Vielä viimeisen kerran - kappale VIII

Legolas ja Aragorn pääsivät Haldirin luokse täysin yhtä aikaa. Örkki, joka Rajaseudun Vartijaa oli hetkeä aikaisemmin iskenyt, oli yhä paikalla ja kurkisteli parhaillaan liikkumattoman haltian selän ylitse. Sen enempää Legolas kuin Aragornkaan eivät vaivautuneet ottamaan selvää siitä, mitä örkki niin kiinnostuneena katseli: vain yksi terävä miekanterän heilautus, ja Rautapihan palvelijalla ei enää ollut päätä.

"Haldir! Haldir," Legolas kähähti polvistuessaan rakkaansa viereen. Tämä oli vajonnut maahan vatsalleen, joten ilkeä viilto hänen selässään oli helposti nähtävissä. Varovasti Legolas ja Aragorn käänsivät Haldirin niin, että tämän pää lepäsi Legolasin sylissä.

"Haldir, a'maelamin," Legolas rukoili silmät kyynelissä ja tarttui Haldirin kylmään, elottomaan käteen. "Avaa silmäsi. Ole kiltti ja avaa silmäsi!"

Legolas uskalsi tuskin hengittää, kun Aragorn laski kaksi sormeaan Haldirin kaulalle ja painoi sitten varmimmaksi vakuudeksi vielä korvansa tämän rintaan kiinni. "Hän on elossa," Konkari kuiskasi kiihtyneellä äänellä. "Hän on elossa. Meidän on saatava hänet pois täältä."

Aragorn loikkasi pystyyn - ja tajusi melkein heti tilanteen toivottomuuden. Minne he muka voisivat vaikeasti haavoittuneen haltian kanssa taistelun melskeen keskellä päästä? Linnoitukseen? Torniin?

Ei. Molemmat olivat aivan liian kaukana. Örkit ehtisivät tappaa heidät viidesti ennen kuin he pääsisivät edes alas muurilta.

"Legolas, auta minua." Aragorn teki päätöksensä nopeasti. He eivät voineet mennä kauaksi, mutta mikä tahansa paikka oli parempi kuin avoin puolustusmuuri. "Minä siirrän Haldirin. Jos joku tulee lähelle, tapa se."

Legolas päästi haluttomasti irti Rajaseudun Vartijan kädestä. "Ole varovainen," hän mutisi unohtaen täysin sen, että Aragornilla oli enemmän kokemusta parantamisesta kuin kaikilla muilla Helmin Syvänteessä yhteensä. Värisevin käsin hän tarttui miekkaansa ja katseli lähes vainoharhaisena ympärilleen sillä välin, kun Aragorn nosti Haldirin varovasti maasta.

Kohta, jossa puolustusmuuri yhdistyi Tornin seinään, oli ainoa lähellä oleva suojaista nurkkaus. Lisäksi siinä oli se hyvä puoli, ettei vihollinen voinut mitenkään päästä heidän selkänsä taakse. Kolmikko pääsi nurkkaan hetkessä, eikä Legolas joutunut matkalla hoitelemaan kuin kaksi vastaan tullutta örkkiä.

"Ota tunikasi pois," Aragorn komensi, kun he pääsivät perille.

"Mani?" (Mitä?)

"Ota se pois!" Aragornin käskevä ääni tehosi, ja Legolas totteli. Hänen ylleen jäi vain ohut aluspaita. Tämän jälkeen Aragorn komensi Legolasin istumaan Tornin seinää vasten ennen kuin laski Haldirin hänen syliinsä. "Tessa sina." (Pidä tätä.), hän sanoi antaessaan mytistämänsä vihreän tunikan takaisin Legolasille. "Paina se hänen selkäänsä vasten. Älä anna haavan vuotaa."

Legolas nyökkäsi hermostuneesti. Aragorn irrotti Haldirin kostean viitan soljen, riisui sen varovasti ja levitti sen sitten haltiakaksikon ylle. Nurkassa kyyhöttäessään he näyttivät todella surkeilta.

"Pidä hänet lämpimänä ja miekkasi jatkuvassa valmiudessa," Aragorn neuvoi nopeasti. "Älä anna minkään yllättää itseäsi. Minä tulen takaisin, kunhan tilanne on saatu rauhoittumaan. Sitä ennen emme voi tehdä hänen hyväkseen tämän enempää."

Legolas veti miekan kylkeensä kiinni ja kietoi sitten vapaan kätensä Haldirin vyötärön ympärille. Toisella kädellään hän painoi tunikaansa tämän selässä olevaa syvää viiltoa vasten. "Näinkö?"

Aragorn nyökkäsi. "Juuri noin. Odota minua."

Ja sitten Konkari juoksi takaisin taisteluun. Mennessään hän karjui haltiakielisiä sanoja, joita Legolas ei täysin pystynyt kuulemaan, mutta jotka olivat täynnä uhmaa ja vihaa valloittajia kohtaan. Nuori haltia nielaisi katsellessaan Aragornin menoa. Tämä oli sanonut tulevansa takaisin, mutta Legolas tiesi hänen paluunsa riippuvan täysin siitä, kääntyisikö taistelu heidän edukseen vai ei.

Voisi olla, ettei Aragorn koskaan palaisi, ja sitten he vasta pulassa olisivat.

Haldir värähti hieman hänen sylissään, ja Legolas koko huomio keskittyi hetkessä Rajaseudun Vartijaan. Tämän kasvot olivat kalpeat, mutta Legolas ei voinut olla hämmästymättä huomatessaan, kuinka tavattoman levolliselta Haldir loppujen lopuksi näyttikään. Pelko kouraisi Legolasin sydäntä. "Älä anna periksi, a'maelamin. Älä luovuta, ei nyt," nuorempi haltia kuiskasi hiljaa ja yritti estää epätoivoa hiipimästä mieleensä. Ei auttaisi Haldiria sen enempää kun häntä itseäänkään, jos hän nyt menettäisi uskonsa.

"Älä anna periksi."