Jotain uskomattoman kiehtovaa - kappale VIII
Tajunta palasi hiljalleen. Yö... puro.... viileä vesi, joka tuntui Legolasin kuumalla iholla yllättäen hyvinkin lämpimältä.... kosketus.... Haldir.
Suudelma.
"Tervetuloa takaisin, a'maelamin," Haldir kuiskasi hymyillen, kun Legolasin harhaileva katse vihdoinkin näytti taas kohdistuneen häneen. "Missä sinä kävit?"
Legolas hymyili raukeasti. Hänen hengityksensä oli pikku hiljaa alkanut palautua normaaliksi. "Tähdissä."
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten Legolas päätti, että hänen oli korkea aika testata Rajaseudun Vartijan omaa sietokykyä. Vaikka vanhempi haltia olikin hieman Legolasia vankkarakenteisempi, Legolas oli varma siitä, että Haldir oli täysin aliarvioinut ne voimat, jotka Legolasin vahvoista jänteistä löytyi. Hän saattaisi yllättää Haldirin pahimman kerran.
"Toisinaan olisi mukavaa pystyä lukemaan ajatuksia," Haldir huokaisi, kun Legolas ei useampaan minuuttiin sanonut mitään.
Legolasin kasvoille kohosi ilkikurinen ilme. "Niin varmasti, melethron-nin. Mutta minä kyllä näen ajatuksesi ilman sitä kykyäkin."
Haldir kohotti toista kulmaansa. "Ihanko totta?"
"Aye, a'maelamin." Legolas kietoi kätensä Haldirin vyötärön ympärille. Hänen katseensa tuntui poraavan reiän Haldirin ihoon.
"Ja... mitä sinä näet?" Yllättäen Haldir melkein pelkäsi esittää kysymystään ääneen.
Legolas nojautui lähemmäs, kunnes hänen huulensa melkein koskettivat Haldirin korvaa. "Intohimoa. Halua." ääni oli niin viettelevä, että se sai Haldirin nielaisemaan.
"J-ja... mitä muuta?"
"Näen haltian, joka ei halua ainoastaan kiusata muita. Hän haluaa myös tulla kiusatuksi."
Haldir oli valkoinen kuin lakana. Jos joku olisi ennustanut, että Keski- Maasta löytyi haltia, jolla tulisi olemaan häneen samanlainen valta kuin Legolasilla nyt oli, Haldir ei olisi uskonut. Hän oli aina onnistunut piilottamaan kaiken. Ylpeys oli aina käynyt lankeemuksen edellä. Mutta nyt... Legolas oli hajottanut hänet.
"M-mistä niin p-päättelet?"
Legolasin ilkikurinen ilme sai aivan uusia ulottuvuuksia. "Tästä."
Ennen kuin Haldir ehti edes kunnolla tajuamaan, mitä oli tapahtumassa, Legolas oli jo onnistunut vaihtamaan heidän paikkojaan tarttumalla lujasti Rajaseudun Vartijan vyötäröön ja kiepsauttamalla hänet selälleen puronpenkkaa vasten. Saman sekunnin tuhannesosan aikana Legolas vangitsi Haldirin huulet omillaan ja painautui tätä vasten intohimoiseen suudelmaan, joka jätti heidät molemmat haukkomaan henkeään. Legolasin toinen polvi liukui vaivattomasti Haldirin jalkojen väliin ja painautui tämän kiihotuksen ilmeistä todistetta vasten.
Haldir voihkaisi suoraan Legolasin suuhun. Tätä hän ei totta vieköön ollut osannut odottaa! Hän oli tottunut komentamaan... antamaan määräyksiä muille ja pitämään tilanteet hallinnassaan.
Nyt kaikki oli päinvastoin. Muutos oli vaatinut aikaa vain yhden silmänräpäyksen. Tieto muutoksesta oli sekä pelottava että äärimmäisen kiihottava.
"Kas vain, Rajaseudun Vartija," Legolas kehräsi, kun he lopultakin irroittautuivat suudelmasta. "Minä kun luulin, että sinun tahdonvoimasi on lujempaa kuin Morian kallioiden kivi. Olinkohan sittenkin väärässä?" Ikään kuin sanansa todistaakseen Legolas liikutti hieman jalkaansa, ja Haldir joutui tekemään kaikkensa, ettei olisi huutanut ääneen.
"Ah, sinä olet todellinen ihme." Legolasin nälkäinen katse mittaili Haldiria päästä vyötärölle, ja pian hänen sormensa liittyivät silmien aloittamaan tutkimusretkeen.
Haldir värisi ja sulki silmänsä säilyttääkseen edes osan ylpeydestään. Hän ei voinut mitään sille, että hänen lantionsa painautui aivan omasta tahdostaan aina vain tiukemmin Legolasin jalkaa vasten. "S-saes..."
Oliko se ollut hänen oma äänensä? Oliko hän, Lorienin Haldir, todellakin alentunut anelemaan?
Legolas oli enemmän kuin tyytyväinen. Hän oli saanut mitä halusikin. "Manka lle merna." (Jos niin haluat.)
Tuon lupaavan kuiskauksen jälkeen Haldir ei enää pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, mitä nuoremman haltian kiusoitteleva jalka ja myöhemmin myös tehtävässä auttamaan saapunut käsi hänen jalkojensa välissä tekivät. Haldir ei pystynyt enää välittämään edes siitä, että hänen tahattomat äännähdyksensä ja voihkaisunsa paljastivat armotta sen, kuinka paljon hän Legolasin kosketusta tarvitsi. Hänen oli pakko päästä aina vain lähemmäksi, aina vain nopeammin.... hänen oli pakko saada tuntea enemmän.
"Piiloleikki on ohitse, a'maelamin." Legolasin ääni oli lähes yhtä eroottinen kuin se, mitä hän parhaillaan Rajaseudun Vartijalle säälimättä teki. "Anna minun nähdä jotain, mitä kukaan ei luultavasti koskaan ennen ole nähnyt."
"K-kuten... ohhhh... m-mitä?" Haldir oli hyvin lähellä luisua rajan ylitse.
"Anna minun nähdä sinun antautuvan."
"L-legolas..."
"Katso minuun, lirimaer." Haldir avasi varovasti kiinni puristetut silmänsä. "Lle lava?" (Antaudutko?)
"A-aye..."
Enempää rohkaisua Legolas ei tavinnut. Hän liikkui koko ruumiillaan vanhempaa haltiaa vasten ja sai aikaan sellaisen kiihkeän, lähestulkoon polttavan jännitteen, ettei sen purkautumista olisi voinut estää kukaan. Ensimmäistä kertaa koko yön aikana Haldir ei enää pystynyt tukahduttamaan sisällään kasvanutta huutoa: nyt hänen oli pakko laskea se vapaaksi. Kaksikosta tuntui kun hyökyaalto olisi pyyhkäissyt heidän ylitseen ja vienyt heidät mennessään.
Ja sitten kaikki oli ohitse. Haldir lysähti Legolasin rintaa vasten pystyen hädintuskin hengittämään. Hänen korvissaan soi jotain hyvin kaunista.
Metsä lauloi heille.
Tajunta palasi hiljalleen. Yö... puro.... viileä vesi, joka tuntui Legolasin kuumalla iholla yllättäen hyvinkin lämpimältä.... kosketus.... Haldir.
Suudelma.
"Tervetuloa takaisin, a'maelamin," Haldir kuiskasi hymyillen, kun Legolasin harhaileva katse vihdoinkin näytti taas kohdistuneen häneen. "Missä sinä kävit?"
Legolas hymyili raukeasti. Hänen hengityksensä oli pikku hiljaa alkanut palautua normaaliksi. "Tähdissä."
Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten Legolas päätti, että hänen oli korkea aika testata Rajaseudun Vartijan omaa sietokykyä. Vaikka vanhempi haltia olikin hieman Legolasia vankkarakenteisempi, Legolas oli varma siitä, että Haldir oli täysin aliarvioinut ne voimat, jotka Legolasin vahvoista jänteistä löytyi. Hän saattaisi yllättää Haldirin pahimman kerran.
"Toisinaan olisi mukavaa pystyä lukemaan ajatuksia," Haldir huokaisi, kun Legolas ei useampaan minuuttiin sanonut mitään.
Legolasin kasvoille kohosi ilkikurinen ilme. "Niin varmasti, melethron-nin. Mutta minä kyllä näen ajatuksesi ilman sitä kykyäkin."
Haldir kohotti toista kulmaansa. "Ihanko totta?"
"Aye, a'maelamin." Legolas kietoi kätensä Haldirin vyötärön ympärille. Hänen katseensa tuntui poraavan reiän Haldirin ihoon.
"Ja... mitä sinä näet?" Yllättäen Haldir melkein pelkäsi esittää kysymystään ääneen.
Legolas nojautui lähemmäs, kunnes hänen huulensa melkein koskettivat Haldirin korvaa. "Intohimoa. Halua." ääni oli niin viettelevä, että se sai Haldirin nielaisemaan.
"J-ja... mitä muuta?"
"Näen haltian, joka ei halua ainoastaan kiusata muita. Hän haluaa myös tulla kiusatuksi."
Haldir oli valkoinen kuin lakana. Jos joku olisi ennustanut, että Keski- Maasta löytyi haltia, jolla tulisi olemaan häneen samanlainen valta kuin Legolasilla nyt oli, Haldir ei olisi uskonut. Hän oli aina onnistunut piilottamaan kaiken. Ylpeys oli aina käynyt lankeemuksen edellä. Mutta nyt... Legolas oli hajottanut hänet.
"M-mistä niin p-päättelet?"
Legolasin ilkikurinen ilme sai aivan uusia ulottuvuuksia. "Tästä."
Ennen kuin Haldir ehti edes kunnolla tajuamaan, mitä oli tapahtumassa, Legolas oli jo onnistunut vaihtamaan heidän paikkojaan tarttumalla lujasti Rajaseudun Vartijan vyötäröön ja kiepsauttamalla hänet selälleen puronpenkkaa vasten. Saman sekunnin tuhannesosan aikana Legolas vangitsi Haldirin huulet omillaan ja painautui tätä vasten intohimoiseen suudelmaan, joka jätti heidät molemmat haukkomaan henkeään. Legolasin toinen polvi liukui vaivattomasti Haldirin jalkojen väliin ja painautui tämän kiihotuksen ilmeistä todistetta vasten.
Haldir voihkaisi suoraan Legolasin suuhun. Tätä hän ei totta vieköön ollut osannut odottaa! Hän oli tottunut komentamaan... antamaan määräyksiä muille ja pitämään tilanteet hallinnassaan.
Nyt kaikki oli päinvastoin. Muutos oli vaatinut aikaa vain yhden silmänräpäyksen. Tieto muutoksesta oli sekä pelottava että äärimmäisen kiihottava.
"Kas vain, Rajaseudun Vartija," Legolas kehräsi, kun he lopultakin irroittautuivat suudelmasta. "Minä kun luulin, että sinun tahdonvoimasi on lujempaa kuin Morian kallioiden kivi. Olinkohan sittenkin väärässä?" Ikään kuin sanansa todistaakseen Legolas liikutti hieman jalkaansa, ja Haldir joutui tekemään kaikkensa, ettei olisi huutanut ääneen.
"Ah, sinä olet todellinen ihme." Legolasin nälkäinen katse mittaili Haldiria päästä vyötärölle, ja pian hänen sormensa liittyivät silmien aloittamaan tutkimusretkeen.
Haldir värisi ja sulki silmänsä säilyttääkseen edes osan ylpeydestään. Hän ei voinut mitään sille, että hänen lantionsa painautui aivan omasta tahdostaan aina vain tiukemmin Legolasin jalkaa vasten. "S-saes..."
Oliko se ollut hänen oma äänensä? Oliko hän, Lorienin Haldir, todellakin alentunut anelemaan?
Legolas oli enemmän kuin tyytyväinen. Hän oli saanut mitä halusikin. "Manka lle merna." (Jos niin haluat.)
Tuon lupaavan kuiskauksen jälkeen Haldir ei enää pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, mitä nuoremman haltian kiusoitteleva jalka ja myöhemmin myös tehtävässä auttamaan saapunut käsi hänen jalkojensa välissä tekivät. Haldir ei pystynyt enää välittämään edes siitä, että hänen tahattomat äännähdyksensä ja voihkaisunsa paljastivat armotta sen, kuinka paljon hän Legolasin kosketusta tarvitsi. Hänen oli pakko päästä aina vain lähemmäksi, aina vain nopeammin.... hänen oli pakko saada tuntea enemmän.
"Piiloleikki on ohitse, a'maelamin." Legolasin ääni oli lähes yhtä eroottinen kuin se, mitä hän parhaillaan Rajaseudun Vartijalle säälimättä teki. "Anna minun nähdä jotain, mitä kukaan ei luultavasti koskaan ennen ole nähnyt."
"K-kuten... ohhhh... m-mitä?" Haldir oli hyvin lähellä luisua rajan ylitse.
"Anna minun nähdä sinun antautuvan."
"L-legolas..."
"Katso minuun, lirimaer." Haldir avasi varovasti kiinni puristetut silmänsä. "Lle lava?" (Antaudutko?)
"A-aye..."
Enempää rohkaisua Legolas ei tavinnut. Hän liikkui koko ruumiillaan vanhempaa haltiaa vasten ja sai aikaan sellaisen kiihkeän, lähestulkoon polttavan jännitteen, ettei sen purkautumista olisi voinut estää kukaan. Ensimmäistä kertaa koko yön aikana Haldir ei enää pystynyt tukahduttamaan sisällään kasvanutta huutoa: nyt hänen oli pakko laskea se vapaaksi. Kaksikosta tuntui kun hyökyaalto olisi pyyhkäissyt heidän ylitseen ja vienyt heidät mennessään.
Ja sitten kaikki oli ohitse. Haldir lysähti Legolasin rintaa vasten pystyen hädintuskin hengittämään. Hänen korvissaan soi jotain hyvin kaunista.
Metsä lauloi heille.