Vielä viimeisen kerran - kappale VII

"Tangado haid!" (Paikoillanne) Aragornin ääni karjui örkkien pitämän korviahuumaavan metelin ylitse. Rautapihan voimat olivat järjestäytyneet muurien eteen kaikessa rauhassa ja alkaneet sitten huutaa omia taisteluhuutojaan jatkuvan tömistelyn siivittämänä. "Tangado a chadad.... dartho..." (Valmiina ampumaan... odottakaa....)

Jostain lensi yksinäinen nuoli, ja pian eturivissä seissyt suuri, musta örkki kaatui vikisten maahan. Aragorn oli lähellä kirota ääneen. Sen verran siitä taktiikasta!

Nähdessään toverinsa kuolevan suuttuivat Rautapihan kätyrit pahemman kerran. Legolas henkäisi ja vilkaisi tiheänä valuvan rankkasateen läpi Haldiria, joka oli hänkin jännittänyt jousensa ja odotti nyt rauhallisena Aragornin komentoa. Kohta lentäisi...

"Hado i philinn!" (Ampukaa!)

Nuolisade teki selvää jälkeä örkkien ensimmäisissä rivistöissä. Tanner tärisi tuntuvasti, kun Rautapihan kätyrit hyökkäsivät koko voimallaan muureja vastaan ja alkoivat nostaa tikkaita niitä vasten. Kurkistettuaan ensin alas siirsi Legolas katseensa Gimliin, jota suututti suuresti se, ettei hän nähnyt, mitä alhaalla tapahtui. "No niin, ystäväiseni, siinä ne tulevat," haltia sanoi päättäväisenä.

"Hyvä! Kirveeni on ollut toimettomana jo aivan liian kauan!"

Gimlin hieman hullulta kuulostanut toive toteutui hyvin pian: tuskin hyökkäyksen alusta oli ehtinyt kuulua kymmentäkään minuuttia, kun tyytyväinen kääpiö sai jo julistaa kaataneensa kaksikymmentäkolme vihollista. Legolas oli leikissä mukana ja laski hänkin uhrejaan, joita oli jatkuvasti noin kaksi enemmän kuin Gimlillä. Yksikään nuoli ei mennyt hukkaan: Synkmetsän prinssin tarkkuus oli kuolettavaa.

Aragorn ja Haldir olivat kumpikin omalla tahollaan hieman hämmästyneitä siitä, kuinka örkit eivät kaikesta huolimatta olleet käyneet heidän kimppuunsa sen kummemmilla aseilla kun omilla miekoillaan ja kirveillään. Eikö Saruman sittenkään pystynyt parempaan? Haldirille jäi aina silloin tällöin mahdollisuus luoda katseita Legolasin suuntaan, mikä huojensi hänen oloaan huomattavasti. Legolas oli maineensa arvoinen taistelija.

Siinä sinulle... ja siinä! Haldir hymyili salaa omalle menestykselleen. Jokainen nuoli löysi maalinsa. Aina silloin tällöin hän joutui listimään linnakkeen sisäpuolelle päässeen örkin, mutta koska tikkaita oli suhteellisen helppo kaataa, ei vastustajia ollut sisällä paljoakaan.

Tai siis ei ainakaan ollut vielä. Haldirin sydän jätti muutaman lyönnin väliin, kun hän äkkiä huomasi alapuolella olevien örkkien joukossa yhden, joka kantoi palavaa soihtua ja juoksi nopein askelin kohti muurin heikointa kohtaa.

Aragorn huomasi soihdunkantajan täysin samaan aikaan kuin Haldir. "Togo hon dad, Legolas! Dago hon!" (Kaada se, Legolas! Tapa se!) Konkari karjui kurkkunsa käheäksi, mutta tilanteen vasta Aragornin huudon jälkeen havainnut Synkmetsän prinssi myöhästyi hiuskarvan verran. Juoksija pääsi maaliinsa... ja sitten pamahti.

Lähellä räjähdyskohtaa ollut Aragorn lensi paineaallon mukana hyvän matkaa ja päätyi sitten rähmälleen maahan. Palatessaan tajuihinsa hän huomasi olevansa auttamaan loikanneen Gimlin kanssa keskellä örkkien armeijaa. Raivoissaan Konkari kiipesi pystyyn ja antoi miekkansa puhua.

Samaan aikaan muurilla Legolas kirosi myöhästymistään. Suutuksissaan hän liukui löytämällään laudanpätkällä portaita alas ja pääsi maan tasalle niin, että saattoi käydä miekallaan sisään linnakkeeseen tulvivia örkkejä vastaan. Legolas ei suinkaan ollut yksin, mutta Edorasin kansan miesvahvuus oli silti todella pahasti puutteellinen. Ensimmäistä kertaa yön aikana alkoi vaikuttaa siltä, että he häviäisivät.

Muurin sortumisen jälkeen pääsivät örkit etenemään suhteellisen vaivattomasti. Yllättäen vihollisia oli sekä edessä että takana, mikä teki Haldirin ja muiden vielä muurilla olevien haltioiden taistelusta huomattavasti vaikeampaa. Paikaltaan Haldir saattoi nähdä, kuinka aivan hänen alapuolellaan oleva Legolas seisoi suoraan örkkien edessä ja teki mahdollisimman monesta selvää jälkeä.

Gimlin vierellä taisteleva Aragorn alkoi pikku hiljaa ymmärtämään, että nyt oli peräännyttävä. Linnakkeen suojissa he saattaisivat kestäisivät ainakin pidempään kuin sen ulkopuolella. "Nan barad!" (Linnakkeeseen!) hän huusi kuulostaen väkisinkin katkeralta. "Nan barad, Haldir!"

Aragorn tarkoitti huudollaan hyvää, mutta Konkarin elinikäiseksi kauhuksi se muodostuikin kuolemanvakavaksi virheeksi. Hänen äänensä häiritsi Rajaseudun Vartijan keskittymistä juuri sen verran, että tämän käsi jähmettyi paikoilleen yhdeksi sekunnin sadasosaksi... ja tuon lyhyen, ohikiitävän hetken aikana hänen vierelleen päässyt örkki suoritti siirtonsa.

Haldir huudahti tuskasta, kun örkin kirves osui hänen oikeaan käteensä ja pudotti siinä olleen miekan maahan. Aragornin silmät levisivät kauhusta, kun hän tajusi Haldirin joutuneen aseettomaksi. "Tira ten' rashwe!" (Varo!) Suuri, mustan örkin varjo oli ilmestynyt Rajaseudun Vartijan selän taakse.... ja se valmistautui iskemään uhriaan uudelleen, tällä kertaa lopullisesti.

"Katso taaksesi!!"

Haldir kuuli Aragornin sanat, mutta ei ehtinyt kääntymään ympäri. Legolas kuuli Aragornin sanat, mutta ei ehtinyt edes kunnolla tajuamaan, mitä oli tapahtumassa, ennen kuin oli jo liian myöhäistä.

Aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Terävä, tukahduttava kipu valtaisi Haldirin koko ruumiin, ja hämärästi hän tajusi vajoavansa maahan. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään eikä näkemään mitään.... oli olemassa vain sietämätön tuska, josta vapauttava tajuttomuus saapui pian häntä vapauttamaan.

Viimeinen asia, jonka Haldir kuuli, oli Legolasin kaiken muun metelin yläpuolelle noussut epätoivoinen huuto:

"Haldir!"