Seuraava aamu ei antanut Aragornille hetkenkään rauhaa. Miljoonat
kysymykset risteilivät hänen päässään. Mitä Legolasin ja Haldirin välillä
oikein oli meneillään? Oliko Haldirilla kenties ollut jotain tekemistä sen
oudon kohtauksen kanssa, jonka Legolas oli illallispöydässä saanut? Oliko
Haldir vain esittänyt huolestunutta ja tullut hakemaan nuorempaa haltiaa
ulkoilmaan ainoastaan saadakseen houkuteltua tämän syrjäiseen
puutarhankolkkaan? Ja ennen kaikkea, oliko Aragorn varmasti ymmärtänyt
kaiken näkemänsä oikein?
Konkari ei millään saattanut uskoa, että Legolas, jonka hän oli tuntenut koko elämänsä ja jota hän oli aina hyvällä syyllä kutsunut ystäväkseen, olisi hairahtunut moiselle halveksittavalle polulle. Toiseen mieheen rakastuminen oli kerta kaikkiaan pöyristyttävää! Aragorn pudisti päätään ja puri huultaan ihmetellessään, oliko hän sittenkään koskaan todella tuntenut ystäväänsä: se Legolas, jonka kanssa Aragorn oli kaikki nämä vuodet elänyt, oli aina ollut kunniaksi suvulleen ja perheelleen.
Ennen kaikkea Aragorn vihasi sitä, että juuri hän oli sattunut pääsemään ensimmäisenä perille Legolasin ja Haldirin salaisuudesta. Velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan vaati, että Aragorn ilmoittaisi tiedoistaan vanhemmille, jotka saisivat sen jälkeen ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Kuitenkaan ei Aragorn kestänyt ajatusta siitä, että menisi ja ilmiantaisi ystävänsä ilman sen kummempia tunnontuskia. Jos Legolas todellakin tunsi Rajaseudun Vartijaa kohtaan sallittua enemmän, paljastuminen voisi tuhota hänet.
Varmaa oli ainakin se, että Legolas vihaisi Aragornia päiviensä loppuun saakka, jos Aragorn nyt menisi ja avaisi suunsa.
Mitä enemmän Konkari asiaa ajatteli, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että Haldir ja Legolas todellakin olivat enemmän kuin vain ystäviä. Kielletty rakkaus selittäisi hyvin sen, miksi vaaleat haltiat olivat vuosisatoja sitten joutuneet eroon toisistaan. Kenties he olivat jääneet kiinni, tai sitten he olivat korkeimman omakätisesti yrittäneet haudata tunteitaan ja muuttaa kohtalon kulkua. Aragorn huokaisi.
"Mani taa na, Estel?" (mikä on vialla?)
Elrondin ääni sai Aragornin hätkähtämään. Kävellessään edestakaisin käytävässä ei Konkari ollut laisinkaan huomannut kasvatti-isäänsä, joka puolestaan oli ihmetellyt Aragornin hermostunutta käytöstä jo hyvän aikaa.
"Ei mikään," Aragorn mutisi ja toivoi hartaasti, että voisi kiemurrella itsensä ulos koko kiusallisesta tilanteesta. Hän ei tahtonut valehdella Elrondille, mutta vielä vähemmän hän tahtoi aiheuttaa ongelmia ystävilleen.
"Aragorn." Elrondin ääni oli osittain käsky, osittain toteamus. "Olit jo polvenkorkuisena niin surkea valehtelija, että tiesin heti, koska olit tehnyt jotain kiellettyä," puolhaltia nuhteli hymyillen hieman. "Näen, että jokin vaivaa sinua suuresti."
Aragorn puri huultaan. Mitä ihmettä hän voisi sanoa? Ei tässä mitään, kunnioitettu isäni. Minä vain eilen menin ja yllätin Legolasin ja Haldirin puutarhasi pensaiden takaa rakastelemasta, Konkari hymähti ironisesti mielessään. "Amin dele ten' Legolas," (olen huolissani Legolasista) Aragorn sanoi nopeasti ja toivoi kuulostavansa tarpeeksi vakuuttavalta.
Elrond kohotti toista kulmaansa. "Mankoi? (miksi?) Onko hän kunnossa?"
"En tiedä," Aragorn vastasi, tällä kertaa varsin totuudenmukaisesti. "Hän säikäytti minut ja Glorfindelin eilen illallispöydässä... se oli kuin hän olisi saanut äkillisen sairauskohtauksen," Konkari selvitti tapahtumien kulkua. "Olimme jo valmiita hakemaan parantajan, kun kaikki yllättäen loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin."
Rivendellin isäntä näytti miettiväiseltä. "Kenties se oli jotain ohimenevää. Olen vain harvoin kuullut haltian sairastuneen muusta kuin surusta tai myrkystä, mutta onhan sekin mahdollista...." Elrond nosti katseensa lattiasta Aragorniin ja hymyili rauhoittavasti. "Jos se tekee olosi paremmaksi, voin toki käydä katsomassa ystäväämme ja varmistaa, että hänen vointinsa on nyt hyvä."
"Hyvä on... hannon le," (kiitos) Aragorn vastasi hiljaa nyökäten. Hänen tarinansa olisi huomattavasti uskottavampi, jos hän pitäisi kiinni huolestuneisuudestaan loppuun saakka.
"Oliko siinä kaikki?" Elrondin kysyvä katse pureutui suoraan Aragornin sisimpään, ja hienoinen puna kohosi Konkarin kasvoille. Aragorn oli nyt varma siitä, että Elrond edelleen epäili hänen salailevan jotakin.
Kun Aragorn ei vastannut, Elrond asteli huokaisten tämän vierelle ja asetti kätensä Aragornin olkapäälle. "Estel, poikani. Kerro minulle."
Aragorn pudisti hiljaa päätään. "Ei, heruamin, minä pyydän, älkää pakottako minua kertomaan," hän kuiskasi seinään tuijottaen. "Totta on, että tiedän jotain, minkä tietäminen tuo minulle suurta tuskaa. Mutta salaisuus ei ole minun, kunnioitettu isäni. Se ei ole minun, enkä siis saata sitä kertoa. En edes teille."
Hetken oli aivan hiljaista, sitten Elrond nyökkäsi hyväksyvästi. "Hyvä on, Estel. Luotan sinuun enkä pyydä sinua kertomaan enempää. Kertokoon sydämesi sinulle, mikä on parasta."
Aragorn nyökkäsi kiitokseksi ja kiiruhti sitten tiehensä. Mielessään hän kirosi Legolasin ja Haldirin syvimpään hornaan: uskollisuus heitä kohtaan oli tehnyt Aragornista valehtelijan.
Katsellessaan kasvattipoikansa poistumista tunsi Elrond olonsa hyvin oudoksi. Sisäinen ääni kertoi hänelle, että Aragornin kummallisella käytöksellä oli enemmän tai vähemmän tekemistä Legolasin kanssa. Jotain oli selkeästikin tekeillä, ja siitä, mitä se jokin oli, aikoi Elrond vakaasti ottaa ensi tilassa selvää.
Konkari ei millään saattanut uskoa, että Legolas, jonka hän oli tuntenut koko elämänsä ja jota hän oli aina hyvällä syyllä kutsunut ystäväkseen, olisi hairahtunut moiselle halveksittavalle polulle. Toiseen mieheen rakastuminen oli kerta kaikkiaan pöyristyttävää! Aragorn pudisti päätään ja puri huultaan ihmetellessään, oliko hän sittenkään koskaan todella tuntenut ystäväänsä: se Legolas, jonka kanssa Aragorn oli kaikki nämä vuodet elänyt, oli aina ollut kunniaksi suvulleen ja perheelleen.
Ennen kaikkea Aragorn vihasi sitä, että juuri hän oli sattunut pääsemään ensimmäisenä perille Legolasin ja Haldirin salaisuudesta. Velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan vaati, että Aragorn ilmoittaisi tiedoistaan vanhemmille, jotka saisivat sen jälkeen ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Kuitenkaan ei Aragorn kestänyt ajatusta siitä, että menisi ja ilmiantaisi ystävänsä ilman sen kummempia tunnontuskia. Jos Legolas todellakin tunsi Rajaseudun Vartijaa kohtaan sallittua enemmän, paljastuminen voisi tuhota hänet.
Varmaa oli ainakin se, että Legolas vihaisi Aragornia päiviensä loppuun saakka, jos Aragorn nyt menisi ja avaisi suunsa.
Mitä enemmän Konkari asiaa ajatteli, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, että Haldir ja Legolas todellakin olivat enemmän kuin vain ystäviä. Kielletty rakkaus selittäisi hyvin sen, miksi vaaleat haltiat olivat vuosisatoja sitten joutuneet eroon toisistaan. Kenties he olivat jääneet kiinni, tai sitten he olivat korkeimman omakätisesti yrittäneet haudata tunteitaan ja muuttaa kohtalon kulkua. Aragorn huokaisi.
"Mani taa na, Estel?" (mikä on vialla?)
Elrondin ääni sai Aragornin hätkähtämään. Kävellessään edestakaisin käytävässä ei Konkari ollut laisinkaan huomannut kasvatti-isäänsä, joka puolestaan oli ihmetellyt Aragornin hermostunutta käytöstä jo hyvän aikaa.
"Ei mikään," Aragorn mutisi ja toivoi hartaasti, että voisi kiemurrella itsensä ulos koko kiusallisesta tilanteesta. Hän ei tahtonut valehdella Elrondille, mutta vielä vähemmän hän tahtoi aiheuttaa ongelmia ystävilleen.
"Aragorn." Elrondin ääni oli osittain käsky, osittain toteamus. "Olit jo polvenkorkuisena niin surkea valehtelija, että tiesin heti, koska olit tehnyt jotain kiellettyä," puolhaltia nuhteli hymyillen hieman. "Näen, että jokin vaivaa sinua suuresti."
Aragorn puri huultaan. Mitä ihmettä hän voisi sanoa? Ei tässä mitään, kunnioitettu isäni. Minä vain eilen menin ja yllätin Legolasin ja Haldirin puutarhasi pensaiden takaa rakastelemasta, Konkari hymähti ironisesti mielessään. "Amin dele ten' Legolas," (olen huolissani Legolasista) Aragorn sanoi nopeasti ja toivoi kuulostavansa tarpeeksi vakuuttavalta.
Elrond kohotti toista kulmaansa. "Mankoi? (miksi?) Onko hän kunnossa?"
"En tiedä," Aragorn vastasi, tällä kertaa varsin totuudenmukaisesti. "Hän säikäytti minut ja Glorfindelin eilen illallispöydässä... se oli kuin hän olisi saanut äkillisen sairauskohtauksen," Konkari selvitti tapahtumien kulkua. "Olimme jo valmiita hakemaan parantajan, kun kaikki yllättäen loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin."
Rivendellin isäntä näytti miettiväiseltä. "Kenties se oli jotain ohimenevää. Olen vain harvoin kuullut haltian sairastuneen muusta kuin surusta tai myrkystä, mutta onhan sekin mahdollista...." Elrond nosti katseensa lattiasta Aragorniin ja hymyili rauhoittavasti. "Jos se tekee olosi paremmaksi, voin toki käydä katsomassa ystäväämme ja varmistaa, että hänen vointinsa on nyt hyvä."
"Hyvä on... hannon le," (kiitos) Aragorn vastasi hiljaa nyökäten. Hänen tarinansa olisi huomattavasti uskottavampi, jos hän pitäisi kiinni huolestuneisuudestaan loppuun saakka.
"Oliko siinä kaikki?" Elrondin kysyvä katse pureutui suoraan Aragornin sisimpään, ja hienoinen puna kohosi Konkarin kasvoille. Aragorn oli nyt varma siitä, että Elrond edelleen epäili hänen salailevan jotakin.
Kun Aragorn ei vastannut, Elrond asteli huokaisten tämän vierelle ja asetti kätensä Aragornin olkapäälle. "Estel, poikani. Kerro minulle."
Aragorn pudisti hiljaa päätään. "Ei, heruamin, minä pyydän, älkää pakottako minua kertomaan," hän kuiskasi seinään tuijottaen. "Totta on, että tiedän jotain, minkä tietäminen tuo minulle suurta tuskaa. Mutta salaisuus ei ole minun, kunnioitettu isäni. Se ei ole minun, enkä siis saata sitä kertoa. En edes teille."
Hetken oli aivan hiljaista, sitten Elrond nyökkäsi hyväksyvästi. "Hyvä on, Estel. Luotan sinuun enkä pyydä sinua kertomaan enempää. Kertokoon sydämesi sinulle, mikä on parasta."
Aragorn nyökkäsi kiitokseksi ja kiiruhti sitten tiehensä. Mielessään hän kirosi Legolasin ja Haldirin syvimpään hornaan: uskollisuus heitä kohtaan oli tehnyt Aragornista valehtelijan.
Katsellessaan kasvattipoikansa poistumista tunsi Elrond olonsa hyvin oudoksi. Sisäinen ääni kertoi hänelle, että Aragornin kummallisella käytöksellä oli enemmän tai vähemmän tekemistä Legolasin kanssa. Jotain oli selkeästikin tekeillä, ja siitä, mitä se jokin oli, aikoi Elrond vakaasti ottaa ensi tilassa selvää.