Jotain uskomattoman kiehtovaa - kappale VII
"Minun on tunnustettava jotain," Haldir mutisi hymyillen ja kosketti kädellään kevyesti Legolasin kermanvalkoista olkapäätä. "Syy siihen, miksi hiivin metsään... halusin saada sinut seuraamaan itseäni. En ole saanut ajatuksiani irti sinusta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran astelit eteeni Lorienin rajalla." Haldir kumartui siirtämään Legolasin vaalean, silkkisen tukan pois tieltä. Sitten hän alkoi suudella paljastamaansa kaulaa.
Legolas ei ollut edes huomannut, että Haldir oli koko ajan puhuessaan hitaasti kuljettanut heitä taaksepäin niin, että Legolas oli nyt ansassa multaisen joenpenkan ja vanhemman haltian välissä. "M-minunkin on tunnustettava jotain..." hän aloitti heikosti. Haldirin suudelmat hänen kaulallaan ja niskassaan olivat huumaavia.
"Hmm?" Haldir mutisi hänen ihoaan vasten. "Mani, a'maelamin?" (Mitä?)
"M-minä.... olen koko ajan miettinyt, millaista se olisi, jos sinä... jos me..." Legolasin sanat sortuivat lähes luonnottomalta kuulostavaan, intohimoiseen voihkaisuun, kun Haldirin kostea kieli laskeutui alas hänen rintaansa pitkin ja löysi hänen toisen heikon kohtansa. "S-sinä... sinä olet...."
"Mikä minä olen, melethron-nin?" (Rakkaani) Haldirin ääni suorastaan tihkui herätettyä intohimoa. Hänen kätensä liukui täysin varoittamatta sinne, minne Legolasin koko kiihotus oli keskittynyt. Legolas oli loikata ilmaan.
"S-sinä olet.... ah... sinä.... sinä olet mahdoton! Saes...." Legolasin tarkoituksena oli ollut kertoa Haldirille, että tämä oli raivostuttavan puoleensavetävä, ylimielinen ja aivan liian itsevarma kiusaaja, joka vielä jonain päivänä kohtaisi suuria ongelmia käytöksensä tähden. Jostain kumman syystä hän ei saanut ainuttakaan sanaa ulos suustaan.
Haldirin voimakas käsi ympäröi hänet. Se liikkui, se kiusoitteli... se sai Legolasin jalat muuttumaan velliksi ja kaikki hänen ajatuksensa karkaamaan. Ellei hän olisi voinut nojata koko painollaan selkänsä takana olevaan joenpenkkaan, olisi hän varmaankin vajonnut pinnan alle, niin pahasti hän tärisi. "Aiya! Saes, Haldir... saes!" Legolas tiesi kerjäävänsä, mutta hän ei voinut sille mitään. Hän oli jo kauan sitten menettänyt tilanteen hallinnan... jos se nyt ylipäätään oli koskaan hänen käsissään ollutkaan. "Nopeammin.... oh... ohhh! Saes.... avo baul-enni!" (Lakkaa kiduttamasta minua!)
Näky Haldirin edessä oli ihmeellinen. Vaalea, uskomattoman kaunis Legolas, täysin hänen käsiensä armoilla, kerjäämässä lisää.... Haldir tunsi sydämensä lyövän nopeammin kuin koskaan. "Pan ned annan." (Kaikki aikanaan.) Legolas olisi voinut huutaa. Haldirin itsehillinnän täytyi olla terästä.
"Haluan nauttia tästä mahdollisimman pitkään.. näkisitpä itsesi nyt, Legolas... niin kaunis.... eikö antautuminen tunnukin hyvältä?"
Legolas puristi silmänsä kiinni ja kietoi kätensä Haldirin hopeisiin hiuksiin. Ote, jonka hänen ohuet sormensa hiuksista saivat, oli yhtä tiukka kuin hukkuvan viimeinen kouristus. Aivan kuin Haldir karkaisi hetkenä minä hyvänsä, ellei Legolas pitäisi hänestä kiinni... aivan kuin hänen koko elämänsä riippuisi noista hiuksista.
"Katso minuun, a'maelamin."
Legolas ei avannut silmiään. Hän ei yksinkertaisesti uskaltanut.
Haldirin käsi muutti hieman tahtiaan. Legolasin kurkusta karkasi saman tien pitkä voihkaisu, ja hänen selkänsä taipui kaarelle multapenkkaa vasten. Hän tiesi, ettei kestäisi tätä enää pitkään. "Aiya! Melethron-nin.... saes!"
Haldir liikutti kättään vielä hieman nopeammin. "Katso minuun, Legolas."
Raskaasti hengittäen Legolas avasi silmänsä. Haldir oli painautunut aivan häntä vasten, hänen kasvonsa olivat vedestä ja hiestä kimaltelevat, ja hänen siniharmaista silmistään oli luettavissa sellainen tuntemusten myllerrys, että Legolas haukkoi henkeään. Hänen oma katseensa jäi täysin Haldirin katseen vangiksi. Legolas ei pystynyt piilottamaan vanhemmalta haltialta mitään. Kaikki se intohimo... kiihkeys... jokin tuntematon, joka paisui paisumistaan Legolasin sisällä ja oli valmis purkautumaan hetkenä minä hyvänsä.
Haldir näki sen kaiken.
Vanhemman haltian käsi jatkoi rytmikästä liikettään. Legolas voihki ja kiemurteli, taipui kaarelle ja putosi taas alas, tärisi ja huohotti. "M- minä.... minä.... e-en... pysty... enää... p-pitkään... H-haldir....!"
Sitten, täysin varoittamatta, Haldir painoi kielensä Legolasin korvaa vasten ja puristi samanaikaisesti kädellään voimakkaammin kuin koskaan aikasemmin. "Minun vuokseni, lirimaer."
Se oli liikaa. Legolas ei voinut estää jännityksen laukeamista yhtään sen enempää kun hän saattoi estää aurinkoa laskemasta. Hänen kurkustaan noussut huuto törmäsi Haldirin huuliin, jotka olivat painautuneet hänen omiaan vasten. Hänen koko ruumiinsa horjui rajun purkauksen voimasta. Hänen näkökentässään välähteli tuhansia ja taas tuhansia tähtiä.
Sillä hetkellä muuta maailmaa ei ollut olemassa.
"Minun on tunnustettava jotain," Haldir mutisi hymyillen ja kosketti kädellään kevyesti Legolasin kermanvalkoista olkapäätä. "Syy siihen, miksi hiivin metsään... halusin saada sinut seuraamaan itseäni. En ole saanut ajatuksiani irti sinusta sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran astelit eteeni Lorienin rajalla." Haldir kumartui siirtämään Legolasin vaalean, silkkisen tukan pois tieltä. Sitten hän alkoi suudella paljastamaansa kaulaa.
Legolas ei ollut edes huomannut, että Haldir oli koko ajan puhuessaan hitaasti kuljettanut heitä taaksepäin niin, että Legolas oli nyt ansassa multaisen joenpenkan ja vanhemman haltian välissä. "M-minunkin on tunnustettava jotain..." hän aloitti heikosti. Haldirin suudelmat hänen kaulallaan ja niskassaan olivat huumaavia.
"Hmm?" Haldir mutisi hänen ihoaan vasten. "Mani, a'maelamin?" (Mitä?)
"M-minä.... olen koko ajan miettinyt, millaista se olisi, jos sinä... jos me..." Legolasin sanat sortuivat lähes luonnottomalta kuulostavaan, intohimoiseen voihkaisuun, kun Haldirin kostea kieli laskeutui alas hänen rintaansa pitkin ja löysi hänen toisen heikon kohtansa. "S-sinä... sinä olet...."
"Mikä minä olen, melethron-nin?" (Rakkaani) Haldirin ääni suorastaan tihkui herätettyä intohimoa. Hänen kätensä liukui täysin varoittamatta sinne, minne Legolasin koko kiihotus oli keskittynyt. Legolas oli loikata ilmaan.
"S-sinä olet.... ah... sinä.... sinä olet mahdoton! Saes...." Legolasin tarkoituksena oli ollut kertoa Haldirille, että tämä oli raivostuttavan puoleensavetävä, ylimielinen ja aivan liian itsevarma kiusaaja, joka vielä jonain päivänä kohtaisi suuria ongelmia käytöksensä tähden. Jostain kumman syystä hän ei saanut ainuttakaan sanaa ulos suustaan.
Haldirin voimakas käsi ympäröi hänet. Se liikkui, se kiusoitteli... se sai Legolasin jalat muuttumaan velliksi ja kaikki hänen ajatuksensa karkaamaan. Ellei hän olisi voinut nojata koko painollaan selkänsä takana olevaan joenpenkkaan, olisi hän varmaankin vajonnut pinnan alle, niin pahasti hän tärisi. "Aiya! Saes, Haldir... saes!" Legolas tiesi kerjäävänsä, mutta hän ei voinut sille mitään. Hän oli jo kauan sitten menettänyt tilanteen hallinnan... jos se nyt ylipäätään oli koskaan hänen käsissään ollutkaan. "Nopeammin.... oh... ohhh! Saes.... avo baul-enni!" (Lakkaa kiduttamasta minua!)
Näky Haldirin edessä oli ihmeellinen. Vaalea, uskomattoman kaunis Legolas, täysin hänen käsiensä armoilla, kerjäämässä lisää.... Haldir tunsi sydämensä lyövän nopeammin kuin koskaan. "Pan ned annan." (Kaikki aikanaan.) Legolas olisi voinut huutaa. Haldirin itsehillinnän täytyi olla terästä.
"Haluan nauttia tästä mahdollisimman pitkään.. näkisitpä itsesi nyt, Legolas... niin kaunis.... eikö antautuminen tunnukin hyvältä?"
Legolas puristi silmänsä kiinni ja kietoi kätensä Haldirin hopeisiin hiuksiin. Ote, jonka hänen ohuet sormensa hiuksista saivat, oli yhtä tiukka kuin hukkuvan viimeinen kouristus. Aivan kuin Haldir karkaisi hetkenä minä hyvänsä, ellei Legolas pitäisi hänestä kiinni... aivan kuin hänen koko elämänsä riippuisi noista hiuksista.
"Katso minuun, a'maelamin."
Legolas ei avannut silmiään. Hän ei yksinkertaisesti uskaltanut.
Haldirin käsi muutti hieman tahtiaan. Legolasin kurkusta karkasi saman tien pitkä voihkaisu, ja hänen selkänsä taipui kaarelle multapenkkaa vasten. Hän tiesi, ettei kestäisi tätä enää pitkään. "Aiya! Melethron-nin.... saes!"
Haldir liikutti kättään vielä hieman nopeammin. "Katso minuun, Legolas."
Raskaasti hengittäen Legolas avasi silmänsä. Haldir oli painautunut aivan häntä vasten, hänen kasvonsa olivat vedestä ja hiestä kimaltelevat, ja hänen siniharmaista silmistään oli luettavissa sellainen tuntemusten myllerrys, että Legolas haukkoi henkeään. Hänen oma katseensa jäi täysin Haldirin katseen vangiksi. Legolas ei pystynyt piilottamaan vanhemmalta haltialta mitään. Kaikki se intohimo... kiihkeys... jokin tuntematon, joka paisui paisumistaan Legolasin sisällä ja oli valmis purkautumaan hetkenä minä hyvänsä.
Haldir näki sen kaiken.
Vanhemman haltian käsi jatkoi rytmikästä liikettään. Legolas voihki ja kiemurteli, taipui kaarelle ja putosi taas alas, tärisi ja huohotti. "M- minä.... minä.... e-en... pysty... enää... p-pitkään... H-haldir....!"
Sitten, täysin varoittamatta, Haldir painoi kielensä Legolasin korvaa vasten ja puristi samanaikaisesti kädellään voimakkaammin kuin koskaan aikasemmin. "Minun vuokseni, lirimaer."
Se oli liikaa. Legolas ei voinut estää jännityksen laukeamista yhtään sen enempää kun hän saattoi estää aurinkoa laskemasta. Hänen kurkustaan noussut huuto törmäsi Haldirin huuliin, jotka olivat painautuneet hänen omiaan vasten. Hänen koko ruumiinsa horjui rajun purkauksen voimasta. Hänen näkökentässään välähteli tuhansia ja taas tuhansia tähtiä.
Sillä hetkellä muuta maailmaa ei ollut olemassa.