Niin monta kertaa menneiden vuosien aikana oli Legolas ollut siinä samassa
salissa seuraamassa käräjien istuntoa. Joskus syytettynä oli ollut
aviorikoksen tekijöitä, joskus pettureita ja valehtelijoita.... pahimmissa
tapauksissa sillä samaisella tuolilla, jolla Legolas nyt itse istui, oli
istunut murhaajia.
Legolasin ja Haldirin edessä oli korkea pöytä, jonka takana lord Elrond istui yhdessä muiden Imladrisin vanhimpien kanssa. Paikalla olivat myös pariskunnan paljastanut Glorfindel sekä onnettomaan soppaan lusikkansa väkisinkin sotkenut Aragorn. Syytettyjen penkin takana istui kymmeniä ja taas kymmeniä uteliaita haltioita, joiden korviin sana tämän harvinaislaatuisen rikkomuksen paljastumisesta oli jo ehtinyt kulkeutua. Legolas ei paikaltaan saattanut nähdä yhdenkään yleisöön kuuluvan kasvoja, mutta hän tiesi ilman todisteitakin, että joka ikinen silmäpari katseli häntä sillä hetkellä hyvin halveksuvasti.
Haldir istui Legolasin vieressä täysin tyynenä. Mikään Rajaseudun Vartijan olemuksessa ei kielinyt siitä, että hän olisi jotenkin katunut tekojaan: päinvastoin, Haldirin kasvoilla oli yhä se hänelle niin kovin ominainen, ylimielinen ilme, joka sai monet salissa olijat raivostumaan entisestään.
"Mikä surullinen päivä tämä onkaan," Elrond katkaisi lopulta salissa vallinneen jännittyneen hiljaisuuden ja nousi seisomaan. "Edessäni on kaksi haltiaa, jotka olen tuntenut jo vuosisatoja ja joista olen aina saanut olla kovin ylpeä. Legolas Viherlehti on Synkmetsän kuningas Thranduilin nuorin poika; ja Lorienin Haldirin me taas tunnemme itsensä Valtias Celebornin Galadhrimin kapteenina. Surullinen on mieleni nyt, kun joudun totemaan heidän syyllistyneen vakaviin rikkomuuksiin."
"Kutsutteko te rakkautta rikkomukseksi?"
Haldirin rohkea kommentti ei saanut ainoastaan Legolasin suuta loksahtamaan hämmästyksestä auki: se sai aikaan myös paheksuvien kuiskausten ja huudahdusten myrskyn yleisön joukossa.
"Dina!" (hiljaa!) Elrondin tiukka komennus palautti järjestyksen hetkessä. "Tämä ei ole mikään huutoäänestys vaan vakava käräjäistunto, kaikki asianosaiset käyttäytyköön siis sen mukaisesti!" Rivendellin herran pistävä katse pureutui Haldiriin. "Ja teille, Lorienin Haldir, minä suosittelen ehdotonta hiljaisuutta. Moiset kommentit eivät ainakaan paranna asemaanne."
Haldir näytti harvinaisen happamalta, ja sivumalla istuva Aragorn painoi päänsä käsiensä varaan. Mitä hän olikaan mennyt tekemään? Seuratessaan Legolasia ja Haldiria vesiputoukselle ei Konkari todellakaan ollut tahtonut, että hänen ystävänsä joutuisivat syytettyjen penkille.
"Rakkaus ei ole rikkomus," Elrond jatkoi vakavana, "ei silloin, kun se syttyy kahden eri sukupuolta olevan välille, perustuu molemminpuoleiseen kunnioitukseen ja luottamukseen, kestää nykyisyydestä iäisyyteen ja vielä toivon mukaan edesauttaa suvun jatkumista. Mutta te, Legolas ja Haldir, ette kerta kaikkiaan istu tähän muottiin. Se, mitä te olette tehneet, on pahimmanlaatuista irstailua ja rienausta. Teidän suhteenne perustuu lihallisiin haluihin, eikä siinä ole mitään hyväksyttävää."
"Eikä perustu!" Legolas ei kestänyt enää hetkeäkään enempää. Nuoren haltian kasvot olivat raivosta punaiset. "Lord Elrond, kuinka te saatatte mennä sanomaan jotakin tuollaista, kun teillä ei ole hajuakaan siitä, miten asiat todella ovat? Enpä olisi uskonut, että jonain kauniina päivänä tulen halveksumaan teitä!"
Legolasin purkaus aiheutti salissa vielä pahemman kohinan kuin Haldirin aikaisempi kommentti, ja pilkkahuudot ja rangaistusvaatimukset sinkoilivat Legolasia kohti kuin örkkien myrkkynuolet. Elrondilla oli täysi työ saada sali taas hiljaiseksi.
"Legolas Viherlehti," Elrond lausui rauhallisesti ja tarkkaan, "kun ensimmäistä kertaa astuin tähän saliin, minulla oli aikomuksenani antaa teille vielä mahdollisuus. Äskeisestä huolimatta pysyn sanassani: jos tässä ja nyt, kaikkien näiden todistajien läsnäollessa, lupaudut eroamaan Lorienin Haldirista loppuelämäksesi ja myönnät aikaisempien tekojesi olleen vain hetken mielijohteesta syntynyt hairahdus, olen valmis antamaan sinulle anteeksi."
Nuorempi haltia katsoi Elrondiin, sitten Haldiriin. Saliin laskeutui kuolemanhiljaisuus.
"Miten on, Legolas Thranduilion? Olen tarjonnut sinulle mahdollsuutta saada rikkomuksesi anteeksi. Suostutko ehtoihini?"
Vielä kerran Legolas katsahti tuomitsijoihinsa, sitten Haldiriin ja vielä viimeiseksi Glorfindeliin. Nuoren haltian silmiin syttyi kummalliselta vaikuttava kiilto, ja sitten hänen suunsa kaartui kaikkien ihmeeksi pieneen hymyyn.
"N'uma." (en)
Elrondin kulmat kohosivat hämmästyksestä. Lähestulkoon tyytyväinen hymy kasvoillaan nousi Legolas ylös tuoliltaan ja ojensi kätensä Haldirille, joka tarttui siihen ja nousi hänkin seisomaan. "Ei, korkea herra, minä en hyväksy ehtojanne. Minä rakastan Haldria, eikä minua tippaakaan liikuta se, mitä mieltä te tai kukaan muukaan siitä tosiseikasta olette." Legolas henkäisi syvään ja kohtasi pää pystyssä Elrondin uhmaavan katseen. "Minä en tahdo teidän anteeksiantoanne."
Tuolla hetkellä jakautuivat mielipiteet salissa ensimmäistä kertaa täysin kahtia: osa inhosi Legolasia ja Haldiria entistäkin enemmän, mutta jotkut sen sijaan tulivat siihen tulokseen, että sanoillaan Legolas osoitti kunnioituksenarvoista rohkeutta. Aragorn kuului ehdottomasti siihen joukkoon, joka ei voinut muuta kuin ihailla nuoren haltian järkkymättömyyttä.
Lord Elrondin kasvoille kohosi puna, joka kertoi paljon hänen tuntemuksistaan sillä samaisella hetkellä. Rivendellin herra vannoi hiljaa mielessään, että Legolas oli juuri tehnyt elämänsä suurimman virheen.
"Lorienin Haldir ja Synkmetsän Legolas, ottaen huomioon sen, ettei kumpikaan teistä ole Rivendellin kansalainen, en saata tuomita teitä ennen kuin tiedot rikkomuksistanne on välitetty Synkmetsään ja Lothlorieniin. Rangaistuksen viivästyminen ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että olette itse myöntäneet syyllisyytenne tähän halveksittavaan ja tuomittavaan tekoseen ja että teitä tullaan täten kohtelemaan niin kuin syyllisiä yleensä kohdellaan."
Haldir hymyili lämpimästi Legolasille ja katsoi sitten Elrondia. "Olkoon sitten niin, korkea herra. Jos kerran rakkaus on rikkomus, siinä tapauksessa Legolas ja minä totta vieköön olemme syyllisiä."
Elrondin kasvot punehtuivat entisestään. "Viekää heidät pois," hän lähestulkoon sylkäisi ja viittasi kahden salin reunustalla seisovan kaartilaisen suuntaan. "Julistamme tuomion heti, kun ystävämme Synkmetsästä ja Lothlorienista ovat saapuneet."
Vartijat tottelivat herransa käskyä nopeasti. "Amin mela lle, Haldir," Legolas sanoi ja painoi kiihkeän suudelman Rajaseudun Vartijan huulille ennen kuin kaartilaiset raastoivat heidät irti toisistaan. "An uir." (ikuisesti)
"An uir, Legolas," Haldir vastasi kuiskaten ja kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan Elrondin suuntaan. "Voitte onnitella itseänne, korkea herra: teidän suvaitsemattomuutenne saattaa pian johtaa siihen, että Keski- Maassa on taas kaksi haltiaa vähemmän!"
***
A/N
Imladris - haltiakielellä Rivendell
Galadhrim - Lorienin vartiokaarti
Thranduilion - haltiakielellä "Thranduilin poika"
Amin mela lle - haltiakiellä minä rakastan sinua
Legolasin ja Haldirin edessä oli korkea pöytä, jonka takana lord Elrond istui yhdessä muiden Imladrisin vanhimpien kanssa. Paikalla olivat myös pariskunnan paljastanut Glorfindel sekä onnettomaan soppaan lusikkansa väkisinkin sotkenut Aragorn. Syytettyjen penkin takana istui kymmeniä ja taas kymmeniä uteliaita haltioita, joiden korviin sana tämän harvinaislaatuisen rikkomuksen paljastumisesta oli jo ehtinyt kulkeutua. Legolas ei paikaltaan saattanut nähdä yhdenkään yleisöön kuuluvan kasvoja, mutta hän tiesi ilman todisteitakin, että joka ikinen silmäpari katseli häntä sillä hetkellä hyvin halveksuvasti.
Haldir istui Legolasin vieressä täysin tyynenä. Mikään Rajaseudun Vartijan olemuksessa ei kielinyt siitä, että hän olisi jotenkin katunut tekojaan: päinvastoin, Haldirin kasvoilla oli yhä se hänelle niin kovin ominainen, ylimielinen ilme, joka sai monet salissa olijat raivostumaan entisestään.
"Mikä surullinen päivä tämä onkaan," Elrond katkaisi lopulta salissa vallinneen jännittyneen hiljaisuuden ja nousi seisomaan. "Edessäni on kaksi haltiaa, jotka olen tuntenut jo vuosisatoja ja joista olen aina saanut olla kovin ylpeä. Legolas Viherlehti on Synkmetsän kuningas Thranduilin nuorin poika; ja Lorienin Haldirin me taas tunnemme itsensä Valtias Celebornin Galadhrimin kapteenina. Surullinen on mieleni nyt, kun joudun totemaan heidän syyllistyneen vakaviin rikkomuuksiin."
"Kutsutteko te rakkautta rikkomukseksi?"
Haldirin rohkea kommentti ei saanut ainoastaan Legolasin suuta loksahtamaan hämmästyksestä auki: se sai aikaan myös paheksuvien kuiskausten ja huudahdusten myrskyn yleisön joukossa.
"Dina!" (hiljaa!) Elrondin tiukka komennus palautti järjestyksen hetkessä. "Tämä ei ole mikään huutoäänestys vaan vakava käräjäistunto, kaikki asianosaiset käyttäytyköön siis sen mukaisesti!" Rivendellin herran pistävä katse pureutui Haldiriin. "Ja teille, Lorienin Haldir, minä suosittelen ehdotonta hiljaisuutta. Moiset kommentit eivät ainakaan paranna asemaanne."
Haldir näytti harvinaisen happamalta, ja sivumalla istuva Aragorn painoi päänsä käsiensä varaan. Mitä hän olikaan mennyt tekemään? Seuratessaan Legolasia ja Haldiria vesiputoukselle ei Konkari todellakaan ollut tahtonut, että hänen ystävänsä joutuisivat syytettyjen penkille.
"Rakkaus ei ole rikkomus," Elrond jatkoi vakavana, "ei silloin, kun se syttyy kahden eri sukupuolta olevan välille, perustuu molemminpuoleiseen kunnioitukseen ja luottamukseen, kestää nykyisyydestä iäisyyteen ja vielä toivon mukaan edesauttaa suvun jatkumista. Mutta te, Legolas ja Haldir, ette kerta kaikkiaan istu tähän muottiin. Se, mitä te olette tehneet, on pahimmanlaatuista irstailua ja rienausta. Teidän suhteenne perustuu lihallisiin haluihin, eikä siinä ole mitään hyväksyttävää."
"Eikä perustu!" Legolas ei kestänyt enää hetkeäkään enempää. Nuoren haltian kasvot olivat raivosta punaiset. "Lord Elrond, kuinka te saatatte mennä sanomaan jotakin tuollaista, kun teillä ei ole hajuakaan siitä, miten asiat todella ovat? Enpä olisi uskonut, että jonain kauniina päivänä tulen halveksumaan teitä!"
Legolasin purkaus aiheutti salissa vielä pahemman kohinan kuin Haldirin aikaisempi kommentti, ja pilkkahuudot ja rangaistusvaatimukset sinkoilivat Legolasia kohti kuin örkkien myrkkynuolet. Elrondilla oli täysi työ saada sali taas hiljaiseksi.
"Legolas Viherlehti," Elrond lausui rauhallisesti ja tarkkaan, "kun ensimmäistä kertaa astuin tähän saliin, minulla oli aikomuksenani antaa teille vielä mahdollisuus. Äskeisestä huolimatta pysyn sanassani: jos tässä ja nyt, kaikkien näiden todistajien läsnäollessa, lupaudut eroamaan Lorienin Haldirista loppuelämäksesi ja myönnät aikaisempien tekojesi olleen vain hetken mielijohteesta syntynyt hairahdus, olen valmis antamaan sinulle anteeksi."
Nuorempi haltia katsoi Elrondiin, sitten Haldiriin. Saliin laskeutui kuolemanhiljaisuus.
"Miten on, Legolas Thranduilion? Olen tarjonnut sinulle mahdollsuutta saada rikkomuksesi anteeksi. Suostutko ehtoihini?"
Vielä kerran Legolas katsahti tuomitsijoihinsa, sitten Haldiriin ja vielä viimeiseksi Glorfindeliin. Nuoren haltian silmiin syttyi kummalliselta vaikuttava kiilto, ja sitten hänen suunsa kaartui kaikkien ihmeeksi pieneen hymyyn.
"N'uma." (en)
Elrondin kulmat kohosivat hämmästyksestä. Lähestulkoon tyytyväinen hymy kasvoillaan nousi Legolas ylös tuoliltaan ja ojensi kätensä Haldirille, joka tarttui siihen ja nousi hänkin seisomaan. "Ei, korkea herra, minä en hyväksy ehtojanne. Minä rakastan Haldria, eikä minua tippaakaan liikuta se, mitä mieltä te tai kukaan muukaan siitä tosiseikasta olette." Legolas henkäisi syvään ja kohtasi pää pystyssä Elrondin uhmaavan katseen. "Minä en tahdo teidän anteeksiantoanne."
Tuolla hetkellä jakautuivat mielipiteet salissa ensimmäistä kertaa täysin kahtia: osa inhosi Legolasia ja Haldiria entistäkin enemmän, mutta jotkut sen sijaan tulivat siihen tulokseen, että sanoillaan Legolas osoitti kunnioituksenarvoista rohkeutta. Aragorn kuului ehdottomasti siihen joukkoon, joka ei voinut muuta kuin ihailla nuoren haltian järkkymättömyyttä.
Lord Elrondin kasvoille kohosi puna, joka kertoi paljon hänen tuntemuksistaan sillä samaisella hetkellä. Rivendellin herra vannoi hiljaa mielessään, että Legolas oli juuri tehnyt elämänsä suurimman virheen.
"Lorienin Haldir ja Synkmetsän Legolas, ottaen huomioon sen, ettei kumpikaan teistä ole Rivendellin kansalainen, en saata tuomita teitä ennen kuin tiedot rikkomuksistanne on välitetty Synkmetsään ja Lothlorieniin. Rangaistuksen viivästyminen ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että olette itse myöntäneet syyllisyytenne tähän halveksittavaan ja tuomittavaan tekoseen ja että teitä tullaan täten kohtelemaan niin kuin syyllisiä yleensä kohdellaan."
Haldir hymyili lämpimästi Legolasille ja katsoi sitten Elrondia. "Olkoon sitten niin, korkea herra. Jos kerran rakkaus on rikkomus, siinä tapauksessa Legolas ja minä totta vieköön olemme syyllisiä."
Elrondin kasvot punehtuivat entisestään. "Viekää heidät pois," hän lähestulkoon sylkäisi ja viittasi kahden salin reunustalla seisovan kaartilaisen suuntaan. "Julistamme tuomion heti, kun ystävämme Synkmetsästä ja Lothlorienista ovat saapuneet."
Vartijat tottelivat herransa käskyä nopeasti. "Amin mela lle, Haldir," Legolas sanoi ja painoi kiihkeän suudelman Rajaseudun Vartijan huulille ennen kuin kaartilaiset raastoivat heidät irti toisistaan. "An uir." (ikuisesti)
"An uir, Legolas," Haldir vastasi kuiskaten ja kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan Elrondin suuntaan. "Voitte onnitella itseänne, korkea herra: teidän suvaitsemattomuutenne saattaa pian johtaa siihen, että Keski- Maassa on taas kaksi haltiaa vähemmän!"
***
A/N
Imladris - haltiakielellä Rivendell
Galadhrim - Lorienin vartiokaarti
Thranduilion - haltiakielellä "Thranduilin poika"
Amin mela lle - haltiakiellä minä rakastan sinua