Puutarhassa oli oikein kaunista ja rauhallista. Lukuisat suihkulähteet
pulppusivat iloisesti, tähdet tuikkivat tummalla taivaankannella, ja
huolellisesti hoidetut kukkaistutukset reunustivat pehmeässä ruohikossa
mutkittelevia polkuja. Astellessaan Haldirin kanssa muutamien happea
haukkaamaan tulleiden haltioiden ohitse näytti Legolas oikein tyyneltä ja
hillityltä, mutta hänen sisällään kiehui. Odotahan vain, hän manasi
mielessään, kunhan saan sinut paikkaan, jossa kukaan ei ole kuulemassa
meitä...
Haldir vilkaisi kävellessään Legolasia, ja hymy nousi nopeasti hänen ylpeille kasvoilleen. Legolas oli harvoin näyttänyt yhtä järkyttyneeltä kuin nyt. Nuoremman haltian vartalo suorastaan säteili lämpöä, ja Haldir tiesi onnistuneensa siinä, mitä oli aikonutkin tehdä: hän oli tahtonut näyttää Legolasille, että rajat oli tehty rikottaviksi.
Tuskin oli Legolas päässyt tarpeeksi syrjäiseen paikkaan erään tiheän pensaikon taakse, kun hän jo tarttui Haldiria tiukasti tunikankauluksesta ja heitti tämän selälleen pehmeälle nurmikolle. Haldir yllättyi pahemman kerran ja huudahti pelästyksestä menettäessään äkillisesti tasapainonsa.
"Sinä olet menettänyt järkesi!" Legolas huusi kasvot punaisena ja asettui seisomaan ystävänsä yläpuolelle uhkaavan näköisenä. "Tajuatko laisinkaan, mitä meille olisi tapahtunut, jos joku olisi huomannut sinun olleen pöydän alla?"
Haldir näytti hetken pohtivaiselta. "Hmmm.... voisin kuvitella, että meidät olisi viety oikeuden eteen ja kenties karkoitettu yhteisöstä." hän nyökkäsi. "Aivan. Juuri niin siinä olisi voinut käydä."
Legolas ei voinut uskoa korviaan. "Eikö se todellakaan huolestuta sinua tuon enempää?" hän älähti ja asettui istumaan Haldirin vatsan päälle ennen kuin tarttui tiukasti ystävänsä käsiin. "Tämä ei ole mikään leikki, Haldir!" nuorempi haltia huudahti ja tuijotti Rajaseudun Vartijaa suoraan silmiin. "Lle rangwa? (ymmärrätkö?). Se, mitä juuri äsken teit, olisi voinut päättyä katastrofiin!"
Haldir huokaisi. "Lle tela?" (joko lopetit?)
Rajaseudun Vartijan ylimielinen vastaus oli saada Legolasin menettämään malttinsa täydellisesti. Sanat juuttuivat vaalean haltian kurkkuun, niin vihainen tämä oli. Legolas risti kätensä rinnalleen ja kieltäytyi katsomasta Haldiriin.
"Olen tuskallisen tietoinen siitä, ettei tämä ole mikään leikki," Haldir sanoi hiljaa, ja Legolas oli erottavinaan hänen äänessään hienoista värinää. "Miksi oikein kuvittelet minun tehneen sen? Ihan vain katsoakseni, josko Elrondin väellä on tarpeeksi älyä pöydän alla ryömijöiden huomaamiseen? Älä viitsi, Legolas. Turhan takia en suinkaan moiseen uhkayritykseen lähtisi!"
Legolas vilkaisi Haldiria ja yritti kovasti pitää kiinni vihaisesta ulkokuorestaan. "Mankoi lle uma tanya?" (miksi teit sen?) hän kysyi viileästi.
Rajaseudun Vartijan käsi hakeutui Legolasin käsien päälle. "Halusin sinun oppivan jotain, lirimaer," vanhempi haltia aloitti. "Sinä saarnaat minulle ymmärryksestä, mutta pahoin pelkään, että se olet sinä, joka ei nyt ymmärrä - tai sitten kieltäytyy itsepintaisesti ymmärtämästä." Haldir huokaisi. "Kuinka kauan aiot taistella vastaan, Legolas? Me molemmat tiedämme, että tässä on kyse muustakin kuin vain pitkäaikaisesta ystävyydestä. Koska aiot antaa periksi ja myöntää itsellesi, että eläisit mieluummin yhden vuosisadan itsesi hyväksyneenä ja rakastettuna kuin kaikki maailman ajat epätoivoisesti sääntöjä ja normeja noudattaen?"
Nuorempi haltia veti syvään henkeä. Haldir oli pelottavan oikeassa. Legolas ei tahtonut mitään muuta kuin elää tunteidensa mukaan kaiken sen uhallakin, mitä voisi tapahtua, jos hänen kielletty rakkautensa huomattaisiin - ja kuitenkin hän yhä vain taisteli omaa itseään vastaan.
"Katso minuun, Legolas," Haldir vaati ja vangitsi nuoremman haltian pään käsiensä väliin. "Katso minua silmiin ja sano, ettet todellakaan tunne minua kohtaan mitään muuta kuin ystävyyttä."
Legolas nielaisi ja avasi suunsa, mutta ei saanut sanottua mitään. Haldir hymyili ja kiskoi Legolasin pään lähemmäksi omaansa. "Katso minua silmiin ja sano, ettet todellakaan nauttinut siitä, mitä sinulle juhlasalissa tein."
Haldirin ääni oli todella raskas ja intohimoinen, ja Legolasin kurkusta karkasi pieni voihkaisu. "E-en pysty..." nuorempi haltia kuiskasi hengästyneenä.
Vain muutamaa sekuntia myöhemmin oli Legolas painautunut koko painollaan Haldirin vartaloa vasten. Heidän huulensa kohtasivat ja he antautuivat intohimoiseen suudelmaan - suudelmaan, jota Legolas oli kaivannut kauemmin kuin edes jaksoi muistaa. Vuosisatoja sitten he olivat Haldirin kanssa tulleet siihen tulokseen, että heidän oli pakko erota, ennen kuin heidän ystävyytensä muuttuisi rakkaudeksi... ennen kuin onnellisuus vaihtuisi ikuiseksi katkeruudeksi. He olivat aina tienneet, ettei yhteisö tulisi koskaan hyväksymään heitä sellaisina kuin he todella olivat, ja siksi he olivat yrittäneet niin kovasti unohtaa sen kaiken.
He olivat kieltäneet rakkautensa vain saadakseen huomata, että nyt, yli 500 vuotta myöhemmin, nuo samat tunteet elivät voimakkaampina kuin koskaan aikaisemmin. Ne eivät olleet koskaan todella unohtuneet.
"Haldir," Legolas huohotti, kun he lopultakin irrottautuivat suudelmasta. "Minä en... minä en kestä enää, jos en saa olla kanssasi. Minä tarvitsen sinua..."
Rajaseudun Vartija suuteli nuorempaa haltiaa uudelleen. "Minä olen tässä, Legolas. En ole menossa mihinkään. Niin kauan, kun kukaan ei saa tietää, me olemme turvassa."
Legolas nyökkäsi. "Niin... niin." nuoren haltian kasvoille nousi hitaasti iloinen hymy, sitten hän nojautui taas alaspäin ja suuteli Haldiria pitkään ja hartaasti. Nälkä kasvoi syödessä, ja mitä pidempään Legolas sai Haldiria koskettaa, sitä vaativimmaksi ja rajummiksi hänen suudelmansa ja hyväilynsä muuttuivat.
"Rakastatko sinä minua?" Legolas kuiskasi intohimoisesti ja kietoi kätensä Rajaseudun Vartijan hopeisiin hiuksiin.
Haldir hengitti syvään ja kiemurteli hieman Legolasin otteessa. Asennonmuutos johti siihen, että Legolas tunsi yllättäen jotain kovaa jalkaansa vasten. Tuntemus sai nuoremman haltian haukkomaan henkeään.
"Tunnetko sen?" Rajaseudun Vartija melkein kehräsi. "Tunnetko, kuinka paljon sinua rakastankaan?"
Jotain ratkesi syvällä Legolasin sisällä, ja siitä hetkestä eteenpäin hän oli valmis haistattamaan pitkät kaikille kirjoittamattomille säännöille ja rajoituksille, joita noudattaen oli tähän saakka elänyt. Hän rakasti Haldiria koko sydämestään, ja vain sillä oli jotain merkitystä.
Täysin intohimonsa valtaan antautuneet haltiat eivät laisinkaan huomanneet Aragornia, joka oli hetkeä aikaisemmin astunut juhlasalista ulos puutarhaan. Aragorn oli yhä hieman huolissaan Legolasin oudosta käytöksestä illallispöydässä, ja kun Haldiria ja Synkmetsän prinssiä ei ollut alkanut kuulua takaisin, oli Aragorn päättänyt lähteä etsimään heitä.
Ei edes hurjimmissa kuvitelmissaan ollut Konkari osannut odottaa sitä näkyä, joka hänet kohtasi, kun hän varovaisesti kurkisti syrjäisen pensaikon taakse.
Haldir vilkaisi kävellessään Legolasia, ja hymy nousi nopeasti hänen ylpeille kasvoilleen. Legolas oli harvoin näyttänyt yhtä järkyttyneeltä kuin nyt. Nuoremman haltian vartalo suorastaan säteili lämpöä, ja Haldir tiesi onnistuneensa siinä, mitä oli aikonutkin tehdä: hän oli tahtonut näyttää Legolasille, että rajat oli tehty rikottaviksi.
Tuskin oli Legolas päässyt tarpeeksi syrjäiseen paikkaan erään tiheän pensaikon taakse, kun hän jo tarttui Haldiria tiukasti tunikankauluksesta ja heitti tämän selälleen pehmeälle nurmikolle. Haldir yllättyi pahemman kerran ja huudahti pelästyksestä menettäessään äkillisesti tasapainonsa.
"Sinä olet menettänyt järkesi!" Legolas huusi kasvot punaisena ja asettui seisomaan ystävänsä yläpuolelle uhkaavan näköisenä. "Tajuatko laisinkaan, mitä meille olisi tapahtunut, jos joku olisi huomannut sinun olleen pöydän alla?"
Haldir näytti hetken pohtivaiselta. "Hmmm.... voisin kuvitella, että meidät olisi viety oikeuden eteen ja kenties karkoitettu yhteisöstä." hän nyökkäsi. "Aivan. Juuri niin siinä olisi voinut käydä."
Legolas ei voinut uskoa korviaan. "Eikö se todellakaan huolestuta sinua tuon enempää?" hän älähti ja asettui istumaan Haldirin vatsan päälle ennen kuin tarttui tiukasti ystävänsä käsiin. "Tämä ei ole mikään leikki, Haldir!" nuorempi haltia huudahti ja tuijotti Rajaseudun Vartijaa suoraan silmiin. "Lle rangwa? (ymmärrätkö?). Se, mitä juuri äsken teit, olisi voinut päättyä katastrofiin!"
Haldir huokaisi. "Lle tela?" (joko lopetit?)
Rajaseudun Vartijan ylimielinen vastaus oli saada Legolasin menettämään malttinsa täydellisesti. Sanat juuttuivat vaalean haltian kurkkuun, niin vihainen tämä oli. Legolas risti kätensä rinnalleen ja kieltäytyi katsomasta Haldiriin.
"Olen tuskallisen tietoinen siitä, ettei tämä ole mikään leikki," Haldir sanoi hiljaa, ja Legolas oli erottavinaan hänen äänessään hienoista värinää. "Miksi oikein kuvittelet minun tehneen sen? Ihan vain katsoakseni, josko Elrondin väellä on tarpeeksi älyä pöydän alla ryömijöiden huomaamiseen? Älä viitsi, Legolas. Turhan takia en suinkaan moiseen uhkayritykseen lähtisi!"
Legolas vilkaisi Haldiria ja yritti kovasti pitää kiinni vihaisesta ulkokuorestaan. "Mankoi lle uma tanya?" (miksi teit sen?) hän kysyi viileästi.
Rajaseudun Vartijan käsi hakeutui Legolasin käsien päälle. "Halusin sinun oppivan jotain, lirimaer," vanhempi haltia aloitti. "Sinä saarnaat minulle ymmärryksestä, mutta pahoin pelkään, että se olet sinä, joka ei nyt ymmärrä - tai sitten kieltäytyy itsepintaisesti ymmärtämästä." Haldir huokaisi. "Kuinka kauan aiot taistella vastaan, Legolas? Me molemmat tiedämme, että tässä on kyse muustakin kuin vain pitkäaikaisesta ystävyydestä. Koska aiot antaa periksi ja myöntää itsellesi, että eläisit mieluummin yhden vuosisadan itsesi hyväksyneenä ja rakastettuna kuin kaikki maailman ajat epätoivoisesti sääntöjä ja normeja noudattaen?"
Nuorempi haltia veti syvään henkeä. Haldir oli pelottavan oikeassa. Legolas ei tahtonut mitään muuta kuin elää tunteidensa mukaan kaiken sen uhallakin, mitä voisi tapahtua, jos hänen kielletty rakkautensa huomattaisiin - ja kuitenkin hän yhä vain taisteli omaa itseään vastaan.
"Katso minuun, Legolas," Haldir vaati ja vangitsi nuoremman haltian pään käsiensä väliin. "Katso minua silmiin ja sano, ettet todellakaan tunne minua kohtaan mitään muuta kuin ystävyyttä."
Legolas nielaisi ja avasi suunsa, mutta ei saanut sanottua mitään. Haldir hymyili ja kiskoi Legolasin pään lähemmäksi omaansa. "Katso minua silmiin ja sano, ettet todellakaan nauttinut siitä, mitä sinulle juhlasalissa tein."
Haldirin ääni oli todella raskas ja intohimoinen, ja Legolasin kurkusta karkasi pieni voihkaisu. "E-en pysty..." nuorempi haltia kuiskasi hengästyneenä.
Vain muutamaa sekuntia myöhemmin oli Legolas painautunut koko painollaan Haldirin vartaloa vasten. Heidän huulensa kohtasivat ja he antautuivat intohimoiseen suudelmaan - suudelmaan, jota Legolas oli kaivannut kauemmin kuin edes jaksoi muistaa. Vuosisatoja sitten he olivat Haldirin kanssa tulleet siihen tulokseen, että heidän oli pakko erota, ennen kuin heidän ystävyytensä muuttuisi rakkaudeksi... ennen kuin onnellisuus vaihtuisi ikuiseksi katkeruudeksi. He olivat aina tienneet, ettei yhteisö tulisi koskaan hyväksymään heitä sellaisina kuin he todella olivat, ja siksi he olivat yrittäneet niin kovasti unohtaa sen kaiken.
He olivat kieltäneet rakkautensa vain saadakseen huomata, että nyt, yli 500 vuotta myöhemmin, nuo samat tunteet elivät voimakkaampina kuin koskaan aikaisemmin. Ne eivät olleet koskaan todella unohtuneet.
"Haldir," Legolas huohotti, kun he lopultakin irrottautuivat suudelmasta. "Minä en... minä en kestä enää, jos en saa olla kanssasi. Minä tarvitsen sinua..."
Rajaseudun Vartija suuteli nuorempaa haltiaa uudelleen. "Minä olen tässä, Legolas. En ole menossa mihinkään. Niin kauan, kun kukaan ei saa tietää, me olemme turvassa."
Legolas nyökkäsi. "Niin... niin." nuoren haltian kasvoille nousi hitaasti iloinen hymy, sitten hän nojautui taas alaspäin ja suuteli Haldiria pitkään ja hartaasti. Nälkä kasvoi syödessä, ja mitä pidempään Legolas sai Haldiria koskettaa, sitä vaativimmaksi ja rajummiksi hänen suudelmansa ja hyväilynsä muuttuivat.
"Rakastatko sinä minua?" Legolas kuiskasi intohimoisesti ja kietoi kätensä Rajaseudun Vartijan hopeisiin hiuksiin.
Haldir hengitti syvään ja kiemurteli hieman Legolasin otteessa. Asennonmuutos johti siihen, että Legolas tunsi yllättäen jotain kovaa jalkaansa vasten. Tuntemus sai nuoremman haltian haukkomaan henkeään.
"Tunnetko sen?" Rajaseudun Vartija melkein kehräsi. "Tunnetko, kuinka paljon sinua rakastankaan?"
Jotain ratkesi syvällä Legolasin sisällä, ja siitä hetkestä eteenpäin hän oli valmis haistattamaan pitkät kaikille kirjoittamattomille säännöille ja rajoituksille, joita noudattaen oli tähän saakka elänyt. Hän rakasti Haldiria koko sydämestään, ja vain sillä oli jotain merkitystä.
Täysin intohimonsa valtaan antautuneet haltiat eivät laisinkaan huomanneet Aragornia, joka oli hetkeä aikaisemmin astunut juhlasalista ulos puutarhaan. Aragorn oli yhä hieman huolissaan Legolasin oudosta käytöksestä illallispöydässä, ja kun Haldiria ja Synkmetsän prinssiä ei ollut alkanut kuulua takaisin, oli Aragorn päättänyt lähteä etsimään heitä.
Ei edes hurjimmissa kuvitelmissaan ollut Konkari osannut odottaa sitä näkyä, joka hänet kohtasi, kun hän varovaisesti kurkisti syrjäisen pensaikon taakse.