Jotain uskomattoman kiehtovaa - kappale VI
Puron kirkas vesi oli juuri sellaista kuin Legolas oli odottanutkin sen olevan. Se soljui hitaasti eteenpäin kuljettaen mukanaan aina silloin tällöin muutamia puusta pudonneita lehtiä, mikä sai vaalean haltian ajattelemaan luonnon kiertokulkua. Puroon asettuminen tuntui melkein yhtä hyvältä kuin kotiinpaluu pitkän matkan jälkeen. Legolas hymyili itsekseen. Ajatus oli häviävän nopea, mutta hän ehti kuitenkin nauttia siitä hetken.
Mitä jos hän oli juuri tullut kotiin?
"Millaista vesi on, lirimaer?" tuttu ääni kutsui rannalta.
Legolas käännähti ympäri Haldirin suuntaan. "Se on ihanaa, kuten kaikki muukin Lorienissa. Olet onnekas, mellonamin, kun saat suoj...." sanat kuivuivat nuoremman haltian huulille, kun hänen silmänsä kohtasivat Haldirin. Tämä oli hankkiutunut eroon kaikista vaatteistaan ja laskeutui parhaillaan rannalta veteen. Puronpenkalla vesi ulottui ainoastaan hänen polviensa korkeudelle, joten Legolas ehti saada melkoisen näkymän ahmittavakseen ennen kuin Haldir sukelsi sulavasti ja katosi pinnan alle.
Vanhempi haltia todellakin oli henkeäsalpaava näky. Legolas tunsi levotonta kutinaa jossakin napansa alapuolella kuvitellessaan, miltä tuntuisi koskettaa noita upeita lihaksia ja taistelussa saatuja, haalistuneita kolhuja. Jatkuva jousiammunta oli todellakin tehnyt Haldirista taideteoksen.
Haldir pulpahti takaisin pintaan vain muutaman metrin päässä Legolasista. "Olit oikeassa," hän sanoi hymyillen. "Vesi on ihanaa."
Legolas hymyili takaisin. Rentouttavasta vedestä huolimatta hän tunsi olonsa hermostuneeksi. Jännitys heidän välillään oli lähestulkoon käsinkosketeltavaa. Haldir katseli Legolasia hetken, sitten hän liukui hitaasti nuoremman haltian taakse.
"Ja nyt, Legolas..." Haldir nojautui takaapäin lähemmäksi. "Amin sinta thaliolle." (Olen palvelijasi.) vanhempi haltia kuiskasi sanat suoraan Legolasin korvaan. "Saisiko herralle olla niskahieronta?"
"S-saes..." (engl. please) Legolas päätti keskittyä yksinomaan hengittämiseen.
Haldirin kädet löysivät tiensä nuoremman haltian olkapäille hyvin nopeasti. Legolas ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon viime päivien jännityksestä hän oli kasannut omille hartioilleen, ennen kuin Rajaseudun Vartija alkoi hellästi mutta määrätietoisesti pakottaa solmulle menneitä lihaksia rentoutumaan. Useita minuutteja kului niin, ettei kumpikaan sanonut sanaakaan. Kaikki ne tuntemukset, jotka Legolasin mielen ja ruumiin olivat vallaneet, olivat liian mukavia kuvailtaviksi.
"Tuntuuko mukavalta?" Haldirin ääni oli kuin kissan kehräys.
"Alcar dar." (Älä lopeta.)
Haldir hymyili. "Alcar gosta, lirimaer." (Älä pelkää.)
Aluksi vanhemman haltian kädet pysyivät varsin hyvin paikoillaan. Sitten ne Legolasin huomaamatta muuttuivat seikkailullisemmiksi ja alkoivat vaeltaa vaalean prinssin selkää ylös ja alas. Toisinaan ne eksyivät hänen kyljilleen ja vatsalleen. Jokainen liike sai Legolasin värähtämään mielihyvästä.
"Aiya!" tahaton huudahdus karkasi Legolasin huulten välistä, kun Haldirin kuuma, kostea hengitys oli yllättäen hänen kaulallaan. Sitten pehmeät huulet painautuivat hänen ihoaan vasten ja matkustivat kaulaa pitkin ylös aina hänen korvalleen saakka.
Haldir takuulla tiesi jo etukäteen, kuinka herkkä alue korvat haltialle olivatkaan. Hitaasti hän sulki huulensa toisen suipon korvannipukan ympärille ja antoi kielensä tunnustella sileätä ihoa. Legolasin reaktio oli ikimuistoinen. Hän huusi kovaan ääneen, painautui koko vartalollaan tiiviimmin Haldiria vasten ja alkoi kiemurrella hänen otteessaan kuin järkensä menettänyt. Tästä rohkaistuneena Haldir antoi korvalle perusteellisen hoidon ennen kuin lopultakin päästi sen vapaaksi.
"Taisin löytää heikon kohtasi, a'maelamin," Haldir kuiskasi tyytyväisenä kääntäessään Legolasin ympäri niin, että he saattoivat katsoa toisiaan silmiin.
Legolas oli kauttaaltaan punainen ja hengitti todella raskaasti. Sekavissa ajatuksissaan hän tajusi vain yhden asian.
A'maelamin. Rakkaimpani.
Haldir oli vaihtanut tapaansa puhutella häntä.
Puron kirkas vesi oli juuri sellaista kuin Legolas oli odottanutkin sen olevan. Se soljui hitaasti eteenpäin kuljettaen mukanaan aina silloin tällöin muutamia puusta pudonneita lehtiä, mikä sai vaalean haltian ajattelemaan luonnon kiertokulkua. Puroon asettuminen tuntui melkein yhtä hyvältä kuin kotiinpaluu pitkän matkan jälkeen. Legolas hymyili itsekseen. Ajatus oli häviävän nopea, mutta hän ehti kuitenkin nauttia siitä hetken.
Mitä jos hän oli juuri tullut kotiin?
"Millaista vesi on, lirimaer?" tuttu ääni kutsui rannalta.
Legolas käännähti ympäri Haldirin suuntaan. "Se on ihanaa, kuten kaikki muukin Lorienissa. Olet onnekas, mellonamin, kun saat suoj...." sanat kuivuivat nuoremman haltian huulille, kun hänen silmänsä kohtasivat Haldirin. Tämä oli hankkiutunut eroon kaikista vaatteistaan ja laskeutui parhaillaan rannalta veteen. Puronpenkalla vesi ulottui ainoastaan hänen polviensa korkeudelle, joten Legolas ehti saada melkoisen näkymän ahmittavakseen ennen kuin Haldir sukelsi sulavasti ja katosi pinnan alle.
Vanhempi haltia todellakin oli henkeäsalpaava näky. Legolas tunsi levotonta kutinaa jossakin napansa alapuolella kuvitellessaan, miltä tuntuisi koskettaa noita upeita lihaksia ja taistelussa saatuja, haalistuneita kolhuja. Jatkuva jousiammunta oli todellakin tehnyt Haldirista taideteoksen.
Haldir pulpahti takaisin pintaan vain muutaman metrin päässä Legolasista. "Olit oikeassa," hän sanoi hymyillen. "Vesi on ihanaa."
Legolas hymyili takaisin. Rentouttavasta vedestä huolimatta hän tunsi olonsa hermostuneeksi. Jännitys heidän välillään oli lähestulkoon käsinkosketeltavaa. Haldir katseli Legolasia hetken, sitten hän liukui hitaasti nuoremman haltian taakse.
"Ja nyt, Legolas..." Haldir nojautui takaapäin lähemmäksi. "Amin sinta thaliolle." (Olen palvelijasi.) vanhempi haltia kuiskasi sanat suoraan Legolasin korvaan. "Saisiko herralle olla niskahieronta?"
"S-saes..." (engl. please) Legolas päätti keskittyä yksinomaan hengittämiseen.
Haldirin kädet löysivät tiensä nuoremman haltian olkapäille hyvin nopeasti. Legolas ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon viime päivien jännityksestä hän oli kasannut omille hartioilleen, ennen kuin Rajaseudun Vartija alkoi hellästi mutta määrätietoisesti pakottaa solmulle menneitä lihaksia rentoutumaan. Useita minuutteja kului niin, ettei kumpikaan sanonut sanaakaan. Kaikki ne tuntemukset, jotka Legolasin mielen ja ruumiin olivat vallaneet, olivat liian mukavia kuvailtaviksi.
"Tuntuuko mukavalta?" Haldirin ääni oli kuin kissan kehräys.
"Alcar dar." (Älä lopeta.)
Haldir hymyili. "Alcar gosta, lirimaer." (Älä pelkää.)
Aluksi vanhemman haltian kädet pysyivät varsin hyvin paikoillaan. Sitten ne Legolasin huomaamatta muuttuivat seikkailullisemmiksi ja alkoivat vaeltaa vaalean prinssin selkää ylös ja alas. Toisinaan ne eksyivät hänen kyljilleen ja vatsalleen. Jokainen liike sai Legolasin värähtämään mielihyvästä.
"Aiya!" tahaton huudahdus karkasi Legolasin huulten välistä, kun Haldirin kuuma, kostea hengitys oli yllättäen hänen kaulallaan. Sitten pehmeät huulet painautuivat hänen ihoaan vasten ja matkustivat kaulaa pitkin ylös aina hänen korvalleen saakka.
Haldir takuulla tiesi jo etukäteen, kuinka herkkä alue korvat haltialle olivatkaan. Hitaasti hän sulki huulensa toisen suipon korvannipukan ympärille ja antoi kielensä tunnustella sileätä ihoa. Legolasin reaktio oli ikimuistoinen. Hän huusi kovaan ääneen, painautui koko vartalollaan tiiviimmin Haldiria vasten ja alkoi kiemurrella hänen otteessaan kuin järkensä menettänyt. Tästä rohkaistuneena Haldir antoi korvalle perusteellisen hoidon ennen kuin lopultakin päästi sen vapaaksi.
"Taisin löytää heikon kohtasi, a'maelamin," Haldir kuiskasi tyytyväisenä kääntäessään Legolasin ympäri niin, että he saattoivat katsoa toisiaan silmiin.
Legolas oli kauttaaltaan punainen ja hengitti todella raskaasti. Sekavissa ajatuksissaan hän tajusi vain yhden asian.
A'maelamin. Rakkaimpani.
Haldir oli vaihtanut tapaansa puhutella häntä.