Title: Vielä viimeisen kerran

Series: Jatko-osa tarinalle "Jotain uskomattoman kiehtovaa"

Author: Sparks

Pairing: Legolas/Haldir

Rating: R

Warnings: Slash, slash ja vielä kerran slash.

Summary: Saattueen matka on jatkunut Lorienista Rohaniin. Legolasin sydän ei ole tärkeässä Tehtävässä täysin mukana, ja Elrondin päätös lähettää haltiasotureita Helmin Syvänteeseen tekee velvollisuudesta entistä vaikeampaa.

Disclaimer: Hahmot ovat kunnioitetun JRR Tolkienin, tarina on minun.

A/N: Minusta on hitsin kiva käyttää haltiakieltä tarinoissani, ja mikään mahti maailmassa ei ole estänyt minua tekemästä niin tälläkin kertaa. Lukemisen helpottamiseksi olen kuitenkin suomentanut kaikki haltiakieliset lauseet heti niiden yhteyteen. Toinen huomautus on sitten se että tätä ei ole betaluettu. Mokista saa valittaa minulle!

Palautetta: kyllä kiitos, ja paljon!
Vielä viimeisen kerran - kappale I

"Antaa tulla vaan," Gimli murisi ja hyväili kirveensä vartta lyhyillä sormillaan. Kääpiön silmissä paloi hiljainen tuli. "Tänne vaan koko sakki, sittenpähän nähdään, kuinka monen örkin kaulat pystynkään yhden yön aikana katkaisemaan! Yksi kaula Balin-serkun puolesta... yksi kaula jokaisesta Morian kääpiöstä!"

Aragorn katseli hetken vieressään raivoavaa Gimliä ennen kuin kääntyi taas Rohanin kuningas Théodenin puoleen, joka seisoi huoneen toisessa laidassa kulmat kurtussa ja vanhentumaan päin olevat kasvot huolista synkkinä. "Niitä on tuhansia, korkea herra," Aragorn sanoi hiljaa. "Kymmeniä tuhansia, ellei jopa satoja. Ne ehtivät tänne ennen kuin yö koittaa huomenna."

Kuningas Théoden puri huultaan. Aragorn, ihmisten tuleva hallitsija ja Gondorin ainoa toivo, oli juuri palannut surman suusta kuin ihmeen kaupalla... palannut kertoakseen, että Rautapihasta oli lähtenyt liikkeelle kymmenien tuhansien örkkien armeja, jota ei parhaalla tahdollakaan voitu pysäyttää.

"Meidän on siis huolehdittava puolustuksesta välittömästi," Théoden lausui rauhallisesti. Hänen äänensä oli täysin tyyni, mutta se ei helpottanut Aragornin oloa laisinkaan.

"Korkea herra, meitä on täällä noin tuhatkunta hyväkuntoista miestä," Konkari vastasi. "Jos laskemme mukaan nuoret pojat ja vanhukset, meitä on enintään kolmisen tuhatta."

Théodenin silmät välähtivät. "Tiedän sen varsin hyvin. Mutta olipa örkkejä tai ei, Helmin Syvänne ei ole koskaan ennenkään pettänyt meitä. Sen puolustus pitää." kuningas vilkaisi lattiaan ikään kuin vaivautuneena. "Tarvitsen apuasi, Aragorn."

Aragorn katsoi kuningasta tarkkaan. Mitä muutakaan hän saattaisi tehdä kuin tarjota Théodenille täyden tukensa? Vapaiden kansojen oli nyt pidettävä tiiviisti yhtä. Kevyesti kumartaen Konkari antoi suostumuksensa.

"Olen kanssanne loppuun saakka, olipa se sitten millainen tahansa. Tietenkään en voi puhua ystävieni puolesta, mutta uskoisin tämän saman koskevan myös heitä."

"Saatan olla kokoni puolesta pieni," Gimli ilmoitti, "mutta voimaa minulla on ainakin sataa örkkiä vastaan!" kääpiö katsahti Legolasiin, joka oli seurannut huonojen uutisten leviämistä sivusta täysin hiljaa. "Ja sinä, suippokorva, saat nähdä, että minä taistelen kirveeni kanssa paremmin kuin yksikään haltia!"

Gimlin sanat olivat teräviä, mutta niiden valinta oli ollut täysin tietoinen teko. Hän suorastaan toivoi, että ne olisivat saaneet Legolasin heräämään. Viime viikkojen kuluessa kääpiö oli havainnut Legolasissa suorastaan häiritsevän oudon muutoksen: normaalisti Gimlin ei ollut tarvinnut nälväistä pahastikaan, kun haltia oli jo antanut samalla mitalla takaisin, mutta nyt... nyt Legolas oli kuin toisessa maailmassa. Hän ei kuullut Gimlin piikittelyä, hän ei kuullut Aragornin käskyjä, toisinaan hän ei kuullut edes Gandalfin neuvoja.

Ja niin nurinkurista kuin se kääpiölle olikin, Gimli oli aidosti huolissaan haltiasta. Tälläkään kertaa ei Legolas vastannut Gimlin haasteeseen. Hänen siniset silmänsä katsoivat jonnekin hyvin kauas, jonnekin Aragornin ja Théodenin taakse... ne katsoivat pois Helmin Syvänteestä aina täysin toiseen valtakuntaan saakka. Gimli huokaisi ja tallusti aivan Aragornin viereen.

"Mikä häntä vaivaa?" kääpiö sihahti ja vinkkasi kirveellään Legolasin suuntaan. "Tuota samaa hiljaisuutta on jatkunut jo päiväkausia! Minä tulen hulluksi."

Aragorn vilkaisi Legolasiin ja ymmärsi, ettei tämä ollut havainnut Gimlin liikkeitä sen enempää kuin hänen sanojaankaan. "Häntä vaivaa jokin, mille kumpikaan meistä ei voi mitään," Konkari vastasi arvoituksellisesti. "Luulen tietäväni, mikä se jokin on. Asiaa ei kuitenkaan voi auttaa ennen kuin tämä sota on ohitse."

Gimli tuijotti Aragornia sanomatta mitään. "Kun taistelu alkaa..." Konkari varmisti toistamiseen, ettei Legolas kuullut hänen sanojaan. "Pidä häntä silmällä. Legolas on aivan liian ylpeä myöntääkseen, ettei hänen jousensa sihti ole juuri nyt parhaimmillaan, mutta pelkään pahoin, että näin on asian laita."

Kääpiö nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Hän saattoi vain arvailla syitä siihen synkeään mielentilaan, joka Legolasin oli vallannut, mutta Gimillä ei ollut mitään aikomusta antaa toisen Saattueen jäsenen kärsiä yhtään sen enempää kuin oli pakko.

Aragorn kiitti Gimliä katseellaan ja vilkaisi sitten taas Legolasia. Konkarin vatsa heitti tahtomattaankin epämieluisia, ahdistavia kuperkeikkoja. Hän muisti, kuinka hän oli lapsena Rivendellissä ihmetellyt kaikkea sitä, mikä haltioissa oli erilaista ihmisiin verrattuna... ja hän muisti, kuinka hänen kasvattajansa Elrond oli kertonut hänelle kaiken oman kansansa edustajista ja opettanut hänet tunnistamaan, milloin jokin oli pahasti vialla.

Haltiat tunsivat kaiken paljon vahvemmin kuin ihmiset, sen Aragorn tiesi oikein hyvin. Suru ja tuska olivat haltioille jotain, mitä ihmiset eivät saattaneet koskaan täysin ymmärtää. Yhdistettyinä ja korjaamattomina ne saattoivat koitua kuolemaksi.

Aragorn nielaisi. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt kaipuun ja surun syövereihin vajonnutta haltiaa, mutta yksi vilkaisu Legolasiin riitti vahvistamaan hänen pahimmat pelkonsa. Kenties Legolas ei sittenkään ollut niin vahva kuin oli aina antanut Konkarin olettaa.

Kenties Legolas oli tahtomattaankin astumassa tielle, jolta ei ollut paluuta.