesta, mutta hän ei ehtinyt ottaa askeltakaan, kun tajusi itsekin menettäneensä liikkumiskykynsä. Oli aivan kuin jokin näkymätön voima olisi sitonut hänet aloilleen ja hän saattoi tuntea kuinka hänen hetki sitten katkaisemansa puinen rihma, alkoi kietoutua vuorostaan hänen ympärilleen, kunnes se peitti hänet kokonaan ja kirkkaan valon tilalle astui lähestulkoon miellyttävä pimeys. Vaikka Azusa jollain tasolla tiedosti jonkin olevan pahasti vialla, vähitellen jokin sai hänet kuitenkin rauhoittumaan siinä määrin, että hänestä alkoi tuntua äskeisen olleen vain pahaa unta. Nämä ajatukset saivatkin lopulta vahvistuksen, kun hän tajusi heräävänsä työpöytänsä äärestä, Rikimarun varovasti herättäessä hänet.
"Olen pahoillani rouva, mutta minusta teidän olisi parasta palata linnakkeelle lepäämään, ennen Hebikage-herran paluuta", Rikimaru pahoitteli muodolliseen tapaansa, konemaisen kylmällä äänellään, jolla normaalisti puhui kaikille. Azusa arveli hämmennyksen näkyvän hänen ilmeestään, sillä pian Rikimaru ojensi hänelle pienen käärön, jonka pinnassa oleva vahasinetti oli jo murrettu, Rikimarun luettua sen.
"Saimme Hebikage-herralta viestin, että sota on päättynyt ja olemme voittaneet Akatsukin. Hän ja muut sotaan lähteneet palaavat kahden päivän kuluessa", Rikimaru tiivisti viestin sisällön, Azusan avatessa saamansa käärön ja lukiessa itse yksityiskohtaisemman selonteon. Viestin mukaan, he olivat menettäneet useita päteviä ninjoja taisteluiden aikana, mutta Azusan iloksi Ryuu ilmoitti olevansa itse mitä parhaimmassa kunnossa. Azusa tunsi olonsa helpottuneeksi. Nyt kun sota oli ohi ja Ryuu oli saanut puhuttua muut kylät jättämään heitä vastaan tehdyt hyökkäykset sikseen, he voisivat vihdoinkin keskittyä kylänsä kehittämiseen ja valmistautua rauhassa lastensa syntymään.
oOo
Susan
Susan näki unta. Aivan kuten kaikki muutkin ihmiset ympäri maailmaa, jotka olivat jääneet ikuisen Tsukuyomin uhriksi. Kiitos sodassa tehtyjen ponnistelujen, Susan oli saanut omassa unessaan kaiken anteeksi. Yuuyake rikollisjärjestöön liittymisen, järjestön nimissä tekemänsä rikokset… kaiken. Hän oli palannut kotikyläänsä Sunagakureen, sillä kaikesta huolimatta hänellä oli kylässä edelleen ihmisiä, joista välitti, eikä hän voinut Yuuyaken muiden jäsenten tavoin vain katsoa sivusta, kuinka hänelle läheiset ihmiset lähtisivät sotaan, eivätkä välttämättä koskaan palaisi. Hän oli halunnut olla taistelukentällä ystäviensä rinnalla ja auttaa estämään ikuisen Tsukuyomin aktivoimisen.
Susanin unessa sota ei ollut kuitenkaan päättynyt täysin ilman menetyksiä. Edellinen Kazekage, Gaara, oli kuollut taistelukentällä, saatuaan osuman Madaran tekemästä tekniikasta, samalla kun oli suojannut ympärillään olevia ninjoja hiekkansa avulla. Hautajaiset olivat olleet kauniit ja vaikka Gaara ei ollut ehtinyt toimia virassaan kovin kauan, moni jäi kaipaamaan nuorta miestä. Hautajaisten jälkeen kului pari viikkoa, kylän vanhimpien kokoustaessa Tuulen maan daimyon kanssa ja yrittäessä päättää kuka olisi seuraava Kazekage. Lopulta nämä olivat julkistaneet valintansa. Kankuro, Gaaran vanhempi veli ja Susanin rakastettu, olisi seuraava Kazekage. Susan tunsi suorastaan pakahtuvansa ylpeydestä. Tähän asti kakki edelliset kaget olivat käyttäneet kukin omanlaisiaan hiekkatekniikoita. Oli suuri saavutus, että ensimmäistä kertaa Kazekageksi päätyi marionetteja aseenaan käyttävä ninja.
Ja tietenkin siinä oli omat valoisat puolensa, että sattui olemaan Kazekagen mielitietty. Kenties hän nyt voisi saada kylältä enemmän tukea laajentaakseen nukketeereille tarkoitettua akatemiaa, jonka oli perustanut palattuaan takaisin kylään. Tällä hetkellä akatemia toimi vielä hyvin pienissä vuokratiloissa, mutta jos Kankuro vain antaisi hänelle suostumuksensa, asia ei olisi niin enää kauan. Kylän laidalla oli juuri täydellisen kokoinen tilkku maata, joka joskus oli ollut yksi kylän monista harjoitusalueista, mutta jota kukaan ei nykyisin juuri käyttänyt. Susanin unelmana oli rakentaa tuolle maatilkulle suuri rakennuskompleksi, joka hänen akatemiansa lisäksi pitäisi sisällään myös erilaisia tutkimukseen ja parempien, kestävämpien marionettien rakentamiseen tarkoitettuja tiloja. Sen avulla he tekisivät Sunagakuresta entistä vahvemman kylän, joka kykenisi selviämään mistä tahansa kriisistä.
Muriki
Kuten moni muukin ninja, joka haaveili jonain päivänä etenevänsä oman kylänsä kageksi, Muriki uneksi siitä, että saavuttaisi tuon unelman. Toisin kuin monella muulla, Murikin kohdalla tuo oli kuitenkin jopa realistinen tavoite, myös ikuisen Tsukuyomin ulkopuolella. Hän kykeni käyttämään Mokuton verilinjan tekniikoita lähestulkoon yhtä taitavasti kuin ensimmäinen Hokage, minkä lisäksi hän oli taitava lääkintäninja, joka kykeni jopa parantamaan itseään ilman käsimerkkejä. Siksipä ei ollut ihme, että kun sodan päättymisestä oli kulunut vain muutama kuukausi, Tsunade oli päättänyt jättää virkansa jollekulle nuoremmalle ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen, Tulen maata hallitseva daimyo oli päättänyt tehdä Murikista kuudennen Hokagen. Sodan ollessa ohi ja kaikkien sotaan osallistuneiden kylien välien ollessa paljon paremmat kuin ennen sotaa, oli melko epätodennäköistä, että uutta tämänkaltaista konfliktia tultaisiin näkemään pitkään aikaan.
"Olen varma, että pärjäät tehtävässä paljon paremmin kuin minä. Etenkin tällaisena rauhan aikana", oli Tsunade sanonut hänelle tullessaan hakemaan viimeisiä henkilökohtaisia tavaroitaan pois toimistosta. Kiitollisena kaikista niistä vuosista joina Tsunade oli johtanut kylää ja sen ninjoja, Muriki oli suonut edeltäjälleen kunnioittavan kumarruksen ja sanonut naisen olevan tervetullut käymään milloin vain halusi. Nyt kun Tsunaden ei tarvinnut käyttää päiviään aamusta iltaan paperitöiden parissa, tälle jäisi paljon enemmän vapaa-aikaa kuin aiemmin. Vaihdettuaan vielä muutamat kohteliaisuudet keskenään, Tsunade oli poistunut ja jättänyt Murikin järjestelemään toimistoa Murikin itse valitsemien neuvonantajien kanssa.
Rena
Siinä missä monen muut unet keskittyivät näiden omiin unelmiin, Renan unelmat suuntautuivat enemmän oman tyttärensä hyvinvointiin ja tulevaisuuteen kuin häneen itseensä. Näkemässään unessa Rena oli palannut kotiin. Tai kenties parempi ilmaisu oli, että sotaa ei ollut koskaan tapahtunutkaan hänen näkemässään unessa. Sen sijaan Onimaru oli kuitenkin aikuistunut ja lakannut käyttäytymästä kuin keskenkasvuinen kakara. Ennen tämä ei ollut vaikuttanut olevan lainkaan kiinnostunut esikoistyttärensä Izun elämästä ja hyvinvoinnista, mutta alettuaan viimein rauhoittua ja käyttäytyä kuin kunnon isähahmon kuului, tämä oli alkanut jopa viettää enemmän aikaa lapsen kanssa. Vaikka Rena itse pysyi edelleen vankkumattomasti eropäätöksessään eikä ollut palaamassa Onimarun kanssa yhteen, hän oli silti toivonut miehen ottavan enemmän vastuuta tyttärestään. Siksipä Rena ei olisi voinut olla onnellisempi saadessaan vihdoin jakaa kasvatusvastuun jonkun kanssa, sen sijaan, että tytöstä huolehtiminen oli yksinomaan hänen tehtävänsä. Kaikkein onnellisimmalta vaikutti kuitenkin Izu itse. Vaikka hädin tuskin vuoden ikäinen taapero tuskin vielä ymmärsi, kuinka etäinen tämän isä oli alun perin ollut, Renasta oli ihana seurata sivusta, kuinka lapsi tuntui joka tapaamiskerralla nauttivan isältään saamastaan huomiosta.
Lopulta Renan unessa tuli kuitenkin aika, että Izu oli kyllin vanha menemään akatemiaan. Hän ei olisi voinut olla ylpeämpi saadessaan seurata kuinka Izu vähitellen oppi yhdistämään isältään oppimiaan miekkatekniikoita yhdessä häneltä oppimiensa myrkkyjen ja lääkintätekniikoiden kanssa, edeten lopulta aina Hebikagen henkivartijaksi asti.
Onimaru
Omassa unessaan Onimaru istui rennosti valtaistuimella, uuden palatsinsa valtaistuinsalissa. Sodan jälkeen, hän oli neuvotellut viiden suurimman kylän kagen kanssa ja viiden kylän yhteistyöllä Ryuu oli syrjäytetty Hebikagen asemastaan. Onimaru itse taas oli kohonnut eteläisen saariston daimyoksi ja sai hallita valtakuntaansa mielensä mukaan. Ryuusta oli vuorostaan tehty hänen palvelijansa, joka joutui tekemään mitä hän käski, sen sijaan että tilanne olisi ollut päinvastoin. Ryuun chakra oli sinetöity niin, ettei tämä kyennyt käyttämään sitä, minkä vuoksi tällä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin tehdä mitä Onimaru käski.
Luonnollisesti Ryuu ei ollut aluksi pitänyt tilanteesta, mutta vähitellen tämä oli kuitenkin alistunut kohtaloonsa. Kaikkein paras etu, jonka viiden kagen kanssa tehty sopimus oli Onimarulle kuitenkin tuonut, oli oma haaremi. Hänen uuden asemansa vuoksi naisista ei ollut pulaa vaan hänellä oli ollut jopa vaikeuksia valita kuka ehdokkaista olisi hänen ensimmäinen rouvansa muiden joutuessa tyytymään jalkavaimon asemaan. Onimarun valinta oli osunut lopulta erään samuraiklaanin johtajan tyttäreen. Hän oli tavannut naisen jo aiemmin ennen kagejen ensimmäistä kokousta ja kun nainen oli ilmestynyt hänen luokseen uudelleen, oli valinta ollut selvä.
Viisi vuotta sodan jälkeen hänellä oli jo jälkikasvua sen verran, että oli vaikea muistaa kaikkien nimiä. Toisaalta ei nimien muistamiselle ollut tarvettakaan, ainakaan vielä, sillä kasvatus jäi enimmäkseen vaimojen tehtäväksi, kun taas hänen tarvitsi huolehtia ainoastaan siitä, että opetti kehittämänsä miekkatekniikat eteenpäin jälkikasvulleen ja piti huolen siitä, että nämä ainoastaan näkyisivät, eivät kuuluisi. Viimeinen näistä kahdesta oppitunnista ei kuitenkaan ollut vielä uponnut lasten päähän aivan samalla tavalla kuin hänen opettamansa miekkatekniikat. Aika ajoin hän saattoi jo kaukaa kuulla lasten lähestyvät äänet, näiden nahistellessa keskenään. Toisinaan nämä taas saattoivat juosta valtaistuinsalin läpi matkallaan ulos, samalla riidellen ja toisiaan puumiekoilla mätkien. Joka kerta hän joutui korottamaan ääntään, saadakseen lapset hiljaiseksi, mutta samalla hän oli kuitenkin, salaa ylpeä seuratessaan kuinka lasten taidot kehittyivät vuosien varrella.
Kirikaze
Kirikazen unessa Ryuu oli nimennyt hänet yhdeksi Hebigakuren neljästä kenraalista ja hän vastasi kylän ANBU joukkojen koulutuksesta yhdessä Rikimarun kanssa. Kaikkein tärkein tehtävä, jonka hän kuitenkin sai hoidettavakseen, oli Ryuun ja Azusan lasten kouluttaminen. Kaksoset luonnollisesti aloittaisivat oman ninjauransa aikanaan ja sitä silmällä pitäen, Ryuu halusi näiden oppivan lähitaistelukykynsä koko kylän parhaalta. Nämä ninjan uraan liittyvät saavutukset tuntuivat kuitenkin pieniltä, verrattuna siihen, että hän oli Ryuun tavoin löytänyt viimein kumppanin itselleen. Kirikazen unessa hän oli sodan jälkeen pyytänyt Inouea ulos kanssaan. Vaikka Yamanaka oli erikoistunut enemmän taustatukena toimimiseen, Kirikaze oli silti ihastunut siihen, kuinka tämä kykeni pitämään huolen itsestään ja oli vielä siunattu kauniilla kasvoilla. Parempaa kumppania hän ei olisi voinut toivoa.
Aluksi he tapasivat vain silloin tällöin, vieraillessaan toistensa kotikylissä tehtäviensä aikana, mutta vähitellen tapaamisia alkoi olla tiheämmin myös vapaa-ajalla, kunnes Inoue päätti muuttaa Hebigakureen. Vain vuotta myöhemmin kaksikko meni lopulta naimisiin, Inouen päättäessä, että oli valmis viemään suhteen tapailua pidemmälle. Myöhemmin myös hän ja Inoue saivat perheenlisäystä eikä kulunut kovinkaan kauan, kun nämä ystävystyivät Ryuun ja Azusan lasten kanssa. Vaikka Kirikazen unelmat eivät olleetkaan yhtä kunnianhimoisia kuin monella muulla genjutsun valtaan joutuneella ninjalla, hän ei olisi voinut olla tyytyväisempi elämään, jota uskoi ikuisen Tsukuyomin vuoksi nyt elävänsä.
Kenichi
Kenichi nauroi mielipuolisesti. Hän oli keskellä aavikkoa ja joka puolella hänen ympärillään makasi kuolleita ninjoja. Yhteistyö muiden ninjojen kanssa sodan aikana oli käynyt koville, eikä hän olisi suostunut siihen, ellei Ryuu olisi käyttänyt antamaansa sinettiä hänen pakottamiseensa. Nyt sodan jälkeen hän sai kuitenkin tehdä mitä halusi. Ja mitä hän halusi, oli taistella. Hän halusi voittaa toinen toistaan vahvempia vastustajia, kunnes jäljellä olisi vain vahvin, eli hän itse.
Kenichin tuhotessa jälleen yhden kimppuunsa hyökkäävän ninjan ja päästäessä hiekkamassojen murskaaman ruumiin kaatumaan aavikolle muiden joukkoon, hän jatkoi väsymättömästi aavikon poikki eteenpäin, kohti Ryuuta ja tämän muita alaisia, joiden hahmot hän näki kaukaisuudessa. Vielä hän ei ollut sillä tasolla, että kykenisi voittamaan Ryuun, mutta se aika koittaisi kyllä pian.
Kira
Koska Kira oli vajonnut koomaan jo aiemmin, Obiton kasvattaman puun varastettua suuren osan hänen chakrastaan, nuori mies makasi kaukana etulinjasta sijaitsevassa lääkintäninjojen leirissä, tietämättä mitään siitä mitä taistelukentällä tapahtui. Hän ei tiedostanut lainkaan, kuinka maan alta kasvoi puun juuria, joista erkanevat rihmat nappasivat jokaisen elossa olevan ihmisen otteeseensa ja vaivuttivat nämä genjutsun aikaansaamaan uneen.
Koomaan vajoamisesta huolimatta, Kira kuitenkin näki unia siinä missä muutkin. Koomassa ihan tavallisetkin unet olivat tavallista intensiivisempiä ja kun sen sai aikaan vielä todentuntuiseksi tarkoitettu ikuinen genjutsu, Kira ei lainkaan kyseenalaistanut sitä, kuinka unessa päätyi takaisin Hebigakureen. Kiran unessa sota oli voitettu kovalla hinnalla, sillä Ryuu oli kuollut taistellessaan Madaraa vastaan. Luonnollisesti Azusa oli surun murtama eikä tilannetta tehnyt yhtään helpommaksi sekään, että tämä oli hänen kuulemansa mukaan raskaana. Kira oli ollut ihastunut Azusaan jo pitkään ja niinpä tämä uskaltautui unessaan tarjoamaan apuaan naiselle, mikäli tämä vain suinkin sitä tarvitsi. Lapsen kasvattaminen yksi ei kuitenkaan olisi helppoa. Vähitellen Azusan päästessä pahimman surun yli, Kira tajusi heidän väliensä alkavan lähentyä, kunnes Kira lopulta päätyi kosimaan ihailemaansa naista. Azusan vastatessa myöntävästi, Kira tunsi itsensä onnellisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin elämänsä aikana.
Ishin
Ishin seisoi omassa unessaan Ryuun työhuoneen ovella, katsoen ristiriitaisin tuntein naista, joka seisoi Ryuun työpöydän edessä ja oli kääntynyt katsomaan häntä olkansa yli. Hänellä oli selkeä muistikuva siitä, kuinka oli tappanut edessään seisovan naisen olosuhteiden pakosta, mutta siinä tämä kuitenkin oli, ilmielävänä ja mitä ilmeisimmin hyvinvoivana.
"Luulin sinun kuolleen", Ishin sai lopulta sanottua.
"Niin minäkin, mutta ystäväsi tässä sai minut herätettyä aidosti", nainen vastasi.
"Eli sinä todella olet siinä? Et ole vain Edo Tenseillä kutsuttu nukke?" Ishin varmisti. Hänen oli vaikea pitää äänensä hallinnassa.
"Juuri niin. En enää ikinä poistu rinnaltasi", Nemuru vastasi ja tuli lopulta vetämään Ishinin halaukseen. Kykenemättä sanoin kuvaamaan kuinka onnellinen oli, Ishin kietoi itsekin kätensä Nemurun ympärille. Tuntui, että maailmassa oli taas muutakin kuin työ ja raha, nyt kun hän oli saanut Nemurun takaisin.
Akeda
Akeda istui tyytyväisen näköisenä korkean puun latvassa ja seurasi alhaalla maan tasalla käynnissä olevaa taistelua. Sodan jälkeen kylät olivat nopeasti palanneet takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, kilpailemaan keskenään kuten aina ennenkin, vaikka sodan aikana ja heti sen päätyttyä oli pidetty vielä yleviä puheita siitä, kuinka kylät pitäisivät jatkossa yhtä ja saisivat vihdoin aikaan maailmanrauhan. Hänen kuitenkin kerättyä ympärilleen saman mielisiä ninjoja ja eliminoidessa jokaisen ison maan daimyot ja kaget, maailma oli ajautunut kaaokseen. Nyt ei enää taisteltu kylä kylää vastaan vaan jokainen klaani ja pienempi ryhmittymä piti huolen vain itsestään. Taistelujen keskittyessä tällä tavoin pienempien ryhmittymien välille, joka puolella tuntui tulevan vastaan toinen toistaan voimakkaampia vihollisia, joita vastaan testata taitojaan.
Alhaalla oleva taistelu laantui ja Akeda skannasi ympäristöä kaikilla aisteillaan. Lopulta hänen huomionsa kiinnittyi kolmen ninjan ryhmään, jotka etenivät hitaasti taistelukentän poikki, selvittäen oliko kukaan muu omalta puolelta selvinnyt hengissä ja samalla viimeistellen jokaisen vastapuolelle kuuluvan, jossa vielä henki pihisi. Nämä kolme olivat siis tämän taistelun vahvimmat. Tai onnekkaimmat, miten vain asiaa tahtoikin katsoa. Akeda hyppäsi alas oksalta, jolla oli seurannut taistelua ja laskeutui aivan kolmikon eteen. Hän halusi taistella vain vahvimpia vastaan, joten nämä kolme saisivat toimia hänen vastustajinaan tänään. Parhaassa tapauksessa hän kohtaisi voittajansa ja saisi viimeinkin vastaansa jonkun, joka olisi taistelemisen arvoinen ja jonka voittamisen voisi ottaa seuraavaksi tavoitteekseen.
Ryuu
Ryuun unessa Azusan odottamat kaksoset olivat viimein syntyneet. Heille oli siunaantunut kaksi poikaa, jotka molemmat olivat perineet isänsä taistelukyvyt. Lasten kasvaessa Ryuu luonnollisesti piti huolen siitä, että nämä saivat koulutuksensa hänen lähimmiltä alaisiltaan. Niiltä, joiden hän katsoi olevan kylän parhaimmistoa, minkä vuoksi ei ollut ihme, että lapset olivat kasvaessaan ja aikuistuessaan lopulta lähestulkoon yhtä vahvoja ja kyvykkäitä ninjoja kuin hän itse.
Yhdessä kaksosten avulla hän pääsi viimein etenemään unelmiensa toteuttamisessa seuraavaan vaiheeseen. Vuosien saatossa heidän onnistui manipuloida Kirigakuren toimia siinä määrin, että nämä palasivat Verisen Kirigakuren aikaan. Kirigakuren asukkaiden taistellessa muiden kylien lisäksi myös toisiaan vastaan, Ryuun oli helppoa vallata kylä sisältä päin ja liittää se osaksi Hebigakurea, kunnes hänen kylänsä hallitsi lähestulkoon koko maailman merialueita, lukuun ottamatta rannikkoa, joka vielä toistaiseksi kuului muille isoille valtioille. Sekin asia tultaisiin kuitenkin hänen ja hänen poikiensa toimesta korjaamaan, sillä heillä oli suunnitelmia myös muiden valtioiden valtaamista ajatellen. Viisi kagea saisivat katua sitä, etteivät olleet hyväksyneet hänen kyläänsä viiden suuren valtion joukkoon. Tavalla tai toisella hän sai aina mitä halusi.
oOo
Ryuun herätessä todentuntuisesta unestaan, oli jo keskipäivä. Hänen ympärilleen kietoutuneen rihman päästäessä hänet otteestaan, häneltä kesti hetken verran tajuta, missä oli, mutta lopulta Ryuu kuitenkin muisti. Kuu oli alkanut loistaa ja mitä ilmeisimmin Madara oli aktivoinut ikuisen Tsukuyomin. Nyt joka puolella Ryuun ympärillä ninjojen ympärille kietoutuneet rihmat lakastuivat ja päästivät vangitsemansa ihmiset jälleen vapauteen. Kaikki näyttivät hämmentyneiltä ja koettivat ymmärtää mitä oli tapahtunut ja ennen kaikkea miksi tekniikka oli purkautunut.
Äkisti vähän matkan päästä kuuluva raivon täyttämä huuto kuitenkin katkaisi Ryuun ajatukset. Kääntyessään katsomaan äänen suuntaan, hän huomasi nopeasti Kenichin, joka muiden tavoin oli päässyt jälleen vapaaksi rihmojen otteesta. Sen sijaan, että olisi kuitenkaan ollut iloinen pelastumisestaan, tämä vaikutti olevan raivoissaan näkemänsä unen keskeytymisestä. Tietäen hyvin mitä saattaisi seurata, ellei Kenichiä saataisi rauhoittumaan, Ryuu nousi jaloilleen ja lähti juoksemaan lähemmäs.
"Kuka teistä oikein purki genjutsun?" Kenichin ääni kantautui Ryuun korviin. Puhuessaan mies kohotti ympäristöstä hiekkaa ilmaan, kuin aikomuksenaan ryhtyä tappamaan ninjoja ympäriltään, ellei saisi vastausta ja tässä kohdin lähellä olleet viimein vetäytyivät kauemmas Kenichistä ja vilkuilivat toisiaan kuin ihmetellen mitä tämän suhteen pitäisi oikein tehdä. Ryuu ehti paikalle juuri ajoissa, estämään Kenichin etenemisen, kun tämä oli aikeissa käydä lähimpänä seisovan konohalaisen kimppuun.
"Kenichi, rauhoitu", Ryuu sanoi käskevästi ja tarttui lujalla otteella miehen olkapäästä. Tämä pyörähti vihaisesti ympäri häntä kohti.
"Niinpä tietysti. Se olit sinä, joka purki genjutsun eikö niin? Juuri kun uneni oli menossa mielenkiintoiseksi!" Kenichi raivosi ja pyörähti ympäri valmiina hyökkäämään Ryuun kimppuun. Ennen kuin Kenichi ehti kuitenkaan edes hipaista Ryuuta, Ryuu teki käsimerkin. Hetkessä Kenichi vajosi polvilleen maahan ja päästi tällä kertaa kivusta johtuvan huudon, kun Ryuu käytti antamaansa sinettiä saadakseen Kenichin rauhoittumaan. Hetkellistä rauhoittumista seurasi kuitenkin entistä vihaisempi raivostunut huuto, sillä mies ei selkeästikään pitänyt siitä, että Ryuu käytti antamaansa sinettiä hyväkseen tällä tavoin. Mikäli Ryuu olisi päättänyt päästää Kenichin sillä hetkellä takaisin omille jaloilleen, tämä luultavasti olisi hyökännyt hänen kimppuunsa vain entistä vihaisempana. Niinpä Ryuu katsoi parhaaksi pitää tekniikkaansa yllä ja pakottaa Kenichin pysymään maassa.
Tästä huolimatta kului kuitenkin pitkä tovi, kunnes Kenichin raivosta ja kivusta johtuvat huudot vaimenivat ja tämä pysyi sen verran rauhallisesti aloillaan, että Ryuu uskaltautui laskemaan kätensä ja päästi tekniikan purkautumaan. Miehen noustessa lopulta takaisin jaloilleen, tuo loi häntä kohti murhaavan katseen, ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti vihaisesti kävelemään poispäin. Lähistöllä olevat ninjat astuivat epäröivän näköisinä sivuun, uskaltamatta jäädä edelleen vihaiselta näyttävän miehen tielle. Hetken aikaa Ryuu katseli alaisensa perään, mutta kääntyi kuitenkin ympäri havaitessaan, Tsunaden, Mizukagen, Raikagen ja Oonokin ilmaantuvan paikalle.
"Ala tulla. Yksi sensoreista aisti Naruton chakran tuolla suunnassa. Hän luultavasti tietää mitä tapahtui sillä välin, kun me olimme genjutsussa", Raikage sanoi ja osoitti suuntaan, johon nelikko oli matkalla.
"Hyvä on, näytä tietä", Ryuu kehotti lähtien juoksemaan muiden kagejen mukana Raikagen osoittamaan suuntaan. Sillä välin ympäri taistelukenttää, heidän ennen sotaa nimittämänsä komentajat ottivat kukin alaisuudessaan olevat divisioonat komentoonsa. Taistelun ollessa ohi, olisi aika palata takaisin sinne mitä päämajasta oli jäljellä sen tuhoutumisen jäljiltä. Kaget saattaisivat heidät palatessaan ajan tasalle siitä mitä Tsukuyomin aikana oli tapahtunut ja miten se oli lopulta saatu purettua.