An uir - kappale II
Huominen saapui Legolasin mielestä aivan liian nopeasti - tai sitten aivan liian hitaasti. Omaksi hämmästyksekseen vaalea haltia joutui toteamaan, ettei ollut koskaan aikaisemmin jännittänyt mitään muuta yhtä paljon kuin Haldirin kohtaamista. Syödessään aamiaista Aragornin ja Arwenin kanssa onnistui Legolas tiputtamaan kolme viinirypälettä lattialle, ja myöhemmin päivällä, kun palvelija kutsui häntä ilmoittaakseen, että kylpy oli valmiina, ei Legolas aluksi edes huomannut tämän olevan samassa huoneessa kanssaan.
Mikä sinua vaivaa? Legolas kysyi itseltään kylvyn jälkeen. Hän on tulossa. Mutta entä sitten? Haldir on haltia muiden joukossa.
Haltia, jota Legolas kaipasi todella paljon... haltia, jonka ajatteleminenkin sai jostain kumman syystä Legolasin tuntemaan olonsa todella heikoksi... haltia, joka sai Legolasin ampumaan nuolia örkin takapuoleen.
Muistaessaan eilisen kömmähdyksensä oli Legolasin pakko hymyillä. Mitäköhän Aragorn oli mahtanut hänestä ajatella? Mennä nyt häviämään tavalliselle kuolevaiselle jousiammunnassa! Legolas vannoi, että koston hetki koittaisi heti, kunhan Haldir olisi hoidettu päiväjärjestyksestä.
Sitten, kun hän voisi taas ajatella selkeästi... Legolasin vatsanpohjassa kummitteli itsepäinen tuntemus, joka kertoi hänelle, ettei se hetki koittaisi vähään aikaan.
Saatuaan tunikansa ojennukseen ja hiuksensa harjattua Legolas lähti huoneesta, jossa oli ollut kylpemässä. Päivä alkoi jo hiljalleen kääntyä iltaa kohti, ja vaalea haltia tiesi, että Haldir veljineen saapuisi hetkenä minä hyvänsä. Jostain kumman syystä, jota Legolas ei itsekään täysin tiedostanut, tahtoi hän näyttää mahdollisimman virkeältä ja hyvinvoivalta vanhan ystävänsä edessä. Jostain kumman syystä hän tiesi tahtovansa tehdä Haldiriin hyvän vaikutuksen...
Tutut, läheisestä käytävästä kaikuvat äänet katkaisivat äkkiä Legolasin ajatukset. Siellä oli Elrond... ja siellä oli Glorfindel.... ja siellä oli joku, jonka äänen Legolas niin hyvin tunsi vielä satojen vuosien jälkeenkin.
Haldir ja hänen veljensä. He olivat jo saapuneet.
Legolas veti syvään henkeä, suoristi vielä kerran tunikansa helmaa ja astui sitten esiin piilostaan nurkan takaa. Määrätietoisesti hän alkoi astella iloisesti jutustelevaa seuruetta kohti.
Jo kaukaa saattoi Legolas nähdä Haldirin tutun hahmon. Ainakaan ulkoisesti ei tämä ollut muuttunut pätkääkään, mistä Legolas oli oudolla tapaa todella iloinen. Haldir erottui muiden haltioiden joukosta voimakkaiden kasvonpiirteidensä ja kunnioitettavan jäntevyytensä ansiosta. Hänen vaaleat hiuksensa olivat jopa vielä hieman pidemmät kuin Legolasin, ja hänen vartalonsa muistutti lähinnä komeata veistosta. Legolasin mieleen nousi ohikiitävä mielikuva siitä, miltä tuntui olla Haldirin voimakkaiden käsivarsien syleilyssä.
Haldir huomasi Legolasin, kun tämä oli enää muutaman askeleen päässä heistä. Hänen kasvonsa sulivat heti leveään hymyyn, ja osa Legolasin pohjattomasta hermostuneisuudesta katosi sen sileän tien.
"Legolas! Mae gowannen, mellonamin," (engl. well met, my friend) Haldir tervehti nuorempaa haltiaa heti, kun tämä ehti heidän luokseen. "Nae saian luume'." (siitä on liian kauan.)
"Aye, Haldir o Lorien," Legolas vastasi hymyillen takaisin. Hänen teki kovasti mieli halata Rajaseudun Vartijaa, mutta jokin hänen sisällään pakotti hänet vielä toistaiseksi pysymään paikoillaan. "Cormamin lindua ele lle." (sydämeni iloitsee tapaamisestamme.)
Myös Haldirin veljet tervehtivät Legolasia vuorotellen. "Kuka olisikaan uskonut, että kuningas Thranduilin nuorimmainen on kasvanut näin paljon!" Rúmil päivitteli mittaillessaan Legolasia päästä jalkoihin. "Lieneekö järki hänen päässään vahvistunut samaa tahtia vartalon kanssa?"
"Ainakin enemmän kuin sinun tapauksessasi," Orophin nälväisi veljelleen ja sai kaikki nauramaan.
"Legolasista on kasvanut oikein komea nuorimies," Haldir totesi naurun lakattua ja sai Legolasin punastumaan korvannipukoitaan myöten. Legolas ei ollut koskaan ajatellut, että voisi olla jollain tapaa kaunis... ja kuitenkin Haldir sanoi niin. Legolasin oli vaikea pysyä paikoillaan, niin pahoin hänen poskiaan kuumotti.
"Nyt, arvoisat vieraani, antakaa Glorfindelin ohjata teidät huoneisiinne. Matka on ollut raskas, ja tahdotte varmasti levätä hetken ennen kuin tulette kertomaan kuulumisia Valtiattaren maasta," Elrond lausui pian ikään kuin tilanteen laukaistakseen. Hänen vieressään seissyt Glorfindel kääntyi kannoillaan.
"Jos seuraatte minua...?"
Haldir nyökkäsi ja lähti veljiensä kanssa Glorfindelin mukaan. Sitä ennen hän ehti kuitenkin luoda merkitsevän katseen Legolasin suuntaan. "Tenna' telwan, Legolas." (näemme myöhemmin.)
Heillä kahdella olisi vielä paljon puhuttavaa.
Huominen saapui Legolasin mielestä aivan liian nopeasti - tai sitten aivan liian hitaasti. Omaksi hämmästyksekseen vaalea haltia joutui toteamaan, ettei ollut koskaan aikaisemmin jännittänyt mitään muuta yhtä paljon kuin Haldirin kohtaamista. Syödessään aamiaista Aragornin ja Arwenin kanssa onnistui Legolas tiputtamaan kolme viinirypälettä lattialle, ja myöhemmin päivällä, kun palvelija kutsui häntä ilmoittaakseen, että kylpy oli valmiina, ei Legolas aluksi edes huomannut tämän olevan samassa huoneessa kanssaan.
Mikä sinua vaivaa? Legolas kysyi itseltään kylvyn jälkeen. Hän on tulossa. Mutta entä sitten? Haldir on haltia muiden joukossa.
Haltia, jota Legolas kaipasi todella paljon... haltia, jonka ajatteleminenkin sai jostain kumman syystä Legolasin tuntemaan olonsa todella heikoksi... haltia, joka sai Legolasin ampumaan nuolia örkin takapuoleen.
Muistaessaan eilisen kömmähdyksensä oli Legolasin pakko hymyillä. Mitäköhän Aragorn oli mahtanut hänestä ajatella? Mennä nyt häviämään tavalliselle kuolevaiselle jousiammunnassa! Legolas vannoi, että koston hetki koittaisi heti, kunhan Haldir olisi hoidettu päiväjärjestyksestä.
Sitten, kun hän voisi taas ajatella selkeästi... Legolasin vatsanpohjassa kummitteli itsepäinen tuntemus, joka kertoi hänelle, ettei se hetki koittaisi vähään aikaan.
Saatuaan tunikansa ojennukseen ja hiuksensa harjattua Legolas lähti huoneesta, jossa oli ollut kylpemässä. Päivä alkoi jo hiljalleen kääntyä iltaa kohti, ja vaalea haltia tiesi, että Haldir veljineen saapuisi hetkenä minä hyvänsä. Jostain kumman syystä, jota Legolas ei itsekään täysin tiedostanut, tahtoi hän näyttää mahdollisimman virkeältä ja hyvinvoivalta vanhan ystävänsä edessä. Jostain kumman syystä hän tiesi tahtovansa tehdä Haldiriin hyvän vaikutuksen...
Tutut, läheisestä käytävästä kaikuvat äänet katkaisivat äkkiä Legolasin ajatukset. Siellä oli Elrond... ja siellä oli Glorfindel.... ja siellä oli joku, jonka äänen Legolas niin hyvin tunsi vielä satojen vuosien jälkeenkin.
Haldir ja hänen veljensä. He olivat jo saapuneet.
Legolas veti syvään henkeä, suoristi vielä kerran tunikansa helmaa ja astui sitten esiin piilostaan nurkan takaa. Määrätietoisesti hän alkoi astella iloisesti jutustelevaa seuruetta kohti.
Jo kaukaa saattoi Legolas nähdä Haldirin tutun hahmon. Ainakaan ulkoisesti ei tämä ollut muuttunut pätkääkään, mistä Legolas oli oudolla tapaa todella iloinen. Haldir erottui muiden haltioiden joukosta voimakkaiden kasvonpiirteidensä ja kunnioitettavan jäntevyytensä ansiosta. Hänen vaaleat hiuksensa olivat jopa vielä hieman pidemmät kuin Legolasin, ja hänen vartalonsa muistutti lähinnä komeata veistosta. Legolasin mieleen nousi ohikiitävä mielikuva siitä, miltä tuntui olla Haldirin voimakkaiden käsivarsien syleilyssä.
Haldir huomasi Legolasin, kun tämä oli enää muutaman askeleen päässä heistä. Hänen kasvonsa sulivat heti leveään hymyyn, ja osa Legolasin pohjattomasta hermostuneisuudesta katosi sen sileän tien.
"Legolas! Mae gowannen, mellonamin," (engl. well met, my friend) Haldir tervehti nuorempaa haltiaa heti, kun tämä ehti heidän luokseen. "Nae saian luume'." (siitä on liian kauan.)
"Aye, Haldir o Lorien," Legolas vastasi hymyillen takaisin. Hänen teki kovasti mieli halata Rajaseudun Vartijaa, mutta jokin hänen sisällään pakotti hänet vielä toistaiseksi pysymään paikoillaan. "Cormamin lindua ele lle." (sydämeni iloitsee tapaamisestamme.)
Myös Haldirin veljet tervehtivät Legolasia vuorotellen. "Kuka olisikaan uskonut, että kuningas Thranduilin nuorimmainen on kasvanut näin paljon!" Rúmil päivitteli mittaillessaan Legolasia päästä jalkoihin. "Lieneekö järki hänen päässään vahvistunut samaa tahtia vartalon kanssa?"
"Ainakin enemmän kuin sinun tapauksessasi," Orophin nälväisi veljelleen ja sai kaikki nauramaan.
"Legolasista on kasvanut oikein komea nuorimies," Haldir totesi naurun lakattua ja sai Legolasin punastumaan korvannipukoitaan myöten. Legolas ei ollut koskaan ajatellut, että voisi olla jollain tapaa kaunis... ja kuitenkin Haldir sanoi niin. Legolasin oli vaikea pysyä paikoillaan, niin pahoin hänen poskiaan kuumotti.
"Nyt, arvoisat vieraani, antakaa Glorfindelin ohjata teidät huoneisiinne. Matka on ollut raskas, ja tahdotte varmasti levätä hetken ennen kuin tulette kertomaan kuulumisia Valtiattaren maasta," Elrond lausui pian ikään kuin tilanteen laukaistakseen. Hänen vieressään seissyt Glorfindel kääntyi kannoillaan.
"Jos seuraatte minua...?"
Haldir nyökkäsi ja lähti veljiensä kanssa Glorfindelin mukaan. Sitä ennen hän ehti kuitenkin luoda merkitsevän katseen Legolasin suuntaan. "Tenna' telwan, Legolas." (näemme myöhemmin.)
Heillä kahdella olisi vielä paljon puhuttavaa.