Jotain uskomattoman kiehtovaa - kappale V
Useiden sekuntien ajan Legolas vain tuijotti Haldiria. Mitä tämä olikaan juuri sanonut? Voisiko todellakin olla, että.... ei kai nyt sentään. Legolasin valtasi hurja halu suudella vanhempaa haltiaa siinä paikassa, mutta hänen uskalluksestaan puuttui vielä tarvittavia rippeitä.
Haldir oli häiritsevän puoleensavetävä.
"Mitä sydämesi sanoo sinulle, Rajaseudun Vartija?" Legolas kysyi hiljaa.
Ensimmäisen kerran koko yön aikana Haldirin itsevarmassa kuoressa oli havaittavissa rakoilua. Aluksi hän ei vastannut mitään, sitten hän katsoi Legolasia ja osoitti hymyillen kädellään heidän edessään solisevaa puroa. "Lle merna aut?" (mennäänkö?)
Legolas nielaisi. Pelkkä ajatuskin siitä, että hän voisi mennä uimaan Haldirin kanssa, sai hänet värisemään. Legolasin silmät mittailivat nälkäisesti vanhemman haltian vartaloa ja kuvittelivat, miltä tämä näyttäisikään ilman tunikaansa, housujaan ja kevyitä saappaitaan... kuinka Haldirin iho loistaisi pehmeästi tummaa yötä vasten ja korostaisi kaikkia hänen komeita piirteitään....
"Lirimaer?"
Legolas tiesi punastuvansa. "J-jos sinä todella haluat... niin mennään vaan."
Hetken ajan näytti siltä kuin Haldir olisi ollut aikeissa alkaa riisumaan omia vaatteitaan, joten niin Legolaskin päätti koota kaiken rohkeutensa ja tarttua tunikansa nappeihin. Hän ei kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle ennen kuin Haldir astui hänen eteensä niin lähelle, että heidän nenänsä melkein koskettivat toisiaan. Legolasin henki salpautui.
"Anna minun tehdä se," Haldir murisi pehmeästi. Legolas epäröi vain hetken, sitten hän sulki silmänsä ja huokaisi tyytyväisyydestä tuntiessaan, kuinka nopeat sormet avasivat hänen ohuen tunikansa napit yksi toisensa jälkeen.
Yöilma ei tuntunut paljaalla iholla laisinkaan viileältä, päinvastoin. Ympäröivästä lämmöstä huolimatta Legolas ei kuitenkaan voinut olla tärisemättä hiljaa, kun Haldirin katse mittaili hänen paljasta yläruumistaan. Vanhemman haltian kurkusta karkasi pehmeä huokaus. "Lle naa vanima, Legolas." (Sinä olet kaunis, Legolas.)
Legolas nielasi. "Hannon le." (Kiitos.) Se oli ainoa kommentti, jonka nuorempi haltia pystyi sillä hetkellä muodostamaan.
Haldir viittoi Legolasia nostamaan jalkojaan niin, että molemmat saappaat saatiin vuorotellen kiskottua pois. Kun niistä oli päästy eroon, vanhempi haltia katsahti varovasti Legolasiin ikään kuin lupaa pyytäen. Legolas nyökkäsi hitaasti, vaikka pelkäsikin ruumiinsa reagoivan Rajaseudun Vartijan läheisyyteen mitä noloimmalla ja ilmeisimmällä tavalla.
Luvan saatuaan Haldir tarttui Legolasin housujen nauhoihin ja avasi solmut hitaasti. Sitten hän tarttui kankaaseen ja hankkiutui rauhallisesti eroon viimeisestä tiellään olevasta vaatekappaleesta. Legolas tuijotti taivasta ja tunsi hikoilevansa, kun Haldirin katse viipyili hänen paljaalla ihollaan. Valarin tähden, älä anna sen tapahtua nyt, hän pyysi avuttomana.
Nuorempi haltia ei voinut sille mitään: vakuuttipa hän keholleen mitä tahansa, hänen jokainen jäsenensä piti Haldirin läsnäoloa ja tutkivaa, tiivistä katsetta äärimmäisen kiihottavana. Legolasista tuntui kuin kaikki veri hänen kehossaan olisi syöksynyt hänen jalkojensa väliin. Jalat itse sen sijaan uhkasivat pettää hänen altaan.
"Kylvyn aika, lirimaer," Haldir kuiskasi ja heitti Legolasin housut muiden vaatteiden kanssa samaan kasaan. Legolas pakotti itsensä katsomaan Rajaseudun Vartijaan, jonka kasvoilla oli tyytyväinen, merkitsevä hymy. Intohimon kielletty voihkaisu oli lähellä karata Legolasin kurkusta kun hän huomasi, kuinka paljon kiihkeyttä Haldirin silmissä saattoi nähdä. "Mene edeltä, tulen aivan kohta perässä."
"Asca." (Kiiruhda.) Legolas puhui hiljaa, mutta Haldir kuuli sen sittenkin.
Useiden sekuntien ajan Legolas vain tuijotti Haldiria. Mitä tämä olikaan juuri sanonut? Voisiko todellakin olla, että.... ei kai nyt sentään. Legolasin valtasi hurja halu suudella vanhempaa haltiaa siinä paikassa, mutta hänen uskalluksestaan puuttui vielä tarvittavia rippeitä.
Haldir oli häiritsevän puoleensavetävä.
"Mitä sydämesi sanoo sinulle, Rajaseudun Vartija?" Legolas kysyi hiljaa.
Ensimmäisen kerran koko yön aikana Haldirin itsevarmassa kuoressa oli havaittavissa rakoilua. Aluksi hän ei vastannut mitään, sitten hän katsoi Legolasia ja osoitti hymyillen kädellään heidän edessään solisevaa puroa. "Lle merna aut?" (mennäänkö?)
Legolas nielaisi. Pelkkä ajatuskin siitä, että hän voisi mennä uimaan Haldirin kanssa, sai hänet värisemään. Legolasin silmät mittailivat nälkäisesti vanhemman haltian vartaloa ja kuvittelivat, miltä tämä näyttäisikään ilman tunikaansa, housujaan ja kevyitä saappaitaan... kuinka Haldirin iho loistaisi pehmeästi tummaa yötä vasten ja korostaisi kaikkia hänen komeita piirteitään....
"Lirimaer?"
Legolas tiesi punastuvansa. "J-jos sinä todella haluat... niin mennään vaan."
Hetken ajan näytti siltä kuin Haldir olisi ollut aikeissa alkaa riisumaan omia vaatteitaan, joten niin Legolaskin päätti koota kaiken rohkeutensa ja tarttua tunikansa nappeihin. Hän ei kuitenkaan päässyt kovinkaan pitkälle ennen kuin Haldir astui hänen eteensä niin lähelle, että heidän nenänsä melkein koskettivat toisiaan. Legolasin henki salpautui.
"Anna minun tehdä se," Haldir murisi pehmeästi. Legolas epäröi vain hetken, sitten hän sulki silmänsä ja huokaisi tyytyväisyydestä tuntiessaan, kuinka nopeat sormet avasivat hänen ohuen tunikansa napit yksi toisensa jälkeen.
Yöilma ei tuntunut paljaalla iholla laisinkaan viileältä, päinvastoin. Ympäröivästä lämmöstä huolimatta Legolas ei kuitenkaan voinut olla tärisemättä hiljaa, kun Haldirin katse mittaili hänen paljasta yläruumistaan. Vanhemman haltian kurkusta karkasi pehmeä huokaus. "Lle naa vanima, Legolas." (Sinä olet kaunis, Legolas.)
Legolas nielasi. "Hannon le." (Kiitos.) Se oli ainoa kommentti, jonka nuorempi haltia pystyi sillä hetkellä muodostamaan.
Haldir viittoi Legolasia nostamaan jalkojaan niin, että molemmat saappaat saatiin vuorotellen kiskottua pois. Kun niistä oli päästy eroon, vanhempi haltia katsahti varovasti Legolasiin ikään kuin lupaa pyytäen. Legolas nyökkäsi hitaasti, vaikka pelkäsikin ruumiinsa reagoivan Rajaseudun Vartijan läheisyyteen mitä noloimmalla ja ilmeisimmällä tavalla.
Luvan saatuaan Haldir tarttui Legolasin housujen nauhoihin ja avasi solmut hitaasti. Sitten hän tarttui kankaaseen ja hankkiutui rauhallisesti eroon viimeisestä tiellään olevasta vaatekappaleesta. Legolas tuijotti taivasta ja tunsi hikoilevansa, kun Haldirin katse viipyili hänen paljaalla ihollaan. Valarin tähden, älä anna sen tapahtua nyt, hän pyysi avuttomana.
Nuorempi haltia ei voinut sille mitään: vakuuttipa hän keholleen mitä tahansa, hänen jokainen jäsenensä piti Haldirin läsnäoloa ja tutkivaa, tiivistä katsetta äärimmäisen kiihottavana. Legolasista tuntui kuin kaikki veri hänen kehossaan olisi syöksynyt hänen jalkojensa väliin. Jalat itse sen sijaan uhkasivat pettää hänen altaan.
"Kylvyn aika, lirimaer," Haldir kuiskasi ja heitti Legolasin housut muiden vaatteiden kanssa samaan kasaan. Legolas pakotti itsensä katsomaan Rajaseudun Vartijaan, jonka kasvoilla oli tyytyväinen, merkitsevä hymy. Intohimon kielletty voihkaisu oli lähellä karata Legolasin kurkusta kun hän huomasi, kuinka paljon kiihkeyttä Haldirin silmissä saattoi nähdä. "Mene edeltä, tulen aivan kohta perässä."
"Asca." (Kiiruhda.) Legolas puhui hiljaa, mutta Haldir kuuli sen sittenkin.