"Päästäkää minut sisään. Tahdon puhua vangin kanssa."

Aragornin sanat eivät herättäneet minkäänlaista reaktiota vartijassa, joka seisoi tyynenä oven edessä ja mittaili Aragornia katsellaan. Aragorn huokaisi. Hän saattoi nähdä epäilyksen vartijan silmissä, eikä se sinänsä ollut mikään ihme - Aragorn oli paitsi ihminen, myös vakavan rikkomuksen tekijäksi paljastuneen Legolasin hyvä ystävä.

"Päästäkää minut sisään!" Aragorn vaati uudestaan. "Lord Elrond ei ole antanut käskyä, jonka mukaan kukaan ei saisi puhua vankien kanssa!"

Vartijahaltia loi Aragorniin vielä yhden happaman katseen ja kääntyi sitten huomattavan vastahakoisesti avaamaan ovea. Koska haltiat olivat tunnetusti sivistynyttä kansaa, ei Elrond suinkaan ollut määrännyt Legolasia ja Haldiria heitettäväksi johonkin kalseaan tyrmään: sen sijaan heidät oli lukittu täysin eri puolilla Imladrisia oleviin tavallisiin huoneisiin. Huoneiden ovien eteen oli asetettu vartijat, joiden tarkoituksena oli luonnollisesti varmistaa, etteivät vangituiksi julistetut poistuneet heille määrätyistä tiloista ilman asianmukaista lupaa.

Ovi avautui, ja Aragorn asteli sisälle huoneeseen. Hän näki heti Haldirin, joka istui sängyllä jalat ristissä ja katseli uteliaana oven suuntaan. Rajaseudun Vartijan kalpeat kasvot näyttivät ivallisen yllättyneiltä, kun hän tunnisti Aragornin.

"Kas vain, wethrinaer (petturi) itse," Haldir kuiskasi hieman käheästi. "Mikä suo minulle tämän kunnian?"

Haldirin tapa puhutella Aragornia oli saada Konkarin irvistämään. "Älä viitsi," hän mutisi vaivautuneesti, "tilanne on tarpeeksi kurja muutenkin."

"Siitä olemme sentään samaa mieltä," Haldir totesi kylmästi nyökäten. "Sinä et tosin missään vaiheessa ole pyrkinyt tekemään sitä yhtään paremmaksi!"

"Amin hiraetha," (olen pahoillani) Aragorn kuiskasi pystymättä kohtaamaan Rajaseudun Vartijan pistävää katsetta. "Olen niin kovin pahoillani. Sinun voi olla hyvin vaikeata uskoa minua, mutta Valarin tähden, tarkoitukseni ei missään vaiheessa ollut houkutella Glorfindeliä teidän jäljillenne! Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että hän seurasi minua sinne vesiputoukselle."

Haldir huokaisi. "Legolas uskoo sinun pettäneen meidät."

Taas kerran vaalean haltian sanat sattuivat suoraan Aragornin sisimpään. "Tiedän sen, siltähän se niin kovasti vaikuttaa! Minä...." Aragorn takkuili ja nielaisi. "Minä näin teidät siellä puutarhassa. Heti seuraavana päivänä Elrond vaistosi, että tiedän jotain, joka ei kuuluisi minun tietooni. Ilmeisesti hän määräsi Glorfindelin seuraamaan liikkeitäni. Ja minä taas.... minä seurasin teitä, koska olin utelias. Minun oli saatava tietää, olinko tulkinnut näkemäni oikein."

Haldir hymähti hieman huvittuneen kuuloisena. "No, nyt on ainakin uteliaisuutesi tyydytetty, Estel."

Aragorn kaiveli pehmeätä mattoa kenkänsä kärjellä. "En pystynyt menemään Legolasin luo. Kuten sanoit, hän ei näe minussa mitään muuta kuin julman petturin. Pelkään pahoin, että olen menettänyt hänen ystävyytensä ja luottamuksensa ikuisiksi ajoiksi."

Rajaseudun Vartija nyökkäsi. "Tunnen Legolasin hyvin ja tiedän, ettei hän anna helposti anteeksi." tuima ilme Haldirin kasvoilla lientyi hieman. "Mutta jos olisin sinun saappaissasi, menisin kyllä kaiken uhallakin kertomaan hänelle sen, mitä juuri kerroit minulle. Loppujen lopuksi vain minä ja Legolas olemme syyllisiä tähän farssiin."

Aragorn katsahti Haldiriin hieman hämmentyneenä. Hän ei ollut edes odottanut, että Rajaseudun Vartija olisi uskonut hänen tarinansa, saati sitten että Haldir olisi näinkin nopeasti antanut hänelle anteeksi.

"Ei," Aragorn kuiskasi. "Ette te ole syyllisiä. Yhteisö on syyllinen. En tiedä, onko siitä mitään apua..." Aragorn veti syvään henkeä. "Mutta minä aion vaatia Elrondilta audienssia heti, kun Lorienin ja Synkmetsän vanhimmat ehtivät tänne. Ehkä he eivät edes halua kuunnella minua, mutta minun on pakko yrittää jotakin."

Haldirin väsyneille kasvoille nousi pieni hymy. "Hannon le, (kiitos) Aragorn. Huomaan nyt, ettei minun olisi pitänyt tuomita sinua ja tarkoitusperiäsi niin nopeasti. Toivon vain, ettei Elrondia vastaan asettuminen aiheuta sinullekin ongelmia." Haldir huokaisi. "Kaksi onnetonta kohtaloa on jo aivan tarpeeksi."

"Minulle on aivan sama, mitä hän - "

Aragornin lause jäi kesken, kun käytävästä kuului yllättäen juoksuaskeleita, ja sitten huoneen ovi lennähti auki. "Aragorn! Aragorn!" sisälle ryntäsi hengästyneen oloinen Glorfindel.

"Glorfindel, mellonamin. Mitä nyt?" Aragorn kysyi kulmiaan kurtistaen.

"Legolas on paennut vankilastaan!"

"Mitä?!" samanaikainen älähdys karkasi sekä Haldirin että Aragornin suusta.

"Se pahuksen haltia on ovelampi kuin me uskoimmekaan! Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hän on onnistunut sen tekemään, mutta joka tapauksessa löysin hänen huoneestaan vain tajuttomaksi kolkatun vartijan!" Glorfindel selitti raskaasti hengittäen. "Legolas voi olla vaarallinen! Hänet on löydettävä!"

"Yritätkö sanoa, ettei kukaan tiedä, missä Legolas on?" Aragorn ei voinut uskoa korviaan.

"Aragorn," Haldir kuiskasi lakananvalkoisena ja tarttui Konkarin käsivarteen. "Legolas on epätoivoinen. Hän voi olla enemmän vaaraksi itselleen kuin kenellekään muulle." Rajaseudun Vartijan sanat upposivat suoraan Aragornin tajuntaan, ja Konkari nielaisi kuuluvasti.

"Minun on löydettävä hänet, ennen kuin hän tekee jotain hullua! Teidän on pakko päästää minut pois täältä!" Haldir kuulosti epätoivoisemmalta kuin koskaan ennen.

"Ehei, Haldir," Glorfindel vastasi halveksuvasti. "Tuo on vain tekosyy, jotta päästäisimme sinutkin pakenemaan. Sinä pysyt täällä!"

"En!" Haldir otti muutaman nopean askeleen kohti ovea. Liike johti siihen, että sekä Glorfindel että ovella seisova vartijahaltija virittivät jousensa.

"Pysy paikoillasi," Glorfindel murisi varoittavasti.

Haldir pysähtyi ja siirsi katseensa Aragorniin. Aragornin polvet olivat notkahtaa hänen altaan kun hän tajusi, kuinka paljon huolestuneisuutta ja silkkaa pelkoa Haldirin silmistä kuvastui. Aragorn ymmärsi hetkessä, ettei tässä ollut kyse mistään vapautumisleikistä.

Rajaseudun Vartija ei suinkaan pilaillut. Hän todella pelkäsi Legolasin hengen puolesta.

"Glorfindel," Aragorn kuiskasi. "Anna Haldirin mennä."

"Mitä?" Glorfindelin silmät olivat pullahtaa hänen päästään ulos. "Joko sinäkin olet siirtynyt näiden halveksittavien otusten puolelle? Hemmetti soikoon, Aragorn! Haldir ei mene minnekään!"

Hitaasti mutta varmasti alkoivat Aragornin silmät iskeä raivon kipinöitä. "Paljon pahaa on jo ehtinyt tapahtua," hän mutisi, "mutta kirottu olkoon Gondor ja sen häpeällinen kuningas, jos tämä tragedia vielä saa jatkoa minun takiani!"

Siltä seisomalta veti Aragorn miekkansa tupestaan ja hyökkäsi Glorfindelin kimppuun. "Ala painua, Haldir!" hän huusi yllättäessään entisen ystävänsä totaalisesti ja valmistautuessaan siihen, että pian myös vartijahaltia olisi hänen kimpussaan.

Haldir ei toista kehotusta tarvinnut. Hän pakeni huoneesta niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt tehdä mitään häntä estääkseen. Aragorn kyllä pärjäisi: Haldirin olisi nyt vain löydettävä Legolas, ennen kuin olisi liian myöhäistä.